Thornbridge Union System - IPA & Burton Ale

Tällä kertaa maistellaan erittäin mielenkiintoisia brittioluita Thornbridgeltä. Oluet on käytetty historiallisella Burton Union järjestelmällä, jonka toiminta on hienosti avattu tässä Beer Lexiconin jutussa. Thornbridge onnistui haalimaan pienen osan Marston's panimon lakkautetusta Union järjestelmästä viime vuonna ja sen antimista pääsen nyt sitten nauttimaan. Aiheesta lisää Thornbridgen sivuilla.  

 

Burton Union järjestelmää käytettiin enimmäkseen Englannissa 1800-luvulla. Se koostuu useista toisiinsa liitetyistä puisista tynnyreistä, joihin olutvierre siirretään sen jälkeen kun se on alkanut aktiivisesti käymään (12-24 tuntia hiivaamisen jälkeen). Toisiinsa liitettyjen (josta nimi union) tynnyrien päällä on avoin sammio, johon vierre käymisen aikana nousee tynnyreissä olevan hanhenkaulaa muistuttavan putken kautta. Sammiosta vierre kiertää takaisin tynnyreihin ja tämä kiertokulku jatkuu niin kauan kun käyminen on aktiivinen. Järjestelmä on hankala ja työläs, etenkin puhdistamisen osalta. Isoimmat Burton Unionit saattoivat olla 60 tynnyrin kokoisia, mutta tämän päivän järjestelmä Thornbridgellä on pienempi, vain kuuden tynnyrin kokoinen.

 

 

Ylempi kuva: Beer Lexicon Alempi kuva: Beer Today

 

Tänään maistan Alkostakin löytyvät IPA:n sekä Burton Alen, jotka on tällä järjestelmällä käytetty. Hyvin mielenkiintoisia maisteltavia, vaikka näitä on tietysti mahdoton verrata samojen oluiden normaalissa käymistankissa käytettyihin versioihin, koska sellaisia ei ole tehty - tai jos on tehty, niin ei ainakaan Suomesta ole tällä hetkellä saatavilla. Oluet ovat tynnyrijärjestelmässä vain käymisen ajan, parisen viikkoa, joten tuskin puun aromeita juurikaan siinä ajasssa tarttuu. Isoin osa järjestelmällä valmistetuiden oluiden viehätyksestä onkin itse historiallisessa järjestelmässä eikä niinkään siinä että sillä tehdyt oluet olisivat edes teoriassa jotenkin parempia - vaikka toki sanotaan, että hiiva on tässä järjestelmässä erityisen tyytyväinen.

 

The Union IPA 

7% | Sisältää ohramallasta, vehnää

  

Union IPA on varta vasten tätä järjestelmää varten luotu resepti. Hanaversio on vahvuudeltaan 6% ja pulloversio 7%. Thornbridge on kirjoittanut tästä oluesta blogijutun, josta löydät vielä tarkemmat tiedot. Perusmaltaana on legendaarinen Maris Otter ja lisänä on ripaus Simpson's kristallimallasta sekä Brewers Invert No.2 inverttisokerisiirappia. Maltaalt ovat brittiläisiä ja niin ovat humalatkin - Goldings ja Northdown.

 

Upean kultainen olut erittäin kestävällä kuohkealla vaahdolla. Tuoksu on erehtymättömän brittiläinen - keksimäistä maltaisuutta, kukkaista sitruksisuutta. raikasta marjaisuutta ja neulasmaisuutta. Hieman mausteisuuttakin. Jenkkihumalia maanläheisempien brittihumalien tykitystä, jota brittihiivan hennon hedelmäiset ja marjaiset käymisaromit hienosti tukevat. Maku on erinomainen myös. Mallaspohja ilman turhaa makeutta, raikas aromikkuus ja lopussa pitkäkestoinen suutuntuman kuivattava katkeruus ja hento vahvuuden lämpö. Sitruksisuutta ja kukkaisuutta keskivaiheilla, loppuvedossa neulasmaisuutta ja hentoa mausteisuutta. On todella hyvää. Erityisen hyvä katkero - se on runsas ja pitkäkestoinen, hieman purevakin, mutta kuitenkin täydellisesti olueen istuvalla tavalla. Tynnyrien aromeita en tästä aisti vaikka tiettyä puumaisuutta loppumaussa onkin, mutta se on samanlaista kuin monissa muissakin brittihumaloiduissa oluissa. Erinomaisen hyvää siis Union systeemistä johtuen tai siitä huolimatta. 

 

Burton Ale (Dark Ruby Red)

7,2% | Sisältää ohramallasta, vehnää

 

Tämän Burton Alen reseptiikka on peräisin vuodelta 2011 Thornbridgen ja Kernelin kollaboraatiosta. Olueen on otettu inspiraatiota 1900-luvun alun vastaavien oluiden reseptiikasta. Siis juuri sellaisten, joita Burton Union systeemillä aikanaan tehtiin. Humalana jälleen Goldings ja lisänä sokerisiirappia, jolla päästään näihin vahvuuksiin ilman liiallista tuhtiutta - tämäkin on historiallisesti oikein.

 

Tumman rubiinin punertavaa olutta beigevivahteisella kestävällä vaahdolla. Molemmissa näissä on vaahto ollut todella ilmavan kuohkea ja kestävä. Pitsikäskin. Tuoksu on tässä hieman paahteisen maltainen, pähkinäinen, marmeladimainen ja myös marjainen sekä kuivatun hedelmäinen. Brittihumalan kukkaisuutta myös. Maku on hyvä, tosi hyvä, mutta suutuntuma kiinnittää nyt suurimman huomion. Rapsakka, sopivasti katkera ja lopussa kuivakkakin. Vesi on käsitelty legendaarista Burton-On-Trentin vettä vastaavaksi ja suutuntuma omaakin miltei rikkimäisen puraisun. Reseptiikka kuitenkin muutoin muhkeana maltaisine ja sokerisiirappisine piirteineen tukee tätä suutuntuman purevuutta. Sopivasti muhkeutta, hieman siirappia ja hyvä paahteinen särmä. Aromihumalat eivät tässä nouse kovinkaan kummoiseen rooliin, mutta kyllä kukkaisuutta ja mausteisuutta joukosta löytyy. En tiedä olenko kertaakaan arvioissani nostanut vettä oluen suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi, mutta tässä se on lähellä. Vesiprofiilin vaikutus on niin selkeä. Maut tietysti tulevat muualta, mutta suutuntumassa se on avainasemassa. Hieno olut se on tämäkin.

 

Hienoja brittioluita olivat kumpainenkin. Ei parempia kuin esim. Fuller'sin modernisti käymistankeissa käytetyt, mutta ei kyllä huonompiakaan. Laadukkaita oluita. Maistelijan suurin ilo siis tästä Burton Union järjestelmästä on mielestäni tässä kohtaa se, että tietää oluen valmistetun tällä järjestelmällä - ja tämän faktan tiedostava maistelija voin näin tuntea pääsevänsä edes hieman lähemmäs tätä oluthistorian ajanjaksoa. Ei näissä juuri muuta sen ihmeellisempää ole.

 

 

Maistossa RPS Brewing uutuudet Rock Blanc, Paper NEIPA ja Scissors Sour

Kuopiolaispienpanimo palaa tavallaan juurilleen ja julkaisee uudet kiven, paperin ja sakset. Näiden uutuusoluiden taikasana on hinta-laatusuhde. Tavoite on siis tehdä laadukasta ja maukasta alle kolmella eurolla ja laajalla saatavuudella. Ihan kannatettava idea, sillä kyllä omaankin ostoskoriin tarttuu Nokian Elowehnä usein ennen sitä Weihenstephaneria tai edes hieman kalliimpaa Kukko Vehnää. Se vaan menee niin ja asiaan osaltaan vaikuttaa sekin, että Nokialainen on useimmiten kylmäkaapissa eli jos vehnää tekee mieli niin sen saa lasiin käyttämättä jääkaapin kautta. Siinä siis RPS:lle seuraava tavoite - oluet kaupassa kylmäkaappeihin, ellei ole jo.

 

Näihin uutuusoluisiin kuuluu siis Rock Blanc, witbier tyylinen olut. Paper NEIPA, jossa jo nimi kertoo mistä on kyse sekä Scissors Sour, joka ei niin ikään nimen lisäksi perusteluja kaipaa. Tarkemmat speksit ja panimon kuvaukset näette yllä olevasta kuvasta. Aloitetaan maistelut Blancista.

 

RPS Rock Blanc

5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, korianteri, aromit, humala, hiiva

 

 

Panimon aiempi tiedote kertoi suodatetusta vehnäoluesta, mutta tähän paperiversioon on sentään tullut huojentava termi "suodattamaton". Se on maun ja suutuntuman kannalta ensiarvoisen tärkeää. Mausteina persikkaa ja passionia, joita ei ainesosaluettelossa sellaisenaan mainita eli ne luultavasti uppoavat aromit otsakkeen alle.

 

Samea, syvän kultainen olut, jonka vaahto on aika maltillinen ja lyhytikäinen. Tuoksu on raikkaan korianterinen ja eri tavalla hedelmäinen kuin mitä vastaavat witbierit yleensä - tässä on tropiikin hedelmiä jopa hieman hedelmäsosemaisesti kun yleensä on kepeämpää sitrusmaisuutta. Aika jaffamainen tai jopa yllättävänkin jaffamainen tuoksu - aromitko tämän tekevät? Maku on ihan ok. Hyvä raikkaus. Aika kepeä suutuntuma, jossa jään hieman kaipaamaan sellaista vehnäisempää otetta. Hedelmäisyyttä jälleen runsaasti ja osin jaffamaisesti sekä ikävästi hieman päälleliimatun oloisesti. Hyviä makuja, mutta kokonaisuus ei omaan makuuni loksahda ihan kohdilleen. Aromien käyttöä ihmettelen, mutta ehkä ne kustannussyistä ovat perinteisiä appelsiininkuoria tehokkaampia. Ehkä myös haettu persikan ja passionin kautta uutta kulmaa tähän oluttyyliin, mutta ei se oikein omaan makuuni nyt natsaa. Jaffamainen olut, joka olisi parhaimmillaan kesäkuumalla. 

RPS Paper NEIPA

5% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnä, humala, hiiva

 

NEIPA halpavalmisteisena tyylinä on tietysti haastava, koska humalaa olisi käytettävä reilusti ja se tunnetusti maksaa. RPS teki kuitenkin sangen kohtalaiseksi olueksi osoittautuneen Kotimaista NEIPA:n S-ryhmälle, joten sillä tiellä tässäkin varmaan mennään. Humalina CryoPop, Simcoe ja Ekuanot.

 

Utuisen sameahko väriltään kultainen olut, jonka vaahto on keskiverto. Hieman pitsiäkin jää lasin reunoille. Tuoksussa on humalaisuutta, joka on hedelmäisen ja kukkaisen aromikasta. Ei tietenkään mitään intensiivintä mehutykitystä vaan sellaista perus hazy pale alen tasoa - tölkissä on kuitenkin luettava NEIPA, se lienee kaupallisessa mielessä pakollinen veto. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hieman valju. Katkeruus ei tyyliin kuulu, eikä sitä siis ole, mutta ei budjettihedelmäisyyskään koko matkaa jaksa kantaa. Sellaista kunnon humalaöljyistä tuntumaa ei ole. Sitrusta loppuvedossa, mutta ei ole oikein mitään hurrattavaa NEIPA spektrillä. Noin muuten juotavuudeltaan hyvä kepeä humalavetoinen olut. Kelpaa vetää.

RPS Scissors Sour

4,8% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnämallas, mango, aromi, humala, hiiva

Nyt ei olla ihan omalla mukavuusalueella oluiden suhteen enkä yleensä soureja ostakaan, mutta kommentit toki tästäkin. Mangoa ja passionia mausteena ja mango ihan mangona ainesosissa mainittuna - passion siis tässä ja Blancissa on mitä ilmeisimmin lisätty aromina. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen, taas hieman jaffamainen tai ylipäätään limumainen. Suutuntumassa suuta supistava hapokkuus on kohtalaisen kesy ja kaiken kansan” souria tietysti tekemään on lähdettykin - jääkö kuitenkin liiankin limumaiseksi? Jään itse kaipaamaan tiukempaa puraisua. Runsaan hedelmäinen, helppo sour.

 

Sellaisia siis omaan makuuni olivat RPS:n uutuudet. NEIPA näistä omaan makuuni parhaiten sopiva, vaikka en sitä nyt välttämättä tuon tyylisuunnan alle maultaan niputtaisikaan. Hazy Ale tai ihan vaan Pale Ale ei kuitenkaan taida käydä kaupaksi niin hyvin kuin tuo nyt tölkissä lukeva kirjainyhdistelmä - eikä RPS ole ensimmäinen eikä viimeinen panimo, joka näin toimii. Nähtäväksi jää löytävätkö oluet kuluttajien ostoskoreihin. 

 

Itselleni tässä setissä ei sellaista uutta Elowehnän tasoista kestosuosikkia ollut. Jäin vielä miettimään mitä muita alle kolmen euron oluita yleensä ostan. IPA-osastossa tykkään vahvemmista, joten niitä ei alle kolmella eurolla saa. Lagereissa ostettua tulee Saimaan Marsalkkaa ja joskus Kukko Pilsiä sekä toisinaan Vakka-Suomen Olutmestaria, joka on hyvin saman suuntaista kuin panimon palkittu Prykmestar Keller-Bier. Ei tule oikein mieleen yhtään sellaista alea, jos Elowehnä nyt jää tästä pois, joka toistuvasti olisi ostoskorissa. Kukko Strong Bitter on uusi kestosuosikki, mutta hinta nousee yli kolmeen. Sellaista pohdintaa tällä kertaa. Aina kelpaa uutuudet alle kolmen euron segmenttiin, mutta se sweet spot hinta-laatusuhteessa täytyy olla just eikä melkein kohdillaan, että olut muodostuu kestosuosikikseni.

Maistossa MOVA -oluet Ukrainasta

Nyt maistoon mielenkiintoiset oluet Ukrainan Dniprossa sijaitsevalta Mova Brewingiltä. Maahantuojana on Galatea Beverages, jonka portfoliossa on myös suomalaisille viime vuosina hyvinkin tutuksi tullut kiovalainen Obolon. Hienoa, että näitä Suomeen tuodaan ja jos muutaman maltaisen nauttimalla autan samalla Ukrainaa niin teen sen erittäin mielelläni. 

 

Vuonna 2017 perustettu Mova sijaitsee siis Dnipron kaupungissa, joka ei ole enää kovin kaukana nykyisestä rintamasta. Kyselinkin maahantuojan panimotuotteiden tuotepäälliköltä Veikko Sorvaniemeltä hieman panimon olosuhteista. Tilanne on sangen hankala. Ilmahälytykset saattavat katkoa työpäiviä ja käytännössä mitä tahansa saattaa tapahtua niin oluiden valmistuksessa kuin kuljetuksessakin. Välillä Teams -palavereita otetaan maahantuojan suuntaan pommisuojasta käsin. Ei ole siis helppoa, mutta ukranalaisten asenne on kuitenkin rautainen - "it is what it is" ja hommat hoidetaan siitä huolimatta. Panimo valmistaa olutta 150 000 litraa kuukaudessa eli kokoluokka lienee sellaista Saimaa Brewingin kokoa, hieman pienempi kuin Nokian Panimo - näin ainakin mututuntumalla heitettynä.

 

Kuva: maahantuojan tiedote

 

Panimon sijainti Ukrainan kartalla. Kuva: maahantuojan tiedote

 

Sain maahantuojalta maistoon kolme olutta, jotka jo tällä hetkellä löytyvät niin kauppojen kuin Alkojenkin valikoimasta. Blanche, witbiertyylinen vehnäolut. IPA eli humaloidumpi pintahiivaolut ja nerokkaasti nimetty ja hienosti vahalla sinetöity Anti-Imperial Stout, jolla tietysti vastustetaan Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä.

 

Mova Blanche

4,7% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, kaurahiutaleet, humala, hiiva 

 

 

Ensimmäisenä maistoon Blanche eli witbier tyylin vehnäolut. Kaunis utuisen oranssihtava olut tiheäkuplaisella vaahdolla. Raikkaassa tuoksussa on korianteria ja sitruunaisuutta sekä runsasta vehnäisyyttä. Hyvä witbierin tuoksu ehkä hieman tyylin ikoneita maltaisemmalla otteella. Maussakin on raikas korianterinen ja lempeän sitruksisen sitruunainen meininki. Loppuveto kuivuu hennon katkeraan jälkimakuun. Mukavan runsaasti myös maltaisuutta ja nimenomaan vehnäisesti. Ja nyt kun on ensimmäinen olut, jonka panimolta maistan niin on syytä todeta oluen olevan myös laadultaan moitteeton. Hienoa, tykkään! 

 

Mova IPA

4,8% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva 

 

 

Seuraavana sitten maistoon ”pikku-ipa”, joka tosin 4,8% vahvana olisi vielä joitakin vuosia sitten ollut liian vahva kauppamyyntiin Suomessa. Jännä ajatella, ettei siitä tosiaan vielä niin kauaa ole kun 4,7% ”berliinin muuri” murtui. IPA lasissa hieman utuinen oranssihtava olut. Tuoksussa kunnon sitrusveto hennon pihkaisine sivupolkuineen - nyt on muuten klassista länsirannikkoa. Varsin mukavasti on humalien potkua saatu pakattua kevyeen pakettiin - aromissa löytyy ja maussakin on oikein kunnon katkeruus. Yllättävän hyvä. Harvemmin tällainen kevyempi sessio-ipa tällä tavoin tykittelee. Mallaspohjakin kantaa hyvin ja kaiken lisäksi ilman karamellisuutta eli humalille jää tilaa loistaa. Suorastaan erinomainen IPA etenkin oluen vahvuus huomioiden. 

 

Mova Anti-Imperial Stout

7,2% | Vesi, ohramallas, laktoosi, humala, hiiva 

 

 

Mustaa, vaahdoltaan beigevivahteista, osin mokkaistakin olutta. Tuoksussa on lakritsaisia ja konvehtimaisen suklaisia piirteitä. Laktoosin myötä myös kermakahvisuutta. Miellyttävän täyteläinen ja kermaisen pehmeä suutuntuma. Maltaasta tulee makuun kuitenkin myös tasapainottavaa paahteisuutta ja humalasta katkeruutta. Jälkimaku on lakritsainen ja yrttimäinen. On hyvää. Tavallaan Koff Porteria vastaava tuote, josta laktoosi tekee pehmeämmän ja täyteläisemmän tuntuisen. Reseptissä kuitenkin hienosti myös särmikkyyttä. Hyvää on tämäkin! 

 

Maukkaita oli koko kolmikko siis. Blanchen ja stoutin osasin odottaa hyviksi, koska ne monesti sellaisia ovat panimosta riippumatta, joten ehkä tällä kertaa IPA yllätti kaikkein positiivisimmin. Napakka pikku-IPA! Suosittelen!

 

Arvioidut oluet saatu maahantuojalta.

 

Kotiolutta: Kovero Brewing Old Appendix Ale

Seuraavaksi maistoon Erkki Ukkolalta Old Appendix Ale, josta tarkempi kuvaus tekijän omassa hienossa kommentissa tässä alla. Olut on pantu vuoden 2024 kotiolutkalenteriin.

 

Kovero Brewing Old Appendix Ale

Old Ale | 6,7% abv | 45 IBU

 

 

Tekijän kommentit:

Lyhyt versio: Toinen iteraatio miun Old Alesta (eka oli nimellä Old and the Pitiful ja siitä oli myös ihana portviinitammikypsytelty versio nimeltä Old and the Beautiful). Maltaiden (Maris Otter, Simpsons Crystal Heritage, Simpsons Black Malt) lisäksi mukana kahta eri siirappia (D-45 kandisiirappi ja Lyle's Golden Syrup). Humalapuolella EKG ja Fuggle ja hiivana AEB Fermoale AY-3. Elä juo liian kylmänä että maistuukin joltain.

Pitkä versio: Tämä olut on tarina keski-ikäistymisestä. Ensinnäkin, tässä neljänkympin rajapyykin ylittäneenä huomaan kaipaavani takaisin perinteisempien makujen äärelle. Hyvät ipat maistuu edelleen mutta mitä useammin lasissa on (kaikkien mahdollisten belgien lisäksi) esimerkiksi Bock, joku saksavehnis tai etenkin joku brittiale. Maltaan pitää maistua ja humala (se kasvi) voisi tuoda muutakin kuin sekahedelmäsäilykkeitä oluen aromi- ja makupuolelle. Pari vuotta sitten tutkailin britti-innostuksissani kaikenlaisia reseptejä ja löysin jostain hyvän oloisen George Gale's Prize Old Ale -reseptin. Siitä se ajatus sitten lähti ja nyt ollaan tässä.

Toisekseen, Old Aleen kuuluu siirappi. Tavoitteena oli tässäkin kevytrunkoinen mutta lämmittävä olut. Helppo juotava mutta silti maukas. No, tuossa edellämainitussa reseptissä oli käytetty nimenomaisesti Lyle's Golden Syrup -siirappia. Kovat jätkät (tai tytöt) kuulemma tekee inverttisokerit itse mutta miusta tuo kyseinen tuote ajaa saman asian. No, sitäpä ei vaan löydy ihan joka paikasta. Hesoissa ainut paikka oli itse asiassa Forumin Hello America. Ja siellä sitten Erkki 40v pyöri kaupan täyttäneiden, ties mitä Prime-juomia haalineiden esiteinien seassa kuin väkkärä etsien yhtä pirun (kallista) siirappipönikkää. Vähemmästäkin sitä tuntee olonsa keski-ikäiseksi.

Kolmanneksi, keski-ikäisyys (tai oikeastaan yli-ikäisyys) liittyy oluen nimeen. Appendix tarkoittaa suomeksi liitteen lisäksi myös umpilisäkettä. Ja tulehtunut sellainen miulta leikattiin samaan aikaan kun tämä olut lepäsi kegissä. Normaalistihan umpilisäke leikataan useimmiten 10-30 vuoden ikäisiltä joten tämä 40 vuotta vanha sisäelinten turhake oli sekin jo ikääntynyt. Aiempi nimi-idea oli Matti VanhAle (aika monissa miun oluiden nimissä on joku politiikkaviittaus) mutta ehkä tämä on parempi. Brittioluissahan on sellainen “Old + jotain” -nimiperinne (esim. Old Peculiar, Old Speckled Hen ja Old Engine Oil) niin miksei sitten Old Appendix.

Neljänneksi, tämä on ensimmäinen Kovero Brewingin Lappeenrannassa valmistama olut. Ja se taas liittyy keski-ikäistymiseen siten, että myö muutettiin kesällä Helsingistä tänne kun ei jaksettu enää sitä humua, kiirettä ja meteliä. Parempi on ihmisen viettää loppuikänsä rauhassa Saimaan rannalla, olkoonkin sinne kotiovelta joku muutama kilometriä matkaa. Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että Lappeenrannan neliöhinnoilla saatiin sen kokoluokan talo, että panimolle löytyi ihan reilusti tilaa. Tämänkään oluen vesikemialle ei ole muuten tehty yhtikäs mitään. Joku saattaisi ajatella sen johtuvan Erkin osaamattomuudesta ja laiskuudesta (ei huono veikkaus ollenkaan) mutta todellinen syyhän on se, että veden puolesta Lappeenranta on Suomen Burton upon Trent (tietäjät tietää). Meillä on niin mineraalipitoinen vesi että tämä olut on suoranainen terveystuote.

Viidenneksi, meillä keski-ikäisillä on tapana jaaritella loputtomasti. Nytkin sie oot lukenut monta riviä yhden oluen nauttimisen jälkeen kirjoitettua tajunnanvirtaa joista et varsin tule hullua hurskaammaksi. No mutta, nauti silti oluesta.

 

Lasissa läpinäkymättömän ruskea ja vaahdoltaan kestävä sekä kuohkea olut. Ei mikään kaunokainen, mutta ei kai umpilisäkkeen kuulukaan olla, saati sitten vanhan umpilisäkkeen. Tuoksusta avautuu kuitenkin runsaasti sisäistä kauneutta - maltaisuutta, marjaista aidon brittiläistä aromikkuutta, rusinaisuutta ja luumuisuutta sekä kuivaa puuta, miltei tammea. Hienot selkeät aromit, ei mitään mössöä, vaan tuoksuu puhdaspiirteiseltä brittioluelta. Suutuntuma on mainio. Pehmeän täyteläinen ja pehmeillä, mutta riittävillä hiilihapoilla.Ei ole laisinkaan turhan makea ja lopussa sopusuhtaisesti myös katkeroinen. Ei ole siirapeista huolimatta käynyt liian kuivaksi vaan sopivaa tuhtiuttakin löytyy ja voimakkuus on täysin piilossa kaikilla osa-alueilla. Maku on maltainen, hieman siirappinen ja kandisokerinen, mutta ei sokerimaisesti vaan kuivatun hedelmäisesti. Kandisokeri tekee monesti samantyyppisen maun olueen. Humalointi taitaa olla se, joka tuo makuunkin näitä puumaisia vivahteita, miltei kuin olut olisi ollut aivan pienen hetken jossain tynnyrissä. Hentoa marjaisuuttakin. Hieno syvyys maussa, tässä on jotain sellaista vaikeasti kuvailtavaa viehätystä - palikat vaan osuvat kohdilleen. Tykkään!

 

 Arvioitu olut saatu tekijältä.