Maistelussa Brewdog Punk IPA

No niin! Brewdog tosiaan tempaisi melkoiseksi hitiksi sosiaalisessa mediassa osoittautuneen #DIYDog -kampanjan julkaisemalla kaikki reseptinsä täysin avoimiksi. Itse analysoin Punk IPAn reseptiä jo #DIYDog avauspäivänä ja nyt olette sitäkin juttua lukeneet enemmän kuin mitään julkaisemaani pitkään aikaan. Jotain taikaa tässä oluessa siis täytyy olla. 

Täytyy olla rehellinen ja sanoa, etten ole tätä "post modernia klassikkoa", kuten panimo oluttaan kuvailee, maistanut herran aikoihin. Nyt otan oluen rennosti grillikotamaisteluun, mutta suuremmalla mielenkiinnolla kuin yleensä - onhan resepti nyt tiedossa. Nyt voidaan nimittäin alkaa bongailemaan - mikäs humala tää on? Näinkö Caramalt vaikuttaa suutuntumaan? ...ja niin edelleen. 

Tunnelma on jo valmiiksi kohollaan. Olin vanhimman poikani kanssa jäähallilla katsomassa hienoa liigakiekkoa ja oma joukkue voitti. Iltapäivällä ennen hallille lähtöä kääräisin parit porsaan ribsit folioon ja pistin uuniin matalalla lämmöllä kypsymään. Haen ne tästä blogijutun kirjoittamisen jälkeen tulelle vielä väriä ottamaan, ennen kuin tarraamme rouvan kanssa kiinni. Ulkona on pikkupakkanen ja kodan stereoissa soi aina niin positiivinen Martti Servo & Napander. 

 

Punk IPA kaatuu lasiin vaaleana, hieman oranssihtavana ja utuisena. Pullon pohjalla on pienet hiivasakat, jotka jätän alkuvaiheessa kaatamatta oluen sekaan - näin humalointi on terävimmillään. Tuoksu on kyllä melkoista hedelmänektaria sellaisella kukkaisella ja terävän tuoreella tavalla. Pulloni on näemmä erää 369, parasta ennen 13/07/16. Päiväys tuskin on vuodeksi eteenpäin, tai jos on, niin hienosti tuoreen humalan tuntu on kestänyt. Yritän nyt löytää Nelson Sauvinin mustaherukkaisuutta tuoksusta, mutta en tiedä oikein löytyykö sitä. Enemmän tämä on sellainen raikkaan sitrusmainen, passionhedelmäinen ja runsaan kukkainen. Aprikoosimaisuuttakin ja ylipäätään sellaista tarkemmin erittelemätöntä melko pehmeän tuntuista nektarimaista "hedelmäosastoa". 

Hyvä tuoksu kyllä, mutta voimakkuus ei ole sitä nenäkarvat erektioon saavaa megatykitysosastoa, jota vahvemmissa ja runsaammin katkerohumaloiduissa - eli arviosivuilla tyylin kärkisijat valtaavissa - esimerkeissä on. Tämä on pehmeämpi ja hedelmäisempi - katkero- ja aromihumalathan on suureksi osin korvattu pelkällä kuivahumalalla. Ei oikeastaan pöllömpi ratkaisu, miellyttävä tätä on ainakin on nuuhkia ja siemailla. Maku on runsaan hedelmäinen, kukkainen ja sellainen miellyttävän öljyinen. Puraisee alussa, mutta on se kyllä pehmeä tuo katkero. Tämä on sellainen hedelmämehu - koko kansan IPA, paitsi ehkä kovimpien IPA-fanien tai Jalasjärven turkistarhaajien. Ei tästä katkerofriikki kiksejä saa. Nelson Sauvinin herukkapuskaa löytyy nyt mausta keskivaiheilta melko varmasti. Maltaisuus ei juuri maistu, mutta runko kantaa vahvuuden ja humaloinnin hyvin. Enemmän tämä kuiva on kuin makea - karamellimallastahan oli viitisen prosenttia. Se vaikuttaa sopivalta määrältä näin kevyelle IPAlle. Lasillinen kaatuu vaivatta ja olut maistuu koko ajan miellyttävälle. Hiilihappoja on sen verran maltillisesti, että oluesta saa nauttia ilman bulkkikaman kanssa pakollista röyhtäilyä. 

On se hyvää. Kyllä se kuivahumalointi vaan hieno asia on. Pakostakin tässä jää miettimään, että eikö olueen voisi saada ne molemmat ääripäät - äärimmäisen katkeron ja äärimmäisen hedelmäisyyden? Seuraaviin omiin IPA-tyylisiin pitää nostaa kuivahumalan määrää reilusti.