Carlsberg Copenhagen - Oluen irvikuva

Carlsberg konsernin uutuustuote, haluan välttää tässä olut-sanan käyttöä, on nimeltään Copenhagen 56^oN. Sitä markkinoidaan oluena ihmisille, jotka mainostoimiston mielestä "ovat tottuneet valitsemaan juomakseen valkoviinin, siiderin tai samppanjan". Tämä on kaikinpuolin niin ärsyttävä ja pöyristyttävä tapaus, että en edes oikein tiedä mistä aloittaisin. 

Ehkä on paras alkaa purkamaan tätä aivan perusasioista lähtien, eli valmistusaineista. Ne ovat seuraavat: vesi, vehnämallas 50 %, riisi 30 %, ohramallas 20 %, luontainen humala-aromi. Oluen perusraaka-aineen, eli ohramaltaan, osuus on jätetty todella vähäiseksi. Normaalisti vehnäoluessakin maltaista on ohraa n. 60% ja vaaleissa lagereissa, ainakin niissä parhaissa täydet 100%. Riisi toimii tässä ohratärkkelyksen tavoin, eli tuoden ainoastaan käymiskelpoisia sokereita ja ohentaen makua. Viimeisimpänä ja kaikkein pöyristyttävimpänä piirteenä on se, että tässä ei ole käytetty ollenkaan humalaa, ainoastaan humala-aromia. Katkeropitoisuus on todella alhainen, jopa olematon, vain 2 EBUa. Jo valmistusaineista käy selväksi, että tässä on menty sieltä missä hinta on alhaisin, eikä olueen ole edes yritetty saada makua. 

Olut on siis itsessään jo todellinen rimanalitus, mutta myyntipakkaus vetää vieläkin syvemmältä. Olut on nimittäin pakattu kirkkaaseen lasipulloon! Kirkas lasipullo on vihonviimeinen pakkaus johon olutta tulisi laittaa. Kirkas lasi päästää kaikki oluelle haitalliset valonsäteet lävitseen, jolloin olut pilaantuu todella helposti ja nopeasti. Tämän takia useimmat panimot pakkaavatkin oluensa ruskeaan lasipulloon, joka blokkaa säteet melko hyvin. Kirkasta lasipulloa voidaan pitää joko törkeänä pyllistyksenä oluenystävien suuntaan tai sitten silkkana tietämättömyytenä panimolta. Pakkaus ja brändi tuntuvat muodostavan tuotteen, johon voidaan upottaa rahaa, kun taas itse olut vaikuttaa olevan se välttämätön paha, joka tehdään halvimman nimittäjän mukaan. Varmasti myisivät pelkkää lasia ja brändiä jos sillä tekisi yhtä hyvän tilin. Kirkas pullo kun yhdistetään tällaisen premium-hinnoitellun tuotteen kiertonopeuteen suomalaisissa kaupoissa, niin voin vaan veikata millaista kauppojen loisteputkien alla kypsynyttä kamaa on tarjolla...

Kolmantena vielä se markkinointi, jossa "designpullo", jollaiseksi tätä nerokkaasti valittua kirkasta pulloa siis väitetään, saa paljon huomiota. Irrotan tässä pari lausahdusta Sinebrychoffin tiedotteesta. Sitaatit ovat markkinointijohtaja Kirsi Räikköseltä.

"Se on tyylikäs ja hyvänmakuinen olut, joka istuu niin miehen kuin naisenkin käteen ja sopii tilanteisiin, joissa olutta ei ennen ole nähty."

Ahaa, tämä selvä. Olut sopii niin miehen kuin naisenkin käteen... entä suuhun? Mitä ovat tilanteet, joissa olutta ei ennen ole nähty? Kirkkoihin ehtoollisviinin tilalle?

"Ajaton ja tyylikäs muotoilu puhuttelee varmasti myös designista ja muodista kiinnostuneita. Copenhagen näkyikin vahvasti Copenhagen Fashion Week -tapahtumassa Designers Remix -näytöksissä”

Okei, tämä täysin normaalin muotoinen olutpullo on siis designia? Pakkohan sen on olla kun te niin sanotte ja se on jossain helvetin muotitapahtumassakin näkynyt? Mutta entäs itse se olut?

Itse en ole tätä tuotetta ostanut, vaikka sitä kaupoissa olen nähnytkin. Enkä aio ostaakaan. Jos arvioita haluaa lukea niin niitä voi lukea täältä: Olutopas - Carlsberg Copen*hagen 56°N. Itseasiassa niitä kannattaakin lukea, koska sillä varmistaa päivän huumoriannoksen saannin.

Parhaiten tätä anti-olutkulttuuria vastaan taistelet jättämällä tämänkin tuotteen hyllyyn ja levittämällä hyvän oluen ilosanomaa.

Olutarvio: Riedenburger Helles Hefeweizen

Riedenburger Helles Hefeweizen

Panimo: Riedenburger, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alko (3,48€ / 0,5l)

Alkon tämän viikon uutuusolut on tämä saksalainen luomuvehnis. Tyylille sopiva 5,2% vahvuus ja Alkolle tyypillinen saksavehniksen hinta. Eli mitään ihmeellistä, kuten ei vehniksissä yleensäkään. Vehnäolut, eli hefeweizen (hefe=hiiva, weizen=vehnä), on itselleni ehkä se kesäoluiden kuningas, vaikka toki vehnät maistuu muinakin vuoden aikoina. Vehnäolut, kuten muutkin oluet, tulee kaataa aina lasiin. Lasin on oltava riittävän suuri, jotta siihen mahtuu itse olut pullon pohjalla makaavia hiivoja myöden ja vehnäoluelle tyypillinen mittava vaahtokukka.

Tyylikäs pöytäliina, eikö? Se on tyttäreni 3v-synttärijuhlien peruja.

Oranssihtavan keltainen ja samea olut. Vaahto on valkoista, kermavaahtomaista ja kestävää. Tuoksussa on varsin mukavasti hapanta vehnäisyyttä ja kypsää banaanisuutta sekä vappuun osuvasti simamaista sitruunaa. Maku alkaa raikkaan hiilihappoisuuden säestäessä happaman vehnäisenä, niin banaaniesterisyys kuin muukin hedelmäisyys tuntuu olevan hieman kateissa ja valitettavasti vetisyyskin vaivaa. Makeutta ei liiemmin ole, joten yleisilme kääntyy kuivahkon puolelle. Jälkimaussa on on nahkea suutuntuma ja hieman purukumimaista makua. Varsin kevyt ja maultaan ohkainen hefe, joka on toki raikas ja janojuomana ihan ok. Lämpimälle terassille paremman vehnän puutteessa.

Yhteenveto

Varsin keskikertainen vehnis, samalla rahalla saa parempiakin.

ARVOSANA: 7

Olutarvio: Żywiec

Żywiec

Panimo: Żywiec (Grupa Żywiec/Heineken) , Puola
Oluttyyli: Premium lager
Alkoholipitoisuus: 5,6%
Saatavuus: Alko (3,01€ / 0,5l)

Yksi Alkon huhtikuun olutuutuuksista on Żywiec, puolalainen premium lager. En ole ihan varma mikä premium lagerin määritelmä on, mutta vaaleaa lageria tämä kuitenkin on. Alkoholipitoisuus, 5,6%, on hieman korkeampi kuin tyylissä yleensä. Raumalla tämä on ainakin tehnyt kauppansa erinomaisen hyvin. Syyksi epäilen Olkiluodon kolmatta ydinvoimalaa rakentamaan tullutta runsasta puolalaispopulaatiota, joista suurin osa majailee Rauman seudulla. Otetaanpa selvää mistä tässä oikein on kyse.

Kirkkaan kullankeltainen ja keskiverrosti vaahtoava olut. Näyttää aivan tavanomaiselta vaalealta lagerilta. Tuoksu on varsin neutraali, mutta ei ollenkaan hullumpi. Siinä on hieman makeahkoa, hennon hunajaista maltaisuutta, kevyesti omenaisuutta ja ripaus ruohoisuutta lopussa. Maku on varsin mutkaton, kuten olettaakin sopi. Vain hieman maltaisuutta sekä kevyt katkero ja hieman kuivuvan yrttinen jälkimaku. Vaikka tämä hieman normaalia vahvempaa onkin, niin suutuntuma on kevyehkö. Hiilihappoisuutta on keskiverrosti ja se on hieman nipistävän kivennäisvesimäistä sorttia. Neutraali ja virhemauton suoritus, joka on ihan okei vaalealle bulkkilagerille. 

Omalta osaltani jää luultavasti kertaostoksi. Jos vaaleaa lageria haluaa, niin vastaavia tuotteita saa halvemmallakin. 

Yhteenveto

Virheetön ja yllätyksetön vaalea lager

ARVOSANA: 6+

Friday Face-Off: Guzenina & kätyrit vs. Jaana Pelkonen

 

Tämän iltaisessa kohtaamisessa vastakkain asettuu entinen MTV:n juontaja Maria G-R, joka saa vastaansa entisen TILT-juontaja Jaana Pelkosen (joka tosin sittemmin juonsi Euroviisujakin).

Tästä on kyse:

Alkoholimainonta on ollut tänään esillä valtakunnallisessa mediassa. Syynä on hallitusohjelma, johon on kirjattu, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvan alkoholimainonnan keinot kielletään. Sosiaali- ja terveysministeriön esitys asian tiimoilta ehdottaa, että alkoholin markkinointi bussipysäkeillä, urheilukentillä ja pelipaidoissa halutaan kieltää. Lisäksi ehdotetaan kiellettäväksi alkoholimainonta televisiossa ja radiossa ennen kello 23:a. Jatkossa alkoholijuomia saisi markkinoida vain ravintoloissa ja kaupoissa sekä niiden ulkopuolella ja printtimainonnassakin saisi esittää vain tuotteen hinnan ja kuvan. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää vielä esitykseen lausunnot viranomaisilta, kansalaisjärjestöiltä ja elinkeinojärjestöiltä, jonka jälkeen toinen illan tähdistä, ministeri Maria Guzenina-Richardson, päättää siihen oman kantansa.

Jaana strikes back!

Jaana Pelkonen, joka on tätä nykyä kansanedustajana kokoomuksen riveissä, iski Verkkouutisten haastattelussa uljaasti MGR:ää ja kätyreitä vastaan. Seuraavat sitaatit Jaanalta:

"Esitys sisältää niin paljon kieltoja ja rajoituksia, että osuvampaa olisi puhua mainonnan kieltolakiesityksestä"

"Alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen aliarvioi suomalaisten kyvyn hankkia itselleen alkoholia. Alkoholimainonnalla ei niinkään vaikuteta kulutuksen määrään, vaan ohjataan sitä. Jos yksi kanava poistetaan, siirtyy se uuteen ja useimmiten valvomattomaan kanavaan"

ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä: 

"Niin tärkeää kuin alkoholin väärinkäytön kitkeminen onkin, ei holhoamalla ja kieltoja asettamalla saavuteta haluttuja tuloksia. Eiköhän uskota välillä ihmisten omaan kykyyn tehdä päätöksiä ja kannusteta suomalaisia alkoholin demonisoinnin sijaan kohtuullisten juomatapojen opettamiseen kodeissa"

Itse kuulun mielipiteineni ehdottomasti enemmän Jaanan leiriin. Vähemmän kieltoja, vähemmän tabuja. Enemmän valistusta, enemmän tietoa. Tämä erä menee mielestäni selvästi Jaanalle. Jään kuitenkin pelonsekaisella innolla odottamaan mitä tuleman pitää. Näkisin mielelläni vielä ainakin bikini-catfightin osanottajien välillä.

 

Mitä olet mieltä, kieltoja vai valistusta? Mitä tehdään sitten kun kaikki on kielletty? Kuolemmeko sukupuuttoon jos mainonta edelleen sallitaan? Kommentoi alle.

Maistelussa vintagea kellarin kätköistä

Viime lauantaina kaipasin hieman erilaista haastetta kaikkien vehniksien, pilsien ja reinojen jälkeen, joten suuntasin olutkellarini suuntaan. Kellarin antimista valikoitui mukaan kolme erityylistä ns. "isoa" olutta. Ensimmäisenä Anchor Old Foghorn, legendaarinen jenkki barley wine, jota olen juonut monesti aiemminkin, mm. aika tarkkaan vuosi sitten arvioin 2-vuotiaan yksilön blogiin, tuohon arvioon pääsee tästä linkistä. Tämä sumutorviyksilö oli samaa erää kuin tuo viime vuotinenkin, eli ikää oli nyt mittarissa jo kolme vuotta. Toisena Hollannin ainoan trappist-panimon De Koningshoevenin La Trappe Quadrupel, jota olen myöskin maistanut aiemmin, tosin vain pari kertaa ja viimeisestäkin oli jo 2 vuotta aikaa. Tämä nyt kellarista napattu pullo oli Foghornin tapaan kolmen vuoden ikäinen. Kolmantena minulle täysin uusi tuttavuus, jenkkiläinen Flying Dog Wild Dog Barrel-aged Gonzo, eli tuttavallisemmin FDWDB-aG, joka on bourbontynnyreissä kypsytetty imperial porter. Tälle pullolle oli ikää kertynyt vasta n. yksi vuosi. Oluen tynnyrikypsyttämätöntä versiota, eli perusversiota olen nauttinut kerran aiemminkin, vuonna 2009. Tuoreempina sekä Foghorn, että La Trappe Quadrupel ovat olleet molemmat loistavia, eikä Flying Dogin Gonzon perusversiokaan yhtään huonommaksi jäänyt. Suurin mielenkiinto maistelussa kohdistui tietysti oluiden ikääntymisen ja Gonzon tapauksessa tynnyrikypsytyksen mukanaan tuomiin ominaisuuksiin. 

Jos oluiden kellarointi tai ikäännyttäminen on sinulle vieras aihe, niin perusperiaatteet voit tsekata vaikka porilaiskollegani blogista: Humalablogi - Oluen ikäännyttämisestä.

Flying Dog Wild Dog Barrel-aged Gonzo
(Imperial Porter, 9,5%, BBE 22.04.2012)

Musta, viskositeetiltaan öljymäinen olut, jonka vaahto on mokkaisen beige ja melko runsas, mutta nopeahkosti katoava. Bourbontynnyrin tuomat aromit ovat erittäin selvästi esillä voimakkaassa tuoksussa. Siitä löytyy vaniljaa, kuivaa tammea, kevyttä tervaisuutta ja tietysti runsaasti portterille tyypillistä paahteista mallasta. Hieman myös sokerisuutta ja alkoholinpotkua, joka sopiikin viskin sävyttämään yleisilmeeseen kuin nenä päähän. Maku on aluksi melko voimakkaan vaniljainen ja tynnyrin sävyttämä, keskivaiheilla paahteisuus, lakritsi ja humalan greippiset aromit ovat paremmin esillä ja lopussa viimeisen silauksen tarjoaa kuiva tammimaisuus yhdistettynä bourbonmaisiin makuihin ja iskevään alkoholisuuteen. Suu jää nielaisun jälkeen melko tahmaiseksi ja jälkimaussa vaniljaisuus palaa vahvasti kuvioihin. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeä, joskin hieman ilmava (eli olut tuntuu hieman vaahtoavalta suussa). Tasapaino on hieman kateissa, tai ainakin omaan makuuni bourbontynnyri on liikaakin esillä. Pieninä annoksina olut on erinomaisen hyvää, mutta kokonaisen pullon tyhjentäminen yksin vaatii aikaa, sen verran tahmaisesta ja voimakkaasti bourbonmaisesta oluesta on kyse. Oluen perusversio, eli tynnyrikypsyttämätön, vie tässä tapauksessa muistikuvieni perusteella voiton, mutta marginaali on niukka. Erinomainen olut joka tapauksessa.

Anchor Old Foghorn
(Barley Wine, 9,4%, BBE 04/2011)

Tämän nautin elokuvan katsomisen lomassa, enkä kirjoittanut siitä täysmittaista arviota, sillä sellainen blogista jo löytyy. Leffan lomassa vihkoon tallentuneet kommentit kertovat kuitenkin, että ulkonäkö oli edelleen kunnossa ja oluen tuoksussa oli erinomaiset humalan hedelmäiset aromit. Myös tuttu karamellisuus ja pähkinäisyys oli tallella. Maussa katkeruus ei tietysti yltäny tuoreen tasolle, mutta tilalla oli puisempaa ja pähkinäisempää tarjontaa, toki edelleen mahtavan karamellisena ja hedelmäisenä. Myös makeus oli myös edelleen tasoittunut ja suutuntuma huomattavasti kuivunut, eli tuoreen yksilön hieman makean tahmaisesta suutuntumasta ei ollut enää kuin rippeet jäljellä. Erinomaista vieläkin, eikä minkäänlaisia ikäännytyksen haittavaikutuksia voinut havaita. Eli pilalle olut ei ollut mennyt ja hyvä niin, sillä kellarissa on tätä erää vielä yksi pullo jäljellä.

La Trappe Quadrupel
(Trappist, Quadrupel, 10,0%, BBE 04/2012)

Meripihkaisen punertavaa ja runsaasti vaahtoavaa olutta. Vaahto katoaa kuitenkin melko nopeasti. Tuoreen yksilön kuivatun hedelmäisestä ja aromaattisesta tuoksusta ei muistikuviin verraten ole paljoa jäljellä, vaan tilalla on tummempien hedelmien sävyjä (luumua ja rusinaa) ja jopa lakritsaisuutta. Belgeille ominaista mausteisuutta löytyi myös. Maku, joka tuoreessa oli makeahko ja karamellinen, on kääntynyt selvästi kuivempaan suuntaan, ollen kuivatun hedelmäinen, rusinainen, lakritsainen (voimakkaammin kuin tuoksussa) ja mausteisen belgihiivainen. Hieman myös kandisokerista otetta. Yleisilme oli ennemmin hieman hapan kuin makea ja muistikuviin perustuen väittäisinkin happamuuden lisääntyneen. Jälkimaku on hyvin mausteinen ja kuiva. Ei alkoholisuutta, paitsi tiettynä mukavana lämmittävyytenä. Välillä varsinaisen maun loppupuolella saattoi aistia lievää pahvisuutta (oksidoitumista?), mutta ei jokaisella suullisella, eikä häiritsevästi. En ehkä ikäännyttäisi enää pidempään jatkossa. Siitä ei tosin tällä hetkellä tarvitse murehtia, sillä tämä oli kellarin viimeinen La Trappe.

Kokonaisuutena antoisa ja mielenkiintoinen iltama. Tällaiset oluet vaativat aikaa ja panostusta nauttijaltaan, mutta toisaalta myös antavat paljon. Ikäännyttäminen vaikuttaa toistaiseksi varsin mukavalta puuhalta, ainoastaan pari isoa korkkikorkilla suljettua pulloa on ollut selvästi pilaantuneita, mutta niissä syynä on mitä ilmeisemmin ollut korkkivika. Ikäännytettävät oluet kannattaa kuitenkin valita huolella ja pitää muistaa, että suurin osa oluista on tarkoitettu nautittavaksi tuoreina.

Pilakuva: Olutkulttuurin kevätsiivous

Jyväskylän Olutkulttuuriseura ry. julkaisi eilen illalla Olutoppaan foorumilla pilakuvan, jossa seuran puheenjohtaja Sampo J. Välimaalta vaikuttava henkilö antaa luudalla kyytiä suomalaista olutkulttuuria viime vuosina toimillaan ja lausunnoillaan piinanneille henkilöille. Alla tuo kuva ja lisäksi pienet muistutukset millä "ansioilla" ko. henkilöt ovat kuvaan päässeet.

Kuva: Jyväskylän Olutkulttuuriseura ry. (piirtänyt Tarkko Oikkonen)

Ylimpänä kuvassa saa täysin ansaitusti kylmää kyytiä THL:n pääjohtaja Pekka Puska, joka on aktiivisesti ajanut oluen maitokaupparajan alentamista 3,5% tasolle. Tämä ei yllätä, sillä Puska istuu myös Alkon hallituksessa varapuheenjohtajana. Olutliitto onkin vaatinut Puskan kaksoisroolin selvittämistä.
 

"THL:n alkoholipolitiikasta tuottaman tiedon uskottavuus on kentällä nolla. Puskan on uskottavuuden parantamiseksi erottava joko Alkon hallituksesta tai THL:n johdosta. Ei käy, että esimerkiksi ravintoloiden kanssa tuotteilla kilpailevan yrityksen hallitusjäsen ohjaa virkamiehenä poliittisia päätöksiä", sanoo Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara tiedotteessa. 

Puskan alapuolella huutia saa legendaarisia tuppeensahattuja lautoja kainalossaan kantava entinen pääministeri Matti Vanhanen. Olutliitto ei sentään valinnut Vanhasta vuoden 2009 Pahaksi Nuutiksi lautojen takia, vaan arvonimi paukahti hänen hallituksensa ajaman alkoholipolitiikan vuoksi. Vanhasen kaudella oluesta tehtiin ongelmajuomisen syntipukki.

Vanhasen päättäväisen politiikan seurauksena suomalaiset kantavat euronsa ulkomaille ja juovat oluensa kotona kalsarit jalassa. Kehitystä ei voi kuvata sivistysvaltiolle sopivaksi. Lukuisissa EU-maissa olut on osa ruoka- ja ravintolakulttuuria, Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara toteaa.

Vanhasen rinnalla luutaa kakkoseensa, ainakin asennosta päätellen, hamuaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve, joka kirjoitti, että olutta pitäisi laimentaa, alkoholin hintaa nostaa ja sen saatavuudesta tehdä nykyistä vaikeampaa.  

Kuvassa alinna on Velipekka Nummikoski, nykyinen RAY:n toimitusjohtaja, joka aiemmin toimi alkoholiveroa pohtineessa työryhmässä puheenjohtajana. Nummikosken mukaan oluen laimentaminen olisi alkoholiveron nostoa tehokkaampi tapa taistella alkoholin terveyshaittoja vastaan.

Omasta mielestäni Jyväskylän Olutkulttuuriseura taistelee oikean asian puolesta. Alkoholipolitiikassa ei pitäisi lähteä kieltojen ja rajoitusten suuntaan, vaan terveyshaittoja vastaan pitäisi taistella valistuksella vastuullisesta juomakulttuurista ja kohtuukäytöstä.

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Vehnä

Prykmestar Vehnä

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (hinta n. 3,50€/0,5l)

Kotimaisia pienpanimovehniksiä on tullut blogiin arvioitua jokunen ja tässä yksi lisää. Tämä olut on vanha tuttu minulle ja varmasti monelle muullekin, sillä se on kuulunut maitokauppojen vakiokalustoon jo pidemmän aikaa. Viime viikolla olin päivän töissä Vakka-Suomen Panimolla, silloin oli vehniksen keittopäivä. Päivän päätteeksi sain pari pulloa vehnistä palkaksikin ja tästä palkasta nyt siis nautitaan. Lue blogijuttu tuosta duunipäivästä tästä linkistä. 

Tämä, kuten useimmat muutkin pienpanimovehnikset, on puserrettu normaalia alempaan alkoholipitoisuuteen Suomen käsittämättömän maitokaupparajan takia. Normaalisti vehnikset liikkuvat 5,0-5,5% asteikolla, mutta pienpanimot haluavat saada tuotteitaan myyntiin muuallekin kuin ravintoloihin, joten alkoholipitoisuus on sovitettava maitokauppoihin sopivaksi.

Keltaruskeaa olutta, joka vaahtoaa vehnikselle tyypillisen runsaasti. Vaahto ei kuitenkaan kestä kovin pitkään, paitsi pieni kerros, joka jää koristamaan oluen pintaa pidemmäksi aikaa. Tämä on suodattamaton, kuten kunnon vehniksen pitääkin, eli olut on samea. Pullon pohjalle kerääntyneet hiivat tulee kaataa ehdottomasti lasiin mukaan. Kaadon lopussa hiivojen irtoamista pullon pohjasta voi vielä tehostaa nostamalla pullon hetkeksi takaisin pystyyn, pyöräyttämällä ja kaatamalla vasta sitten loput lasiin. Tuoksun muodostavat vehnäinen ja hieman hapan mallas, mausteinen hiivaisuus, kevyt purukumimaisuus ja banaanisuus. Hyvä, puhdas vehniksen tuoksu. Maku on useita muita suomivehniksiä kuivempi ja happamampi. Sitruunaiset ja banaaniset piirteet ovat toki mukana, mutta ne ovat näyttelevät sivuroolia vehnäisen maltaan ja mausteisen hiivan takana. Suutuntuma on maitokauppavehnikselle tyypillinen, eli melko kevyt. Hiilihappoisuus on hieman kipakkaa sorttia.

Jos pidät makeammasta vehniksestä, valitse joku muu, mutta jos kuivemmat maistuvat, niin tässä oiva vaihtoehto.

Yhteenveto

Tyylipuhdas vehnäolut länsirannikolta.

ARVOSANA: 8

Lisää Alkon tulevia uutuuksia

Juuri kun sain Alkon huhtikuun uutuuksista kertovan blogijutun kirjoitettua, niin lisää pukkaa! Näistä en osaa sanoa koska tulevat myyntiin, mutta uskoisin, että seuraavan kuukauden aikana. Paremmin tietävät voivat kommentoida alle. Tietolähteenä toimii jälleen Olutoppaan foorumi.

Tässä listausta:

Black Isle Hibernator Oatmeal Stout 

(Oatmeal Stout, 7%, luomu, Ratebeer)

Skotlantilainen Black Isle näyttää rantautuvan Alkoon useammallakin tuotteella, aiemmin nimittäin paljastui tulossa olevan myös panimon Pale Ale. Panimon kaikki tuotteet ovat luomua.

Mongozo Premium Pilsener 

(Pils, 5%, luomu, gluteeniton, Ratebeer, Olutopas)

Luomun tunnistaa EU:n luomumerkistä

Aiemmin Alkon tilausvalikoimassa ollut pils, joka on saanut lähinnä keskikertaisia arvosanoja. Luomua tämäkin.

Nørrebro Forårs Bock (Økologisk) 

(Doppelbock, 7%, Ratebeer)

Lisää luomua, se näyttää olevan tämän kevään kovin juttu. Arvioiden perusteella varsin keskinkertainen. Hinta on luultavasti melko roisi, kuten panimon muillakin tuotteilla Alkossa.

Riedenburger Weissbier 

(Hefeweizen, 5,1%, Ratebeer)

Saksalaista vehnistä, nämä kelpaa aina. Harvemmin tulee huonoa yksilöä vastaan. Tällä on saksalainen Bioland-merkki, eli tämäkin on jollain tapaa ekologinen ja ehkä jopa luomua.

Hartwall Urho 5,5% 

(Vaalea lager, 5,5%, Ratebeer, Olutopas)

Suomalaista "olutkulttuuria" kauheimmillaan. Ainesosaluettelossa mainitaan pelkkä ohra, eli ei ohramallasta ja ohratärkkelystä erikseen. Haiskahtaa tärkkelyskamalta.  

Sellaista tällä kertaa. Ei mitään suuria tajunnanräjäyttäjiä, mutta katsotaan nyt josko maistuisivat.

Alkon huhtikuun uutuuksia

Alkon 80v-juhlaoluiden ja pääsiäisoluiden jälkeen on odotetusti ollut uutuusrintamalla hieman hiljaisempaa, mutta kesää kohti tahdin odotetaan kiihtyvän.

Kuva: Ratebeer.com

Toissa viikolla valikoimiin ilmestyi puolalainen "premium lager" Zywiec, joka ei kuitenkaan yksinään ylittänyt Reittausblogin uutiskynnystä. Zywiec on osa Heinekenin panimokonsernia, eli samaa porukkaa Hartwallin kanssa. Olutoppaassa näkyy muutamia pisteytyksiä jo olevan, sellaisia kuin vaalealle lagerille nyt olettaa saattaa. Tämä on hieman totuttua vahvempi, sillä alkoholipitoisuus on 5,6%. Katselin tuossa Olutoppaasta Alkon saldoja, ja ensimmäiset erät näyttäisi olevan Rauman molemmista Alkoista loppu. Syyksi epäilen alueella majailevia puolalaisia raksamiehiä, jotka ovat rakentamassa Olkiluotoon kolmatta ydinvoimalaa. Kauppa siis käy ja eiköhän tämä tule itsekin maistettua.

Vielä ennen vappua pitäisi valikoimiin paukahtaa kaksi aurinkoiseen säähän sopivaa olutta, jotka ovat Harviestoun Schiehallion ja Black Isle Goldeneye Pale Ale (linkit vievät ratebeeriin). Schiehallion on 4,8% vaalea lager, jonka ratebeer tyylipersentiili on 99, eli se on oman kategoriansa ehdottomia huippuja. Harviestoun on skotlantilainen panimo ja Schiehallion ehkä Skotlannin tunnetuin vuori. Black Isle on myös skotlantilainen panimo. Heidän kaikki oluensa on luomuraaka-aineista valmistettuja. Goldeneye Pale Ale on 5,6% vahvuinen ja ratebeerissa varsin kelvolliseksi arvostettu. Uutuustietojen lähteenä on jälleen Olutoppaan foorumi.

Molemmat skotit otetaan vastaan ripaskaa kiltti päällä veivaten, eli avoimin mielin ja suurella innostuksella.

Olvi Reino

Vastaanotin eilen ensimmäiset blogittamalla ansaitsemani ilmaiset oluet, kun Olvi oli ystävällisesti lähettänyt tuotenäytteitä kevään uutuuksistaan. Paketissa oli Olvin uutuusoluiden Reinon ja Svenin lisäksi ilahduttavasti myös virolaisen A. Le Coqin Porter ja Pils, jotka ovat aivan kelvollisia oluita. A. Le Coq on nykyään Olvin omistuksessa. Lisäksi lootassa oli siidereitä, yksi lonkero ja yksi limppari. Tsekkaa kuva koko setistä ja Olvin saatekirjeestä facebookissa. Sveniä en ole vielä maistanut, mutta Reinon sihautin auki juuri äsken. Olin aikeissa kirjoittaa siitä ihan rehdin olutarvion, mutta totesin, että siihen ei ole tällä kertaa tarvetta, sillä Reino maistuu samalta kuin kaikki muutkin teolliset bulkkilagerit, enkä usko, että makueroa esim. Olvin kolmoseen verrattuna juuri löytyy (tässä vaiheessa voitte yrittää esittää, että tämä tuli yllätyksenä). 

Reino ei ole mikään turha tossukka, sillä hänellä on kaikki tarvittavat ominaisuudet kansaa kiihottavan olutnautinnon välittämiseen. Ohut suutuntuma, olematon maltaisuus ja metallinen jälkimaku tulevat mukana ihan vakiovarusteina, mutta reilun kusetuksen merkeissä niistä joutuu kuitenkin maksamaan lisävarusteiden, eli ns. "erikoisoluiden hintaa". Reino tölkin hinta kaupoissa pyörii nimittäin kolmen euron pinnassa.  Onkohan se tuo tölkin Reino-kuosi, joka tässä maksaa? Ymmärtäisin hinnan jos tölkki olisi kankaalla pinnoitettu ja siinä olisi kohta josta sen voisi taitella auki, jos ei nyt aivan täysmittaiseksi tossuksi, niin jonkilaiseksi Reino sukaksi ainakin.

Kirjoitin aiemmin huumorin ehdoilla toteutetun kritiikin Reinosta ja Olvin "tuotekehittelystä" (vai pitäisikö sanoa markkinoinnista), ja nyt tuntuu, että tuon silloin kirjoittamani "olutarvion" olut olisi huomattavasti mielenkiintoisempaa nautittavaa.

Reinossa, kuten lähes kaikissa muissakin Olvin oluissa, on käytetty ohratärkkelystä. Sen vaikutuksista olueen voit lukea tästä linkistä.

Voit taistella tätä anti-olutkulttuuria vastaan jättämällä tällaiset tuotteet hyllyyn.

Maistelussa VASP & Kissmeyer Double IPA

Jatkoa täältä.
 

Aiemmassa panimovierailusta kertovassa jutussa mainitsin päässeeni maistamaan Vakka-Suomen Panimon ja erittäin korkealle arvostetun tanskalaisen Nørrebro Bryghusin perustajan Anders Kissmeyerin yhteistyönä panemaa olutta.

Kyseessä on siis Double IPA, eli kotoisemmin tupla-IPA. Toistaiseksi vielä nimettömän oluen alkoholipitoisuus tulee olemaan noin 9,5% ja katkeroita, eli IBUja löytyy pitkälti toistasataa. Oluen valmistuksessa on käytetty kuutta eri mallasta ja seitsemää eri humalaa, lisäksi se on tyylille uskollisesti tietysti kuivahumaloitu. Jenkkiläistä Cascadea lukuunottamatta käytetyt humalat ovat  uusi-seelantilaista alkuperää, tarkempaa erittelyä en lajikkeista lähtenyt kysymään, mutta sen verran selvitin, että varsin tunnistettavan aromin omaavaa ja Forestriver Virpi-Alessakin käytettyä Nelson Sauvinia nyt ainakin löytyy.

Kissmeyer ja Vilpas ovat tunteneet toisensa jo hetken aikaa ja tämä yhteistyöolut oli alunperin tarkoitus valmistaa jo viime kesänä, mutta silloin muut kiireet estivät aikeet. Helmikuun lopulla homma kuitenkin onnistui kun Kissmeyer matkusti Uuteenkaupunkiin ja nyt yhteistyön hedelmät alkavat olemaan poimittavassa kunnossa. Pääsin nauttimaan tästä oluesta ensimmäisten ulkopuolisten joukossa, sillä minua ennen sitä oli saanut maistaa ainoastaan panimolla pari viikkoa aiemmin vieraillut Impaled Nazarene yhtye.

Olin etuoikeutettu kun pääsin tätä näin tuoreeltaan suoraan tankista laskettuna maistamaan. Kuparin värinen olut tuoksui voimakkaasti eksoottisille ja sitruksisille hedelmille. Mausta jäi päällimmäisenä mieleen todella iskevä, intensiivinen greippinen katkero, joka iskee nielaisun jälkeen kitalakeen ja kurkkuun kiinni, eikä meinaa millään päästää irti. Karamellinen mallaspohja vältti liiallisen makeuden pääpainon ollessa ehdottomasti humalan aromeissa ja mittavassa katkeruudessa. Tässäkö seuraaja Nørrebro North Bridge Extremelle?

Jani kertoi oluen olevan suunnattu nimenomaan olutharrastajille ja maistamisen jälkeen se on helppo uskoa. Olutta valmistettiin Vakka-Suomen Panimon maksimikeitto, eli 2000 litraa. 1000 litraa jää VASPin käytettäväksi ja toiset 1000 litraa lähtee Kissmeyerille Tanskaan. Oluen virallinen ensi-ilta pidetään Kööpenhaminassa lähitulevaisuudessa. Suomesta olutta tulee saamaan nyt aluksi ainoastaan laadukkaista olutravintoloista, joiden lista tarkentuu myöhemmin. Kesän olutfestareita varten VASPilla on tarkoitus valmistaa toinen keitto, eli SOPP-kävijöillekin riittää. 

Tästä oluesta puhutaan vielä.

Töissä Vakka-Suomen Panimolla osa II

Osa 1 täällä.

Puijo-oluen pullotus
 

Pullotuskone työssään

Jussi-oluen etiketöinnin jälkeen polkaistiin käyntiin uuden Puijo-oluen pullotusoperaatio. Sitä ennen piti kuitenkin aamulla kegitetyt Puijot ja etiketöidyt Jussi-oluet siirtää lähemmäs lastauslaituria, jotta saatiin luotua tehokkaaseen pullotukseen tarvittava tila. Käytännössä tämä tarkoitti juurikin sitä ensimmäisen osan alussa mainittua tosielämän tetristä, kun painavia, täyteen pakattuja kuormalavoja liikuteltiin ahtaissa väleissä edestakaisin. Tässä hommassa nuorempana tekemäni varastonhoitajan hommat osoittautuivat hyödyllisiksi, sillä pumppukärryn pyörittely sujui kuin vanhalta tekijältä. Valmiiden tuotteiden tilalle roudattiin nyt tyhjiä laatikoita ja pulloja, ja sitten saksalaisvalmisteinen pullotuslinjasto polkaistiin käyntiin koko komeudessaan. Minä sain pestiksi tyhjien pullon hihnalle nostelun, samalla tietysti tsekaten, että ne ovat päällisin puolin kunnossa. Pullot kulkevat automaattisesti pesurin kautta täyttöön ja sitten korkituksen kautta etiketöintiin. Linjaston loppupäässä Jani ja Sari hoitivat tyhjien laatikoiden kasaamisen, pakkaamisen ja satunnaiset korkkien lisäykset korkitusvehkeeseen. Pientä kikkailuakin oli, jouduimme ottamaan välillä pienen tauon pullotuksesta kun vehniskeitossa oli vierteen ilmaus juuri samaan aikaan menossa ja panimon paineilmalaitteisto oli kyykätä. Oluttoman Mikan kanssa noteerasimme, että panimomestari ei olekaan mikään labratakki päällä kattilan vieressä seisoskeleva ja partaansa mietteissään sukiva taikuri, vaan hoitaa samalla panimon kaikkia muitakin työtehtäviä, tarvittaessa aina kunnossapitoa myöden. Näin ainakin siis Vakka-Suomen Panimolla. 

Anders Kissmeyer &  VASP yhteistyöolut

Laatukamaa lasiin!

Pullotus keskeytettiin iltapäivällä kahvipaussin ajaksi ja kun kahvit vielä tippuivat sain maistettavakseni VASPin ja tanskalaisen arvostetun Norrebro Bryghusin perustaneen panimomestarin Anders Kissmeyerin yhteistyönä helmikuun lopulla valmistaman Double IPA-tyylisen oluen, jonka Jani laski lasiin suoraan tankin näytteenottoventtiilistä. Tämäkään ei ollut mikään spesiaalipäivän ekstrajuttu, vaan normaaliin työpäivään kuuluvaa laadunvarmistusta. Olut on toistaiseksi vielä nimetön. Julkaisen tästä oluesta oman erillisen juttunsa, sillä sen se todellakin ansaitsee. Kyseessä on nimittäin hc-olutharrastajille suunnattu maailmanluokan tupla-IPA, jolle povasin mittavaa menestystä olutarviosivustoilla! (Lisäys: Lue juttu tästä linkistä.)

Puijon pullotus jatkuu

Pullotus otti yhteensä aikaa lähes kolmisen tuntia ja useampi tuhat pulloa siinä tuli nosteltua. Yhdessä vaiheessa kiinnitin huomiota siihen, että olin alkanut pulloja nostellessani liikkumaan koneiston äänien, pullojen kilinän ja paineilman kihausten muodostaman industriaalisen rytmin tahtiin, latoen pulloja linjalle ikään kuin olisin itsekin kone. Jokseenkin huvittava tunne, toivottavasti ketään ei kiinnittänyt oluthörhön työtapoihin sen suurempaa huomiota… Pullotus saatiin päätökseen joskus viiden jälkeen ja siitä alkoi vielä siivous. Aika meni kuitenkin nopeasti siinä huhkiessa. Sitä helposti ajattelee, että panimossa vain valmistetaan olutta, mutta itse asiassa siihen kuuluu todella paljon muutakin toimintaa. 

Hei hei ruskeat ystäväni, ehkä tapaamme vielä!

Loppufiilistelyt

Varsinaisten hommien jälkeen otettiin vielä nauhalle loppufiilikset sekä pakolliset yhteiskuvat ja todettiin päivä molemmin puolin onnistuneeksi. Minä sain sitä mitä lähdin hakemaan, eli näin mitä panimolla työskentely on. VASP sai hetkellisesti yhden käsiparin verran työvoimaa lisää ja Oluton sai omaa juttuansa purkitettua. Olin kuullut sanottavan, että oluenvalmistus on kovaa työtä, mutta yllätyin siitä miten raskasta ja monipuolista se oikeasti on. Itse sen oluen valmistaminen on vain pieni, joskin tärkein, osa siitä mitä panimolla tapahtuu. Oluen saattaminen laadukkaana myyntipakkaukseen ja maailmalle myytäväksi lähettäminen vaatii myös kovaa fyysistä työpanosta, ammattitaitoa ja aikaa. Tämän jälkeen on vielä puhdistettava laitteet ja siivottava paikat, sillä mm. pahvijätettä kertyy kierrätettäväksi melkoisesti. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin jo valmiiksi kolmetoistatuntisen työpäivän päälle panimomestari kertoi vielä vievänsä yhden olutkuljetuksen Raumalle ennen kotiin palaamista... Monipuoliset hommat hänellä!

Blogin pääjuovo (Head of Rating) vasemmalla ja VASPin Panimomestari Jani Vilpas oikealla.

Vakka-Suomen Panimoa pyörittävän porukan loistava yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen välittyi vierailevalle apulaisellekin. Rankkaa duunia rennolla meiningillä. Olen iloinen, että sain osallistua ja oikeasti tehdä sitä työtä kunnolla sen sijaan, että olisi nopeasti vaan käyty hommat pintaa raapaisten läpi. Ja mikä parasta, tunsin olevani myös oikeasti avuksi. Pienpanimon pyörittäminen on siis oikeasti käsityöhommaa, muunkin kuin ainoastaan oluenvalmistuksen osalta. Tällainen päivän mittainenkin osallistuminen antoi jo valtavasti perspektiiviä siihen, mistä se kolmen ja puolen euron myyntihinta sille hyvän makuiselle oluelle muodostuu. Samalla myös arvostus meille loistavaa olutta valmistavia työntekijöitä kohtaan nousi uusiin sfääreihin. Virtuaalinen hatunnosto ja vilpitön kiitos Vakka-Suomen Panimolle ja kaikille sen ystävällisille työntekijöille tästä hienosta kokemuksesta! Kiitokset myös Oluton Oy:n Mika Silajärvelle homman järkkäämisestä.

Byrokratian kiemurat

Ennen kotiinlähtöä jäimme vielä Oluttoman Mikan kanssa panimon myymälään juttelemaan VASPin myynnistä ja markkinoinnista vastaavan Timo Pitkäsen kanssa pienpanimoiden ulosmyyntikiellon mielettömyydestä ja muista Suomen alkoholipolitiikkaan liittyvistä hankalista byrokraattisista säädöistä. Uusikaupunki on erittäin hieno kesäkaupunki ja sen pienvenesataman kautta kulkee useita tuhansia turisteja vuosittain. Valtaosa näistä päätyy myös panimolle ja ostaa tuotteita suoraan panimon omasta myymälästä. Tiskin takaa on noloa selittää, että ette voi ostaa kuin näitä alle 4,7% tuotteitamme täältä, läheisestä Alkosta saattaa löytyä jotain, mutta ei kaikkia ja parin korttelin päässä voitte ravintolassa maistaa, mutta sieltä ette saa ostettua kotiin… Täysin aivottomia säädöksiä, siitä olimme kaikki yhtä mieltä. Toivottavasti joskus on vielä niin. että panimot saavat myydä kaikkia valmistamiaan tuotteita itse omasta myymälästään ulos. 

Käykää kääntymässä Uudessakaupungissa ja Vakka-Suomen Panimolla. Panimon myymälä on avoinna torstaisin ja perjantaisin klo 11:00 – 16:00 ja samalla halukkaille varmasti esitellään myös panimon toimintaa. Muinakin aikoina ovikello toimii.

Lisää kuvia panimokeikasta löytyy Reittausblogin facebook-sivuilta. Liity joukkoon niin saat uusista blogipäivityksistä tiedon ensimmäisten joukossa.

Tsekkaa vielä: Double IPA:n maisto

Töissä Vakka-Suomen Panimolla osa I

Otin vapaapäivän töistä päästäkseni töihin. Saattaa kuulostaa hullulta ja hyvän vapaapäivän haaskaamiselta, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Eilen varsinainen päivätyöni sai hetkeksi jäädä, kun matkustin Raumalta viidenkymmenen kilometrin päähän Uuteenkaupunkiin Vakka-Suomen Panimolle, tarkoituksenani oli tutustua panimon työtehtäviin työn merkeissä. Nyt, vuorokausi tuon hymyssä suin suoritetun yhdeksäntuntisen rypistyksen jälkeen, saatan edelleen tuntea tuon fyysisesti raskaan työn aiheuttamat hienovaraiset kolotukset tässä hyvin treenatussa olutharrastajan kropassani, mutta olipahan kerrassaan upea päivä.

Panimovierailun järjesti Oluton Oy:n Mika Silajärvi, joka saapui paikalle kuvaamaan omaa juttuaan. Mika kyseli minua mukaan ja tietysti lähdin, olenhan tunnetusti VASPin oluiden fani ja maltaisen hekuman asiantuntija. Kehaisin taannoin mm. OlutPosti-lehdessä panimon LuomuPilsiä parhaaksi maistamakseni tyylin edustajaksi ja sitä se yhä edelleen on. Myös Savukataja on erinomainen olut eikä panimon perustuotteissakaan valittamista ole. Mikäli onnistuimme Oluttoman kanssa purkittamaan siedettävää materiaalia, eikä kameran apinasuodatin deletoinut suorituksiamme, niin videomatskua paukahtaa nähtäville myöhemmin. 

Matka alkaa

Starttasin reittauswagonin kotimme pihalta hieman aamukahdeksan jälkeen ja otin suunnaksi Uudenkaupungin. Töiden oli sovittu alkavan aamuyhdeksältä, joten aikaa viidenkymmenen kilometrin taivaltamiseen oli kosolti. Uudenkaupungin keskusta on suurelta osin idyllistä vanhaa puutaloaluetta, jonka keskellä, aivan kaupungin keskustassa myös panimo sijaitsee. Alue on varsin viehättävää ja nyt huomaan, etten valitettavasti tullut räpsäisseeksi yhtään kuvaa panimon ulkopuolelta. Onneksi on olemassa Google Mapsin street view, jonka kautta voimme jalkautua Ugin kaduille.

Panimolla

Ehdin paikalle hyvin sovituissa ajoissa, olisihan se ollut noloa olla myöhässä ekana duunipäivänä. Panimon pääoven jälkeisessä eteisaulassa on ”elintarvikemyymälä”, jonka yhteydessä on myynnissä tietysti myös alle 4,7% oluet. Samassa tilassa on myös palkintogalleria, jossa on näytillä panimon ja panimon oluiden saavuttamat palkinnot. VASP on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kerätä jo melkoisen määrän erinäisiä palkintoja. Näistä ehkä kirkkaimpana Savukatajan vuonna 2009 saavuttama Helsinki Beer Festivalin Vuoden Olut-titteli. Hieno saavutus, varsinkin kun ajattelee, että panimon ensimmäinen olut valmistui vuonna 2008.

Palkintoja kerrakseen

Panimomestari Jani Vilpas kertoi tänään valmistettavan Prykmestar Vehnää ja eteistiloista varsinaisen panimon tiloihin astuessani havaitsinkin ensimmäisenä uskomattoman hienon lämpimän maltaan tuoksun, ja sitä saisin siis nuuhkutella koko päivän, parhautta! Ennen aamukahvin nauttimista heitimme pienen panimokierroksen, tutustumiskäynnin, jos näin voi sanoa. Keittohommia panimolla painetaan kahdessa ja tarpeen vaatiessa jopa kolmessa vuorossa. Laitteistona on kaksi upeaa kuparista tuhannen litran kattilaa, eli keittokoko on 2000 litraa. Käymistankkeja on panimon perällä jylhä rivistö ja vaikka kaikki tila tuntui olevan jo nyt hyötykäytössä, niin Jani kertoi vielä parin ison uuden tankin olevan keväällä tulossa, sitten kiinteistön tilat alkaisivatkin olemaan jo täynnä. Nykyisellään tilan puute tekee sen, ettei tuotteita pystytä juuri valmistamaan varastoon ja se vaikeuttaa osaltaan myös uusien tuotteiden lanseeraamista. Positiivista kuitenkin on, että tekemistä riittää! Tilanpuute konkretisoitui myöhemmin, kun harrastin varastolavoilla tosielämän tetristä siirtelemällä niitä paikasta toiseen. Myös panimon keskipisteessä sijaitsevat kegitys ja pullotuslaitteistot katsastettiin.

Pannu kuumana, vehnistä tulossa!

 

Ylimääräistä tilaa ei ole. Näissä astioissa hiiva tekee taikojaan.

Panimomestari Jani oli aloittanut päivänsä jo aamuviideltä, joten yhdeksän jälkeinen aamukahvi ei hänelle ollut varmastikaan ensimmäinen. Pitkää päivää painaa panimomestari, siinä missä muutkin yrittäjät. Kesän sesonkiaika alkaa olemaan tuloillaan ja se näkyy panimolla positiivisena kiireenä ja tekemisen meininkinä. Kahvipöydän rento ilmapiiri ja työntekijöiden lämmin vastaanotto ravisti alkujännityksen, jos mainittavaa sellaista nyt edes oli, blogistin harteilta ja olin valmiina suoritukseen.

Puijon kegitys

Kahvin jälkeen Jani luovutti minut tänä aamuna Puijo-oluen kegityshommissa viihtyneen Sarin apulaiseksi. Heti täysillä töitä paiskomaan, kuten olin toivonutkin. Sari täytti kegit, minä huuhtelin vedellä vaahdot täysien kegien pinnalta, puhdistin kegin suun ja korkin alkoholilla, lättäsin korkin päälle ja kegin sisällöstä kertovan tarran korkkiin kiinni. Helppoa, muttei vaivatonta, sillä yksi täysi kegi painaa 40 kiloa ja ne pinotaan kuormalavoille yleensä kolmeen kerrokseen, niin että 18 kegiä menee yhdelle lavalle. Kegi nostetaan lavalle aina kahden hengen voimin, tietysti jo työterveys ja työturvallisuussyistä. Raskasta hommaa silti, eikä allekirjoittanellekaan kylmä tullut, vaikka hieman kastuinkin kegejä ruiskutellessa. Lopuksi lavat kelmutetaan, jotta kegit pysyisivät kyydissä perille asti, minne sitten ikinä menevätkään.

Tämän lavan kelmutin itse, on se komee!

 

Jussin etiketitys

Työkalu päivämäärien merkitsemiseen

Panimolta voi tilata omaetikettioluita, eli jotakin VASPin perusvalikoiman olutta omalla etiketillä. Yksi tällaisista oli Jussi-olut, jonka sisällöksi tilaaja oli halunnut Prykmestar Schwarzin. Jussia varten pantu Schwarz oli jo pullotettu, mutta etiketit vielä puuttuivat, joten aloimme seuraavaksi Sarin kanssa askartelemaan niitä. Etikettien kanssa näpertely toki kuulostaa kevyemmältä kuin kegien pyörittely, mutta todellisuudessa tähänkin sisältyy täysien olutlaatikoiden (20x0,5l) nostelua ja myös pullojen nostelua kuljettimen eteenpäin vietäväksi. Minimitilausmäärä on 500 pulloa, eli 25 laatikkoa ja se määrä Jussi-oluttakin askarreltiin. VASPin etiketeissä parasta ennen päiväykset eli vuosi, kuukausi ja päivä merkataan viiltoina etiketin reunaan painettujen numeroiden kohdalle. Minulle tuli yllätyksenä, että nuo viillot eivät tule koneesta automaattisesti, vaan ne tehdään ihan normaalilla rautasahalla käsityönä. Nippu etikettejä asetetaan pöydän reunalle, tietysti mahdollisimman suoraan, puristimella kiinni ja pari vetoa rautasahalla. Tämän jälkeen tarkistetaan työn tulokset ja toivotaan että osui oikeaan kohtaan. Varsinainen etikettien liimaaminen hoituu koneellisesti. Nostelin pullot linjastolle korkituskoneen jälkeiseen kohtaan ja Sari pakkaili valmistuneet toisesta päästä takaisin laatikoihinsa. Ennen etiketöintiä tarkastettiin vielä, ettei yhdestäkään pullosta ollut korkki vuotanut. Yksi epäilyttävä tapaus löydettiin ja se pantiin syrjään. Laatuasioissa ei VASPilla pelleillä. Jani kertoi hiljaittain hävitetyn mm. kokonaisen vehniskeiton, koska se ei ollut täysin sellaista kuin sen kuuluu vaikka sinänsä aivan juomakelpoista olikin. Tilattujen omaetikettioluiden etikettejä oli jonkin verran nähtävillä ja niistä yksi jäi nimensä puolesta erityisesti mieleen, kalamies.com nettiyhteisö oli tilannut MILF - Man, I Love Fishing olutta. Niin sitä pitää! 

Jatkuu... Siirry osaan II.

 

Olutarvio: St. Peter's Cream Stout

St. Peter's Cream Stout

Panimo: St. Peter's Brewery, Englanti
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Alko (4,13€ / 0,5l)

Alkoon kuukausi sitten (13.3) uutuutena paukahtanut brittiläinen St. Peter's Cream Stout päätyi lasiini viikonloppuna. St. Petersin oluita löytyy maitokaupoistakin, varsinkin yli-imelää Honey Porteria tapaa useissa paikoissa, ja ne tunnistaa helposti pullon omaperäisestä vanhahtavasta muodosta ja vihreästä väristä. Honey Porter ei siis ole meikäläiselle maistunut, mutta Cream Stout maistui. Ei ylilyöntejä, ei liiallista makeutta, vaan tasapainoinen suoritus. Fuggles ja Challenger humalat tekevät tästä niin peribrittiläisen kuin olla ja voi, hyvässä mielessä. Samankaltaiseen humalointiin törmää tunnetummissakin brittioluissa, kuten mm. Spitfiressa. Lue arvio alta.

Hyvin tumma, lähes musta olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Vaahto on maitokahvin väristä ja kokonaisuutena olut näyttää brittityylisessä pintissa erittäin houkuttelevalta. Tuoksussa paahteinen mallas ja tumma suklaa kohtaavat helposti tunnistettavan pähkinäisen brittihumalan. Pehmeä ja miellyttävä tuoksu. Maku jatkaa pitkälti tuoksun linjoilla, runsaan paahteista maltaisuutta, hieman katkerahkoa tummaa suklaata, kevyesti kahvia ja niin peribrittiläinen pähkinäinen humalointi kuin olla voi. Jälkimaku on kuivahko, pähkinäinen ja kuivuvan yrttinen. Olut tuntuu suussa miellyttävän pehmeältä, ikään kuin kermaiselta ja siitä luultavasti oluen nimikin juontaa juurensa. Varsin maistuvaa paahteista linnunmaitoa. Brittioluiden ystäville varma valinta.

Yhteenveto

Pehmeä ja herkullinen brittiolut.

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Stadin Weizen

Stadin Weizen 4,5%

Panimo: Stadin Panimo , Suomi
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat rajoitetusti (Ruokapuoti Lumo, Rauma 4,80€/0,33l)

Blogissa on tullut viime aikoina arvioitua melko monta vehnäolutta. Niitä tuntuu olevan nyt liikkeellä ja sehän sopii minulle suurena vehniksien ystävänä. Stadin Panimo ilmoittautuu mukaan kilpailuun Suomen parhaan maitokauppavahvuisen vehniksen tittelistä tällä hedelmäisellä Weizenillaan. Saatavuus on rajoitettu ja hinta korkeahko, mutta ne seikat ymmärtää Stadin Panimon rajallisen kapasiteetin ja valmistuksen vaatiman työmäärän takia. Tätä kannattaa kuitenkin ostaa, jos vastaan tulee. Pääkaupunkiseudun K-ketjun kaupoista saattaa löytyä, tarkempia saatavuustietoja voi silmäillä Olutoppaasta tämän oluen sivulta. Olutoppaan saatavuustiedot ovat täysin käyttäjien ylläpitämiä, joten tiedot saattavat olla puutteellisia. Oman pulloni ostin Raumalta, Ruokapuoti Lumosta.

Tummahkon kultainen olut oranssihtavalla vivahteella. Kumpuileva ja tiivis vaahto on mittava, 0,33-litrainen pullo täyttää helposti 0,5-litraisen vehnislasin, eikä edes meinaa riittää. Tuoksu on mitä mainioin, siinä vehnäoluelle ominaisia vehnäisen maltaisia ja kypsän banaaniesterisiä piirteitä täydentää raikas aromaattisen persikkainen ja eksoottinen hedelmäisyys. Liekö panimolla haettu hieman normaalista poikkeavaa aromihumalointia? Oli miten oli, niin toimii! Raikas ja houkutteleva tuoksu. Maussa tuoksusta tuttu persikkais-sitruksinen hedelmäisyys asettuu saumattomasti vehnäisen mallasrungon päälle. Tämä on enemmänkin kevyesti hapanta kuin makeaa ja mausteinen hiivaisuus on miellyttävää. Katkero on tyylille uskollisesti kevyt ja nautittavuus erinomaisen helppo. Suutuntuma on tähän tyyliin hieman liian ohkainen, mutta se menee maitokaupparajan piikkiin, sillä sama ongelma vaivaa muitakin alle 4,7% vehniksiä. Vallan mainio vehnis!

Yhteenveto

Upea hedelmäinen hefeweizen.

ARVOSANA: 8

Oluenystävän parinvalintaopas

Tässä toinenkin pakina, joka on edellisen tavoin suunnattu perusjampalle. "Keijolle", joka ehkä kuluttaa olutta, mutta ei vielä tiedä että sille samanlaisellekin on vaihtoehtoja. 

Oluenystävän parinvalintaopas

Olen havainnoinut ihmiselämää ja tullut siihen johtopäätökseen, että me ihmiset tuppaamme pariutumaan. Parinvalinta saatetaan kuitenkin kokea vaikeaksi ja se on ymmärrettävää, sillä valinnalla on usein pitkäkestoiset vaikutukset. Jotkut parit saattavat pysyä yhdessä jopa loppuelämän ajan. Siksi onkin tärkeää, että pariutuminen hoidetaan oikeaoppisesti, eli ei ollenkaan!

Karhun kanssa pariutuminen on Suomessa yleistä.

Ajatelkaa nyt, pitkissä suhteissa se suurin kiima ja tulisin hekuma väistämättä hiipuvat vuosien saatossa ja suorittaminen muuttuu pakkopullaksi. Lauantai-iltana saunan jälkeen suoritetaan sen vanhan tutun kanssa jo tavaksi muodostunut parin minuutin innoton sessio joka päättyy nopeasti, eikä jätä juuri mitään muistijälkiä. Kuulostaako tutulta? Tästä noidankehästä voi kuitenkin irrottautua. Itse vaihtelen saunanjälkeistä kumppania viikottain, mutta toisaalta minulla on myös monia vanhoja tuttuja, jotka kerta kerran jälkeen, yhä uudestaan ja uudestaan yhtyvät kanssani tuohon villiin leikkiin.

Anna sinäkin rohkeasti mennä, irrottaudu ja vapauta itsesi hekuman huipulle täysin estoitta. Laadukas kotimainen vaalea kelpaa aina, mutta välillä voit hapuilla kauniin bruneten suuntaan tai ihan rohkeasti lähteä kokeilemaan vaikkapa täysin mustaa ja rehevää. Mikään ei ole kiellettyä, hiivaiset saksalaisetkin kelpaavat. Nyt saatat ajatella, että onpa syntistä touhua, mutta päinvastoin! Monet munkkiluostaritkin tarjoavat kumppaneita, jotka kestävät usein pitkiä sessioita. Uskomattomat kokemukset odottavat ja valinnanvaraa on! Ja mikä parasta, yksikään ei kieltäydy unohtumattomasta hetkestä sinun kanssasi! Jos et yksin uskalla, niin ota kaveri mukaan, jakaminen ja yhdessä kokeilu on nykyään suosittua.

Vältä siis oluen kanssa pariutumista ja kokeile rohkeasti eri tyylejä.

Olutarvio: Laitilan Kievari Vehnänen (4,7%)

Kievari Vehnänen (4,7%)

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas , Suomi
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Prisma, Rauma 3,74€ / 0,5l)

Oma pääsiäiseni on tähän asti mennyt reikäpallon perässä juoksemiseen paikallisen salibandysuuruus Salban harrastelijoille tarkoitetussa turnauksessa. Joukkueemme Lapijoen Toverit pääsi kuin ihmeen kaupalla mukaan turnauksen huomisiin playoffeihin. Pelit alkavat heti aamulla, joten täksi illaksi suunnittelemani suuremmat maistelut muutaman uutuusoluen osalta saavat jäädä, mutta vehnis pitää kuitenkin kipata joukkueen upean taistelun kunniaksi.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vehnäolut Kievari Vehnänen oli aiemmin 5,5%, eli aidoissa vehnäoluen mitoissa, mutta Suomen ihmeellisen lainsäädännön takia he ovat joutuneet valmistamaan sen nyt vehnikselle epätyylillisesti 4,7% vahvuisena, jotta sitä saisi oikeasti jopa myydä jossain. Alkohan ei tällaista hienoa tuotetta ole valikoimiinsa ottanut. Mielestäni kotimaisten pienpanimoiden tuotteiden pitäisi Alkoon automaattisesti päästä, jos vain laatu on kohdillaan. Pääsehän isojen panimoidenkin kaikki vahvemmat tuotteet A-kaupan hyllyyn ja vielä useammassa eri pakkauskoossa, eikä maullakaan ole mitään väliä.

Vaaleahkon keltainen olut, joka kaatuu vehnislasiin iloisesti vaahdoten, lopuksi pullon pohjalta liikkeelle pyöräytetyt hiivasakat kaatuvat vaahdon päälle ja laskeutuvat siitä hiljalleen oluen joukkoon. Tuoksu on kuivan ja happaman vehnäinen sekä kypsän ja sahtimaisen banaaninen. Siinä on myös miellyttävää pehmeää hiivaisuutta ja Laitilan talonmauksi muodostunut vihannesmainen hernekeitto suorastaan loistaa poissaolollaan. Puhdas ja hieno vehnäoluen tuoksu. Maku on tuoksun tavoin kuivahko ja happaman vehnämaltainen, banaanisuus tulee mukaan maun keskivaiheilla kypsän pehmeänä ja sen perässä purukumimaista esterisyyttä. Makeutta on tässä ehkä kotimaisista vehnistä vähiten, mikä on raikkauden kannalta hyvä juttu. Loppuliuku jatkuu kuivahkona ja katkerokin nipistää hieman. Suutuntumaltaan tämä on kevyen ja keskitäyteläisen väliltä ja hiilihappoisuutta on hieman keskivertoa enemmän. Minkäänlaista vetisyyttä ei ole havaittavissa vaan suutuntuma ja maku ovat hyvin tasapainossa keskenään. Todella hyvä vehnis!

Nyt jumalauta siellä Laitilassa volyymit isommiksi, tuote tölkkiin ja tuo "ylimääräinen" euro pois hinnasta!

Yhteenveto

Erinomainen saksalaistyylinen kuivahko vehnäolut

ARVOSANA: 8+

Päiväksi töihin Vakka-Suomen Panimolle

Kuten otsikko sanoo, niin olen menossa päiväksi töihin Vakka-Suomen Panimolle Uuteenkaupunkiin. Wuhuu! Tuo kaunis päivä on 12.4, eli ensi viikon torstai. Tämä puuhastelu on Oluton Osakeyhtiön Mika Silajärven järjestämä, hänen on tarkoitus kuvata paikan päällä omaa nettijakeluun tulevaa videojuttuaan, jossa minäkin (mikäli naama kelpuutetaan ruutuun) pääsen esiintymään. Tarkkaa ohjelmaa ei vielä ole, mutta Mika lupaili, että tämä olisi kerrankin sellainen reissu, että meikäläinenkin pääsisi oikein kunnolla panemaan. Sellaista ei olekaan hetkeen ollut, joten lähden ilman muuta hekumoiden mukaan. Pääsen kenties kokeilemaan myös muita panimon työtehtäviä ja kaikesta tästä tietysti tulee juttu myös blogiin. 

Nyt kysynkin teiltä, arvon lukijat, onko teillä kysymyksiä joita haluaisitte esitettävän VASPin Panimomestari Jani Vilppaalle tai muille panimon pyörittäjille? Yritän mahdollisuuksien mukaan saada vastauksia kaikkiin (asiallisiin) kysymyksiin. Lisätkää kommentti alle jos on jotain mitä haluaisitte tietää.

Itse aion ainakin kysellä mikä on SavuKatajan kohtalo ja ehdottaa sitä vähintään Alkon jouluolutvalikoimaan tarjottavaksi.

Antoisaa pääsiäistä! Älkää ainoastaan nauttiko olutta vaan muistakaa maistaa sitä myös!