Suuresti oluentekijänä ja ihmisenä arvostamani Tuopin Ääressä -blogisti Arto Halonen haastoi minut IPA-battleen, jossa otetaan siis miehestä mittaa kotitekoisen IPAn merkeissä. Arto teki oman kaurahiutaleilla höystetyn "East Coast" versiointinsa ja minä taasen oman perinteisen "West Coast" versiointini, joskin tällä kertaa mm. mäski- ja ensivierrehumaloinnilla.
Olueni tarkka resepti ja idea löytyy näistä linkeistä:
Panin olueni 11.11 ja pullotin 3.12, nyt se on ollut pullossa siis 16 vuorokautta, joka on melko lähellä optimia. Mielestäni kuivahumaloitu jenkkityylinen IPA on parhaimmillaan 3-4 vko pullotuksesta - näin siis kotioluen ollessa kyseessä, jolloin olut vaatii tietyn ajan kirkastuakseen ja jälkikäydäkseen. Kaupallinen puoli on sitten asia erikseen.
Tähän IPAan meni aivan tolkuton määrä humalapellettejä, eikä tällaisen tekeminen kotonakaan mitenkään järin kustannustehokasta ole - litrahinta jäi raaka-aineiden osalta noin 2 euroon per litra. Kaupasta ostettuun verrattuna tavara on kuitenkin siis silti halpaa kuin saippua.
Mun IPA, eli Hayke's IPA, kävi 15-16 asteessa yläkerran vanhassa suihkukomerossa, jossa on siis näin talvisin melko ihanteellinen käymislämpötila tämäntyylisille oluille. Kenties alhaisesta käymislämpötilasta tai sitten mallasprofiilista, jossa oli 5% karamellimallasta (Cara Pale) johtuen, loppuominaispaino oli aiemmin tekemiäni hieman korkeampi. Aiemmin ollaan menty niinkin alas kuin 1.008, mutta nyt loppupaino oli 1.012. Se on kaiketi ihan hyvä tämä tyylisiin. Humalaa on ainakin niin perkeleesti, että runkoakin tarvitaan balanssia varten.
Pullotettaessa otettu maistiainen vaikutti oikein hyvältä, joten odotukset ovat melko korkealla nyt. Ei kai siinä muuta kuin siirrytään kutkuttavan ensimaiston pariin!
Pullo suhahtaa avattaessa, eli jälkikäyminen on edennyt toivotunlaisesti. Lasiin kaatuu vaalean kultaoranssia, melko hyvin kirkastunutta olutta. Vaahto on keskiverto. Tuoksu syöksyy lasista ulos mahtavalla intensiteetillä. Citraa niin jumalattoman trooppishedelmäisesti ja lisäksi toki tuhdisti pihkaa ja havuja. Perinteisiä IPAn aromeita öljyisen humalaisesti, tuoreena ja erittäin voimakkaasti. Tässä on kyllä iskevä tuoksu, voimakkaampi kuin koskaan aiemmin. Maku on kuivahko ja brutaalin katkera. Runkoakin on, mutta se tuntuu täyteläisyytenä ennemmin kuin makeutena. Aiempaa korkeampi ominaispaino tuntuu toimivan juuri oikein, vaikka en sitä siis reseptillä hakenutkaan - tuurilla ne laivatkin seilaa. Tuoksun voima vetää ajoittain jopa mentholisen mäntyisen puolelle, mutta trooppishedelmäinen sivuvire takaa toimivuuden karun tykityksen keskellä. Maussa katkero alkaa heti tiukasti ja jää kielelle pitkäksi aikaa. Käytin tässä katkerohumalana jenkkiläistä Warrioria aiemman Magnumin sijaan ja se puree kyllä tiukemmin. Alfa-hapot ovat suunnilleen samoissa, mutta aistimus on erilainen. Melko fantastista kamaa. Mallasrunkoon olen erittäin tyytyväinen, samoin katkeroon. Hedelmäisyys on samalla tasolla kuin aiemminkin, joten kai sekin hyvä on. Referenssinä toiminut Swami's IPA tuntui kyllä kesällä tasapainoisemmalta kuin tämä, mutta toisaalta se oli nauttimishetkellä jo 4kk ikäinenkin. Katkero vyöryy kyllä todella voimakkaasti ja valtaa paletin heti alkuvaiheessa. Runko sinnittelee mukana ja pihkaisen öljyinen humalaveto tiivistyy jälkimaussa greippiseen jyystöön. Tiukkaa meininkiä, juuri sitä mitä kesällä halusin - mutta onko tämä sellaista jota haluan nyt? En osaa sanoa. Välillä tuntuu jopa liian rajulta, liian intensiiviseltä. Kovaa kamaa on, katsotaan miten kehittyy aikojen saatossa.
Täytyy sanoa että tätä aamusella lukiessa tuli jano että päivällä reippaillessa juttua vielä mietin ja odotin vaan että pääsee korkkaamaan..."humalaa on ainakin niin perkeleesti"...repesin.
VastaaPoista---DeGarre