Porvoolaisen nimimerkki Olutsiepon kotipanimon, Bergsta Breweryn, kotioluilla herkutellaan tänäänkin. Nyt on sopivasti muilta velvoitteilta vapaa ilta, joten lasiin valikoitui ennakkoon se haastavin ja eniten aikaa vaativa olut The New Black.
The New Black
The New Black
Imperial Stout, +15%, 90 IBU
Massiivinen monsteri-IS, jonka valmistus on ollut Olutsiepolle varmasti eräänlainen haaste, niin ainakin uskoisin. Hieman on siis koeteltu rahkeita ja katsottu miten tällaisen "jytkyn" valmistaminen onnistuu. Helppoa se ei ole "ihan oikeiltakaan panimoilta". Näin kaikki tapahtui, eli The Making of Olutsiepon omin näppäimin:
"Tuossa on siis pantu ensin perus IS käyttäen kohtalaisen paljon enemmän
paahdettuja maltaita kuin normaalisti, ja ensimmäisen käymisen jälkeen
prosentteja oli 8%. Tämän jälkeen lisäsin viinihiivan jolla on parempi
alkoholitoleranssi ja sitten kahden viikon ajan ruokin päivittäin hiivaa
200 grammalla muscovadosokeria ja panimosokeria vuoronperään.
Lopullinen ABV on jossain 15-16% välillä. Olut oli kolmisen viikkoa
kypsymässä Jack Daniel's lastuilla. En itse ollut alkuun ollenkaan
tyytyväinen tähän, mutta nyt tuntuu että maut on pikkasen alkanut
tasoittumaan. -Olutsieppo"
Valmistusaineina: Pale Ale, paahdettu ohra, Chocolate, Black Malt, Muscovadosokeri ja panimosokeri. Humalana Columbus. Olut on pullotettu 15.10.2012. Nyt jännittää, sillä tässä on jonkinlainen kokemus ja elämys tulossa, mutta minkälainen?
Vain vaimea suhahdus säestää pullon avausta. Lasiin kaatuu täysin mustaa olutta, joka ei vaahtoa käytännössä ollenkaan. Tuoksu on voimakas, kuten olettaa saattoikin. Siinä on portviinimäistä tammea ja tummaa hedelmää yhdistelevää tuntua, hieman bourbonia, pehmeää vaniljaa ja tymäkästi alkoholin potkua. Taustalla on myös perinteisempiä imperial stoutin aromeita kuten paahteisuutta ja kahvimaisuutta. Alkoholisuus tietysti kuuluu tällaiseen monsteriolueen ja se myös istuu vaivatta bourbonin aromeihin, mutta omasta mielestäni se puskee tässä läpi hieman liikaa.
Niksinurkka: Tällaisia oluita ei kannata tuoksutella liian läheltä - silloin alkoholi polttaa nenässä ja peittää muut aromit alleen. Pieni lasin pyörittely ja sitten hieman kauempaa, niin nyanssit erottuvat paremmin.
On aika maistaa... Olut on suussa melko täyteläistä pehmeää, aika kuivaakin, eli mikään tahmeuspommi ei ole kyseessä. Varsin miellyttävää ja alkoholi tietysti lämmittää heti ensimmäisen siemauksen jälkeen. Maku on aluksi hieman kaakaoinen ja konvehtimainen, joku kookostäytteellä varustettu suklaapatukka tulee myös mieleen - melko erikoisia mielleyhtymiä, mutta hyvällä tavalla. Mieleenpainuvimmat oluet ovatkin yleensä niitä, jotka tavalla tai toisella yllättävät. Keskivaiheilla portviinimäinen olemus ottaa vallan - se koostuu hieman makeasta ja osin liköörimäisestä hedelmäisyydestä yhdistettynä tuntuvaan, mutta pehmeään alkoholimaisuuteen. Lopussa sitten tammea ja bourbonia, sekä pitkä jälkimaku, jossa myös lakritsaisuus nousee esille. Varsinaiset perinteisen imperial stoutin ominaisuudet, kuten voimakas paahteisuus ja kahvimaisuus ovat koko ajan menossa mukana, mutta taustarooleissa. Katkeruuttakin tuntuu, mutta pehmeästi ja hitaasti rakentuvasti, eikä sittenkään aivan niin voimakkaasti kuin odotin IBU-lukeman luettuani. Lastu- tai tynnyrikypsytys taitaa syödä humaloinnin terää, sillä tein saman havainnon myös Malmgårdin Oak Porterista.
Suutuntuma on melko täyteläinen ja käytännössä hiilihapoton, mutta ei kuitenkaan kovinkaan tahmea, vaikka hieman sellaista vahvan oluen nahkeutta toki mukana on. Kyllä tämä nautittavaa on ja ainahan tällainen vahva olut jotenkin säväyttää. Nämä ovat sellaisia harvinaisia herkkuja, joita ei nauttisi edes joka viikko, saati sitten päivittäin, vaikka jatkuvasti saatavilla olisikin.
Kokonaisuutena varsin tasapainoinen olut, jossa lastukypsytys on mielestäni juuri siinä rajoilla, että onko hieman liikaa vai sopivasti. Hieman vähemmän niin ehkä ne perinteiset IS:n piirteet olisivat enemmänkin esillä. Toisaalta sitten olut olisi saattanut olla liiallisen makea, mene ja tiedä. Alkoholisuus on maussa vahvuuden huomioon ottaen kohtuullisen hyvin kurissa, se on kova suoritus. Lähes kaksi tuntia on mennyt ja vielä on viimeinen siemaus ottamatta - makuja on niin monia ja olut on niin lämmittävää ja vahvaa, että sen nauttiminen on samankaltaista hidasta nautiskelua kuin portviineillä. Olutsieppo, nostan hattua jo pelkästä yrityksestä valmistaa tällaista ja maistamisen jälkeen olen nöyrää poikaa - äijä vielä onnistuikin!
Olut omaa hyvän kypsytyspotentiaalin ja minulla on vielä toinen pullo tätä kellarissa juuri sitä varten. Maistellaan se vaikka sitten kun valmistaja kertoo oluen olevan perfekto.
Valmistusaineina: Pale Ale, paahdettu ohra, Chocolate, Black Malt, Muscovadosokeri ja panimosokeri. Humalana Columbus. Olut on pullotettu 15.10.2012. Nyt jännittää, sillä tässä on jonkinlainen kokemus ja elämys tulossa, mutta minkälainen?
Vain vaimea suhahdus säestää pullon avausta. Lasiin kaatuu täysin mustaa olutta, joka ei vaahtoa käytännössä ollenkaan. Tuoksu on voimakas, kuten olettaa saattoikin. Siinä on portviinimäistä tammea ja tummaa hedelmää yhdistelevää tuntua, hieman bourbonia, pehmeää vaniljaa ja tymäkästi alkoholin potkua. Taustalla on myös perinteisempiä imperial stoutin aromeita kuten paahteisuutta ja kahvimaisuutta. Alkoholisuus tietysti kuuluu tällaiseen monsteriolueen ja se myös istuu vaivatta bourbonin aromeihin, mutta omasta mielestäni se puskee tässä läpi hieman liikaa.
Niksinurkka: Tällaisia oluita ei kannata tuoksutella liian läheltä - silloin alkoholi polttaa nenässä ja peittää muut aromit alleen. Pieni lasin pyörittely ja sitten hieman kauempaa, niin nyanssit erottuvat paremmin.
On aika maistaa... Olut on suussa melko täyteläistä pehmeää, aika kuivaakin, eli mikään tahmeuspommi ei ole kyseessä. Varsin miellyttävää ja alkoholi tietysti lämmittää heti ensimmäisen siemauksen jälkeen. Maku on aluksi hieman kaakaoinen ja konvehtimainen, joku kookostäytteellä varustettu suklaapatukka tulee myös mieleen - melko erikoisia mielleyhtymiä, mutta hyvällä tavalla. Mieleenpainuvimmat oluet ovatkin yleensä niitä, jotka tavalla tai toisella yllättävät. Keskivaiheilla portviinimäinen olemus ottaa vallan - se koostuu hieman makeasta ja osin liköörimäisestä hedelmäisyydestä yhdistettynä tuntuvaan, mutta pehmeään alkoholimaisuuteen. Lopussa sitten tammea ja bourbonia, sekä pitkä jälkimaku, jossa myös lakritsaisuus nousee esille. Varsinaiset perinteisen imperial stoutin ominaisuudet, kuten voimakas paahteisuus ja kahvimaisuus ovat koko ajan menossa mukana, mutta taustarooleissa. Katkeruuttakin tuntuu, mutta pehmeästi ja hitaasti rakentuvasti, eikä sittenkään aivan niin voimakkaasti kuin odotin IBU-lukeman luettuani. Lastu- tai tynnyrikypsytys taitaa syödä humaloinnin terää, sillä tein saman havainnon myös Malmgårdin Oak Porterista.
Suutuntuma on melko täyteläinen ja käytännössä hiilihapoton, mutta ei kuitenkaan kovinkaan tahmea, vaikka hieman sellaista vahvan oluen nahkeutta toki mukana on. Kyllä tämä nautittavaa on ja ainahan tällainen vahva olut jotenkin säväyttää. Nämä ovat sellaisia harvinaisia herkkuja, joita ei nauttisi edes joka viikko, saati sitten päivittäin, vaikka jatkuvasti saatavilla olisikin.
Kokonaisuutena varsin tasapainoinen olut, jossa lastukypsytys on mielestäni juuri siinä rajoilla, että onko hieman liikaa vai sopivasti. Hieman vähemmän niin ehkä ne perinteiset IS:n piirteet olisivat enemmänkin esillä. Toisaalta sitten olut olisi saattanut olla liiallisen makea, mene ja tiedä. Alkoholisuus on maussa vahvuuden huomioon ottaen kohtuullisen hyvin kurissa, se on kova suoritus. Lähes kaksi tuntia on mennyt ja vielä on viimeinen siemaus ottamatta - makuja on niin monia ja olut on niin lämmittävää ja vahvaa, että sen nauttiminen on samankaltaista hidasta nautiskelua kuin portviineillä. Olutsieppo, nostan hattua jo pelkästä yrityksestä valmistaa tällaista ja maistamisen jälkeen olen nöyrää poikaa - äijä vielä onnistuikin!
Olut omaa hyvän kypsytyspotentiaalin ja minulla on vielä toinen pullo tätä kellarissa juuri sitä varten. Maistellaan se vaikka sitten kun valmistaja kertoo oluen olevan perfekto.
Pisteytys
- Tuoksu 7 - Massiivinen, portviiniä & bourbonia ja hehkuvaa alkoholisuutta
- Ulkonäkö 3 - Mustemmaksi ei enää päästä, mutta vaahdoton on aina vähän "vajaa"
- Maku 8 - Tuoksua parempi, koska alkoholisuus peittyy yleiseen massiivisuuteen.
- Suutuntuma 4 - Pehmeä ja täyteläinen, ei kuitenkaan tahmaa. Täydellinen jos mukana olisi hieman hiilihappoisuutta.
- Yleisvaikutelma 16 - Nautinnollinen, lähes elämyksellinen nautiskeluolut. Todella hitaaseen nautiskeluun.
- Makeus 5
- Katkeruus 4
- Happamuus 4
- Täyteläisyys 7
Kokonaispisteet: 38/50
On kyllä melkoisen herkkä nenä, jos alkoholi rupeaa polttelemaan 15-16 voltissa! :D Esimerkiksi viineissä 15% on vielä varsin normaali määrä ja 21% portviinejäkin voi helposti nuuskia tunkemalla klyyvarin lasiin. Kyllä noissa 13-18% oluissa alkoholi voi helposti tulla tuoksusta läpi, mutta ei se kyllä itsellä ainakaan vielä ole lähellekään polttelua ollut. Yleensä se alkoholi rupeaa oikeasti polttelemaan ja polttelun vuoksi peittämään aromeita vasta niissä +30% juomissa.
VastaaPoistaKyllä se minulle ainakin häiritsevästi tunki muiden tuoksujen tielle, jos oikein lasin suulta tuoksutteli - polttaminen saattaa kyllä olla väärä termi kuvaamaan tuota tunnetta. Pointti kuitenkin se, että ainakin itse erotan kauempaa tuoksut paremmin, jos kyseessä on voimakkaasti alkoholinen olut.
PoistaJuu, todennäköisesti väärä termi - kyllähän runsas alkoholisuus voi nousta peittämään muita aromeja. Alkoholin polttelu kuitenkin on jo sellaista kirvelyä, että se on oma juttunsa. :) Kyllähän tuo varovainen ja etäältä tehty nuuskinta auttaa, mutta siinä saattaa taas jäädä juoman muita, hienompia aromeja huomaamatta; yleensä parhaita tapoja ehkäistä alkoholin hallitsevuus niin tuoksussa kuin maussakin on käyttää tarpeeksi kapeata lasia ja pitää juoma riittävän viileänä. Oluiden kanssa näitä harvemmin joutuu miettimään, kun kovinkaan moni ei yllä tuonne yli 14-15% luokkaan, mutta viinien kanssa melko useastikin!
Poista