Edellisen illan viimeiseksi kohteeksi oli jäänyt Hell Hunt. Seuraavana päivänä matkaa jatkettiin ajelemalla vartin verran Rocca Al Mare kauppakeskukseen, josta olutmielessä ei ole muuta raportoitavaa kuin kauppakeskuksessa sijainneen Prisman valikoima, johon kuului mm. Fuller's Honey Dew, IPA, 1845, London Pride, Black Cab ja Wild River - kaikkien hinta 2,85€ / plo. Virolaisista pienpanimoista hyllyillä näkyi ainakin Lehe ja Õllenaut. Saksalaista peruskamaa lagerien ja vehnisten muodossa oli myös tarjolla pitkät rivit. Ostin mukaani mm. yhdysvaltalaisen Brooklynin Brown Alen, jonka hinta oli jossain kahden ja puolen euron kieppeillä.
 |
| Panimoravintolan sisäänkäynti. |
 |
| Samassa yhteydessä toimii myös yksi SuperAlkoista. |
Kauppakeskuksessa tovin pyörittyämme lähdimme ajelemaan takaisin kohti satamaa ja Kochi Ait panimoravintolaa, joka jäi reissun alussa rästiin paikan ollessa yksityistilaisuuteen varattuna. Nyt paikka oli auki ja nälkää kerätty hotellin aamupalasta lähtien. Olueenkaan ei ollut ostoshelvetissä koskettu, joten janoakin riitti. Kochi Ait sijaitsee Tallinnan sataman D-terminaalin läheistöllä ja on itse asiassa vanha sataman varasto. 200-300 henkeä vetävä ravintola on massiivinen. Olutta tehdään siis paikan päällä ja panimomestarina häärää Baarimies Tallinnassa kirjan mukaan "Viron kokenein olutvelho" Enn Kärblane, joka on aiemmin työskennellyt Sakun pääpanimomestarina. Nyt mies on ilmeisesti siis vapauttanut itsensä suuren panimon kahleista ja tekee olutta oman mielensä mukaan. Tuotteen teknisestä laadusta ei pitäisi ainakaan olla huolissaan, se jos joku isoissa panimoissa hallitaan - usein jopa niin "hyvin", että lopputuote on pelkkää virheettömyyttä ilman makua tai karaktääriä.
Istuimme vapaaseen pöytään ja tarjoilija kipaisi paikalle palvelemaan. Paikka oli lauantai-iltapäivästä ehkä puolillaan, jos ihan sitäkään. Puheensorinasta päätellen paikalla oli huomattava määrä suomalaisia. Tilasin panimon omista oluista kootun maistelulautasen, johon sisältyi kuusi 0,25-litraista pikkutuoppia. Yhteensä siis 1,5 litraa olutta ja hinta oli 7.90€. Tällä hinnalla saa Suomessa paikallisesta yhden hikisen Lapin Kullan, joka sekin saattaa olla "iso", mutta vain 0,4-litrainen. Alkupalaksi tilasimme tietysti küuslauguleibit, eli valkosipulileivät ja ruuaksi juustolla kuorrutettua possua ja paistinperunoita sekä salaattia.
 |
| Maistelulautanen |
 |
| Valkosipulileipätikut |
Maistelulautaselle oli asetettu kuusi pikkutuoppia, joissa kaikissa siis paikan päällä valmistettua olutta. Jokainen tuoppi oli lautasella omalla paikallaan. Tuopin alta näki oluen etiketin tai pikemminkin hanalätkän ja vierestä lyhyen kuvauksen minkä tyylisestä oluesta oli kyse. Erinomaisen herkullisen näköinen setti. Valkosipulileivät olivat hyviä ja riittoisia, samoin kuin itse pääruokakin. Harmillisesti olin niin oluiden lumoissa ruoka-annoksen saadessani, etten tullut ottaneeksi siitä kuvaa.
Käydäänpä läpi nautintajärjestyksessä itse paikan oluet, jotka olivat sanalla sanoen oikein hyviä. Pitkälti saksalaistyylisiä ja laadukkaita, hyviä sekä maukkaita. Tässä kommentit kuten ne kännykkään kirjasin.
Nisu Wheat Beer, 5,2%. Tyypillisen laadukas saksavehnä. Enemmän kirpakamman happamuuden tai jopa hapokkuuden kuin kypsän banaanin puolella. Raikas
Ronk Stout, 4,5%. Laadukas, kepeä, mutta silti riittävän runsasmakuinen - kahvia ja suklaata.
1872 Pilsner 5%, raikas, runsaan aromaattisestu humaloitu pils. Erittäin tuoreen oloinen. Loppuvedossa lähes pureksittavaa greippisyyttä. Todella vakuuttavaa jälkeä.
Joachim Dark Lager 5%, tumman kuparinen, hieman punertava. Tuoksu leipäisen maltainen ja hivenen karamellimainen. Humaloinniltaan neutraali. Maku on leipäisen maltainen, hieman paahteinen ja runko sopivan runsas sekä pehmeä. Ei erikoinen makuelämyksenä, mutta jälleen laadullisesti virheetön. Ruokajuomana hyvä.
Vunk Pale Lager 5%, hieman makeahko, sameahko suodattamaton lager. Kukkea ja hieman hunajainen. Suodattamattomuudesta iso plussa - maukasta kellerbieriä.
Munk, 6%. Tumma, punertavan mahonkinen. Mukavasti lämmennyt jo vuoroaan odotellessa. Tumman hedelmäinen, lakritsimainen ja tammipuumainen tuoksu. Traquair House Ale tulee lähinnä mieleen. Pehmeä, tammimainen ja lakritsimainen on makukin. Lisäksi tummaa hedelmää. Nektarimaista ja täyteläistä, hyvä nauttia ruuan päälle jälkkäriksi. Herkkua!
Pakko myöntää, että olin jopa hieman yllättynyt paikan tasosta. Satamassa sijaitseva "turistiansa" tarjosikin oikein maukasta ja kulauteltavaa olutta. Ei mitään elämää suurempaa, mutta yksinkertaisesti hyvää, eikä hintakaan päätä huimannut. Voin suositella, ehdottomasti hyvä kohde Tallinnaan suuntaavalle.
Tämä oli tämänkertaisen reissun viimeinen etappi ennen laivaan ja takaisin Suomeen ajamista. Yksi asia on kuitenkin varma - edellisestä vierailusta oli kulunut yhdeksän vuotta, mutta seuraavaan ei todellakaan menisi niin kauaa. Tallinnaan on muodostunut vireä olutkulttuuri, joka kehittyy jatkuvasti. Paikallinen pienpanimotuotanto oli kautta linjan laadukasta, eikä kehittymiselle ei ole näköpiirissä vastaavia esteitä kuin Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.