Olutarvio: Fuller's Golden Pride

Golden Pride

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (4,80€ / 0,5l)

Brittiläisen Fuller'sin oluet ovat tuttu näky kauppojen ja Alkojen hyllyissä kautta maan. Tänään lasissa tältä hienolta panimolta heidän lippulaivatuotteensa Golden Pride, joka teki männä viikolla comebackin Alkoon parin vuoden tauon jälkeen. Tämä on se olut, jota Fuller's käyttää pohjaoluena "Brewer's Reserve"-sarjan tynnyrikypsytetyissä oluissa, joita tässäkin blogissa on arvioitu pari kipaletta. Olen maistanut tätä ennenkin, juuri ennen kuin tämä poistui Alkon valikoimista. Silloin lasiin päätyi jo melko iäkäs olut, sillä päiväykseen oli enää pari kuukautta. Silloin tykkäsin ja paljonkin. Se oli varmasti yli vuoden ikäistä, sillä tässä nyt ostamassani pullossa on päiväys 21 DEC 2013, eli yli vuoden päähän. Nyt lasiin siis hieman tuoreempaa kuin viime maistolla.

Tummahkon punaruskea tai mahonkinen olut, joka vaahtoaa pintissa tyylikkäästi, vaahtoa kasaantuu hieman reunojen ylikin, mutta se pysyy kuitenkin hienosti kasassa. Tuoksu on valloittava ja voimakas, siinä on appelsiinimaista hedelmäisyyttä, karamellisuutta ja marmeladilla voideltua paahtoleipää sekä huokuvaa alkoholin voimaa ja lämpöä - ilman viinaisuutta. Pehmeä maku on voimakas ja tasapainoinen. Olut on täyteläinen, siinä on tuhdisti makean karamellista maltaisuutta, appelsiinimaista hedelmää, teetä sekä puumaista humalaa. Katkeruutta on maltillisesti, mutta loppu on melko kuiva - voimakkaalla alkoholipitoisuudella on tässä näppinsä pelissä. Viinaisuutta ei kuitenkaan mukana ole,  vaan ainoastaan sitä lämpöä ja potkua, joka tällaiseen olueen kuuluukin. Tasapainoinen ja herkullinen olut, jollaisia Fuller'silta on totuttu näkemään. Sopii varmasti ikäännytettäväksikin. Suosittelen!

Yhteenveto

Kunnioitettavan vahva ja herkullinen brittiolut

ARVOSANA: 9

Olutarvio: Cantillon Iris

Cantillon Iris

Panimo: Cantillon, Belgia
Oluttyyli: Spontaanikäynyt ale
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Ulkomailta

Iris on Cantillonin ainut olut joka ei varsinaisesti ole lambic. Lambiciin on käytettävä mallastamatonta vehnää vähintään 30% mallaspohjasta ja loput ~70% tulee olla ohramallasta, tämä on määritelty EU:n säädöksissä. Iris on kuitenkin valmistettu 100% ohramaltaasta, eli se on täysmallasolut. Käyminen tapahtuu kuitenkin samalla tavalla kuin lambiceissa, eli spontaanisti ilmasta vierteeseen laskeutuvien villihiivojen avulla. Myös humalointi eroaa lambicista, jossa käytetään vain vanhoja, jo kaiken arominsa menettäneitä humalia oluen säilyvyyden lisäämiseksi. Iriksessa 50% humalista on vanhoja ja 50% tuoreita. Tuoreet humalat tuovat sellaista aromikkuutta ja katkeruutta, jollaiseen lambicissa ei ole totuttu. Iris vielä kaupan päälle kuivahumaloidaan - pari viikkoa ennen pullotusta tynnyriin pistetään säkki tuoreita humalia likoamaan. Kuivahumalointi tuo runsaasti tuoreen humalaista aromikkuutta. Tätä Irista eilen nauttiessani humalointi toi mieleen Orvalin, joka on myös kuivahumaloitu. Varsin uniikkia olutta. Maailmassa ei tietääkseni ole toista "kuivahumaloitua täysmallaslambicia", ja sekoittamatonta lambiciahan tämä käytännössä on, vaikkei sitä siksi saa kutsuakaan. Tämä kannatti metsästää Saksasta asti, hieno olut.

Utuinen, oranssihtavan kultainen ja niukahkosti vaahtoava olut. Hohtaa kauniisti valoa vasten tarkasteltuna. Upea tuoksu tuo kukkaketoisine humalointeineen mieleen Orvalin, ollen kuitenkin samalla lambic-tyylisesti hapan, sitruksisen hapokas ja valkoviinimäinen. Aromikas humalointi on selkeästi esillä, joten tuoksu poikkeaa selvästi esim. saman panimon Gueuzesta vaikka toki paljon samaakin on mukana. Maku on yhtä intensiivisen hapokas kuin gueuzessa eli supistaa suuta tehokkaasti ja kyselemättä. Hapanta tallimaisuutta löytyy runsain mitoin, samoin omenaista ja sitrusmaista hedelmäisyyttä. Humalien katkeruus vaikuttaa koko ajan taustalla ja loppupuolella esiin nousee aromikasta kukkaisuutta, nämä ovat piirteitä joita peruslambicissa ei ole. Hyvää, haastavaa ja hitaasti nautittavaa uniikkia olutta. Runko on keskitäyteläinen ja tuntuu esim. Cantillon Gueuzea tukevammalta, hiilihappoisuus on maltillista, mutta runsas hapokkuus tekee tästä melko raikkaan. Laatutuote!

Yhteenveto

Aromihumaloitu sekoittamaton "lambic"

ARVOSANA:9+

Olutarvio: Teerenpeli Sauhusanttu

Sauhusanttu

Panimo: Teerenpeli, Suomi
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (3,67€ / 0,33l)

Lahdessa olutta ja viskiä valmistava Teerenpeli on Suomen vanhimpia yhä toiminnassa olevia pienpanimoita. Se on perustettu vuonna 1995, kuten muutama muukin pienpanimoistamme. Se ei ole sattumaa, sillä Alkon valmistusmonopoli purettiin EU:hun liittymisen vuoksi juuri samana vuonna ja pienpanimot alkoivat saada verohelpotuksia. Teerenpelin Sauhusanttu savuolut on nyt siis tarkoitus korkata ja nautiskella. Kyseessä on Alkon tämän viikon uutuus. Tätä tosin on ollut saatavilla Alkosta ennenkin, se poistui viimeksi lokakuussa 2010, eli kyseessä on comeback lähes kahden vuoden tauolta. Sauhusanttua on valmistettu vuodesta 2001 alkaen ja se on muiden palkintojen muassa voittanut kahdesti myös Helsinki Beer Festivalin pienpanimosarjan (2002 & 2010). Viimeksi Alkon valikoimissa ollessaan olut oli pakattu 0,75-litraiseen pulloon, mutta nyt pakkauskoko on pienempi, 0,33-litrainen. 

Savuoluiden valmistuksessa käytetään useimmiten pyökin savussa kuivattua mallasta. Se ei kuitenkaan kata koko mallaspohjaa vaan savumallasta käytetään vain pienenä osana muiden ei-savustettujen maltaiden joukossa. Savumallasta käytetään oluen valmistusta enemmän viskien valmistuksessa. Suomalaisilta pienpanimoiltakin on savuoluita nähty, vähittäismyynnissä ainakin mm. Vakka-Suomen Prykmestar Savu ja SavuKataja, sekä Laitilan Kievari Savuruis ja ravintolamyynnissä eri variantteja on ollut sitäkin enemmän. Karjala Terva ja Karhu Korpisavu eivät ole varsinaisia savuoluita, sillä niihin savuisuus on tehty lisäämällä savuaromia. Eikä toisaalta savumaltaan lisäämineen valmiiksi kehnosta oluesta hyvää tee. Savuoluet ovat verrattomia ruokajuomia, varsinkin savustetuille tai tulella grillatuille ruuille.  Savukinkku/pekonileivät ja savuolut, sekä joulukinkku ja savuolut kuuluvat omiin suosikkeihini.

Tummahkon punaruskeaa, läpinäkyvää ja maltillisesti vaahtoavaa olutta. Vaahto on luonnonvalkeaa ja laskee melko nopeasti parin millin vahvuiseksi kerrokseksi oluen pinnalle. Savu on voimakkaasti esillä tuoksussa savukinkkuisena ja hieman pekonisenakin. Sen lisäksi tuoksu on hieman limppuisen leipäinen ja kevyesti humaloitu. Maku on tasapainoinen ja melko pehmeä. Savuisuus ei ole yhtä intensiivistä kuin maailmankuuluissa Schlenkerlan savuoluissa, mutta tuntuvaa kuitenkin, kuten savuoluessa pitääkin. Savuisen alun jälkeen limppuinen maltaisuus ja kevyt katkeron puraisu valtaavat alaa ja maku päättyy kuivana, hieman puisena ja ruohoisena. Jälkimaussa savu nousee jälleen esiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja keskiverrosti hiilihappoinen, ei ihmeitä sillä osastolla. Kokonaisuutena tasapainoinen, mutta myös tasapaksu ja yllätyksetön savuolut. Ei tarjoa Schlenkerlan oluisiin tutustuneelle kummoistakaan elämystä, mutta on "helppona" savuoluena oivallinen vaihtoehto vasta savuoluisiin tutustuvalle. Itse ainakin muistan, ettei Schlenkerlan Märzen ensimmäisellä maistelulla oikein tahtonut upota voimakkaan savuisuuden takia. Nyt tuo voimakas savuisuus on ominaisuus jota arvostan ja josta pidän, mutta tottumattomalle se saattaa tulla pienoisena shokkina. Hyvä olut on tämä Sauhusanttukin, muttei siis spektaakkelimainen.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja maukas savuolut

ARVOSANA: 8

Lisää pienpanimo-olutta tulossa Alkoon

kuva: Alko

Hyvän alkuvuoden ja hiljaisen kesän jälkeen Alko alkaa heräilemään vuoteen 2012 pikkuhiljaa uudelleen. Tällä viikolla valikoimiin tulee nyt jo Alkon sivuiltakin löytyvä Teerenpeli Sauhusanttu, joka on 5% savuolut. Sauhusanttu yllätti ilman ennakkovaroitusta ja täysin puskista, mutta hyvä niin. Kotimainen pienpanimosavuolut sopii mainiosti pimeneviin iltoihin. Itse ajattelin yrittää jonkinlaista avotuligrillailua, sellaiseen meininkiin savuolut on aivan omiaan.

Teerenpelin kotisivut kertovat seuraavaa: 

Sauhusanttua on valmistettu vuodesta 2001 ja se on kerännyt vuosien varrella useita palkintoja. Helsinki Beer Festivaleilla kultaa pienpanimo sarjassa vuonna 2002. Tummien Oluiden Torilla 2005 Sauhusanttu valittiin vuoden hanaolueksi sarjassa pohjahiivaoluet yli 5%. Kultaa tuli taas vuonna 2010 Helsinki Beer Festivaleilla pienpanimosarjassa ja pronssia seuraavana vuonna sarjassa, pohjahiivaoluet alle 6%

Sauhusanttu on ollut Alkon valikoimissa aiemminkin, se poistui viimeksi lokakuussa 2010. Jotkut saattavat muistaakin Sauhusantun noilta ajoilta, silloin se oli 0,75-litraisessa pullossa. Tällä kertaa pakkauskoko on muutettu 0,33-litraiseksi pulloksi, joka irtoaa hintaan 3,67€. Tämä pullokoko sopii minulle ainakin varsin hyvin. Tervetuloa Alkoon Sauhusanttu!

Stadin Panimo kertoi facebook-sivuillaan kahdesta Alkoon tulevasta oluesta. Toinen on aiemmin Alko Arkadiassa nähty, nyt jo sieltä loppuunmyyty Ultimator, joka on tyyliltään vaalea doppelbock. Vahvuus tulee olemaan 8% luokkaa. Toinen on täysin uusi olut - loisteliaan American Amber IPAn jalanjäljillä Alkon valikoimiin tulee American Barley Wine, joka on tällä hetkellä kuulemma kypsymässä ja jota ainakin itse odotan jo vesi kielellä. American Barley Winesta ei ole vielä mistään tuutista kuulunut sen tarkempia tietoja, mutta kaikki aikanaan. Näiden Stadin oluiden valikoimaantulosta ei myöskään ole vielä tarkempaa tietoa.

Tästä on hyvä jatkaa, ehkä jouluna sitten SavuKatajan comeback?

Rekolan Panimon oluet maistelussa

Kirjoitin aiemmin tänään pienen jutun Rekolan Panimosta, jonka oluita tuli raumalaiseen pikkupuotiin myyntiin eilen. Jos et vielä ole lukenut, niin lukaisepa tuo aiempi juttu tästä linkistä, sillä tämä juttu on pyhitetty ainoastaan maisteluille. 

Kuusenkerkkiä (kuva: Wikipedia)

Maisteltavat oluet ovat siis Metsän Henki ja Amerikan Serkku. Metsän Henki on kuusenkerkkäsiirapilla maustettu ale ja Amerikan Serkku on tyyliltään pale ale. Molemmat ovat vahvuudeltaan 4,5%. Rekolan Panimo pakkaa oluensa 0,5-litraisiin lasipulloihin, jotka muistuttavat muodoltaan lähinnä savuoluistaan tunnetun Heller-Trumin, eli tuttavallisemmin Schlenkerlan pulloja. Etuetiketin logo on jonkinlaista 70-luvun psykedeliaa tai grungea. Pullojen look on mielestäni varsin erottuva ja kohtuullisen tyylikäskin. Ensimmäiseksi lasiin Metsän Henki, joka on samalla sekä ensimmäinen Rekolan Panimolta maistamani olut, että ensimmäinen maistamani kuusenkerkkäolut. Kuusenkerkät ovat kuusen tuoreita versoavia neulasia. Niiden keräämiseen ei jokamiehen oikeudet riitä, vaan on kysyttävä maanomistajan lupaa. Kerkkiä voi syödä sellaisenaan tai käyttää mausteena, lisäksi niistä voi uuttaa vaikka teetä.

Metsän Henki

Aromatisoitu olut, 4,5%, BBE: 13.1.2013

Utuista ja väriltään vaaleanruskeaa olutta. Vaahtoa muodostuu melko maltillisesti, mutta se on pitkäkestoista. Miedohko tuoksu on hyvä, siinä on leipäistä maltaisuutta, joka muistuttaa piimälimppua. Lisäksi löytyy jonkinlaista hienoisesti havuista ja hapanta tuoksua sekä hedelmäistä humalaa. Maku on mielenkiintoinen ja miellyttävä, joskin kevyt. Se on tuoksun tavoin leipäisen maltainen, lisäksi siinä on tiettyä makeahkoa ja aromaattista havuista piirrettä, joka on epäilemättä peräisin kuusenkerkkäsiirapista. Loppuliukua kohti siirryttäessä puraisee kevyt katkero ja jälkimaussa havuisuus tai pikemminkin neulasmaisuus nousee esiin selkeänä. Kuusenkerkkä on menossa mukana oleellisena osana, sitä on juuri sopivasti - se ei dominoi, mutta on selkeästi aistittavissa ja etenkin jälkimaku on hyvä. Suutuntuma on kevyt ja aluksi ehkä omaan makuun hieman turhan hiilihappoinen, mutta hetken odotus ja hieman pyörittelyä niin kyllä se siitä asettuu. Simppeli ja kevyt olut, joka erottuu massasta kuusenkerkän ansiosta. Laadullisesti virheetön tuote ja hyvä ensikosketus Rekolan oluisiin.

Arvosana: 7 

Seuraavaksi lasiin Amerikan Serkku, joka on asettuu sulavasti American Pale Ale genreen, tästä antaa osviittaa myös nimi ja etiketin väritys. Raaka-aineina tässä aivan perinteiset vesi, ohramallas, humala ja hiiva. Rekolan Panimon omistaja ja panimomestari Jari Leinonen tarinoi eilen kun tapasimme, että Amerikan Serkun hiiva tuottaa hänelle hieman päänvaivaa. Hänellä on 30-litran koepanimo, eli käytännössä kotipanimolaitteet, joilla hän on tehnyt tietysti koe-erät Rekolan oluista ja viilaillut reseptejä. Amerikan Serkusta hän valmisti samanaikaisesti neljä eri koe-erää, jokaisen eri hiivalla. Vertailun voitti erä, jossa oli käytetty jenkkiläistä Wyeastin nestehiivaa. Tämä oli tietysti juuri se hintavin ja hankalimmin saatavissa oleva hiiva. Hiiva on tilataan jenkeistä suoraan valmistajalta, eikä kuulemma ole ihan ilmaista ja toimituskin kestää, mutta makuasioiden kanssa ei pelleillä, eikä kompromisseja tehdä. Periaatteen mies, ja hyvä niin!

Amerikan Serkku

American Pale Ale, 4,5%, BBE: 13.1.2013

Sameahko, väriltään kultainen ja hieman oranssiin vivahtava olut, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto jättää runsaasti pitsikuviota lasin reunoille hiljalleen laskiessaan. Tuoksu on mahtava! Aromaattista sitrusta, persikkaista sekä sitruunaista ja jopa hieman marmeladimaista hedelmäisyyttä. Humaloinnista tulee mielleyhtymiä Liberty Aleen, olisikohan tähän käytetty cascade-humalaa? Olut on pehmeää ja kevyen raikasta suussa, miellyttävää nautittavaa. Maku jatkaa tuoksun viitoittamaa tietä. Siinä on hienoa aromaattista hedelmäisyyttä, sitruksista puraisua ja greippistä happamuutta. Katkeruus kasvaa loppua kohti ja muodostuu kohtuullisen rapsakaksi. Suutuntuma on kevyt, raikas ja pehmeän hiilihappoinen. Hieno olut, omimmillaan janojuomana tai saunan jälkeisenä. Tätä voisin juoda koko illan. Iso peukku! 

Arvosana: 8½

Amerikan Serkku sopi siis paremmin omaan suuhuni, aromaattinen sitrushumalointi toimii aina. Metsän Henki oli myös hyvää. Laadullisesti molemmat olivat erittäin onnistuneita, minkäänlaisia aloittelevan panimon oireita ei ollut havaittavissa, enkä toisaalta sitä odottanutkaan. Kyllähän laatuasiat nykypäivänä ovat kaikkien tiedossa ja onhan Rekolan panimomestarillakin pitkä tausta kotiolutpuolelta, eli mistään aloittelijoiden puuhastelusta ei siinä mielessä ole kyse. Hyvää kamaa! Toivotan Rekolan Panimolle onnea jatkoon, tuotteista ei menestyksen pitäisi ainakaan jäädä kiinni. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä panimon tulevaisuus tuo tullessaan.

Rekolan Panimon oluet rantautuivat Raumalle

Rekolan Panimon uunituoreet oluet Amerikan Serkku ja Metsän Henki rantautuivat eilen Raumalle Ruokapuoti Lumoon. Rekolan panimomestarilla Jari Leinosella on paikkakunnalla tuttuja joita hän oli tullut tapaamaan. Samalla reissulla hän toimitti oluet itse perille puotiin ja näin raumalaisesta pikkupuodista tuli kolmas vähittäiskauppa kautta aikojen, josta Rekolan oluita saa. Kukapa olisi uskonut. Jari puolisoineen kutsui minut parille oluelle. Kukapa moisesta tohtisi kieltäytyä. Istahdimme alas Rauman Public Corneriin keskustelemaan muun muassa alkoholipolitiikan mielettömyydestä, hyvästä oluesta ja hieman Rekolan Panimostakin, tuopin ääressä.

Rekolan Panimo on tuoreimpia tulokkaita Suomen pienpanimorintamalla, ensimmäiset oluet valmistuivat niin, että ne juuri ja juuri ehtivät Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtumaan heinäkuun lopulla. Rekolan Panimo kertoo syntytarinansa vastoinkäymisineen ja kaikkineen omassa blogissaan, jonka kautta he saivat runsaasti näkyvyyttä jo ennen kuin panimo oli varsinaisesti edes pystyssä. Kannattaa tutustua. Rekolan blogin puhutuin juttu on ilman muuta ollut Jarin kirjoittama "Outoa alkoholipolitiikkaa", jonka siivittämänä YLE innostui haastattelemaan aiheen tiimoilta sekä Jaria, että Alkon edustajia. Tämän viikon alkupuolella YLE kävi Rekolan Panimolla oikein kuvausryhmän kera, mutta vielä ei ole tarkempaa tietoa koska matskua tulee eetteriin. Siinä on sitä vastinetta tv-luvalle nyt sitten...

Rekolan Panimolta on toistaiseksi tullut saataville kolme tuotetta, jotka kaikki ovat vähittäismyyntiin sopivia, eli vahvuudeltaan alle 4,7%. Amerikan Serkku on panimon oluista tavanomaisin, se on pale ale tyylinen suodattamaton olut. Metsän Henki on kuusenkerkkäsiirapilla maustettu ale ja Kesäkolli on vehnäoluen ja inkiväärioluen hybridi. Oluiden saamien kauppojen hyllyille on panimoille, varsinkin aloitteleville sellaisille, käytännössä elinehto. Näistä miedommista perustuotteista on saatava se perustulo, jonka jälkeen voidaan alkaa sitten tekemään ravintolamyyntiin vahvempaa ja spesiaalimpaa olutta. Jari kertoi, että yhtä vahvempaa olutta on jo työn alla. Tavoitteena on saada tuote ravintoloihin eikä Alko Arkadian erikoisvalikoimakaan täysin poissuljettu vaihtoehto ole. Alkon vakiovalikoimaan ei Rekolalla asiaa ole, sillä sinne vaadittavat määrät ovat sellaisia ettei pienen panimon rahkeet vielä riitä, mutta ehkä tulevaisuudessa. Jäämme innolla odottelemaan mitä tuleman pitää. Hienoa työtä olutkulttuurin hyväksi Suomessa tekevä Juomatalo Pikkulintu otti juuri äskettäin Rekolan oluet jaeltavakseen. Jari oli diiliin tyytyväinen, nyt panimon oluita alkaa näkymään kaupoissa laajemminkin. Ulkopuolinen jakelija on myös yksi pienen panimon elinehto, yksin panimoa pyörittävä ei millään ehdi tekemään kaikkea itse, eikä välttämättä edes omaa riittävää osaamista. Pohdiskelimme sitä, että voiko mahdollisesti jollain muulla alalla olla samanlainen tilanne kuin pienpanimoilla, että muut saman alan yritykset vilpittömästi auttavat aloittelevaa, periaatteessa kilpailevaa yritystä. Emme keksineet. Pienpanimot eivät oikeasti tosin kilpaile keskenään, ainakaan Suomessa, vaan seisovat lähinnä yhtenä rintamana suuria vastaan - paremman oluen puolesta.

Rekolan Panimon Metsän Hengestä ja Amerikan Serkusta luvassa olutarviot myöhemmin tänään. Siitä tuleekin mielenkiintoista, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun pääsen panimon tuotteita maistamaan. Makuasioita, kuten Jari sanoisi.

Olutarvio: Nokian Keisari Münchener Strong

Keisari Münchener Strong

Panimo: Nokian Panimo, Suomi
Oluttyyli: Oktoberfest/Märzen
Alkoholipitoisuus: 5,7%
Saatavuus: Alko (2,20€ / 0,33l)

Lasissa nyt Alkon tämän viikon uutuuksiin yhdessä Fuller's Golden Priden kanssa lukeutuva Nokian Panimon Keisari Münchener Strong. Tämä menee genreltään samaan kastiin kuin Oktoberfestoluet, vaikka lienee tullut "pysyvästi" vakiovalikoimaan toisin kuin nuo Münchenin bakkanaalien kunniaksi valmistetut kausioluet. Hinta on edullinen, vain 2,20€ pullo. Etiketissä kerrotaan tämän olevan "premium-olutta, jonka kypsytysaika on vähintään 32 vuorokautta". Selvähän se, mutta onko tämä hyvää?

Läpinäkyvää, kauniin kuparista ja melko niukasti vaahtoavaa olutta. Tuoksu on ihan mukava, ei järin hekumallinen, mutta mukava. Siinä on toffeista maltaisuutta, hieman siirappisuutta, talkkunaa ja kohtuudella humalaakin. Pääpaino on kuitenkin makeahkolla maltaisuudella. Mallas on vahvasti esillä maussakin toffeisine ja leipäisine makuineen. Humalointi, ikävä kyllä, kääntyy maussa hieman metalliseen suuntaan ja se yhdessä turhan voimakkaan hiilihappoisuuden kanssa tekee oluesta hivenen karkean nautittavan. Alkoholikin tuntuu hieman puskevan läpi ja sitä ei näissä vahvuuksissa oikein mielellään sallisi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hieman turhan hiilihappoinen. Varsin simppeliä ja aivan kelvollista olutta, mutta eihän tästä paljoa irti tahdo saada.

Yhteenveto

Runsaan maltaista, muttei aivan homerunin arvoista olutta

ARVOSANA: 7+

Alkon Oktoberfestoluet 2012: Oppigårds Oktoberfestbier

Oppigårds Oktoberfestbier

Panimo: Oppigårds, Ruotsi
Oluttyyli: Oktoberfest/Märzen
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Alko (4,73€ / 0,5l)

Perinteisesti pohjahiivalla käytettyä Oktoberfestolutta ruotsalaiselta pienpanimolta, no mikä ettei. 50 IBUn voimalla Saaz-humalaa, no mikä ettei. Lähes vitosen hinta, no mikä e... hieman liikaa. Tämän oluen maistelin bratwurstien kera jo viime perjantaina, jolloin totesin sen erinomaisen hyväksi ja nyt mietin jo uusintaostoakin, hinnasta huolimatta. Tämän pedon humalointi puree rasvaisimpiinkin bratwursteihin kuin kuuma veitsi voihin. Ei ehkä ihan vastaa perinteistä käsitystä Oktoberfestoluesta, mutta väliäkös sillä kun hyvää on. Suositteluni.

Hieman normaalia tummemman kultainen ja keskiverrosti vaahtoava olut. Vaahto jättää todella paljon tiheää pitsikuviota laskiessaan. Todella aromaattisesti humaloitu tuoksu on sitruksinen, kukkainen ja ruohoinen - saaz humalaa ei ole säästelty. Taustalla myös runsaasti leipäistä maltaisuutta. Selvästi muita maistamiani Oktoberfestoluita humalaisempi jo tuoksultaankin. Maku on kuin hieman tukevarunkoisemmalla pilsillä - siinä on melko täyteläistä, pehmeää ja vienosti makeaa maltaisuutta, jonka päälle rakentuu voimakas ja aromikas sitruksinen ja mäntyinen humalointi. Hekumallista aromaattisuutta ja napakasti iskevää, voimakasta katkeruutta. Humalointi muistuttaa Pilsner Urquellia ja itseasiassa koko olut on kuin Pilsner Urquell potenssiin kaksi. Suutuntuma on runsaan keskitäyteläinen ja keskiverrosti hiilihappoinen. Tätä pitää ostaa lisääkin.

Yhteenveto

Voimakkaasti humaloitu pilsmäinen Oktoberfestolut

ARVOSANA: 9-

Olutarvio: Cantillon Gueuze

Cantillon Gueuze

Panimo: Cantillon, Belgia
Oluttyyli: Lambic (gueuze)
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (6,96€ / 0,375l)

Alkon vakiovalikoimiin tuli Oktoberfestoluiden kanssa samalla rysäyksellä ensimmäistä kertaa myös aito makeuttamaton gueuze-tyylinen lambic, Cantillonin Gueuze. Cantillon on maailman kenties tunnetuin lambicpanimo, se sijaitsee Pajottenlandin alueella Brysselissä, se on ainut alue jolla aitoja lambiceja saa valmistaa. Lambic on historiallinen oluttyyli, jolla on pitkät perinteet. Jotta niitä pystyy täysin arvostamaan, on tunnettava niiden valmistustapa, joka on nykyoluelle melko epätyypillinen.

Kuva: Cantillon

Cantillon valmistaa lambicinsa edelleen samalla tavalla kuin reilut 100 vuotta sitten kun panimo perustettiin. Kupariastiat ja osa tynnyreistäkin ovat vielä alkuperäisiä. Lambicin valmistuksessa käytetään ohramallasta, vehnää ja humalaa, kaikki näistä ovat lisäksi luomuviljeltyjä. Humalat eivät ole tuoreita, vaan kuivattuja ja vähintään kolme vuotta vanhoja. Niiden tarkoituksena ei ole tuottaa aromeita tai katkeruutta, vaan säilyvyyttä ja niitä käytetään paljon, 5 grammaa litraa kohti. Se on vähintään kolminkertaisesti se määrä mitä "normaaliin" olueen käytetään. Vierre valmistetaan kuten olutvierre normaalistikin, mutta siihen ei lisätä hiivaa. Vierre jäähdytetään avoimessa, pinta-alaltaan suuressa astiassa, jossa sen annetaan tulla kosketuksiin ilman kanssa. Ilmasta vierteeseen leijailee villihiivoja ja bakteereita, jotka saavat aikaan vierteen käymisen olueksi. Tämä villihiivojen avulla tapahtuva spontaanikäyminen on lambic-oluiden suurin erikoisuus ja juuri sen takia aitoja lambiceja saa valmistaa ainoastaan tällä tarkoin määritetyllä alueella - siellä villihiivakanta on juuri oikeanlainen. Lambicien varsinainen pääkäyminen tapahtuu puisissa tynnyreissä, joissa olut saa käydä vähintään vuoden verran. Tynnyrit ovat pääasiassa tammea. Lopullinen gueuze-lambic valmistetaan sekoittamalla vuoden ikäistä nuorta lambicia ja vanhempia lambiceja keskenään. Nuori lambic, joka sisältää vielä käymiskelpoisia sokereita, saa sekoituksen jälkeen aikaan pullossa tapahtuvan jälkikäymisen. Seokseen käytetyt vanhemmat lambic-erät tuovat makuja ja aromeita, joista lopullisen gueuzen viehätys pitkälti muodostuu. Panimomestarin taito on kaikki kaikessa kun eri-ikäisiä lambiceja sekoitetaan, sillä tuotteen lopullinen maku määräytyy eri ikäisiä lambiceja maistelemalla ja tarkoin yhdistelemällä. Se on taito, johon ei yksikään kone edes useiden miljoonien arvoisissa huippupanimoissa pysty. Kun eri-ikäisistä lambiceista yhdistelty sekoitus, eli gueuze, on valmis, se pullotetaan ja pullon annetaan vielä maata vuoden verran ennen myyntiä. Eli aikaa vievää ja taitoa vaativaa hommaa. Gueuze-lambicien säilyvyys on todella pitkä, jopa kymmeniä vuosia, ja makukin jatkaa kehittymistään kellaroinnin aikana, jos vaan olosuhteet ovat suotuisat - pimeää ja mielellään viileää. 

Tätä Cantillon Gueuzea sai Alko Arkadian erikoisvalikoimasta vuonna 2009, mutta vakiovalikoiman puolella se on nyt siis ensimmäistä kertaa. Oli hieno veto Alkolta ottaa tämä valikoimiin, mutta suurin kiitos kuuluu ilman muuta maahantuoja Ultimatorille, joka tätä on Alkolle tarjonnut. Cantillonin kysyntä on valtavan suuri, jo esimerkiksi jenkit yksinään ostaisivat panimon koko vuosituotannon, mutta onneksi Cantillon myy muuallekin. Tämä on melko harvinaista herkkua Belgian ulkopuolella, joten siitä on nyt syytä nauttia. Gueuzet ovat itselleni lähinnä sellaisia kiireettömänä kesäiltana nautittavia oluita eli ajankohta ei ehkä ole tälle nyt kaikkein suotuisin, mutta ainakin on hyvää aikaa täyttää kellaria kesän varten tässä talven mittaan. Hintakaan ei ole olosuhteet huomioon ottaen kovinkaan paha. Suosittelen kokeilemaan. 

Hieman utuinen olut, joka on väriltään vaalean kultainen ja vaahtoaa melko vähäisesti. Valkoviinimäinen tuoksu on hapan, pirskahtelevan hapokas, kirpeän sitruunainen ja tammipuinen. Olutta siemaistessa kielenpäälle iskeytyy ensimmäisenä kirpeää iskevää hapokkuutta ja sen perään suuta supistavaa happamuutta, joka johdattelee kuivan tammipuiseen loppuun. Melko haastavaa. Hetken olutta maisteltuaan ja suussa pyöriteltyään suu alkaa tottua hapokkuuteen ja happamuuteen ja hedelmäisetkin maut nousevat esiin - viinimarjaisuutta, kirpeää karviaista, greippisyyttä, viinirypäleitä ja hivenen omenaisuuttakin. Kokonaisuutena melko valkoviinimäinen, haastava ja monimuotoinen olut. Ote oluenvalmistuksen historiaa nestemäisessä muodossa.

Yhteenveto

Hapan, hapokas, moniulotteinen

ARVOSANA: 9-

Hallitus torppasi pienpanimoiden ulosmyyntioikeudet Ruotsissa

Ruotsin hallitus sanoi "nej" pienten tuottajien ulosmyyntioikeuksille, kertoo Beersweden. Eli pienpanimot, pienet siiderin-, viinin- tai väkevien valmistajat eivät saa jatkossakaan myydä tuotteitaan suoraan asiakkaille. Tilanne on sama kuin Suomessa, tosin sillä erotuksella, että pienpanimomme saavat myydä alle 4,7% vahvuisia tuotteita panimon yhteyteen rakennetusta elintarvikemyymälästä ja tilaviiniyrittäjät saavat myydä alle 13% vahvuisia viinejään. Ruotsissa pienillä tuottajilla ei ole muuta myyntikanavaa kuin alkoholimonopoli Systembolaget ja ravintolat.

Ruotsin hallitukselta ei siis, ikävä kyllä, näillä näkymin moraalista tukea löydy kun Suomen hallitus alkaa pohtimaan alkoholipoliittisia asioita ensi vuonna. Ruotsista kun on haluttu mallia ottaa ennenkin. On tosin samaan hengenvetoon todettava, että Systembolaget on ruotsalaisille tuottajille huomattavasti helpompi ja ymmärtäväisempi kauppakumppani kuin Alko suomalaisille pientuottajille. 

Suomessa Alkolla on EU:lta saatu tilapäinen oikeus alkoholimonopolin ylläpitoon, voisin kuvitella, että Systembolagetilla on Ruotsissa samanlainen. Pienetkin myönnytykset tai vapautukset monopoliasemaa kohtaan koetaan hallituksissa riskaabeleiksi. Toimittaja ja oluen monitoimimies Heikki Kähkönen kirjoitti erinomaisesti tästä aiheesta Olutoppaan foorumilla viime viikolla:

Monet muistavat, että edellisen eduskunnan aikana maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) runnoi peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) tuella hallituksessa periaatepäätöksen tilaviiniliköörien ulosmyynnin vapauttamisesta. Alkoholilain muutoksen oli tarkoitus tulla eduskuntaan ennen kevään 2011 vaaleja, mutta toisin kävi. Suurella julkisuuskohulla vedätetty esitys osoittautui täydelliseksi kuplaksi ja se vedettiinkin pois hallituksen agendalta.

"Jouduimme tarkastelemaan asiaa myös EU-oikeuden näkökulmasta. EU:n kannalta ei ole yksiselitteistä, että Suomessa vain kotimaiset tilaliköörit saisivat erityiskohtelun muiden jäsenmaiden vastaaviin tuotteisiin verrattuna", selvitti esityksen pikaista poisvetoa STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen haastattelussani sanomalehti Karjalaisessa.

Laajemmalta kantilta katsottuna kyse oli viime kädessä väkevien myynnin sallimisesta muissa kuin Alkon myyntipisteissä eli viinamonopolin osittaisesta purkamisesta. Ja sehän ei käynyt, sillä Alkon monopoli on STM:lle ja maan hallitukselle koskematon asia.

"Mikäli loppupelissä joudumme asettamaan vastakkain Alkon monopolin ja tilaliköörit, on ratkaisu luonnollisesti aika selvä. Toivon mukaan niin pitkälle asiassa ei tarvitse mennä", Tuominen totesi.

Ja niin jäi liköörien myynti yksin Alkon harteille, koska valtiovalta ei siis halunnut lähteä testaamaan monopolin pitävyyttä (ts. purkamisen mahdollisuutta) EU-yhteisöoikeudessa.

Suomen hallitus siis pelkäsi koko alkoholimonopolin romahtamista EU-oikeudessa. Luultavasti Ruotsin hallituksella on tässä kohtaa samanlainen pelko persiissä, eikä ulosmyyntioikeuksia siksi voitu sallia. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kannattaa ehdottomasti lukea tuo Olutoppaan foorumilta löytyvä keskustelu kokonaan läpi, sieltä löytyy myös mielenkiintoisia tilastoja Alkon olutmyynnistä. Ketjun alkuun suoraan tästä linkistä.

Alkon Oktoberfestoluet 2012: Erdinger Oktoberfest

Erdinger Oktoberfest

Panimo: Erdinger Weissbräu, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,7%
Saatavuus: Alko (3,58€ / 0,5l)

Erdinger Oktoberfest ei ole mikään tyypillinen oktoberfestolut, sillä se on pintahiivalla pantu suodattamaton vehnäolut, eli hefeweizen. Normaalistihan näiden bakkanaalien kunniaksi valmistetut oluet ovat lagereita, eli pohjahiivaoluita. Oktoberfest on normivehnistä hieman vahvempi, vahvuudeltaan 5,7%. Erdinger on maailman suurin vehnäolutpanimo, he eivät valmista mitään muita kuin vehnäoluita. Alkon jouluolutvalikoimassa oli viime vuonna tältä panimolta jouluvehnis Schneeweisse. Pidin siitä, joten odotuksia tämänkin suhteen on. 

Väriltään kultaoranssi ja mittavasti vaahtoava olut. Pullon pohjalla maanneet hiivat kaatuvat sekaan, kuten vehniksissä pitääkin, ja hiljalleen sameuttavat oluen. Vehnäolut ei juuri paremmalta voisi näyttää. Tuoksu on kutsuva, siinä on sekä vehnäistä happamuutta että sitruunaa ja metsämansikkaista muumilimpparia. Banaaniset käymisesterit pysyttelevät taustalla. Vaahto on ja pysyy vaikka olutta on nuuhkuteltu ja siemaistukin jo pariin otteeseen. Olut on pirteän hiilihappoista ja vehnikseksi melko tukevarunkoista ja yleisilmeeltään kuivahkoa suussa. Maku koostuu vehnäisestä maltaisuudesta, hiivaisuudesta, pirtsakasta sitruunasta ja mansikkaisuudesta. Hyvin raikasta ja voimakkaasti hiilihappoista olutta, mutta kuitenkin normaalia vehnistä rungoltaan selvästi tukevampaa. Jotenkin tähän on onnistuttu vangitsemaan Oktoberfestoluiden "hieman enemmän kuin normaalisti"-fiilis. Maistuu varmasti kaltaisilleni vehniksien ystäville!

Yhteenveto

Tukevarunkoinen huippuvehnis

ARVOSANA: 9-

Olutsnacksia: Valkosipulileipätikut

Siirtykäämme vaihteeksi uusille urille Reittausblogissa, nimittäin ruokareseptien pariin. Oluiden maailmasta ei täysin harhauduta, sillä aiheena oleva fingerfood sopii mainiosti oluen kanssa nautittavaksi. En ole mikään elämää suurempi kokki, mutta tykkään kyllä puuhastella keittiössä hittejä ja huteja periaatteella. Tämän blogijutun annoksen, valkosipulileipätikut, valmistin eilen illalla. Ihastuimme näihin snackseihin vaimon kanssa viime vuonna kun kävimme pyörähtämässä Liettuan Kaunasissa, siellä oli vaikeuksia löytää ravintolaa josta tätä herkkua ei olisi saanut ja niinpä näitä tulikin maisteltua ainakin kolmessa eri paikassa. Tuon reissun jälkeen näitä on valmistettu hartaudella kotopuolessakin. Liettuassa nämä valmistettiin upporasvakeittimellä, mutta itse olen väsäillyt näitä ihan paistinpannussa.
 

Valkosipulileipätikut:

1x ruisleipä / reikäleipä

valkosipulimurskaa (nöösiversioon voi käyttää valkosipulijauhetta)

yrttisuolaseosta (pelkkä suolakin käy)

rasvaa (margariinia / voita)

juustoa 

Periaatteessa mikä tahansa ruisleipä käy, peruspuikulastakin saa aivan hyviä tikkuja. Tällä kertaa minulla oli testissä Raumalaisen Peltosen kotileipomon luomureikäleipä, joka toimi hyvin. Juustoa voi myös varioida oman maun mukaan, tällä kertaa käytin saksalaista Bayernland emmentaalia, koska minulla oli Oktoberfestoluita nautittavana leipätikkujen kera, samoilta seuduilta nääs.

Avaa olut, kaada se lasiin ja nauti. Se ei kuulu reseptiin, mutta nythän on illanvietto käynnissä ja olet tullut nauttimaan olostasi. Leikkaa leipä haluamasi kokoisiksi tikuiksi / viipaleiksi. Peruspuikulat voi myös paahtaa, jos haluaa tikuista extrarapeita. Seuraavaksi pannu tulille ja rasvaa (riittävästi = paljon!) pannulle. Rasvaa saa olla reilusti, koska leivät imevät sitä melkoisesti. Eikä tämä mitään terveysruokaa ole. Rasvan sekaan voi jo tässä vaiheessa heittää jonkin verran valkosipulimurskaa. Lisää leipätikut pannulle kun rasva on sulanut ja tirisee mukavasti. Suosittelen lämpimästi myös liesituulettimen käyttöä ja tuuletusikkunan avaamista. Sekoittele leipiä niin, että jokainen tikku pyörähtää hetken rasvan kautta. Sitten oman maun mukaan yrttisuolaseosta ja lisää valkosipulia. Leivät saavat hieman ruskistuakin, se lisää rapeutta. Kun leivät vaikuttavat valmiilta voi ylimääräisen rasvan siivilöidä pois käyttämällä leivät siivilän kautta. Lopuksi vielä raastetaan reilusti juustoa päälle, annetaan hieman aikaa jäähtyä ja avot, herkulliset snacksit ovat valmiina. Ruokajuomaksi valikoitui erinomainen Oppigårds Oktoberfestbier (josta luvassa arvio myöhemmin). Se leikkasi samaan aikaan tarjottujen bratwurstien rasvaisuutta hienosti, mutta näiden leipätikkujen kanssa paremmin yhteen sopi Samuel Adams Black Lager, jonka paahteisuus toimi ruisleivän kanssa. Suosittelen leipätikkujen oheen siis jotain hieman tummempaa ja paahteista. Kevyttäkin saa olla, sillä janohan näitä syödessä tulee.

Alkon Oktoberfestoluet 2012: Ayinger Kirtabier

Ayinger Kirtabier

Panimo: Privatbrauerei Ayinger
Oluttyyli: Oktoberfest/Märzen
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Alko (3,61€ / 0,5l)

Alkon tämänvuotisista Oktoberfestoluista 3/5 on jopa mielenkiintoisia. Yksi on Ayinger, takuuvarma suorittaja. Toinen on Oppigårds, runsaasti humaloitu ruotsalaisolut. Kolmas on Erdinger, joka on vehnäolut. 2/5 taas ei säväytä sen suuremmin, ne ovat Lowenbräu ja Laitilan Kievari Kekri, joita olen maistanut aiemminkin. Tänään lasissa Ayinger Kirtabier, joka on perinteinen Oktoberfestbier, eli hieman "normaalia" vahvempi lager. Toinen nimi näille oluille on Märzen, joka on saksaksi maaliskuu. Nimi juontaa juurensa siitä, että normaalisti nämä oluet valmistetaan maaliskuussa ja niiden annetaan kypsyä sadonkorjuukauden päätökseen, eli Oktoberfesteihin asti. Odotuksia on, katsotaan miltä maistuu. 

Näyttää upealta. Kaunis meripihkainen väri ja runsaasti tiivistä vaahtoa. Lisäksi olut on hieman utuinen, eli ennakkotiedot suodattamattomuudesta pitävät paikkansa. Tuoksussa on mallasta, mallasta ja mallasta. Leipäistä, hieman makeaa, viljaista, hunajaista ja hieman toffeistakin. Hieman alkoholin lämpöäkin nousee kun olutta nuuhkii sen hieman lämmettyä. Maku on hyvä ja erittäin tasapainoinen, kuten olettaa saattoikin. Täyteläistä, runsasta maltaisuutta, joka on leipäistä ja hieman makeanpuoleista - olematta kuitenkaan ollenkaan sokerista. Lopussa on mukava puraisu suoraviivaisen yrttistä katkeruutta, joka pyyhkäisee suun melko kuivaksi ja tasapainottaa kokonaisuuden. Maltaisuus dominoi ja jatkuu jälkimakuunkin. Suutuntuma on täyteläinen ja keskiverrosti hiilihappoinen, melko pehmeäkin. Maltaan mahti on vahvana hänessä, hieno olut.

Yhteenveto

Täyteläisen maltainen ja herkullinen olut

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Stadin Helsch

Helsch

Panimo: Stadin Panimo, Suomi
Oluttyyli: Kölsch
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma 4,60€/0,33l)

Stadin Panimo valmisti ensimmäisen kerran tänä keväänä tätä Kölsch-tyylistä olutta ja nimesi sen mielestäni nerokkaasti Helschiksi. Kölsch-tyylihän on lähtöisin Kölnistä ja on vastoin yleistä saksalaista linjaa lagerin sijaan ale, eli pintahiivaolut. Kölsch käy yleensä pintahiivaoluelle suhteellisen matalissa lämpötiloissa, joten sen mausta tulee raikas, sisältäen vain vähän hiivan käymisestereitä, joita lämpimissä lämpötiloissa muodostuu enemmän. Stadin Panimo on tässäkin oluessa käyttänyt tavaramerkiksi muodostunutta hopback-aromihumalointitekniikkaa, joka on tässäkin blogissa mainittu jo monta kertaa. Hopback-aromihumalointi tarkoittaa tekniikkaa, jossa valmis vierre ohjataan erilliseen kokonaisilla humalilla, eli humalakävyillä, täytetyn astian läpi ennen jäähdyttämistä. Lämmin vierre kulkee humalien läpi, jolloin humalat luovuttavat makukomponenttejaan vierteeseen. Humalia ei tässä prosessissa keitetä, joten niistä irtoaa runsaasti aromikkuutta eikä juurikaan katkeruutta. Maistoin tätä olutta jo nopeasti kesäkuussa Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtumassa, mutta sain silloin kegin viimeiset hiivaiset pisarat, joten olut ei ollut aivan tarkoituksen mukainen vaikka toki herkullinen olikin. Silloin en arviota kirjoittanut, sillä luotin paikallisen Ruokapuoti Lumon ottavan tämän pullotettuna hyllyynsä. Näin kävikin ja sain ostaa pulloni viime viikolla. Samalla reissulla löytyi myös kuvassa näkyvä Dunkelbier, saksalaistyylinen tumma lager josta luvassa arvio myöhemmin.

Kirkas ja väriltään kauniin kultainen olut, jonka päälle muodostuu muutaman sentin vahvuinen vaahto. Tuoksu on miellyttävä, puhdas viljava maltaisuus ja stadille ominainen runsaan aromaattinen hedelmäisyys ovat tällä kertaa täysin tasapainossa, joten mallaskin pääsee hienosti esiin. Humalien hedelmäisyys nousee esiin sitruksisena ja aprikoosisena. Maku on raikas, nipistävän humalainen ja puhdas. Todella hyvää, aivan todella hyvää. Maltaisuus on maussakin esillä stadin jenkkityylisiä maitokauppa pale aleja enemmän ja kun se yhdistetään napakasti puraisevan sitruksiseen mutta samalla pehmeän aromaattiseen hopback-aromihumalointiin niin nappisuoritushan siitä syntyy. Täydellistä sessio-olutta, ellei hintaa lasketa kriteeriksi. Kevyehkö suutuntuma sopii tyyliin ja keskiverto hiilihappoisuus myös. Hieno olut, harmi että kesä meni jo.

Yhteenveto

Sitruksinen, kukkainen, puhtaan maltainen, herkullinen.

ARVOSANA: 8½

Kirja-arvio: Sam Calagione - Brewing Up A Business

Sam Calagione on Yhdysvaltalaisen Dogfish Head panimon omistaja, entinen panimomestari, nykyinen pomo ja ideanikkari. Sen tiesin jo ennen tämän kirjan lukemistakin, mutta sitä en tiennyt, että Calagione on yliopistossa perehtynyt englanninkieleen "English major"-tutkinnon arvoisesti ja suunnitellut ryhtyvänsä englannin opettajaksi. Olutharrastus vei kuitenkin voiton ja nykyään Dogfish Head on yksi jenkkien suurimmista "craft breweryistä". Brewing Up A Business (2011) on Calagionen ensimmäinen kirja ja kirjoitettu siis (mitä ilmeisemmin) loistavaa kielioppia käyttäen. Kirjassa kerrotaan ennen kaikkea Dogfish Headin tarina aina pienestä ravintolapanimosta kirjan kirjoitushetken kukoistavaan ja jo itsenäisesti ilman omistajan jatkuvaa panosta pyörivään panimotoimintaan. Panimon tuskaiset alkuhetket ja melko spontaanit, mutta onnistuneet tuotekehittelyt kerrotaan melko tarkasti. Samin henkilökohtainen vastuu ja panostus panimotoiminnan kannattavaksi saamiseksi vaikuttaa valtaisalta. Kirjaa voi pitää myös tietyllä tapaa kaupan alan oppaana, ainakin panimoille, sillä markkinoinnista, tuotekehittelystä, sosiaalisen median valjastamisesta, johtamisesta, työkulttuurista ja panimon kannattavaksi saamisesta kerrotaan todella mittavasti. Kaupallista alaa sivuavan sisällön lisäksi kirjassa on vastapainoksi myös lennokkaampaa tekstiä Calagionen henkilökohtaisilta seikkailuilta, mm. olutfestareilta ja matkoilta. Suosittelen kaikille panimosta haaveileville, panimoa pyörittäville ja muuten oluesta ja panimotoiminnasta kiinnostuneille. Kirjaa lukiessa ainoaksi harmituksen aiheeksi jäi se, etten ole vielä ainuttakaan Dogfish Headin tuotetta päässyt maistamaan. Suomenkielistä painosta ei ole, mutta englanninkielistä löytää sopuhintaan mm. Amazonista.

Olutarvio: Laitilan Kievari Barley Wine

Kievari Barley Wine

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 8,3%
Saatavuus: Alko (4,93€ / 0,33l)

Nyt vihdoin vuorossa odottamani lähipanimon tuote naapuripitäjästä. Kievari Barley Wine on yllättävä Barley Wine siinä mielessä, että sen valmistuksessa on käytetty ohramaltaiden lisäksi vehnämallasta ja koko komeus on humaloitu Uusi-Seelantilaisella Nelson Sauvin humalalajikkeella. Alkoholipitoisuutta on tyylille sopivasti 8,3% ja pullo on varustettu Kievari sarjan muistakin oluista tutulla wanhan ajan repäisykorkilla. Tämä myöhästyi reilun viikon verran Alkon ilmoittamasta valikoimaantulopäivästä. Pullon parasta ennen päiväys näyttää olevan 22.08.2015, josta voisi päätellä oluen olevan pullotettu vasta reilu pari viikkoa sitten. Ei siis ihme, että myöhästyi, jos näin tiukille on pullotuskin mennyt. 

Kievari Barley Wine on tummanruskeaa, sameaa ja vahvuuteensa nähden melko iloisesti vaahtoavaa olutta. Pullon pohjalla on melko reilusti hiivaa, josta osan kaadoin oluen mukana lasiinkin. Tuoksu on erikoinen. Etualalla on voimakkaasti helposti tunnistettavaa Nelson Sauvin humalan aromikkuutta, joka muistuttaa karviaismarjaa tai viinimarjapensasta. Hieman kuin Nelson Sauvin humalapellettiä haistelisi. Humaloinnin alta löytyy myös sahtimaisen banaanisia ja hiivaisia aromeita sekä hieman mausteisuutta ja pihkaisuutta. Maku on myös voimakkaasti Nelson Sauvinin arominen, ei kuitenkaan kovinkaan katkera ja vaikuttaakin siltä, että aromipuoleen on panostettu katkeruutta enemmän. Olut on kuohkeaa, hieman pisteliästi hiilihappoista ja kevyesti vaahtoavaa suussa. Mausta löytyy tuoksun tavoin myös hieman banaanisia käymisestereitä ja yleistä sahtimaista tuntua, joka yhdessä voimakkaan Nelson Sauvin aromin kanssa tekee tästä melko erikoisen, enkä tarkoita sitä negatiivisessa mielessä. Lopusta löytyy vielä katajaisuuttakin, joka jatkuu jälkimakuun asti. Yllättävän erikoisen keitoksen ovat Laitilassa valmistaneet, en oikein tiedä miten tätä enempää kuvailisin, hämmentävää. Tämä on hyvää näinkin, mutta voisi olla parempi jos Nelson Sauvinin voimakas  dominanssi hieman tasaantuisi, jotta muutkin maut pääsisivät paremmin esille. Pieni ikäännyttäminen voisi auttaa tähän, joten eiköhän tätä pari pulloa tule hankittua kellaroitavaksikin. Suosittelen, mikäli erikoiset oluet kiinnostavat.

Yhteenveto

Voimakkaan Nelson Sauvin humalan näytöstä, erikoinen, mutta hyvä.

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Stadin Lager

Stadin Lager

Panimo: Stadin Panimo, Suomi
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 4,60€/0,33l)

Tämä Stadin Lager vei Suomen Paras Olut 2012 kilpailussa nimiinsä parhaan alle 4,7% vaalean lagerin palkinnon. Se on Stadin Panimon pintahiivaoluiden tapaan hopback-aromihumaloitu ja etiketin mukaan amerikkalaisin lajikkein. Vaikuttaa lupaavalta. Päätin nauttia oluen ulkosella grillatessa kun ilmakin oli kohtalaisen hyvä. Sain grillin lämpimäksi kun yht'äkkiä ilma pimeni ja alkoi sataa. Nopeasti aurinkovarjo, joka pitää kelvollisesti vettäkin, ylös ja grillailu sai jatkua. Grilliin päätyi tämän kesän suosikkiani Wilhelm chili-sulatejuustomakkaraa, jonka olen todennut hemmetin hyväksi kun siihen dippaa hieman savuista bbq-kastiketta. Pimeässä otettu kuva ei oikein tee oikeutta tälle kauniille oluelle.

Lasiin kaatuu kirkasta ja kultaisen väristä olutta. Vaahtoa muodostuu keskiverrosti ja se nopeahkosti laskee pieneksi kerrokseksi oluen päälle. Tuoksu on hyvä ja raikas, siinä on viljaista maltaisuutta ja aromikasta kukkaista sekä sitruksista humalaa. Yksinkertaisesti hyvä ja kaikessa aromaattisuudessaan hyvinkin "stadilainen" tuoksu. Maku jatkaa samoilla linjoilla, se on kevyt, mutta maukas. Siinä on mukavasti puhdasta maltaisuutta ja lopussa vain hieman katkera, mutta erittäin aromaattinen sitrushedelmäinen humalointi. Raikasta ja miellyttävää olutta. Suutuntuma on kevyehkö ja maltillisen hiilihappoinen. Voittaa keinotekoisesti ylihiilihapotetut teollisuuslagerit 100-0!

Yhteenveto

Hienosti aromihumaloitu lager

ARVOSANA: 8

Oktoberfestoluet saapuivat Alkoon!

Syksy saa, minä en. Oktoberfestit lähestyvät ja muutamia noiden bakkanaalien aikaan nautittaviksi tarkoitettuja oluita saapuu Alkon valikoimiinkin. Suurimmassa osassa Alkoja ne ovat luultavasti ostettavissa jo huomenna, 7.9. Oktoberfestbierit ovat yleensä maltaisuuteen painottuvia, hitusen makeita ja hieman normaalia vahvempia pohjahiivaoluita (eli lagereita). Niiden alkoholipitoisuus pyörii usein 6% tienoilla, joten litran tuopista nautittuna nahkahousujen ostaminen ja viiksien kasvattaminen sekä pöydillä tanssiminen saksalaisen humpan tahtiin alkaa nopeasti tuntua aivan hel-ve-tin hyvältä idealta ja sitä se varmasti onkin. Mitään turhan erikoista näiltä ei kannata odottaa, mutta tasapainoisia, ronskimpaakin kulutusta kestäviä ja tasavarmaa laatua edustavia oluita lienee taas tarjolla. Alla listaus Alkon tämän vuoden valikoimasta.

Ayinger Kirtabier (5,8%, 3,62€ / 0,5l)

Ayinger on huippupanimo ja maailman aivan ehdotonta eliittiä kun puhutaan perinteisistä saksalaistyylisistä oluista. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Kirtabier olisi oman genrensä valioyksilöitä. En ole maistanut, mutta suosittelen siitä huolimatta.

Erdinger Oktoberfest (5,7%, 3,58€ / 0,5l)

Erdinger on maailman suurin vehnäolutpanimo ja myös heidän Oktoberfestoluensa on vehnäolut. Tämä on ensimmäinen vehnäoktoberfestolut Alkon valikoimissa kautta aikojen. Erdingerin jouluvehnis oli ainakin hyvä, joten miksei tämäkin. Maistoon ehdottomasti!

Löwenbräu Oktoberfestbier (6,1%, 3,49€ / 0,5l)

Löwenbräun Oktoberfestbier on tuttu näky Alkon Oktoberfestoluiden joukossa. Olen reitannut sen 27/50 pisteen arvoiseksi kommentein "Ei mitenkään erityisen herkullinen, hieman turhan makea ja alkoholinen, mutta kelvannee lederhosenit jalassa isosta kolpakosta nautittuna." Tänä vuonna taidan jättää väliin.

Oppigårds Oktoberfestbier (5,3%, 4,73€ / 0,5l)

Ruotsalaista pienpanimo-osaamista. EBUja, eli katkeruutta, on Alkon sivujen mukaan 50 yksikköä, joka on paljon tähän tyyliin. Ennakkoon ajateltuna tämä on porukan mielenkiintoisin olut ja mielenkiinnolla odotan miltä tämä maistuu.

Siinä ne, samalla päivämäärällä, eli eilen, on Alkon vakiovalikoimiin tullut myös ensimmäistä kertaa(?) aito makeuttamaton gueuze tyylinen lambic - Cantillon Gueuze! Siitä lisää myöhemmin. 

...ai niin ja tulihan sinne myös Lapin Kulta Luomu. Siitä lisää myöh... tai katotaan ny.

Kahvista ja hieman oluestakin

Jouduin tässä taannoin tahtomattani muutaman mamman jyräämäksi, ainakin melkein. Olin paikallisessa marketissa, jossa Juhla Mokka oli tarjouksessa ja ilmeisen kovassakin tarjouksessa sillä kahvinhimoisten, hieman jo eläkeikää kolkuttelevien plussapisteiden kuvat silmissään jyräävien rouvashenkilöiden vyöry oli valtaisa. Jouduin etenemään käsikopelolla, mutta sain kuin sainkin haluamani, kaksi pakettia Juhla Mokkaa. Tilannetta vierestä seurannut työkaveri, joka oli sattumalta osunut paikalle, tokaisi ohimennen "mikset joisi hyvää kahvia kun hyviä oluitakin maistelet" tai jotain vastaavaa, samalla heilutellen kädessään pussillista jotain "kunnon kahvia". 

Tästä on jo lähes kuukausi aikaa, mutta tuo lausahdus jäi mieleen ja on palannut ajatuksiin muutaman kerran sen jälkeenkin. Siinähän on nimittäin perää. Juon paljon kahvia, kuten monet muutkin suomalaiset, olemmehan eniten kahvia juova kansa. Se mitä juon, on vain "kahvia" - sitä tavallista. Kyseessä on ihan sama tapaus kuin oluella ennen kuin aloin harrastamaan sitä ja ymmärsin sitä paremmin. Aiemmin kävelin kauppaan ja ostin olutta yleensä hinnan perusteella. Sama homma kahvin kanssa. Aiemmin menin ravintolaan ja tilasin yksinkertaisesti "oluen", yksilöimättä mitään merkkiä ja sain sitä samaa tai samankaltaista mitä ostin kaupastakin. Kun menen kahvilaan, otan kahvia ja se on sitä samaa tai samankaltaista mitä ostan kaupastakin. Geneeristä bulkkikahvia, joka ei säväytä. En ollut ajatellut asiaa sen enempää, vaikka olen yli kymmenen vuotta juonut kahvia lähes päivittäin. Sama juttu varmasti monella oluen nauttijalla, asiaa ei ajatella sen enempää, vaan pinttyneessä tavassa pitäydytään hamaan tappiin asti.

Kahvimaiset maut ovat yleisiä monissa tummissa oluissa, varsinkin stouteissa ja muissa paahteisuutta sisältävissä tyyleissä. Kahvia voidaan käyttää oluen valmistuksessa ihan oikeastikin, mutta useimmiten kahvimaiset maut tulevat voimakkaasti paahdetuista maltaista. Hyviä kahvilla (kahvipavuilla) maustettuja oluita joita olen maistanut ovat mm. Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel ja Nørrebro La Granja Espresso Stout. Erinomainen oli myös espoolaisen kotiolutvalmistajan suregorkin heinäkuussa nautittu konakahvipavuilla maustettu Black Cat Imperial Stout.

Ihan täysin ummikko kahvin suhteen en sentään ole. Olen ihan muutaman kerran ottanut ravintolassa ruuan jälkeen espresson, jos tarjolla ei ole ollut hyvää olutta tai olen ollut ajovuorossa, ja olen pitänyt niistä. Kotioloissa tilanne on kuitenkin heikompi. Nyt kaipaankin vinkkejä hyvistä kahvilaaduista, aluksi ihan sellaisista, joita voi valmistaa normaalilla keittimellä. Toki syvällisempiäkin vinkkejä voi antaa, onko esim. itse jauhettu selvästi (siis selvästi!) parempaa kuin valmiiksi jauhettu? Voiko normaalista keittimestä ja hyvästä kahvista edes puhua samassa lauseessa? Mistä hyvä kahvimasiina halvalla? ja niin edelleen. Uusi maailma on avautumassa amatöörikofeinistille. 

Olutta en kuitenkaan hylkää.

Pienten tuottajien juomat Alkossa: Alkon vastaus #4

Alko vastasi viime torstaiseen viestiini palautteesta kiittäen, mutta vastausta tilausvalikoiman nykytilan toimivuuteen ei saatu. Mukava kuitenkin, että pienpanimo-oluita on valikoimaan tulossa, vaikkei se kunnollista tilausvalikoimaa panimoiden näkökulmasta mitenkään korvaakaan. Lukijat, lähettäkää asiallista palautetta Alkon suuntaan, kertokaa mitä haluatte, ei siitä ainakaan haittaa ole. Alla Alkon viesti kokonaisuudessaan.

 

Hei Harri Metsäjoki

kiitos palautteestasi jälleen. Ostajamme kiittää paneutumisesta asiaan ja kertoo, että jatkamme panostusta kotimaisiin pienpanimo-oluisiin ja aktiivista yhteistyötä pienpanimoiden kanssa. Jatkamme myös omien prosessiemme kehittämistä ja ehdottomasti tutkimme Systembolagetin uutta mallia todella mielenkiinnolla. Tällä hetkellä jatkamme syksyllä kotimaisten pienpanimoiden tuotteiden valikoimaan tuomista sekä suunnittelemme ensi vuoden valikoimaa. Toivomme tuotteille hyvää kysyntää, sillä lyhyessä ajassa tuomme suuren määrän kotimaisia pienpanimoiden tuotteita. Impulssi kysynnän vahvuudesta auttaa jälleen valikoiman ja toimintojemme jatkokehittämisessä.

Hyvää alkuviikkoa sinulle!

Ystävällisin terveisin

Nimi Muutettu

Alkon asiakasneuvonta

Puhelin 020 711 711 (ark. 9–16)

Olutarvio: Traquair House Ale

Traquair House Ale

Panimo: Traquair, Skotlanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 7,2%
Saatavuus: Olutravintolat, (Ostopaikka Viking Line M/S Amorella)

Tammiset käymisastiat taustalla (kuva: Traquair House)

Kahden viikon takaiselta risteilyltä hankittu Traquair House Ale on kaatumassa lasiin. Tämä onkin mielenkiintoinen tapaus, sillä olen jonkin sortin historiafriikki ja Traquair on perinteistään kiinni pitävä historiallinen kartanopanimo. Traquair House on komea linnamainen kartano, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1107 asti, jolloin sen paikalla oli Skotlannin kuninkaallisten Stuartien metsästysmaja. Kartano kuuluu Stuartien jälkeläisille edelleen, nykyisin sen isäntänä tai pikemminkin emäntänä toimii Catherine Maxwell Stuart. Kartanon tiloissa on myös panimo, joka oli pitkään suljettuna, kunnes nykyisen emännän Catherine Maxwell Stuartin isä Peter Maxwell Stuart avasi sen uudelleen vuonna 1965. Panimoa ehostettiin, keittokattiloita ja muita uusittiin, mutta oluen pääkäyminen, ja tämä on se mielenkiintoinen seikka, tapahtuu edelleen yli 200 vuotta vanhoissa tammiastioissa ja reseptit ovat myös peräisin samoilta ajoilta. Nykyäänhän panimoilla on lähes pelkästään teräsastioita. 200 vuoden aikana tammi on varmasti nähnyt monenlaista, osa tästä välittynee olueenkin. Traquair House on nykyään suosittu turistikohde ja vuokrattavissa juhlatiloiksi mm. häihin.

Kuva M/S Amorellan pubista

Kirkkaalta vaikuttavaa, tummanpunertavaa ja melko vähäisesti, mutta kestävästi vaahtoavaa olutta. Tuoksu on hieman paahteisen karamellinen, maltaisuuteen painottuva, hyvin lakritsainen, puinen, kuivatun hedelmäinen ja aavistuksen mausteinen. Miellyttävän moniulotteinen ja herkullinen tuoksu. Maku on kuivahko, kuivatun hedelmäinen, hieman punaviinimäisen tanniininen, tamminen, mausteinen ja hieman paahteisen maltainen. Alkoholi lämmittää taustalla ja jälkimaku kaartuu lakritsaiseen suuntaan. Olut on suussa hyvin pehmeää, maltillisen hiilihappoista ja melko täyteläistä. Moniulotteinen ja erittäin hyvä olut. Jokainen siemaus oluen lämmetessä tuo lisää syvyyttä. Laivalla turhan kylmänä nautittu yksilö ei ollut ollenkaan näin vakuuttava, mutta sen perusteella pistin kuitenkin 21 euroa 6-packiin rahaa kiinni. Tuota ratkaisua ei tarvitse ainakaan katua. Parasta ennen on pulloissa vedetty vuoteen 2021 asti ja nyt kellarista löytyy vielä 5 pulloa tätä herkkua.

Yhteenveto

Moniulotteinen vahva ale

ARVOSANA: 9

Olutarvio: Hornbeer Caribbean Rumstout

Hornbeer Caribbean Rumstout

Panimo: Hornbeer , Tanska
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 11,0%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (8,36€/0,5l)

Veljeni toi minulle kuukausi sitten tämän tanskalaisen Imperial Stoutin Alko Arkadian erikoisvalikoimasta Helsingistä ja eilen päätin korkata sen yömyssyksi. Tästä oluesta erikoisen tekee se, että etiketissä mainitaan yhtenä valmistusaineena rommi ja lisäksi se on tammikypsytetty, sitä ei kerrota onko tynnyrissä vai tammilastuissa. En osaa sanoa missä vaiheessa valmistusta rommitilkkanen olueen lisätään, eivätkä panimon kotisivutkaan sitä kerro - se menee tietysti liikesalaisuuksien piikkiin. Tämä valittiin Tanskassa Vuoden Olueksi 2008. Etiketissä suositellaan tarjoiluastiaksi viinilasia, joten kaadoin sellaiseen. Alkoholipitoisuutta on tymäkästi 11% ja astiana 0,5-litrainen pullo, aika reilu yömyssyksi ja pitkälti toista tuntia lasin tyhjentämiseen menikin. 

Jylhän musta olut, joka vaahto on mokkaista, runsasta ja melko kestävää. Todella näyttävä olut. Tuoksu on voimakkaan paahteinen, espressoinen ja hivenen vaniljainen sekä sokerinen. Myös humalaa löytyy aromaattisena pyyhkäisynä lopussa ja alkoholi nousee odotetusti taustalta. Maku on voimakkaan paahteinen, hieman sokerisen tahmaisa, melko voimakkaasti humaloitu ja alkoholinpotkuinen. Humalointi tuntuu neulasmaisena ja pihkaisena. Olueen käytetty rommitilkka nousee esiin jälkimaussa yhdessä tammipuun kanssa, samalla alkoholi tuntuu hieman polttavalta ja lyö läpi. Suutuntuma on täyteläinen, tahmaisa ja maltillisen hiilihappoinen. Voimakasta ja hitaasti nautittavaa olutta. Laadukas tuote, mutta ei asiaa Imperial Stoutien parhaimmistoon.

Yhteenveto

Voimakkaan paahteinen, vahva ja täyteläinen.

ARVOSANA: 9-