Olutarvio: Hacker-Pschorr Hefe Weisse

0 kommenttia
 
Hacker-Pschorr Hefe Weisse
  • Panimo: Hacker-Pschorr (Paulaner)
  • Maa: Saksa
  • Alkoholipitoisuus: 5,5%
  • Saatavuus: Alko (3,30€ / 0,5l)
  • Oluttyyli: Hefeweizen (vehnäolut)

Alkon kevään uutuuksiin kuuluu myös tämä saksalaisen vehnäolut, eli kansainvälisesti hefeweizen. Hinta on Alkon hintatasoon nähden varsin kelpo 0,5l pullolle. Hefeweizenit ovat yleensä melko yksinkertaisia, eikä oluttyylin sisällä eri oluissa ole mitään hirveän suuria eroja, jotkut ovat hieman hedelmäisempiä, jotkut happamampia, mutta pääpiirteet ovat yleensä samat. Itselleni on hefet maistuneet viime aikoina niinkin paljon, että viimeisen vuoden aikana on lasiini eksynyt 19 eri tyylin edustajaa. Hyvä hefe maistuu ympäri vuoden, mutta on parhaimmillaan keväällä ja kesällä. Ruokasuosituksiksi yleensä mainitaan salaatit ja kevyet kalaruuat. Ei ole tullut kokeiltua, mutta jonkin salaatin kanssa voisi joskus kokeillakin.


Tämä kaatuu vehnislasiin hieman keskiverto hefeä oranssimpana ja tyyliuskollisesti runsasvaahtoisena. Tuoksu on kuin tyylin arkkityypistä, vehnää, happamuutta, hiivaa, banaanisuutta ja hieman purukumia, painottuen kuitenkin tällä kertaa enemmän hedelmäisyyden kuin happamuuden puolelle.  Tuoksuun nähden yllättävän kuivaksi ja happamaksi paljastuva maku on vain hieman banaaninen. Perusrunko on kuitenkin tuttua hefeä vehnineen ja kevyine hiivaisuuksineen. Suutuntuma on tässä itseäni miellyttävä ollen keskiverto hefeä kuivempi ja hapokkaampi. Jälkimaku jää hieman vaisuksi ja se onkin ainut purnaamisen aihe minkä tästä löytää. Hyvä, keskivertoa kuivempi hefe.

Yhteenveto: Hyvä kuivahko vehnäolut.
Nautintasuositukset: Viilennettynä lasista, kaada rohkeasti hiivat sekaan ja iso vaahtokukka.

KOULUARVOSANA: 8+

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.