Sukujuhlien juhlaoluesta hyvää palautetta

Eilen vietettiin Pentinmäen suvun sukujuhlia, joissa siis olin osallisena Frans Pentinmäen jälkeläisenä. Tempaisin tätini pyynnöstä sukujuhliin juhlaoluen, jonka taustoista voit lukea tarkemmin tästä blogini aiemmasta jutusta. Kyseessä siis periaatteessa Ruis Pale Ale, jossa kohtalaisen tykisti jenkkiläistä aromi- ja kuivahumalaa. Yritin kuitenkin sellaista, että juhlayleisö pääsisi nauttimaan siitä koko laajuudessaan, eli kokonaisuutena ei liian haastavaa. Olut tosin kävi hieman aiottua kuivemmaksi ja tästä syystä purentaakin löytyi.

Pääsin eilen sitten satapäisen juhlayleisön edessä esittelemään olueni - tässä nyt ei ollut mitään sen ihmeellisempää jännityksen kannalta, esiintymislavat kun olivat bändiharrastuksen kautta tuttuja jo ennen olutblogaamistakin. Vedin esittelyn suomeksi, vaikka paikalla oli Yhdysvalloissa asuvia sukulaisiakin. Kävin sitten esittelyn jälkeen vetämässä ilman mikkiä lyhennetyn version näille ulkomaan eläville ja siinä samassahan huomasimme puhuvamme universaalia oluen kieltä. Paikalla olevat kaksi pikkuserkkuani, melkein samaa ikäluokkaa kuin minä, olivat Oregonista, jenkkilän olutmekasta. Kumpainenkin mainitsi reittaavansa, tai ainakin käyttävänsä Beeradvocatea, joka lienee Ratebeerin jälkeen se toiseksi suosituin "reittaussivusto". En ollut veijareita ennen nähnytkään, mutta olimme heti samalla sivulla. 

Heti esittelyn jälkeen siirryimme ruokailemaan ja ruokailun yhteydessä tarjolle laitettiin myös tekemäni olut. Pullot hupenivat hyvällä vauhdilla. Pitämässäni esittelyssä pyysin antamaan palautetta ja sitä myös sain. Monet tuntuivat pitävän. Katajan mausteisuutta kehuttiin erityisesti ja samoin ruokajuomaksi soveltumista. Naisväki oli innokkaampaa antamaan palautetta kuin miehet, jotka tosin hoitivat suurimman osan juomisesta. Meidän suvun äijät eivät ilmeisesti turhia jaarittele. Jenkkiläiset olivat toista maata, huomattava kultturellinen ero avoimuudessa ja sosiaalisuudessa.

Pakollisten ohjelmanumeroiden jälkeen kävin sanomassa jenkkilän pikkuserkuille, että takakopalla olisi lisää maisteltavaa. Siirryimme kylmälaukun ääreen ja vetäisin pakasta Aprikoosi Witiä, jonka olin pullottanut vuotaneesta Corny kegistä pari viikkoa aiemmin. Tämä oli heti hitti - ehkä kovin kesäolutreseptini tähän mennessä, sen myönnän itsekin. Kaverit kertoivat maistelleensa Suomessa hyvän määrän eri oluita, mutta eivät olleet oikeen löytäneet yhtään oikeasti hyvää - paitsi tietysti nyt kun olivat kotipanojen äärellä. Selvisi, että olivat ostelleet maitokaupoista koko ajan. Neuvoin menemään Alkoon ja kokeilemaan vaikka Beer Hunter'sia tai Stadin Panimoa - nyt jälkeenpäin kun ajattelen tosin, niin ymmärrän, että ovat Oregonissa maistaneet jo ehkä jotain hieman parempaakin samantyylistä. Lammin Sahtia olivat testanneet ravintolassa Helsingissä - eivät tykänneet. Kerroin hieman sahdin historiasta ja perinteestä ja ehkä ymmärsivät sitten osan siitä taikuudesta, joka sahtiin sisältyy - "Sahti is more than a beer". Koko totuus ei ehkä auennut, mutta yritin ainakin. 

Oregonissa on kuulemma kova Sour beer buumi päällä. Meinasin asiaa kysyäkin, mutta ottivat itse sen puheeksi. Happamat ovat ehkä seuraava IPA, niin kuin kaduilla huhuillaan. On Sour festivaaleja, joissa 30 panimoa kokoontuu ja kaikilla on 1-2 tyylin olutta tarjolla. Neljän maistetun jälkeen ei kuulemma maista enää mitään, mutta kiva on silti nautiskella. Sama homma tuorehumaloitujen IPA-tyylisten kanssa, eli ns. "wet hop" festivaalit. Humalat kerätään sadonkorjuuaikaan ja käytetään ennen kuivattamista aivan tuoreeltaan. Suurin osa osavaltion panimoista tempaisee niistä IPAn tai kaksi ja sitten mennään parin viikon päästä festareille hekumoimaan. Kuulosti aivan sairaan hienolta ja sitä se varmasti onkin. Sain tietysti tervetulotoivotukset paikan päälle, jos suinkin mahdollista. 

Kaikkinensa siis onnistuneet sukujuhlat, vaikka nyt harhauduinkin pitkäksi aikaa muutaman tyypin kanssa muusta juhlakansasta erilleen nautiskelemaan hyvää olutta.