Minun lempiolueni

Mikä on se kaikkein vaikein kysymys, jonka olutharrastaja saattaa kohdata? Se kysymys, johon on hankalampi antaa vastaus kuin ikuisuuskysymykseen elämän tarkoituksesta. Se, jonka vastausta ei voi hakea järkeilemällä vaan sen on tultava sydämestä - perstuntumalla. Se on kysymys, johon olutharrastaja joutuu väistämättä vastaamaan, varsinkin jos ystävät ja tutut tietävät sinun olevan oluista kiinnostunut.

"Mikä nyt sitten on se kaikkein paras olut?"

Kysymykseen yleensä vastataan neutraalisti todeten, että hyviä oluita on niin paljon, tai sitten klassisesti "riippuu käyttötarkoituksesta".

Jos kuitenkin lähdetään ajatusleikkiin, jossa pitäisi valita se yksi ja ainut olut. Leikkiin, jossa ajatellaan, että joutuisit valitsemaan mitä olutta mieluiten joisit koko loppuelämäsi ajan - niin tylsää kuin se "yhden oluen loukossa" eläminen loppujen lopuksi olisikin.

Minulla on yksi sellainen olut, joka pulpahtaa aina mielen sopukoista esiin kysymyksen kuultuani, mutta silti vastaukseni on aina yllä mainittujen kaltaista jargonia. Siitä on jo lähemmäs kaksi vuotta aikaa kun olen tuota olutta viimeksi maistanut, mutta kuinka ollakaan, nyt minulla on sitä taas muutamia pulloja hallussani. Tavallaan jopa pelottaa hieman, että aika on kullannut muistot ja oluessa ei sittenkään ole mitään erityistä. Huomaan joutuneeni klassiseen tilanteeseen - korkkaanko ja riskeeraanko huikeat muistoni tästä jumalaisesta nektarista, vai jätänkö juomatta ja muistelen menneiden vuosien hekumallisia elämyksiä. Oluita jo kotvan harrastaneet tietävät, että aina sitä loppujen lopuksi maistettua tulee ja tämä hetki on nyt siis edessä.

Lempiolueni, hekumallisten muistikuvien ja elämyksellisten kokemusten jälkeen, vuosien takaa, on siis Schneider Weisse TAP5 Meine Hopfenweisse! Reilusti jenkkityyliin humaloitu vaaleahko wehnäbock. Korkkaan sen nyt vuosien tauon jälkeen... kaato varovaisesti ilman hiivoja, vaikka tämä onkin vehnäolut... melkoinen kaunotar, kuten muistinkin - tuoksukaan ei petä - maku... aiaiai, rakkaani on täällä taas. Lähes vuosien mittainen ero ei tunnu muuttaneen suhdettamme, vaan tämä on edelleen se "My Only One".

Eihän tämä täydellinen ole, eikä edes maultaan paras olut jota olen maistanut, mutta kun tässä vaan on sitä jotakin. Jos joku kysyy minkä oluen haluaisit ja vaihtoehtoina olisi ihan mikä vaan, niin hyvin monessa tilanteessa vastaus voisi olla Hopfenweisse. Vehnäolutta ja IPAa yhdistelevä makukokonaisuus osuu omien mieltymyksieni kanssa niin hyvin yhteen, että suupielet nousevat väkisinkin maireaan hymyyn siemauksen jälkeen. Vehnistyylin banaania ja purukumia ja IPA-tyylin hedelmäisyyttä sekä katkeruutta. Lopussa vehnismäinen happamuus nousee vielä esiin. Oluen 8,2% vahvuus on kaksiteräinen miekka, toisaalta olut on täyteläinen, maukas ja lämmittävä, mutta sessioitavuus on kyllä olematon. Mieluusti tätä joisi enemmänkin ja vaikka hellepäivän janojuomana, sillä olut on kuitenkin yllättävän raikas vahvuuteensa nähden. Näillä vahvuuksilla moinen jää kuitenkin haaveeksi. Pari prosenttia vahvuudesta pois ja karvan verran makeudesta niin tajuntani saattaisi räjähtää... lopettaisin reittaamisen tarpeettomana ja vetäytyisin luolaani nauttimaan tätä yhtä ja ainoaa oikeaa.

Rakkaani paluu kirvoitti aika levottoman kirjoituksen, mutta sallittakoon se tässä tilanteessa. Nyt olisi mielenkiintoista kuulla muiltakin ajatusleikin tuloksia, eli mikä on se sinun lempioluesi? Tiedän, että se on vaikea valita, mutta jos olisi aivan pakko nimetä vain yksi - se yksi ja oikea. Se kaikkein rakkain. Mikä se olisi, ja miksi juuri se? Ole ystävällinen ja kommentoi alle, tästä aiheesta saadaan varmasti mielenkiintoinen keskustelu käyntiin.