Olutmatkalla Tallinnassa: Koht olutravintola ja pullokauppa

Manalasta noustiin ylös takaisin kuolevaisten joukkoon ja suunnistettiin joulutoria katselemaan Raekoja platsille, eli vanhankaupungin keskusaukealle. Torin piti virallisesti sulkeutua klo. 19.00 - asia jota emme ennalta tienneet - mutta kyllä siellä vilskettä riitti vielä pitkälti kahdeksan jälkeenkin. Elviksen joululaulutulkinnat soivat, kuusessa oli komeat valot ja joka toinen koju myi glögiä - sekä terästyksellä, että ilman. Mitään anniskelualueita ei tällaisessa sivistysmaassa tarvita, eli Suomessa nähtäviä tökeröitä anniskelualueen rajaavia teräsaitoja ei torilla nähty. Torilla meitä tuli jututtamaan eräs jo keski-iän ylittänyt mies hoonolla soomella. Kertoi kuulleensa kuinka puhuimme Suomea, onnitteli juuri menneen itsenäisyyspäivän tiimoilta ja niin edelleen. Tässä arvasinkin jo, mitä seuraavaksi tapahtuu - pyysi antamaan pari kolikkoa köyhälle. Emme kuitenkaan myöntyneet, koska arvelimme, että pyytäjiä ja peesaajia tulisi kohta lisääkin. Tämä oli ainut hetki kun reissullamme kohtasimme (oletettavasti) vähäosaisen, vaikka mies ihan normaaleissa vaatteissa, hyvävointisen oloisena ja selvinpäin esiintyikin. Kieltäydyttyämme kaveri toivotti hyvät joulut ja lähti toiseen suuntaan - mitään uhkaavaa tilanteessa ei ollut. Käväistiin siinä keskustorin kulman takana vilkaisemassa uudehkoa Hopner olutravintolaa, mutta vain pintapuolisesti - tällä reissulla ei ollut aikaa istahtaa sinne oluelle, koska mielenkiintoiseampiakin paikkoja oli vielä koluttavana. Hopnerin kulmilta lähdimme astelemaan kohti Lai kadulla sijaitsevaa ja etukäteen tutkiskeltuna erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavaa Koht -olutravintolaa. Matkan varrelle osui myös Brewery õlleklubi, joka sekin pidemmällä  reissulla mahtuisi vierailtavien kohteiden listaan.

Keskusaukean joulukuusi

Hopner

Brewery õlleklubi

Lai kadulla, Tallinnan nukketeatteri NUKUa vastapäätä silmiin osuu kutsuva õllepoodin ikkuna. Sen vierestä avautuu sisäpihalle johtava porttikongi, jonka perältä löytyy sisäänkäynti itse ravintolaan. Ravintola itsessään on kirjaimellisesti pub, eli public house - tunnelma on hieman kuin jonkun olohuoneeseen astuisi. Täälläkin jylhät kiviseinät ja tyylikkäät holvikaaret. Vanhan Rauman puurakentamiseen tottuneelle Tallinnan vanhankaupungin rakennustyyli on virkistävän erilainen. Käytännössä yhdestä huoneesta koostuvan baarin nurkassa seisoi myös jylhä takka. Nyt taisi olla kuitenkin vielä niin lämmintä, ettei takkaan oltu viritelty tulta. Hanoja ei paikalla tainnut tällä kertaa olla kuin yksi, joten keskityin pullovalikoimaan. Kaapit ja hyllyt olivat täynnä vaihtoehtoja, joten katseella etsimisen sijaan kysäisin baarimikolta isoveljen aiemmin suosittelemaa Õllenautin Vanameestä - "Hello, do you have vanamees?" - taikasanat tehosivat. Pullo annettiin toiseen ja lasi toiseen käteen, hinta erittäin kohtuullinen kolme euroa.

Paikan löytää parhaiten bongaamalla õllepoodin ikkunan

Interiööriä.

Komea takka.

Vanamees!

Istuuduimme takan viereen sohvalle(!) nauttimaan interiööristä ja meiningistä - ja toki oluestakin. Täälläkin kuulimme yhdessä nurkassa puhuttavan Suomea. Keski-iän jo ylittänyt pariskunta jutteli drinkkilasien äärellä - en tiedä miten tällaiseen sisäpihalla sijaitsevaan olutmekkaan eksyy drinkille, mutta sekin on näemmä mahdollista. Tai tiedä sitten olivatko eksyneet, mutta hieman out-of-place vaikuttivat kuitenkin olevan. Hyvä silti, että olivat paikalla, kyllähän tätäkin mestaa voi suositella ihan kaikille. Toinen huomionarvoinen asia on se, että toistaiseksi kaikissa vierailemissamme olutravintoloissa oli ollut ilmainen avoin wifi ja niin täälläkin. Erinomaista palvelua varsinkin ulkomaaneläville, vaikka itse olisin toki voinut duunipaikan yhteyttäkin raiskata. Vanamees todisti Õllenautinkin olevan tilanteen tasalla, sillä oluen laatu oli jälleen virheetön. Tyylinä Ruis-IPA, jossa oli enemmän ruista kuin IPAa. Ilmeisesti single hop Chinook-lajikkeella ja parasta ennen päiväystä tutkimalla pullotuksestakin saattoi olla jo joitakin kuukausia aikaa. Ei siis ehkä enää freeseimmillään. Katkerossa piisasi, mutta hedelmää olisin toivonut enemmän - toki yhden humalalajikkeen käyttö rajoittaa sitäkin puolta. Silti aivan hyvä olut ja mukavahan se oli sohvalla rennossa takanojassa siemailla. Paikkana ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Tännekin palaisin mielelläni pidemmän kaavan mukaan kahlaamaan läpi kaupungin kenties laajinta pullovalikoimaa.

Õllepoodin belginurkkaus

Pois lähtiessä poikettiin, tietysti, vieressä sijaitsevaan saman omistajan pullokauppaan, jossa lienee käytännössä sama valikoima kuin itse ravintolassakin. Runsaasti belgejä, De Molenia, Amageria, Nøgne Ø:ta, Mikkelleriä, Thornbridgea, italialaisia crafteja... Myyjäneitonen täällä Drink Shopin vastaavaa puheliaampi - toisaalta olin kyllä itsekin muuttunut baarikierroksen aikana jäyhästä satakuntalaisesta lähes sujuvaksi supliikkimieheksi. Kyselin uusia paikallisia ja niitä myös sain Põhjalalta, Hopsterilta ja Õllevõlurilta. Näiden lisäksi mukaani tarttui myös yksi Mikkeller. Hinnat noin 3-4 euroa / pullo, myös Mikkeller. Päätähuimaava valikoima vain muutaman neliömetrin tilassa. Reppu nyt jo äärimmillään täynnä, mutta kierrosta oli vielä jatkettava - seuraavaksi vuorossa olisi Hell Hunt...