Orval on taikuutta

On olemassa olut, joka maistuu aina maailman parhaalta juuri sillä hetkellä kun nautin sitä. Se yllättää, siinä on taikuutta, siinä on hekumaa, siinä on sitä jotain. Se on täyden kympin olut. Tuo olut on Orval. Se ei ole mikä tahansa olut vaan se on ihan omanlaisensa, aina pullon ulkomuodosta lähtien. Minulla on ollut muutamia Orvaleita kellarissa vuodesta 2009 asti ja nyt keskikesän juhlan kunniaksi ajattelin korkata niistä yhden.

Orval on belgialainen trappist-olut, eli trappist-munkkien luostarin tiloissa ja vähintäänkin munkkien hartaan valvovan silmän alla, ellei sitten munkkien itsensä valmistama. Se ei ole aivan normaali trappist-olut, eikä aivan normaali belgiolut muutenkaan. Se on runsaasti humaloitu pale ale tyylinen olut, joka on vielä kuivahumaloitu Hallertau, Stryrian Goldings ja French Strisselspalt humalalajikkeilla. Sen lisäksi siihen lisätään aina pullotuksen yhteydessä annos taikuutta, tai ei se enää varsinaisesti ole taikuutta, sillä nykytiede jo tuntee mistä on kyse, mutta taianomaiseksi se tämän oluen kuitenkin tekee. 

Pullotuksen yhteydessä jokaiseen pulloon lisätään Brettanomyces hiivaa, jota voisi kai kuvailla eräänlaiseksi kesytetyksi villihiivaksi, vaikkei se villihiivaa varsinaisesti koskaan ole ollutkaan. Lisätyn Brettanomyces hiivan lisäksi jokaiseen pulloon lisätään myös hieman sokeria, jotta Brettalla olisi pullossa jotain syötävääkin. Brettanomyces hiivaa, eli lyhyesti Brettaa, löytyy lambiceista ja monista viineistäkin. Se tykkää pesiä niiden valmistukseen käytetyissä tammitynnyreissä ja hypätä sieltä noihin jaloihin juomiin mukaan. Orval valmistetaan kuitenkin kuten mikä tahansa muukin olut, mutta Bretta lisätään pullotusvaiheessa. Orvalin maku muuttuu huomattavasti kellarikypsytyksessä, sillä Bretta elää ja hyvin hyvin hitaasti mutustelee pullossa kaikkea sille kelpaavaa samalla muodostaen omia omintakeisia makukomponenttejaan. Tuoreena Orval on voimakkaan humalainen, erittäin aromaattinen ja vähemmän happaman lambicmainen kuin ikääntyneenä. Brettan tuottamia makuja kuvaillaan usein tallimaisiksi tai nahkasatulaisiksi. Englanniksi yleisin termi on "horse blanket". Monissa arvosteluissa näistä aromeista puhutaan yksinkertaisesti termillä "brettainen".

Toin tuon vuonna 2009 pullotetun Orval-pulloni kellarista jääkaappiin jo perjantaina. Aina kun olen käynyt jääkaapilla se on katsonut minua ja minä sitä, mittaillen, arvioiden ja valmistautuen siihen mitä tuleman pitää. Se Bretta-kaveri on kolme vuotta asunut tuossa seksisukkulaksi nimittämässäni pullossa, mutustellen sen sisältöä ja ulostaen omaa nahkasatulaista makuaan. Se oli siellä kun tyttäreni oppi kävelemään, se oli siellä kun opetin poikani polkemaan pyörällä ilman apupyöriä, se oli siellä sillä välin kun minä reittasin olutta Turun SOPP:ssa. Kesät, syksyt ja talvet se on mutustellut ja maiskutellut pullon sisältöä kellarin seiniä katsellen. Nyt minä katson sitä ja se minua. Puhuisin sille ääneen, ellei vaimoni olisi kuuloetäisyydellä. Sillä kävi tuuri, sillä minä arvostan sitä. Aion laskea sen lasiin, jota olen puunannut, huuhdellut ja puunannut uudestaan, kunnes se aivan varmasti on täysin puhtoinen. Aion kaataa sen sinne, antaen sen vaahdota valtoimenaan. Aion ihastella sitä, tutkia sen piirteitä ja tutustua siihen kunnolla, ennen kuin varmoin ja hellin ottein kippaan sen kitusiini, arvostaen jokaista hetkeä, jonka se minulle tarjoaa.

Tunnen olevani valmis, haen pullon jääkaapista. Tämä heila pitää viedä ulos, kerran kun pullosta ulos pääsee, niin saakoon samalla tuntea Suomen juhannuksen kostean ja kolean puhurin. Ulkona on muutenkin mukava nauttia oluesta, vaikkei nyt tosiaan aivan lämpimin ilma olekaan. Koiratkin saavat samalla jaloitella ja hätistellä harakoita pihalta tuntien itsensä hyödyllisiksi. Orval on uskomaton olut. Ei voi muuta sanoa. Pitkäkestoinen vaahto antaa runsaasti aikaa tuoksuun tutustumiseen. Bretta, olet tehnyt hyvää työtä, totean sille ajatuksissani. Tuoksu on edelleen tuoreen Orvalin tavoin runsaan aromaattinen, hapokkaan hedelmäinen ja parfyymimainen, mutta se on saanut runsaasti myös kuohuviinimäisiä ja lambicmaisia piirteitä. Maussa sama toistuu, humalan katkero ei ole enää niin voimakas, mutta nuo lambicmaiset piirteet ovat tehneet näyttävän esiinmarssin. Suussa Orval tuntuu erittäin hienovaraiselta, se on hieman vaahtoavaa, pisteliään hapokasta ja melko runsaasti hiilihappoista tuntuen höyhenenkevyeltä ja pakottaen nauttimaan hitaasti, ettei fiilistely menisi pelkäksi röyhtäilyksi.

Olut on maailman paras juoma silloin kun se on valmistettu pieteetillä ja rakkaudella ja silloin kun se nautitaan sen ansaitsemalla arvostuksella. Tämän kirjoituksen ja fiiliksen myötä haluan toivottaa hyvää juhannusta kaikille blogia seuraaville.

Orval kuuluu Alkon vakiovalikoimaan.