Pub Winstonin Pienpanimojuhlat 15.8.2015

Porissa järjestettiin nyt kolmantena vuonna peräkkäin suuren suosion saavuttaneet Pub Winstonin pienpanimojuhlat. Viime vuonna olin itse tapahtumassa ensimmäistä kertaa mukana ja rankkasin tapahtuman korkealle - jo silloin oli selvää, että tänä vuonna olisi mentävä uudelleen.

Tänä vuonna logistiikka ratkesi sillä tavalla helposti, että Rauman alkuvuodesta perustettu olutseura järjesti pienpanimojuhlille reissun, johon tietysti seuran jäsenenä lyöttäydyin messiin. Viihteellisellä meiningillä lähdettiin, tarkoituksena sukkuloida väkijoukossa seuramiehen elkein ja olutta nauttien, vailla reittausvelvoitteita.  

Menomatkalla maistatin pikkubussissa seuramme väelle kotona panemaani Aprikoosi Witiä, joka toimi ihan hyvänä startterina 40 minuutin bussimatkalle. Pohdiskelin jo matkalla ääneen vieressä olijoille, että iltapäivän ja illan urakasta tulisi kova - olutta virtaisi lasiin automaatilla ns. riittävästi. Ilmiö on laajentunut sitä mukaa kun Reittausblogi on saanut jonkin verran seuraajia ja mainetta. En siis valita, en missään tapauksessa.

Saavuimme paikalle tyylikkäästi suoraan tapahtumapaikan eteen. Muuta ei puuttunut kuin äänekäs kuulutus: "Rauman Olutseura on saapunut!". Ovista sisään ja heti tiskiltä juomalipukkeita kouraan. Hommahan toimii edelleen niin, että muutamasta pisteestä saa ostaa juomalippuja, joilla juomia sitten tiskeiltä ostetaan. Jokaisen juoman saa aina uuteen pikkutuoppiin. Loistava systeemi, joka nopeuttaa juomien tarjoilua - ei kolikkojen räpläystä, ei vaihtorahoja jne. Tuoppi kun tyhjenee niin sen voi jättää pöytään tai mieluiten antaa suoraan alueella jatkuvasti kiertäville tuopinkerääjille. Tapahtumassa ei siis mene nauttimisaikaa lasinpesupisteelle jonottamiseenkaan. 

En ollut tehnyt etukäteen suunnitelmaa mitä tulisin maistelemaan, paitsi avausoluen osalta ja sekin meni ketuiksi. Olin ajatellut aloittavani rupeaman Rekolan kehutulla Luomu Rölssillä, joka on rosmariinilla maustettu kölsch. Tapahtuma-aluetta varjoista silmäillessäni huomasin, että Rekolan tiski on toisessa peränurkassa, kele! Yritin naamioitua ja hiippailla tiskille incognito, mutta Pub Winstonin ja koko tapahtuman isäntä Kasper Toroska, joka nykyään valmistaa myös olutta Rocking Bears nimen alla, havaitsi yritykseni ja viittoili luokseen. Mustialassa pantu Rocking Bears Tyrnisaison oli kädessäni ennen kuin ehdin edes Rölssiä sanoa ja hyvä niin, onhan isäntää kohtelias tervehtiä ensimmäiseksi. Toiseen käteeni sujautettiin samalla pieni annos Ruosniemellä pantua Moto Rock Bitteriä. Tyrnisaison oli erittäin hyvää, raikasta ja nimensä mukainen supermarja oli sopivasti esillä. Moto Rock Bitteriin Kasper itse ei ollut täysin tyytyväinen, joka on aloittelevalla oluentekijällä heti hyvä merkki. Aina ei meiningin tarvitse olla sitä, että "jeejee tää on parasta". Itse pidin erityisesti tuotteen maltaisuudesta, joka oli aidon brittityylistä. Ihan pätevä olut 4,1% vahvuiseksi.

Kasper Toroska, isäntä ja Rocking Bears panomies

Jari Leinonen, Rekolan Panimo ja Luomu Rölssia tarjolla

Tästä sitten pääsin kiiteltyäni etenemään Rekolan tiskille, jossa tv:stä tuttu Jari päivysti hanojen äärellä. Samassa kojussa majaili myös Finlandia Sahti, jonka yrittäjälle Petri Niemenojalle olin soitellut aiemmin viikolla olutseuramme tulevaa sahtimatkaa järkkäillen. Tervehdittiin siinä ihan kätellen. Nyt sitten sitä odotettua Luomu Rölssiä lasiin ja hyväähän se. Jutustelin Jarin kanssa siinä, että minulla on kotona rosmariinilla ja valkosipulilla maustettua merisuolaa, jota tykkään laittaa savukalaan. Rölssi voisi siihen olla täydellinen kumppani. 

 

Fat Lizardin Randalizer

Rölssiä siemaillessa katselimme kuinka viereisellä Maku Brewingin ja Fat Lizard Brewingin loossilla tarjoiltiin Fat Lizardin 101 California Pale Alea niin sanotun "Randalizerin" läpi. Randalizer oli täytetty mansikoilla, appelsiineilla, mesiangervolla ja herukanlehdillä. Samalla kupongilla sai oluen perusversion ja sitten tämän "vitaminoidun" erikoisversion. Näiden kimppuun kävin sitten seuraavaksi ja ne olivat samalla myös ensikosketukseni Fat Lizardin oluisiin. Perusversio oli oikein maistuvaa ja freesiä American Pale Alea, tätä olisi voinut juoda koko illan. Erikoisversio ei ollut niin hyvää, sillä se maistui enemmän hedelmäcocktaililta, mutta se on, kuten tiskillä turistiin, juuri sitä mitä näissä tapahtumissa kaivataankin. Eli spesiaalitarjontaa, irtiottoa, sellaista ei niin vakavaa meininkiä. Hauskaahan näihin yleensä tullaan pitämään.

Makujohtaja Jussi Tamminen

Kävin tässä vaiheessa ensimmäisen kerran rakkoa tyhjentämässä ja totesin olevani kohtalaisessa nousussa. Katsoin kelloa, hieman yli viisi... olimme tulleet paikalle vain hieman yli tunti sitten. No, elämä on. Makujohtaja Tamminen oli aiemmin jo tarjonnut panimon uutta Black IPAa, jonka kimppuun kävin nyt seuraavaksi. Jouduin heti vastoin odotuksiani kehumaan tuotetta. Black IPA ei yleensä ole minun makuuni, mutta Maku se tekee tämänkin oikein. Hedelmää enemmän kuin paahdetta ja runko riittävän kepeä. Maistelin myös Makujohtajan nimikko-oluen, eli Maalais-Tammisen, joka on tyyliltään saison. Jatkaa Makun vakuuttavaa portfoliota tarjoten raikasta purentaa ja aitoa mausteisen saisonin tuntua. Tammilastujakin käytetty, mutta ei dominoivasti. Jos et pistä oluisiin mitään erikoista "gimmickiä", vaan teet ns. perustyylejä, niin tee ne helvetin hyvin. Se tuntuu olevan Maku Brewingin yksi punainen lanka. Myöhemmin illalla yhtenä viimeisistä, niistä monista viimeisistä, join (huomatkaa, että vaihdoin maistelutermin juomiseen) myös panimon jo legendaarisen IPAn ja veistelin Makujohtajalle vuolaat kehut tuotteen hekumallisuudesta. 

Hopping Brewsters / Brewcat Kimmo Kyllönen

Hopping Brewstersin tiskillä iltapäivän ja illan mittaan lätistiin moneen otteeseen hyvät tovit Brewcat verkkokaupassakin toimivan Kyllösen Kimmon kanssa. Minä toki samalla panimon oluita maistellen. Warthog IPA oli tiukan katkeroinen, mutta omaan makuuni hieman liian maltainen IPA. Hyvä, mutta ei erinomainen. 1200-luvun reseptiikkaan perustuva Starkadr oli tyyliltään muinaisolut, humaloimaton gruit ja sitähän piti maistaa myös. Oluessa oli samaa hieman suutasupistavan hapanta yleisfiilistä kuin Ruokapuoti Lumon Testowitissä, joskin tämä oli tumma ja runsaan maltaisena huomattavasti täyteläisempi. Päivän kiehtovinta antia tarinoineen kaikkineen. Hopping Brewstersin tiskiltä löytyi myös timanttisen kova ruis-IPA Pale Ryeder Aotearoa, jonka kaikki humalat tulevat Uudesta-Seelannista. Tämä on siis eri versio panimon tavallisesta Pale Ryederista. Nyt oli meinaan tuoretta aromihumalaa ja miellyttävän greippisellä hedelmäsekoituksella. 

Päivän edetessä ehdin välillä istuskelemaan olutseuramme valtaamassa pöydässäkin. Tilaa ei ollut paljoa, mutta mahduin istumaan kun saavuin paikalle muutaman tyhjän lasin ja kahden täyden pullon kanssa. Pulloissa oli Vakka-Suomen Panimon ja Impaled Nazarene yhtyeen yhteistyöolutta Year Of The Goat Alea, jotka Vakka-Suomen tiskillä päivystänyt Timo ystävällisesti ja pyytämättä tarjosi olutseuran maistettavaksi. Olut on palvikinkkuisten savumaltaiden ja hunajan jännä, mutta toimiva liitto ja maitokauppavahvuinen, joten silmät auki siellä marketeissa. Nämä kun oli kimpassa nautittu, niin lohkaisin pojille hakevani nyt isoa pimppiä - tästä olin jo tulomatkalla myös bussissa varoitellut, että jokainen tulisi pääsemään pimpin jaolle ja nyt oli h-hetki käsillä. Olin varannut pullollisen tätä "legendaarista" (vain nimensä vuoksi) olutta maahantuoja Mondi Italyn vielä legendaarisemmalta Frank Poirot nimellä kulkevalta herrasmieheltä. Frank omaan suulaaseen tapaansa otti pimpin esiin ja kaatoi näytöstyyliin ensimmäisen desin korkealta lasiin. Siitä sitten tämä BAV:n eli Birrificio Artigianale Venezianon valmistama Pumpkin Ale päätyi olutseuramme pöytään ja kyllähän siitä hyväksi toviksi vitsiä riitti. Kuivaa ja mautonta, mutta nauroimme kuitenkin naamamme väsyksiin. Pimpi oli oluena ihan hyvä, mausteinen belgityylinen ale, mutta ryhmähenkeä nostattavana tempauksena ehdottomasti erinomainen. Jaskankaljojen Jaska, itselleni vanha tuttu kollega, oli juuri Pimpin jaon aikaan lavalla kertomassa olutbloggaamisesta, joten se meni itseltäni harmittavasti lähes täysin ohi - en nyt oppinut aiheesta mitään, mutta olutseurasta joku kuuli Reittausblogin mainitun. Loistavia ulkomaalaisia oluita olisi ollut tarjolla vaikka millä mitalla, mutta Pimpi jäi ainoaksi maistetuksi ja tosiaan pelkästään huumoriarvonsa vuoksi, vaikka nautittava oluthan se toki oli sekin. 

Frank tarjoilee Pimpiä.

Päivän kääntyessä iltaan siirryin sitten porilaisten, eli Ruosniemen ja Beer Hunter'sin hanojen ääreen. Pakko oli juomalippua tyrkyttää kun ei niistä tahtonut eroon päästä. Hunter'sin Tuhkanen sanoi suoraan ottavansa säälistä - siitä rispektit miehelle. Ruosniemen Työmies (Ruosniemi Special Bitter), oli maitokauppavahvuinen ja siis pullojakeluun tuleva mutkaton Bitter. Täytyy ottaa joskus parempaan maistoon ajan kanssa. Diplomi-Insinööri Double IPA iski lujaa, tuttu karamellistoffeinen mallaspohja ja nektarimaiset aromihumalat pitkäkestoisen katkeroliu'un kylkeen. Beer Hunter'sin Belgi-IPAan oli lisätty astiointivaiheessa Brettanomycesia, joka antoikin kivan säväyksen. Humalalajikkeita tiskillä päivystänyt Tuhkanen ei tähän hätään muistanut. Veikkailin oluessa olevan Mosaicia, joka antaa tietyn mustaherukkaisen aromin. Hyvää oli, mutta vielä parempaa oli tuttuakin tutumpi Mufloni Pils, tällä kertaa vahvuutta 4,7%, joka saattaisi myös antaa osviittaa mahdollisesta markettijakelusta. En tajunnut asiaa kysyä, vaikka kävin pari kertaa ottamassa toisenkin lasillisen tätä erinomaista janojuomaa. Yksi tapahtuman kovimmista ilman muuta. 

 

Mika Tuhkanen, Beer Hunter's ja Mufloni Pilsiä tulossa!

Tatu Hiitola, Hiisi Panimo

Illan puolelle mentäessä notkuin myös Hiisin tiskillä, jossa tuttu Hiitolan Tatu ja panimon osakkaaksikin ilmeisesti ryhtynyt Oksasen Mika (Donut Island Brewing) päivystivät. Game Brewery RyePA ja Sour Fuzz Farmhouse Ale pitivät kurkun kosteana ja fiiliksen yllä. Kaikki ne hyviltä maistuivat ainakin tässä vaiheessa. Olin toki hakenut sisältä baaritiskiltä pariin otteeseen ison tuopillisen kylmää hanavettä, joka ilahduttavasti irtosi ilman maksua - ettei nyt ihan dokaamiseksi menisi, vaikka menihän se silti. Hyvällä tavalla silti, sillä meininki ja fiilis pysyivät korkealla loppuun asti. Saman havainnon tein muustakin olutseuramme porukasta. Lähtiessämme 23.00 takaisin kohti Raumaa olimme liikkeellä hieman maistaneina, mutta kaikki iloisin mielin.

Mitenkähän tämän laajan kokonaisuuden nyt kiteyttäisi... Järjestelyt pelittivät ensiluokkaisesti, valikoima oli vähintäänkin riittävä ja meininki tapahtumassa hyvä. Erinomainen sää tietysti siivitti entistä huimempiin suorituksiin. Kaikki tapahtumassa jaetut palkinnot menivät Pyynikin Käsityöläispanimon nimiin, jolta en muuten tullut maistaneeksi tapahtuman aikana yhtään olutta. Tiskillään oli jatkuva jono ja muutakin kiinnostavaa oli. Olisi silti, näin jälkikäteen ajatellen, ollut fiksua maistaa parhaan oluen tittelin voittanutta Black IPAa, mutta ei se maailma nyt yhteen maistamattomaan olueen kaadu. 

Kiitos kaikille ja ensi vuonna uudestaan!