Viime viikkoisten Olutsiepon kotioluiden jäljiltä oli tuskin ehtinyt hekuma laantua kun sain keskiviikkona haltuuni kuusi erilaista Espoolaisen "Sly Cat Brewingin" tuotosta. Panimomestarin pyynnöstä annoin oluiden seisoa viileässä neljä päivää ennen korkkaamista ja nyt tänä kauniina sunnuntai-iltana on tullut aika aloittaa näiden nauttiminen ja arviointi. Sly Cat Brewing on Suregork Loves Beer blogin kirjoittajan kotipanimo, joka pitää majaansa Espoossa. Viidessä näistä kuudesta pullosta on viehättävät kissa-aiheiset etiketit, jotka ovat ymmärtääkseni suregorkin paremman puoliskon tuotoksia. Pointsit niistä, sillä ne ovat näyttäviä ja sisältävät kaiken oleellisen informaation oluista aina käytettyjä raaka-aineita myöden. Suregork siis valmistaa oluita kotonaan ja harrastusmielessä. Hän valmistaa oluet alusta loppuun kuten "oikeassakin panimossa" aina mäskäyksestä alkaen. Valmistusvälineet hän on väsännyt, kuten itse asian ilmaisee, "Macgyver-meiningillä". Mäskäysastia on tehty 32-litran kylmälaukusta, johon on viritetty hana ulkopuolelle ja "rosterisukka" sisälle. Eristeenä kylmälaukun ympärillä on kotiolut-foorumeilla jo ehkä jonkin sortin legendan asemaan noussut Clas Ohlsonin makuualusta. Keittimenä toimii 35-litrainen muovisaavi, johon suregork on asentanut kolme 900W vedenkeitinelementtiä ja hanan. Myös keittimen ympärillä eristeenä toimii tuo klassinen makuualusta. Panimomestarilla on uusi teräksestä valmistettu automaattinen keittoastia työn alla, joten saavi päivittynee pian uuteen. Kaikkihan tietävät sanonnan "matka on tärkeämpi kuin määränpää". Oluenvalmistuksessa tuon sanonnan voi kääntää päälaelleen, matkalla ei ole niin väliä, kunhan lopputulos on hyvä. Tällaisilla kotitekoisilla välineillä oluenvalmistusprosessi on sama kuin oikeassakin panimossa, välineet ovat vain erilaiset.
 |
| Mäskäysastia (Kuva: suregork) |
 |
| Keitin (Kuva: suregork) |
Suregork siis lähetti minulle kuusi erilaista olutta. Aloitan 4,4% Lovecats pale alesta, joka on panimomestarin mukaan tarkoitettu helposti juotavaksi kesäolueksi. No mikä ettei, tuumaan, sillä ulkona paistaa aurinko ja takaterassilla on 25 astetta lämmintä. Kesäoluthan on tässä kelissä enemmän kuin paikallaan. Reseptissä on neljää eri mallasta (Pale Ale, Carapils, Vienna ja Light Crystal) ja kahta eri humalaa (Nelson Sauvin ja Summer), joita on molempia käytetty myös kuivahumaloinnissa.
Lovecats 4,4% (Pale Ale)
Pantu: 8.6.2012 Pullotettu: 21.6.2012
Olut kaatuu lasiin jääkaappikylmänä ja hiivasakat jäävät kaadossa pullon pohjalle. Sameahkon oranssi olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto on osin suurikuplaista ja melko kestävää sorttia. Tuoksussa on melko voimakkaasti rikkimäistä virhearomia, lisäksi neulasmaisia humalanaromeja sekä hieman Nelson Sauvinin tunnistettavaa marjaista hedelmäisyyttä. Maku on puhtaampi ja siinä myös Nelson Sauvin on paremmin esillä. Alun kevyt ja hivenen karamellinen mallaspohja täydentyy karviaismarjaisella ja keskirunsaan katkeralla humaloinnilla. Humalointi puraisee varsin kesysti, sen isku ei ole napakka, mutta katkeruutta on silti lopuksi keskirunsaasti. Efekti on samankaltainen kuin monissa runsaasti humaloiduissa oluissa, joissa aluksi on ollut iskevä ja napakka humalointi, mutta se on pehmentynyt kun hiivat on kaadettu jälkikäteen sekaan. Kotioluessa on tietysti suodattamattomuutensa ja pullossa jälkikäyntinsä takia aina hieman hiivaa mukana (kuten monessa kaupallisessakin oluessa). Jälkimaku on kuivahko, siinä on hieman karkeutta ja vihannesmaisuutta, mutta ei häiritsevästi. Vastaavaan ja pahempaankin tunkkaisuuteen törmää monessa kaupallisessakin tuotoksessa. Suutuntuma on kevyehkö, keskiverron hiilihappoinen ja hieman nahkea. Jos tuoksun ei anna häiritä niin ihan mukiinmenevä pale alehan tässä on.
Tutkiskelin Randy Mosherin Tasting Beer kirjasta tuota tuoksun rikkimäisyyttä (sulfur) ja siellä kuvailtiin sitä myös sanoilla "mädät kananmunat" tai "palaneet tulitikut", ja palaneita tulitikkuja tuoksu itseasiassa muistuttaakin. Rikkimäisyys on kirjan mukaan usein hiivan sivutuote, joka saattaa johtua stressaantuneesta tai mutatoituneesta hiivasta. Hiiva voi stressaantua esim. jos sitä on liian vähän tai sillä on liian vähän happea (riittämätön ilmaus) tai jos käymisen aikana lämpötila vaihtelee suuresti. Suuret määrät rikkimäisyyttä saattavat kieliä myös oluen bakteeritartunnasta, useimmiten Zymomonas bakteerista. Panimomestarin omassa blogissa ei tästä oudosta aromista ole mitään mainintaa. Tuon aromin kyllä huomaa heti jos sitä yhtään on, joten saattaa olla, että minun pullossani vain oli jotain outoa, harmillista.
Seuraavaksi vuorossa Beer Belly, joka on 5% American Brown Ale. Tämä on panimomestarin mukaan ns. kaapintyhjennysolut, eli tässä on raaka-aineina käytetty kaapeista löytyneitä avattuja mallaspusseja ja kaikki pakastimessa olleet avatut humalapussit. Tästä johtuen listaus oluen raaka-aineista onkin aika pitkä. Maltaina Pale Ale, Crystal, Biscuit, Pale Chocolate, Carafa III ja lisäksi kaurahiutaleita. Humalina Centennial, Columbus, Galaxy, Mt Hood ja Simcoe. Panimomestarin mielestä tämä on liian katkera ollakseen täysin tyylinmukainen, ei se mitään, sillä itse en niinkään tyylinmukaisuudesta piittaa, se ainoastaan ratkaisee onko olut hyvää vai ei.
Beer Belly 5% (American Brown Ale)
Pantu: 27.4.2012 Pullotettu: 21.5.2012
Syvän tummanruskea, valoa vasten kauniisti punertava olut. Vaahtoa muodostuu Lovecatsia hieman maltillisemmin, mutta mukavasti kuitenkin. Tuoksu on hyvä, häiritsevää rikkimäisyyttä ei tässä ole. Siinä on paahteista maltaisuutta, kevyttä kahvimaisuutta, suklaisuutta ja runsaan aromaattisesti humalien sitrusmaisia ja mäntyisen neulasmaisia sävyjä. Hivenen makea maku on hieman paahteisen maltainen, leipäinen, kevyen kahvinen ja kuivahkon katkera. Tällä kertaa katkeruus iskee napakasti ja nopeasti kuten pitääkin ja tarttuu kitalakeen pitkäksi aikaa. Humalointi tarjoaa sitruksisia ja greippisen happamia sävyjä ja jälkimaussa on hiven suolaisuuttakin. Kaikessa kuivuudessaan hieman stoutmainen kokemus, vaikkei aivan musta olekaan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen.
Tämä oli hyvä olut, runsas humalointi on omaan makuuni sopiva ja runko on riittävän tukeva pitämään homman kasassa. Nautin tämän juomisesta, ja sehän on se paras hyvän oluen merkki. Meillä kävi aiemmin tänään vieraita ja suklaista kuivakakkua jäi hieman syömättä, kokeilin nauttia sitä tämän oluen kanssa ja mielestäni ne pelasivat hyvin yhteen. Kakku toi sokerista makeutta ja suklaisia makuja, jotka oluen runsas humalointi pyyhkäisi tyylikkäästi sivuun. Ihan hyvää kaupallista tasoa oleva olut.
Seuraavaksi Scaredy Cat, 7,2% American Amber Ale, joka on Citra single hop, eli siinä on käytetty humalana ainoastaan Citra-lajiketta, jolla olut on tietysti myös kuivahumaloitu. Panimomestarin mukaan tarkoitus oli valmistaa n. 6% olut, mutta hieman totuttua korkeammasta mäskäystehokkuudesta johtuen tämä olikin paukahtanut yli 7% tasolle. Pullotettu yli 3 kuukautta sitten, joten osa humalien iskukyvystä on panimomestarin mukaan jo menetetty.
Scaredy Cat 7,2% (American Amber Ale)
Pantu: 5.4.2012 Pullotettu: 10.5.2012
Lähes kirkasta, vain hieman utuista olutta. Väri on oranssihtavan kuparinen tai meripihkainen. Vaahtoa muodostuu parisenttinen kerros, joka hiljalleen katoaa oluen pinnalta. Kaunis ja kotiolueksi erittäin kirkas olut. Tuoksussa on jälleen hieman rikkimäisyyttä, kuitenkin maltillisemmin kuin Lovecatsissa. Tässäkin se ilmenee samalla tavalla palaneen tulitikun tuoksuna. Citra-humalan raikkaan sitrushedelmäinen aromi on myös esillä, samoin kuin karamellimainen tuhdilta tuntuva mallaspohja, mutta ne eivät tietysti pääse täyteen loistoonsa tuon harmillisen rikkimäisyyden alta. Maku on jälleen parempi ja täysin nautittava, onneksi tuo viheliäinen rikkimäisyyden aiheuttaja ei tunnu vaikuttavan oluen makuun, ellei nuuhkaise juuri ennen maistamista. Maku tarjoaa karamellimaista hieman makeaa maltaisuutta ja pehmeää kypsää eksoottista hedelmäisyyttä sekä hiven sitrushedelmäisyyttä. Katkeruus on maltillista, mutta riittää kuitenkin helposti tasapainottamaan tuon hienoisen makeuden. Jälkimaku on pitkä ja edelleen kuivuvan eksoottisen hedelmäinen. Alkoholi lämmittää hieman lopussa, mutta ei kuitenkaan maistu häiritsevästi. Suutuntuma on tuhdin mallaspohjan ansiosta reilun keskitäyteläinen ja pehmeähkö. Hiilihappoisuus on melko maltillista. Maultaan oikein miellyttävä ja helposti nautittava olut, joka ilman tuota valitettavaa rikkimäisyyttä olisi myös täysin kaupallisen tason olut. Pelottavan helposti juotavaa vahvuisekseen, kuten tyylikäs etikettikin sanoo!
Seuraavaksi ainakin paperilla (tai noh... pikemminkin näytöllä) melkoiselta humalapommilta vaikuttavan tupla-IPA:n kimppuun. 7,7% Catnipa on suregorkin ensimmäinen tupla-ipa, siinä on käytetty 25g humalaa litraa kohti, eli 20-litran erässä peräti 500 grammaa. Näillä pitäisi irrota laskennallinen 90 IBU:n katkeruus. Lajikkeina on Amarillo, Centennial, Columbus, Nugget ja Simcoe, joita kaikkia on käytetty kuivahumalointiinkin. Perinteisiä ja herkullisia jenkkilajikkeita. Maltaina on Pale Ale, Munich, Carapils ja Crystal.
Catnipa 7,7% (Double IPA)
Pantu: 21.6.2012 Pullotettu: 20.7.2012
Kauniin oranssia ja lähes kirkasta olutta, jonka päälle muodostuu mukava vaahtokukka. Täytyy hämmästellä tuota kirkkautta, se on ilmeisesti saatu aikaan jäähdyttämällä olut nopeasti 1-2 asteiseksi ennen pullotusta, eli ns. "crash cooling" tekniikalla. Näin päättelin panimomestarin blogia lueskelemalla. Aivan joka jannulla ei taida kotipanimosta löytyä tähän sopivaa laitteistoa. Ulkoisesti siis erittäin näyttävää olutta, mutta valitettavasti tuoksua piinaa edelleen tuo sama rikkimäisyys, jonka alta muita tuoksuja on hankala erottaa. Löytyy sieltä kuitenkin kevyen karamellista maltaisuutta ja eksoottisen hedelmäisiä humalanaromeja, jotka eivät kuitenkaan nouse esiin kovin voimakkaasti. Huomasin, että jos oluen antaa hetken seisoa, eikä yhtään pyörittele sitä ennen nuuhkaisua, niin rikkimäisyys ei ole niin pinnalla, tällöin on helpompi havaita muitakin aromeja. Maku on jälleen parempi, siinä on keksimäinen ja vain kevyesti karamellinen mallaspohja, joka on juuri sopiva IPA:lle/DIPA:lle, sillä se ei ole kovinkaan makea. Humalaa löytyy hieman joka lähtöön - on mäntyisen pihkaista, eksoottista, sitruksista ja voimakkaasti greippisen hapanta. Heti nielaisun jälkeen ja jälkimaussa on havaittavissa myös ruohoista ja heinämäistä humalaa, joka kääntyy pitkässä jälkimaussa hieman yrttiseen ja vihannesmaisen tunkkaiseen suuntaan. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen, lopussa hieman tuhkaisen karkea.
Tämä resepti kaipaisi mielestäni hieman viilausta. Jos tuota rikkimäisyyden piinaamaa tuoksua ei nyt nosteta esille, niin maku oli hyvä, mutta tietynlainen karkeus ja ylihumaloinnista kielivät ruohoiset ja heinäiset maut verottivat nautittavuutta. Tyylin parhaissa yksilöissä raikas ja nautittava humalien hedelmäisyys kantaa loppuun asti ilman minkään sortin karkeutta tai vihannesmaisuutta lopussa. Ehdottoman kunnioitettava yritys megaluokan humalapommin panemiseen ja kaikesta huolimatta olut jonka nautti ilokseen loppuun asti.
Tässä vaiheessa ilta alkaa jo pimenemään ja ukkonenkin lähestyy, joten blogin Pääjuovo (Head of Rating) päättää jatkaa tästä seuraavana iltana...
...Maanantai iltapäivä alkaa sateisena, mutta kuuden korvilla alkaa hieman kirkastumaan. Pieni sade ja viima ei sinänsä haittaisi, sillä säästin tuhdit ja tummat tälle toiselle illalle. Jäljellä on vielä Smoked Porter ja Black Cat Imperial Stout. Smoked Porterilla aloitetaan. Tämä on 6,2% ja edustaa panimomestarin mukaan Robust Porter tyyliä. Tässä on käytetty Pale Ale, Chocolate, Crystal ja Peat Smoked maltaita sekä Columbus ja Mt Hood humalia, joista Columbusta katkerointiin ja Mt Hoodia aromiin.
Smoked Porter 6,2% (Portteri/Robust Porter)
Pantu: 29.1.2012 Pullotettu: 17.3.2012
Pullo sihahtaa iloisesti auki. Aaah, tämä onkin eläväistä kamaa! Olut meinaa pyrkiä ulos pullosta omin avuin ja vaahtoaa lasissakin voimakkaasti. Näyttävän musta olut ja iso mokkainen vaahto. Tuoksukin on mitä mainioin, se on voimakkaasti paahteinen, limppuinen, tumman suklainen, espressomainen, hieman kandisokerinen ja vain hienoisesti savuinen. Sitrushedelmäistä ja greippistä humalointia tuntuu tuoksun loppupuolella ja portteriksi tämä onkin mukavan hedelmäinen. Aavistuksen lämmettyään tuoksuun tulee myös hieman alkoholin potkua ja hehkuvaa lämpöä, joka mielestäni sopii tällaisiin oluisiin mainiosti. Maku on hieman makeahko, tymäkän paahteinen, suolaisen lakritsainen. kevyen savuinen ja miellyttävän katkerasti humaloitu. Humalat tuovat myös sitruksista pirtsakkaa hedelmäisyyttä loppuun samoin kuin greippista liukua jälkimakuun. Jälkimaku muuten on pitkä, paahteinen ja katkeran suolainen. Suu jää nielaisun jälkeen hieman tahmaiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen.
Tämä oli erinomainen esitys, täysin Olutsieponkin kotioluiden tasoa eli hyvää kaupallista tasoa oleva olut. Tämän nauttimisen aikana tuli monesti mielleyhtymiä Stallhagenin erinomaiseen Winter Porteriin, josta saimme nauttia Alkon viime vuoden jouluolutvalikoimassa. Siinäkin savu toimi vain pienenä höysteenä jo muutenkin erinomaisessa portterissa. Tämä oli lisäksi vähintään yhtä hyvääkin. Ei minkäänlaisia virhearomeja tai makuja. Tätä olutta ostaisin!
Seuraavaksi mielenkiintoisen Black Catin pariin. Resepti huokuu kunnianhimoa ja yritystä, vaikka kyseessä onkin vasta Sly Cat Brewingin ensimmäinen Imperial Stout. Vahvuutta on 8,8% ja oluessa on käytetty mausteena Kona kahvia ja kaakaonibsejä. Kona kahvi on wikipedian mukaan Hawaijilla kasvatettua ja kaakaonibsit taasen ovat kuorituista kaakaopavuista murskattua rouhetta. Mallaspohja muodostuu seuraavista maltaista: Pale Ale, Crystal, Chocolate ja Black. Lisäksi oluessa on käytetty paahdettua ohraa ja kaurahiutaleita. Humalointi on toteutettu samalla lajikkeella kuin Olutsiepon järisyttävän hyvä Imperial Stoutkin, eli Chinookilla, ja laskennallista katkeruutta on 85 IBUa. Panopäivän ja pullotuspäivän välillä on kypsymisaikaa ollut n. 4 kuukautta, joten ei ole tässäkään turhaan lähdetty hätiköimään.
Black Cat 8,8% (Imperial Stout)
Pantu: 29.11.2011 Pullotettu: 17.3.2011
Heti kaataessa huomaa kyseessä olevan tymäkkää tavaraa, oluen viskositeetti on öljymäistä ja paksua, eikä suorallakaan kaadolla vaahtoa muodostu juuri ollenkaan. Pienellä pyörittelyllä saa kuitenkin aikaan hetken kestävän ohkaisen ja täysin mokkaisen vaahdon. Pyöritellessä olut tuntuu tarttuvan lasin reunoihin ja liikkuvan muutenkin hitaasti, sekin on merkki oluen vahvasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on jälleen hieno, eilen nautittujen oluiden ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää. Tässä on voimakasta kahvipapuisuutta, vastaavanlaista kuin esim. Mikkellerin näädänkakkaoluessa. Toimii, todellakin toimii. Kahvin takaa löytyy paahteista ja hienoisen palanuttakin maltaisuutta, vahvaa lakritsia, erittäin tummaa suklaata ja herkullisesti humalan aromaattista hedelmäisyyttä, joka ei kuitenkaan erotu varsinaisena hedelmäisyytenä, vaan yleisenä humalan läsnäolona. Tuoksu jo kertoo, että nyt ollaan hienon oluen äärellä. Maku on voimakas ja herkullinen. Kahvi ei kuitenkaan näyttele maussa pääroolia, tai itseasiassa näyttelee, sillä tässä oluessa ei muita rooleja olekaan. Kahvi ei siis nouse muiden makujen yläpuolelle vaan on tasapainossa muiden ominaisuuksien kanssa. Olut on suussa pehmeää ja täyteläistä sekä hieman sokerisen tahmaisaa ja maltillisen hiilihappoista, hiilihappoisuus kuitenkin kutittelee ja pistelee kielenpäällä mukavasti, omalta osaltaan edesauttaen humalien loppupyyhkäisyä tahmaisuuden poistamisessa. Makua kuvailisin erittäin paahteiseksi, hieman sokeriseksi, runsaan espressomaisen kahviseksi ja suolaisen happamaksi sekä lakritsaiseksi. Lisäksi siitä löytyy katkerahkoa tummaa suklaata, joka voimistuu loppua kohti ja voimalla iskeytyvä runsaan katkera greippinen humalointi. Jälkimaku on pitkän kahvinen ja suolaisen lakritsainen sekä edelleen tumman suklainen, myös humalan greippinen happamuus tuntuu jatkuvan loputtomiin. Suu jää nielaisun jälkeen tahmaiseksi ja olut tuntuu tarttuvan ikeniin, enkä pidä tätä ollenkaan huonona juttuna, se sopii tähän ja kuivan kalkkiset tyylin edustajat ovat sitten asia erikseen.
Nyt ollaa jälleen hekumallisissa sfääreissä. Aivan huippuluokan olutta, reittaisin näin perstuntumalla heitettynä Olutoppaan pisteskaalalla (0-50) jonnekin 41-42 tienoille. Olutsiepon viime viikkoinen Imperial Stout osuisi samaan sektoriin, ehkä vielä pykälän korkeammalle sillä se oli paitsi herkullinen, niin myös omalaatuinen. Turha toisaalta vertailla, sillä kyseessä on kaksi melko erilaista Imperial Stoutia ja molemmat aivan erinomaisia ja loppujen lopuksihan kyse on vain makuasioista. Maailmanluokan olutta joka tapauksessa. Tällaista kun osaisi itsekin joskus valmistaa.
Yhteenveto:
Nyt on sitten kaikki maisteltu. Käteen jäi sekä hekumaa, että lievää pettymystä. Eiliset rikkimäisiä virhearomeja omaavat oluet tietysti harmittivat, vaikka mauiltaan hyviä olivatkin. Rikkimäiset aromit olivat niin selviä ja häiritseviä oluiden tuoksuissa, että uskoisin panimomestarin noteeranneen ne jos ne olisivat hänelläkin samalta tuoksuneet. Jos olisin suregork niin kävisin läpi kaikki mahdollisesti virhearomiin johtaneet syyt. Mieleeni tuli ainoastaan yksi vaihtoehto, josta mahdollinen rikkimäisyyden aiheuttanut kontaminaatio voisi tulla minun ja suregorkin majapaikkojen välillä - kruunukorkit. Mikäli panimomestari pitää oluitaan aina pystyasennossa pullotuksesta nauttimiseen asti, ei olut missään vaiheessa kosketa korkkia. Nämä minulle saapuneet pullot ovat kuitenkin kulkeneet vaaka-asennossa niin, että olut on ollut kosketuksissa korkkeihin. Toisaalta tuota aromia ei ollut kuin osassa oluita. Näissä tänään nautituissa oli mustat korkit ja muissa kultaiset, tosin eilen nautittu Beer Bellykin oli kunnossa, vaikka siinä oli kultainen korkki. Enkä muutenkaan osaa sanoa voiko korkista tulla moista kontaminaatiota, tämä on vain tällaista ideoiden heittelyä. Nämä tänään nautitut tymäkän tummat herkut oli valmistettu aiemmin kuin muut, mutta toisaalta eilen nautittu hyvä Beer Belly Brown Ale oli valmistettu Scaredy Catin, jossa rikkimäisyyttä oli, jälkeen. Tummat oluet olivat kunnossa ja vaaleammat rikkimäisiä ja niin edelleen, uskoisin syyn löytyvän. Panimomestarin kannattaa lähteä siitä liikkeelle, että tsekkaa nyt "oman pesän" eli korkkaa jonkin näistä minun rikkimäisiksi väittämistä tuotoksista ja toteaa onko siinä rikkimäisyyttä vai ei ja kenties vielä käy "haistattamassa" sitä muillakin. Jos ei löydy niin korkkiteoria voi kenties pitää paikkansakin, ja jos löytyy niin kenties syy on sittenkin valmistusprosessissa.
Lopputulema ja yleinen fiilis tästäkin maistelusta on tietysti positiivinen, kyllä suregork mainio ja kova panomies on! Kaikki kunnossa olleet oluet olivat hyviä ja tämän iltaiset Smoked Porter ja Black Cat todella loistavia. Black Catia voisin ylistää tässä vaikka sadan virkkeen verran, mutta ennemmin keskityn nauttimaan kaikessa rauhassa nuo lasissa vielä odottavat pari viimeistä hekumallista siemausta. Virhearomeitakin sisältäneet oluet olivat mauiltaan kuitenkin hyviä ja olisivat varmasti ilman rikkimäisyyttä olleet huomattavasti parempiakin, sillä tunnetusti suurin osa makuaististakin toimii hajuaistin kautta. Kaikenkaikkiaan myös opettavainen kokemus, sillä selailin kirjoja ja nettiä melko huolella tuon rikkimäisyyden mahdollisen syyn selvittämiseksi ja samalla tuli opittua monennäköistä asian vierestäkin. Suuret kiitokset ja virtuaalinen hatunnosto suregorkille näistä oluista ja mitä parhainta onnea maltaiselle urallesi jatkossakin!
Seuraavaksi vuorossa Beer Belly, joka on 5% American Brown Ale. Tämä on panimomestarin mukaan ns. kaapintyhjennysolut, eli tässä on raaka-aineina käytetty kaapeista löytyneitä avattuja mallaspusseja ja kaikki pakastimessa olleet avatut humalapussit. Tästä johtuen listaus oluen raaka-aineista onkin aika pitkä. Maltaina Pale Ale, Crystal, Biscuit, Pale Chocolate, Carafa III ja lisäksi kaurahiutaleita. Humalina Centennial, Columbus, Galaxy, Mt Hood ja Simcoe. Panimomestarin mielestä tämä on liian katkera ollakseen täysin tyylinmukainen, ei se mitään, sillä itse en niinkään tyylinmukaisuudesta piittaa, se ainoastaan ratkaisee onko olut hyvää vai ei.
Beer Belly 5% (American Brown Ale)
Pantu: 27.4.2012 Pullotettu: 21.5.2012
Syvän tummanruskea, valoa vasten kauniisti punertava olut. Vaahtoa muodostuu Lovecatsia hieman maltillisemmin, mutta mukavasti kuitenkin. Tuoksu on hyvä, häiritsevää rikkimäisyyttä ei tässä ole. Siinä on paahteista maltaisuutta, kevyttä kahvimaisuutta, suklaisuutta ja runsaan aromaattisesti humalien sitrusmaisia ja mäntyisen neulasmaisia sävyjä. Hivenen makea maku on hieman paahteisen maltainen, leipäinen, kevyen kahvinen ja kuivahkon katkera. Tällä kertaa katkeruus iskee napakasti ja nopeasti kuten pitääkin ja tarttuu kitalakeen pitkäksi aikaa. Humalointi tarjoaa sitruksisia ja greippisen happamia sävyjä ja jälkimaussa on hiven suolaisuuttakin. Kaikessa kuivuudessaan hieman stoutmainen kokemus, vaikkei aivan musta olekaan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen.
Tämä oli hyvä olut, runsas humalointi on omaan makuuni sopiva ja runko on riittävän tukeva pitämään homman kasassa. Nautin tämän juomisesta, ja sehän on se paras hyvän oluen merkki. Meillä kävi aiemmin tänään vieraita ja suklaista kuivakakkua jäi hieman syömättä, kokeilin nauttia sitä tämän oluen kanssa ja mielestäni ne pelasivat hyvin yhteen. Kakku toi sokerista makeutta ja suklaisia makuja, jotka oluen runsas humalointi pyyhkäisi tyylikkäästi sivuun. Ihan hyvää kaupallista tasoa oleva olut.
Seuraavaksi Scaredy Cat, 7,2% American Amber Ale, joka on Citra single hop, eli siinä on käytetty humalana ainoastaan Citra-lajiketta, jolla olut on tietysti myös kuivahumaloitu. Panimomestarin mukaan tarkoitus oli valmistaa n. 6% olut, mutta hieman totuttua korkeammasta mäskäystehokkuudesta johtuen tämä olikin paukahtanut yli 7% tasolle. Pullotettu yli 3 kuukautta sitten, joten osa humalien iskukyvystä on panimomestarin mukaan jo menetetty.
Scaredy Cat 7,2% (American Amber Ale)
Pantu: 5.4.2012 Pullotettu: 10.5.2012
Lähes kirkasta, vain hieman utuista olutta. Väri on oranssihtavan kuparinen tai meripihkainen. Vaahtoa muodostuu parisenttinen kerros, joka hiljalleen katoaa oluen pinnalta. Kaunis ja kotiolueksi erittäin kirkas olut. Tuoksussa on jälleen hieman rikkimäisyyttä, kuitenkin maltillisemmin kuin Lovecatsissa. Tässäkin se ilmenee samalla tavalla palaneen tulitikun tuoksuna. Citra-humalan raikkaan sitrushedelmäinen aromi on myös esillä, samoin kuin karamellimainen tuhdilta tuntuva mallaspohja, mutta ne eivät tietysti pääse täyteen loistoonsa tuon harmillisen rikkimäisyyden alta. Maku on jälleen parempi ja täysin nautittava, onneksi tuo viheliäinen rikkimäisyyden aiheuttaja ei tunnu vaikuttavan oluen makuun, ellei nuuhkaise juuri ennen maistamista. Maku tarjoaa karamellimaista hieman makeaa maltaisuutta ja pehmeää kypsää eksoottista hedelmäisyyttä sekä hiven sitrushedelmäisyyttä. Katkeruus on maltillista, mutta riittää kuitenkin helposti tasapainottamaan tuon hienoisen makeuden. Jälkimaku on pitkä ja edelleen kuivuvan eksoottisen hedelmäinen. Alkoholi lämmittää hieman lopussa, mutta ei kuitenkaan maistu häiritsevästi. Suutuntuma on tuhdin mallaspohjan ansiosta reilun keskitäyteläinen ja pehmeähkö. Hiilihappoisuus on melko maltillista. Maultaan oikein miellyttävä ja helposti nautittava olut, joka ilman tuota valitettavaa rikkimäisyyttä olisi myös täysin kaupallisen tason olut. Pelottavan helposti juotavaa vahvuisekseen, kuten tyylikäs etikettikin sanoo!
Seuraavaksi ainakin paperilla (tai noh... pikemminkin näytöllä) melkoiselta humalapommilta vaikuttavan tupla-IPA:n kimppuun. 7,7% Catnipa on suregorkin ensimmäinen tupla-ipa, siinä on käytetty 25g humalaa litraa kohti, eli 20-litran erässä peräti 500 grammaa. Näillä pitäisi irrota laskennallinen 90 IBU:n katkeruus. Lajikkeina on Amarillo, Centennial, Columbus, Nugget ja Simcoe, joita kaikkia on käytetty kuivahumalointiinkin. Perinteisiä ja herkullisia jenkkilajikkeita. Maltaina on Pale Ale, Munich, Carapils ja Crystal.
Catnipa 7,7% (Double IPA)
Pantu: 21.6.2012 Pullotettu: 20.7.2012
Kauniin oranssia ja lähes kirkasta olutta, jonka päälle muodostuu mukava vaahtokukka. Täytyy hämmästellä tuota kirkkautta, se on ilmeisesti saatu aikaan jäähdyttämällä olut nopeasti 1-2 asteiseksi ennen pullotusta, eli ns. "crash cooling" tekniikalla. Näin päättelin panimomestarin blogia lueskelemalla. Aivan joka jannulla ei taida kotipanimosta löytyä tähän sopivaa laitteistoa. Ulkoisesti siis erittäin näyttävää olutta, mutta valitettavasti tuoksua piinaa edelleen tuo sama rikkimäisyys, jonka alta muita tuoksuja on hankala erottaa. Löytyy sieltä kuitenkin kevyen karamellista maltaisuutta ja eksoottisen hedelmäisiä humalanaromeja, jotka eivät kuitenkaan nouse esiin kovin voimakkaasti. Huomasin, että jos oluen antaa hetken seisoa, eikä yhtään pyörittele sitä ennen nuuhkaisua, niin rikkimäisyys ei ole niin pinnalla, tällöin on helpompi havaita muitakin aromeja. Maku on jälleen parempi, siinä on keksimäinen ja vain kevyesti karamellinen mallaspohja, joka on juuri sopiva IPA:lle/DIPA:lle, sillä se ei ole kovinkaan makea. Humalaa löytyy hieman joka lähtöön - on mäntyisen pihkaista, eksoottista, sitruksista ja voimakkaasti greippisen hapanta. Heti nielaisun jälkeen ja jälkimaussa on havaittavissa myös ruohoista ja heinämäistä humalaa, joka kääntyy pitkässä jälkimaussa hieman yrttiseen ja vihannesmaisen tunkkaiseen suuntaan. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen, lopussa hieman tuhkaisen karkea.
Tämä resepti kaipaisi mielestäni hieman viilausta. Jos tuota rikkimäisyyden piinaamaa tuoksua ei nyt nosteta esille, niin maku oli hyvä, mutta tietynlainen karkeus ja ylihumaloinnista kielivät ruohoiset ja heinäiset maut verottivat nautittavuutta. Tyylin parhaissa yksilöissä raikas ja nautittava humalien hedelmäisyys kantaa loppuun asti ilman minkään sortin karkeutta tai vihannesmaisuutta lopussa. Ehdottoman kunnioitettava yritys megaluokan humalapommin panemiseen ja kaikesta huolimatta olut jonka nautti ilokseen loppuun asti.
Tässä vaiheessa ilta alkaa jo pimenemään ja ukkonenkin lähestyy, joten blogin Pääjuovo (Head of Rating) päättää jatkaa tästä seuraavana iltana...
...Maanantai iltapäivä alkaa sateisena, mutta kuuden korvilla alkaa hieman kirkastumaan. Pieni sade ja viima ei sinänsä haittaisi, sillä säästin tuhdit ja tummat tälle toiselle illalle. Jäljellä on vielä Smoked Porter ja Black Cat Imperial Stout. Smoked Porterilla aloitetaan. Tämä on 6,2% ja edustaa panimomestarin mukaan Robust Porter tyyliä. Tässä on käytetty Pale Ale, Chocolate, Crystal ja Peat Smoked maltaita sekä Columbus ja Mt Hood humalia, joista Columbusta katkerointiin ja Mt Hoodia aromiin.
Smoked Porter 6,2% (Portteri/Robust Porter)
Pantu: 29.1.2012 Pullotettu: 17.3.2012
Pullo sihahtaa iloisesti auki. Aaah, tämä onkin eläväistä kamaa! Olut meinaa pyrkiä ulos pullosta omin avuin ja vaahtoaa lasissakin voimakkaasti. Näyttävän musta olut ja iso mokkainen vaahto. Tuoksukin on mitä mainioin, se on voimakkaasti paahteinen, limppuinen, tumman suklainen, espressomainen, hieman kandisokerinen ja vain hienoisesti savuinen. Sitrushedelmäistä ja greippistä humalointia tuntuu tuoksun loppupuolella ja portteriksi tämä onkin mukavan hedelmäinen. Aavistuksen lämmettyään tuoksuun tulee myös hieman alkoholin potkua ja hehkuvaa lämpöä, joka mielestäni sopii tällaisiin oluisiin mainiosti. Maku on hieman makeahko, tymäkän paahteinen, suolaisen lakritsainen. kevyen savuinen ja miellyttävän katkerasti humaloitu. Humalat tuovat myös sitruksista pirtsakkaa hedelmäisyyttä loppuun samoin kuin greippista liukua jälkimakuun. Jälkimaku muuten on pitkä, paahteinen ja katkeran suolainen. Suu jää nielaisun jälkeen hieman tahmaiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen.
Tämä oli erinomainen esitys, täysin Olutsieponkin kotioluiden tasoa eli hyvää kaupallista tasoa oleva olut. Tämän nauttimisen aikana tuli monesti mielleyhtymiä Stallhagenin erinomaiseen Winter Porteriin, josta saimme nauttia Alkon viime vuoden jouluolutvalikoimassa. Siinäkin savu toimi vain pienenä höysteenä jo muutenkin erinomaisessa portterissa. Tämä oli lisäksi vähintään yhtä hyvääkin. Ei minkäänlaisia virhearomeja tai makuja. Tätä olutta ostaisin!
Seuraavaksi mielenkiintoisen Black Catin pariin. Resepti huokuu kunnianhimoa ja yritystä, vaikka kyseessä onkin vasta Sly Cat Brewingin ensimmäinen Imperial Stout. Vahvuutta on 8,8% ja oluessa on käytetty mausteena Kona kahvia ja kaakaonibsejä. Kona kahvi on wikipedian mukaan Hawaijilla kasvatettua ja kaakaonibsit taasen ovat kuorituista kaakaopavuista murskattua rouhetta. Mallaspohja muodostuu seuraavista maltaista: Pale Ale, Crystal, Chocolate ja Black. Lisäksi oluessa on käytetty paahdettua ohraa ja kaurahiutaleita. Humalointi on toteutettu samalla lajikkeella kuin Olutsiepon järisyttävän hyvä Imperial Stoutkin, eli Chinookilla, ja laskennallista katkeruutta on 85 IBUa. Panopäivän ja pullotuspäivän välillä on kypsymisaikaa ollut n. 4 kuukautta, joten ei ole tässäkään turhaan lähdetty hätiköimään.
Black Cat 8,8% (Imperial Stout)
Pantu: 29.11.2011 Pullotettu: 17.3.2011
Heti kaataessa huomaa kyseessä olevan tymäkkää tavaraa, oluen viskositeetti on öljymäistä ja paksua, eikä suorallakaan kaadolla vaahtoa muodostu juuri ollenkaan. Pienellä pyörittelyllä saa kuitenkin aikaan hetken kestävän ohkaisen ja täysin mokkaisen vaahdon. Pyöritellessä olut tuntuu tarttuvan lasin reunoihin ja liikkuvan muutenkin hitaasti, sekin on merkki oluen vahvasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on jälleen hieno, eilen nautittujen oluiden ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää. Tässä on voimakasta kahvipapuisuutta, vastaavanlaista kuin esim. Mikkellerin näädänkakkaoluessa. Toimii, todellakin toimii. Kahvin takaa löytyy paahteista ja hienoisen palanuttakin maltaisuutta, vahvaa lakritsia, erittäin tummaa suklaata ja herkullisesti humalan aromaattista hedelmäisyyttä, joka ei kuitenkaan erotu varsinaisena hedelmäisyytenä, vaan yleisenä humalan läsnäolona. Tuoksu jo kertoo, että nyt ollaan hienon oluen äärellä. Maku on voimakas ja herkullinen. Kahvi ei kuitenkaan näyttele maussa pääroolia, tai itseasiassa näyttelee, sillä tässä oluessa ei muita rooleja olekaan. Kahvi ei siis nouse muiden makujen yläpuolelle vaan on tasapainossa muiden ominaisuuksien kanssa. Olut on suussa pehmeää ja täyteläistä sekä hieman sokerisen tahmaisaa ja maltillisen hiilihappoista, hiilihappoisuus kuitenkin kutittelee ja pistelee kielenpäällä mukavasti, omalta osaltaan edesauttaen humalien loppupyyhkäisyä tahmaisuuden poistamisessa. Makua kuvailisin erittäin paahteiseksi, hieman sokeriseksi, runsaan espressomaisen kahviseksi ja suolaisen happamaksi sekä lakritsaiseksi. Lisäksi siitä löytyy katkerahkoa tummaa suklaata, joka voimistuu loppua kohti ja voimalla iskeytyvä runsaan katkera greippinen humalointi. Jälkimaku on pitkän kahvinen ja suolaisen lakritsainen sekä edelleen tumman suklainen, myös humalan greippinen happamuus tuntuu jatkuvan loputtomiin. Suu jää nielaisun jälkeen tahmaiseksi ja olut tuntuu tarttuvan ikeniin, enkä pidä tätä ollenkaan huonona juttuna, se sopii tähän ja kuivan kalkkiset tyylin edustajat ovat sitten asia erikseen.
Nyt ollaa jälleen hekumallisissa sfääreissä. Aivan huippuluokan olutta, reittaisin näin perstuntumalla heitettynä Olutoppaan pisteskaalalla (0-50) jonnekin 41-42 tienoille. Olutsiepon viime viikkoinen Imperial Stout osuisi samaan sektoriin, ehkä vielä pykälän korkeammalle sillä se oli paitsi herkullinen, niin myös omalaatuinen. Turha toisaalta vertailla, sillä kyseessä on kaksi melko erilaista Imperial Stoutia ja molemmat aivan erinomaisia ja loppujen lopuksihan kyse on vain makuasioista. Maailmanluokan olutta joka tapauksessa. Tällaista kun osaisi itsekin joskus valmistaa.
Yhteenveto:
Nyt on sitten kaikki maisteltu. Käteen jäi sekä hekumaa, että lievää pettymystä. Eiliset rikkimäisiä virhearomeja omaavat oluet tietysti harmittivat, vaikka mauiltaan hyviä olivatkin. Rikkimäiset aromit olivat niin selviä ja häiritseviä oluiden tuoksuissa, että uskoisin panimomestarin noteeranneen ne jos ne olisivat hänelläkin samalta tuoksuneet. Jos olisin suregork niin kävisin läpi kaikki mahdollisesti virhearomiin johtaneet syyt. Mieleeni tuli ainoastaan yksi vaihtoehto, josta mahdollinen rikkimäisyyden aiheuttanut kontaminaatio voisi tulla minun ja suregorkin majapaikkojen välillä - kruunukorkit. Mikäli panimomestari pitää oluitaan aina pystyasennossa pullotuksesta nauttimiseen asti, ei olut missään vaiheessa kosketa korkkia. Nämä minulle saapuneet pullot ovat kuitenkin kulkeneet vaaka-asennossa niin, että olut on ollut kosketuksissa korkkeihin. Toisaalta tuota aromia ei ollut kuin osassa oluita. Näissä tänään nautituissa oli mustat korkit ja muissa kultaiset, tosin eilen nautittu Beer Bellykin oli kunnossa, vaikka siinä oli kultainen korkki. Enkä muutenkaan osaa sanoa voiko korkista tulla moista kontaminaatiota, tämä on vain tällaista ideoiden heittelyä. Nämä tänään nautitut tymäkän tummat herkut oli valmistettu aiemmin kuin muut, mutta toisaalta eilen nautittu hyvä Beer Belly Brown Ale oli valmistettu Scaredy Catin, jossa rikkimäisyyttä oli, jälkeen. Tummat oluet olivat kunnossa ja vaaleammat rikkimäisiä ja niin edelleen, uskoisin syyn löytyvän. Panimomestarin kannattaa lähteä siitä liikkeelle, että tsekkaa nyt "oman pesän" eli korkkaa jonkin näistä minun rikkimäisiksi väittämistä tuotoksista ja toteaa onko siinä rikkimäisyyttä vai ei ja kenties vielä käy "haistattamassa" sitä muillakin. Jos ei löydy niin korkkiteoria voi kenties pitää paikkansakin, ja jos löytyy niin kenties syy on sittenkin valmistusprosessissa.
Lopputulema ja yleinen fiilis tästäkin maistelusta on tietysti positiivinen, kyllä suregork mainio ja kova panomies on! Kaikki kunnossa olleet oluet olivat hyviä ja tämän iltaiset Smoked Porter ja Black Cat todella loistavia. Black Catia voisin ylistää tässä vaikka sadan virkkeen verran, mutta ennemmin keskityn nauttimaan kaikessa rauhassa nuo lasissa vielä odottavat pari viimeistä hekumallista siemausta. Virhearomeitakin sisältäneet oluet olivat mauiltaan kuitenkin hyviä ja olisivat varmasti ilman rikkimäisyyttä olleet huomattavasti parempiakin, sillä tunnetusti suurin osa makuaististakin toimii hajuaistin kautta. Kaikenkaikkiaan myös opettavainen kokemus, sillä selailin kirjoja ja nettiä melko huolella tuon rikkimäisyyden mahdollisen syyn selvittämiseksi ja samalla tuli opittua monennäköistä asian vierestäkin. Suuret kiitokset ja virtuaalinen hatunnosto suregorkille näistä oluista ja mitä parhainta onnea maltaiselle urallesi jatkossakin!
Kiitos paljon arvioista ja kommenteista, ja hyvä että maistui! Toi rikkimäisyys kummastuttaa, koska en ole itse ainakin huomannut mitään ennen (tai sitten en ole yhtä herkkä siihen), eikä muita jotka ovat maistaneet oluitani. Eli palaneita tulitikkuja ovat hyvä referenssi tuoksuille? Oluet (josta löysit rikkimäisyyttä) ovat kaikki käyneet eri hiiva-kannoilla, joten hiiva on tuskin syyllinen. Muita yhdistäviä tekijöitä ovat käymisastiat, “pumppulappo” (auto-siphon), cornelius kegit ja kruunukorkit. Kultaiset kruunukorkit (jotka löytyvät neljästä ensimmäisistä oluista) ovat happea imeytyviä, ja ehkä niistä voi tulla jotain jos ne ovat kontaktissa oluen kanssa pidempiä aikoja (mutta sitten Beer Belly:stä pitäisi myös löytyä sama rikkimäisyys). Laitan testiksi pari pulloa vaaka-asentoon viikoksi, ja teen sitten rinnakkaisvertailun.
VastaaPoistaCatnipan kirkkaus johtuu siitä että se on ollut kaksi viikkoa (cornelius) kegissä yhdessä asteessa ennen pullotusta. Lovecats, Beer Belly ja Scaredy Cat ovat myös pullotettuja kegistä, mutta ne eivät ole yhtä kirkkaita koska ne ovat vaan olleet noin 10-asteisessa kylmäkaapissa.
Kiitos taas kommenteista, ja jos kruunukorkit ovat syypäitä niin lähetän tulevaisuudessa lastit pysty-asennossa ;)
Juu, palaneet tulitikut kuvaavat tuota tuoksua ehkä parhaiten. Se oli niin ilmiselvä, pistävän voimakas ja se kaikkein hallitsevin elementti oluen tuoksussa, että uskoisin jokaisen huomaavan sen. Eli luultavasti (ja toivottavasti!) se ongelma oli ainoastaan pulloissa kuljetuksen jälkeen. Itse olen aina (molemmilla kerroilla kun olen tehnyt olutta...) pyöräyttänyt kruunukorkitkin desinfioinnin kautta juuri ennen korkitusta ja välttänyt koskemista korkin sisäpintaan.
PoistaTarviiko sitä olutta nuuskia kun sitä juo, en minä ainakaan nuuski olutta kun otan lasista ryypyn. Turhaa pelleilyä ja olutnörtteilyä nuo sinun hajuongelmat, ettei vaan kätes haissut paskavaipan vaihdon jälkeen.
PoistaEi tarvitse, mutta tuoksu on kuitenkin yhtä olennainen osa oluen kokonaisuutta kuin makukin. Kommenttisi osoittaa suurta neroutta, kaikkea hyvää sinulle.
PoistaMaistelin äsken rinnakkain 3 päivää huoneenlämmössä vaaka-asennossa olleen Lovecats-pulloa ja 'normaalia'-Lovecats pulloa, ja kyllä vain, vaaka-asennossa olleessa pullossa oli mädän kananmunan haju, joka ei löytynyt ollenkaan 'normaalista' pullosta. Harmillista että sait maistaa 'pilaantuneita' pulloja. Voin lähettää uuden lastin myöhemmin syksyllä kun saan vähän uusia tuotoksia pulloihin, ja seuraavalla kerralla lähetän pullot pysty-asennossa ja käytän varmuuden vuoksi normaaleja korkkeja :)
PoistaHienoa, että syy löytyi! Ei uskoisi, että noin lyhyessä ajassa tuollaisesta pienestä korkista voisi tulla tuollainen tartunta, jolla on noin dramaattinen vaikutus. Se on tarkkaa hommaa tuo oluenvalmistus.
Poista