Nyt on minulle erityisesti sydäntäni lähellä olevan maistelun paikka.
Reittausblogi IPA on ollut kotioluistani se eniten hypetetyin, mutta
Sahtibelgin paikka on aina ollut vähintään yhtä lähellä omaa sydäntäni kuin
IPAllakin. Tässä maistelussa vastakkain - tai rinnakkain - asettuvat Sahtibelgin erät #1 ja #2. #1 erä on valmistettu tänä vuonna tammikuussa ja pullotettu helmikuussa. Sahtibelgin erä #2 on valmistettu tänä vuonna heinäkuussa ja pullotettu elokuussa. #1 erä oli varsin mainio, mutta päätin silti tehdä #2 erään pieniä viilauksia, tässä mietteet elokuulta:
Sahtibelgin erä #2. Tässä olen alkuperäiseen
noin 9% vahvaan olueen tehnyt pieniä muutoksia. Mallaspohjassa on nyt
Viking Sahtimaltaan lisäksi Viking Crystal 150 EBC:tä. Sokeria on
edelleen käytetty keventämään runkoa, mutta tällä kertaa lähes puolet
vähemmän kuin alkuperäisreseptissä. Tavoitteena vielä tuhdimpi ja
makeampi runko, sekä vielä voimakkaampi alkoholipitoisuus. Humalina
tässä tälläkin kertaa Magnum (katkero) ja Saaz (kuivahumalointi). IBUja
on BrewMaten mukaan noin 30 (kuten alkuperäisessäkin reseptissä), mikä
on belgioluelle ja erityisesti sahdille jo paljon - näin kuitenkin
halusin. Hiivana edelleen belgityylinen T-58.
Molemmissa siis sama hiiva, Safale T-58. #1 version maltaat 100% sahtimaltaita ja lisäksi hieman sokeria ohentamaan runkoa, alkoholipitoisuus noin 9%. #2:ssa on sahtimaltaan lisäksi hieman karamellimallasta ja vähemmän sokeria, alkoholipitoisuus noin 10%. Molemmissa on kevyt katkerointi Magnumilla ja kuivahumalointi Saazilla.
|
Vasemmalla #1, oikealla #2. |
Ulkonäöltään pitkälti samankaltaiset oluet. #2 versiolla on punaisuudessaan hieman tummempi ja syvempi vivahde, kuten pitääkin - onhan siinä hieman karamellimallasta mukana. Molemmat ovat huomattavan kirkkaita. Vaahtoa molempiin muodostuu maltillisesti - tarkoitettua sekin, jälkikäymissokeria on vähän, jotta sahtimaiset piirteet korostuisivat.
Tuoksultaan #1 on katajainen, kuivakampi ja raikkaampi kuin #2, joka on pyöreämpi ja tuntuvasti enemmän maltaisempi, jopa marmeladimainen. #1:stä nousee mentholimaisia katajanmarjaisia sävyjä voimakkaan humaloinnin tavoin, #2 on tässä suhteessa lempeämpi. #1:ssä on enemmän tuulahduksia belgiasta. Ikäkin näyttelee tässä luultavasti roolia - #1:ssä belgityylisellä hiivalla on ollut enemmän aikaa työstää jäljellä olevia sokereita - hitaasti, mutta varmasti - ja ulostaa omia makukomponenttejaan. #2:n tuoksu on yllätyksellisesti hieman parempi, minä kun luulin, että ikä tekisi tälle vain hyvää.
Maultaan #1 on edelleen hyvin sahtimaisen katajainen. T-58 kuivahiiva tuo peliin omaa mausteisuuttaan ja etäisesti belgidubbelmaista fiilinkiä. Maku on nyt varsin kuiva ja loppuvedossa on tiettyä kukkaisuutta, joka voi olla myös kuivahumalointiin käytetyistä Saaz-kukinnoista peräisin. Oikein hyvä, tasapainoinen ja miellyttävästi lämmittävä olut.
On muuten hidasta touhua kahden näin tuhdin oluen vertailu. Vettä on otettava siemausten välillä reilusti, muuten maut sekoittuvat keskenään. Erothan eivät muutenkaan ole kovinkaan suuria, sillä reseptit ovat lähes identtiset. Oluiden ikäerolla lienee loppupeleissä yhtä suuri vaikutus kuin resepteillä.
#2 on maultaan tuhdimman maltaisempi, selvästi täyteläisempi, enemmän kuivatun hedelmäinen ja hieman maltillisemmin katajainen. Alkoholi tulee selvemmin esiin kuin #1:ssä, mutta toki sitä onkin hieman enemmän. #2 on siis selvästi makeampi ja pehmeämpi. Loppuveto on enemmän mausteinen (hiivan käymisesterit) kuin humalainen, toisin kuin #1:ssä. Makuvertailu on kääntymässä #1:n voitoksi, kuivempi toimii nyt paremmin, #2 on ainakin vielä hieman turhan alkoholinen ja siksi pois optimaalisesta balanssista. #2 vaatinee vielä lisää kellariaikaa, eikä toisaalta #1 -versiokaan mikään ikäloppu ole - suuressa skaalassa sekin on vielä nuorta, alle vuoden ikäistä. Ensin hörppy #1:stä ja sitten perään #2:sta - kyllä, #1 on parempi, #2 on turhan alkoholinen - se ei tunnu vielä täysin asettuneelta.
Suutuntumaltaan molemmat ovat varsin täyteläisiä, mutta #2 silti #1:stä tuhdimpi. #2:n suutuntuma myös tahmaa hieman, eli suuhun jää pieni kuorrute. Tätä ongelmaa ei #1:ssä ole, vaan se on tasapainoisempi.
Kokonaisuutena #1 on askeleen edellä #2:sta, kypsyminen on tehnyt oluelle hyvää. #2 on hyvä, mutta #1 erinomainen - jos siis pidät sahtimaisesta belgistä. Ei ehkä mikään kaikista hipsterein tyyli digattavaksi. Niitä vahvempia kotioluita kannattanee kypsytellä ihan rauhassa.