Reittausblogin Helmiweizen ensimaistossa

Täällä jälleen! Nyt on pitkässä aikaa vuorossa oikein "livebloggausta" eli tunnelmointia suoraan näppäimistön ääreltä. Useimmat viime maistelut ovat tulleet blogiin pienellä viiveellä, sillä grillikodassa arviot vedetään old-schoolina kynällä ruutuvihkoon ja usein enemmän tunnepohjalta kuin kriittisesti analysoiden - niin muutenkin tykkään olueni nauttia. Nyt on kohtalaisen hyvä fiilinki päällänsä. Raumalla on kouluista loppuviikko syyslomaa, joten otin itsekin pari vapaapäivää tähän kohtaan - neljän päivän viikonloppu, oioi! Lisäksi eilen varmistui se, että pidän Rauman kansalaisopistolla luennon sahdinvalmistuksesta marraskuun 18. päivä - luennosta tulee lisätietoja hieman myöhemmin.

Nyt keskitytään kotipanimoni viimeisimpään pullotteeseen, eli Helmiweizeniin. Tämä on yksivaiheisella keittomäskäyksellä valmistettu hefeweizen, jossa on aromihumalointina pieni tujaus uusi-seelantilaista Pacific Gem humalaa.

Oluen resepti.

Tästä Brewmaten reseptistä ei käy ilmi sitä seikkaa, että otin 45 minuutin mäskäyksen jälkeen yhden neljäsosan mäskistä toiseen kattilaan, keitin sitä kymmenisen minuuttia ja sekoittelin sitten takaisin alkuperäisen mäskin sekaan - tämä on siis se yksivaiheinen keittomäskäys. Nostin tässä vehnämaltaan osuutta aiemmasta hyväksi todetusta Perushefe -reseptistä hieman. Perushefessä vehnä/ohra -suhde oli noin 55%/45% ja tässä Helmiweizenissa 62,5%/37,5%, on mielenkiintoista nähdä huomaanko mallaspohjassa eroa aiempaan. Pullotusvaiheessa otettu maistiainen oli humaloinnin melko varovaisesta(?) määrästä huolimatta varsin hedelmäinen ja mukavan katkerakin - maistui omaan suuhuni erittäin hyvältä. Odotuksia on, joten eiköhän korkata. 

Sihahtaa vaimeasti, mutta sihahtaa kuitenkin. Vasta 6 vuorokautta pullossa, eli jälkikäyminen ei ole ihan vielä välttämättä optimitilanteessa. Vaahtoa muodostuu kaataessa kuitenkin mukavasti ja se jättää laskiessaan myös kaunista pitsikuviota lasin reunamille. Tuoksu on tuoreen banaaninen, vehnäisen hapan ja miellyttävän pehmeän hiivainen. WB-06 hiiva on suoltanut mukavasti banaanista esterisyyttä, vaikka käymislämpötila näin syksyllä olikin vain 18-20 astetta. Purukumimaisuutta on nyt enemmän kuin perushefessäni, peräti selvästi enemmän - syynä alhaisempi käymislämpö (hiivan käyttäytyminen) tai kenties erilainen mäskäys? Humalointi jää tuoksussa etäiseksi, vaikka tiettyjä sitruksen sävyjä taustalta nouseekin. Oikein hyvä ja raikas hefen tuoksu - ei sitä kypsää pehmeää banaania vaan tuoretta ja raikkaampaa. Pidän tästä hiivasta, oikein hyvä vehnishiiva. 

Maku alkaa purukumimaisena ja runsaan vehnäisenä, sitten hieman purevampaa ja greippisempää vaihetta ja loppua kohti voimistuvaa eksoottista hedelmäisyyttä - ei kuitenkaan ylilyövästi, vaan niin, että hefen piirteet pysyvät myös koko ajan esillä. Katkeruutta on selvästi normivehnää enemmän ja runko tuntuu jotenkin perushefeäni keveämmältä - suurempi vehnän määrä ehkä vaikuttaa. Pakko sanoa, että ei tämä ainakaan minulle toimi samalla tavalla kuin oma perushefe aikoinaan - tai ylipäätään toimi niin kuin hyvät kaupalliset perusvehnikset. Ehkä tällainen humalointi ei kuulu vehnäoluisiin, se ei vaan toimi. Se tuntuu päälleliimatulta ja ulkopuoliselta. 

Iso-Kallan cascadehumaloitu weizen kärsi ehkä hieman samasta syndroomasta. Jos haluat vehnään laittaa humalaa, niin se on oltava joko 100% vehnää ja överisti humalaa tai sitten reilusti vahvempaa. Ei tämä huono ole, ei suinkaan, vaan varsin juotava ja laadultaan hyvä olut, mutta resepti ei vaan täysin toimi. Harmi, sillä keskeneräisessä näytteessä vaikutti olevan jotain taianomaista. 8-/10 olisi ehkä tälle sopiva arvosana ainakin tässä vaiheessa. Hyvää siis, mutta se ei riitä - katoaa massaan.