Nyt sitten astetta eksoottisemman rinnakkainvertailun pariin. Minulla on tässä edessäni kahden eri kotipanijan tekemät oluet, jotka on kääritty paperiin ja molemmissa on kaiken lisäksi samanlainen korkkikin, joten ulkoisesti en pysty oluista sanomaan tässä kohtaa mitään. Oluet valmistaneet kotipanoblogistit (hieno sana btw.) ottivat yhteen ja sen jälkeen puoli kahteen, jonka jälkeen tuli idea, että valitaan joku biisi ja valmistetaan molemmat sen pohjalta olut ajatuksella: "Jos tämä kappale olisi olut, millainen olut se olisi?"
Kuningasidean jälkeen biisivalinta ulkoistettiin naapuriblogin eli Tuopillisen Jouni Koskiselle, jonka valinta osui Blood Ceremony yhtyeen kappaleeseen Old Fires.
Biisi ja yhtye olivat itselleni tätä ennen aivan vieraita, mutta riffi kun lähti käyntiin niin huomasin homman toimivan, sitten rummut sisään ja sitten... hammondit ulisemaan - toimii muuten aikasen hyvin! Naislaulaja ja biisin soundi muutenkin tuo ensituntumalta mieleen jo 70-luvulla vaikuttaneen Heartin, jonka yksi tunnetuimmista kappaleista lienee Guitar Herossakin (se peli) ollut Barracuda. Tuli muuten rämpyteltyä sitäkin joskus jokunen tunti. Blood Ceremony tuntuu kyllä olevan rokkaavan Heartia kovemmin ja hammond-uruilla ei muuten voi mennä pieleen, ei vaan voi. Hieman pidemmälle kun mennään niin ei tällä loppujen lopuksi Heartin kanssa ole muuta yhteistä kuin kyvykäs vokalisti, mutta se olikin ensivaikutelma se. Joka tapauksessa hieno ja hyvällä tavalla vanhahtava soundi yhtyeellä. Kotimaisista jos kiinnostelee niin kannattaa tsekata Säkylän ylpeys The Grammers. Hammond ja cowbell - mitä vielä tarvitaan lisää? No ei niin yhtään mitään!
Pullot on varmastikin tarkoituksella paketoitu paperiin siten, että ykköseksi numeroitua pulloa "koristaa" meidän oman mepin Hakkaraisen Teuvon kuontalo ja kakkosessa loistaa Nallen naama. Kutsuttakoon oluita siis aluksi termein "Teuvo" ja "Nalle". Sen verran tiedän oluista etukäteen, että Kaarlon Kotipanimon tekemä olut on "Belgian NEIPA", tämä siitä syystä, että Kaarlon päivitys paukahti aiemmin päivällä omaan somefiidiin ja paljasti tämän salaisuudeksi tarkoitetun tiedon. Siirtykäämme oluiden pariin.
Ykkönen eli ”Teuvo” sihahtaa auki ja tuoksu on heti pullon suusta
voimakkaan hedelmäinen - IPAa varmastikin. Lasiin kaatuu kultaoranssia,
miltei läpinäkyvää ja vaahdoltaan vaaleaa olutta, jonka tuoksu on
todella hedelmäinen.
Kakkonen eli ”Nalle” kaatuu lasiin tummempana. Ei aivan mustaa, vaan
läpikuultavan tumman ruskeaa. Vaahto on beigevivahteinen. Ensinuuhkaisu
viittaisi portterin suuntaan ja savumallastakin taitaa olla joukossa -
Old Fires on biisin nimi, joten se tavallaan kävisi järkeenkin.
Tästä on nyt heti pääteltävissä, että ykkönen on Kaarlon, koska
somevirrassa eteen osunut otsikko paljasti oluen olevan NEIPAA. Pakko
heti kärkeen ensimaiston jälkeen tuoda julki mielipiteeni oluista, ettei
kärsimättömän lukijan tarvitse pohtia asiaa tekstin loppuun asti -
molemmat vaikuttavat oikein hyviltä!
Ykkösen eli "Teuvon" raikas ja intensiivisesti humalaisen hedelmäinen fiilis jatkuu
sulavasti maun puolella siitä mihin tuoksu jäi. Kielen päälle nousee
eksoottisen hedelmäinen ja lopussa voimistuvan sitrusmainen
humalatykitys. Ei yhtään karkeaa pellettimäisyyttä vaan itse asiassa
tosi smoothia ja humalaöljyisen täyteläistä ihan melkein loppumakuun
asti. Lopussa tuntuma kuitenkin kuivuu ja mukaan tulee hieman hiivan
käymisessä tuottamaa mausteisuutta. Jos en olisi Kaarlon jutun otsikkoa
nähnyt ja siitä päätellyt oluessa käytetyn belgihiivaa, niin tuskin
olisin sitä tästä bongannut. Sen verran hienovarainen ja saumattomasti
humalaisuuden sekaan asettuva tuo mausteisuus on. Rahtusen kuivempi kuin
ihan tavis alehiivalla käytetty tämä kuitenkin ehkä on. Jälkimakuun
asti kuitenkin kantautuu edelleen hedelmäisyyttä, joten humalaa keitossa
ja keiton jälkeenkin lienee käytetty surutta. Todella hyvää.
Laadullisesti priimaa ja fruitit tulee niin raikkaasti ja
”täyteläisesti” että hekuma on tosiasia. Katkeruutta löytyy tähän
tyyliin sopivasti, painotus kuitenkin aromipuolella, niin kuin
kuuluukin. Moniulotteisuutta ja kerroksiakin löytyy, eli pelkällä aromi-
tai kuivahumaloinnilla ei ratsasteta
Sitten kakkoseen. Vaahto jättää lasia pyöritellessä komeat pitsit lasin
reunoille ja vaahto viipyilee. Kaunista. Tuoksu on hieman suklainen ja
jopa maitokaakaomainen. Siitä savuisuudesta en enää olekaan niin varma,
vaan olut tuoksuu nyt hetken seisoskelun jälkeen enemmänkin maustetulta. Maku on melko pehmeän
maltainen, ei kovinkaan paahteinen vaan hienoisesti suklainen. Oluen
jippo elikäs juju tuntuukin aukenevan paremmin vasta jälkimaun puolella -
kielen takaosiin nimittäin nousee nielaisun jälkeen pieneltä
takamatkalta hieman hienovaraista chilimäistä tulisuutta. Old Fires -
käy järkeen, taas. Vahvuutta ei mallaspohjan perusteella tunnu olevan
ainakaan kuutta prossaa enempää joten pidän tätä ihan
perusportterina, enkä imperial tason tavarana. Loppuveto on itseasiassa
varsin kuiva ja hieman myös mausteinen, mutta ei ”raikkaan
belgimäisesti”. Jotain perinteisestä poikkeavaa tässä on, joten mausteena lienee pieni määrä jotain tulisempaa, joka sitten ilmenee
hellävaraisena chilimäisenä kutitteluna kielen päällä nielaisun jälkeen.
Hyvää olutta ja mielenkiintoista sekä haastavaakin maistella ja
arvuutella, koska ihan perinteisestä ei nyt tunnu olevan kyse.
Nyt jos ihan vaan oluista valitsen paremman, niin kyllä se Kaarlon NEIPA
on. Sitä olisi helposti nauttinut toisenkin. Helposti juotava,
runsasmakuinen ja raikas olut. Tämä tummempi Beerzebubin olut herätti
enemmän kysymysmerkkejä. NEIPA oli oletetusta belgihiivasta huolimatta
varsin perinteinen tyylinsä edustaja, joskin monia aiemmin maistamiani
hedelmäisyydeltään intensiivisempi. Tosi herkku siis. Mutta tässä
tummemmassa ei ole sellaista perinteistä otetta, johon pystyisi heti
tarraamaan ja osoittamaan, että mistä tässä on kyse. Joo, näyttää ja
maistuu portterilta, mutta jotain maustetta on mielestäni pakko olla
mukana, sillä nielaisun jälkeen lämmittää joku ihan muu kuin alkoholi.
Jännittävää. Mutta kumpi sitten sopii paremmin tehtävänantoon eli kuvastaa paremmin tätä Blood Ceremonyn kappaletta? Se onkin vaikeampi sanoa, tai ehkä se vaan tuntuu vaikeammalta, kun en ole tällaista ennen kokeillut.
Kappale on mielestäni rokkaava, ei synkkä ja siinä on hyvä poljento. Saa kuunnellessa jalan liikkeelle ja päätäkin voi heilutella jos siltä tuntuu. NEIPAssa oletetuin belgivivahtein on sitä rokkaavuutta ja iloisempaa tunnelmaa kuin oletetussa portterissa. Eli jos musiikin, siis instrumenttien perusteella mennään niin valinta olisi NEIPA, mutta jos sanoituksia kuunnellaan ja niitähän kuunnellaan, niin aika hyvin tämä tuntuu sopivan pienellä jälkipoltolla nielua kutittelevaan oletetusti jollain tulisella maustettuun portteriin: "Old Fires!
Dying embers expire; but the feeling remains.". Sinnehän se polte jälkimakuun jäi elämään. Hankala valinta, mutta valitsen nyt perstuntuman perusteella voittajaksi, eli siis paremmin biisiin sopivaksi, ykkösen eli tämän vaaleamman oluen. Lyriikat on tummemman puolella, mutta kyllä tämän vaaleamman tahtiin ennemmin joraa. Siltä se nyt tuntuu.
En malta paljoa pidempää olla menemättä äijien blogeihin lukemaan mistä
oikeasti on kyse, mutta repäistäänpä nyt ensin sanomalehdet pullojen
päältä pois ja tutkitaan mitä löytyy. Ykkösen alta paljastuu odotetusti
Kaarlon Kotipanimon olut. Old Fires Belgian NEIPA - vahvuutta peräti 7%,
vaikka maku oli ihan ”sessioitavan” tuntuinen. Se on ehkä sitä belgien
taikuutta se, koska kyllähän siellä suunnalla saadaan mm. 8,5% Duvel yllättävänkin sessioitavan makuiseksi. Kokemusta on. Hienoja hiivoja.
Kakkosen eli Beerzebubin pullo
paljastuttua selviää, että olut on käytetty Gjernes Voss
kveik-hiivalla. Tämä oli siis ensimmäinen kveikillä
käytetty olut, jonka olen nauttinut ja senkin tein ihan tietämättäni. Mausteista ei ole mainintaa pullossa. Voiko pieni chilimäinen polte olla kveikin tuotosta vai onko tässä
oikeasti mausteita - mennääs nyt katsomaan mistä on kyse.
Surffaan ensiksi Kaarlon blogiin, jonka otsikon aamupäivällä somefiidissäni jo näinkin. Olut tosiaan on Belgian NEIPA ja perusteet miksi tähän on päädytty sopivat hyvin yhteen omien pohdintojeni kanssa. Kaarlo kirjoittaa:
Itselleni biisi ja bändi olivat ennestään tuntemattomia ja aluksi tarttumapintaa oli vaikea löytää. Ilmeinen ratkaisu olisi ollut tarttua sanoituksen fraaseihin. In the darkness we retire… Siispä joku imperial stout olisi ollut ilmeinen vaihtoehto. Biisin soundimaailma taas viittaa vahvasti 70- ja 80-luvun rockiin, ja tämän perusteella olisi voinut hakea jotain perinteistä. Britti-ipa ja perinteisempi jenkki-ipa kävivät mielessä.
Erään kuuntelukerran aikana idea kuitenkin iski kuin faksi, pyytämättä ja yllättäen. Tuo biisin alussa ja säkeistöissä letkeästi groovahtava kitarariffi groovahteli niin letkeästi, että myös oluen olisi groovahdeltava letkeästi. Siispä lähdin tämän riffin innoittamana hakemaan hedelmäisyyttä ja kevyttä makeutta, sekä helppoa juotavuutta. Otin lähtökohdaksi, että tästä tulee NEIPA, mutta lisäksi haen hedelmäisyyttä myös hiivavalinnalla. Varsinaisesti mitään hedelmillä maustamista en halunnut kuitenkaan tehdä.
Kaarlo käyttää sanavalintaa groovahtava, kun itse kuvailin rokkaavaksi, mutta samasta asiasta lienee kyse. Allekirjoitan myös (jopa petollisen) helpon juotavuuden. Hiivana toimi Wyeast 3787 Trappist Style High Gravity, joka ei tässä mielestäni ottanut kovin suurta roolia, mutta toisaalta arvostelukykyni saattaa tässä suhteessa olla hämärtynyt - olenhan juuri kesällä tintannut yli 50 saisonia, joissa hiivan rooli on tähän verrattuna paljon suurempi. Humalina näyttää olleen perusjenkkiä Amarillo, Cascade, Columbus, Centennial ja Simcoe. Yllättävän "trooppinen" vaikutelma näistäkin sitruksisista lajikkeista siis irtosi. Olut oli kuivahumaloitu kahdesti. Täysi resepti löytyy tietysti Kaarlon blogista, joten jos herätti kiinnostuksen niin tsekkaa tästä.
Beerzebub panija Ilkka Niskanen kuvailee oman oluensa syntyprosessia mm. näin:
Biisin tulielementti oli kuitenkin niin keskeinen, että rakentaminen oli hyvä aloittaa siitä. Halusin ilmentää kytevää nuotiota hentoisella savunhäivähdyksellä ja kevyellä suuhun asettuvalla poltteella. Edellinen syntyisi tietysti savumaltaalla. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt perinteisen pyökkisavustetun maltaan suuntaan, koska sen savukinkkuinen maku saattaa olla varsin hallitseva, ja tässä tavoitteena oli mennä kohtalaisen hienovaraisella lähestymistavalla. Päädyin kirsikkapuulla savustettuun versioon (tässä tapauksessa Viking Malt), jonka savuisuutta Mosher kuvaa hedelmäiseksi. Myös määrä oli hyvin maltillinen, vain 11,4 %. Lopputuotteessa savuisuus on hyvinkin hienovarainen, ja luultavasti savumaltaan määrän olisi voinut hyvin vaikka tuplata ilman että se olisi käynyt liian hyökkääväksi. Hieman ehkä harmittaa että en tuplannut.
Poltteen saavuttamiseksi chili oli ilmiselvä vaihtoehto, pääsisipähän samalla tätäkin raaka-ainetta kokeilemaan. Ajatuksena oli hakea nimenomaan poltetta, ei makua, joten pieni määrä korkeascovilleista lajiketta toimisi paremmin kuin suuri määrä miedompaa. Päädyin keltaiseen habaneroon, jossa riittää potkua mutta jossa on myös herkullinen hedelmäinen maku.
Näistä siis tuoksusta bongasin aluksi savun, johon maistamisen jälkeen suhtauduin hieman skeptisemmin. Maistelukin kun suoritettiin ulkona nuotion äärellä, niin savun aromia saattaa tulla muualtakin kuin oluesta. Myös chilin löysin ja sen määrä oli mielestäni tässä oluessa juuri sopiva - mukava pieni polte nielaisun jälkeen, mutta ei vihannesmaisia makuja, kuten joissakin aiemmin maistamissani chilioluissa. Lisäksi oluessa oli käytetty mausteena katajaa, jota olen itsekin oluissani käyttänyt, mutta se meni tässä minulta ohi. Hiivana toiminut Gjernes Voss kveik ei siis tuntunut ottavan minkäänlaista erityisesti perus ale-hiivasta poikkeavaa roolia, vaan oli mielestäni käynyt puhtaasti. Osuvasti myös Beerzebub oli lähtenyt kehittämään olutta enemmän lyriikoiden pohjalta, kun itsekin pohdin, että tämä tummempi olut on enemmän lyriikoihin kuin musapuoleen kallellaan.
Paljon on tässä itsekin vuosien saatossa olutta tullut reitattua, mutta kyllä tämä taas pisti meikäläisenkin uudenlaisen haasteen eteen. Piti ikään kuin oikein yrittää skarpata ja lähestyä hommaa vähän eri suunnasta. Kaverien reseptit luettua olin sitten kuitenkin oikeilla jäljillä, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että Kaarlon belgihiivaa en olisi ilman ennakkotietoa kyllä bongannut. Joka tapauksessa hieno maistelu, jonka varmasti muistaa pitkään. Blood Ceremony vaikutti myös sellaiselta, että syksyn pimeinä iltoina saatan pyöräyttää bändin kodassa soimaan.
Nyt kun tässä lopuksi vielä luin Tuopillisen jutun näistä oluista, niin aika samoilla linjoilla siinäkin oltiin. Hieno kokonaisuus tällainen nyt siis neljän blogin laajuikseksi paisunut kokonaisuus. Hyviä oluita, hieman salaperäisyyttä ja sitten lopuksi saat lukea mistä oikeasti oli kyse ja peilata siihen mitä maistelit ja mitä ajattelit. Yhden lauantai-illan sai tämän parissa vietettyä erittäin mukavasti.
Kiitos kotipanijat Kaarlo ja Ilkka ja kiitos myös Jouni.
Tässä vielä suorat linkit muiden juttuihin:
Kaarlo kertoo oluestaan: https://kaarlonkotipanimo.com/2019/08/24/old-fires-belgian-neipa/
Beerzebub kertoo oluestaan: https://6eerze6u6.blogspot.com/2019/08/old-fires-olutta-musiikin-pohjalta.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.