Viime perjantaina vertailin kahta eri-ikäistä Plevnan Siperiaa ja nyt toinen tumma ja palkittu tamperelaisolut, Pyynikin Vahvaportteri, pääsee vastaavaan vertailuun. Vahvaportteri palkittiin viime vuonna Berliinissä Global Craft Beer Award -kilpailussa kultamitalilla porter- / brown porter sarjassa.
2014 vuoden versiota sain muutaman pullon Pyynikin Olutmestarilta Tuomas Pereltä aika tarkalleen vuosi sitten, kun olimme Ruokapuoti Lumon Tero Suhosen kanssa valmistamassa Pyynikillä Testowitiä. Suuret kiitokset Tuomakselle oluista. Alkon tilausvalikoimaan kuuluva tuoreempi versiointi tuli ihan sattumalta vastaan toissa viikolla Rauman Citymarketin Alkossa, jonne sitä oli otettu ihan hyllytuotteeksi.
Oluiden etiketeissä mainitut speksit ovat yhtenevät, vahvuutta molemmissa 7,5% ja katkeruutta 38 IBUa. Olut on sama, mutta etiketti sen sijaan on hieman muuttunut, ja parempaan suuntaan. Oluen nimi on uudemmassa versiossa isommalla punaisella fontilla paremmin näkyvissä.
Kuvissa uudempi olut on aina vasemmalla ja vanhempi oikealla.
Oluiden etiketeissä mainitut speksit ovat yhtenevät, vahvuutta molemmissa 7,5% ja katkeruutta 38 IBUa. Olut on sama, mutta etiketti sen sijaan on hieman muuttunut, ja parempaan suuntaan. Oluen nimi on uudemmassa versiossa isommalla punaisella fontilla paremmin näkyvissä.
Kuvissa uudempi olut on aina vasemmalla ja vanhempi oikealla.
Ulkonäöltään hyvinkin yhteneväiset tummanruskeina, miltei mustina oluina. Vanhemman vaahto on hieman mokkavivahteisempi ja tiheäkuplaisempi. Vaahdot kestävät laseissa yhtä pitkään.
Tuoreemman version tuoksussa on maanläheistä turpeisuutta, hedelmäistä brittityylistä käymisesterisyyttä, pehmeän kermaista kahvimaisuutta ja sellaista tiettyä lempeää, nauttijan otteeseensa kietovaa runsautta, jota on vaikea selittää. Tällä oluella on aina ollut tämä tietynlainen huippuoluen aura, joka tuntuu edelleen jatkuvan. Vanhemmassa versiossa on pitkälti samat piirteet, mutta se on selvästi lakritsaisempi ja tiivistyneemmän paahteinen. Suklaisuus nousee paremmin esiin kuin tuoreemmassa. Tuoreempi on jotenkin runsaamman oloinen, ikään kuin pullossa vietetty aika olisi syönyt tuoksun reunoilta sitä kiehtovaa vaikeasti selitettävää runsautta ja tiivistänyt sen vahvemmaksi, mutta yksiulotteisemmaksi paahteisuudeksi. Tuoksujen eroavaisuudet eivät kuitenkaan ole läheskään niin dramaattisesti erilaiset kuin viime viikon Siperioissa - nämä tunnistaa sentään vaivatta samaksi olueksi. Toki ikäerokin on vuoden verran pienempi.
Uudempi versio on suussa täyteläinen, pehmeä ja runsas. Lopussa katkero tasapainottaa hyvin. Makupaletissa vilahtelee paahteisuutta, konvehtimaista suklaisuutta, kuivattuja hedelmiä ja hentoa savuisuuttakin. Oikein miellyttävää siemailtavaa. Uudemman rinnalla vanhempi on suutuntumaltaan hieman kevyempi, silti varsin täyteläinen. Maku on lakritsaisempi ja suklaisempi, mutta ei niin hedelmäinen. Loppuvedossa mukaan tulee kahvimaisuuttakin, jota ei tuoreemmassa liiemmin havaitse. Jälkimaussa on sama suuhun pyörimään jäävä katkerointi ja hento savuisuus. Tuoksun tavoin maussakin tuore on moniulotteisempi, kun vanhemmassa aika tuntuu tiivistäneen pakettia voimistaen maltaan paahteisia ja suklaisia piirteitä, mutta vieden pois joitakin elementtejä maun runsaudesta. Vanhemman lakritsin ja suklaan yhdistelmä toimii omaan makuuni hiukan paremmin, mutta erot ovat marginaalisia. Molemmat maistuvat aivan erinomaisilta.
Uudemman tuoksu valloitti, mutta maussa vanhempi kiilaa hieman edelle. Tasapäinen vertailu ja vaikka vanhemmassa on päiväyskin jo paukkunut, niin sehän ei näin vahvalle pullokäyvälle oluelle tarkoita vielä välitöntä pilaantumista, vaan miltei päinvastoin. Se tarra nyt vaan on lätkäistävä siihen ja joku päiväyshän siihen on pakko laittaa.
Hieno olut on kyseessä, ei siitä mihinkään pääse. Kaksi pulloa Olutmestari Peren tarjoamaa vanhempaa versiota jäi vielä kellariin odottelemaan mahdollisia tulevia rinnakkainvertailuja tässä vuosien saatossa.
Lopuksi on vielä koitettava, mitä tapahtuu jos yhdistän hieman alle puolillaan olevat lasilliset ja nautin uudemman ja vanhemman sekoitusta. Blendauksen tuoksussa on enemmän uudemman versioinnin turvemaisuutta ja sitä pehmeyttä. Maku on suklainen, peräti kermaliköörimäisen konvehtimainen ja kuitenkin tarvittavan särmikkäästi humaloitu. Sainkohan nyt parhaat puolet molemmista, vai olenko muuten vaan iloinen, että olen päässyt jälleen maukkaiden oluiden makustelupuuhiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.