Olutblogien yhteispostaus: Rinnakkainvertailussa Orval 2016 vs Orval 2012

Kuva: deabt.gent

Olutblogien uudenvuoden aaton yhteispostaus käsittelee tänä vuonna trappist-olut Orvalia. Tämä Brettanomyces hiivalla jälkikäytetty ja seksisukkulan muotoiseen pulloon pakattu belgiklassikko on ollut Reittausblogissa käsittelyssä aiemminkin - neljä ja puoli vuotta sitten tyhjensin Orvalpajatsoni juttuun, jonka otsikko oli "Orval on taikuutta". 

Mietinkin nyt tapaa millä lähestyä tätä hienoa olutta tällä kertaa. Neljän ja puolen vuoden aikana olen aloittanut itse oluen tekemisen kotona, joten päätin hieman googletella ja tutkia olutkirjakokoelmaani, josko sieltä löytyisi Orvalin valmistusprosessista jotain tietoa ja löytyihän sitä ja varsin yksityiskohtaistakin, mutta 18 vuoden takaa - alla oleva reseptiikka on julkaistu BrewingTechniques lehden 04-05/1998 numerossa, olen pyrkinyt suomentamaan sen mahdollisimman tarkasti.

"Orvalin kuuluisa ale tuotetaan kolmen belgiassa kasvatetun aromaattisen vaalean maltaan yhdistelmällä (Aleksi, Prisma ja karamellimallas, joiden tarkka sekoitus vaihtelee vuosittain), jotka tuottavat Orvalin vivahteikkaan oranssin värin. Sisäänmäskäys suoritetaan 63°C:ssä (esim. 30 minuuttia -toim.huom), jonka jälkeen mäskäyssykli päätetään nostamalla lämpötila 72 asteeseen 60 minuutiksi. Kaksikymmentä minuuttia keiton alusta lisätään kahta humalalajiketta (Styrian Golding ja Hallerthau Hersbrucker) kattilaan. 350 kilon lisäys belgialaista vaaleaa kandisokeria per erä, nostaa ominaispainon 1.040:stä 1.052:een. Whirpoolin jälkeen vierre käy kolmessa eri vaiheessa. Pääkäyminen suoritetaan avoimissa ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa astioissa normaalilla pale ale Saccharomyces hiivakannalla 14-22 asteessa. Tämä ensimmäinen käyminen kestää viidestä kuuteen päivään. Tämän jälkeen olut siirretään vaakatasoisiin kypsytystankkeihin, joissa se kuivahumaloidaan kokonaisilla humalakävyillä ja joissa se käy kolme viikkoa toisen hiivaerän kanssa noin 15 asteessa. Tämä käyminen tapahtuu hiivasekoituksella, jossa on jopa 10 eri hiivakantaa, mukaan lukien Brettanomyces. Kun olut pullotetaan, lisätään siihen pieni määrä veteen liuotettua kandisokeria ja tuore hiiva, joka saa aikaan kolmannen käymisen, samankaltaisen kuin methode champagnoise, jota käytetään shampanjan tekemisessä. Pulloja kypsytetään viidestä kuuteen viikkoa 15 asteisessa varastossa. Orvalia ei suodateta eikä pastöroida. Lopullinen tuote on vahvuudeltaan 6,2%, mutta sen tiedetään käyvän pullossa odottamattomankin vahvaksi."

Orvalin omilla sivuilla on myös nykyaikaisempi kuvaus oluen valmistuksesta, joka on hyvin samansuuntainen kuin ylläolevassa, mutta ei aivan niin yksityiskohtainen. Harvinaista kuitenkin, että panimo kertoo sivuillaan oluen valmistusprosessin näinkin tarkasti. Netissä olevissa lukuisissa klooniresepteissä suositellaan nimenomaan belgialaisten maltaiden käyttöä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman aito. Mielenkiintoista reseptiikkaa, jota voi hyvin haastavaa, mutta myös palkitsevaa kokeilla kotona. 

Jotta juttu ei aivan kuivaksi kävisi, ajattelin myös maistaa rinnakkain tuoreempaa ja ikääntyneempää yksilöä. Orvalin sisältämä Brettanomyces häärää pullossa pitkään ja hartaasti, muuttaen oluen yleisilmettä huomattavasti aikojen saatossa. Keväällä maistoin vuonna 2009 pullotettua, eli noin 7 vuoden ikäistä yksilöä, joka oli mennyt huomattavan kuivaksi ja omenasiiderimäiseksi. Nyt maistoon on tulossa alle vuoden ikäinen ja reilun neljän ja puolen vuoden ikäiset pullot. Huomattavaa on, että uudemmassa vahvuus on noussut 6,2% -> 6,9%, en ole tietääkseni näin vahvaa Orvalia aiemmin maistanutkaan. Vai onko sitten reseptiikka pysynyt edelleenkin samana, mutta etikettiin merkitty (eittämättä jonkun viranomaisen pakottamana) vahvuus, jonka olut saattaa pullokypsytyksessä saavuttaa?

Maistelussa vastakkain pullot (pullotuspäivä): 26.04.2012 & 29.3.2016. Melko tarkalleen neljä vuotta ikäeroa siis.

Tuoreempi kaatuu lasiin selvästi villimmin vaahdoten. Ikääntyneempi on säyseämpi, mutta vaahtoa tulee silti mukavasti ja se kestää ihan yhtä pitkään. Ikääntyneemmän tuoksu on hapokkaampi, pirtsakan omenainen, tumman marjainen ja tietyllä tapaa syvempi. Nuoremmassa parfyymimäinen ja keväisen kukkaketomainen humalointi on enemmän pinnalla ja yleisilme on enemmän perusbelgimäinen, joskin erittäin raikkaasti ja huumaavan aromaattisesti. Vanhemmassa bretta on selvästi saanut jyllätä pidempään ja hapokkuus sekä nahkasatulainen ja osittain jopa hieman hikinen villihiivaisuus on voimakkaampana. Täytyy sanoa, että tuoksun osalta arvostan nuoremman hieman villivarsamaista iloisuutta nyt enemmän kuin tätä ikääntyneempää ja sinänsä monimuotoisempaa yksilöä - on se niin jotenkin aromaattinen ja keväinen.

Suussa nuorempi vaahtoaa selvästi enemmän ja on kuohkeampi. Vanhempi on rungoltaan tuhdimpi ja jotenkin asettuneempi. Nuoremman maku on kukkainen, parfyymimäinen, päärynäisen "belgihedelmäinen" ja varsin terävästi, joskaan ei järin pitkäkestoisesti humaloitu. Belgialeksi kuitenkin varsin iskevä katkeruudeltaan. Vanhempi on täyteläisempi, maltaisempi, jopa hieman karamellimainen ja sittenkin maultaan kevyen hapokas, vain hieman villihiivainen. Humalien aromikkuus on vaihtunut hiivojen tuottamaan marjaisuuteen ja kuivattuun hedelmäisyyteen, joka sekin on kyllä maukasta, mutta tuo nuoremman raikkaampi ote se vaan edelleen iskee. Vanhemmassa on loppuvedossa ehkä jo hieman pahvimaisuutta, eli kevyttä oksidisoitumista - se saattaa syödä sen herkullisen iskevyyden johon olen Orvaleissa tottunut. Neljä ja puoli vuotta melko optimaalisissakin oloissa saattaa olla siis liikaa. Tuoreen raikas vaahtoavuus, parfyymimäisyys ja sitten siinä loppupuolella tuleva kevyen hapokas puraisu yhdessä terävän katkeroinnin kanssa luo kyllä sellaisen omanlaisensa raikkauden ja makukombinaation, ettei tarvi ihmetellä miksi Orval on saavuttanut klassikkostatuksen. Kyllä siinä taikaa edelleen on, sitä jotain, joka vaan hurmaa. Se on kuivahumaloitu, katkeroitu ja myös omalla tavallaan hapan - ja kaikkea tätä ennen kuin mikään näistä oli edes marginaalisesti muotia!

Nuorempi siis maistui nyt paremmin, mutta otetaanpa loppuun vielä perinteinen blendaus eli noin 50-50 molempia. Lopputulos on kuin osiensa summa - tuoksu säilytti osan aromattisuudestaan ja sai tumman marjaista runsautta siivelleen. Loppumaku kesyyntyi ja oksidaation tuoma rutikuiva, miltei pahvimainen tuntuma jäi jälkimakuun. En muista koskaan maistaneeni Orvalia näin maltaisena, minulle se on aina ollut kevyt, pirteästi vaahtoava ja aromaattinen - myös ikääntyneenä. Orval se aina yllättää. Kellarista poimitut pullot ovat järjestään omia yksilöitään. Kannatti toisaalta tilata joskus useita pulloja kellariin, jotta tällainenkin vertailu on ylipäätään mahdollinen, mutta toisaalta missasin samalla mahdollisuuden nauttia ne tuoreina ja pirteinä. Lopputulemana siis tästä maistelusta se, että itse nauttisin Orvalini nuorena, alle vuoden ikäisenä.

Menkääpä sitten tsekkaamaan mitä blogikollegat Orvalista kirjoittivat. Itse ainakin kahlaan tässä aaton aikana läpi jokaisen jutun ja katson mitä kaverit ovat keksineet.

Linkit muiden juttuihin:

Beerspectives
Bisseparoni
Brewniverse
Bönthöö Bönthöö
Every Beer I Take
Hankala asiakas
Humalablogi
Huurteinen
Jaskan Kaljat
Kaunis Humala
Keikyblogi
Ladamatkaaja
Loppasuut
Musamiehen Oluet
Mushimalt
Olutkellari
Olutkoira
Oluttoverit
Pari sanaa oluesta
Pullollinen
Punavuori Gourmet
Reittausblogi
Tuopillinen
Tuopin Ääressä
Tyttö ja Tuoppi
Viinihullun päiväkirja
Ölmönger