Olutblogien yhteispostaus: Sinebrychoff Porter

Muiden olutblogien kanssa sovittiin yhteispostauksesta uuden vuoden aattoon. Kansa äänesti ja olueksi valikoitui klassinen Sinebrychoff Porter.

Yritin hakea juttuun vähän uutta näkökulmaa kaivelemalla olutkirjastostani jotain Porteriin liittyvää artikkelia. Löysinkin varsin mielenkiintoisen jutun, joka on otsikoitu "Boris Orlo - mies joka toi portterin Suomeen". Juttu on julkaistu Olut -lehden numerossa 3/1993 ja sen on kirjoittanut jo edesmennyt suomalaisen olutkirjoittamisen legenda Unto Tikkanen. Juttua ja Sinebrychoffin nettisivuja vertaamalla päästään jonkinlaiseen käsitykseen oluen reseptiikasta. 

Maltaat kerrotaan netissä: Pilsner-, Münchener-, väri- ja ruskeamaltaat. Humaliksi mainitaan Saazer ja "katkerohumalat". Lehtijutussa Orlo mainitsee humalien tulleen osittain Englannista. Saazer tai Saaz on tshekkiläinen, joten sen lisäksi Porterissa lienee jotain brittihumalaa myös. Hiivaksi nettisivut kertovat hiivan olevan samaa, jolla Guinness valmistetaan ja alunperin peräisin Lontoosta, Park Royal -panimosta. Lehtijutussa Orlo kertoo hiivan hankitun "eräiden mutkien kautta Alfred Jörgensenin hiivapankista Tanskasta". Liekö eräät mutkat käyneet sitten Lontoon kautta?

"Halusimme tehdä kansainvälisen tason tuotteen ja onnistuimme siinä nappiin" -Boris Orlo

Olut -lehden numerossa 4/98 hehkutetaan seuraavasti "Portteri on oluiden Rolls-Royce tai viskeihin verrattuna Lagavulin. Niistä poiketen se on nautittavissa jopa naurettavan halpaan hintaan." Tämä pitää edelleen paikkansa, sillä Sinebrychoff Porter on kiistatta yksi Alkon hinta-laatusuhteeltaan parhaista oluista, vaikka hinta onkin noussut. Aiemmin alle 2€ olut maksaa nyt veronkorotusten ja muiden jälkeen 2,45€. Olen maistellut olutta vuosien varrella vähintään pari kertaa vuodessa ja laatu on pysynyt aina korkeana. 

Hieman uudemmasta OlutPosti -lehdestä, 01/2014, löytyy myös Vintagepruuvi, jossa maistellaan vuoden 2006 ja 2013 Porteria. Kolme maistelijaa kommentoivat oluista lyhyesti "ranskalaisin viivoin":

2013 versio:

• tupakkamaisuutta, tuhkaa, joka häipynyt vanhemmasta
• myös katkeruutta
• oikea, tyylinmukainen imperial stout
• lämmin paahtuneisuus, häviää vanhemmasta

2006 versio:

• uhkeampi tuoksu; sienimäinen aromi, jäkälää tai muuta metsää
• makeus tekee oluesta miellyttävän
• katkero häviää, kun makeus nousee esiin, pieni sieni on pikantti aromi, ikääntyy nätisti

Itse en ole Porterin kellarointia koskaan kokeillut, vaikka se olisi äärimmäisen helppoa ja halpaa. Pari kertaa vuodessa ostaisi pari pulloa eri tuotantoeriä ja säilöisi kellariin. Kellaritilat on kuitenkin jo olemassa ja hyviksi havaittu. Täytyy ottaa asia työn alle. 

Speksit ovat kaikille tutut. Alkoholipitoisuutta 7,2% - onko tyyli sitten Imperial Stout vai Baltic Porter? Aivan sama. Väri musta kuin yö, 300 EBC yksikköä. Katkeruusarvo, 45 EBUa, on lähes kolminkertainen Koffin kolmoseen verrattuna. Päiväys on 12 kuukautta pullotuksesta eteenpäin, joten nyt aukaisemani pullo on pantu 15.9.2015. Porteria valmistetaan ilmeisesti muutama (2-4?) erä vuodessa Sinebrychoffin pienemmillä laitteilla, joilla eräkoko on ilmeisesti noin 50 000 litran luokkaa.

 

Totutun musta olut näyttävän mokkaisella vaahdolla. Tuoksu on voimakas - siinä on kahvimaisen ja suolaisen lakritsaisen maltaan sävyjä, jotka yhdistyvät suklaisuuteen ja hentoon alkoholin nosteeseen. Ainahan tämä on toiminut ja niin toimii nytkin. Tuoksussa kiittelen intensiivisen suolaisuuden ja pehmeän suklaan liittoa - vastakohdat toimivat hienosti yhteen. Maku vaikuttaa kylmänä yksiulotteiselta ja avautuukin kunnolla vasta oluen lämmettyä huoneen, tai tässä tapauksessa kodan lämpöön. Jääkaappikylmänä Porteria ei kannata nauttia. Lämpimänä eteen avautuu kohtuullisen hyvärunkoinen, pehmeän hiilihappoinen, paahtomaltaan, suklaisuuden ja suolaisen lakritsin liitto, jossa on kohtalaisen runsas katkerointikin. Tasapaino on ilman muuta kunnossa ja maistuu maailmanluokan portterilta - Orlon vuonna 1957 kehittämä resepti toimii vielä lähes 60 vuoden ikäisenäkin. Ei tämä edelleen intensiivisin tai moniulotteisin lajinsa edustaja ole, puhutaan sitten imperial stouteista tai balttiporttereista, mutta aina yhtä tyylikäs ja sopusuhtainen. Eikä toki unohdeta sitä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta. 

Tämä olut saattaa olla uuden aallon craft beer henkisille maistelijoille vielä tuntematon suuruus. Kenties pulloon ei ole Alkon hyllyllä tartuttu, kun etiketissä lukee Sinebrychoff ja tyylikin on hieman epäseksikäs portteri (eli ei IPA), mutta kannattaa ilman muuta tutustua - isokin panimo osaa kyllä halutessaan, eikä panimon logo ole mikään syy ohittaa ajatonta klassikkoa.

Olutarvio: Hopping Brewsters Plucky Penny

Plucky Penny

Panimo: Hopping Brewsters, Suomi (Akaa)
Oluttyyli: Bitter
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat rajoitetusti (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Päivittelin Ruosniemen Työmies special bitterin arviossani, miten aidon brittifiiliksen tavoittaminen vaikuttaa olevan suomalaisille pienpanimoille vaikeaa. Jutun julkaisun jälkeen sain yhteydenoton Hopping Brewstersin Kimmo Kyllöseltä. Hän halusi lähettää maistettavaksi panimonsa bitterin Plucky Pennyn, johon olivat omasta mielestään onnistuneet tämän mystisen aidon brittifiiliksen taltioimaan. Tyylikkään etiketin omaavassa bitterissä 38 IBUa katkeruutta ja humalalajikkeina Target ja East Kent Goldings. Maltaista ei tietoa ole, mutta uskoisin aitojen brittimaltaiden olevan käytössä. Kyseessä on Hopping Brewstersin ensimmäinen maitokaupoissa myytävä pullote. Lisäksi tuotetta myydään olutravintoloissa,  saatavuutta kannattanee seurailla panimon Facebook-sivuilta. 

Kirkkaanlainen, kuparinen olut, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto jättää erittäin runsasta pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on kukkean greippinen ja kesäisen niittyinen. Hieman hopeatoffeisen maltaan ja brittihiivan sävyjä siinä taustalla. Ihan aidon bittermäiseltä vaikuttaa - hyvällä raikkaalla tavalla, nyt ei ole marjaisuutta tai muutakaan tunkkaisuutta pelissä. Bitterin pitää olla terävä - hienoa! Maultaan olut on tyylinsä mukainen, sopivan bitteröity, eli runsaan katkeroitu. Humalointi on kukkeaa ja greippistä sortimenttia ja se tulee aidon brittityylisesti kapealla ja suoraviivaisella kaistalla, luoden rapsakan, mutta lyhytkestoisen katkeron. Sopivan kuivakka ja äärimmäisen juotava yleisilme. Mallaspohjassa on paahdetun pähkinäistä otetta, joka nousee parhaiten esiin vasta katkeron puraisun jälkeen loppuliu'un puolella. Suuhun jää mukava maku. Aito brittifiilis on tosiaan tavoitettu ja olut on kokonaisuutena oikein mallikas. Hieno suoritus! 

Yhteenveto

Aidon brittityylinen, äärimmäisen juotava bitter

ARVOSANA: 8+

The Battle of IPA: Kisaoluiden maisto!

Kotipanovuosi huipentuu veriseen, eikä missään nimessä leikkimieliseen IPA-battleen. Elettiin lokakuuta 2015, kun Haminasta kantautui kutsu taisteluun. Sotahuudon karjaisi Tuopin Ääressä -blogia kirjoittava kokenut kotipanija Arto Halonen, joka uhosi "Itärannikon IPAllaan" jyräävänsä minun "Länsirannikon tykitykseni". 

Reseptiikka hiottiin molempien osapuolien toimesta kuntoon ja reseptit tietysti julkaistiin jo ennen oluiden panemista. Molempien usko omaan tekemiseen oli luja ja näkemys parhaasta IPAsta kiveen hakattu.

Oma reseptini "Hayke's IPA" tästä linkistä.

Arton "Itärannikon Pale Ale" tästä linkistä.

Tiivistettynä omassa IPAssani on ideana tarjota brutaali katkeruus aitoon jenkkiläiseen raikkaaseen 90-luvun West Coast IPA sitrustykitykseen ja vaaleaan maltaisuuteen liitettynä. Kokeilevana elementtinä mukana mäskihumalointi. Arton IPAssa ideana on luoda öljyisempää, pehmeämpää ja mehukkaamman hedelmäistä ns. modernimpaa IPAa, ohramaltaan lisäksi mukana on kaurahiutaleita.

Jännästi olemme käyttäneet lähes samoja humalia - peruslajikkeet Amarillo, Citra ja Centennial löytyvät molempien resepteistä. Artolla on lisäksi katkerohumalointiin käytetty CTZ ja itselläni katkerossa Warrior ja aromipuolella Mosaic sekä isossa roolissa klassinen Cascade.

Arto pani oluensa 10.11.2015 ja minä 11.11.2015. Molemmat pullotimme oluet 3.12.2015, joten oluiden ikäkäyrien voidaan sanoa olevan yhteneväiset - kummallakaan ei ole tuoreusetua, mutta molemmat ovat tuoreutensa kanssa hyvässä vaiheessa. Pullotuksesta on nyt 24 vuorokautta. Jälkikäyminen on jo tapahtunut ja kirkastumistakin näkyy pullojen ulkopuolelta. Jenkkihumaloidulle IPAlle omaan kokemukseen perustuva optimiaikani on 3-4 vko pullossa ja siihen haarukkaan tässäkin heilahdetaan.

Seuraavaksi maistelen oluet rinnakkain ja vertailen kumpi toimii paremmin. Maistoin omaani viimeksi, kun se oli ollut noin 2vko pullossa, eli reilu viikko sitten ja se oli erinomaisen hyvää - rajua ja intensiivistä, tuhannen tonnin voimalla puraisevaa brutaalia tykitystä. Kokemukseen perustuen 2vko kohdalla humalien trooppishedelmäisen öljyinen pehmeys on enemmän läsnä ja 3-4 vko kohdalla sitrushedelmäisyys terävöityy ja osa pehmeydestä jää pois - näin siis omalla prosessillani ainakin. Nyt siis pitäisi olla vielä tiukempaa tavaraa tarjolla, mutta onko se hyvä vai huono asia? Onkohan Arton olut tasapainoisempi ja helpommin juotava kuin omani? Kamppailu on rehti, kotikenttäetu toki on olemassa, mutta mikäli Arton IPA tunnustusta ansaitsee, sitä se myös saa.

Aiaiaiaiai, pullot aukeavat samanaikaisesti ja huoneen täyttää kynttilöiden tuoksujen lisäksi hedelmäisten humalien tuoksu. Hayke's IPA kaatuu kohtalaisen kirkkaana, kultaoranssisena ja runsasvaahtoisena, Arton IPAn ollessa hieman tummempi, utuisempi ja vähävaahtoisempi. Kaura tuo sameutta olueen, joten ulkonäköjen suhteen odotukset menivät odotetusti. Kirkkaampi ulkonäkö monesti tarkoittaa myös terävämpää puraisua, kun ei ole hiivaista sameutta humalien tiellä, mutta miten lie tässä tapauksessa?

Arton IPAn tuoksu on pehmeän karamellimainen ja runsaan hedelmäinen - trooppishedelmäistä, kukkaisen greippistä otetta ja peräti pientä kiivimäistä hapanta purentaa. Ihanan monipuolista ja toimivaa. Hayke's IPAn tuoksu on yksipuolisemman havuinen, hivenen pihkainen ja suoraviivaisen greippinen, jopa hieman mentholimainen. Hiivan käymisaromit ovat itselläni neutraaleja, olut kävi 15-16 asteisessa tilassa US-05 jenkkihiivalla. Artolla brittityylinen S-04 hieman lämpimämmässä käytettynä tuo vielä omaa syvyyttään tuoksun antiin. Omani on peräti lagermaisen neutraali - toki äärimmäisellä humaloinnilla ja sitrusraikkaudella, mutta Arton oluen tuoksu on syvempi ja monipuolisemman hedelmäinen. Molemmat ovat hyviä, mutta on pakko myöntää, että Arton Itärannikon Pale Ale tuoksuu paremmalta - siinä on syvyyttä.

Hayke's IPA on maultaan sitruksinen, pihkaisen öljyisen humaloinnin riemujuhla, joka päättyy pitkäkestoiseen havumetsäiseen katkeruuteen. Runkoa löytyy, mutta terävyys on myös tapissa. Öljyinen humalaisuus tarrautuu kitalakeen greippishavuiseksi kuorrutteeksi, josta ei pääse eroon ennen seuraavaa hörppyä. Voin olla tyytyväinen, ihan kunnon West Coast meininkiähän tämä on. Karamellisuutta ei juuri ole, vaan se maltaisuus mitä siellä tuntuu, on enemmän leipäistä ja yleisilme on lähinnä kuivahkon hapan ja katkera. Arton IPA on pehmeämpi, kaura tuo täyteläisyyttä suutuntumaan, mutta ei tämäkään makea ole. Katkero tuntuu kesyltä oman IPAni jälkimainingeissa. Hedelmäisyydessä on samaa kukkeaa greippisyyttä, mutta syvemmin - hiivan käymisaromien tukemana, jotenkin hieman kiivimäisen purevasti. Tässä tärkeää oppia itselleni siitä, että käymisaromeita tarvitaan IPAssakin - sehän se suurin ero lager- ja ale-hiivojen välillä kuitenkin on, käymisaromit. Ne tuovat syvyyttä, neutraalein ei ole aina paras. Arton IPAn loppuvedossa on hieman mausteisuuttakin. 

Oma IPAni on terävän sitruksinen, loputtoman greippinen ja katkeroitu - kuten tavoittelin. Arton IPA on pehmeämpi, runsaamman hedelmäinen, mutta ei niin terävän katkeroitu. Omani on raikkaampi ja purevampi, mutta Arton olut on juotavampi - siinä ominaisuus, joka ei ole oluita arvioidessa suinkaan se vähäpätöisin. 

Hieman fifty-sixty homma nyt menee Arton IPA on tuoksussa mielestäni edellä, mutta maun puolella omat preferenssini ovat enemmän tiukemman ja terävän raikkauden puolella - olkoonkin, että katkeron kanssa liikutaan äärirajoilla. Ehkä olueni kaipaisi juurikin hieman monipuolisempaa aromikkuutta tarjoavaa hiivaa ja ehkä hieman lämpimämmässä, mutta silti viileässä käytettynä. Nestehiivoihin perehtyminen lienee nyt vaan aloitettava, vaikka ne ovat tyyriimpiä, eivätkä välttämättä niin helposti käytettäviä. Artokin oli toki käyttänyt kuivahiivaa, joten ei sekään huono ole.

Viimeksi olen näin hyvää IPA-tyylistä olutta - mitä nämä molemmat kotitekoiset tarjoavat - maistanut kenties Pub Winstonin Olutfestareilla elokuussa 2015, jolloin samanlaiseen tuoreen humalaiseen raikkauteen ylsi Akaalaisen Hopping Brewstersin Pale Ryeder Aoteroa ja tietysti kotimaan kovin suosikki Maku IPA. 

En oikein pääse selville oluiden paremmuudesta, mutta kehityskohteita molemmista löytyy. Omani kaipaa ehkä hieman maltillisempaa humalointia ja enemmän käymisaromeita, Arton olut enemmän terävää purentaa, mutta kuitenkin niin, että tuo herkullinen runsaus pysyisi. Harmi, etten keksinyt yrittää mitään 50-50 miksausta maistelun päätteeksi, sillä lopputulos olisi voinut olla toimivakin. Molempien oluet olivat laadullisesti virheettömiä, vaikka jäävihän minä toki toisaalta olen omiani kommentoimaan. Lopputulemana siis hekumallinen maistelu ja hyviä kehityskohteita. 

Mielenkiinnolla odotan Arton oman maistelun lopputulosta, joka julkaistaan Tuopin Ääressa blogissa, kunhan Arto maistolle ehtii. Meidän lisäksi pullot on lähetetty myös IPA-guru Ari "Arde" Juntuselle, jonka maisteluiden tulokset pääsemme lukemaan ensi vuoden alkupuolella.

Olutarvio: Põhjala Cellar Series - Taara Avita!

Taara Avita!

Panimo: Põhjala, Viro
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,8%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima / BOTW (Loppuunmyyty)

Beers of the World palvelun kautta tilattavana ollut, mutta nyt jo loppuunmyyty virolaisolut saa luvan toimia tapaninpäivän huipentumana. Olut kuuluu Põhjalan Cellar Series -sarjaan, joka on tynnyrikypsytettyjen oluiden sarja. Niinpä tämä Imperial Stout on viettänyt yli 6 kuukautta Martiniquen saaren rommitynnyreissä. Valmistusaineet, kuten panimo ne sivuillaan kertoo:

Malts

Munich Malt, Peated Malt, Cara Pale, Cara 50, Cara 100, Cara 150, Cara 200, Cara 300, Carafa T-2 Special, Chocolate Malt, Oats, Black Malt, Demerara Sugar

Hops

Magnum, Bramling Cross, Cascade, Goldings, Northern Brewer

Paljon on maltaita. Perusmaltaan virkaan on laitettu Munich, joka olen huomannut toimivan hyvin portereissa ja stouteissa. Savumallastakin joukossa ja kauraa. Mielenkiintoista. Oluen nimi tulee vanhasta virolaisesta sotahuudosta ja on suoraan käännettynä Taara Auta! Tällä sitten Taara -jumalaa huudettiin apuun hyökätessä ja muutenkin.

Mustaa olutta, beigevivahteisella vaahdolla. Osittain isokuplainen vaahto laskeutuu melko nopeasti, jääden tiiviksi puolen sentin kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksussa on rommia ja rusinaisuutta, sekä nokipannukahvia ja vaniljaista tammipuuta. Sellaista liköörikonvehtimaista suklaisuuttakin nousee, samoin kuin alkoholin hehkuvaa voimakkuutta. Sellainen tietty ison oluen voimakkuus ja tarvittava intensiteetti tuoksusta löytyy, joten hyvältä vaikuttaa. Maku alkaa ruokosokerisen makeana ja runsaan maltaisena, mutta vahvuus ja tynnyrikypsytyksen tuoma tiukka rommimainen potkaisu pyyhkäisevät kokonaisuuden hyvään balanssiin. Suolaista lakritsaisuutta keskivaiheilla ja lopussa savuakin. Katkeruutta on myös kohtuudella vankkaa runkoa tasapainottamassa. Onpas hyvää. Konvehtimaisuudesta rommimaisuuteen ja makeudesta suolaisuuteen. Alkoholi lämmittää rinnassa. Suutuntuma on runsas ja pehmeähkö. Hitaasti nautittava, maukas ja miellyttävä olut kiireettömälle nautiskelijalle.

Yhteenveto

Toimiva rommitynnyrikypsytys.

ARVOSANA: 9

Alkon jouluoluet 2015: Ørbæk Bryggeri Kors Øøll

Kors Øøll

Panimo: Ørbæk Bryggeri, Tanska
Oluttyyli: Perinteinen ale
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alko (8,69€ / 0,75l)

Tanskalaisen luomupanimon jouluolut tulee tyylikkääseen 0,75-litraiseen puteliin pakattuna. Hinta isolle potulle vielä kipukynnyksen rajoissa. Raaka-aineina: Pilsner-, karamelli- ja paahtomaltaat, Hallertau-humalat, vesi. Lisäksi ruokosokeri, sitruunamelissa ja sahrami. Mielenkiintoisia mausteita belgihiivalla käytetyssä oluessa. Jotain tarinaakin nimeen ja etiketin symboliin löytyy, mutta niiden taustoihin ei nyt jouda perehtymään. 

Punertavan jouluinen olut on vaahdoltaan maltillinen. Tuoksussa on makeahkon karamellista, hieman limppuisen leipäistä maltaisuutta sekä belgihiivaista hedelmäisyyttä pirteällä mausteisuudella höystettynä. Sitruunaruohoisuutta tai jotain vastaavaa jännästi erilaista osiota on mukana, hyvällä tavalla. Maku on hieman makea ja kevyen mausteinen - jälleen jännää sitruunamehuista nostetta muuten melko raskaankin rungon lomassa. Makeus ja mausteinen kuivuus kontraavat toisensa nätisti ja olut on miellyttävän helposti makusteltavissa. Skottilaisen cheddarin kanssa mennään heti korkeampiin sfääreihin, upeaa. Jättää hyvän maun ja fiiliksen. Toisaalta raikas, mutta välillä raskas. Toisaalta makea, mutta kuitenkin kuiva - kokonaisuus pelittää hyvin. Kokonaisuutena varsin juhlava pottu!

Yhteenveto

Monipuolinen, jännästi erilainen

ARVOSANA: 9-/10

Alkon jouluoluet 2015: Shepherd Neame Double Stout

Shepherd Neame Double Stout

Panimo: Shepherd Neame, Englanti
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alkon joulun kausivalikoima (3,97€ / 0,5l)

Tämä ei ole varsinainen joulun kausiolut, vaikka se Alkoon sellaisena nyt tulikin. Peribrittiläistä perusstoutia pitäisi olla. Resepti on ilmeisesti kaivettu jostain vuonna 1698 perustetun panimon arkistoista ja takaetiketin mukaan valmistettukin Ison-Britannian ainoilla vielä käytössä olevilla puisilla mäskäimillä. Skottilaisella Traquairillakin tosin käsittääkseni moiset puiset vehkeet on, mutta samapa tuo - ei nyt aleta saivartelemaan, vaan pyritään nauttimaan oluesta. Raaka-aineina tässä pale-, kristalli- ja paahtomaltaat, suklaamaltaat ja ruskeat maltaat. Admiral-humalat ja porakaivovesi.

 

Tummanruskea, miltei musta olut beigellä vaahtokukalla. Vaahto kestää pitkään. Tuoksu on Shepherd Neamelle hyvin tyypillinen - kuin "tumma spitfire", eli Neamen tuttu puumainen, pähkinäinen ja brittihumalan kukkea aromi tästäkin löytyy, mutta nyt suklaisen ja kahvipapumaisen paahteen ympäröimänä. Tyylikästä meininkiä Neamen tyyliin, tuoksun perusteella sain sitä, mitä oletinkin saavani. Miellyttävä tuoksu. Maku on hyvä, peräti erinomainen. Alussa suklaisuutta ja pehmeää paahteisuutta, kunnes loppuvedossa katkero siivittää kuivan kahvimaiseen jälkimakuun. Tasapainoinen ja loppuun asti hiotun oloinen reseptiikka. Neamen tuttu "puumainen brittipähkinäisyys" on maussakin vahvasti läsnä, joten panimon fanit eivät taatusti tule pettymään. Toimii hyvin yhteen skottilaisen vintage cheddarin kanssa. Maistamisen jälkeen olut on parempi mitä etukäteen odotin, kaikki vaan toimii niin hyvin, että olut on todella nautittava. Siis kerrassaan miellyttävä juotava.

Yhteenveto

Maukas ja miellyttävä stout

ARVOSANA: 9

Olutarvio: Svartå Pale Ale

Svartå Pale Ale

Panimo: Svartå Bryggeri / Mustion Panimo, Suomi (Mustio)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Nyt maistossa Chinookilla ja Cascadella humaloitu Pale Ale Mustion Panimolta, eli Svartå Bryggeriltä. Panimo on yksi monista tänä vuonna toimintansa aloittaneista pienpanimoista Suomessa ja sijaitsee Mustiossa, Etelä-Suomen läänissä Lohjan läheisyydessä. Maistoin viime viikolla saman panimon Amber Alea, joka oli oikein hyvä. Tässä päiväys jo 27.1.2016, eli ikää saattaa olla jo joitakin kuukausia. Maistetaanpa miten uppoaa. 

 

Oranssihtava, väriltään amberiin päin kallellaan oleva olut. Vaahto on osin suurikuplaista ja jättää mukavat pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on tutun sitrushedelmäinen, karamellisen toffeemaisen mallaspohjan tukiessa taustalla. Hyvä raikkaus ja puhtaus, ei tunnu vielä mitenkään ikälopulta. Ei tietysti kovin omaperäistä, mutta hyvää ja laadukasta perustekemistä kuitenkin. Maku on myös hieman karamellisen maltainen ja raikkaan sitrushedelmäisesti humaloitu. Loppuveto kuivuu mukavasti purevan katkeron voimasta miellyttävästi. Hyvä ja laadukas olut. Tuoreemmassa olisi luultavasti vielä hedelmäisempi ote. Toimii!

Yhteenveto

Laadukas perus Pale Ale.

ARVOSANA: 8

Täydellisen IPAn metsästys osa X: Ensimaistossa IPA-battle olueni Hayke's IPA

Suuresti oluentekijänä ja ihmisenä arvostamani Tuopin Ääressä -blogisti Arto Halonen haastoi minut IPA-battleen, jossa otetaan siis miehestä mittaa kotitekoisen IPAn merkeissä. Arto teki oman kaurahiutaleilla höystetyn "East Coast" versiointinsa ja minä taasen oman perinteisen "West Coast" versiointini, joskin tällä kertaa mm. mäski- ja ensivierrehumaloinnilla.

Olueni tarkka resepti ja idea löytyy näistä linkeistä: 

Täydellisen IPAn metsästys osa 1: Reseptin suunnittelua

Battle of IPA: Oma reseptini Hayke's IPA

Panin olueni 11.11 ja pullotin 3.12, nyt se on ollut pullossa siis 16 vuorokautta, joka on melko lähellä optimia. Mielestäni kuivahumaloitu jenkkityylinen IPA on parhaimmillaan 3-4 vko pullotuksesta - näin siis kotioluen ollessa kyseessä, jolloin olut vaatii tietyn ajan kirkastuakseen ja jälkikäydäkseen. Kaupallinen puoli on sitten asia erikseen. 

Tähän IPAan meni aivan tolkuton määrä humalapellettejä, eikä tällaisen tekeminen kotonakaan mitenkään järin kustannustehokasta ole - litrahinta jäi raaka-aineiden osalta noin 2 euroon per litra. Kaupasta ostettuun verrattuna tavara on kuitenkin siis silti halpaa kuin saippua. 

Mun IPA, eli Hayke's IPA, kävi 15-16 asteessa yläkerran vanhassa suihkukomerossa, jossa on siis näin talvisin melko ihanteellinen käymislämpötila tämäntyylisille oluille. Kenties alhaisesta käymislämpötilasta tai sitten mallasprofiilista, jossa oli 5% karamellimallasta (Cara Pale) johtuen, loppuominaispaino oli aiemmin tekemiäni hieman korkeampi. Aiemmin ollaan menty niinkin alas kuin 1.008, mutta nyt loppupaino oli 1.012. Se on kaiketi ihan hyvä tämä tyylisiin. Humalaa on ainakin niin perkeleesti, että runkoakin tarvitaan balanssia varten. 

Pullotettaessa otettu maistiainen vaikutti oikein hyvältä, joten odotukset ovat melko korkealla nyt. Ei kai siinä muuta kuin siirrytään kutkuttavan ensimaiston pariin!

Pullo suhahtaa avattaessa, eli jälkikäyminen on edennyt toivotunlaisesti. Lasiin kaatuu vaalean kultaoranssia, melko hyvin kirkastunutta olutta. Vaahto on keskiverto. Tuoksu syöksyy lasista ulos mahtavalla intensiteetillä. Citraa niin jumalattoman trooppishedelmäisesti ja lisäksi toki tuhdisti pihkaa ja havuja. Perinteisiä IPAn aromeita öljyisen humalaisesti, tuoreena ja erittäin voimakkaasti. Tässä on kyllä iskevä tuoksu, voimakkaampi kuin koskaan aiemmin. Maku on kuivahko ja brutaalin katkera. Runkoakin on, mutta se tuntuu täyteläisyytenä ennemmin kuin makeutena. Aiempaa korkeampi ominaispaino tuntuu toimivan juuri oikein, vaikka en sitä siis reseptillä hakenutkaan - tuurilla ne laivatkin seilaa. Tuoksun voima vetää ajoittain jopa mentholisen mäntyisen puolelle, mutta trooppishedelmäinen sivuvire takaa toimivuuden karun tykityksen keskellä. Maussa katkero alkaa heti tiukasti ja jää kielelle pitkäksi aikaa. Käytin tässä katkerohumalana jenkkiläistä Warrioria aiemman Magnumin sijaan ja se puree kyllä tiukemmin. Alfa-hapot ovat suunnilleen samoissa, mutta aistimus on erilainen. Melko fantastista kamaa. Mallasrunkoon olen erittäin tyytyväinen, samoin katkeroon. Hedelmäisyys on samalla tasolla kuin aiemminkin, joten kai sekin hyvä on. Referenssinä toiminut Swami's IPA tuntui kyllä kesällä tasapainoisemmalta kuin tämä, mutta toisaalta se oli nauttimishetkellä jo 4kk ikäinenkin. Katkero vyöryy kyllä todella voimakkaasti ja valtaa paletin heti alkuvaiheessa. Runko sinnittelee mukana ja pihkaisen öljyinen humalaveto tiivistyy jälkimaussa greippiseen jyystöön. Tiukkaa meininkiä, juuri sitä mitä kesällä halusin - mutta onko tämä sellaista jota haluan nyt? En osaa sanoa. Välillä tuntuu jopa liian rajulta, liian intensiiviseltä. Kovaa kamaa on, katsotaan miten kehittyy aikojen saatossa.

Olutarvio: Svartå Amber Ale

Svartå Amber Ale

Panimo: Svartå Bryggeri / Mustion Panimo, Suomi (Mustio)
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Tämän vuoden kesäkuussa toimintansa aloittanut Mustion Panimo on Suomen uusimpia ja pienimpiä - vuosituotannoksi ennustetaan vain noin 15 000 litraa. Ensimmäiset pullotteet valmistuivat heinä- ja elokuun taitteessa. Yövyimme toissa viikonloppuna Lohjalla Kirkniemessä ystävien tykönä. Nyt kun tsekkailen tässä Mustion Panimon sijaintia, niin tajuan, että se on vain noin 10 kilometrin päässä majapaikastamme. Panimo sijaitsee Mustion Linnan läheisyydessä ja alueella vaikuttaa olevan paljon mielenkiintoista nähtävää - täytynee vierailla paikalla joskus kun taas Lohjalle mennään.

Panimon Amber Alesta ei muita speksejä löydy kuin vahvuus, joka on 4,5%. Päiväys on merkattu etikettiin tussilla vedetyin viivoin ja se on 27.4.2016. Jälleen kutkuttava hetki maistaa uuden panimon olutta ensimmäistä kertaa.

  

Utuinen, punertavan oranssi olut, joka vaahtoaa mukavan runsaasti. Pieni kerros vaahtoa kestää oluen pinnalla pitkään. Tuoksu on mukavan karamellimaltainen, hieman toffeinen ja pehmeän hedelmäisen humalainen - sellaista kypsää eksoottista otetta ja hieman myös hiivan hedelmäisiä käymisestereitä. Maku jatkaa tuoksun linjoilla, ollen miellyttävän maukas, pehmeän maltainen ja mukavan terävästi humaloitu. Puraisua on ja aromipuoltakin, mutta tasapainoisesti yhdessä maltaisuuden kanssa. Hyvä suutuntuma maitokauppaoluelle, erittäin juotava. Erinomainen laatutaso ja raikkaus - aromit tulevat puhtaina ja selkeinä esiin ja olut tuntuu tuoreelta. Panimo jättää heti ensimaistolla hyvän maun suuhun!

Yhteenveto

Miellyttävän maltainen, silti raikas

ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Mathildedalin La Mer

La Mer

Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo, Suomi (Mathildedal)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Lohja, Deli Baker's)

Roudasin Lohjan Deli Baker'sista Raumalle tällaisen itselleni uuden oluttuttavuuden, vain huomatakseni parin päivän päästä, että olisihan niitä Raumallakin Ruokapuoti Lumossa ollut. Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin voinut ottaa Deli Baker'sista jotain muuta mielenkiintoista tilalle, mutta samapa tuo - ei olut maailmasta juomalla lopu. 

Mathildedalin Kyläpanimo on perustettu vuonna 2014 ja toimintaa pyörittää kyläläinen / oluenpanija Tuomo Holm. Meininki on somesta seurattuna vaikuttanut mukavan maanläheiseltä, sellaiselta, että tällainen pienen kaupungin junttikin siitä jotain ymmärtää ja voi siihen samaistua. En ole panimon omaa olutta aiemmin maistanut, mutta Rekolan Panimon kanssa yhdessä valmistetut Luomu Rölssi ja Musta Valssi on tullut maistettua ja hyväksi havaittua. 

La Mer on tyyliltään American Pale Ale eli APA, vahvuutta 4,3%. Oluen nimestä kerrotaan panimon kotisivuilla: "Oluen nimi ja etiketin kuva juontavat juurensa Mathildedalin kylän uimarannalla olevasta kyltistä – kylän rantoja hyväilee La Mer Baltique." 

Kirkas, kultaisen oranssinen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto jättää isokuplaista pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on kesäisen kukkaniittyinen, greippimäinen ja raikkaan hedelmäinen - oikein miellyttävä. Puhdas, raikas ja terävä meininki. Maku on melko napakan katkeroitu, greippimäinen ja kukkainen. Kukkaisuutta on oikeastaan hedelmäisyyttä enemmän, mikä on virkistävä poikkeus nykyisestä valtavirrasta. Ajoittain maku menee hieman saippuaisen puolelle ja runko on tietysti vahvuuskin huomioon ottaen kevyt, eli aivan huippuoluen statukseen tämä ei nouse, mutta miellyttävää juotavaa tämä kyllä on. Kevyt, kuivahko ja raikas ale. Hyvä ensikosketus kyläpanimon tuotteisiin.

Yhteenveto

Perushyvä rapsakan raikas olut.

ARVOSANA: 8

Reittaus-TV: Oluella Hayken kanssa 11.12.2015

 

Tällä kertaa kodassa vastaillaan yleisökysymyksiin, samalla kun West Charkin hirvimakkarat ja vehnäoluessa kuullotettu hapankaali valmistuu. Maistossa oman kotipanimon Savuvehnä ja Jurdi Amber Ale.

Vastauksia mm. kuvauskalustoon, blogin lukumääriin ja bonuksena elämän tarkoitukseen (pitihän sitäkin jonkun kysyä).

Yhdessä välissä kuva pikselöityy, en osaa sanoa miksi...

  

Olutarvio: Top Fuel Hoplite Pale Ale

Hoplite Pale Ale

Panimo: Top Fuel Beer Company, Suomi (Lohja)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Lohjalla vuonna 2014 perustettu Top Fuel Beer Company on minulle jälleen uusi suomalainen pienpanimo, jolta pääsen olutta maistamaan. Nämä on aina merkittäviä hetkiä - ensimmäinen tutustuminen uuteen toimijaan. Hoplite Pale Ale keikkuu maagisella pahuuden rajalla, eli omaa 4,7% vahvuuden. Katkeroita 55 IBU, joka on tuntuvasti kevyeen olueen. Panimon kotisivuilla kerrotaan hienosti jokaisesta erästä pullotuspäivä ja tämän oluen kohdalla myös erään käytetyt humalat. Oma pulloni on erää A9 ja pullotettu 10.11.2015. Eli se on ollut pullossa nyt aika tarkkaan kuukauden verran. Humalina tässä erässä Magnum, Cascade, Columbus ja Simcoe. Aiemmissa on joissakin ollut näemmä vielä lisäksi Ahtanumiakin tai sitten vain kahta aromihumalaa katkerohumalana käytetyn Magnumin lisäksi. Tällainen pieni vaihtelu on käsittääkseni ihan yleistä muillakin pienpanimoilla eikä sen vaikutus makuun ole niin suuri kun saattaisi olettaa.

 

Tummemman oranssinen, utuinen olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti, mutta jättää erittäin tiheää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on pihkaisen öljyinen, greippimäinen - siihen asti menee hyvin, mutta tuoksussa on myös liuotinmaisia ja kumimaisia vivahteita, jotka menevät selvästi virhearomien puolelle. Liuotinmaisuutta, joka muistuttaa lähinnä kynsilakanpoistoainetta, on myös maussa. Pilalla. Paska säkä, mutta minkäs teet - ei pisteitä.  

En siis saanut kovin hyvää ensivaikutelmaa tästä panimosta. Laatuvirhe on niin ilmeinen, ettei erää olisi saanut ylipäätään laskea myyntiin, ellei kyse sitten ole yksittäisestä pulloviasta. Asiakkaan luottamus panimoon on sellainen, että sitä joko on tai ei, ja jos sen menettää, niin sitä on vaikea saada takaisin.

Yhteenveto

Pilalla.

ARVOSANA: -

Alkon jouluoluet 2015: Zoller-Hof Donator

Donator

Panimo: Brauerei Zoller-Hof, Saksa
Oluttyyli: Doppelbock
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alkon joulun kausivalikoima (3,38€ / 0,33l)

Alkon jouluolutvalikoiman halvimmasta päästä löytyy tämä 8,5% vaalea doppelbock. Valmistajana Suomessa aiemmin täysin tuntematon Zoller-Hof, joka löytyy Sigmaringenin pikkukaupungista Etelä-Saksasta. Alkon sivuilla mainitaan, että olutta kypsytettäisiin noin vuoden verran ennen myyntiä. Maltaina paikalliset ohramaltaat ja suklaamaltaat. Humalina Hallertau, Magnum, Polaris ja Tettnanger Perle. Olut lienee uudehko tulokas panimon repertuaarissa, sillä sitä ei ole ehditty päivittää vielä panimon omille kotisivuillekaan. 

Kultaoranssi, viskositeetiltaan paksu ja vaahdoltaan vähäinen olut. Tuoksu on sokerisen maltainen, hunajainen ja lämpimän alkoholimainen. Tuntuma on tuhti, mutta voimakkuus paistaa silti läpi. Maku on tuoksun tavoin makeahko, pyöreän pehmeä, hieman hunajainen ja alkoholinen. Hyvä maltaisuus, mutta kyllähän vahvuus tuntuu hieman turhan lämpimänä maussakin. Lasin loppua kohti tunnelma kohenee ja hunajaisuus korostuu. Saksalaistyylistä kukkaisuuttakin koetaan. Ensituntumalta lähes tyrmäsin, mutta fiilinki tosiaankin paranee oluen lämmetessä ja vahvuuskin alkaa sulautumaan kokonaisuuteen. Erittäin tuhti, hieman turhan lämmittävä, mutta maukaskin.

Yhteenveto

Tuhti ja lämmittävä

ARVOSANA: 8-

Kotiolutta: J #27 Summer Pale Ale

Isoveljen espoolaisyksiön viimeisintä minulle kulkeutunutta satsia nyt maistossa. Kyseessä on Pale Ale ja single hoppina, eli vain yhdellä humalalajikkeella humaloituna. Nimensä mukaisesti tässä oluessa tuo humalajike on Summer, joka tulee Australiasta. Itselleni tämä on hieman tuntemattomampi lajike, en ole sitä vielä omissa oluissani käyttänyt ja ainut kaupallinen, jossa tiedostan sitä maistaneeni on Beer Hunter'sin ja Ruosniemen kollaboraatiopano Kesäderby parin vuoden takaa.

Speksit:
#27 Summer pale ale (~4,7 % abv - maagisella pahuuden rajalla)
Pantu 18.10. ja pullotettu 5.11.
Hiiva: US-05
Maltaat: Pale ale, pilsner, vehnä, carapils, cara pale ja crystal 100ebc (ihan vaan koska pussinpohjat)
Humalat: Summer

Hyvä kirkkaus ja kaunis väri sekä höttöisen kumpuileva ja kestävä vaahto. Vehnä vaikuttanee vaahdon koostumukseen. Oikein herkullisen näköinen. Tuoksu on miellyttävästi mandariinimaisen ja kukkaisen aromikas sekä hunajamelonimainen ja pehmeän persikkainen. Maltaisuutta hieman leipäisenä taustavoimissa. Hyvä raikkaus. Single hopiksi mukavan monipuolisen tuntuinen. Mielenkiintoinen humalalajike tämä australialainen. Maku on myös mainion raikas. Runko on sopivan kepeä ja juotavuus on erinomaisella tasolla. Katkeruutta sopivan tasapainoisesti. IPAan kaipasin hieman lisää, mutta tähän kepeärunkoisempaan olueen tasapaino taas sopii. Tällaiseen ei överiyttä tarvita. Hyvä kukkainen aromikkuus ja jonkinlaista pientä mausteisuutta sekä edelleen tuoksussakin hurmannutta hunajamelonimaisuutta. Olut on käynyt puhtaasti ja sopivassa lämpötilassa - sen tietää siitä, kun humalan aromi tulee näin kauniisti esiin. Jälkimaussa edelleen hieman mausteista hedelmäisyyttä. Omanlaisensa maku tällä humalalla, eikä ollenkaan huono. Kesäinen toki, kuten nimikin antaa olettaa. Oikein mainio janojuoma!

Rinnakkainvertailu: Pyynikin Vahvaportteri 2014 ja 2015 versiot

Viime perjantaina vertailin kahta eri-ikäistä Plevnan Siperiaa ja nyt toinen tumma ja palkittu tamperelaisolut, Pyynikin Vahvaportteri, pääsee vastaavaan vertailuun. Vahvaportteri palkittiin viime vuonna Berliinissä Global Craft Beer Award -kilpailussa kultamitalilla porter- / brown porter sarjassa.

2014 vuoden versiota sain muutaman pullon Pyynikin Olutmestarilta Tuomas Pereltä aika tarkalleen vuosi sitten, kun olimme Ruokapuoti Lumon Tero Suhosen kanssa valmistamassa Pyynikillä Testowitiä. Suuret kiitokset Tuomakselle oluista. Alkon tilausvalikoimaan kuuluva tuoreempi versiointi tuli ihan sattumalta vastaan toissa viikolla Rauman Citymarketin Alkossa, jonne sitä oli otettu ihan hyllytuotteeksi.

Oluiden etiketeissä mainitut speksit ovat yhtenevät, vahvuutta molemmissa 7,5% ja katkeruutta 38 IBUa. Olut on sama, mutta etiketti sen sijaan on hieman muuttunut, ja parempaan suuntaan. Oluen nimi on uudemmassa versiossa isommalla punaisella fontilla paremmin näkyvissä.

Kuvissa uudempi olut on aina vasemmalla ja vanhempi oikealla.

Ulkonäöltään hyvinkin yhteneväiset tummanruskeina, miltei mustina oluina. Vanhemman vaahto on hieman mokkavivahteisempi ja tiheäkuplaisempi. Vaahdot kestävät laseissa yhtä pitkään.

Tuoreemman version tuoksussa on maanläheistä turpeisuutta, hedelmäistä brittityylistä käymisesterisyyttä, pehmeän kermaista kahvimaisuutta ja sellaista tiettyä lempeää, nauttijan otteeseensa kietovaa runsautta, jota on vaikea selittää. Tällä oluella on aina ollut tämä tietynlainen huippuoluen aura, joka tuntuu edelleen jatkuvan. Vanhemmassa versiossa on pitkälti samat piirteet, mutta se on selvästi lakritsaisempi ja tiivistyneemmän paahteinen. Suklaisuus nousee paremmin esiin kuin tuoreemmassa. Tuoreempi on jotenkin runsaamman oloinen, ikään kuin pullossa vietetty aika olisi syönyt tuoksun reunoilta sitä kiehtovaa vaikeasti selitettävää runsautta ja tiivistänyt sen vahvemmaksi, mutta yksiulotteisemmaksi paahteisuudeksi. Tuoksujen eroavaisuudet eivät kuitenkaan ole läheskään niin dramaattisesti erilaiset kuin viime viikon Siperioissa - nämä tunnistaa sentään vaivatta samaksi olueksi. Toki ikäerokin on vuoden verran pienempi.

Uudempi versio on suussa täyteläinen, pehmeä ja runsas. Lopussa katkero tasapainottaa hyvin. Makupaletissa vilahtelee paahteisuutta, konvehtimaista suklaisuutta, kuivattuja hedelmiä ja hentoa savuisuuttakin. Oikein miellyttävää siemailtavaa. Uudemman rinnalla vanhempi on suutuntumaltaan hieman kevyempi, silti varsin täyteläinen. Maku on lakritsaisempi ja suklaisempi, mutta ei niin hedelmäinen. Loppuvedossa mukaan tulee kahvimaisuuttakin, jota ei tuoreemmassa liiemmin havaitse. Jälkimaussa on sama suuhun pyörimään jäävä katkerointi ja hento savuisuus. Tuoksun tavoin maussakin tuore on moniulotteisempi, kun vanhemmassa aika tuntuu tiivistäneen pakettia voimistaen maltaan paahteisia ja suklaisia piirteitä, mutta vieden pois joitakin elementtejä maun runsaudesta. Vanhemman lakritsin ja suklaan yhdistelmä toimii omaan makuuni hiukan paremmin, mutta erot ovat marginaalisia. Molemmat maistuvat aivan erinomaisilta. 

Uudemman tuoksu valloitti, mutta maussa vanhempi kiilaa hieman edelle. Tasapäinen vertailu ja vaikka vanhemmassa on päiväyskin jo paukkunut, niin sehän ei näin vahvalle pullokäyvälle oluelle tarkoita vielä välitöntä pilaantumista, vaan miltei päinvastoin. Se tarra nyt vaan on lätkäistävä siihen ja joku päiväyshän siihen on pakko laittaa.

Hieno olut on kyseessä, ei siitä mihinkään pääse. Kaksi pulloa Olutmestari Peren tarjoamaa vanhempaa versiota jäi vielä kellariin odottelemaan mahdollisia tulevia rinnakkainvertailuja tässä vuosien saatossa. 

Lopuksi on vielä koitettava, mitä tapahtuu jos yhdistän hieman alle puolillaan olevat lasilliset ja nautin uudemman ja vanhemman sekoitusta. Blendauksen tuoksussa on enemmän uudemman versioinnin turvemaisuutta ja sitä pehmeyttä. Maku on suklainen, peräti kermaliköörimäisen konvehtimainen ja kuitenkin tarvittavan särmikkäästi humaloitu. Sainkohan nyt parhaat puolet molemmista, vai olenko muuten vaan iloinen, että olen päässyt jälleen maukkaiden oluiden makustelupuuhiin?

Olutarvio: Laitilan Pale Ale

Laitilan Pale Ale

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 3,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma, 1,99€/0,44l)

Laitilan uutuusolut tulee poikkeuksellisessa 0,44-litraisessa tölkissä. Vahvuutta vain 3,5% ja aromihumalat Cascade ja Equinox muodikkaasti tölkkiin painettuna. Nämä humalalajikkeethan ovat jo pitkään olleet tulossa pakkauksiin, hieman samalla tavalla kuin rypäleet ovat viineissä. Tölkin päiväys on näinkin kevyelle oluelle aika roisisti vuodeksi eteenpäin, 22.11.2016, mutta onpahan ainakin tuoretta nyt. 

 

Panimon kotisivut kertovat:

"Laitilan Pale Ale on session ale -tyyppiseksi olueksi poikkeuksellisen täyteläinen ja tukevasti humaloitu suodattamaton täysmallasolut. Mäskäys jättää vierteeseen paljon käymiskelvottomia sokereita, jolloin oluen runko jää sopivan tukevaksi. Karamellimaltaat ja runsaasti flavoreita tuottava hiiva tuovat makuun hedelmäisyyttä ja makeutta. Amerikkalaistyyliin toteutetussa humaloinnissa hallitsee Equinox-humalan trooppisten hedelmien aromi."

Raaka-aineiksi mainitaan: Vesi, OHRAmallas (Pilsner, Cara Pale, Carared), humala (Columbus, Equinox, Cascade), hiiva. Katkeron ilmaisevia IBU-yksiköitä peräti 50. 

Suodattamaton tosiaan, nyt muutakin kuin mainoslauseissa, nimittäin lasiin kaatuu sameaa olutta. Vaahto kestää kotvasen, mutta katoaa sitten jättäen jälkeensä vain pieniä vaahtolauttoja nesteen pinnalle. Tuoksu on saippuaisen sitrusmainen, hieman havuinen ja kevyesti hiivaleipäisen hapan. Sameus syö tietysti terävimmän raikkauden. Maku on terävän katkera ja runkoakin on hyvin 3,5% olueksi. Sitrusmaisuus on hieman saippuaista. Greippinen happamuus yhdistyy hiivan mausteiseen happamuuteen ja yleisilme muodostuu kuivahkon happaman katkeroiseksi. Humalan aromit pääsisivät puhtaammin esiin jos ei hiivaisuus olisi näin korostunut, mutta toisaalta hiiva runsauttaa suutuntumaa, eikä olut nyt tunnu rungoltaan 3,5% vahvuiselta. Hiukan sekavat tunnelmat, periaatteessa ihan OK, mutta ei nyt varsinaisesti houkuttele ostamaan uudelleen.

Yhteenveto

Samea, terävä ja kuivakan katkera

ARVOSANA: 7-