Kotiolutta: Panimo Duuni Iso Keitto Imperial Stout 2021 - toinen maisto

Jyväskyläläisen sahatun kaksipiippuhaulikon eli tästä blogista jo tutustakin tutumman kotiolutkaksikon Pekka Vesalan ja Jouni Ranisen, aka Panimo Duunin, kotiolutta jälleen kerran maistoon. Tämä olut nousi käsiini kellarin kätköistä. 

 

Olut on valmistettu joulukuussa 2021 ja olen nautiskellut sitä viimeksi helmikuussa 2024. Oli siis pitkään kypsytetty jo ensimaistolla ja ehkä tekijöiden mielestä vaatikin vähän pidempää kypsytystä ennen kuin saattoi bloggaajalle lähettää. Tasapainoista ja maukasta oli silloin. Nyt siis ”vain” puolisentoista vuotta edellisestä maistosta, mutta heinäkuinen ilta kutsui tilanteen niin salliessa isoa keittoa Ozzyn muistolle, joten sellainen nautitaan nyt. Pitkään ja hartaasti. 

 

Tekijöiden kommentit:

 

"Imp stout, mutta vähän vahvempana sotkuna. Tää on meidän satsi nro 100, joten laitettiin sinne sitten Honduras Espressoa, Vaniljatanko, Kaakaonibsejä ja Sherry Oloroso -tynnyrilastuja. OG oli hankala saada, kun loppu mittarista asteikko kesken, mutta noin summittaisena arviona toi on vahvuudeltaan jotain 14% luokkaa. Kuulema "vaikea juotava", erään kisan tuomarin mukaan." 

 

Avaus suhahtaa maltillisesti ja olut kaatuu lasiin sysimustana sekä mokkaisen vaahtoavana. Tuoksussa on espressomaista kahvisuutta, jopa vastajauhettujen kahvipapujen aromikkuutta sekä kermaista vaniljaisuutta. Lakritsaisuutta nousee esiin myös sopivan hentoisen sherrykypsytyksen lisäksi. Tammea on maltillisesti ja sherrymäistä rypäleisyyttä nyt voimakkaammin. Tuoksu vaihtelee hienosti eri tuoksutteluetäisyyden mukaan ja sekin vaikuttaa pyörittelikö olutta lasissa ennen nuuhkaisua vai ei. Välillä lakritsainen, välillä sherryinen, mutta aina herkullisen kahvimainen tuoksu. Olut laskeutuu kielen päälle täyteläisenä ja aluksi pehmeänäkin. Aika nopeasti iskee ensin vahvuuden ensimaku ja sitten runsaan humalaisuuden katkeruus, jotka molemmat kuivattavat suutuntumaa. Nielaisun jälkeen vahvuus sitten jo lämmittääkin, mikä tietysti isoissa jytkyissä kuuluu oleellisena osana kokonaisuuteen. Aivan erinomaisen hyvää on. Kertaluokkaa ellei kahtakin parempi kuin esimerkiksi Mikkellerin Black, joka ikääntymisen myötä muuttui soijakastikkeeksi. Kahvi integroituu paahteisen maltaiseen ja lakritsaiseen makuun. Vaniljaisuus pehmentää paahdetta sopivasti. Sherrylastut tuovat makuun lisää syvyyttä tumman marjaisten ja viinimäisten makujen myötä, varsinkin kun ne esiintyvät vain vivahteina siellä täällä, eivätkä dominoi ja lyö muiden makujen yli. Omaan makuuni yleisemmin oluissa käytetyt bourbonlastut lisäävät vahvuuden tuntua ja kuivattavat suutuntumaa liikaakin, mutta sherrylastut tuntuvat toimivan melkeinpä päinvastoin. 

 

Mahdoton sanoa onko nyt parantunut ensimmäisestä maistelusta, mutta yhtälailla mahdoton sanoa tai uskoa että olisi ainakaan heikentynyt. Niin sensaatiomaisen hyvältä maistuu. Kaikki komponentit vaan natsaavat yhteen. Oksidaatiota eli hapettumista tai muitakaan negatiivisia ikääntymisen merkkejä en löydä. Mahtavaa oli päästä maistamaan. Säilynee todennäköisesti hyvänä vielä vuosia, jos pulloja vaan on jäljellä. 

Vertailussa Budejovický Budvar ja Omnipollo X Budvar Triple Saaz Lager

Nyt mielenkiintoiseen hellepäivän illan vertailuun alkuperäinen Tšekin tasavallan kansallispanimon Budějovický Budvar ja Tukholmassa operoivan Omnipollon kanssa yhteistyössä valmistettu Triple Saaz versiointi. Alkuperäinen valmistetaan siis Tšekissä ja uusi Ruotsissa Omnipollon Tukholmassa sijaitsevalla panimolla. Alkuperäisessä on tšekkiläiset maltaat ja uudessa ruotsalaiset. Alkuperäisessä on humalana Saaz, uudessa Saaz, Saaz Special ja Saaz Shine - tästä myös nimi Triple Saaz. Ei kolminkertaista määrää, vaan kolmea eri lajiketta. Hiivana molemmissa Budvarin perinnehiiva. Oluet ovat kaksoiskeittomäskätyt ja useita viikkoja lageroidut eli kylmävarastoidut. Ideana on ollut tehdä olut, jossa on ajateltu uudelleen se, mitä tšekkiläinen lager voi olla.  

 

 

Mielenkiintoa herättää varmasti erilainen mallasprofiili, mahdolliset erot todella iso panimo vs craft-panimo ja tietysti humalien eri vivahteet. Spekseissä eroa on hienoisesti myös vahvuudessa, Budvar 5%, Omnipollo 5,2%. Huomattavin ero on katkeruudessa. Budvar 18 EBU ja Omnipollo 43 EBU (Alkon mukaan).

 

Oluet kaatuvat laseihin. Budi täysin kirkkaan kultaisena ja Omni hienoisen utuisena. Väriltään oluet ovat hyvin lähellä toisiaan. Budin tuoksu on leipäisen maltainen, aavistuksen toffeinen (diasetyyliä) ja kukkaisen sitrusmainen. Klassinen tšekkilagerin tuoksu. Omni on selvästi aromikkaammin humalainen - Budi lienee suodatettu ja Omni ei. Se on yksi suuri ero miksi humalien aromikkuus ilmenee eri tavalla. Toki Omnissa määräkin on varmasti suurempi, mutta silti. Suodattamattomassa säilyy se tärkeä ”jokin”. Omnin tuoksu yrttimäisempi ja kukkaisempi, yhä myös hennon sitruksinen sekä myös vähän mausteinen. Todella hyvä humalavetoinen tuoksu, mutta mallas ei enää olekaan niin selkeästi esillä kuin Budissa. Omnista puuttuu myös Budissä selkeänä esiintyvä ”tšekkiläisen oluen” ominaisaromi. Maultaan Budi on myös selkeästi maltainen ja tasapainoinen, ihan kohtalaisen rapsakan katkeroitukin. Omni on katkeroidumpi, ei niin täyteläisen maltainen eikä pehmeä kuin Budi, mutta humalien maut ovat paljon selkeämmin pinnalla. Tosi hyviä molemmat. 

 

On näissä paljon samaakin - oluet ovat kuin veljeksiä, joista toinen on rohkeampi ja toinen harkitsevampi. Lager saa olla maltainen kuin Budi, mutta kyllähän aromikas humalakin makoisalta maistuu. Tykkään molemmista. Omnipollon kanssa tehty yhteisolut jäänee erittäin maukkaaksi tähdenlennoksi - kestää sen elinkaari sitten yhden kertaerän tai viisi vuotta valmistuksessa. Budvar sen sijaan on täällä vielä 50 vuoden päästäkin. Näin ainakin itse veikkaan. 

 

Jos Omnipollolla tehtyä versiota meinaat maistella niin suosittelen ottamaan rinnakkain alkuperäisen kanssa. Nämä ovat mielenkiintoisia ja elämyksellisiä hetkiä. 

 

Vertaillut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Maistelussa: Laitilan Kukko Vehnä vs saksalaiset haastajat

Laitilan Kukko Vehnä palkittiin tällä viikolla Suomen Paras Olut 2025 kilpailussa parhaana vehnäoluena, joten päätin ottaa sen verrokiksi parille saksalaiselle niin ikään tölkkiin pakatulle vehnäoluelle. En vertaa näitä rinnakkain, vaan maistelen rennosti peräkkäin sitä tahtia kuin oma iltani täällä etenee. Aivan kaikkia nyanssieroja ei tällä tavoin ehkä saada esille, mutta olen sen verran oluita jo tässä "urallani" maistellut, että nostan kasuaalin maistelun nautinnollisuuden tiukan analyyttisen rinnakkainvertailun edelle. Nautinnon kautta, siitähän oluessa on kyse. 

 

  

Kaikki tämän illan oluet ovat saksalaistyylisiä vehnäoluita, eli hefeweizeneita, joten saman tyylilajin sisällä liikutaan. Tämä on yksi ehdottomista lempityyleistäni, joten intoa piukassa lähden maistelemaan. Tyylin oluet voivat olla täyteläisen makeita ja runsaan banaanimaisia tai kuivemman sitrusmaisia sekä mausteisia tai kaikkea siltä väliltä. Kukon tiedän olevan tuhdimman banaaninen ja tieto on varma, sillä olut on eniten ostamieni oluiden listauksessa vähintään top-5 ellei peräti top-3 sijoituksella. Kuuluu siis repertuaariin. Kukon ostin tällä kertaa Rauman Äyhön S-marketista. Rittmayer on itselleni täysin uusi tuttavuus ja Hacker-Pschorr taas vanha tuttu, mutta edellinen maisto tai ainakin arviointi on joistain pitkältä vuosien takaa. Sekä Rittmayer että Hacker-Pschorr on tähän maisteluun ostettu Rauman Äyhön Alkosta.

 

Aloitetaan Kukosta ja jatketaan siitä sitten aina edelliseen verraten.  

 

Laitilan Kukko Vehnä

5,5% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva

 

Vanha tuttu Kukko on sakat kunnolla sekaan pyöräytettyä kultaoranssi kaunis vaalea vehnis. Tölkkivehnän vaahtokukka muodostuu kauniiksi hieman pullovehnää ronskimmalla kaadolla. Kukon tuoksu on runsaan banaanimaisen hedelmäinen ja tuntuvasti vehnämaltainen. Rehevä tuoksu sekä hiivan banaanimaisten käymisesterien että vehnämaltaisuuden suhteen. Suutuntuma on melko täyteläinen, sopivasti makea ja runsaan, mutta pehmeän hiilihappoinen. Maussa niin ikään runsaasti banaanimaisuutta. Lisäksi vehnäoluelle tyypillistä neilikkaisuutta. Katkero hyvin maltillinen, mutta jälkimaussa hieman yrttimäistä mausteisuutta. Ei kaikkein raikkain, mutta tuhti ja runsas vehnäolut. Hienosti tasapainossa. Tykkään edelleen todella paljon. Ruppaner panimon vanha hiiva toimittaa!

 

Rittmayer Weizen

5,0% | Vesi, ohra- ja vehnämallas, humala, hiiva 

Nyt sitten kutkuttavasti täysin uusi tuttavuus lasiin. Rittmayerin olut kuohuaa Kukkoa railakkaamin kaataessa. Vaahtokukkakin kestää ehkä hieman pidempään. Väri vaikuttaa pitkälti samalta. Kaunis vehnä se on tämäkin. Tuoksu poikkeaa Kukosta ollen vähemmän banaaninen ja enemmän neilikkainen, hieman jopa purukumimainen - vehnäoluthiivan tuottamia aromeita kaikki. Eri hiivakanta ja eri käymislämpö, sekä lukuisat muut asiat lopulta vaikuttavat lopputulokseen. Suutuntuma on tuoksun tavoin hieman Kukkoa raikkaampi, mutta ei niin muhkea ja syvä. Hiilihappojakin on vähän raikkaammin tai sitten se vaan tuntuu siltä kun oluen loppuveto on Kukkoa selvästi kuivempi ja katkeroisempikin. Vain hedelmäisyyttä ja mielellään banaanimaisuutta kaipaisin itse lisää Kukon tapaan. Toisaalta taas Kukkoon kaappaisin mielelläni tämän Rittmayerin hieman runsaamman hiilihappoisuuden. Tosi hyvää se on tämäkin. 

 

Hacker-Pschorr Weissbier

5,5% | Ainesosat: Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva

 

Münchenista vielä illan viimeinen. Väriltään Kukkoa ja Rittmayeriä hieman tummempi ja vitivalkoiselta vaahdoltaan pirteää ja pitkäkestoista sorttia. Kaataessa jo huomaa, että tässäkin on Kukkoa enemmän hiilihappoja. Edellisestä maistosta on pitkä aika, mutta muistelin tämän olleen mausteinen ja melko rapsakka tulkinta vehnäoluesta - ja sellainen lasissa on tälläkin kertaa. Suutuntuma on selvästi aiempia katkeroisempi ja loppuveto jalohumalaisen aromikas sekä mausteinen. Humala on selvästi isommassa roolissa kuin aiemmissa pehmeämmissä tulkinnoissa. Mukavan suuntäyttävän kuohkean vehnäinen tämäkin silti on. Banaania ei ole nimeksikään, mutta neilikkaa löytyy ja hieman sitrusmaisuuttakin. Tämä on Rittmayeriin saati sitten Kukkoon verrattuna aivan tyylilajin toisesta laidasta - ja silti erittäin hyvä! Minulle siis maistuu vehnä kuin vehnä, mutta toki sitä parempi mitä maukkaampi ja mieleenpainuvampi.

Näistä kolmesta jos pitää paras rankata niin se melkein menee kahden kaupaksi. Kukko on tuhti ja banaaninen, Hacker-Pschorr taas mausteisempi ja humalainen. Rittmayer jää näiden kahden rinnalla väliinputoajaksi - sellaiseksi keskiverto vehnikseksi. Ei Rittmayerissä ole mitään vikaa, mutta muistanko sen keskeisiä piirteitä enää viiden vuoden päästä? Pakollinen ranking on nyt osaltani tehty, vaikka kahden kaupaksi tämän jätinkin, mutta mainittakoon vielä kerran että kolme oikein hyvää ja maukasta vehnäolutta oli tässä maistelussa ja harvemmin tässä tyylissä huonoa olutta vastaan tuleekaan. Vehnäoluiden ystävillä on asiat hyvällä mallilla - jatketaan siis maistelua. Tosissaan, mutta ei vakavissaan.

Thornbridge Union System - IPA & Burton Ale

Tällä kertaa maistellaan erittäin mielenkiintoisia brittioluita Thornbridgeltä. Oluet on käytetty historiallisella Burton Union järjestelmällä, jonka toiminta on hienosti avattu tässä Beer Lexiconin jutussa. Thornbridge onnistui haalimaan pienen osan Marston's panimon lakkautetusta Union järjestelmästä viime vuonna ja sen antimista pääsen nyt sitten nauttimaan. Aiheesta lisää Thornbridgen sivuilla.  

 

Burton Union järjestelmää käytettiin enimmäkseen Englannissa 1800-luvulla. Se koostuu useista toisiinsa liitetyistä puisista tynnyreistä, joihin olutvierre siirretään sen jälkeen kun se on alkanut aktiivisesti käymään (12-24 tuntia hiivaamisen jälkeen). Toisiinsa liitettyjen (josta nimi union) tynnyrien päällä on avoin sammio, johon vierre käymisen aikana nousee tynnyreissä olevan hanhenkaulaa muistuttavan putken kautta. Sammiosta vierre kiertää takaisin tynnyreihin ja tämä kiertokulku jatkuu niin kauan kun käyminen on aktiivinen. Järjestelmä on hankala ja työläs, etenkin puhdistamisen osalta. Isoimmat Burton Unionit saattoivat olla 60 tynnyrin kokoisia, mutta tämän päivän järjestelmä Thornbridgellä on pienempi, vain kuuden tynnyrin kokoinen.

 

 

Ylempi kuva: Beer Lexicon Alempi kuva: Beer Today

 

Tänään maistan Alkostakin löytyvät IPA:n sekä Burton Alen, jotka on tällä järjestelmällä käytetty. Hyvin mielenkiintoisia maisteltavia, vaikka näitä on tietysti mahdoton verrata samojen oluiden normaalissa käymistankissa käytettyihin versioihin, koska sellaisia ei ole tehty - tai jos on tehty, niin ei ainakaan Suomesta ole tällä hetkellä saatavilla. Oluet ovat tynnyrijärjestelmässä vain käymisen ajan, parisen viikkoa, joten tuskin puun aromeita juurikaan siinä ajasssa tarttuu. Isoin osa järjestelmällä valmistetuiden oluiden viehätyksestä onkin itse historiallisessa järjestelmässä eikä niinkään siinä että sillä tehdyt oluet olisivat edes teoriassa jotenkin parempia - vaikka toki sanotaan, että hiiva on tässä järjestelmässä erityisen tyytyväinen.

 

The Union IPA 

7% | Sisältää ohramallasta, vehnää

  

Union IPA on varta vasten tätä järjestelmää varten luotu resepti. Hanaversio on vahvuudeltaan 6% ja pulloversio 7%. Thornbridge on kirjoittanut tästä oluesta blogijutun, josta löydät vielä tarkemmat tiedot. Perusmaltaana on legendaarinen Maris Otter ja lisänä on ripaus Simpson's kristallimallasta sekä Brewers Invert No.2 inverttisokerisiirappia. Maltaalt ovat brittiläisiä ja niin ovat humalatkin - Goldings ja Northdown.

 

Upean kultainen olut erittäin kestävällä kuohkealla vaahdolla. Tuoksu on erehtymättömän brittiläinen - keksimäistä maltaisuutta, kukkaista sitruksisuutta. raikasta marjaisuutta ja neulasmaisuutta. Hieman mausteisuuttakin. Jenkkihumalia maanläheisempien brittihumalien tykitystä, jota brittihiivan hennon hedelmäiset ja marjaiset käymisaromit hienosti tukevat. Maku on erinomainen myös. Mallaspohja ilman turhaa makeutta, raikas aromikkuus ja lopussa pitkäkestoinen suutuntuman kuivattava katkeruus ja hento vahvuuden lämpö. Sitruksisuutta ja kukkaisuutta keskivaiheilla, loppuvedossa neulasmaisuutta ja hentoa mausteisuutta. On todella hyvää. Erityisen hyvä katkero - se on runsas ja pitkäkestoinen, hieman purevakin, mutta kuitenkin täydellisesti olueen istuvalla tavalla. Tynnyrien aromeita en tästä aisti vaikka tiettyä puumaisuutta loppumaussa onkin, mutta se on samanlaista kuin monissa muissakin brittihumaloiduissa oluissa. Erinomaisen hyvää siis Union systeemistä johtuen tai siitä huolimatta. 

 

Burton Ale (Dark Ruby Red)

7,2% | Sisältää ohramallasta, vehnää

 

Tämän Burton Alen reseptiikka on peräisin vuodelta 2011 Thornbridgen ja Kernelin kollaboraatiosta. Olueen on otettu inspiraatiota 1900-luvun alun vastaavien oluiden reseptiikasta. Siis juuri sellaisten, joita Burton Union systeemillä aikanaan tehtiin. Humalana jälleen Goldings ja lisänä sokerisiirappia, jolla päästään näihin vahvuuksiin ilman liiallista tuhtiutta - tämäkin on historiallisesti oikein.

 

Tumman rubiinin punertavaa olutta beigevivahteisella kestävällä vaahdolla. Molemmissa näissä on vaahto ollut todella ilmavan kuohkea ja kestävä. Pitsikäskin. Tuoksu on tässä hieman paahteisen maltainen, pähkinäinen, marmeladimainen ja myös marjainen sekä kuivatun hedelmäinen. Brittihumalan kukkaisuutta myös. Maku on hyvä, tosi hyvä, mutta suutuntuma kiinnittää nyt suurimman huomion. Rapsakka, sopivasti katkera ja lopussa kuivakkakin. Vesi on käsitelty legendaarista Burton-On-Trentin vettä vastaavaksi ja suutuntuma omaakin miltei rikkimäisen puraisun. Reseptiikka kuitenkin muutoin muhkeana maltaisine ja sokerisiirappisine piirteineen tukee tätä suutuntuman purevuutta. Sopivasti muhkeutta, hieman siirappia ja hyvä paahteinen särmä. Aromihumalat eivät tässä nouse kovinkaan kummoiseen rooliin, mutta kyllä kukkaisuutta ja mausteisuutta joukosta löytyy. En tiedä olenko kertaakaan arvioissani nostanut vettä oluen suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi, mutta tässä se on lähellä. Vesiprofiilin vaikutus on niin selkeä. Maut tietysti tulevat muualta, mutta suutuntumassa se on avainasemassa. Hieno olut se on tämäkin.

 

Hienoja brittioluita olivat kumpainenkin. Ei parempia kuin esim. Fuller'sin modernisti käymistankeissa käytetyt, mutta ei kyllä huonompiakaan. Laadukkaita oluita. Maistelijan suurin ilo siis tästä Burton Union järjestelmästä on mielestäni tässä kohtaa se, että tietää oluen valmistetun tällä järjestelmällä - ja tämän faktan tiedostava maistelija voin näin tuntea pääsevänsä edes hieman lähemmäs tätä oluthistorian ajanjaksoa. Ei näissä juuri muuta sen ihmeellisempää ole.