Kirjoitin aiemmin tänään pienen jutun Rekolan Panimosta, jonka oluita tuli raumalaiseen pikkupuotiin myyntiin eilen. Jos et vielä ole lukenut, niin lukaisepa tuo aiempi juttu
tästä linkistä, sillä tämä juttu on pyhitetty ainoastaan maisteluille.
|
Kuusenkerkkiä (kuva: Wikipedia) |
Maisteltavat oluet ovat siis Metsän Henki ja Amerikan Serkku. Metsän Henki on kuusenkerkkäsiirapilla maustettu ale ja Amerikan Serkku on tyyliltään pale ale. Molemmat ovat vahvuudeltaan 4,5%. Rekolan Panimo pakkaa oluensa 0,5-litraisiin lasipulloihin, jotka
muistuttavat muodoltaan lähinnä savuoluistaan tunnetun Heller-Trumin,
eli tuttavallisemmin
Schlenkerlan pulloja. Etuetiketin logo on jonkinlaista 70-luvun psykedeliaa tai grungea. Pullojen look on mielestäni varsin erottuva ja kohtuullisen tyylikäskin. Ensimmäiseksi lasiin Metsän Henki, joka on samalla sekä ensimmäinen Rekolan Panimolta maistamani olut, että ensimmäinen maistamani kuusenkerkkäolut. Kuusenkerkät ovat kuusen tuoreita versoavia neulasia. Niiden keräämiseen ei jokamiehen oikeudet riitä, vaan on kysyttävä maanomistajan lupaa. Kerkkiä voi syödä sellaisenaan tai käyttää mausteena, lisäksi niistä voi uuttaa vaikka teetä.
Metsän Henki
Aromatisoitu olut, 4,5%, BBE: 13.1.2013
Utuista ja väriltään vaaleanruskeaa
olutta. Vaahtoa muodostuu melko maltillisesti, mutta se on
pitkäkestoista. Miedohko tuoksu on hyvä, siinä on leipäistä
maltaisuutta, joka muistuttaa piimälimppua. Lisäksi löytyy jonkinlaista
hienoisesti havuista ja hapanta tuoksua sekä hedelmäistä humalaa. Maku
on mielenkiintoinen ja miellyttävä, joskin kevyt. Se on tuoksun tavoin
leipäisen maltainen, lisäksi siinä on tiettyä makeahkoa ja aromaattista
havuista piirrettä, joka on epäilemättä peräisin kuusenkerkkäsiirapista.
Loppuliukua kohti siirryttäessä puraisee kevyt katkero ja jälkimaussa
havuisuus tai pikemminkin neulasmaisuus nousee esiin selkeänä.
Kuusenkerkkä on menossa mukana oleellisena osana, sitä on juuri
sopivasti - se ei dominoi, mutta on selkeästi aistittavissa ja etenkin
jälkimaku on hyvä. Suutuntuma on kevyt ja aluksi ehkä omaan makuun
hieman turhan hiilihappoinen, mutta hetken odotus ja hieman pyörittelyä
niin kyllä se siitä asettuu. Simppeli ja kevyt olut, joka erottuu massasta kuusenkerkän ansiosta. Laadullisesti virheetön tuote ja hyvä ensikosketus Rekolan oluisiin.
Arvosana: 7
Seuraavaksi lasiin Amerikan Serkku, joka on asettuu sulavasti American Pale Ale genreen, tästä antaa osviittaa myös nimi ja etiketin väritys. Raaka-aineina tässä aivan perinteiset vesi, ohramallas, humala ja hiiva. Rekolan Panimon omistaja ja panimomestari Jari Leinonen tarinoi eilen kun tapasimme, että Amerikan Serkun hiiva tuottaa hänelle hieman päänvaivaa. Hänellä on 30-litran koepanimo, eli käytännössä kotipanimolaitteet, joilla hän on tehnyt tietysti koe-erät Rekolan oluista ja viilaillut reseptejä. Amerikan Serkusta hän valmisti samanaikaisesti neljä eri koe-erää, jokaisen eri hiivalla. Vertailun voitti erä, jossa oli käytetty jenkkiläistä Wyeastin nestehiivaa. Tämä oli tietysti juuri se hintavin ja hankalimmin saatavissa oleva hiiva. Hiiva on tilataan jenkeistä suoraan valmistajalta, eikä kuulemma ole ihan ilmaista ja toimituskin kestää, mutta makuasioiden kanssa ei pelleillä, eikä kompromisseja tehdä. Periaatteen mies, ja hyvä niin!
Amerikan Serkku
American Pale Ale, 4,5%, BBE: 13.1.2013
Sameahko, väriltään kultainen ja hieman
oranssiin vivahtava olut, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto jättää
runsaasti pitsikuviota lasin reunoille hiljalleen laskiessaan. Tuoksu
on mahtava! Aromaattista sitrusta, persikkaista sekä sitruunaista ja
jopa hieman marmeladimaista hedelmäisyyttä. Humaloinnista tulee
mielleyhtymiä Liberty Aleen, olisikohan tähän käytetty cascade-humalaa? Olut on pehmeää ja
kevyen raikasta suussa, miellyttävää nautittavaa. Maku jatkaa tuoksun
viitoittamaa tietä. Siinä on hienoa aromaattista hedelmäisyyttä,
sitruksista puraisua ja greippistä happamuutta. Katkeruus kasvaa loppua kohti
ja muodostuu kohtuullisen rapsakaksi. Suutuntuma on kevyt, raikas ja
pehmeän hiilihappoinen. Hieno olut, omimmillaan janojuomana tai saunan
jälkeisenä. Tätä voisin juoda koko illan. Iso peukku!
Arvosana: 8½
Amerikan Serkku sopi siis paremmin omaan suuhuni, aromaattinen sitrushumalointi toimii aina. Metsän Henki oli myös hyvää. Laadullisesti molemmat olivat erittäin onnistuneita, minkäänlaisia aloittelevan panimon oireita ei ollut havaittavissa, enkä toisaalta sitä odottanutkaan. Kyllähän laatuasiat nykypäivänä ovat kaikkien tiedossa ja onhan Rekolan panimomestarillakin pitkä tausta kotiolutpuolelta, eli mistään aloittelijoiden puuhastelusta ei siinä mielessä ole kyse. Hyvää kamaa! Toivotan Rekolan Panimolle onnea jatkoon, tuotteista ei menestyksen pitäisi ainakaan jäädä kiinni. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä panimon tulevaisuus tuo tullessaan.