Olutarvio: Maku Double IPA

Maku Double IPA

Panimo: Maku Brewing, Suomi (Tuusula)
Oluttyyli: Double IPA (DIPA, Imperial IPA)
Alkoholipitoisuus: 9,2%
Saatavuus: Alko (4,18€ / 0,33l)

Tuusulalainen Maku Brewing on nuoresta iästään (2 vuotta) huolimatta noussut ainakin omissa kirjoissani pienpanimoidemme kärkikastiin. Syynä tähän kauttaaltaan hyvät tuotteet ja laadullisesti varma tekeminen. Panimon linjana on ollut nimetä ns. perustuotteet aina oluttyylinsä mukaan ja samaa sarjaa jatkaa nyt Alkoon kertaluontoisena erikoiseränä tullut Double IPA. Yleensä nämä Makun julkaisut ovat olleet hyviä esimerkkejä omista tyyleistään ja sitä samaa odotan toki nytkin. Speksit ainakin osuvat kohdilleen - vahvuus 9,2% ja katkeruus (Alkon mittauksissa) 112 EBU. Raaka-aineet: Pilsner-, pale ale- ja caramaltaat, humalina Magnum (GER), Columbus (USA), El Dorado (USA) ja Nelson Sauvin (NZ).

Utuisen kultaoranssi olut, jonka päälle muodostuu vaahtoa vain niukalti. Tuoksussa on reilusti pihkaa ja greippisen sitrusmaista hedelmäisyyttä. Maltaisuus tuntuu myös runsaana ja aromiltaan kevyen toffeemaisena. Hiivan käymisesterit ovat Makulle tyypilliseen tapaan hieman persikkaisen hedelmäisiä. Käytössä siis kenties jälleen US-05. Kyseinen hiiva lienee panimon luottoratsu, enkä yhtään ihmettele miksi - aina toimintavarmana ja laadukkaana se taitaa olla eniten käytetty hiiva myös omassa kotipanimossani. Maussa on sitruksista ja hieman pihkaista humalaisuutta sekä loppua kohti varsin runsaaksikin yltyvä katkeruus. Alkoholi lämmittää ja nousee loppuvedossa hieman makuunkin. Runko on varsin tuhti, olematta silti turhan raskas - karamellimaltaan osuus lienee maltillinen. Kokonaisuus toimii, mutta hedelmäisyyden jäädessä melko yksipuoliseksi sitrusjyystöksi ja alkoholin noustessa loppumakuun, voidaan oluen todeta jäävän tyylin aivan terävimmän huipun taakse. Hyvä suoritus silti ja hintaluokassaan pätevä tyylin edustaja. Kannattaa maistaa heti nyt tuoreeltaan!

Yhteenveto

Jykevä DIPA!

ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Ogelin IPA

Sitten maistettavaksi loistavalla witbierillään ihastuttaneen Ogelin Panimon IPA. Grainfatherilla valmistettu tämäkin.

Speksit:
7,1%, 90 IBU, 10 EBC
Maltaat: Pilsner, Munich, Cara Plus
Humalat: Simcoe, Centennial, Mosaic, Nelson Sauvin
Hiiva: Wyeast London Ale III

IPA-lasin alaosasta kirkas, kultaoranssi ja runsaasti, osin suurikuplaisestikin vaahtoava olut. Tuoksu on herkullinen - humalan hekumaa sitrusmaisesti, trooppisen kiivimäisesti ja hieman mustaherukkapuskaisesti. Nelson Sauvin on erittäin mustaherukkainen ja Mosaic puoliksi herukkaa ja kypsää hedelmää, joten tämä ei toki tullut yllätyksenä. Tuoksu poikkeaa ilahduttavasti peruskaavasta, jossa on sitrusta, havua ja pihkaa. Tässä on toki sitrusta ja pihkaakin voi löytää jos oikein yrittää, mutta eksotiikka, tuo huumaava eksotiikka, on pinnalla. Maku alkaa voimakkaan katkerana ja terävänä, mutta katkero hälvenee ja loppuveto on pehmeämmän hedelmäinen - mitähän äsken oikein tapahtui? Eikös sen pitäisi mennä toisinpäin? Seuraavalla hörpyllä katkero hyökkää taas heti alussa kielelle, mutta säilyy nyt pidempään. Loppu on silti (IPAksi) pehmeä ja peräti runsaan maltainen - ei kuitenkaan makeutta, vaan leipäisyyttä ja "maltaisuutta". Humalat tarjoavat maussakin Nelson Sauvinin tunnistettavaa joko-pidät-tai-et tyylistä aromikkuutta, josta onneksi itse pidän ja nyt se tuntuu varsin virkistävältä kaiken sitrushypetyksen ja jopa saippuaisuuteen asti menevän överihumaloinnin joukossa. Pehmeää, nektarimaista ja silti samalla raikkaan tuoretta humalointia.  Todella hyvä IPA on kyseessä, peräti erinomainen. Loppupeleissä katkero jää kuitenkin tyylin ihanteesta, joka omalla kohdallani on hieman kovempi, kokonaisuuden ollen silti aromaattisen nektarimainen. Nektarimaisuus tästä löytyy ja katkerostakin 75%, mutta se viimeinen sivallus jää siis vielä piippuun. Peittoaa silti miltei kaikki Suomesta saatavilla olevat kotiin ostettavat kaupalliset IPAt. Humaloinnin tuoreus ja raikkaus on vaan eri tasolla - jokainen oluita kotona tekevä tietää sen.   

Kirja: Rakkaudella Pantua - Kotioluen uusi tuleminen

Tapasin Mika Laitisen, eli Maltainen -blogistin ja toisen Rakkaudella Pantua uutuuskirjan kirjoittajista taannoin Helsingissä. Mika pahoitteli, ettei hänellä ollut kirjaa annettavaksi, mutta vinkkasi, että kustantajalta pyytämällä saisin varmasti arvostelukappaleen. Paha paha... tässä oli nimittäin iso näkymätön kynnys - en ole koskaan blogia varten pyytänyt ainoatakaan näytepulloa saati kirjaa ja olen uskollisesti pitänyt periaatteestani kiinni. Kaikki mitä on tullut, on ollut tarjottua. Kirja kuitenkin kiinnosti, joten tuli nyt ylitettyä sekin (oikeasti täysin hölmö) periaattellinen raja, kertonee sekin kai jotain niistä odotuksista joita minulla kirjaa kohtaan oli. 

Laitinen on aiemmin ollut mukana erinomaisen Sahti -kirjan tekijätiimissä ja kirjan toinen kirjoittaja, Maria Markus, on Suomen ensimmäinen The British Beer Academysta valmistunut olutsommelieeri.

Kuten Reittausblogin lukijat jo tietävätkin, on kotioluen valmistaminen suhteellisen helppoa ja jo ensimmäisellä kerralla voidaan yksinkertaisilla välineillä saada aikaan erittäin hyvää olutta. Näistä lähtökohdista Rakkaudella Pantua -kirjassakin lähdetään liikkeelle. Kirjassa kerrotaan hyvin selkeästi ja selkokielisesti miten olutta tehdään kotona aidoista raaka-aineista. Pääpaino on yksinkertaisella pussimäskäystekniikalla, mutta useamman kattilan laitteistojakin pyöritellään. Oluen tekeminen etenee kirjaa lukiessa vaiheittain ja mäskäyksestä käymiseen. Tekstissä mennään sopivalle detaljitasolle, eli kaikki oleellinen selitetään, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen maailmoja syleilevä kaikenkattava kotipanoraamattu kuin esim. Randy Mosherin Mastering Homebrew. 

Teoksen suurin valtti on se, että se on suomeksi kirjoitettu. Kotiolutkirjojahan maailmalta löytyy, mutta tämä on pitkään aikaan ensimmäinen suomeksi kirjoitettu HYVÄ kotiolutkirja. Aiemmin, vuonna 2015, ilmestyi Pane Olutta -pökäle, jota en siis tähän joukkoon laske. Rakkaudella Pantua kirjalla aloittelijakin onnistuu ja tarjoaa se syventävää tietoutta meille hieman jo kokeneemmillekin. 

Myöhemmin on myös luvassa arvio Mika Laitisen "Raivain" Rye Winesta, joka on yksi kirjan resepteistä. Se saa nyt kuitenkin odotella sopivan juhlavaa hetkeä vielä tovin ;)

Kotiolutta: Vähä-Ahon O))) Smoked Porter

Porilaispanija Roope Vähä-Ahon olutsettiä on tullut viime aikoina makusteltua läpi ja nyt on viisiosaisen paketin viimeisen oluen vuoro.

O)))

Savuportteri, 7,3%, 63IBU

Maltaat: Pale Ale, Brown, Black, Peat Smoked, maissihiutaleet, vehnähiutaleet

Humalat: Magnum, Goldings ja Fuggles

Hiiva: US-05

Tekijän kuvaus:

O))) on dronebändi SunnO))):lta nimensä saanut savuportteri, jonka oli tarkoitus kuvata bändin viime kesäistä Ilosaarirockin keikkaa, eli olla talon kokoinen ja julma. Siinä olen käyttänyt 7% mallaspohjasta turvesavustettua viskimallasta, jolla olen saanut aikaan tuhdin savun. Olut on pullotettu toki jo viime heinäkuussa, eli meininki saattaa olla jo ihan eri. En ole maistanut aikoihin, eli tässä pieni ullatuuus ;)

Syvän ruskea, miltei musta olut, joka vaahtoaa aluksi suurikuplaisesti, mutta vaahto laskee sitten ohueksi seitiksi oluen pinnalle. Tuoksussa on nokipannukahvia, nuotiosavua ja muutenkin metsäistä erätunnelmaa. Paahteinen maltaisuus saa välillä suolaisen lakritsaisiakin sävyjä. Täysin kunnossa, vaikka pullotuksesta siis on jo 10 kuukautta aikaa - hygienia on ollut porilaispanijalla kunnossa! Oikein mainio tuoksu. Maku on sekin tuntuvan savuinen - palvikinkku tulee mieleen, mutta ei Schlenkerlamaisesti vaan jotenkin paahteisemmin. Tummapaahtoista kahvia keskivaiheilla ja loppuvedossa kuivaa ruohoista humalaa. Makukin laadullisesti kunnossa ja reseptiikkakin tuntuu toimivan - ei varmasti enää sama olut kuin tuoreena, mutta savuisuus on ainakin tallella ja kokonaisuus toimii. Maltaan makeus jää aluksi pienenä tahmakerroksena toffeen ja tumman suklaafudgen vivahteisena kitalakeen ja katkero lyö tasapainottavat stepit sitten loppuvedossa maun siirtyessä kahvimaisempaan loppuvetoon. Yrttisruohoinen jälkimaku jää suuhun elämään ja lasin loppupuolella oluen lämmettyä, alkaa siellä oluen ikäkin tuntumaan pienenä oksidoitumisena, kun savuun sekoittuu hienoista pahvisuutta - tämä on toki ymmärrettävää. Maukas ja mainio savuportteri, harmi ettei tullut korkattua kotasessiossa, jossa tämä olisi kenties kermaisen savujuuston kanssa noussut vielä toiseen potenssiin. 

Nyt on Vähä-Ahon lähettämä paketti maisteltu loppuun asti ja tulin kyllä vakuuttuneeksi miehen kyvyistä. Imperial Stoutista sattui huono pullo, mutta muut oluet kyllä puhuivat puolestaan. Kiitokset tekijälle oluista!

Kotiolutta: Ogelin Witbier

Sitten maistoon Helsingin Oulunkylässä maltaan ja humalan tuoksua levittelevän Kalle Ohvon kotioluita. Kalle kutsuu kotipanimoaan Ogelin Panimoksi ja laitteistona on tällä hetkellä Grainfather. Aiempaa panokokemusta on kertynyt jo kolmen vuoden ajan mm. 27-litraisella Brewfermin kattilalla ja Igloon kylmälaukusta tuunatulla mäskäimellä. Oulunkylästä Raumalle matkasi Grainfatherilla valmistettu kuuden oluen maistelupaketti - Märzen, Best Bitter, IPA, Imperial Stout, Tripel ja Witbier. Otetaanpa nyt ensin maistoon Witbier, sillä se tuntuisi parhaiten sopivan lämpimän ilta-auringon sävyttämään kevätiltaan. 

Speksit:

ABV 4.8%, katkeruus 13 IBU, väri 6 EBC.

Maltaat: Pilsner, vehnähiutaleet, kaurahiutaleet

Humalat: Styrian Goldings

Mausteet: Tuore appelsiininkuori ja korianteri

Hiiva: Wyeast Belgian Witbier

Keltainen, vaalean samea ja vitivalkoiselta vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on juuri sitä mitä Witbieriltä odottaisikin - raikasta korianterisuutta ja appelsiinimaisuutta pehmeän vehnäisellä pedillä. Kaikki aromit tulevat puhtaina ja selkeinä läpi, ihan kuten Hoegaardenissa, mutta pehmeämmin. Hedelmäisyys on tuoksussa miltei sitruunaista ja yleisilme on todella kesäinen. Makukin on pehmeä ja puhdasmakuinen - aivan oppikirjamainen, tautisen herkullinen witbier. Korianterin suhteen ollaan balanssissa, eli ei lyö yli. Appelsiininkuorien hedelmäisyys sekoittuu hieman happamaan hiivaisuuteen ja kuohkean vehnäiseen mallaspohjaan ja kokonaisuus on tasapainossa. Katkeruus on kevyttä, miltei olematonta ja matalien hiilihappojen saattelemana juotavuuskin erinomainen. Kotipanimon prosessi on kaverilla hallussa, sillä mitään laadullista ongelmaa ei oluessa ilmene. Onpahan nautinto. Aivan erinomainen olut. Tämä olut kuvaa täysin sitä, mitä witbierin tyylimääritelmässä lukee. Voisin juoda ainiaan, mutta niin ikävää kuin se onkin, lasi tyhjenee tälläkin kertaa liian nopeasti. Nyt on muuten kovat odotukset paketin muillekin oluille!

Kotiolutta: Moukarkylän Hefe

Rauman kotiolutskenellä menee lujaa. Tekijöitä lienee jo useita kymmeniä, joista suurin osa hyvinkin aktiivisia. Yksi harrastus on johtanut jo panimon perustamiseenkin, sillä paikkakunnalla kaupallisen oluenteon on aloittamassa Mikko Lindenin perustama Linden Brewery. Paikalliseen panimoon on perehdyttävä tulevaisuudessa laajemmalla jutulla, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt maistoon Seppälän Markon tekemää Moukarkylän Hefeä. Marko kävi kansalaisopiston kotiolutkurssillani alkuvuonna ja panohommat alkoivat tietysti heti kutkuttamaan. Nyt on jo muutamia pieniä satseja takana pussimäskäten.

Hefessä maltaina Vehnä (~52%) ja Sahtimallas (~48%). Humalina Magnum ja Cascade sekä mausteena inkivääri. Hiivana Wyeast 3333 - Bavarian Wheat

Oranssihtava, hiivojen kanssa asianmukaisen samea vehnä. Tuoksussa inkivääri nousee raikkaasti, mutta on siellä mukana tyylinmukaista banaanisen vehnäistä otetta ja hedelmäisyyttäkin. Maku on kevyt ja pirtsakan raikas. Inkivääri iskee heti alkumaussa mentholisen minttuisena kielelle, mutta pehmenee nopeasti banaanisen hiivaleivän astuessa esiin. Varsin maistuvaa on. Inkivääri on maltillisempaa kuin Rekolan Kesäkollissa, josta en juurikaan välitä. Tässä on banaania ja perusvehnän aromeitakin, jotka tuovat kaivattua runsautta kehiin. Rungossa on hieman makeutta ja sopivasti tuhtiutta. Hyvä, mentholisen raikas maku inkivääristä. Jos hefe jollain maustaa täytyy, niin inkivääri on siellä toimivimpien ratkaisujen joukossa. Wyeastin 3333 hiiva vaikuttaisi erittäin pätevältä saksalaistyylisen vehnän tekemiseen - tämä on kyllä tyyli, jossa kuivahiivat kannattaa yksinkertaisesti unohtaa, vaikka ne monessa muussa toimivatkin erinomaisesti. Laadullisessa mielessä tämä on täysin kunnossa, joten prosessi on hallussa ja Marko on huolehtinut hiivastakin niin, että se on käyttänyt vierteen olueksi tyytyväisenä.

Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Lavajärven Sikaseura 10v Juhlaolut (British Ale)

Sitten maistoon Lavajärven Sikaseuran 10v juhliin pantu brittityylinen ale, jonka paikallinen kotipanoduo on polkaissut muistaakseni Fuller's London Priden kloonireseptiä mukaillen. Tässä vahvuutta on kuitenkin 5,5%, kun aidossa London Pridessä 4,7%. Osuvat prosenttimäärät tämän päivän uutisiin peilaten...

Meripihkaisen kuparinen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Melko kirkkaalta vaikuttaa valoa vasten. Tuoksu on hedelmäinen, hieman marjainen ja toffeemaisen sekä pähkinäisen maltainen. Hiivana tässä muistaakseni oli Wyeast London Ale III, joka vaikuttaisi suoltavan mukavan hedelmäistä esterisyyttä. Brittityylisen humalan tuoreen puun, kukkakedon ja lempeän sitrusmaisuuden aromeita myös. Ihan tyylipuhtaalta britiltä vaikuttaa tuoksun perusteella. Mmmm... sopivasti maltaan makeutta ja runkoa. Humalasta irtoaa aluksi aromikkuutta enemmän kuin katkerointia, joka tosin terävöityy loppua kohti ihan miellyttävän bittermäisiin fiiliksiin. Mallaspohja on sopivalla makeudellaan kuitenkin enemmän ESB:tä kuin perusbitteriä. Maku on puhtaan brittityylinen ja jättää miellyttävän pehmeän ja samalla hentoisen katkeran jälkimaun. Lasin loppupuolella mallaspohjasta nousee kevyesti paahteisempiakin sävyjä, jotka hieman syövät raikkautta. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja sopivan maltilla hiilihapotettu. Vallan mallikas britti!

Kotiolutta: Asikanius - Tuominen Puunkaatajan Saison

Sitten arviointiin paikallista kotiolutta kansalaisopiston kurssini käyneiden Asikaniuksen ja Tuomisen toimesta. Kyseessä on saison-tyylinen olut, eli perinteistä belgialaista "maalaisolutta" on tarjolla. Tyylikäs etiketti kertoo oluen nimetyn Puunkaatajan Saisoniksi. Reseptissä maltaina Pilsner, Vehnä ja Caramalt. Humalina Magnum (GER), Saaz (CZE) ja Topaz (AUS). Hiivana nestehiiva WLP565 Belgian Saison I.

Tummahkon oranssi, varsin runsaasti ja runsaan pitsikkäästi vaahtoava olut. Tuoksu on belgihiivaisen mausteinen, raikkaasti päärynänkuorimaisen hedelmäinen sekä hieman neilikkainen ja pippurinen. Varsin tyylipuhdas belgialen tuoksu, jossa on sopivasti saisonille ominaista ja pelkästään siis hiivan tuottamaa mausteisuuttakin. Maku on kuivahko ja rapsakka, juuri kuten saisonin pitääkin. Maku alkaa pienellä maltaan makeudella, joka nopeasti taittuu kuivakkaan hienoisen happamaan loppuvetoon. Katkero puraisee ja runsaat hiilihapot kutittevat kieltä. Makukattaukseen kuuluu hienoinen banaanisuus, mausteisuus ja raikas päärynän- ja omenankuorimainen pirskahteleva hedelmäisyys. Ihan tyylipuhdasta tavaraa. Hiivan mausteiset ja hedelmäiset esterit vievät makua eteenpäin maltaiden ja humalien antaessa taustalta tukea - juuri tästähän saisonissa on kyse. Laatutaso on kunnossa ja olut on miellyttävä nautittava. Hiilihappoisuutta on omaan makuuni hieman liikaa, mutta toisaalta ihan kyllä kaupallisten belgien tasoisesti - ei muuten haittaisi, mutta röyhyttämään pistää moinen. Kyllähän tätä kelpaisi kesäisissä metsähommissa nautiskella tai miksei arkisemmin ihan klapituksen lomassakin. Mallikas suoritus, olisin jälleen kerran erittäin tyytyväinen saavutukseeni, jos olisin itse tehnyt.

Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Kapteeni Trontves Mint IPA

Paikallisen kotipanoduon mieto vain 4,3% IPA seuraavaksi maistoon. Kapteenin suuvesi eli Trontves on mintulla maustettu ja muuta en reseptistä sitten tiedäkään. Tyylikkäiden etikettien sarja ainakin jatkuu, mutta mitenkähän on oluen laita?

Syvän kultainen, oranssihtava väri. Pelkkää sahtimallaspohjaa ehkä aavistuksen tummempi, mutta hyvin lähellä väriltään. Tuoksussa minttu tulee "kasvimaisena" ja mielestäni myös hieman neilikkaisena, mutta silti tunnistettavan minttuisena esiin. Pepsodent Spearminttia. Kevyttä keksimäistä maltaisuutta ja sitrusmaista sekä hieman pihkaista humalaa seassa. Tuoksu ei vielä täysin säväytä, vaikka toki mielenkiintoinen onkin, mutta maku onkin sitten asia erikseen - ja sehän toimii! Mintun raikas tuulahdus on keskivaiheilta loppuun mukavasti esillä, mutta ei kuitenkaan ainakaan lasillisen alkupuolella vielä tunnu häiritsevän dominoivalta. Kevyt runko päästää humaloinnin läpi ja katkero tarttuu ikeniin yhdessä raikkaan mintun sekä pihkaisen havuisen humaloinnin kanssa. Jälkimaussa on runsaasti katkeroa, hitunen sitrusmaisuutta ja miellyttävästi minttua. Aikamoinen suuvesi, kerrassaan. Runko on vahvuuteensa nähden normaali, eli kevyt, mutta runsaan katkeron ansiosta ei kuitenkaan tunnu vetiseltä. Vahvempi ja tukevampi runko olisi ehkä miellyttävämpi, mutta tällainen aamulla nautittava raikas suuvesi on tietysti vesillä liikkujankin paras pitää sessiovahvuisena. Yllättävän hyvä ja kerrassaan mielenkiintoinen. Ei tämä suinkaan kuitenkaan ensimmäinen minttuolut itselleni ole, sillä toissa talvena tuli nautittua virolaisen Tankerin Kylmale Maale 8,5% Mint Stout - siinäkin oli sitä tiettyä jännää viehätystä. Minttu vaikuttaa varsin käyttökelpoiselta mausteelta olutmaailmassa.

Olutarvio: Fuller's 170th Anniversary Celebration Ale

170th Anniversary Celebration Ale

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (9,17€ / 0,5l)

Lontoon huippupanimo on ehtinyt jo 170 vuoden ikään ja sitähän tietysti juhlistetaan spessuoluella. Alkon tilausvalikoimasta löytyvällä pahvitötteröllä on reilusti hintaa, mutta Fuller's pettää niin harvoin, että raaskin tuohon sijoittaa. Ennemmin sitä yhden hyvän nauttii kuin kaksi kehnompaa. Juhlaoluessa mausteena appelsiininkuorta ja Goldings (UK) sekä Liberty (USA) humalia. Mallaspohjassa on mukana kauraakin.

Kultaoranssi, kirkkaanlainen ja maltillisesti vaahtoava olut. Tuoksussa on raikasta sitrusmaisuutta ja tuoretta appelsiinimaisuutta, jonka taustalta huokuu hunajaisen maltaista ja hieman lämpöäkin hohkavaa tuntumaa. Appelsiininkuoret sopivat tähän hyvin, tuoden uuden nyanssin tuttuun äärimmäisen laadukkaaseen Fuller'sin fiilikseen. Ensimmäisen siemauksen jälkeen olen jo aivan myyty - kyllä nimittäin osuu ja uppoaa. Pehmeän nektarimaista appelsiinisuutta, miltei sitruunaisuutta, hieman hunajaisuutta sekä tuntuvasti humalan kukkaisuutta. Kuivahumalaa lienee annosteltu isommalla kauhalla. Maltaan makeus ja sitä tasapainottavat elementit, kuten humalan katkeruus ja alkoholi ovat täysin balanssissa. Katkeruus ei iske suoraan tajuntaan vaan kertyy hitaammin ja paljastaa todellisen voimansa vasta hetki nielaisun jälkeen. Aromipuoli sen sijaan valloittaa kielen heti alkumausta ja pysyy pitkälle jälkimakuunkin, muuttaen muotoaan alun nektarimaisesta hedelmäisyydestä ja hunajaisuudesta kukkaisuuteen, sitruksen nipistykseen ja puumaiseen lopetukseen. Suutuntuma on silkkisen pehmeä ja täyteläinen olematta kuitenkaan mitenkään turhan makea. Tasapaino, raikkaus, hedelmäisyys - briljanttia!

Yhteenveto

Hedelmänektaria

ARVOSANA: 9½

Kotiolutta: Rabbit Street Bretta Saison

Sitten maistoon aiemmin ihastuttaneen Rabbit Streetin Bretta & Pullahiiva Saisonin toinen versiointi, jossa pullahiiva on jätetty pois ja käymisastiaan on lisätty reilusti muussattuja karviaismarjoja.

Resepti on siis sama kuin tuossa aiemmassa oluessa. Tekijä on jakanut yhden keiton kahteen eri käymisastiaan. Pistetään se nyt kuitenkin tähänkin vielä, ettei tarvitse tuolta aiemmasta jutusta sitä käydä väijymässä.

Bretta Saison

Pantu 28.1.2016

Eräkoko 28l (keiton jälkeen käymispönttöihin saatu määrä)

Pilsner 3.5kg
Wheat 1kg
Flaked wheat 0.7kg
Vienna 0.7kg
Cara belge 0.25kg

Mäskäys 1h 67-68 astetta + ulosmäskäys

OG 1.044

Keitto 75min

Magnum 40g 60min

Ahtanum 40g 15min
Saaz 50g 15min
Sorachi Ace 25g 15min

Ahtanum 30g 1min
Saaz 50g 1min
Sorachi Ace 25g 1min

Ahtanum 30g 0min
Saaz 50g 0min
Sorachi Ace 25g 0min
Hallertau 20g 0min

77 IBU

Irish moss ja hiivaravinne keittoon sekä maitohappoa mäskäykseen.

Hiivana WLP648 - Brettanomyces Bruxellensis Trois Vrai. Pytty ekat 3 päivää 22-30 asteen välillä ja sen jälkeen 20-21 asteessa. Kakkoseen lisätty 2.1kg/n.16.5l muussattuja karviaismarjoja jotka oli pytyssä n. 3 viikkoa. Kegitetty ja pullotettu 19.3.2016. FG 1.005.

Täysin kirkas, vaalean kultainen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa on satulannahkaista brettaa, raikasta "belgihedelmäisyyttä" ja hapanta karviaismarjaisuutta. Saisonmaisia ja sourmaisia vivahteita samassa oluessa. Ei ehkä ihan niin hekumallinen tuoksu kuin pullahiivaversiossa, joka oli enemmän saisonmainen ja peräti Orvalmainen - itsehän olen suuri saisonien ystävä. Maku onkin sitten toista maata, aiai miten nätti kirpeä karviaismarjaisuus. Mahtavaa miten suutasupistava, miltei lambicmainen happamuus ja ennen kaikkea kirpeä hapokkuus marjasta on irronnut. Bretta tukee nahkaisena ja hieman hedelmäisenä marjaisuutta hienosti. Kerrassaan huikeaa siis. Kesäoluiden kesäolut - napakka hapokkuus virkistää ja vie janon mennessään. Hapokkuuteen turtuu hieman lasin loppua kohti ja lopulta onkin vaikea sanoa, kumpi tämän kaverin saison versioinneista on parempi. Pullahiivalla ja Bretalla käytetty "perusversio" vai tämä marjoilla tuunattu versio. Jääköön tilanne ratkaisemattomaksi, sillä oluet ovat niin erilaisia. Marjaversio on enemmän sour, perusversio on enemmän saison ja molemmat ovat erinomaisen hyviä! Oi mitä kirpeyttä!

Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Kapteeni Gotorand Pils

Arvioinnissa paikallisen kotipanoduo Torrvik Bryggerin Kapteeni Gotorand Pils. Etiketissä itse kapteeni, eli kenties prykimestar itse, nautiskelee olostaan oman mökin kotirannassa asiaankuuluviin pukineisiin sonnustautuneena. Reseptistä ei ole mitään tietoa, mutta lager kuitenkin kyseessä on. Kaksikon aiempi Pärren Pilsves oli todella puhdasmakuinen ja täysin kaupallista tasoa oleva lager, joten tämäkin mielenkiinnolla maistoon. Oluella on nyt helppo paikka osua kultasuoneen, sillä ajelin juuri tontin nurmikot ekaa kertaa tänä vuonna ja olut kyllä maittaisi...

 

Melko kirkas, oranssihtavan kultainen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Vaahto kestää pitkään ja jättää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksussa on paljon samankaltaista maltaisuutta kuin Vakka-Suomen Panimon lagereissa - sellaista viljavaa ja runsasta. Aromikkuus on lähinnä ruohoista ja hieman hedelmäistä sekä hieman kukkaista. Käymisaromit tuntuvat olevan lagermaisesti asiaankuuluvan neutraalit eli pääaromit tulevat selkeästi maltaista ja humalista. Maku on runsasmaltainen, aluksi hieman makeahkonkin leipäinen, mutta lopussa kuivattavan katkera ja miellyttävän kukkean hedelmäinen. Saattaapa mukana olla kenties jotain muutakin kuin eurooppalaista humalaa, sen verran mukavaa hedelmäistä kutittelua loppuvetoon tulee. No, voihan se olla Saaziakin. Oli muuten pelimiehen liike juoda reilusti vettä nurmikonleikkuun jälkeen ennen tämän korkkaamista - muuten olisi olut kadonnut kitusiin ennen kuin olisin ehtinyt edes maistaa. Niin helposti nautittavaa ja miellyttävää on. Jälkimaussa ruohoisuutta ja yrttisyyttä. Puhdaspiirteinen, laadukas ja tyylikäs lager. Katkeron purentaa voisi olla pilsissä pikkaisen enemmänkin, mutta maistuu kyllä erittäin hyvin näinkin. Kiitettävä suoritus!

Kotiolutta: Rabbit Street Bretta & Pullahiiva Saison

Nyt maistoon mielenkiintoista olutta Rabbit Streetiltä. Ties monesko olut tältä jo tasonsa todistaneelta kotipanijalta. Kyseessä on saison, joka on käytetty sekä Brettanomyces- että pullahiivalla (eli virallisemmin leivinhiivalla).

Alla tekijän lähettämä reseptit ja kommentit:

Bretta & Pullahiiva Saison
Pantu 28.1.2016

Eräkoko 28l (keiton jälkeen käymispönttöihin saatu määrä)

Pilsner 3.5kg
Wheat 1kg
Flaked wheat 0.7kg
Vienna 0.7kg
Cara belge 0.25kg

Mäskäys 1h 67-68 astetta + ulosmäskäys

OG 1.044

Keitto 75min

Magnum 40g 60min

Ahtanum 40g 15min
Saaz 50g 15min
Sorachi Ace 25g 15min

Ahtanum 30g 1min
Saaz 50g 1min
Sorachi Ace 25g 1min

Ahtanum 30g 0min
Saaz 50g 0min
Sorachi Ace 25g 0min
Hallertau 20g 0min

77 IBU

Irish moss ja hiivaravinne keittoon sekä maitohappoa mäskäykseen.

Hiivana WLP648 - Brettanomyces Bruxellensis Trois Vrai ja pullahiiva. Käyminen 14 asteessa että pullahiiva kävisi alkuun voimakkaammin ja bretta viimeistelisi. Tämähän käy hissukseen edelleen ja sun pullo on ainoa pullotettu. FG 1.007 kun viimeksi mittasin (toim.huom. pullokäymisen jälkeen noin 5%).

Kirkas, kultainen olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Tuoksu on mahtava! Siinä on pippurisuutta, yrttisyyttä ja brettaista satulannahkaa, johon tulee vielä raikas ja pirtsakka belgihedelmäisyyskin tykö. Maku on hieman kirpakka, kuivakka, erittäin raikas ja pirteän hedelmäinen. Se on sopivasti brettaisen nahkea ja pippurisen mausteinen. Sinänsä yksinkertainen, sillä tavalla, että eri komponentteja ei ole kovin paljoa, mutta perkule kun homma toimii ja ne komponentit mitä löytyy, pelaavat niin nätisti yhteen, että lopputulos on silkkaa timanttia. Pientä Orvalin henkeäkin puskee ajoittain, mikä on tietysti ultimaattinen kehu. Samoin mieleen tulee se klassinen Mufloni Saison De Randonneurin ensimmäinen erä. Nyt on muuten kova olut. Suutuntuma on kepeä, raikas ja maltillisen hiilihappoinen. Katkero puraisee, mutta ei peitä belgiaromeja tai brettaa millään tavalla. Sorachi Acen limemäisyyttä löytyy hieman ja sehän sopii pirtsakkaan palettiin hienosti.  Hiivojen sekaan kaataminen pehmentää ja lisää mausteisuutta hieman, mutta raikkaus tuntuu silti pysyvän hyvin. On tämä siis kerrassaan vaan todella erinomaista janojuomaa - Rabbit Streetin korkea taso vaan on ja pysyy!

Myöhemmin tulossa vielä maistoon tekijän samasta erästä eri käymispönttöön erottama versio, jossa hiivana on pelkkä Brettanomyces Bruxellensis Trois Vrai ja käymispönttöön on lisäksi lisätty muussattuja karviaisenmarjoja, sitä mielenkiinnolla odotellessa!

Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Kiikartornin Dähystäjä DIPA

Arvioinnissa raumalaisen kotipanoduo Torrvik Bryggerin Sonnisaari Panimon kotiolutkisaankin lähetetty Kiikartornin Dähystäjä DIPA. Etiketissä tietysti itse Kiikartorni. Lähemmäs 9% vahvuisessa Double IPAssa maltaina Viking Maltin Sahtimallas, Cara Plus ja Pilsner. Humalina Nugget, El Dorado ja Mosaic. Olut ei päässyt yli kuudenkymmenen oluen kisassa kivikovaan kärkikymmenikköön, kuten ei oma Kitukränn ruisoluenikaan. 

Utuinen, tummahkon meripihkaisen värinen olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa vaivattomasti. Tuoksu on toffeemainen ja leipäinen sekä sitrusmaisen greippinen. Humalointi jää kuitenkin maltaan jalkoihin. Lämmittävä alkoholisuus nousee tuoksussa esiin myös. Maussa sama toistuu - runko on runsas, toffeemainen ja hieman karamellimainen sekä yleisesti vaan "maltainen", mutta humaloinnissa aromipuoli katoaa jonnekin. Katkeruutta löytyy kyllä ja sitä kerääntyy hiljakseen jälkimakuun ihan tyylinmukaisesti. Aromihumalaa ja kuivahumalaa ei vain ole riittämiin, joten olut tuntuu enemmän American Strong Alelta kuin Double IPAlta. Alkoholi lämmittää taustalla ja katkero puree. Maltaisuus on puhdasta ja laatutaso kunnossa. Humaloinnille olisi periaatteessa pedattu estradi ja kyllä se sieltä vaimeasti pilkahteleekin, mutta tuplaten tai triplaten olisi vaan tarvinnut pellettiä kattilaan nakata. Hyvää on kuitenkin, mutta enemmän mallas-, kuin humalapainotteinen.

Kotiolutta: Hop Amore IPA

Sitten maistoon kotiolutta Lauri Virtaselta. Kirjoittamieni pussimäskäysohjeiden pohjalta aloittanut, mutta sittemmin 27-litraisesta sähköisestä säilöntäkattilasta (kuvassa oikealla) itselleen panovehkeet modannut keravalainen on tempaissut ronskisti kuivahumaloidun IPAn, jota halusi lähettää minullekin maistettavaksi.

Hop Amore IPA

7,2%, 77 IBU

Maltaat: Maris Otter, Pilsner, Melanoidin, Cara Plus 10, kaurahiutaleet, vehnä ja lisäksi keittoon kandisokeria.

Humalat: Centennial, Cascade, Amarillo, Challenger, Chinook

Hiiva: Wyeast 1272 American Ale II

Kuivahumalaa peräti 6g/litra, kahdessa erässä lisättynä. Ensimmäinen satsi on viettänyt 7 päivää pöntössä ja toinen 5 päivää. Koko resepti alla olevassa kuvassa. 

 

 

 

Oranssihtavan rusehtava sameahko olut, joka muodostaa vitivalkoista, melko runsaan pitsikästä vaahtoa. Tuoksu on erittäin aromikkaan humalainen - pehmeää passionhedelmää, aprikoosia ja hedelmäsokerimaista nektariinisuutta. Jälkinosteessa hieman hunajaisuuttakin, joka on kenties kandisokerin tuottama efekti. Leipäistä, hieman karamellista maltaisuuttakin löytyy hedelmäpedin alta. Maku on pehmeä - katkerointi on IPA-oluelle kevyt, mutta hedelmäisyydessä sitten kyllä löytyykin. Jälleen hedelmäisen humaloinnin jälkimainingeissa nousee kandisokerimaista hunajaisuutta, joka sopii ihan hyvin runsaan hedelmäisyyden sekaan. Maltaisuus on miltei täyteläistä ja hiilihapotus sopivan maltillista, tästä johtuen juotavuus on erittäin helppo. Laatu on täysin kunnossa, eli mitään ikäviä sivumakuja tai aromeita ei oluesta löydy. Mallaspohja on hyvä, mutta näin täyteläinen ja pehmeä runko kaipaisi kyllä lisää katkeroa, jotta kunnolliseen aitoon ja huumaavaan IPA-fiilikseen päästäisiin. Isot plussat runsaasta kuivahumaloinnista, sen kyllä huomaa, sillä niin ihanan tuoreesti nousee lasista tuo valtaisa hedelmien vyöry. Todella miellyttävä ja nautittava hedelmänektarimainen olut. Kuuluisa klisee tähän loppuun - jos olisin itse tehnyt, nauttisin satsin rauhassa pois tyytyväisyyttä myhäillen.

Rinnakkaisvertailu: Kolmen kotipanimon Imperial Stoutit (Rabbit Street, Kouvostoliitto, Vähä-Aho)

Nyt on maistajalla tiukka setti edessä - kolme kotitekoista Imperial Stoutia jo kykynsä todistaneilta kotipanijoilta. Vastaikkain tai rinnakkain, miten sen nyt ottaa, Rabbit Street, Kouvostoliitto ja Vähä-Aho. Eiköhän tästä kuitenkin jollain tavalla joku "voittaja" saada julistettua, joten pientä kilpailuasetelmaakin kieltämättä kodan savussa leijuu. Päivä on ollut loistava tähän asti, joten on mukava päättää se korkealla nuotilla tällaiseen ekstriimiin maisteluun. Vietiin puoliltapäivin lapset hoitoon ja lähdettiin rouvan kanssa "treffeille". Ensin ravintolaan syömään ja sitten päivänäytökseen Poriin katsomaan "romanttista" The Revenantia, jossa elokuvasta Oscarinkin voittanut DiCaprio pistää ensin pataan karhua ja sen jälkeen Tom Hardya. Kova ja brutaali pätkä. Metsien mies, savuisen kodan sankari, katseli kaksi ja puoli tuntia komeaa maisemaa ihan fiiliksissä. Naisväkikin kesti loppuun asti.

Rinnakkainmaistelu ei ole mitenkään suunniteltu, mutta minulla nyt sattui olemaan kolme eri kotitekoista Imperial Stoutia kaapissa, joten päätin ottaa ne rinnakkain kisaamaan. Tekijät eivät siis ole lähettäneet oluitaan tätä vertailua silmällä pitäen.

Oluiden speksit lyhyesti:

Rabbit Street Imperial Stout 

~9,5%

Maltaat: Munich, Pilsner, Vienna, Bambergin savumallas, Special B, Roasted barley, Chocolate, Medium peated, Black malt, Caramunich. Lisäksi vaaleaa mallasuutetta ja tummaa ruokosokeria.

Humalat:  Chinook, Columbus ja Warrior (kaikki amerikkalaisia)

Hiiva: T-58 (belgityylinen)

Kouvostoliitto HC IS 2

9,7%, 120 EBU, 150 EBC

Maltaat: Pale Ale, karamellimaltaat, paahdettua ohraa, paahdettuja maltaita, hiutaleita, sokeria.

Humalat: Magnum (GER), Columbus (USA), Goldings (Englanti) ja Styrian Goldings (Slovenia)

Hiiva: Jenkkihiiva

Lisäksi mausteena tammilastuja.

Vähä-Aho Godmason

10,1%, 100 IBU

Maltaat: Pale Ale, Dark Ale, Smoked Malt, Munich, Crystal 300 EBC, Chocolate, Roasted barley, tumma siirappi. 

Humalat: Columbus (USA)

Hiiva: US-05.

Mielenkiintoinen setti siis. Kaikki kolme miltei samanvahvuisia. Kahdessa on savumallasta, yhdessä belgityylinen hiiva ja yksi on tammilastujen päällä kypsytetty. Rabbit Streetin Imperial Stoutin jenkkihiivalla käytetty versio (sama erä, mutta vierre jaettu eri pönttöihin) pääsi taannoisessa Sonnisaaren kotiolutkisassa kärkikymmenikköön. Kouvostoliiton alkuperäinen HC (Handicap), pärjäsi aikoinaan kohtalaisesti Taisto -kotiolutkisassa ja maistui blogikollega Jaskalle. Vähä-Ahon Godmason on taasen saanut innoituksensa #AvoinOlut -kampanjan suosituimmasta reseptistä, Hiisin Iku-Turso Imperial Stoutista.

Olen valinnut oluille kolme erilaista lasia, etten pysty vahingossa sekoittamaan niitä keskenään. Jos joku menee ns. "hukkaan", voin aina tsekata kamerasta kuvaa, jossa oluet ovat alkuperäisjärjestyksessä rinnakkain. 

Ensin Rabbit Street, sitten Kouvostoliitto, sitten Vähä-Aho. Asetelma on kutkuttava... eiköhän korkata. Kaadan ensin pulloista noin puolet ja pistän sitten korkit takaisin päälle. Toinen kierros sitten myöhemmin.

Laseihin kaatuu mustia oluita. Kouvostoliiton tammilastukypsytetty lähtee vaahtoamaan aivan julmetusti. Rabbit Street vaahtoaa kohtuudella ja vaahto on näyttävän mokkaista. Vähä-Aho ei juuri vaahtoa.

Tuoksultaan Rabbit Street on selvästi kahvisin, siinä on oikein kunnon tumman kahvipapuista meininkiä. Kouvostoliiton oluessa tuoksuu vaniljainen tammi ja pehmeämmän karamellimainen maltaisuus. Vähä-Ahon olut on joukon hedelmäisin ja tumma siirappi tuntuu tuoneen hieman hunajaistakin aromikkuutta peliin.

Tarkemmalla nuuhkuttelulla Rabbit Streetin belgihiiva tulee selvästi esiin hieman anismaisena mausteisuutena. Kouvostoliiton vaahdon asetuttua tuoksuun alkaa tulemaan monimuotoista kahvimaisuutta ja noitapillimäisen suolaista lakritsaisuuttakin. Vähä-Ahon olut on kenties kolmikosta se epätyypillisin Imperial Stout. Siinä ei paahteisuus ole niin suuressa roolissa kuin tumma siirappisuus, hunajaisuus ja jopa mämmimäisyys. Rabbit Street ehkä keulilla näin ekalla tuoksukierroksella, mutta Kouvostoliitto seuraa läheltä. Vähä-Ahoon en täysin saa otetta, sitä pitänee maistaa ensin.

Maultaan Vähä-Aho on myös jännän siirappimainen, muistuttaa oikeastaan enemmän vahvaa belgialea kuin Imperial Stoutia. Hiilihappoisuus on melko maltillista ja katkero puraisee kohtuullisesti. Pientä happamuuttakin nousee makuun - olisiko jopa sattunut huono pullo kohdalle? Kokonaisuus ei tunnu aivan tarkoitetulle.

Kouvostoliiton olut laskeutuu kielelle kuivakan katkerana ja tuntuvan tammimaisena. Bourbonmainen vaniljaisuus lähtee keskivaiheilta lentoon ja katkeron puraisu terävöityy loppua kohtia. Jälkimaku on espressomainen ja suolainen. Aiai, nyt pisti kyllä Kouvostoliitto kovat pohjat, on nimittäin namia! Katsotaanpa miten Rabbit Street vastaa. Hörppy vettä kuitenkin väliin.

Rabbit Street on makeampi ja täyteläisempi, mutta ei heti iske aivan niin lujaa kuin Kouvostoliitto. Maku rakentuu hitaammin ja kokonaiskuvan saavuttamiseen vaaditaan useampi hörppy. Maltaisuus on tässä suklaisempaa ja runsaampaa, kahvimaisuus tulee pehmeämmin ja jälkimakuun jää vielä tahmaavaa makeutta. Katkero jää hieman makeuden jalkoihin, mutta kyllä se sieltä pitkältä takamatkalta loppumakuun vielä tunkeutuu. Savuisuutta ei juuri tunnu, mutta belgihiivan mausteisuus on nätisti framilla. Kouvostoliitto tässä vaiheessa niukasti keulilla. Yleensä nämä makeammat ja täyteläisemmät impyt, kuten Rabbit Streetillä nyt, maistuvat minulle hyvin, mutta tammisuus ja iskevyys viehättää Kouvostoliiton HC:ssa nyt kovasti.

Alkoholisuus on kaikissa aika hyvin piilossa. Lämpöä nousee rintaan, mutta makuun ei viinaisuutta tule. Harmittaa tuo Vähä-Aho nyt, sillä lievä etikkainen vire vaan nousee oluen lämmettyä - se ei siis mitä ilmeisimmin ole tarkoitetussa kunnossa, vaan jotain on nyt sattunut. Kisa on nyt kahden kauppa. Tässä välissä nautiskelen yhden grillaamani ulkofilepihvin ennen toista maistelukierrosta.

Pihvin jälkeen totean, että Vähä-Ahon Godmason on edelleen sitä samaa - ei tarkoitetussa kunnossa. Se saa nyt jäädä lopullisesti sivuun tästä maistelusta. Kiitämme kuitenkin osanotosta, harmi, että nyt kävi näin.

 Round 2 - FIGHT!

Vertailu on nyt aiempaa helpompaa, kun kilpakumppanit mahtuvat samaan aikaan käsiin. Tuoksut kisaavat tasapäisesti. Rabbit Street on humalaisempi, kahvimaisempi ja suklaisempi. Kouvostoliittoa hallitsee vaniljainen tammisuus, jota tukee lakritsaisuus, suolaisuus ja pieni alkoholin vire. Rabbit Street on tasapainoisempi ja hemmetin hyvä. Kouvostoliitto taas enemmän extremen puolella balanssin suhteen, mutta mielenkiintoinen ja intensiivinen. En nyt aio olla tuttuun tapaani tylsä ja mainita toisen toimivan toisena päivänä ja toisen toisena päivänä paremmin - nyt selvyyttä ja rankingiä peliin! Tuoksun perusteella pidän enemmän Kouvostoliiton vaniljaisesta tammisuudesta ja lämmöstä. Se iskee nyt lujemmin, kuin Rabbit Street, ja sekin tosin on kaikin tavoin herkullinen.

Sitten makuun. Rabbit Street edelleen täyteläinen, runsasmakuinen ja tyylikäs imppi. Jenkkihumala nousee esiin ja belgihiivan mausteisempi ote tuntuu selvänä, mutta ei dominoivasti. Ei todellakaan olla kaukana tyylin kaupallisesta kotimaisesta huipusta. Kouvostoliitto on kuivempi, ehkä jopa vielä katkerampi ja viskimäisyydessään hieman alkoholisempi kuin kilpakumppaninsa. Ei niin tasapainoinen ja varma, vaan yllättävämpi ja intensiivisempi. Tammisuus on kyllä runsasta, ehkä jopa liiaksikin, sillä loppua kohti alkaa jo hieman tökkimään. Rabbit Street sen sijaan kaatuu vaivatta loppuun asti. Belgihiivan efekti korostuu täysin lämpimänä ja jenkkihiivan greippiliuku puree. Maultaan näin lasien loppupuolella Rabbit Street tuntuu olevan hieman edellä.

Lopullinen ratkaisu on vaikea tehdä - Kouvostoliitossa on brutaalia voimaa, mutta Rabbit Street suorittaa varmemmin. Lopulta käy kuitenki niin, että Kouvostoliitto kompastuu hieman liian pinnalla olevaan tammimaisuuteen, joka tosin ekalla kierroksella vielä piti kisan kärkipaikkaa. Loppupeleissä Rabbit Streetin herkullinen ja sopivan maltillisesti belgivivahteinen "perus-impy" on nautittavampi - hemmetti, sitä voisin ottaa vaikka toisenkin, mutta Kouvostoliiton HC:ta tuntuu riittävän jo vajaat kaksi lasillista. Julistettakoon siis maistelun voittajaksi Rabbit Street erittäin maukkaalla ja tasapainoisella oluellaan!

Kouvostoliitolle 9, Rabbit Streetille 9+ ja Vähä-Aholle ei pisteytystä ilmeisen laatuongelman vuoksi.

Kiitokset tekijöille oluista, olipa hemmetin hieno ilta näiden parissa!

Olutarvio: Fuller's Past Masters 1914 Strong X

Past Masters 1914 Strong X

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 7,3%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (5,65€ / 0,5l)

Lontoon lyömätön Fuller's iskee taas tiskiin uuden Past Masters -sarjalaisen, eli menneiden vuosikymmenien uudelleen henkiin herätetyn reseptin. 1914 Strong X on siis Fuller'sin reseptikirjoista vuodelta 1914 löytynyt "Mild Ale", joka on nyt valmistettu samalla reseptillä uudelleen, mutta vahvempana kuin aiemmin. 

X Ale was colloquially known as "Four Ale" in London because it cost 4d a pint. It was a mild ale, however, 2014 Past Masters has been made slightly stronger at 7.3% ABV. The same raw materials have been used: pale ale malt, Brewer’s invert syrup No3 and dark syrup to give the sugars for fermentation. The hops include Goldings and Fuggles from England, although they may have been sourced from Belgium in the original brew in 1914.

Olen tykännyt näistä sarjan oluista todella paljon aiemmin. Varsinkin Past Masters Double Stout ja Old Burton Extra ovat osuneet kohteeseen.

Kaunis, kirkas, kultaoranssi ja rennosti vaahtoava olut. Tuoksu on hyvin Fuller'smainen - raikasta hedelmäisyyttä ja kukkeaa hunajaisuutta suhteellisen kliinillä, hieman hedelmäisellä käymisaromikkuudella. Käytetyt sokerisiirapit tuntuvat tulevan läpi hieman hunajaisella otteella. Humalointi on miellyttävän kukkeaa. Maku on kukkainen, luumuinen ja taatelimainen - hunajaisuutta tuntuu jälleen kandisokerimaisen kuorrutteen kera. Alkoholi paistaa tämän panimon kohdalla epätyypillisesti taustalta hieman läpi, mutta kukkaisuus on kyllä herkullista ja hedelmäisyyskin rokkaa. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen, lämmin ja sopivan maltillisesti hiilihappoinen. Maukas siemailtava, mutta ei tästä nyt irtoa sitä Fuller'sin taikaa - alkoholipitoisuus tulee liiaksi läpi ja tasapaino on hieman sivussa optimaalisesta. Periaatteessa kertamaistolla hintansa arvoinen, jos Fuller's panimona iskee, mutta toisaalta tämän voi ohittaa ja ottaa sen perinteisen Golden Priden, joka nyt vaan toimii paremmin.

Yhteenveto

Hedelmäinen, hunajainen ja turhankin "lämmin"

ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Laitilan Kukko Schwarz

Kukko Schwarz

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi
Oluttyyli: Schwarzbier
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Arviointikappale saatu panimolta)

Nyt maistoon Suomen suurimman pienpanimon juuri tölkissä markkinoille tullut Schwarz, jonka panimo minulle näytepakkauksessaan lähetti. Tölkissä on mukana myös panimon viime viikolla lanseeraama "makumittari", johon pääsin itsekin antamaan oman mielipiteeni viime syksynä. 

Makumittareita

Kävin panimolla Laitilassa työpäiväni jälkeen. Ensin minut vietiin panimokierrokselle, jonka jälkeen istahdettiin panimomestarin ja markkinointipäällikön kanssa kokoustilaan. Käytiin läpi makumittarin perusidea - eli panimon tavoite oli luoda pakkausten kylkeen asteikot oluen muutamalle perusmaulle. Sitten eteeni tuotiin aina neljä pikkumukia kerrallaan panimon oluita. Pisteytin jokaiset neljä olutta, jonka jälkeen verrattiin tuloksia panimon omiin pisteytyksiin ja sitten tuotiin taas seuraavat neljä olutta jne. Maistelutilaisuus oli melko jännittävä, ainakin ihan ensimmäisiä oluita arvioidessa, vaikka miltei vastaava pisteytys on tietysti tuttua Olutoppaasta jo vuosien ajalta - ei sitä kuitenkaan aiemmin ole ollut oluista vastaava Panimomestari seuraamassa meikäläisen suorittamista. Oli hieno huomata, miten omat arvioni ja panimon sisäiset arviot osuivat melko hyvin yksiin - yksittäiset palkit saattoivat oluesta riippuen olla eri mittaisia, mutta palkkien antama kokonaiskuva oluesta oli samansuuntainen. Olisi ollut mukava kirjoittaa tästä ja panimovierailusta hieman pidemminkin jo viime syksynä, mutta asiasta pyydettiin vaikenemaan siihen asti, että panimo saisi mittarit pakkauksiin ja oman tiedotteensa ulos. Samasta syystä minulla ei ole kuviakaan. Yllättävän pitkään julkaisu sitten ottikin, sillä vierailin panimolla tosiaan viime lokakuussa. 

Sitten itse käsillä olevaan olueen, eli Kukko Schwarziin. Olut on siis schwarzbier, eli mustaolut, eli käytännössä tumma lager. Maltaina Münich, Crystal 300 ja Black. Humalina Magnum ja Hersbrücker. Olut on gluteeniton. Panimon antaman saatteen mukaan loppuominaispaino on jätetty korkeaksi tai kuten saatteessa sanotaan "käyttämättömien sokereiden muokkaama", jotta olut olisi täyteläisempi. 

 

Kirkas, punertavan ruskea ja vaahdoltaan runsaan pitsinen olut. Tuoksussa on paahteista limppua, kevyttä suklaisuutta ja siirappisuutta sekä ruohoisen yrttistä humalointia. Olut on suussa varsin täyteläinen maitokauppavahvuiseksi, hiilihappoja hieman turhan paljon, mutta pyörittely ja odottelu auttaa siihen. Maku on edelleen tuoksun tavoin paahteisen ja hieman (siirappisen) imelletyn limppuinen. Katkeruutta on kohtalaisesti ja jälkimakuun jää yrttisruohoinen kuivempi vire. Paahtomaltaan suklaisuutta aivan aavistus joukossa myös. Puhdasmakuinen, ehkä makeudessaan enemmän tummaa lageria kuin yleensä kuivemman ja kovemman paahteista schwarzia muistuttava, mutta yhtä kaikki laadukas olut. Myös aiemmin ilman arviointia nauttimani Kukko Helles oli puhtaan maltainen ja raikas - ei panimolle aiemmin tyypilliseen tapaan hernekeittomainen tai vihannesmainen. Mukava havaita, että lähipanimoni alkaa nostaa tasoaan. 

Yhteenveto

Tasapainoinen, makeampi schwarz.

ARVOSANA: 8