Kirja: Anikó Lehtinen - Niin Monta Olutta

 

Olutalan moniosaaja Anikó Lehtisen tänä keväänä ilmestynyt Niin Monta Olutta on oluen arviointikirja. Kirjaan on koottu pääasiassa kauppojen ja Alkojen valikoimista löytyviä (tai löytyneitä) oluita, jotka Anikó on arvioinut yhdessä miehensä Mika Oksasen kanssa. Kirja on runsaasti kuvitettu ja visuaalisesti miellyttävä. Ennen arviointeihin siirtymistä käydään läpi olutkirjoille pakolliset oluen perusteet raaka-aineista ja valmistuksesta lähtien. Arvioiden lukemisen tueksi ja omien arviointien luontia helpottamaan tarjotaan aromipyörää ja ihan käytännön neuvoja esim. oluiden tuoksutteluun.

Oluet on kirjassa jaoteltu olutta kuvaaviin kategorioihin, joita ovat esim. hedelmäiset, happamat, karamellimaisen maltaiset, katkerat ja paahteiset. Näiden kategorioiden sisällä sitten käytetään perinteisempiä oluttyylimääritelmiä. Esim. kategoriasta täyteläiset löytyy arviot tyyleistä Strong Ale, Old Ale, Trappisti, Abbey ale blond, Abbey ale dark ja Barley Wine. Omanlaisensa, mutta selkeä ja aloittelijaystävällinen jaottelu.

Olutarvioiden lomassa on pieniä tietoiskuja esim. eri maiden oluista ja olutkulttuureista, jotka kirjaa lineaarisesti lukiessa katkaisevat arvioiden tulvan varsin miellyttävään tapaan. Käytännössä kirja kuitenkin toimii kenties paremmin katalogina tai katsauksena nykyhetkellä tarjolla oleviin oluisiin ja auttaa lukijaa poimimaan sieltä itselle ne parhaiten maistuvat. Periaatteessa saman asian ajavat esim. Olutoppaan kaltaiset sivustot tai vielä sitäkin muodikkaammat mobiilisovellukset, kuten Pint Please tai Untappd. Tässä tullaankin yhteen kirjan kompastuskivistä, sillä digimaailmassa pyörivät arviot ja valikoimat ovat aina ajantasalla, mutta puolen vuoden päästä osaa tämän kirjan oluista ei enää hyllyiltä löydä. 

Anikó Lehtinen

Toinen asia, joka pisti silmään, oli oluiden pisteiden samankaltaisuus tyylien sisällä. Esim. tällä hetkellä minulla on auki aukeama, jossa on 7 eri vehnäolutta - Paulaneria, Elowehnää, Prykmestar Wehnäbockia jne. Aukeaman oluiden pistehajoama on 2,25-2,5... miten ummikkona selvität mikä on nyt se paras, eli mistä aloitat maistelun jos haluat maistaa erittäin hyvää vehnäolutta? Ongelma toistuu kirjan läpi, joskaan ei aivan yhtä räikeänä - eli suurin osa kirjan oluista on pisteytetty skaalan keskitasolle. Itse olisin kaivannut pisteskaalaa laajemmin käyttöön, jolloin se kenties olisi palvellut asiaan vihkiytymättömien apuna paremmin. Tottahan se on kyllä sekin, että Reittausblogissa lienee myös eniten niitä OK-luokan kasin arvioita...

Kaltaiselleni oluthörhölle, joka on tietysti suurimman osan kirjan oluista jo maistanut, jää lukuelämys kieltämättä hieman vajavaiseksi, mutta voisin kuvitella kirjan olevan hyödyllisempi aiheesta vasta kiinnostuneille, etenkin niille, jotka mobiilisovellusten sijaan haluavat selailla ja mietiskellä tulevia olutnautintojaan ihan oikeasti rapisevien ja konkreettisesti sormissa tuntuvien sivujen välityksellä. 

Miellyttävä ja selkeä opus siis, mutta en tiedä onko Reittausblogin aktiivisessa lukijakunnassa juurikaan kohderyhmään kuuluvia - itse mietin, että tämä voisi hyvin toimiva lahjana hörhöjen äideille tai isukeille, kenties parin maistuvan maltaisen kera.

Kotiolutta: Ogelin Märzen

Perinteisen Oluen Seuran valtakunnallisen kotiolutkilpailun tulokset julkaistiin reilu viikko sitten ja voitonhan vei Ogelin Panimon Kalle Ohvo, jonka oluita olen tänne blogiin arvioinut jo muutaman. Kilpailun tulokset löytyvät tämän blogijutun lopusta.

Nyt maistoon siis Vuoden Kotipanijan tekemää lageria Märzenin muodossa. Reseptiikassa maltaina Pilsner, Vienna, Munich ja Caramunich. Humalana saksalainen klassikko Hallerthauer ja hiivana Wyeast Bavarian Lager. Vahvuutta 5,8% ja IBUja maltilliset 23 laskennallista yksikköä.

Huomiona sellainen, että kaikissa Kallen minulle lähettämissäni on käytetty Wyeastin nestehiivoja - mies ilmeisesti vannoo pitkälti niiden nimeen ja mikä ettei vannoisi, sillä lopputulokset ovat olleet herkullisia.

Hieman utuinen, vaahdoltaan keskiverto olut, jonka väri taittaa syvän kultaiseksi ja hieman kupariseksikin. Tuoksussa on hunajavivahteista maltaisuutta, marenkimaista makeutta ja hentoa kukkaisuutta. Perushyvä märzenin tuoksu.  Puhdas ja neutraali hiivaisuus sekä selkeät aromit - käymisprosessi lienee lagerpuolellakin siis kunnossa. Maussa on enemmän ruohoisuutta kuin tuoksussa ja se vie makua hieman tunkkaisempaan suuntaan. Yleisilme on ehkä rahtusen kuivempi kuin kaupallisissa Oktoberfestoluissa, mutta maltaisuudessa on paljon samaa. Hyvä miellyttävän pehmeä maku, joka päättyy runkoon ja IBU-lukemaan nähden yllättävänkin terhakkaan puraisuun. Hiilihappoisuutta on sopivan maltillisesti ja siemailu käy vaivattomasti. Jälkipotkussa nousee lämpöä rintakehään, kuten tyylissä kuuluukin. 

Vielä on maistamatta kisassakin omassa sarjassaan jaettuun ykköstilaan yltänyt Imperial Stout. Sille on nyt ladattu tiettyjä odotuksia.

Valtakunnallinen kotiolutkilpailu 2016 tulokset

Lager
3. Kalle Ohvo, 6A Märzen

Sarjassa oli vain 3 olutta ja kohtalaisen kehnon tason takia
tuomaristo päätti jakaa vain sijoituksen 3.

Belgit ja vehnäoluet
1. Kalle Ohvo, 26C Belgian Tripel
2. Kalle Ohvo, 24A Witbier
3. Juha Lepistö (Kolhoosi 13), 24A Witbier
Sarjassa oli 8 olutta.Muita sijoituksia ei jaettu.

Pale Ale
1. Santeri Saloniemi, 18B American Pale Ale
2. Jalmari Kotiranta / Timo Varpula, 18A Blonde Ale
3. Tomi Laamanen, 18A Blonde Ale
4. Frej Holmberg, 18B American Pale Ale
5. Matti Aukia (Brew Vallila), 18B American Pale Ale
Sarjassa oli 9 olutta. Muita sijoituksia ei jaettu.

IPA
1. Jussi Wallendahr, 21A American IPA
2. Kalle Ohvo, 21A American IPA
3. Tomi Laamanen, 21B Black IPA
4. Magnus Hofslagare, 21B Rye IPA
5. Santeri Saloniemi, 21A American IPA
Sarjassa oli 10 olutta. Muita sijoituksia ei jaettu.

Stout
1. Tomi Laamanen, 9C Baltic Porter
1. Kalle Ohvo, 20C Imperial Stout
3. Santeri Saloniemi, 20C Imperial Stout
4. Roope Komulainen, 9C Baltic Porter
5. Harri-Pekka Pietikäinen, 20C Imperial Stout
6. Ville Virta, 20B American Stout
7. Hannu Halminen / Jalmari Kotiranta, 20A American Porter
Ykkössija jaettiin kahden kilpailijan kesken. Sarjassa oli 10 olutta. Muita sijoituksia ei jaettu.
Vuoden Kotipanijaksi valittiin Kalle Ohvo.

Kotiolutta: Jyskän Raivain

Olin säästellyt tätä Rakkaudella Pantua kirjassakin esiteltyä Raivainta (Raivainia?) yhtä tiettyä hetkeä varten ja se hetki koitti eilen, kun vaimoni synnytti neljännen yhteisen lapsemme. Sain oluen kyseisen kirjan toiselta kirjoittajalta, Mika Laitiselta, kun tapasimme nopeasti keväällä Helsingissä. Korkkasin oluen eilen yöllä synnäriltä kotiin palattuani ja aiai miten maistui!

Reseptissä on Pale Ale, ruis-, Cararye -maltaita sekä Tuoppi kaljamallasta. Ainoana humalana pelkästään katkerointiin käytetty Magnum. Hiivana kotipanimoiden luottoratsu US-05. Kyseessä siis Barley Wine tai Rye Wine, jossa vahvuutta 10% ja katkeruutta 50 IBUa. 

Laitinen on hionut reseptiä jo usean vuosikerran ajan. Blogosfääristä löytyy arvioita myös mm. vuoden 2014 vuosikerrasta.

Kirkas, mahonginvärinen ja vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on uskomattoman herkullinen - samankaltaista karamellistoffeista ja hedelmäistä tuoksua kuin lempioluessani Fuller's ESB:ssä, mutta vahvuuden myötä tietysti kovemmalla intensiteetillä. ESB toiseen potenssiin. Tuoksussa on siis tymäkkä maltaisuus brittityylisen toffeen johtaessa, siinä on myös sherrymäistä kuivattua hedelmäisyyttä, aprikoosia, viikunaisuutta ja brittityylistä marmeladimaisuuttakin. Ruis tuntuu tuoksun keskivaiheilta alkaen siellä taustalla tukien. Hyvin miellyttävä, pehmeä ja intensiivinen tuoksu. Maku on vähemmän yllätyksellisesti myös erittäin herkullinen - todella täyteläinen, maltainen ja nyt tuoksua selvemmin rukiinen kokonaisuus. Alkoholi on täysin piilossa makeahkon rungon takana. Makukin on kaikessa vahvuudessaan miltei sherrymäinen - kuivattua hedelmää, toffeeta ja puumaista tuntumaa. Se tietty ison oluen tuntu tästä löytyy - se koostuu tasapainosta ja aromien sekä makujen intensiteetistä. Kaikkea on paljon, mutta kaikki on tasapainossa, niin sen kai voisi kiteyttää. Reseptiin peilaten on hämmentävää miten ilman ainuttakaan brittiainesosaa valmistettu olut maistuu täysin brittiläiseltä - siis humalia myöden, vaikka ainut humalalajikekin on pelkkään katkerointiin käytetty Magnum. Maltaiden ja hiivan yhteispelillä kaikki on mahdollista. Vuoden parhaita oluita ilman muuta!

Kotiolutta: Lalli & Karvinen Punainen Lager

Sitten maistoon Lalli & Karvinen tandemin neliosaisen maistelusetin viimeinen olut. Kyseessä jälleen lager, joiden tekemisessä tämä paikallinen kaksikko on aiemminkin näyttänyt kykynsä.

Punainen Lager
Maltaat: Pilsner, Munich, Carared ja Caramalt.
Humalat: Saaz ja Brewers Gold
Hiiva: W-34/70

Kirkas, punertavan oranssi ja melko kirkas olut. Vaahtoa muodostuu jälleen vain maltillisesti. Tuoksukin on jälleen aromeiltaan selkeä ja puhtaan laadukas - kuten tältä kaksikolta on jo totuttukin. Karamellimaisuutta, hieman toffeisuutta sekä selkeä kukkainen ja hieman ruohoinen humalaisuus. Maussa on nyt selvästi makeampi ja täyteläisempi runko kuin tekijöiden aiemmin arvioiduissa vaaleammissa oluissa. Imelletyn limppuista tuntumaa, karamellimaisuutta ja paahtoleipää maltaasta ja sitten loppuvedossa korostuvan ruohoisyrttinen, hieman kukkainen humalointi kohtalaisella katkeruudella. Aiemmin katkero on kaksikon oluissa jäänyt omaan makuuni hieman vajaaksi, mutta tässä tuntuu nyt olevan terhakkaampaa purentaa, kuten rungoltaan paksummassa oluessa tasapainon vuoksi pitääkin. Nyt katkeruus pyyhkäisee maltaan makeuden pois ja kokonaisuus on hienosti balanssissa. Harkittu ja tyylikäs olut tämäkin. Laatutaso jälleen aivan briljantti. Kyllä se lagerin tekeminen ihan kaupallisen tasoisesti onnistuu kotonakin, kun vaan panostaa a) tietotaitoon ja kokemukseen b) oikeanlaiseen laitteistoon (erityisesti käymisen osalta). 

On ollut tosi hieno maistella tämän kotiolutkurssini käyneen kaksikon oluita, kaikki kerrassaan mainioita ja laadukkaita. Ope kiittää!

Ps. Tässä alla vielä oluen resepti, jonka sain tekijöiltä eilen samalla kun kyselin reseptiä aiemmin arvioituun Bavarian Mandarinaan. Arvio on siis kirjattu jo viime viikonloppuna ilman tietoa reseptistä. Nyt kun vertaan reseptiin niin voin ainakin todeta, että vahvuus on ollut hienosti piilossa, sillä jämäkän rungon lisäksi alkoholipitoisuus ei antanut itsestään mitään viitteitä. Saazin katkero oli sittenkin melko matalista IBU-lukemista huolimatta yllättävän terävä. Käymislämpö on alla olevassa kuvassa virheellisesti 22 astetta, todellisuudessa käytetty 12 asteessa.

Olisiko oluen reseptin ja speksien tietäminen vaikuttanut arvioon? Vastaan itselleni, että luultavasti olisi, sillä monesti reseptin kanssa olutta arvioidessa tulee maisteltua enemmän sitä, mikä raaka-aine mahdollisesti vaikuttaisi mihinkin eli pyrkisi analysoimaan enemmän reseptin kautta. Nyt kun ei tiennyt edes vahvuutta, niin saattoi paremmin keskittyä itse nautiskeluun ilman ennakkoluuloja, ainakin näin kuvittelen. Hauskaa hommaa kuitenkin molemmilla tavoilla.

Kotiolutta: Lalli & Karvinen Bavarian Mandarina Ale

Raumalla kotiolutkurssini käyneen kaksikon olutta maistossa. Tällä kertaa lasiin kaatuu jenkkityylisellä hiivalla käytetty ale, aiemmat maistetut olivat Savuvehnäbock ja Bohemian Lager. Laitteistona siis Braumeister mäskäykseen ja keittoon sekä huurteen modattu kylmäkaappi käymiskontrolliin.

Ale Bavarian Mandarina
Maltaat: Vienna, Carahell ja Vehnä
Humalat: Magnum ja Mandarina Bavaria
Hiiva: US-05

Mäskäysohjelma: http://www.speidels-braumeister.de/en/brewing-recipes/ale-bavaria-mandarina.html

Resepti (lisätty juttuun 21.6.2016)

Kirkas kultainen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa on puhdasta leipäistä maltaisuutta, aivan hitunen toffeemaisuutta sekä pirtsakka sitrushedelmäinen, hieman kukkaketomainen humalaisuus. Puhdaspiirteistä ja laadukasta tavaraa jälleen, aromit ovat niin selkeitä ja raikkaita. Maku on myös hyvä ja kaikin puolin laadukas. Hedelmäisyys on tosiaan hieman mandariinimaista ja osittain jopa pirtsakan kirpeääkin. Katkeruus hieman näykkäisee lopussa, mutta omaan makuuni voisi olla jälleen katkerampikin. Mallaspohja vaikuttaa varsin hyvältä - se on hieman makea, mutta kuitenkin sopivan kepeä ja suutuntumaltaan runsas. Kerran kun tällaisen hyvän pohjan onnistuu tekemään, niin sitähän voi varioida erilaisin humalin ja humalointitekniikoin. Mandarina Bavaria on vaikuttaa kyllä hyvältä humalalta, voisi ehkä toimia kesäisessä vehnäoluessa aromi- ja kuivahumalana erinomaisesti. Mandariinimaisia ja kukkaisia aromeita, mutta saksalaistyylisen hillitysti, ei jenkkityyliin voimakkaasti - kasvupaikkakin ilmastoineen vaikuttanee tähän. Tämä olut siis tyylikäs ja hillityn maltillinen, alusta loppuun laadukas kokonaisuus. Tykkäsin!

Olutarvio: Alaskan Smoked Porter 2012

Alaskan Smoked Porter 2012

Panimo: Alaskan Brewing Company, Yhdysvallat
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (12,89€ / 0,65l)

Vuonna 1988 julkaistu Alaskan Smoked Porter on yksi niistä klassikko-oluista, joka löytyy miltei jokaisesta "to try before you die"-listauksesta. Yhdysvaltojen pohjoisimmassa osavaltiossa pantu olut oli itselleni pakko ostos heti kun Brew Seeker (maahantuoja) sen Alkon tilausvalikoimaan listasi. Hintaa toki on, mutta ei se tällaisessa tapauksessa voinut muodostua esteeksi - nettikauppojen valikoimia selaillessa hinta kun on usein samalla tasolla, varsinkin näillä jo valmiiksi ikäännytetyillä pulloilla. Oluthan on pantu jo syyskuussa vuonna 2012 ja sitä on toivottavasti kypsytelty sopivissa olosuhteissa eli viileässä ja ennen kaikkea pimeässä. 

Michael Jackson: Great Beer Guide vuodelta 2000

Reseptissä on panimon kotisivujen mukaan viittä eri mallasta, joista tiettyjä tyyppejä on savustettu paikallista leppää käyttäen - panimo savustaa maltaansa itse "in small batches under carefully controlled conditions in a commercial food smoker". Tuskin kuitenkaan ihan muurikan sähkösavustimella... Jackson tosin puhuu kirjassaan kalasavustamosta.

Panopäivä, 18.9.2012 ja parasta ennen (and counting...) 26.12.2026, mainitaan pullossa.

 
Tummanruskea, vaahdoltaan keskiverto olut. Vaahto jättää hieman pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksussa on odotuksiin nähden yllättävän kosolti hedelmäisyyttä - sellaista luumuista, hieman rusinaistakin. Savua myös, mutta ei palvikinkkuisesti vaan nuotiomaisemmin. Hieman myös paahteista limppuisuutta ja jotain kauraisempaa osastoa sekä suklaisuuttakin. Hyvä ja melko intensiivinenkin tuoksu, joka on korostuneen pehmeä. Suussa olut on keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen, katkeruutta kertyy loppuun nautinnollisesti. Maussa on hieman makeutta, miellyttävän pehmeästi paahteista maltaisuutta, joka kääntyy loppua kohti suklaisempaan suuntaan. Savuisuus on läsnä koko ajan, mutta kyllä tämä kokonaisuutena on enemmän portteri, jossa on hieman savua, kuin täysiverinen savuolut. Ymmärrän kyllä klassikkostatuksen nyt kun maistamaan pääsin - alusta loppuun tasapainoinen, miellyttävä ja ennen kaikkea runsasmakuinen kokonaisuus.

Yhteenveto

Tasapainoinen klassikko

ARVOSANA: 9

Olutarvio: Sori Delirious

Delirious

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,1%
Saatavuus: Viron olutkaupat / Olutravintolat Suomessa

Sori Brewingin näytepaketista viimeinen uusi reittaus. Perinteiseen tapaan kaikista jytkyin säästettiin viimeiseksi. Double IPAssa 87 IBUa katkeruutta ja humalina Mosaic, Citra ja Simcoe. Saatteen mukaan uuden Alesmithiltä tulleen amerikkalaisen Head Brewerin kädenjälki näkyy tässä ja sehän lupaa hyvää!

Utuisen kultaoranssi, vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on sanalla sanoen herkullinen! Tuore hedelmäisyys etenee aina ananasmaisista fiiliksistä trooppisen mangomaisuuden ja lopulta terävämmän sitrusmaisuuden suuntaan - kaikki tämä siis yhdellä nuuhkaisulla. Mallaspohjaa tuntuu, mutta se ei kiinnosta ketään, humalien tykitys on huikeaa ja haluan jo maistaa. Maku on hieman makea, erittäin mehuisan nektarimaisen hedelmäinen - jälleen alussa ananasta, sitten kattaus tropiikin hedelmiä ja loppua kohti tiivistyvää greippisyyttä. Katkeruus on napakka ja pureva, mutta pääpaino on silti erittäin mehukkaan öljyisellä aromi- ja kuivahumaloinnilla. Samankaltainen suutuntuma näissä kaikissa Sorin League Of Hops uutuuksissa on - sellainen runsas humalaöljyinen soljuvuus ja täyteläisyys. Kerrassaan herkullista. Makeus ja katkeruus ovat tasapainossa ja hedelmäisyyttä löytyy siis riittämiin - juuri tällainen uppoaa mulle!

Yhteenveto

Runsaan humalainen DIPA

ARVOSANA: 9+

Olutarvio: Sori Leaping Lena

Leaping Lena

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: Vahva lager / India Pale Lager
Alkoholipitoisuus: 6,3%
Saatavuus: Olutkaupat Virossa / Olutravintolat Suomessa

Sori Brewingin lähettämästä näytepakkauksesta maistoon nyt Leaping Lena. Tshekkiläisellä pohja- eli lagerhiivalla pantu olut kuuluu panimon uuteen League Of Hops -sarjaan. 6,3% vahvuus takaa sen, että Suomessa olut on mitä luultavimmin ravintolakamaa vielä ensi vuonnakin, mutta Virossa voit kävellä markettiin ja hankkia tämän ilman ongelmia. Humalina tässä Mosaic, Ahtanum ja Simcoe - kaikki kovassa huudossa olevia jenkkihumalia nykypäivän craft-skenessä.

Kirkkaanlainen kultainen olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksussa on pohjalla puhdasta maltaisuutta, ruohoisuutta ja kuivaa heinäpeltoa, jonka päälle rakentuu tuttu, ehkä jopa liiankin tuttu sitrusmaisen ja pihkaisen aromikas jenkkihumalointi. Lagermaisuus on kuitenkin selvänä esillä, eikä vaan nimessä - maltaisuudessa on se tietty tuntu. Maku on pihkainen, suutuntumaltaan taas humalaöljyisen liukas ja hieman greippinen. Humaloinnissa on pellettimäisen ruohoisia, hieman mentholimaisiakin sävyjä, mutta ei karkeasti vaan pehmeästi. Loppuvedossa katkero tiivistyy runsaaksi greippisyrttisruohoiseksi tykitykseksi - tämä on selvästi oluen nautinnollisin osa ainakin itselleni. Nielaisun jälkeen tekee mieli ottaa toinen hörppy ja tuntea taas tuo nautinnollinen katkeron hyväily kielellä. Tämä on hyvän oluen merkki. Mukava maistaa India Pale Lageria, jossa lagermaiset piirteet ovat oikeasti esillä - muutenhan tämä olisi "just another IPA". Toimii omaan makuuni hieman paremmin kuin aiemmin maistettu saman sarjan White Lies.

Yhteenveto

Voimakkaasti aromi- ja kuivahumaloitu lager

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Sori White Lies

White Lies

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: White IPA
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Viron olutkaupat / Olutravintolat Suomessa

Tallinnan suomalaispanimo lähetti minulle mielenkiintoisen maistelusetin testattavaksi. Toisessa 6-packissa oli jo tuttuja Investoria ja Out Of Officea. Toisessa taas uusia League Of Hops -sarjan oluita White Liesia, Leaping Lenaa ja Delirious DIPAa. Saatekirjeessään (ks. kuva alla), panimo kertoo uuden Head Brewerinsä olevan Alesmithiltä tullut yhdysvaltalainen Justin Gin, joka on vienyt panimon reseptiikkaa seuraavalle tasolle. Erittäin mielenkiintoinen värväys ja ainakin paperilla erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavia oluita.

White Lies siis tyyliltään White IPA, eli käytännössä tyypillisesti belgityylisellä hiivalla tehty India Pale Ale. Katkeruutta 58 IBUa ja humalina Equinox sekä Mosaic.

Panimo neuvoi pyöräyttämään hiivat joukkoon vehnisten tapaan, joten lasissa on nyt sameahkoa, oranssihtavan kultaista olutta, joka vaahtoaa mukavan runsaasti. Tuoksussa on belgihiivaista, hieman jopa saisonmaista mausteisuutta ja lievää happamuutta sekä mangomaista, greippimäistä ja mustaherukkapuskaista humalointia. Raikas ja miellyttävä tuoksu. Maussakin on saisonmaisia vivahteita, belgihiiva ilman muuta käytössä - meininki on kuivaa ja napakkaa. Danstarin Belle Saison on kotipanimossa tehnyt vastaavaa jälkeä. Lopun katkeruus on sopivalla tasolla, ei överiä, mutta yhdessä mausteisuuden kanssa terävän purevaa. Enemmän olisi jo melkein liikaa. Humalointi tuntuu hieman öljyisenä suussa ja tuottaa runsaan hedelmäisiä sekä kukkaisia aromeita. Mosaic tuo jälleen itselleni mielleyhtymiä myös mustaherukkapensaaseen hieman Uuden-Seelannin Nelson Sauvinin tavoin. Suutuntuma on vehnäisen kuohkea ja hiilihapoiltaan keskiverto. Kokonaisuutena miellyttävä belgityylinen olut, jossa hiivan mausteisuus luo saisonmaisia mielleyhtymiä ja humalointi vetää miellyttävästi IPAn suuntaan.

Yhteenveto

Saisonmainen IPA

ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Lalli & Karvinen Savuvehnäbock & Bohemian Lager

Rauman kotipanoskenellä menee lujaa. Tekijöitä riittää ja laitteistopuolellakin tapahtuu kehitystä kovaa vauhtia - juuri eilen sain tietää, että kaupungista löytyy nyt Torrvik Bryggerin lisäksi toinenkin kaksikko, jonka kippikattilan maksimi eräkoko lasketaan kolminumeroisin luvuin. Kansalaisopiston kotiolutkurssillani käyneet Lalli & Karvinen luottavat kuitenkin kippikattilan sijaan Braumeisterin mahtiin. Käymiskontrollia varten on hankittu Huurteen kylmäkaappi, jota ohjataan tarkalla termostaatilla - näin onnistuu ympärivuotisesti erityisesti kaksikon mieltymyksien mukaisten lagerien kotivalmistus.

Nyt ensin maistoon tältä kaksikolta omaa savuvehnäreseptiäni mukaillen valmistettu vehnäbock ja sen jälkeen Bohemian Lager.

 
Savuvehnäbock
Maltaat: Weyermann Oak Smoked Wheat, Pilsner ja Weyermann Cararye
Humalat: Magnum ja Hallertau Perle
Hiiva: Wyeast 3333 German Wheat

Hiivat kun pyöräyttää vehnistyyliin lasiin mukaan niin sameaa ja mahonkisen tummaa on. Tuoksussa on sitä aina niin nautinnollista saksalaistyylistä palvikinkkuista savuisuutta ja taustalla kevyesti neilikkaista vehnäoluen tuntumaa. Savu tietysti dominoi, kuten savuoluessa pitääkin. Oluen lämmettyä mukaan tulee hitunen ruisleipäistä tuntumaakin ruismaltaasta. Suussa tuntuu vehnäoluen pehmeä ja kuohkea tuntuma, johon savumaltaan palvikinkku ja ruismaltaan kevyt mausteisuus ja "karkeus" istuvat hyvin. Vahvuuttakin tuntuu olevan enemmän kuin omassa, lopulta perusvehnän vahvuuksiin jääneessä versiossani. Se ei tunnu alkoholisuutena, vaan runsautena ja pienenä lämmittävyytenä loppuvedossa. Tunnistan tästä kyllä oman pohjareseptini, vaikka hiiva onkin eri. Kokonaisuutena todella miellyttävä ja runsaan savuinen vehnäbock, jossa savumallas ja hiiva antavat suurimman kontribuution, ruismaltaan tukiessa niiden takana. Humalointi jää tarkoituksellisesti taustatekijän rooliin. Oli erittäin mukava maistaa tätä "tribuuttia" - tyylillä ja taidolla tehtyä kaikin puolin täydellisen laadukasta olutta.

Bohemian Lager
Maltaat: Pilsner, Carahell ja Vehnä
Humalat: Hallertau Mittlefrueh ja Cascade
Hiiva: S-23

Kirkasta kultaista olutta, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tekijät varoittelivatkin vaahdon vähyyttä - kirkastusta oli kuulemma tehty pariinkin otteeseen ja kaverit epäilivät, josko olisi hiiva käynyt jo niin vähiin, ettei jälkikäyminen onnistukaan enää normaalisti. Pullossa oli hyvin hyvin hentoinen kerros hiivaa pohjalla, tai en tiedä voiko sitä enää kerrokseksi sanoa, pikemminkin sellainen utu vaan. Hiilihappoja kuitenkin onneksi löytyy, mutta maltillisesti toki. Muutenhan tämä on hyvin puhdaspiirteinen lager. Tuoksussa on puhdasta maltaisuutta, hieman ruohoisuutta ja hieman kukkaisuuttakin. Aromit ovat selkeitä ja raikkaita. Maussa on lopussa hieman hunajaisuutta ja hedelmäisyyttäkin. Katkeruus jää hyvin kevyeksi ja sitä voisi olla omaan makuuni enemmänkin. Voisi olla minkä tahansa saksalaispanimon helles, niin laadukasta ja puhdaspiirteistä tavara on. Jotta tällaiseen lopputulokseen pääsee, on sekä panoprosessin, että käymiskontrollin oltava kunnossa. Upea suoritus!

Hieno nähdä, miten pussimäskäyksestä alkanut harrastus on jo alle vuodessa kehittynyt ammattimaiseen sekä prosessin, että lopputuloksen laatua korostavaan suuntaan. Itse en tästä krediittiä voi ottaa, kaikkia asioita ei nimittäin kotiolutkurssillani näin syvällisesti opeteta. Jonkinlaisena alkuun panevana voimana ja innoittajana voin toki itseäni pitää ja siitä olen tietysti iloinen ja ylpeä. Mahtava homma! Maistamatta jäi vielä Bavarian Mandarina Ale ja Punainen Lager, joista luvassa arviot myöhemmin.

Kotiolutta: Ogelin Best Bitter

Englanti aloittaa Euro 2016 urakkansa hetken päästä, joten nyt on oiva paikka maistaa Ogelin brittityylistä Best Bitteriä tulevaa matsia fiilistellen. Olut on aitoon tyyliin sessiovahvuinen, vain 4,3%. Katkeruutta on laskennallisesti 30 IBUa. Mallaspohjassa aito brittiläinen Maris Otter, sekä Crystal 100 ja Caramunich III. Humalina Target ja East Kent Goldings ja hiivana Wyeast West Yorkshire. Tyylipuhdasta brittiä pitäisi ainakin raaka-aineiden puolesta olla.

Tummahkon kuparinen tai mahonkinen väri. Valoa vasten näyttää kirkkaalta. Tuoksussa on toffeekaramellista, osin kevyen paahteistakin maltaisuutta sekä kukkeaa humalaa ja tiettyä marmeladimaisuutta. Mallikas, ihan aidon brittioluen tuntuinen tuoksu. Maku on hieman paahteisen maltainen, kevyesti leipäinen ja sittenkin melko maltillisesti katkeroitu. Brittibitterissähän parhaimmillaan on sellainen terävä, mutta lyhytkestoinen napakka katkeruus, joka kuivattaa suun. Nyt tämä efekti jää puuttumaan ja loppuvedossa edetään kukkaisuuden kautta hienoisen marjaiseen lopetukseen. Aivan viimeisenä suuhun jää yrttinen mausteisuus ja hyvin hento katkeron tuntu. Kokonaisuutena muistuttaa jonkin verran Ruosniemen Työmies bitteriä - se oli samalla tavalla tällainen hieman tummempi ja maltaisempi. Ei hullumpi olut satunnaiseen janonsammutukseen, mutta itselleni terävämpi ja mallaspohjaltaan vaaleampi bitter toimii paremmin - mainittakoon esimerkkinä vaikka Robinsons Trooper.

Resepti: Reittausblogin Oat Pale Ale

Tässä kehittämäni resepti reilusti aromi- ja kuivahumaloidun, mutta maltillisesti katkeroidun ja mallaspohjaltaan pehmeän Pale Alen tekemiseen. Reseptin idea lähti siitä, kun maltaita nettikaupan sivulla selaillessa silmät osuivat brittiläisen Thomas Fawcett mallastamon kauramaltaaseen - sitähän olisi tietysti tilattava ja testattava johonkin. Kaura on mallastettuna todella harvinainen, en tiedä mallastaako sitä edes kukaan muu kuin Thomas Fawcett, en ole ainakaan nähnyt. Yleensä kaura, jos sitä olueen laitetaan, on hiutaleina eli "nallepuurona". 

Kauran sanotaan tekevän oluen suutuntumasta silkkisen pehmeän ja halusin vielä korostaa sitä vaikutelmaa jättämällä katkerohumaloinnin maltilliseksi. Aromi- ja kuivahumaloinnissa mentiinkin sitten avokätisemmin - kuivahumalaa reseptissä on yhteensä 5 grammaa / litra. Humalalajikkeiksi valitsin klassisen jenkki-Cascaden ja brittiläisen Boadicean. Ihastuin oluen aromikkuutteen niin syvästi, että Boadicea nousi kohisten suosikkihumalieni joukkoon - todella herkullisen kukkainen aromikkuus ja runsaan hedelmäinen maku! 

Periaatteessa voit kauramaltaan tilalla koittaa hiutaleitakin ja humalalajikkeinakin voit käyttää omia suosikkejasi, mutta Boadiceaa ei kyllä mielestäni kannata missata. Sahtimaltaan tilalle sopii hyvin myös Pale Ale mallas tai brittiläisen vaikutelman korostamiseksi Maris Otter. Itse tykkään käyttää valmista sahtimallassekoitetta oluiden perusmaltaana, sillä sitä saa edullisesti paikallisesta Prismasta 25kg säkkitavarana. Halusin koittaa minkälaiseksi oluen katkeruus muodostuu, jos aloittaisin humalalisäykset vasta keiton puolessa välissä. Lopputulemana oli pehmeä, maltillisesti loppua kohti voimistuva, mutta pitkäkestoinen katkeruus, joka sopi hyvin yhteen pehmeän ja runsaan suutuntuman kanssa. Kokonaisuus oli tasapainoinen ja toimiva, erittäin pehmeän hedelmäinen olut. Parhaimmillaan tietysti heti tuoreena 1-4 vko pullotuksen jälkeen.

Oat Pale Ale
Pale Ale

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.054  (°P): 13.3
Final Gravity (FG):       1.010  (°P): 2.6
Alcohol by Volume (ABV):  5.80 %
Colour (SRM):             7.6   (EBC): 15.0
Bitterness (IBU):         45.8   (Average)
Boil Time (Minutes):      60

Maltaat:
73% Viking Sahtimallas
20% Thomas Fawcett Oat Malt
7% Viking Cara Pale

Humalointi:
Boadicea Pellet (7.1% Alpha) @ 30 Minutes (Boil)
1.1g/L  Cascade Pellet (4.8% Alpha) @ 30 Minutes (Boil)
1.1 g/L Boadicea Pellet (7.1% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
1.1 g/L Cascade Pellet (7.8% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
1.1 g/L Boadicea Pellet (7.1% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)
1.1 g/L Cascade Pellet (4.8% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)
1.1 g/L Boadicea Pellet (7.1% Alpha) @ 0 Minutes (Boil)
1.1 g/L Cascade Pellet (4.8% Alpha) @ 0 Minutes (Boil)
2.9 g/L Boadicea Pellet (7.1% Alpha) @ 5 Days (Dry Hop)
2.1 g/L Cascade Pellet (7.8% Alpha) @ 5 Days (Dry Hop)

Mäskäys:
75 minuutin yksivaiheinen mäskäys @ 66°C

Käyminen:
Hiivana Safale US-05 kuivahiiva ja käymislämpötilana 20 astetta tai alle. Annetaan käydä loppuun (~10vrk), lisätään kuivahumalat pönttöön viideksi vuorokaudeksi ja sen jälkeen pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin maltillisesti 4g / litra.

Olutarvio: Pyynikin Tampereen Ylpeys Pale Ale (Tampere United)

Tampereen Ylpeys

Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo, Suomi (Tampere)
Oluttyyli: Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Futiskautta on kolmosdivarissa pelattu jo kolmannes ja kerran on paikallinen ylpeytemme Rauman Pallo-Iirot käynyt tempaisemassa 1-3 vierasvoiton Tampere Unitedista Pyynikin urheilukentällä. Oma puulaakifutiskausi Lapijoen Tovereissa, jo 16 kausi putkeen, alkoi tänään tappiollisissa merkeissä kun TVO kaatoi meidät urhean taistelun päätteeksi 5-3 lukemin. EM-kisatkin ovat jo aivan käsillä. Olut ja futis kuuluvat kiistattomasti yhteen. Tampereella paikallinen panimo ja paikallinen, tällä hetkellä siis kolmosessa pelaava, Tampere United ovat yhteistyössä tehneet oluen, jota myydään paitsi TamUn kotimatseissa, myös paikallisissa vähittäiskaupoissa ja ravintoloissa. Itselleni pullo kulkeutui suoraan panimolta Ruokapuoti Lumon Testo-Teron kyydissä. Tero kävi taannoin Pyynikillä polkaisemassa alkuun kehittämämme Testowitin Second Editionin, josta luvassa lisää sitten joskus myöhemmin. Nyt kuitenkin näin futismatsin päälle tämän futisaiheisen oluen pariin.

Utuinen, oranssivivahteisen kultainen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa sitruunaruohoista ja kukkaista humalointia sekä keksimäistä maltaisuutta. Ruohoisuutta tuntuu enemmän kuin raikkaampaa hedelmää, joten kenties tässä on luotettu vanhan mantereen lajikkeisiin. Maku on runkoon nähden melko runsaasti humaloitu ja kukkainen ruohoisuus toimii kuivassa jälkimaussa mukavasti. Jotain pientä tunkkaisuutta on, eli aromit eivät irtaannu aivan raikkaimmalla tavalla. Suutuntuma on kevyehkö ja keskiverrosti hiilihappoinen. Runsas katkero tekee yleisilmeestä kuivan ja napakan, kyllä tätä miellyttävä juoda on, hienoa, että takapotkua ei säästellä. Yleisilme poikkeaa humalien aromeiltaan siitä tusinajenkkikamasta melko virkistävästi ja sävy on välillä hyvällä tavalla pilsmäinen. Perushyvä olut, kyllä tätä futismatsissa kelpaisi särpiä.   

Yhteenveto

Kuiva ja terhakan katkera Pale Ale

ARVOSANA: 7½

Kotiolutta: Ogelin Tripel

Maistoon Witbierillä ja IPAlla jo tasonsa todistaneen Ogelin Panimon kotioluista tällä kertaa Tripel. Tämä vaalea ja vahva belgioluttyyli on parhaimmillaan yksi lempparityyleistäni. Klassikot kuten Tripel Karmeliet tai Chimay Triple toimivat aina. 

Ogelin Panimon Tripel on reseptiikaltaan hyvin yksinkertainen, ainakin raaka-aineiden puolesta. Ainoana mallastyyppinä reseptissä on Pilsner ja lisäksi on käytetty taloussokeria runkoa keventämään ja alkoholipitoisuutta buustaamaa. Sokerin käyttö, joko siirappina tai muuten, on tyypillistä kaupallisissakin tyylin oluissa ja belgioluissa ylipäätään, muissakin kuin tripeleissä siis. Ainoana humalana tässä toimii Styrian Goldings ja hiivana Weast Trappist High Gravity. Reseptiä lukiessa käy selväksi, että suurin kontribuutio oluen makuun tulee ilman muuta olemaan hiivalla ja sen käymisen aikana tuottamilla estereillä. Vahvoja oluita tehdessä muutenkin hiivan määrä, ilmaaminen, lämpötilat - eli kaikki mikä vaikuttaa hiivan hyvinvointiin, tulee moninkertaisesti tärkeämmäksi kuin miedommilla oluilla, mutta nyrkkisääntö pätee: jos hiiva voi hyvin, saat hyvää olutta. Seuraavaksi suurin kontribuutio tässä reseptissä tulee varmaan olemaan humalalla, mutta se riippuu tietysti paljon määristä ja keittoajoista. Mielenkiintoista. Tripel on yksi niistä tyyleistä, joita minun olisi ehdottomasti kokeiltava itsekin omassa kotipanimossani.

 

Utuinen, kultaoranssi ja tiheältä vaahdoltaan vitivalkoinen olut. Tuoksussa on päärynänkuorimaista raikkaan pirskahtelevaa "belgihedelmäisyyttä", hitunen tuoretta banaanimaisuutta ja mausteisuutta, joka saa pippurisiakin sävyjä. Alkoholi on täysin piilossa. Oikein hyvä ja aidon belgimäinen tuoksu. Maku on myös hyvä. Startti on mausteisempi kuin tuoksu, hieman jopa anismaisuutta ja lämmittävää alkoholin potkua tulee mukaan. Loppuvedossa on tuntuvasti katkeruutta ja voimakkaan mausteinen tuntuma, jossa on yrttisyyttä ja pippurisuutta. Maku ei ole niin raikas kuin tuoksu, vaan hedelmäisyys jää hiivan mausteisempien esterien ja alkoholin hienoisen sikunaisuuden alle. Loppuvedon katkero on nautinnollinen yhdessä hiivan tuottaman mausteisuuden kanssa ja alkoholikin pysyy lopulta aisoissa. Suutuntuma on kuohkea ja sopivan kepeä, olematta kuitenkaan millään tavalla ohkainen. Tuoksun raikkauden ja hedelmäisyyden kun saisi vielä alkumakuun siten, ettei kuitenkaan loppuvedon katkeron ja mausteisuuden leikittelystä nipistettäisi mitään pois, niin oltaisiin melko korkealla. Samaa tasoa tämä on kuin iso osa maistamistani belgitripeleistä, eli oikein hyvää, mutta huipulle tarvitaan vielä se viimeinen steppi.

Jos nyt parannusehdotuksia haetaan, niin mallaspohja vaikuttaa olevan hyvässä kunnossa, mutta ehkä sitä voisi yrittää monipuolistaa maltillisella vehnämaltaan lisäyksellä. Jotain todella maltillista maustemixiäkin voisi kokeilla twistiksi tai sitten hakea aromihumalapuolelle jotain kukkaista, hieman hedelmäistä lajiketta. En tiedä auttaisko etenkin alkumaun raikkauteen jos hiivan käymisestereitä saisi maltillisemmalle tasolle (yleensä matalammalla käymislämpötilalla etenkin käymisen alussa) - se voi toisaalta olla sitten vaikka yleisestä runsaudesta pois. Hyvä olut siis, mutta vielä voi parantaa - aina voi parantaa. Paitsi ehkä siitä Witbieristä... se oli napakymppi.

Vielä on saman tekijän lähettämistä oluista jäljellä Best Bitter, Märzen ja Imperial Stout. Varmasti kovaa kamaa niidenkin joukossa.

Olutarvio: Koff APA

Koff APA

Panimo: Sinebrychoff, Suomi (Kerava)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (2,85€/0,5l)

Isot panimot seuraavat pienpanimotrendien perässä eurojen kiilto silmissään - tämähän on se kuva, joka isosta toimijasta monesti meille oluthörhöille päällimmäisenä mieleen tulee. Joskus maaliskuun kieppeillä sekä Koff, että Olvi, julkaisivat APA-oluensa miltei samaan aikaan. Koff varmasti osittain Olvin aiemmin, jo vuonna 2015, julkaiseman ja hyvinkin (kaupallisesti) menetyksekkään Olvi IPAn innoittamana. Koff APAssa humalina Mosaic ja Citra. Katkeroita on 35 IBUa eli miltei triplaten panimon peruskeppanaan verrattuna.

Lasiin kaatuu hieman utuista, mukavasti vaahtoavaa olutta, jonka seassa leijailee humalapellettien palasia. Tämä on mielestäni prosessivirhe, sillä pellettijämien ei tulisi päästä lopputuotteeseen. Niitä ei myöskään ollut aiemmin jo maaliskuussa nauttimassani tölkissä, josta en silloin arviota kirjoittanut. Tuoksu on runsaan hedelmäisen ja hieman mustaherukkaisen humaloitu. Ihan peruskamaa, joka ei nyt suuresti eroa suuntaan tai toiseen tyylin yleisestä nykynormista - ohuelti mallasta ja runsas aromi. sekä kuivahumalointi. Pelleteistä tuntuu tulevan hieman sellaista ruohomaisuutta tai yrttisyyttäkin joukkoon, jota en aiemmin oluesta havainnut. Varsin miellyttävä hieman passionhedelmäinen tuoksu, jossa ei niinkään ole sitä tyypillistä kirpakampaa sitrusta, vaan enemmän tätä pehmeämpää osastoa. Maku on hyvä, loppupeleissä melko pehmeästi katkeroitu, mutta aromikkuudeltaan ihan tyyliuskollisen runsas. Hedelmäisyys jää pitkäksi aikaa suuhun pyörimään ja olut on kokonaisuudeltaan varsin miellyttävä. Jälkimaussa tulee hieman mentholisuutta ja taas sitä ruohoa - aiemmin, ilman pellettijäämiä, muistaisin lopetuksen olleen hedelmäisempi ja siten omaan makuuni hieman parempikin. Kyllä tämä ihan mukavaa kesäjuomaa on ja kokonaisuutena omassa tyylissään haastaa tasapäisesti maitokauppojen craft-tarjonnan. Pannaan seiska plussa, ilman muhjuja perushyvä kasi miinus.

Yhteenveto

Perushyvä perus-APA

ARVOSANA: 7+