Maistelussa Hartwall Classic 1836 Pale Ale, Wheat Ale ja Brown Ale

Hartwallilta ottivat yhteyttä ja kertoivat haluavansa lähettää maistiaisia. Otin lahjuksen tietysti vastaan ja se olikin yllättäen kaikkien aikojen suurin yksittäinen olutlähetys, jonka olen alan toimijalta saanut. Loodjusta löytyi Hartwallin uuden Classic 1836 -sarjan kolme eri olutta, Lapin Kulta Arctic Malt -sarjan kaksi eri olutta, Aura olutta ja lisäksi Stallhagenin kaksi eri olutta ja Teerenpelin kaksi eri olutta. Kaksi viimeisintä ovat Hartwallin jakelussa ja ovat siksi tässä mukana. Kaikkia oluita oli kaksi kappaletta, joten pulloja ja tölkkejä oli lähetyksessä yhteensä 20. Kuvat lähetyksestä Reittausblogin Facebook-sivuilla.

Kaikkia lähetyksen oluita en siis blogissa luultavastikaan tule arvioimaan, mutta nämä uudet Classic 1836 -sarjaan kuuluvat ylittävät uutiskynnyksen. Oluet on valmistettu Liettuassa Kalnapilisin panimolla. Sekä Hartwall, että Kalnapilis kuuluvat Royal Unibrew konsernin omistukseen. Kalnapilisin omat oluet eivät ole toistaiseksi vakuuttaneet millään tavalla, esim. vuonna 2011 kun kävin Liettuassa, rankkasin Kalnapilisin oluet reissun huonoimpien joukkoon. 

Hartwallin tiedote laukoo melkoista tekstiä:

Hartwall Classic 1836® -olutsarja palaa kolmen uuden erikoisoluen voimin takaisin suomalaisten nautittavaksi. Uutuudet ovat saaneet inspiraationsa laadukkaista baltialaisista pintahiivaoluista, eli aleista. Sarjaan kuuluvat vaalea Pale Ale, tummempi Brown Ale sekä vehnäinen Wheat Ale.

Ajatus perinteikkään olutsarjan paluusta syntyi, kun Hartwallin panimomestari Peter Hartwall matkasi kevättalvella 2014 Baltian maihin ja ihastui paikallisiin korkealaatuisiin pintahiivaoluihin. Peter Hartwall edustaa Hartwallin suvun viidettä polvea, ja on suvun ensimmäinen panimomestari. Hän on uransa aikana maistanut satoja oluita ympäri maailmaa, joista osa – kuten nämä Baltian pintahiivaoluet – ovat jättäneet ikuisen muistijäljen.

Inspiraatiota witiin, brown aleen ja pale aleen haettiin siis aivan sattumalta baltiasta, jossa nämä oluet on aivan sattumalta pantukin, vaikka uran aikana on maistettu satoja oluita muuallakin - ehkä jopa witiä Belgiassa tai brown alea Englannissa. Nooh... tiedotteet nyt ovat tiedotteita. Kaikki oluet ylittävät vahvuudeltaan maitokaupparajan, joten saatavuus rajoittuu kirjoitushetkellä ravintoloihin.

Ensimmäisenä maistoon Wheat Ale. Vahvuutta 5,3%, katkeroita 15 EBU. Humalalajikkeeksi etiketti mainitsee Nuggetin ja maltaiksi vehnän ja ohran. Mausteina appelsiininkuorta ja korianteria, joten belgiwitin suuntaa lienee haettu. Lisäaineena E414, eli arabikumi (Wikipedia: "Arabikumia käytetään liimana, lääkkeiden ja väriaineiden sideaineena sekä elintarvikkeiden lisäaineena sakeuttamiseen.")

Sitruunankeltainen, vaahdoltaan runsas ja höttöinen (fluffy). Tuoksu on vehnämaltainen ja enemmän hefeweizeniin viittaavan banaaninen kuin witbiermäisen mausteinen. Esim. korianteria ei tuoksusta juuri noteeraa vaan hefelle tyypillistä neilikkaisuutta ja purukumimaisuutta on enemmän. Maku alkaa aika blandina, kuin Kukko tai Grafenwalder vehnää - missä mausteet? Banaania löytyy jälleen. Katkeroa ei tunnu olevan ollenkaan. Hefenä tämä olisi vaisu, eikä witbierinä vakuuta ollenkaan. Jälkimaussa saattaa pilkahtaa korianteri tai sitten ei. Jättää kylmäksi.

Pisteet 6+/10

Seuraavaksi maistoon sitten Pale Ale, jossa etiketin mukaan maltaina Münchener ja humalana saksalainen Magnum. Magnum on tyypillinen katkerointikäyttöön käytettävä lajike, jolla ei kyllä sellaista American Pale Ale tyylin humalointi olueen saada. Tässä tosin alaotsikkona vain Pale Ale, joten kai tämä on sitten "balttityylinen". Vahvuutta 5,4% ja katkeroita 22 EBU, eli ei merkittävästi enempää kuin bulkkilagerissa.

Kirkas, kullankeltainen ja vitivalkoiselta vaahdoltaan  pitsikäs olut. Tuoksu on neutraali, lagermaisen mitäänsanomaton - Kalnapilisin perusreseptiin lisätty kaksi pellettiä lisää Magnumia ja käytetty pintahiivalla kylmässä? Maussa on maltaisuutta ja kesyä metallista purentaa. Sokkona arvaisi bulkkilageriksi tai kehnoksi pilsiksi, mutta ei kyllä pintahiivaksi. Näinkö käy kun hommassa ei ole sydäntä eikä omaa näkemystä? Oluen tarkoitusperät jäävät hämärän peittoon. Miksi tehdä pintahiivaolut, joka maistuu kehnolta lagerilta? Ketä tämä palvelee? Tällä ei ole mitään annettavaa.

Pisteet: 5½/10

Viimeisenä maistoon Brown Ale, jonka vahvuus on 5,6% ja reseptissä on ohramaltaan lisäksi sokeria.  Tässäkin saksahumalaa, tällä kertaa Hallerthauta.

Punaruskea, kirkas ja vaahdoltaan keskiverto olut. Vaahto katoaa harmittavan nopeasti. Tuoksu on karamellimaltainen, marmeladimaisen hillomainen ja tunnistettavan brittityylinen. Aistihavainto veisi humalointiakin brittien suuntaan, mutta kenties tuo vieno hedelmäisyys onkin hiivan käymisaromeita. Tuoksultaan tämä on näiden Classic -sarjalaisten parasta antia. Maku on makeahko, karamellimainen, hieman paahteinen ja kaakaomaisen suklainen sekä lopussa kuivattavasti humaloitu. Jumankauti, ihan perushyvä ja tyylipuhdas toteutus. Jos ei nyt liiemmin mitään kikkailua tai suurempia makuelämyksiä, mutta ei myöskään virheitä tai häiritseviä elementtejä. Ruokaolueksi varsinkin passeli. Sarjan paras!

Pisteet: 7½/10

Tällaista antia siis tarjoili "Liettuan Hartwall" tällä kertaa. Kaksi mitäänsanomatonta olutta ja yksi ihan kelpo. Yksi kolmesta kun osuu niin onhan se parempi kuin kolme hutia - ja tällä hinta-laatusuhteella, ilmaiseksi kuin sain, ihan OK. Rahojani en näihin välttämättä sijoittaisi, ellei sitten Brown Aleen jossain ruokaravintolassa, jossa ei ole parempaakaan vaihtoehtoa tarjolla.