Nyt maisteluun ensimmäiset itselleni päätyneet #Avoinolut -haasteen siivittämänä valmistetut kotioluet. Tässä on nyt rinnakkain raumalaisen kotipanijan tekemät kahdella eri hiivalla käytetyt versioinnit Hiisin auliisti jakamasta Iku-Turso Imperial Stoutin reseptistä. Tekijä on jakanut keittämänsä vierteen kahteen käymisastiaan ja toiseen on sujautettu Hiisinkin reseptissään mainitsema jenkkihiiva US-05 ja toiseen taas kokeilumielessä belgialainen "luostarioluthiiva" Fermentis Abbaye. Molemmat ovat kuivahiivoja.
Alla käytetty resepti:
Iku-Turso Wannabe
Imperial Stout
Recipe Specs
----------------
Batch Size (L): 27.0
Total Grain (kg): 11.310
Total Hops (g): 130.00
Original Gravity (OG): 1.084 (°P): 20.2
Final Gravity (FG): 1.008 (°P): 2.1
Alcohol by Volume (ABV): 9.90 %
Colour (SRM): 93.9 (EBC): 184.9
Bitterness (IBU): 121.4 (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 56
Boil Time (Minutes): 60
Grain Bill
----------------
7.700 kg Viking Vienna (68.08%)
2.000 kg taloussiirappi (17.68%)
0.660 kg Viking Munich Malt (5.84%)
0.380 kg Viking Crystal 150 (3.36%)
0.360 kg Weyermann CARAFA 3 (3.18%)
0.210 kg Weyermann Roasted Barley (1.86%)
Hop Bill
----------------
130.0 g Chinook Pellet (11% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (4.8 g/L)
Misc Bill
----------------
20.0 g Irish Moss @ 10 Minutes (Boil)
Single step Infusion at 66°C for 80 Minutes.
Fermented at 20°C with Safale US-05 & Fermentis Abbaye
Kun tätä verrataan Hiisin alkuperäisreseptiin, niin huomataan, että maltaissa on eroja. Tekijä kertoo, ettei tilannut olutta varten mitään, vaan sovelsi niin lähelle kuin pääsi niillä mitä varastoista löytyi.
Hiisillä oluen pohja muodostuu Vikingin Pale Ale ja Dark Ale maltaista (yhteensä 73,5% mallaspohjasta), mutta tässä on käytetty Vikingin Viennaa miltei sama määrä (68,8%). Munichia on likipitäen saman verran ja samaten karamelli- ja paahtomaltaita, sekä paahdettua ohraa. Karamellimallas on hieman vaaleampaa kuin alkuperäisreseptissä, Crystal 150 vs alkuperäisreseptin Crystal 300. Paahtomallas on eri valmistajalta, Weyermann Carafa 3 vs alkuperäisreseptin Viking Chocolate ja paahdettu ohra on myös Weyermannin vs alkuperäisreseptin Thomas Fawcett. Mäskäystehokkuus on ilmeisesti jäänyt myös Hiisin reseptin laskettua alhaisemmaksi ja sitä on kompensoitu isommalla määrällä siirappia, 17,68% vs alkuperäisreseptin 12,5%, näin on päästy samaan alkuominaispainoon, 1.084. Tämä on johtanut siihen, että nämä kotiversiot ovat myös käyneet kuivemmiksi, ominaispainoon 1.008 vs alkuperäisversion 1.016 - nämä ovat siis oletusarvoisesti kuivempia kuin Hiisin alkuperäisresepti ja vahvuuttakin on enemmän 9,9% vs alkuperäisreseptin 9,0%.
Humalaa tässä on suunnilleen saman verran, mutta lajike on eri. Tässä Chinook vs alkuperäisreseptin Columbus.
En ole alkuperäistä Iku-Tursoa maistanut, vaikka sitä tiettävästi Raumalta Setsi's Barista (ent. Goto) löytyykin. Täytyisi kyllä, tiedän sen, mutta olen enemmän tälläinen kotijuntti kuin baarien seuramies. Maistetaas nyt mitä kaverit ovat saaneet aikaiseksi. Oluet on pantu 14.11.2015 eli kypsymisaikaa on ollut jo sopiva tovi näin vahvalle pläjäykselle.
Kaadan US-05 version kulmikkaaseen ns. teku-lasiin ja Abbayella käytetyn version enemmän belgityyliseen tulppaanilasiin. Näin erotan väreiltään identtisen mustat oluet koko maistelun ajan heti laseista. Kuvassa vasemmalla Abbaye ja oikealla US-05.
Otetaanpa ensin US-05 versio ihan yksinään tuoksuteltavaksi ja mietitään miten se vertautuu kaupallisiin Imperial Stouteihin. Tuoksu on puhdas ja miellyttävä, runsaan ja intensiivisen lakritsainen, melko pehmeä ja jonkin verran jenkkihumalainen - humalaprofiilissa on lähinnä greippiä ja havuisuutta. Vahvuus on hyvin piilossa ja paahteisuus vähemmän pinnalla kuin tyylin normissa. Tämä on enemmän maltainen, siis leipäisen ja tuhdin "maltaisen maltainen" kuin paahtomaltainen. Ainakin näin tuoksultaan. Belgiversio on selvästi sama, mutta myös selvästi eri. Tuoksu on ensinnäkin huomattavasti hedelmäisempi, osittain jopa raikkaan hedelmäinen, mikä on kyllä yllätys ja toisaalta myös mausteisempi, jopa hieman lääkeyrttinen. Taustalla on kuitenkin samaa maltaisuutta ja lakritsaisuutta. Humalointi ei tule ollenkaan niin hyvin esiin kuin neutraalimmassa US-05 versiossa. Belgiversio on selvästi mielenkiintoisempi, siinä on hieman jotain funkkia, joka rikkoo normit.
Sitten maistoon ja taas US-05 ensin. Maku on intensiivisen lakritsainen, lämmittävä ja lopussa tasapainoisen, mutta ei ylilyövän katkera. Jostain sitä greippistä humalan aromikkuuttakin kehiin hiipii, vaikka lisäyksiä on tasan yksi - eli aivan tolkuton lisäys heti keiton alkuun. Runko tuntuu maussa ohuemmalta ja kuivemmalta kuin tuoksu antoi olettaa. Iso siirappimäärä tuntuu nyt hienoisena haljuutena, mutta alkoholipitoisuus pysyy silti piilossa. Tyylin parhaat ovat ilman muuta täyteläisempiä, mutta tässäkin runko kantaa vahvuuden ilman suurempaa horjumista. Lakritsaisuus on kyllä tiukkaa ja lopussa tietysti tutun suolaista - se on ominaisuus josta itse pidän. Mitenkähän belgiversio? No hedelmäisemmin ainakin - jännää miten belgihiiva tekee näinkin vahvaan ja paahtomaltaiseen olueen tällaisen aluksi päärynänkuorimaisen fiiliksen, joka sitten loppua kohti kääntyy hieman minttuiseen ja lopuksi lääkeyrttisen mausteiseen loppuliukuun. Lakritsaisuus on mukana myös ja katkeruuskin tuntuu samalla tasolla kuin US-05 versiossa, mutta se greippisyys peittyy hiivan käymisaromien, eli sen hedelmäisyyden ja mausteisuuden lomaan. Lämmittää, lopussa jopa hieman ikävälläkin tavalla - erilaisesti kuin kliinimpi US-05 versio. Maun puolesta US-05 on ehkä hieman edellä - ainakin lasin puolivälin jälkeen, jolloin belgihiivan "uutuudenviehätys" on hieman kaikonnut.
Varsin mielenkiintoiset versioinnit ja varsin hyvät myös. Nautiskelen kyllä mielelläni. Suurin parannuskohde jää runkoon, joka alkuperäisversiossa lienee jonkin verran täyteläisempi - kotiversioiden suurempi siirappimäärä ja siitä johtuva matalampi loppupaino sekä korkeampi vahvuus tekevät oluista haastavia nautittavia - mikä ei oletusarvoisesti kuulu huippuoluen ominaisuuksiin. Hyviä nämä kyllä ovat. On taas toistettava se tuttu mantra, joka on oikeastaan paras kehu mitä voin näille antaa - olisin tyytyväinen, mikäli olisin itse tehnyt. Pidempi kellarointi voi tehdä jänniä asioita, varsinkin belgiversiolle. Kiitos äijille hyvistä oluista!
...nyt lienee pakko raahautua maistamaan se alkuperäinenkin sitten jo...
Blendaus meinasi taas melkein unohtua! Eli kaadetaanpa versiot 50-50 sekoituksella yhteen lasiin. Tuoksussa belgiominaisuudet enemmän pinnalla, mutta nyt mausteisemmin. Lakritsaisuus voimakasta myös - ei sijaa hedelmäisyydelle. Maussa sama peli - mausteisempaa, funkimpaa, mutta silti tiukan lakritsaista ja lopussa varsin runsaankin suolaista menoa. Kyllä tämä sitä mallaspedin rauhoittavaa pehmeyttä tosiaan hieman kaipaisi. Ei sen parempi, eikä huonompikaan yhdessä kuin erikseen.
Moro! Mites tuota FG:tä pystyy kotikeitoissa kontrolloimaan vai pystyykö mitenkään? Riippuuko hiivasta, mäskäyslämpötilasta, käyminlämpötilasta vai ehkä noista kaikista.
VastaaPoistaKaikki vaikuttaa kaikkeen, niinhän se menee.
VastaaPoista