Maailman kahdeksas Trappist-panimo Stift Engelszell

Stift Engelszell (kuva luostarin kotisivuilta)

Maailman kahdeksas Trappist-panimo Stift Engelszell julkaisi ensimmäisen oluensa toukokuussa 2012. Nyt panimon repertuaariin kuuluu kaksi vakituista olutta, Gregorius ja Benno, molemmat nimetty luostarin entisten apottien mukaan.

Stift Engelszellin luostari perustettiin nykyiselle paikalleen Itävallan pohjoisosaan hyvin lähelle Saksan rajaa vuonna 1293. Oluttakin siellä valmistettiin vuodesta 1925 vuoteen 1929 asti, mutta toiminta jouduttiin lopettamaan kun luostarilla ei ollut varaa pitää panimolaitteita toimintakunnossa. Panimotoiminnan loputtua luostari alkoi valmistamaan yrttilikööreitä, joiden valmistus jatkuu yhä. Muutama vuosi sitten luostarissa havahduttiin jälleen siihen tosiasiaan, että rahat ovat vähissä. Evan Rail haastatteli The Wall Street Journaliin luostarin Apotti Marianusta vuonna 2012. Tämä kertoi, ettei panimon perustaminen tullut uutta tulonlähdettä miettiessä edes mieleen. Tilanne kuitenkin muuttui, kun läheisen Brauerei Hofstetten -pienpanimon Peter Krammer ehdotti talousvaikeuksista kuultuaan luostarille oluen valmistamista. Seuraavan vuoden aikana Krammer auttoi munkkeja suunnittelemaan ja asentamaan luostarin tiloihin uudet panimolaitteet  Krammer ja hänen oman pienpanimonsa oluentekijä Max Thaller myös kehittivät luostarin oluiden reseptit - Tämä vaati useita testikeittoja, ennen kuin luostarin munkit ja oluentekijät itse olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Krammer ja Thaller myös auttavat munkkeja valmistamaan olutta luostarin tiloissa.

Luostarin ensimmäinen olut, Gregorius, on tummahko belgityylinen ale. Muista trappist-oluista poiketen sen väri ei tule kandisokerista, vaan pienestä määrästä paahdettuja maltaita. Kandisokerin sijaan sen valmistuksessa on käytetty paikallista hunajaa, jonka sokerit hiiva pystyy käyttämään alkoholiksi. Toinen olut, Benno, on vaaleampi ja siinä on reseptin kehittäneen Peter Krammerin mukaan korostunut humalan maku ja aromi, hieman kuten wallonialaisissa "farmhouse oluissa", joita tyypillisesti saisoneiksi kutsutaan. Molemmat oluet ovat pullossa jälkikäyviä.

Suomesta näitä oluita ei taida saadakaan, ellei sitten jonkun olutravintolan omatuontina. Omat pulloni tilasin Saveur Bieréstä helmikuussa. Ilta ei ole vielä aivan pimennyt. Taidan aloittaa maistelun vaaleammasta Bennosta.

Benno

Belgityylinen Ale, 6,9%

Parasta ennen päiväys 08.05.15, helmikuussa ostettu pullo saattaa siis olla nyt jo yli vuoden ikäinen  - mikäli panimo antaa oluelle päiväyksen kaksi vuotta eteenpäin. Hieman utuinen, kultaoranssi väri ja kuohkea, runsas vaahto. Tuoksu on pippurisen ja yrttisen humalainen, belgihiivaista mausteisuutta, hunajaisuutta ja kuivattuja vaaleita hedelmiä. Kyllähän tämä hyvin saisonmaiselta vaikuttaa. Maussakin on sopivasti humalaa, katkero puree heti alkumaussa ja jatkuu jälkimakuun asti purevana. Keskivaiheilla voimakkaasti hunajaisuutta ja lopussa voimistuvaa hiivaista mausteisuutta ja pippurisuutta. Hunajaisuus on niin leimallista, että piti oikein pullosta tarkistaa, että onko hunajaa käytetty ja kyllähän sitä on. Ei siis ihme, että se maistuu. Runko on keskitäyteläinen ja yleisilme hienoisesti makean puolella, vaikka katkeruus kuivattaakin lopun. Hunaja tulee puhtaana läpi ja alkoholi on täysin piilossa. Kyllähän tämä taidokkaasti pantua ja maistuvaa on. Hiivojen sekaan kaataminen vie hunajaisuutta pois ja tuo tilalle mausteisempaa vetoa. Oli parempaa ilman hiivoja. Hunajaisuus on tässä se juttu, joka tekee pesäeroa perusbelgiin - ai niin, mutta eihän tämä belgialaista olekaan.

Gregorius

Quadrupel/Abt, 9,7%

Tässä päiväys 18.09.2015, eli ilmeisesti viime syyskuussa pullotettua. Noin 9 kuukautta, eli ihan sopiva kypsytysaika quadille. Tummanruskeaa, hieman punertavaa olutta, joka vaahtoaa runsaasti. Kyllä, tuoksu tosiaan on selkeästi suklaavivahteinen, koska väri tulee paahtomaltaasta. Kauas ei kuitenkaan belgipoluilta karata, sillä luumuisuutta ja kuivattuja hedelmiä löytyy myös, sekä tunnistettava mausteinen belgihiiva. Hieman raikkaampaa päärynäistäkin aromia löytyy välillä. Alkoholi ei ainakaan tuoksussa nosta vielä päätään. Maku on hyvä, sopivan tuhtia. Alussa kuivattua hedelmää, rusinaisuutta, hieman sokerista makeutta ja mausteisuutta. Paahteisempi vivahde tuo mukanaan suklaisuutta oluen soljuessa suun takaosaan ja nieluun. Nielaisun jälkeen alkoholin lämpö tuo hehkua rintaan. Makoisaa, miellyttävää. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta runsaahkot hiilihapot tuovat hieman keveyttä - ja pistävät röyhyttämään. Lasia pyörittelemällä saa hiilihappoja hieman pois ja olut tulee paremmin siemailtavaksi. Hunajaa on tähänkin käytetty, mutta se ei tule maussa ollenkaan niin selkeästi esiin kuin Bennossa. Kokeillaas tähänkin hiivoja... Oi, onpa hedelmäinen hiiva. Myös pehmeys lisääntyi positiivisella tavalla. Saattoi hyvinkin jopa parantua hieman. Jälkimaun suklaisuus, trappistissa... jännää! Kyllä tämä hyvää on!

Yhteenveto

Sellaisia olivat siis Stift Engelszellin luostarioluet. Kyllähän nämä sopivasti asettuvat sinne muiden trappistien sekaan - laatutaso ja oluiden makumaailma ovat riittävän korkealla tasolla. Oluilla on muiden trappistien joukossa selkeästi erilainen ilme. Bennon hunajaisuus ja Gregoriuksen paahtomallas ovat sellaisia, joihin muissa trappisteissa harvemmin törmää. Kyllä näistä kannatti hieman maksaakin, jotta pääsi maistamaan. Trappist on aina trappist, siinä on sitä jotain syvällisempää - ainakin alitajuisesti.  Sitäkin jäin oluita hiljakseen siemaillessani miettimään, että mahtoiko tällä reseptit suunnittelemaan päässeellä Peter Krammerilla, joka on siis luostarin ulkopuolinen omaa panimoaan pyörittävä herra, olla kovat paineet kun tiesi, että pääsee luomaan seuraavat uudet trappist-oluet. Voisin kuvitella, että trappist-oluiden normaalisti varsin korkeaksi tiedetty taso samalla sekä hieman hirvitti, mutta antoi myös hyvää potkua ja "positiivista painetta" reseptien kehittelyyn. Hyvin mies onnistui, siitä virtuaalinen hatunnosto hänelle.