Olutarvio: Suomenlinnan Svartön Vehnä

Svartön Vehnä

Panimo: Suomenlinnan Panimo, Suomi (Vantaa)
Oluttyyli: Dunkelweizen (Tumma vehnäolut)
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (4,19€ / 0,5l)

Viimeisestä blogimerkinnästä on aikaa viisi päivää. Jännää että niin vähän, sillä aika tuntui jo pitkältä. Otin puolivahingossa miniloman kirjoittamisesta, kun koko viikonloppu meni Raumalle järjestetyn Rantafutisturnauksen parissa pelaillen, tissutellen, saunoen ja rentoutuen. Olutta tuli nautittua litramääräisesti aika reilusti, sehän on hyvää palautusjuomaakin kuulemma, mutta blogimerkintöjä näistä ei siunaantunut. Urquellia taisi eniten mennä, eli aivan Koff-mieheksi en sosiaalisessa paineessakaan alistunut. Reittaajan on toisinaan hyvä rentoutua raskaan blogivelvollisuuden painostuksessa. Nyt olen kuitenkin jälleen täällä ja tällä kertaa arvioinnissa Suomenlinnan Panimon alkukesästä Alkoon tullut tummempi uutuusvehnä.

Helsingin Suomenlinnassa toimiva panimoravintola laajensi tuotantoaan vuonna 2013, kun Vantaan Nikinmäkeen rakennettiin isommat tuotantotilat. Nyt panimolla on siis tuotantoa molemmissa sijainneissa, mutta pullokama tullee käytännössä kokonaan Vantaalta. Panimon kotisivuilta en olutta löytänyt ja Alkon sivutkin ovat oluen raaka-aineista vaitonaisia. Noh, vehnäoluessa nyt yleensä on ohramallasta, vehnämallasta ja ripaus humalaa. Katkeruutta Alko on mitannut tyylinmukaisen vähän, eli noin 22 EBUa.

Sameahko, tummanruskea olut, jonka vaahto jää vehnikselle epätyypilliseen tapaan niukaksi ja katoaakin melko nopeasti. Lasi oli kyllä puhdas, eikä vaahto jäänyt kuplina sen reunoille "roikkumaan". Vaahdon niukkuus kuulunee siis ominaisuuksiin.

Tuoksu on aluksi dunkelweizenmainen - vehnähiivan jopa hieman sahtimaista aromia ja hieman imelää saaristolaisleipää. Tuoksun jälkinosteessa mukaan kohoaa hieman yllättävää portterimaista suklaisuuttakin. Maussakin on paahdetta ja suklaata ja ne kohoavat peräti perusvehniksen piirteiden yläpuolelle. Maun alkupuoli koostuu heti paahtomaltaasta ja suklaisuudesta kevyellä kahvihöysteellä. Keskivaiheilla neilikkaa ja kevyttä banaanimaisuutta, jotka ovat tyypillisiä vehnäoluthiivan tuottamia käymisaromeita. Lopussa suklaa tekee paluun pehmeänä ja hieman kaakaomaisena. 

Katkero on kevyt ja hiilihappojakin normaalisti, vaikka vaahto tekikin katoamistempun. Jännän paahteinen tulkinta dunkelweizenista, mutta sopii hyvin omaan makuuni. Hidasta siemailtavaa hyvän kirjan kera.

Yhteenveto

Jännän paahteinen tulkinta dunkelweizenista.

ARVOSANA: 8

Juhannus-special: Ruosniemen Vuorineuvos Cask Edition

Olutblogaajan ja all-around hyvän jätkän "homma" on toisinaan mukavaa siitä syystä, että tiskin alta saattaa irrota spesiaalipulloa.  Rauman SOPP:n yhteydessä Toripöllön edustalla olevassa parkkiruudussa (ei siis anniskelualueella, hah haa kyylät!) otin vastaan pikkupullon Ruosniemen Panimon Vuorineuvos Cask Editionia - aidossa Mackmyran viskitynnyrissä kypsynyttä Vuorineuvos Imperial Stoutia, jota on ollut kaupallisesti saatavilla tietääkseni ainoastaan Helsinki Beer Festivalilla tänä keväänä. Festivaaleilla olutta tarjottiin 0,75 litraisissa pulloissa, mutta tämä pikkupullo oli Ruosniemen Antti Karpaleen käsin pullottama ihan minua varten - kiitos vaan! Hommasin vaihdon yhteyteen Antille vastalahjaksi itse tekemääni Kesäpilsiä, sen paikalle roudaamisesta kiitos vaimolleni - kyllä ne vaan viittii kun välillä muistaa pitää hiukan hyvänäkin. 

Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stoutin perusversio oli Alkon käsityöläisolut setissä tämän vuoden alkupuolella. Hajanaisia pulloja perusversiota löytyy vielä Alkoista pisin Suomea ja nyt se irtoaa jo alennettuun hintaankin, 5,09€ / 0,33l. Perusversio oli makeahko, erittäin täyteläinen ja hidastempoinen naukkailtava. Olikin jännä maistaa, mitä oluelle oli käynyt viskitynnyrikypsytyksessä. Ruosniemellä reseptien kehittelyn ja panimon yleishommien, kuten esim. oluen valmistuksen, parissa puuhaileva Antti kertoi SOPP:ssa, että kypsytyksessä on tosiaan käytetty aitoa Mackmyran tynnyriä, eikä mitään pelkkiä lastuja. Mackmyra on ruotsalainen viskitislaamo, joka valmistaa single-malt viskejä.

Otin tämän maistoon juhannuspäivän iltana. Luonto oli hiljainen, kodassa tuli, hyvä kirja ja pientä särvintä tarjolla oluen kylkeen. Kokemus oli elämyksellinen. Yritän seuraavassa palata vihkoon kirjaamieni maistelukommenttien tunnelmiin.

Musta, mokkaiselta vaahdoltaan vähäinen. Tuoksun perusteella laatutaso on käsipullottelusta huolimatta vähintäänkin OK - en muuten mainitsisi, mutta Antti itse mainitsi käsipullottelun olevan vähän niin ja näin. Tuoksu on yleisilmeeltään jykevän lakritsainen, suolainen ja toffeinen - kuten perusversiokin. Nyt kuitenkin vaniljainen ja tamminen viski lykkää kauniisti tuoksun kärkeen. Efekti korostuu jos nuuhkaisee oikein läheltä lasia. Tyylikäs tuoksu kerrassaan. 

Maku ei ole niin makean toffeemainen kuin perusversiossa, mutta runko on silti erittäin täyteläinen. Nyt tammipuumainen ote ottaa paletin heti alkuvedossa haltuun ja loppumakuun nousee viskisyyttä yhdessä alkoholin lämmittävyyden kanssa - efekti toimii joka kerta. Pelkkää tynnyriä maku ei kuitenkaan ole, vaan tutut lakritsi, suolaisuus ja toffeemainen maltaisuus ovat edelleen läsnä. Humaloinnin greippisen kukkainen aromikkuus on ainut mikä on nyt perusversiota taaempana, mutta toki aikaakin on jo viime maistosta vierähtänyt.  Katkerossa piisaa edelleen tarpeeksi purentaa ja olut on tasapainoinen. 

Voisin kuvitella tämän sopivan monille makeutta karsastaville himoreittaajille paremmin kuin makeamman perusversion. Itse pidän kyllä makeistakin impeistä, mutta kyllä tämä silti on moniulotteisuudessa perusversiosta vielä ainakin yhden tason ylempänä. Erittäin nautinnollista ja hyvää. Vielä kun lisää rinnalle hyvän juuston niin juhannushekuma on valmis. Jos tässä oikein arvioimaan ruvettaisiin, niin kiitettäväänhän se heilahtaisi heittämällä. Elämyksellinen ehtoo.

Alkon kesäoluet 2015: Beer Hunter's Mufloni Mosaic Vehnä IPA

Mufloni Mosaic Vehnä IPA

Panimo: Beer Hunter's, Suomi (Pori)
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (4,28€ / 0,33l)

Alkon kesäoluiden joukossa ainoana suomalaisena vaikuttaa Mufloni Mosaic Vehnä IPA. Pääsin maistamaan tätä jo Rauman SOPP -tapahtumassa toukokuussa, mutta sosiaalisen kanssakäymisen vallitessa tilanne eteni enemmän tissuttelun kun maistelun suuntaan. Hyvin kyllä kelpasi kulauteltavaksi. Kesäoluet oli julkaistu jo SOPP:n aikoihin, joten tiesin kotona pääseväni vielä uudelleen paremmin maistolle.

Porilaisten Vehnä IPAssa tylyt 91,8 EBUa katkeruutta. Humalalajikkeina Columbus (USA) ja nimen mukaisesti Mosaic (USA). Columbus lienee pääasiallisesti katkerointikäytössä ja Mosaicista - jota on kutsuttu myös lempinimellä "Citra on steroids" - revitään sitten esiin oluen aromikaräktääri. Pullon etiketti on tietysti mosaiikkikuvioinen. Korkissa näkyvä päiväys on 11/15 (6kk eteenpäin?) ja eräkoodi 171.

Sameahko, väriltään oranssinkultainen ja vaahdoltaan varsin niukka olut. Tuoksussa on voimakkaasti pihkaa, havuja ja mustaherukkaisuutta. Humalointi hyökkää niin kuin IPAssa pitääkin ja yleisilme on iskevän voimakas, mutta samalla raikas. Maussakin on potkua - humalointi iskee havuisena ja raa'an voimakkaan humalakäpyisenä sekä lopussa mustaherukkaisen aromikkaasti. Samaa mustaherukkaa löysin Duvel Triple Hopin 2014 versiosta, jossa oli myös Mosaicia. Nielaisun jälkeen jälkimakuun jää greippiä, pihkaa ja suun vuoraavaa pitkäkestoista katkeruutta. Vehnäinen mallaspohja luo tähän pehmeämmän ja runsaamman, ikään kuin kuohkeamman suutuntuman, johon tuo raaka, tyly ja ajoittain pellettimäinenkin humalointi yllättäen istuu hyvin. Ensimmäinen kerta, kun tämän tyylinen humalointi toimii minulle. Esim. Olvi IPAssa oli samaa, enkä voinut sietää sitä niin ohuen rungon yhteydessä lainkaan. Tässä jälkimakuun nousee hedelmäisyyttäkin, joka jää miellyttävänä makuna suuhun vellomaan. Rankka ja tyly, mutta toimiva Vehnä IPA.

Yhteenveto

Kovaa katkeroa ja hedelmäinen takapotku

ARVOSANA: 8½/10

Alkon kesäoluet 2015: Tucher Helles Hefe Weizen

Tucher Helles Hefe Weizen

Panimo: Tucher , Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alko (3,32€ / 0,5l)

Alkon kesäoluiden runsaassa jouk.. heh, no... otetaas alusta uusiksi. Alkon muutaman kesäoluen joukossa oli myös yksi tölkkiin pakattu vehnisvariantti. Panimona tällä kertaa Tucher. Vehnäoluet maistuvat minulle, joten en ole jaksanut purnata siitä, että niitä on Alkossa tällä hetkellä pitkälti yli 20 erilaista, kun taas monet muut tyylit joko puuttuvat kokonaan tai ovat todella huonosti edustettuina. En tosin ole aikoihin Alkosta juuri vehnäolutta ostanut, koska se on erittäin helppoa tehdä itsekin, mutta kuitenkin. Nyt siis maistossa Tucherin näkemys tähän yhteen lempioluttyyliini. Pakkaus on ilahduttavasti tölkki, sillä se on helppo ja kevyt ottaa mukaan kesän rientoihin, kuten esim. rannalle tai piknikille.

Tölkki sihahtaa auki ja lasiin kaatuu sameahkon keltaista olutta. Vehnislasin kapeammassa alaosassa on läpikuultavaa kultaista osiota. Vaahto on runsas ja kestää tovin. Tuoksussa on kaikkia vehnikselle tyypillisiä ominaisuuksia - banaanisuutta, purukumimaisuutta, sitruunaisuutta ja raikkaan aromaattista neilikkaisuutta. Kaiken taustalla on tietysti pieni pullahiivainen aromi. Maku on myös hyvin perinteisen hefemäinen, ei yllätyksiä - runko on hyvä ja pehmeä. Banaanisuus ja purukumimaisuus edellä tullaan ja loppumaussa mausteinen hiivaisuus korostuu. Oikein hyvät banaanit omaan makuuni - hiivan on annettu tykittää esterisyyttään kunnolla. Suutuntuntuma on runsaan, mutta pehmeäkuplaisen hiilihappoinen ja melko täyteläinen. Oikein hyvä ja oikein perinteinen vehnis.

Yhteenveto

Saksalainen vehnäolut

ARVOSANA: 8+

Maistelussa ajaton klassikko Sierra Nevada Pale Ale

Ostin juhannuksen viettoon Alkosta pari pulloa Sierra Nevadan klassista Pale Alea. En ole maistanut pulloakaan sitten viime kesän, vai oliko se peräti toissa kesänä... mene ja tiedä, mutta tällä kertaa innostuksen tarjosi Arto Halosen kirjoittama Tuopin Ääressä -blogi ja sen juttu: Klassikon jäljillä: Sierra Nevada Pale Ale

Kyseessä on siis Anchor Liberty Alen rinnalla yksi American Pale Ale tyylin ikoneista, peräti kantaisä - sellainen olut, joka oli aloittamassa koko buumia. Arto kirjoittaa Sierra Nevadan olevan Yhdysvaltojen seitsemänneksi suurin panimo ja Pale Alen myynnin olevan yli puolet panimon kokonaismyynnistä. Aika hyvin, kun miettii niitä kaikkia muitakin huikeita oluita, joita Sierra Nevada tekee. 

Arto kirjoittaa niin osuvasti, että lainaan lisää: 

Periaatteessa se (Sierra Nevada Pale Ale) juontaa juurensa 1970-luvulle ja päivään jolloin humala nimeltä Cascade tuli ulos. Aikaisemmin yhdysvaltalaiset humalajikkeet olivat olleet pitkälti samankaltaisia kuin lajikkeet Euroopassa. Kukkaisia, ruohoisia, puisia, käpymäisiä. Meni kuitenkin kymmenkunta vuotta kunnes herrat Grossman ja Camusi siirsivät kotiolut harrastuksensa kaupalliseksi. Uusi panimo otti nimensä Sierra Nevadan vuoristosta ja heti kättelyssä pantiin Pale Alea, aiempaa reippaammalla humaloinnilla ja viimeisteltiin Cascadella. Näihin aikoihin jo pelkän Ale-tyyppisen oluen näkeminen mantereella oli harvinaista, joten voimme vain kuvitella alkuvaiheen hankaluuksia myynnin kannalta. Lisäksi voidaan ottaa huomioon panimon uniikki hiivakanta, josta myöhemmin tuli eräs yleisimmistä hiivoista APA/IPA-osastolla. Wyeast 1056, Wlp001, Safale S05.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. ”Chico strain” on hyvin puhdas, kevyesti persikkaista hedelmäisyyttä tuottava ja varsin kuivaksi käyttävä hiivalajike.

Tämä hiivalajikkeen stoori oli itselleni uutta tietoa. Safalen versiota on tullut itsekin käytettyä antaumuksella, hyvää kamaa kun on. Sitten olutta lasiin, taustalla ribsit savustuspöntössä.

Kirkas, kuparinhohtoinen, enemmän ehkä kultaoranssiin kallellaan. Vaahto on runsas ja jättää tiheäsyistä brysselinpitsiä lasin reunoille. Tuoksu on klassista osastoa parhaimmillaan - Cascaden puhdasta kukkaisuutta ja greippisyyttä, jota tukee karamellistoffeinen, ei liian makea runko. Ei mitään moniulotteisuuden juhlaa, mutta tasapainoinen ja aina yhtä toimiva ja raikas tuoksu. Maku on myös silkkaa Cascaden juhlaa - ei liian kuivana, ei liian katkerana, ei liian makeana vaan tasapainoisen pyöreänä. Katkero laskeutuu kielelle heti siemaisun alussa ja maku jatkuu siitä kukkaisena keskivaiheen yli. Loppua kohti greippisyys voimistuu ja katkerokin nostaa profiiliaan muodostaen sellaisen sopivan ja pitkäkestoisen puraisun. Raikas ja tietysti kliinisen puhdas kokonaisuus - olisi muuten kiva maistaa aivan tuoretta, vielä hieman kirkastumatonta tulkintaa. En tiedä onko tätä suodatettu, mutta hiilihapot tehdään ainakin pullokäymisellä. Pullokäymistä varten voidaan suodatuksen jälkeen lisätä tuore hiiva. Pullon kun kaataa tyhjäksi, niin pohjalla on pieniä hiivajämiä, mutta sen verran vähän, että kun kaataa kaikki lasiin, näyttää kokonaisuus edelleen kirkkaalta. Mitähän tähän osaisi vielä lisätä - klassikko on klassikko ja todellakin asemansa ansainnut. Toimi tälläkin kerralla!

Kiitos Artolle kipinästä klassikon maistamiseen, suosittelen varauksetta muillekin.

Olutarvio: Vakka-Suomen Först I.P.A (Nortamo-Seora juhlaolut)

Först I.P.A

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi (Uusikaupunki)
Oluttyyli: India Pale Ale (Session IPA)
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Pääasiassa Rauman seudun kaupoista

Rauman kaupungin kunniaporvari, kirjailija Hj. Nortamo on jaarituksillaan tuonut kaikkien tietoon, millaista on raumalainen hauskanpito. Nortamon perinnettä, rauman kieltä, vanhaa purjelaivakauden merimieskulttuuria ja raumalaista kotiseutuhenkeä ylläpitää ja tuo esille Nortamo-Seor.

Näin Nortamo-Seor (suom. Nortamo-Seura) kuvailee toimintaansa kotisivuillaan. Seura on teettänyt Vakka-Suomen Panimolla kautta aikojen toisen juhlaoluensa, ensimmäinen oli tervalla maustettu Syydväst, joka teetettiin seuran 80-vuotisjuhlaolueksi vuonna 2010. Nyt vuorossa on sitten 85-vuotisjuhlaolut, Först, joka on ajan trendiä mukaillen tyyliltään IPA. Olutta on tehty Vakka-Suomen Panimon keittokoon verran, eli 2000 litraa ja se on saatavilla ainakin useimmista Rauman seudun S-ryhmän kaupoista. Syydvästin menekki oli viisi vuotta sitten yllättävänkin kova, joten nyt onkin helppo ennustaa, että tämä katoaa tässä IPA-trendin aallonharjalla raumalaisten suihin vieläkin nopeammin. Parasta ennen päiväyksestä päättelisin oluen pullotetun 9.6, eli tuoretta on.

Kirkas, kultaoranssi ja keskiverrosti vaahtoava olut. Olut hohtaa kauniisti tulen äärellä. Tuoksu on neulasmainen, hieman pihkainen ja kiivimäisen hedelmäinen. Oikein raikas. Maussa maltaisuus tulee esiin hienoisena toffeen vivahteena. Humalointi on katkeruudeltaan kesyä muihin maitokauppojen saman tyylisiin verrattuna, mutta greippimäistä ja havuista aromaattisuutta nousee makuun runsaasti. Samoin kuin mustaherukanlehtistäkin tuntua - olisiko Nelson Sauvin yksi käytetyistä humalalajikkeista? Jälkimakuun mentäessä maltaan toffee nousee jälleen humalien greippisyyden rinnalle. Tasapainoista ja raikasta. Hyvä entry-tason tuote aloitteleville IPA-fanaatikoille. Katkeruus ei säikyttäne satunnaisia juhlaoluenostajia, mutta luonnetta on kuitenkin sen verran, että eiköhän sieltä taas muutama maistelija innostu tästä kovassa huudossa olevasta oluttyylistä. Kokonaisuutena ihan näppärä maitokauppa IPA - raikas ja tuore.

Yhteenveto

Tasapainoinen maitokauppa IPA

ARVOSANA: 8

Resepti: Reittausblogin Aprikoosi Wit

Tässä resepti erittäin kesäiselle ja raikkaalle witbierille. Innoituksen tämän reseptin kehittelyyn sain Pub Winstonin Pienpanimo-olutjuhlilla vuonna 2014, jossa Beer Hunter's tarjoili Apricot Alea, joka oli aprikooseilla maustettu pale ale. Tykkäsin aivan sikana. Sen verran haastattelin tekijää, että aprikoosit oli tosiaan lisätty keiton loppupuolella ihan sellaisenaan kattilaan ja määräkin oli hulppea, en nyt enää muista paljonko litraa kohti, mutta paljon. 

Ajattelin aprikoosien sopivan mainiosti kesäiseen witbieriin, joten kehitin alla olevan reseptin. Mallaspohja on suoraan sama kuin kehittelemässäni Testowitissä - toimivaa ei ole syytä vaihtaa. Myös hiiva on sama kuin Testossa. Humalaksi valitsin pelkkää Cascadea, jonka rooli oluen makupaletissa on kuitenkin pieni, koska halusin mausteiden maistuvan kunnolla.

Olut on raikas ja witbierille ominaisen makuinen - kuin Hoegaardenia, mutta selkeällä aprikoosimaisella vivahteella, joka korostuu loppu- ja jälkimaussa. Tästä oluesta tuli yksi lemppareistani kertaheitolla ja tulen varmasti toistamaan reseptin useita kertoja. Harmittavasti pistin ensimmäisen erän kokonaan kegiin, joten en ole saanut pulloja läheteltyä blogitovereille maistettaviksi, mutta kenties seuraavasta erästä sitten.

 
Aprikoosi Wit
 (Witbier)

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.050
Final Gravity (FG):    1.010
Alcohol (ABV):         5.24 %
Colour (EBC): 8.4
Bitterness (IBU):  26.6

Maltaat:
51.79% Wheat Malt
41.43% Pilsner
3.46% Kaurahiutale
3.31% Viking Munich 18 EBC

Humalat:
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

Mausteet:
11.1 g/L Aprikooseja @ 0 Minutes (Boil)
1.0 g/L Korianterin siemeniä (murskattuna) @ 0 Minutes (Boil)
1.4 g/L Sweet Orange Peel (Appelsiininkuori) @ 0 Minutes (Boil)

Mausteet lisätään "flameoutissa" eli samalla kun keittolevy sammutetaan ja annetaan uuttua kannen alla 30 minuuttia, jonka jälkeen mausteet siivilöidään pois ja vierre jäähdytetään. Aprikooseina käytin säilykeaprikooseja, joista valutin sokeriliemen pois ennen kattilaan laittamista. Korianterin siemenet murskataan.

Aprikoosit

Mäskäys:
60 minuutin mäskäys 69°C.

Käyminen:
Hiivana WLP400 - Belgian Wit Ale ja lämpötila 20-22 astetta. Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin 5,5g / litra.

Muinaisoluen valmistus - Näin syntyy Haapsaaren Taari

"Taari on Suomen vanhinta, nyt lähes unohdettua olutperinnettä, jonka sahti-kulttuuri vähitellen syrjäytti. "

6 vuorokautta sitten valmistin muinaisolut taaria, tai ainakin yritin jotain sen suuntaista. Huomenna, juhannusaattona, tasan viikko oluen valmistuksesta tavaran pitäisi olla valmista ja aion ottaa sen maistoon. Suurin ero toiseen muinaisolueen eli sahtiin on se, että taari käytetään - siteeraan tässä lentävää lausetta Rauman SOPP:sta - mäskeineen päivineen. 

Tässä "Haapsaaren Taarin" resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan:

88% Viking Maltin Sahtimallas

12% Weyermann CaraRye

Autenttisempaa taaria olisi tullut käyttämällä maltaiden sijaan "erityisesti taaria varten valmistettuja leipiä" tai jauhoista valmistettua "imellysvelliä" - kuten Viini -lehden Oluelle -liitteessä vuonna 2013 todetaan. Näitä metodeja kun en tunne, eikä niitä netistäkään löydä, niin päädyin käyttämään maltaita, kuten sahdissakin. Periaatteessa asia on sama, käytännössä ei. 

Hiivana toimii pullahiiva, eli Suomen Hiivan perinteinen jokaisesta kaupasta (halvalla!) löytyvä leivontahiiva. 

Mäskäysvesi valmistellaan keittämällä siinä ensin katajaa. Itse otin omalta tontilta löytyvästä - ja pikkuhiljaa jo pienemmäksi käyvästä - katajasta muutamia oksia ja keitin niitä mäskäysvedessä noin vartin verran. Vartin keittämisen jälkeen kattilassa oli kauniin kuparisesti hohtava "kataja-tee", jonka annoin jäähtyä sellaiseen lämpöön, että maltaiden lisäämisen jälkeen pääsin suoraan 68-asteiseen mäskäyslämpötilaan.

Jutun kuvat on otettu pitkälti kännykällä, pahoittelut siitä.

Kun mäskäysvesi oli sopivan lämpöistä, kaadoin maltaat kattilaan, sekoittelin hyvin ja pistin kattilan - mäskeineen päivineen - esilämmittämääni uuniin. Kytkin uunin pois päältä kun olin saanut kattilan sinne sisään. Tässä vaiheessa lähdin leikkaamaan nurmikkoa ja palasin kun olin saanut homman valmiiksi. Aikaa meni noin tunti ja neljäkymmentä minuuttia, eli sitä voitanee pitää mäskäysaikana. Tämän jälkeen lisäsin mäskiin lähes kiehuvaa vettä BrewMaten näyttämän huuhteluveden määrän verran - kuitenkin niin, ettei mäskin tilavuus ylittäisi kattilani tilavuutta, sillä sahdin tavoin taarissakin koko mäski kiehautetaan. Tarkoituksenani oli pistää taari käymään 10 litraiseen hanalliseen vesiastiaan, joten eräkokonikin oli pieni, eikä 17 litraisessa kattilassa tehnyt tiukkaakaan.

Muinaisoluen maltaina Sahtimallas ja CaraRye - katajaveteen sekoitettuna. #stirred #not #shaken #olut #sahti #taari pic.twitter.com/ldFlyXAnpx

— Reittausblogi (@Reittausblogi) 12. kesäkuuta 2015

Tämän jälkeen otin induktiokeittolevyni ja siirryin ulkotiloihin mäskin kiehauttamista varten. Sytytin pihalle ulkogrilliin tulet ja löin pari kiveä ihan sellaisenaan liekkeihin. Hiukan katselin, ettei mitään sammalia tms. ollut joukossa, mutta muuten en alkanut mitään pesemään. Tuli hoitakoon sanitoinnin.

Lämmittelen kiviäni. Kohta dippaan nyytit mäskiin. #olut #sahti #taari pic.twitter.com/C2zEhYC6vo

— Reittausblogi (@Reittausblogi) 12. kesäkuuta 2015

Kun mäskiä sisältävä kattila oli keittolevyllä ja keittolevy päällä, oli mäskiä sekoitettava jatkuvasti, ettei tämä sokeripitoinen makea liemi palaisi pohjaan. Siinä sitten välillä sinkoilin kiviä kääntämään ja sitten takaisin mäskin sekoitteluun.

Notski leimuaa lähes keskellä kuvaa, mäskiä kiehautellaan kodan terassilla. 

Kivet olivat notskissa suorassa liekissä ehkä kymmenisen minuuttia. Tässä vaiheessa alkoi jo kiveä kääntäessä rystysiäkin kuumottamaan sen verran, että päättelin kiven olevan kohtalaisen kuuma. Otin kiven pihteihin ja kävin dippaamassa mäskiin - tätä tilaisuutta varten olin hakenut ihan oikean kamerankin jo sisätiloista ja laittanut sen valmiiksi hollille - ja hyvä niin, sillä tämä oli valmistuksen ehdottomasti mieleenpainuvin osa. Hieman nokisen tulikuuman kiven kun painoi mäskin sekaan niin mäski alkoi välittömästi kuplia ja kiehua kiven ympäriltä. Kattilasta nousi karamellisoituneen maltaan hieman savuinen tuoksu toffeisine vivahteineen. Tiesin heti, että tätä metodia tulisin käyttämään seuraavassa sahdissanikin. Samaa metodia käytettiin aikanaan tietysti siksi, että astiat olivat puisia, eikä niitä voinut lämmittää tulella. Nykyään metodia käytetään mm. Hollolan Kivisahdissa.

Dippasin mäskiin kokonaiset kaksi kiveä, jotka olivat kyllä kattilan koon ja mäskin tilavuuden suhteen aika isoja. Eikä kauaakaan kivien lisäämisen jälkeen, kun mäski alkoi kesken sekoittelun selvästi kiehua. Annoin kiehahtaa ja kiehuakin hetken, kunnes kytkin keittolevyn pois päältä. Sterilointi olisi sitten siinä. Pistin kattilaan kannen päälle ja asetin sen vesihauteeseen. Käytännössä siis pistin kattilan kahvoistaan roikkumaan käymisastian päälle, sitten vesiletku auki ja käymisastiaan kylmää vettä. Kun astia oli täynnä, jätin päälle pienen paineen, että vesi kiertäisi hiljakseen kattilan ympärillä. 

Jäähdytys meneillään. Otin kuvaamista varten kannen pois päältä.

Tässä vaiheessa grillasimme perheen kanssa notskilla makkaraa ja pihvejä ja noin kolmen vartin jälkeen kun kävin tsekkaamassa mäskiä, tuntui se sopivan lämpöiseltä. Päätin kaataa tavaran suunnittelemaani 10 litraiseen hanalliseen astiaan ja lisätä sitten nokareen pullahiivaa perään. En mitannut lämpötilaa, mutta otin pienen näytteen vierteestä desinfioituun desilitran mittaan. Kaadoin näytteen mittalasiin ja ominaispainomittari näytti 1.054 - noin 5% tavaraa ehkä siis tulossa.

Teh Magical Mystical Pullahiiva.

Pistin astian ilman kantta, mutta siiviläpussi suuaukon päälle viritettynä käymään yläkerran vanhaan suihkukomeroon, jossa on rauhallista ja sopivan viileää (noin 17 astetta). Annoin käydä siellä 4 vuorokautta, jonka jälkeen pistin astiaan kannen päälle ja siirsin kylmäkaappiin. Ensimmäisen ja toisen käymisvuorokauden aikana nesteen pinnalla oli iso "kräusen" eli hiivan käymisen tekemä vaahto. Kolmantena vuorokautena "kräusen" oli jo laskenut ja tavara pinnalla melko kirkasta. Annoin olla vielä vuorokauden ja koska näkyvää muutosta ei tapahtunut pistin kannen päälle ja laitoin astian kylmään. Maltaat olivat laskeneet astian pohjalle ja pinnalla oleva nestemäinen osa erottui astian ulkopuolelta tarkasteltuna selvästi. 

Käyminen näytti tältä vuorokausi hiivauksen jälkeen.

En ottanut ominaispainomittauksia käyneestä oluesta vielä tässä vaiheessa, joten en tiedä miten vahvaa tavara on - tokkopa tosin panomiehet muinoisina aikonakaan moisista mittauksista paljoa perustivat tai tiesivät. Panemisen taito vaan kulki suvussa perimätietona ja prosessi toistettiin aina niin kuin ennenkin. 

Nyt astia on ollut toista vuorokautta kylmässä ja huomenna, juhannusaattona, otan lasin käteen ja väännän hanaa. Mielenkiinnolla odotan, että vetääkö hana yhä astian pohjalla olevista maltaista tukkoon vai tuleeko maltaita lasiin asti ja onko tavara yleensä juotavaa. 

Näin siis tehtiin Haapsaaren Taari - nähtäväksi ja koettavaksi jää, että miten se sitten vielä nautitaan vai nautitaanko sitä.

Olutarvio: Great Divide Hercules Double IPA

Hercules Double IPA

Panimo: Great Divide, Yhdysvallat
Oluttyyli: Double IPA (DIPA)
Alkoholipitoisuus: 10,0%
Saatavuus: Alko (6,19€ / 0,355l)

Alkon kevään ehdoton uutuusjytky oli Great Dividen Hercules Double IPA, joka rantautui myymälöihin toukokuun puolivälin jälkeen. Olen maistanut olutta viimeksi vuoden 2011 heinäkuussa, jolloin diggasin kovin. Korkea hintakaan ei nyt vanhojen muistikuvien vielä lämmittäessä estänyt ostopäätöstä. Humalointi on hoidettu kombolla Simcoe, Amarillo ja Columbus, eli kaikki humalalajikkeet ovat jenkkiläistä alkuperää. Alko on mitannut oluesta tykit 98 EBU-yksikköä katkeruutta, jota tosiaan tarvitaan tasapainottamaan tuhti 10% alkoholipitoisuus, joka on DIPAllekin jo yli tyylin keskiverron. 

Oluen on tuonut maahan Diamond Beverages, jonka edustaja Walter Himanen riensi Olutoppaan foorumille sammuttamaan "ei se kuitenkaan ole tuoretta" -kommentit heti alkuunsa, ilmoittamalla, että olut on pullotettu huhtikuussa ja lähtenyt saman tien jenkkilästä Suomeen. Parasta ennen on marraskuussa, koska Great Divide merkkaa sen 8kk pullotuksesta eteenpäin.

Kuparinen, melko tumma, täysin kirkas ja vaahdoltaan runsas ja kestävä. Ei ole ihan tavallista, että 10% oluessa vaahto on tällainen. Kaunis näkyhän se on. Tuoksussa on toffeekaramellista maltaisuutta, greippisyyttä ja pehmeää hedelmää - ei ehkä sittenkään niin tykisti humaloitu kuin muistelin, vaan tulee hieman runko edellä. Alkoholi on erinomaisen hyvin piilossa. Maku on runsaan toffeinen ja karamellimaltainen - peräti raskas. Vahvuus tuntuu, mutta ei varsinaisesti puske makuun. Humaloinnin paras terä tuntuu jäävän raskaan rungon alle - pihkaa ja greippiä on, mutta raikkaampi sitrusosasto on tukahdutettu. Maku saa Barley Winen piirteitä maltaisessa makeudessaan. Turhan raskas omaan nykymakuun, vuonna 2011 ollut tietysti uutuuden viehätystäkin vielä mukana, mutta nyt skeptinen vanha jäärä ei enää tällaisesta hekumoi. Hyvä, mutta omalla tavallaan pettymys, kun ei ollutkaan odotusten mukainen, eli erinomainen.

Yhteenveto

Raskasrunkoinen, mallas edellä tuleva DIPA

ARVOSANA: 8

Olutarvio: Lagunitas DayTime Ale

DayTime Ale

Panimo: Lagunitas Brewing Company, Yhdysvallat
Oluttyyli: Session IPA
Alkoholipitoisuus: 4,65%
Saatavuus: Maitokaupat rajoitetusti (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Tykkäsin jenkkiläisen Lagunitaksen India Pale Alesta viime vuonna, joten tähän - inhoan tätä termiä, mutta koska oikein parempaakaan ei ole - Session IPAan oli helppo tarttua. 4,65% vahvuutta tarkoittaa sitä, että tuotetta löytyy ihan maitokauppojen puolelta, mutta ymmärtääkseni jonkin verran  rajoitetulla saatavuudella. Panimo ilmoittaa IBU-lukeman huitelevan noin 55:ssä, joten purentaa pitäisi löytyä. 

Hyvin vaaleankultainen ja vitivalkoiselta vaahdoltaan höttöinen olut. Tuoksussa on aprikoosimaisen ja persikkaisen hedelmäisiä sävyjä, mutta laimeasti. Loppu on sekavaa saippuan, maltaan ja humalapellettien muodostamaa sekamelskaa vailla ideaa tai tasapainoa. Ei kovinkaan houkutteleva. Maku on aluksi karkean pellettimäistä raakaa humalaa ja keskivaiheilta loppua kohti hieman hedelmäisempää. Katkero on sittenkin yllättävän kesyä ja loppumakuun iskee tyhjyys. Tuoreus ja iskevyys on jäänyt jonnekin Atlantin kuohuihin - Ratebeerin perusteella tämä on aivan erilaista paikan päällä. Kyllä se vaan on niin, ettei tällaista olutta ole tarkoitettu valtamerten yli rahdattavaksi. Lähin verrokki löytyy viime viikolta - Sori Brewingin Out of Office IPA ei ollut napakymppi sekään, mutta paljon parempi ennen kaikkea humaloinniltaan huomattavasti tuoreemman oloinen ja raikkaampi.

Yhteenveto

Oluen syvin olemus oli jäänyt Atlantille...

ARVOSANA: 6½

Kotiolutta: APAsta tuli American Strong Ale - vertin ensimmäinen kotiolut

Tänään luvassa juttu Olutoppaan nimimerkki vertin ensimmäisestä kotioluesta, joka ei mennyt aivan suunnitellusti, mutta lopputulos on kuitenkin laadultaan hyvä ja täysin juotava. Ainut virhe - jos sitä nyt virheeksi voi kutsua - tapahtui siinä, että oluesta tuli syystä tai toisesta tavoitetta vahvempaa. Tarkoituksena oli valmistaa American Pale Ale, tuttavallisemmin APA, mutta oluesta tulikin n. 8% vahvaa ja maku vastaa nyt lähinnä American Strong Alea.

Olut on pussimäskäämällä valmistettu. Reseptissä 3kg Pale Ale mallasta ja 200g Crystalia. Verti on mäskännyt pitämällä kattilaa uunissa 90 minuuttia ja tehnyt sitten normaalin 60 minuutin keiton. Katkerohumalaksi Magnumia ja aromipuolelle Cascadea. Hiivana aina toimiva US-05. Simppeli perus-APA:n resepti, oikein mainio ensimmäiseksi olueksi - ei turhaa kikkailua. 

Keiton jälkeen, eli käymisen alkaessa ominaispaino on kuitenkin ollut 1.070, joka on APA-tyyliselle oluelle liian raskas. Tarina ei kerro pääsikö verti tavoiteltuun eräkokoon vai jäikö eräkoko pieneksi ja vierteestä tuli siksi vahvempaa, vai saiko verti vain maltaista tavoiteltua enemmän irti, eli pääsi parempaan mäskäystehokkuuteen. Käymisen jälkeen ominaispaino oli 1.008, eli olut kävi 8% vahvaksi. 

Jos näin käy, voi vierrettä laimentaa keiton jälkeen vedellä. Hanavesi toimii hyvin, mutta vainoharhaiset voivat käyttää myös keitettyä. Laimennusveden määrän laskemiseen on esim. BrewMate -ohjelmassa oma työkalu (Tools -> Water dilution calc.). Laimennellessa kannattaa ottaa huomioon, että se vaikuttaa myös humalointiin ja mahdollisiin muihin mausteisiin, siis mikäli laimennat niin, että ylität suunnittelemasi eräkoon. 

Joskus, varsinkin panouran alussa kun ei tiedä paljonko keiton aikana haihtuu, käy niin, että runsaasta haihtumisesta johtuen saa vähemmän vierrettä, mutta vahvempaa. Jos sitten laimennat sen suunniteltuun eräkokoon, pitää suunnittelemasi IBU-lukema edelleen paikkansa - sinulla on suunniteltu määrä suunnitellun vahvuista vierrettä, johon olet lisännyt suunnitellut humalat. IBUt ja aromihumalointi laimenevat ainoastaan jos ylität suunnittelemasi eräkoon. 

Tästä syystä on hyödyllistä mitata ominaispaino ennen keittoa - jos se on jo tässä vaiheessa suunniteltua suurempi, tiedät että tulet saamaan enemmän suunnittelemasi vahvuista vierettä, joten ehdit vielä tarkistaa humalien määrät. Keiton jälkeen on jo myöhäistä tehdä näitä tuunauksia.

Siinä vertille ja muillekin pientä vinkkiä tuleviin panoihin. Nyt takaisin vertin ensimmäisen oluen pariin - hän nimittäin lähetti minulle sitä kaksi pulloa maistettavaksi. Olut on valmistettu 13.5, lapottu sekondääriastiaan 20.5 ja pullotettu 25.5. Maistaessa olut oli ollut vasta kaksi viikkoa pullossa ja siis absoluuttisen tuoretta. 

Kultaoranssi olut ja hiilihappojakin on parissa viikossa muodostunut. Vaahto on vielä osin suurikuplaista. IPA-lasin ohuemmasta jalkaosasta olut on läpinäkyvää, ylempää ei. Kaikki oluet eivät kirkastu näin hyvin koskaan, mutta toisaalta kaikkien ei ole tarkoituskaan kirkastua. Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin oikein hyvältä. 

Tuoksu on kypsän hedelmäinen, mansikkainen ja "lämmin" alkoholipitoisuus huokuu läpi selkeästi. US-05:n käymisaromit - persikka ja näin tuoreena vielä pieni pullaisuus löytyvät myös. Ei kuitenkaan mitään, mikä kielisi prosessivirheistä. 

Olut on suussa täyteläinen ja lämmittävä - alkoholi nousee maussakin esiin. Trooppista hedelmäisyyttä ja greippivetoakin löytyy, mutta tuhti runko ja alkoholisuuden tahmainen tuntu peittävät raikkauden alleen. Alkoholin lämpö tuo pientä mausteisuutta loppuvetoon. Katkeroa ei sen sijaan tule kovinkaan voimakkaasti vaan sekin jää yleisen tuhtiuden alle, joten alkoholin lämpö jää viimeiseksi tunnuksi suuhun. Kyllä tämä American Strong Aleksi menee, jos lokerointiin lähdetään. Humalaa kun ei ole IPA/DIPA -tasoisesti.

Kokonaisuutena hyvät maut ja laatutaso, mutta vahvuutta ja sitä myötä häiritsevääkin alkoholisuutta on turhan paljon - toki vahingossa tai kokemattomuuttaan tullutta. Mutta sitä ei vertin nyt kannata murehtia, sillä neitsytmatka on tehty ja pano-titanic seilaa yhä - prosessi vaikuttaa olevan laadullisesti kunnossa ja se on tässä vaiheessa tärkeintä. Reseptejä voi hioa seuraavillakin kerroilla.

Kiitokset vertille näytteestä, annan seuraavan pullon kypsyä pidempään ja katsotaan mihin suuntaan maku kehittyy.

Kotiolutta: Maistelussa Smooth Rock Breweryn APA ja Portteri

Toukokuun lopulla istahdimme Rauman kotipanijoiden kanssa alas meren äärelle, ensin saunan terassille olutta nauttimaan ja sitten myöhemmin myös lauteille löylyihin. Mukana oli myös Smooth Rock Breweryn Timo, jolta sain tapahtuman jälkimainingeissa parit oluet maistettavaksi ihan soolonakin. Timon kotipanimon nimestä Raumaa tuntevat voivat pähkäillä mahdollista geopoliittista sijaintia. Timon antamat oluet ovat APA, jota ei ollut tuolla kokoontumisessa mukana, ja Portteri, jonka jo kokoontumisessa totesin erinomaiseksi.

Maisteluiden tueksi sain Timolta täydet reseptit. Ensin maistoon APA.

#5 APA

Maltaat:

- Viking Pale Ale 94%

- Viking Crystal 150 6%

Humalat:

- Challenger 1,2g/l @ 60min

- Magnum 0,3g/l @ 60min

- Cascade 1,0g/l @ 15min

- Cascade 0,8g/l @ 0min

- Cascade 0,8g/l @ pääkäymisen jälkeen pönttöön

Hiiva:

- Safale US-05

Muut:

OG 1,049

FG 1,008

alc 5,6%

IBU 39

EBC 16

Kirkas, vaahdoltaan mukavan runsas olut. Kaunis oranssinhohtoisen kuparinen väri. Huikean hienon kirkkauden on Timo saanut aikaiseksi. Tuoksussa on kevyesti toffeemaista ja karamellimaista maltaisuutta. Mallas on jopa hallitsevana, humalointi tulee jotenkin vaimennettuna ja enemmän kukkaisena kuin jenkkisitruksena. Maussa greippiliuku pääsee irti, mutta edelleen kevyenä - katkeruutta kertyy kuitenkin loppuun kuivattavasti. Erittäin puhdas maku ja maltaisuus tulee hienosti, mutta turhan pliisua on - humaloinnin voisi saman tien tuplata. Saunaillassa maistettu Timon IPA oli hedelmäisempi ja runsasmakuisempi. Laatutasoltaan timanttinen suoritus, mutta reseptiin lisäisin itse humalaa avokätisesti. Passelia janojuomaa, mutta kaikki muut Timon oluet joita olen maistanut ajavat makumieltymyksissäni tämän edelle.

Seuraavaksi maistoon portteri. 

#4 Porter

 

Maltaat:

- Viking Munich Malt 64%

- Viking Vienna 20%

- Weyermann Carafa 3 10%

- Weyermann Caramunich 2 6%

Humalat:

- Tettnanger 6,9g/l @ 60min

- D Saaz 1,7g/l @ 30min

Hiiva:

WLP830 German Lager

Muut:

OG 1,057

FG 1,012

alc 5,8%

IBU 49

EBC 107

Tässä reseptissä huomattavaa on Munichin käyttö perusmaltaana, ei olisi itselläni tullut mieleen, mutta toimii kyllä hyvin. Lisäksi olut on käytetty lagerhiivalla ja muutenkin lagerin tavoin. Luokiteltaisiinko se sitten balttiportteriksi?

Sysimusta ja mokkavivahteisen vaahtoinen olut. Tuoksu on saunaillastakin tutun herkullinen - voimakasta paahteisuutta, lakritsia ja hieman jopa merellistä suolaisuutta. Lämmettyään mukaan tulee myös suklaisuutta. Humalan aromikkuuttakin tulee huomattavasti, vaikka viimeisin lisäys on 30 minuutin kohdalla tehty. Maku on aluksi pehmeä - paahteinen, suklainen, hieman jopa kermainen. Keskivaiheilla katkero alkaa rakentumaan ja kehiin tulee voimistuvaa suolaisuutta, joka loppua kohti muuttuu "noitapillimäisen" lakritsaiseksi. Katkero näykkäisee sopivasti - se ei lyö yli, vaan makuun jää hieman maltaan makeutta. Tämä vieno makeus kun yhdistetään suolaisuuteen niin siinähän meillä on makupari, joka toimii tasapainoisesti ja herkullisella tavalla. Erittäin hyvä olut. Oluttyyliltään ehkä sittenkin lähinnä Schwarzbieriä, jos maun kautta ajattelee. Menee maistamieni kotioluiden parhaaseen kolmannekseen ehdottomasti.

Kiitos Timolle oluista! Panoprosessi on kunnossa ja tiettävästi into prosessin jatkohiomiseen ja reseptiikan kehittämiseen myös kova. Tästä on hyvä jatkaa.

Olutarvio: Brewdog This.Is.Lager

This. Is. Lager

Panimo: Brewdog, Skotlanti
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat

Viime lauantaina grillikota lämpesi UEFA Champions Leaguen finaalin ajaksi. Mukana mm. kotioluita raumalaiselta Smooth Rock Breweryltä ja Olutoppaan nimimerkki vertiltä. Aloitin pidennetyn illallisen kuitenkin keveimmästä ja kaupallisimmasta päästä Brewdogin lagerilla.

We had a simple aim. To reclaim one of the world’s formative beer styles in honour of the great German and Bohemian Pilsners of the 19th Century.

Saksan ja Tshekkien suuntaan siis mennään kuvauksen perusteella ja humalatkin vahvistavat tämän - Hersbruckeria Saksasta ja klassista Saazia Tshekistä. Näiden lisäksi myös amerikkalainen Columbus mainitaan. Katkeruutta 40 IBUa, se on hyvä määrä maitokauppavahvuiseen pilsneriin, esim. Pilsner Urquellissa on Alkon mittausten mukaan 25 IBUa.

Kultainen, kirkas ja vitivalkoista hieman höttöisen ilmavaa vaahtoa päälleen muodostava olut. Tuoksu on viljavan maltaisa ja hieman kukkean humaloitu - oikeastaan melko mitäänsanomaton. Urquellissa on selvästi enemmän ytyä, tämä on neutraalimpi. Maku jatkaa tuoksun linjoilla - maltaisuutta, ehkä pientä diasetyylin häivähdystä ja sitten yllättävänkin maltillinen puraisu. Aromipuolella on vain pientä kukkaisuutta. Suutuntuma on hyvä, siitä kiitokset. Runko on sopivan täyteläinen tähän vahvuuteen ja hiilihappoisuus on pidetty sopivalla tasolla. Mauiltaan ei ihmeellinen, mutta suutuntuman vuoksi ihan mukava juotava, tuhannesti parempaa kuin vissyvesimäinen bulkkitavara, mutta urkki on kuitenkin selvästi parempi. Välimallin pils.

Yhteenveto

Väliinputoaja

ARVOSANA: 7½

Maistelussa Sori Brewing Garden Wit ja Out of Office Session IPA

Tallinnaan joukkorahoituksella panimon pykännyt ja itsestään suurta meteliä pitänyt Sori Brewing on aloittanut oluenteon ja tuotteita on alkanut näkymään jopa Raumalla asti. Nämä kaksi olutta, jotka ovat ainakin toistaiseksi panimon ainoat alle 4,7 prosenttiset, ostin Ruokapuoti Lumosta. 

Vaikka kyseessä on siis virolainen pienpanimo-olut, on etikettitekstit ainakin näissä selvällä suomenkielellä. Viron markkinoille on kenties omat etiketit. Etiketin mukaan Out of Office IPA on panimon kolmas keitto, eränumero #003 ja päiväyksestä (13.5.2016) päättelisin oluen pullotetun 13.5 - vain hieman yli kolmen viikon ikäistä, eli ilahduttavan tuoretta siis. Garden Wit on erää #004 ja pullotettu seuraavana päivänä, 14.5.

Ensimmäisenä maistoon Garden Wit. Belgityylinen witbier, joka on maustettu korianterilla, appelsiininkuorella ja ruusunmarjalla. Kaksi ensin mainittua ovat witbierille tyypillisiä mausteita, mutta ruusunmarja on eksoottisempi valinta.

Utuinen, kultainen ja mukavan runsaasti sekä pitsikkäästi vaahtoava olut. Tuoksu on raikkaan belgivetoinen - korianterisuus tulee kärjessä kepeänä ja sen jäljissä runsaasti appelsiinia ja taustavireenä happaman belgihiivan mausteinen viba. Hyvä tuoksu! Maku on yllättäen kuivemman mausteinen kuin witit yleensä - suutuntumaa pyöristävän vehnän osuus ei ole niin pinnalla ja mausteisuus kehittyy lähes saisonmaisiin mittoihin asti. Sellaista Hoegaardenin tyylistä pehmeää appelsiinin ja sitruunaisuuden tuntua - josta itse pidän - tässä ei juuri ole. Ruusunmarja, luullakseni, tulee kehiin keskivaiheen jälkeen oluen mennessä kohti nielua. Mausteisempi ja sen vuoksi myös kuivemman purevampi kuin witit yleensä - Farmhouse Wit... Wit Saison? Ihan hyvä, mutta ei sittenkään sellainen pehmeä ja litroittain kipattava kuin  tyylin arkkityypit, joita siis itse ennemmin suosin.

Seuraavaksi Out of Office Session IPA. Jenkkilän humalia tietysti käytetty, kattaus on klassinen Simcoe, Cascade ja Centennial.

 
Utuinen, kultaoranssi ja runsaan pitsikkäästi vaahtoava olut. Tuoksussa on heti kaatamisen jälkeen herkullista trooppista hedelmäisyyttä raikkaasti ja tuoreesti. Oluen oltua lasissa hetkisen mukaan tulee myös hieman pellettimäistä karkeampaa yrttistä osastoa - silti moninkertaisesti hedelmäisempi kuin esim. Olvi IPA, josta en tykännyt ollenkaan. Mallas ei tuoksussa pääse "häiritsemään", kuten ei näissä keveissä humalamehuissa yleensäkään. Maku on purevan katkera - tietysti jo pakollisesta ohutrunkoisuudestakin johtuen - mutta hedelmäisyys ja fruktoosinen tuntu kontraavat purennan kohtalaisesti. Miellyttävä juoda, ei kaukana Keisari 66:sta sen loiston päivinä, mutta Founders All Day IPAn hekumallisuuteen on vielä matkaa.

Ihan hyvä ensikosketus Sorin oluisiin. Laatutaso on korkea ja reseptitkin kohdillaan, josko nyt eivät aivan täysin omaan makuuni sopivia. Sitten vaan odottelemaan, että jätkien verkkokauppa avautuu, niin pääsee maistamaan sitä vahvempaakin osastoa ihan täällä kotosalla.

Panopäiväkirja: Kaikkein Pyhin Quadrupel 5.6.2015

Tässä kotipanimoni panopäiväkirja, eli käytännössä "lokikirja" siitä mitä tapahtui 5.6.2015:

Tavoite:

Panna noin 11% Quadrupel tyylinen vahva belgiale, jossa mausteena omalta tontilta haalitut kataja, kuusenkerkkä ja punaherukanlehti sekä lisäksi appelsiininkuori ja kotimainen hunaja.

17.00

Oluen työstö alkaa maltaiden mittaamisella. Reseptiin 2kg Pilsneriä ja 0,5kg Biscuitia, Vehnää ja CaraRye -ruismallasta.

17.10

Mäskäysvesi, 10 litraa, lämpenee pestyssä kattilassa. Tavoitelämpötila on 75 celciusta ja siihen kun täräyttää maltaat sekaan niin pitäisi olla mäskäyslämpöistä - tässä reseptissä tavoiteltu mäskäyslämpötila on 69 astetta. Pistin myös uunin lämpeämään noin 70 asteeseen, laitan kattilan sinne mäskäyksen ajaksi.

Maltaat

17.20

Mäskäysvesi on 75 asteen lämpöistä. Nostan kattilan lattialle patalappujen päälle ja kaadan maltaat sekaan. Sekoitan vimmatusti ainakin puoli minuuttia. Lämpötila näyttää 67-68 astetta. Nostan kattilan levylle ja lämmitän koko ajan sekoittaen. Reilun minuutin päästä lämpötila on noin 69 astetta. Nostan kattilan uuniin ja asetan uunin piippaamaan 60 minuutin päästä.

Mäski ennen uunia

17.30

Ulos keräämään oluen mausteita - katajanoksia, kuusenkerkkiä ja punaherukanlehtiä. Lapset innoissaan apuna.

18.30

Mäski on muhinut jo noin 70 minuuttia - otan kattilan pois uunista. Mäskin lämpötila näyttää 70 astetta - uuni kenties lämmittänyt, vaikka jätin sen päälle 50 asteeseen, eli minimille. Kaadan mäskin käymisastian päälle asettamaani pesuvatisiivilään, johon on siiviläpussi viritetty päälle. Sen jälkeen mittaan 8 litraa huuhteluvettä kattilaan ja alan lämmittämään sitä, tavoite noin 85 astetta.

18.40

Huuhteluvesi OK. Suurin osa "ensivierteestä" on jo valunut käymisastiaan. Nostan siiviläpussissa olevan kuivahkon mäskin nyt kattilaan, jossa on huuhteluvesi ja sekoitan raivoisasti puolisen minuuttia. Annan olla hetken ja vien tässä vaiheessa keittolevyn ulos, koska suoritan keiton siellä (ei hajuja sisälle -> tyytyväinen vaimo -> voitte arvata loput).

18.50

Keittolevy on ulkona ja mäskipussikin on lillunut huuhteluvedessä aikansa. Nostan pussin ylös kattilasta, annan valuttaa enimmät vierteet kattilaan ja nostan sen sitten pesuvatisiivilään käymisastian päälle. Sen jälkeen kaadan kattilassa olevan huuhtelusta syntyneen vierteen taas siivilässä olevan mäskin päälle ja sekotan vielä kerran vimmatusti. Päätän vielä painella viimeisetkin mehut mäskistä painamalla pesuvatisiivilässä olevaa mäskiä kattilan kannella - se on täydellisen kokoinen tähän käyttötarkoitukseen. Saan käymisastiaan vierrettä sen verran kuin Brewmate kertoo, 14 litraa.

19.05

Kattila on ulkona keittolevyllä ja levy on päällä. Nyt odotellaan, että alkaisi kiehumaan. Odottelun aikana on hyvä punnita mausteet:

60g kuusenkerkkää (olisi ollut 150 grammaa ja rapiat tarjolla, mutta 60 näytti silmämääräisesti oikealta - alunperin olin ajatellut max. 30 grammaa...)

20g punaherukanlehtiä

20g appelsiininkuorta 

100g katajaa (oksia, neulasia ja marjaa) määrä kuulostaa paljolta, mutta tämä on huomattavasti vähemmän mitä yleensä käytän esim. sahtiin.

 19.20

Ei kiehu vielä. Korkkaan kotitekoisen pilsin oluenteko-olueksi. 

19.30

We have a boil! Nakkaan 10g Magnumia kattilaan ja siinä onkin tämän keiton ainoat humalat. Viritän kattilan sopivasti raoilleen, niin että DMS karkaa, mutta vierre ei kiehuessa kuitenkaan käy aivan olemattomiin. Sytytän pihagrillin ja naatiskelen pilsiäni.

20.15

Vartti keittoa jäljellä, joten sokeria kehiin! Lisään luomuruokosokerin ja tumman sokerisiirapin pienissä erissä, jottei pala pohjaan. 

20.20

Laitan siiviläpussin mausteineen (kataja, kuusenkerkkä, punaherukanlehti, appelsiininkuori) kattilaan ja painelen sitä puukontupella nesteen pinnan alapuolelle. 

20.30

Keitto ohi, joten keittolevy pois päältä ja kansi kiinni - annan siiviläpussin olla vielä kattilassa kannen alla. Uuttukoon nyt aikansa. 

20.33

Tuon desinfioidun käymisastian sisältä ulos ja nostan IKEA:n lävikön aka siivilän sen päälle ja sitten kattilassa vielä olevan maustepussin siivilään. Tämän jälkeen valutan kattilassa olevan vierteen vielä maustepussin läpi käymisastiaan. Sitten pesemään kattilaa ja desinfiointi siihen perään. 

20.36

Kaadan höyryävän kuuman vierteen takaisin kattilaan ja jälleen IKEA:n lävikössä olevan siiviläpussin läpi. Kaikki mausteet ovat pussissa yhä paikoillaan. Kaadan vierteen takaisin kattilaan siksi, että haluan suodattaa ylimääräisen ruvan pois ja lisäksi jäähdyttää vierteen mahdollisimman nopeasti vesihauteessa - kattilassa tämä onnistuu minulta parhaiten. Pistän kattilan käymisastian päälle ja annan veden valua puutarhaletkusta - vierre jäähtyy puolessa tunnissa hiivauslämpöön. 

21.20

Vierre on 22 asteista, joten kippaan herätellyn Safbrew Abbayen sekaan. Ominaispaino tässä vaiheessa on 1.080, mutta se nousee tavoiteltuun 1.093:een kunhan lisään pääkäymisen loppuvaiheessa 500g hunajaa pönttöön, kuten aikomus olikin. Nostan pöntön yläkerran komeroon, noin 18 asteiseen tilaan, jossa se saa käydä rauhassa.

Oluen valmistus on päättynyt. Nyt vielä pakolliset pesut ja sitten eteenpäin.

Maistelussa Mallaskosken Black IPA ja Black Pils

Huhtikuun lopulla sähköpostiin tipahti keskimääräistä mielenkiintoisempi tiedote. Lähettäjä oli Captol Invest, jonka konserniin Mallaskosken Panimo ja alkoholijuomia maahantuova Servaali Oy kuuluvat.

Tiedotteessa kerrottiin Mallaskosken Panimon lanseeravan uuden Black -olutsarjan: 

Yltiöoptimistisen jenkkipienpanimo-/startup– trendin jyllätessä Suomen markkinoilla Mallaskoskella ahdistuttiin marraskuussa auringonpaisteen ja iloisuuden utopistiseen tavoitteluun ja päätettiin tehdä jotain aivan muuta, paremmin omalle luonteelle sopivaa. ”Halusimme tehdä jotain, mitä ei ole Suomessa aiemmin tehty ja mikä kuvastaisi paremmin meidän sielunmaisemaamme. Pitkään pohdittuamme päädyimme Black-sarjaan, jossa kantavana ajatuksena on tehdä tummanpuhuvia tulkintoja kaikista oluttyyleistä, alkuperäiseen värimaailmaan katsomatta”, kertoo Mallaskosken panimon tuotepäällikkö Henrik Larkio. ”Idea oli mielenkiintoinen, sillä sanomattakin oli selvää että väriaineita ei tultaisi käyttämään, vaan oluen musta väri haettaisiin  pelkästään maltailla”, jatkaa Jyri Ojaluoma, Mallaskosken panimomestari.

Sarjan ensimmäisiksi oluiksi mainittiin jo vakiotyyliksi muodostunut Black IPA ja mystisempi Black Pils. Tiedotteen lopussa lukee, että näytepyyntöjäkin voisi lähettää ja nyt oli ensimmäisen kerran lähellä, että olisin pyynnön lähettänyt, mutta en kuitenkaan lähettänyt. Reittausblogin linja siis pitää edelleen, eli näytteitä otetaan kyllä tarjotessa vastaan, mutta mitään ei pyydetä. Voi kuulostaa hölmöltä, koska ilmainen olut on ilmaista olutta, mutta siinä on tietty fundamentaalinen ero. Jos itse pyydän näytteen, koen olevani velvoitettu siitä jotain kirjoittamaan. Jos näytettä tarjotaan ja otan sen vastaan, voin kirjoittaa siitä jos huvittaa.

Ilokseni toukokuun alkupuolella sitten tipahti Captol Investilta uusi sähköposti, jossa näitä oluita tarjottiin maistettavaksi. Tuulettelin voittajan elkein, olin jo lähellä sortua, mutta nyt oluet olivat jääräpäisyydestäni huolimatta käsissäni. Nyt olet siis lukemassa jälleen juttua syntisistä näyteoluista. 

Oluet ovat Mallaskosken Panimon tänä vuonna käyttöönotetun pullotuslinjaston ensimmäiset tuotteet. Pullomalli on tyylikäs ja etiketit tyylikkäästi mattamustaa kultaisella painatuksella. Etiketistä löytyy tekstit useammalla eri kielellä. Seinäjoen Sanomien haastattelussa panimomestari Ojaluoma kertookin panimon tähtäävän pulloilla vientiin:

Uusilla pullotuotteilla Mallaskoski ei suoraan rynnistä markettikauppaan. Ojaluoman mukaan menekkiä on aluksi hotelli-, ravintola- ja catering-puolelle, tulevaisuudessa mahdollisesti myös Alkon valikoimiin.

Mallaskoski tähyää vakavissaan myös rajojen yli, vaikka suunnitelmat sen suhteen ovat alkutekijöissään.

–  Oikeastaan koko pullotuslinjan idean oli, että vietäisiin tuotteita ulkomaille. Tänne kyllä tuodaan paljon ja markettien hyllyt ovat täynnä ulkomaisia merkkejä, mutta suomalaiset loistavat poissaolollaan naapurimaissakin, Ojaluoma toteaa.

Pulloissa on tölkkeihin verrattuna Ojaluoman mukaan se hyöty, että etiketti on helppo vaihtaa markkina-alueen mukaan.

– Tölkki, jossa on Palpan (Suomen Palautuspakkaus Oy) merkki, ei oikein sovi vientiin.

Ensimmäisenä näistä mielenkiintoisista uutuuksista maistoon pääsi Black IPA, jossa katkerointi hoidetaan Chinookilla ja aromipuolesta vastaavat Amarillo ja Simcoe - kaikki jenkkilän humalalajikkeita. Mallaspohjasta panimon tiedote kertoo seuraavaa: 

Black IPA:n viidestä mallaslajikkeesta koostuva mallaspohja sisältää myös kolmea mustaa mallaslajiketta. Mustat maltaat luovat osaltaan oluen makumaailmaan sopivaa paahteisuutta. ”Black IPA –olutta rakennettaessa mallaspohjalle on kaksi vaihtoehtoa; joko stoutmainen paksu ja ”raskas” tai IPA:mainen mahdollisimman kevyt. Mallaskosken Black IPA edustaa näistä jälkimmäistä”, kertoo Jyri.

Syvän musta ja maltillisesti vaahtoava olut. Mustuuden aste on vaikuttava - olut on oikeasti mustaa. Tuoksussa on sitrusmaista ja havuisen pihkaista humalointia, mutta se on enemmän pehmeän aromaattista kuin parhaaseen IPA-tyyliin iskevän huumaavaa. Mallaspohjan tuoksut kantautuvat karamellistoffeisina - paahteisuutta ei tuoksussa liiemmin ole. Maku on keskiverrosti katkera ja tuoksua paahteisempi. Humalien hedelmäinen puoli jää hieman jopa alakynteen ja kokonaisuus menee hieman yksipuoliseksi katkeron ja maltaan jyystämiseksi. Jälkimakuun nousee kahvimaisiakin piirteitä ja katkeruus jatkuu pitkälle jälkimakuun. Suutuntuma on keskitäyteläinen, ei raskas, eikä liian makea, kuten panimo tiedotteessaan lupailikin. Ehkä humalaa on sittenkin erityisesti aromipuolella liian vähän ja kokonaisuus jää aavistuksen torsoksi. 

Pisteet: 7½/10

Seuraavaksi maisteluun Black Pils, josta tiedote kertoo seuraavaa: 

Black Pils saa varmasti jo nimellään germaanipuristit takajaloilleen. ”Ajatuksena musta lager, pilshumaloinnilla ja ”extreme drinkability”. Humalointiin siis sakemannit riviin: Hallertau Magnum, Perle ja Hersbrucker.” Avaa Jyri suunnitteluprosessia turhia jaarittelematta.

Musta olut muodostaa päälleen beigevivahteista vaahtoa, joka jättää tiheää pitsiä lasin reunoille. Tuoksussa on suolaista lakritsia, paahteisuutta ja tuoreen ruohoista humalaa varsin aromaattisella otteella. Kyllä - tuoksu on ehtaa schwarzbieriä oppikirjamaisella toteutuksella. Maku alkaa lempeän paahtomaltaisena, toffeen ja suklaan pilkahdellessa lakritsaisuuden välistä ajoittain esiin. Keskivaiheilla ruohoisen yrttinen katkeroveto alkaa ja tuo tullessaan myös aromaattisempaa kukkaisuutta ja greippisyyttä. Loppuveto ja jälkimaku muodostuvat kuivahkoiksi ja suolaisiksi. Kerrassaan miellyttävä ja runsasmakuinen olut.

Pisteet: 8½/10

Loppukaneettina todettakoon siis, että omaan suuhuni Black Pils oli toimivampi. Black IPAn kaltaisia tuotteita on markkinoilla jo useampia, eikä Mallaskosken yksilö juurikaan poikkea valtavirrasta hyvällä tai pahalla. Black Pils tai reilusti humaloitu schwarzbier, miten sen nyt kukin näkee, on ainakin Suomessa harvinaisempi elämys, mutta toisaalta se ei ole yhtä hip tai cool, joten sen kohtaloa esim. vientimarkkinoilla on vaikeampi ennustaa. Toivotan kuitenkin onnea vientiponnisteluihin, se on se suunta mihin pitääkin yrittää, sillä kotimaan markkinat ovat rajalliset.