Rinnakkainvertailu: Plevnan Siperia 2013 vs Plevnan Siperia 2015

Plevnan Siperia, siinä nimessä on taikaa, siinä on suorastaan legendaarinen kaiku. Siperia on Tampereen Koskipanimon, eli Panimoravintola Plevnan, legendaarinen olut, joka pantiin alunperin olutravintola Pikkulinnun 5-vuotisjuhlaolueksi vuonna 2005. Nyt Siperian resepti on siis jo 10 vuoden ikäinen. 

Vuonna 2005 Siperia oli jotain mitä ei ennen ollut koettu. Mustaa olutta, jossa on IPA-tyylinen voimakas aromihumalointi ja lopussa tyly katkeron tykitys. Nykyään samantyylisiä oluita tulee hieman sieltä sun täältä ja niitä kutsutaan Black IPA -tyylisiksi. Vuonna 2005 tällaisesta tyylistä ei oltu kuultukaan ja IPA-buumikin teki näille leveysasteille vasta tuloaan. 

2015 ja 2013 versiot rinnakkain.

Siperia oli siis vuonna 2005 olut aikaansa edellä. Nykyäänkin, kymmenen vuotta ensipanon jälkeen, se on edelleen olut, jonka nimeä ei lausuta kevein perustein. Moni sitä on yrittänyt, mutta harva siihen on yltänyt - tuoreen Siperian hekumallisuus on jotain sellaista, mitä ei pysty kunnolla sanoin kuvailemaan. 

Itse olen nauttinut Siperiaa ensimmäisen kerran Olutoppaan pikkujouluissa vuonna 2010 ja paikkana silloin tietysti itseoikeutetusti Olutravintola Pikkulintu Helsingin Puotilassa. Samalla reissulla pokkasin ensimmäistä kertaa myös Vuoden Olutarvioijan palkinnon. Uskomatonta, että tästäkin on jo viisi vuotta aikaa. Vuonna 2011 Siperia tuli Alko Arkadian erikoisvalikoimaan tynnyrikypsytettynä "Hanniku" -versiointina. Olut tehtiin olutlegenda Hannu Nikulaisen 10000 reittauksen kunniaksi. Sain olutta käsiini työreissulla ja nautin sen varsin runollisissa merkeissä maaliskuussa 2011.

Siperiaa nautittiin myös vuonna 2013, jolloin se tuli kaikkien iloksi Alkon joulun kausivalikoimaan. Kuvasin maistelusta silloin videon, jossa arvosanaksi tuoreelle Siperialle rapsahti 10-/10. Miinukselle oli ilmeisesti jotkin perustelutkin, joita en nyt enää muista. 

Viimeksi olen tuota vuoden 2013 Siperiaa nauttinut tämän vuoden huhtikuussa, jolloin rinnakkainvertailuun sen kanssa asettui jyväskyläläisen kotipanijan Ukonmaljan Kuuratursas Imperial Stout. Siperia voitti vertailun, olleen edelleen varsin timangissa iskussa.

Mutta mitenkähän nyt, kun saadaan Alkosta suoraan tuoretta erää ja pari vuotta ikääntynyt verrokki siihen rinnalle? Vuoden 2013 olut pullotettiin Nokian Panimolla elokuussa 2013 ja tämä nyt Alkosta saatavilla oleva erä on pullotettu Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla marraskuun alussa tänä vuonna. Molemmat erät on tietysti pantu Plevnalla Tampereella, mutta heillä ei tietysti panimoravintolana ole pullotuslaitteistoa, vaan oluet pitää kuskata tankkiautolla muualle pullotettavaksi. Tänä vuonna Siperia päätyi Alkoon Suomen Paras Olut 2015 -kilpailun voiton myötä. 

Aivan jäätävä alustus on tullut naputettua... joko saa maistaa? 

2015 versio vasemmalla, 2013 oikealla

Ulkonäöltään täysin mustia oluita. 2013 version vaahto on runsaampi, mutta molemmat jättävät runsasta, tiheää pitsikuviota lasin reunoille.  Molempien vaahto on mokkaisen värinen - se näyttää aina yhtä jylhältä mustan oluen päällä. 2015 version vaahto säilyy pidempään.

2015 version tuoksu on terävän sitrusmainen, hieman kukkainen ja tuoreen havuisen humaloitu. Paahteinen maltaisuus on taustatekijänä humalien tykityksessä. 2013 versiossa asetelma on päälaellaan - löytyy suolaista lakritsaa, soijakastiketta ja edelleen tuntuvaa pehmeää greippisyyttä, joskin ilman sitruksen terävyyttä. 2015 versiossa humala dominoi, 2013 versiossa on nykyisellään mallas enemmän pinnalla. Siis juuri niin kuin olutkirjoissa aina sanotaan. 2015 on Black IPA ja 2013 on Imperial Stout. Näin siis tuoksun perusteella. Rohkenen varmaan jo maistaakin.

2015 versio ensin... Nenällä haetaan ensin tuoksua ja sitten olutta suuhun. Tiukka katkeruus iskeytyy heti kielelle. Kepeää paahdetta sivustalla. Kukkaisen greippinen ja terävän sitrusmainen humalointi ottaa homman haltuun. Loppu on voimakkaan katkeron voimasta hieman kahvinen ja liitumaisen kuiva. Harvassa on ne Black IPAt, jotka tämän suomalaisen, tietämättään näillä seuduilla tyylin kantaisäksi ryhtyneen oluen ylittää. 2013 versio on enemmän Imperial Stout kuin Black IPA - maltaisuus tulee nyt hopeatoffeisen (se karkki) karamellimaisena, kahvimaisena ja runsaan suolaisen lakritsaisena. Katkero on edelleen erittäin nautinnollisen voimakas, mutta aromikkuus jää greippisen havuisen loppuvedon varaan. 2015 versiossa tuore sitrusveto kattaa koko suun kitalakea myöden, mutta 2013 versiossa siitä ei ole jäljellä oikein mitään, mutta toisaalta tilalla on muita hyviä ominaisuuksia. 

Tuore on perkuleen hyvä, edelleen, vaikka Black IPA -tyylisiä on tässä maisteltu jenkkilää myöden useampia, niin ei ne tahdo tähän yltää. 2013 versiointi taasen pieksää kyllä runsaudessaan edelleen monet Imperial Stoutit, mutta suutuntumassa se joutuu "vain kahdeksan prosenttisena" antamaan hiukan siimaa. On se kyllä kova. Ihan ilman pitkiä hampaita tai muita vastaavia, on sanottava, että kyllä tämä maailmanluokan suoritus edelleen on. Tuore on aivan briljantti, eikä ikääntynyt ole kaukana. Paljon se olut kyllä parissa vuodessa muuttuu. Erittäin mielenkiintoinen maistelu. Huippu on huippu, oli ikää tai ei. 

Ostakaa, maistakaa, kokekaa. Ei muuta lisättävää tähän.