Töissä Vakka-Suomen Panimolla osa I

Otin vapaapäivän töistä päästäkseni töihin. Saattaa kuulostaa hullulta ja hyvän vapaapäivän haaskaamiselta, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Eilen varsinainen päivätyöni sai hetkeksi jäädä, kun matkustin Raumalta viidenkymmenen kilometrin päähän Uuteenkaupunkiin Vakka-Suomen Panimolle, tarkoituksenani oli tutustua panimon työtehtäviin työn merkeissä. Nyt, vuorokausi tuon hymyssä suin suoritetun yhdeksäntuntisen rypistyksen jälkeen, saatan edelleen tuntea tuon fyysisesti raskaan työn aiheuttamat hienovaraiset kolotukset tässä hyvin treenatussa olutharrastajan kropassani, mutta olipahan kerrassaan upea päivä.

Panimovierailun järjesti Oluton Oy:n Mika Silajärvi, joka saapui paikalle kuvaamaan omaa juttuaan. Mika kyseli minua mukaan ja tietysti lähdin, olenhan tunnetusti VASPin oluiden fani ja maltaisen hekuman asiantuntija. Kehaisin taannoin mm. OlutPosti-lehdessä panimon LuomuPilsiä parhaaksi maistamakseni tyylin edustajaksi ja sitä se yhä edelleen on. Myös Savukataja on erinomainen olut eikä panimon perustuotteissakaan valittamista ole. Mikäli onnistuimme Oluttoman kanssa purkittamaan siedettävää materiaalia, eikä kameran apinasuodatin deletoinut suorituksiamme, niin videomatskua paukahtaa nähtäville myöhemmin. 

Matka alkaa

Starttasin reittauswagonin kotimme pihalta hieman aamukahdeksan jälkeen ja otin suunnaksi Uudenkaupungin. Töiden oli sovittu alkavan aamuyhdeksältä, joten aikaa viidenkymmenen kilometrin taivaltamiseen oli kosolti. Uudenkaupungin keskusta on suurelta osin idyllistä vanhaa puutaloaluetta, jonka keskellä, aivan kaupungin keskustassa myös panimo sijaitsee. Alue on varsin viehättävää ja nyt huomaan, etten valitettavasti tullut räpsäisseeksi yhtään kuvaa panimon ulkopuolelta. Onneksi on olemassa Google Mapsin street view, jonka kautta voimme jalkautua Ugin kaduille.

Panimolla

Ehdin paikalle hyvin sovituissa ajoissa, olisihan se ollut noloa olla myöhässä ekana duunipäivänä. Panimon pääoven jälkeisessä eteisaulassa on ”elintarvikemyymälä”, jonka yhteydessä on myynnissä tietysti myös alle 4,7% oluet. Samassa tilassa on myös palkintogalleria, jossa on näytillä panimon ja panimon oluiden saavuttamat palkinnot. VASP on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kerätä jo melkoisen määrän erinäisiä palkintoja. Näistä ehkä kirkkaimpana Savukatajan vuonna 2009 saavuttama Helsinki Beer Festivalin Vuoden Olut-titteli. Hieno saavutus, varsinkin kun ajattelee, että panimon ensimmäinen olut valmistui vuonna 2008.

Palkintoja kerrakseen

Panimomestari Jani Vilpas kertoi tänään valmistettavan Prykmestar Vehnää ja eteistiloista varsinaisen panimon tiloihin astuessani havaitsinkin ensimmäisenä uskomattoman hienon lämpimän maltaan tuoksun, ja sitä saisin siis nuuhkutella koko päivän, parhautta! Ennen aamukahvin nauttimista heitimme pienen panimokierroksen, tutustumiskäynnin, jos näin voi sanoa. Keittohommia panimolla painetaan kahdessa ja tarpeen vaatiessa jopa kolmessa vuorossa. Laitteistona on kaksi upeaa kuparista tuhannen litran kattilaa, eli keittokoko on 2000 litraa. Käymistankkeja on panimon perällä jylhä rivistö ja vaikka kaikki tila tuntui olevan jo nyt hyötykäytössä, niin Jani kertoi vielä parin ison uuden tankin olevan keväällä tulossa, sitten kiinteistön tilat alkaisivatkin olemaan jo täynnä. Nykyisellään tilan puute tekee sen, ettei tuotteita pystytä juuri valmistamaan varastoon ja se vaikeuttaa osaltaan myös uusien tuotteiden lanseeraamista. Positiivista kuitenkin on, että tekemistä riittää! Tilanpuute konkretisoitui myöhemmin, kun harrastin varastolavoilla tosielämän tetristä siirtelemällä niitä paikasta toiseen. Myös panimon keskipisteessä sijaitsevat kegitys ja pullotuslaitteistot katsastettiin.

Pannu kuumana, vehnistä tulossa!

 

Ylimääräistä tilaa ei ole. Näissä astioissa hiiva tekee taikojaan.

Panimomestari Jani oli aloittanut päivänsä jo aamuviideltä, joten yhdeksän jälkeinen aamukahvi ei hänelle ollut varmastikaan ensimmäinen. Pitkää päivää painaa panimomestari, siinä missä muutkin yrittäjät. Kesän sesonkiaika alkaa olemaan tuloillaan ja se näkyy panimolla positiivisena kiireenä ja tekemisen meininkinä. Kahvipöydän rento ilmapiiri ja työntekijöiden lämmin vastaanotto ravisti alkujännityksen, jos mainittavaa sellaista nyt edes oli, blogistin harteilta ja olin valmiina suoritukseen.

Puijon kegitys

Kahvin jälkeen Jani luovutti minut tänä aamuna Puijo-oluen kegityshommissa viihtyneen Sarin apulaiseksi. Heti täysillä töitä paiskomaan, kuten olin toivonutkin. Sari täytti kegit, minä huuhtelin vedellä vaahdot täysien kegien pinnalta, puhdistin kegin suun ja korkin alkoholilla, lättäsin korkin päälle ja kegin sisällöstä kertovan tarran korkkiin kiinni. Helppoa, muttei vaivatonta, sillä yksi täysi kegi painaa 40 kiloa ja ne pinotaan kuormalavoille yleensä kolmeen kerrokseen, niin että 18 kegiä menee yhdelle lavalle. Kegi nostetaan lavalle aina kahden hengen voimin, tietysti jo työterveys ja työturvallisuussyistä. Raskasta hommaa silti, eikä allekirjoittanellekaan kylmä tullut, vaikka hieman kastuinkin kegejä ruiskutellessa. Lopuksi lavat kelmutetaan, jotta kegit pysyisivät kyydissä perille asti, minne sitten ikinä menevätkään.

Tämän lavan kelmutin itse, on se komee!

 

Jussin etiketitys

Työkalu päivämäärien merkitsemiseen

Panimolta voi tilata omaetikettioluita, eli jotakin VASPin perusvalikoiman olutta omalla etiketillä. Yksi tällaisista oli Jussi-olut, jonka sisällöksi tilaaja oli halunnut Prykmestar Schwarzin. Jussia varten pantu Schwarz oli jo pullotettu, mutta etiketit vielä puuttuivat, joten aloimme seuraavaksi Sarin kanssa askartelemaan niitä. Etikettien kanssa näpertely toki kuulostaa kevyemmältä kuin kegien pyörittely, mutta todellisuudessa tähänkin sisältyy täysien olutlaatikoiden (20x0,5l) nostelua ja myös pullojen nostelua kuljettimen eteenpäin vietäväksi. Minimitilausmäärä on 500 pulloa, eli 25 laatikkoa ja se määrä Jussi-oluttakin askarreltiin. VASPin etiketeissä parasta ennen päiväykset eli vuosi, kuukausi ja päivä merkataan viiltoina etiketin reunaan painettujen numeroiden kohdalle. Minulle tuli yllätyksenä, että nuo viillot eivät tule koneesta automaattisesti, vaan ne tehdään ihan normaalilla rautasahalla käsityönä. Nippu etikettejä asetetaan pöydän reunalle, tietysti mahdollisimman suoraan, puristimella kiinni ja pari vetoa rautasahalla. Tämän jälkeen tarkistetaan työn tulokset ja toivotaan että osui oikeaan kohtaan. Varsinainen etikettien liimaaminen hoituu koneellisesti. Nostelin pullot linjastolle korkituskoneen jälkeiseen kohtaan ja Sari pakkaili valmistuneet toisesta päästä takaisin laatikoihinsa. Ennen etiketöintiä tarkastettiin vielä, ettei yhdestäkään pullosta ollut korkki vuotanut. Yksi epäilyttävä tapaus löydettiin ja se pantiin syrjään. Laatuasioissa ei VASPilla pelleillä. Jani kertoi hiljaittain hävitetyn mm. kokonaisen vehniskeiton, koska se ei ollut täysin sellaista kuin sen kuuluu vaikka sinänsä aivan juomakelpoista olikin. Tilattujen omaetikettioluiden etikettejä oli jonkin verran nähtävillä ja niistä yksi jäi nimensä puolesta erityisesti mieleen, kalamies.com nettiyhteisö oli tilannut MILF - Man, I Love Fishing olutta. Niin sitä pitää! 

Jatkuu... Siirry osaan II.