Olutoppaassa ja kotiolut.com foorumilla vaikuttava nimimerkki kanerjus lähestyi kotipanimonsa Rabbit Street Breweryn olutlähetyksen kanssa. Setissä neljä olutta - Mandarina Weizen, Black IPA, W Pale Ale ja Turvestout. Kaikista oli lisäksi mukana täydelliset reseptit, joten maistellessa tiesi tasan tarkkaan mitä olut on syönyt.
Alkusysäyksen Rabbit Street Breweryn tarinalle antoi
kirjoittamani pussimäskäysohje, mutta tekijän laitteisto on sittemmin päivittynyt pois pussimäskäyksestä - nyt käytössä on sähkövastuksilla toimivat peräti 50 litraiset mäskäys- ja keittoastiat, jotka on valmistettu vanhoista olutkegeistä.
Mandarina Weizen
Hefeweizen 5%
Mallaspohjasta puolet pilsneriä ja puolet vehnää. Humalina Magnum (katkero) ja Mandarina Bavaria (katkero & aromi). Hiivana Wyeast 3068 Weihenstephan Weizen ja käymislämpönä 18 astetta.
Sitruunankeltainen ja hiivoilla tietysti oikeaoppisen samea vehnäolut. Tuoksussa on neilikkaisuutta ja sitruunaisuutta sekä varsin runsaasti purukumimaisuutta. Oikein raikas, tyylinmukainen ja laadukkaan oloinen jo tuoksun perusteella.
Maussa vehnäinen maltaisuus on hienosti esillä, peräti korostuneesti. Monesti vehniksissä hiivan käymisaromit peittävät tätä puhdasta maltaisuutta, mutta kenties matalampi käymislämpötila päästää nyt maltaan paremmin esille. Vehnisten perusmauista tässä on enemmän neilikkaisuutta ja sitruunaisuutta kuin banaanisuutta. Lopussa on kukkaisen greippinen, hieman kiivimäinen humalointi, joka on sopivan katkera - olut päättyy kieltä hyväilevän katkeroiseen liukuun.
Oluen lämmetessä loppumakuun tulee pientä tiskirättimäistä tunkkaisuutta, jota yleensä esiintyy ainoastaan vehnäoluissa. En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta sitä on välillä kaupallisissakin. Tässä se ei oikeastaan pääse häiritsemään, sillä se tulee esiin vasta lasin loppupuolella kun olut on jo lämmennyt - lasi olisi ollut tyhjä jo pitkän aikaa, ellei olisi tätä olutarvioijan raskasta taakkaa kannettavana. Kokonaisuutena hyvä raikas ja pureva hefe!
W Pale Ale
4,5%
Maltaina: Pale Ale, Pilsner, Vehnä, Crystal 50, Cara Plus 10 ja Cookie. Humalina Columbus ja Magnum (katkero) sekä Waimea ja Wakatu (aromi). Oluen nimi tulee W-alkuisista aromihumalista. Hiiva tuo olueen pienen twistin, sillä se on belgialaista kantaa - Wyeast 3522 Belgian Ardennes.
Sameahko keltaoranssi olut, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksu on selkeästi belgihiivaisen mausteinen, hieman pippurinen ja kevyesti tallimainen - humalointikin vaikuttaa taustalla voimakkaasti, mutta enemmän yrttimäisen vihreänä kuin hedelmäisenä, mustaherukkaisuutta löytyy hieman. Sokkona menisi Saisonistakin ihan täysin. Mallaspohjasta erityisesti vehnä nousee tuoksussa esiin. Aika nami tuoksu, vaikkakin erilainen mitä odotin.
Maku on hyvä ja jälleen kokonaisuutena saisonmainen - nyt kuitenkin pehmeää tropiikin hedelmäisyyttä alku- ja keskivaiheilla sekä nz-humalille ominaista kevyttä mustaherukkaisuutta. Lopussa hiivan happamuus ja mausteisuus tulee kehiin samalla kun katkero puree tiukasti. Mielleyhtymiä tulee lähinnä Beer Huntersin loisteliaaseen
Saison De Randonneuriin - mainiota hienoista tallimaisuutta ja runsas humalointi. Hiivan rooli on korostunut ja se sopii tähän mielestäni hyvin - jos, tai siis kun, käsittelen tätä enemmän belginä kuin American Pale Alena.
Suutuntuma on hiivaisuuden johdosta runsas, vaikka onkin kepeä ja helposti juotava. Hiilihappoisuutta on runsaanlaisesti, mutta sekin sopii belgityyliin hyvin. Kokonaisuus on raikas.
Oikein miellyttävä maisteltava. Etukäteen ajattelin, että pääsen tässä jyvälle Waimean ja Wakatun mauista, mutta ei - kyllä hiivaisuus tässä on pinnalla ja hyvältä hiivalta tämä Wyeast 3522 vaikuttaakin. Tällä voisi tempaista vaikka kesäsaisonin tulemaan!
Black IPA
6%
Perusmaltaana toimii lähes 75% osuudella Vienna, eli täysin vaaleaa perusmallasta ei reseptissä ole ollenkaan. Lisäksi: Black, Roasted Barley, Flaked Barley, Flaked Oats, Crystal 50, Cara Plus 10, Cara Plus 100 ja Crystal 100. Katkerohumalina Magnum ja Columbus. Aromipuolella Citra, Nelson Sauvin ja Zythos. Zythos ei ole varsinaisesti kasvatettava humalalajike, vaan eri humalalajikkeista koottu blendaus - eri humalia siis puristettuna samaan pellettiin.
Saatesanat kertovat pullossa olevan jonkin verran humalamuhjuja, jotka kannattaa kaadossa tietysti jättää pulloon. Tästä johtuen arvelin oluen myös vaahtoavan reilusti joten suoritin kaadon ultravarovaisesti. Se kannatti, sillä lasiin nousi tälläkin tavoin mittava vaahto todella vaivattomasti.
Väri on syvän ruskea ja vaahto kauniin mokkavivahteista ja erittäin pitsikästä. Tuoksu yllättää ja hurmaa heti - yleensä en välitä hirveästi Black IPA tyylistä, mutta nyt mukana on IPAmaista hedelmäisyyttä ja nektarimaisuutta, eikä sitä normaalia tuhkaista paahteisuutta. Oluen istuttua lasissa hetkisen, muuttuu alussa hurmannut hedelmäisyys enemmän havuiseen suuntaan ja paahteisuus nousee myös runsaammin esiin suolaisena ja hieman pippurisena. Tuoksuista kannattaakin aina nauttia heti kaadon jälkeen, sillä silloin ne ovat voimakkaimmillaan.
Oluella on tukevahko runko ja maku muistuttaakin pitkälti reilusti humaloitua stoutia, paahteisuus on suolaista ja lakritsaista sorttia. Hedelmäisyys jää hieman paahteisuuden alle, nousten pilkahdellen esiin siellä täällä - välillä heti alkumaussa, välillä vasta katkeron iskiessä. Nelson Sauvinin tunnistettavaa mustaherukkapensaista otetta on taustavireenä alusta jälkimakuun asti. Lopun katkeroveto on nautinnollisen katkera ja pitkäkestoinen.
Vaikea tästä on mitään erityisempää valittamista löytää. Hedelmäisyys ei välity tuoksusta makuun sillä tavalla kuin toivoisi, mutta ei se toisaalta tee sitä kaupallisissakaan verrokeissa - ehkä siksi otan IPAni mieluiten vaaleana. Erinomainen olut tähän tyyliin, Black IPA, josta oikeasti pidin - ei tökkiviä kumivivahteita tai muitakaan karkeuksia!
Teron Turve Stout
7%
Maltaina Pilsner, Medium Peated Malt, Munich, Rye, Black Roasted Barley, Crystal 100, Wheat, Black ja Chocolate. Turvesavumaltaan osuus lähes 30%. Humalina tässä Magnum, Chinook ja Simcoe. Lisäksi keittoon on lisätty katajan havuja viimeisen vartin ajaksi. Hiivana tässä Safalen kuivahiiva S-33.
Lähestulkoon musta olut, joka vaahtoaa runsaasti ja mokkavivahteisesti. Intensiivisessä tuoksussa on suklaisuutta, greippistä humalaa, mietoa savuisuutta sekä maanläheistä mämmin ja turpeen sekaista tuntumaan. Kerrassaan miellyttävä tuoksu.
Maku on pehmeä ja olut täyteläistä, mutta katkero nousee voimakkaana tasapainottamaan ja kokonaisuus on balanssissa. Olut soljuu suussa lähes kermaisen pehmeänä - maltillinen hiilihappoisuus sopii kokonaisuuteen hyvin. Maku on enemmän turpeinen kuin tuoksu antoi olettaa, mutta hyvällä tavalla. Savuisuutta sen sijaan on silti vain miedosti. Paahteisuus on pehmeää, enemmän toffeemaista ja suklaista kuin kahvimaista saati lakritsaista - tämä kun yhdistetään suutuntuman pehmeyteen niin maistuuhan se hyvältä. Humalointi antaa oman kontribuution taustana vaikuttavan greippisyyden ja hienoisen havuisuuden muodossa. Keittoon lisätyn katajan makua en tästä nyt löydä, mutta varmasti se kokonaisuuteen omalla tavallaan vaikuttaa.
Kerrassaan miellytävä pehmeä ja miedosti savuinen olut. Jos nyt aletaan kategorisoimaan, niin itse pidän stoutia voimakkaamman paahteisena ja asettaisinkin tämän ennemmin Smoked Porter lokeroon pehmeämmän paahteisuutensa ansiosta.
Yhteenvetona voitanee todeta, että oluen valmistuksen prosessi on hyvin hallinnassa. Laatutaso pysyi kautta linjan korkeana ja resepteissäkin on vaikuttaa olevan sopivaa kunnianhimoa useiden maltaiden ja pienten belgihiiva ja turvetwistien kanssa. Ei kuitenkaan (ainakaan näissä oluissa) mitään erikoisuuden hakua erikoisuuden vuoksi vaan olutta tehdään selvästi sillä mentaliteetilla, että se on juotavaksi tarkoitettu. Kiitos kanerjus maistuvista oluista ja hyviä panoja jatkossakin!
Kauniin punertava, mutta vaahdoltaan niukka olut. Viskositeetti vaikuttaa heti kaataessa tuhdilta. Tuoksu on massiivisen maltainen - toffeeta, leipää, karamellia. ISOA MEININKIÄ! Hitunen asiaankuuluvaa sikunaisuuttakin nousee läheltä nuuhkiessa. Olut on täyteläinen ja makea, mutta tasapainoinen. Maussa on marmeladia ja aprikoosisosetta - hillomaista sokerisuutta. Lopussa nouseva katkeruus ja Chuck Norrisin roundhouse-kickin veroinen alkoholin lämmin potkaisu pyyhkivät kuitenkin tahmeuden suutuntumasta pois ja jälkimaku jää hyvin miellyttävän kuivahedelmäiseksi. Ei tällä oluella oikeastaan ole mitään uutta Barley Wine -genreen tarjota, mutta kun toteutus on hyvä ja kokonaisuus toimii, niin onhan se pirun nautittavaa.
