Rekolan Panimon syksyn alkouutuus Paavin Polku tuli tilattua paikalliseen Alkoon. Belgityyliset ovat nyt syksyn mittaa maistuneet jotenkin erityisen hyvin, varsinkin isot ja vahvat, joten eihän tätä ohittaakaan voinut. Lisäksi TV:stä tutun Rekolan Jari Leinosen edesottamukset alkoholipitoisten juomien saralla kiinnostavat ihan vaan muutenkin. Tätä voinee pitää jonkinlaisena Munkintien isoveljenä.
Lasiin kaatuu maltillisesti vaahtoavaa oranssihtavaa olutta. Tuoksu on aidon belgityylinen päärynäisen hedelmäisine ja kukkaisen kuivine aromeineen. Tiettyä lakritsaista mausteisuutta ja ruohoisuuttakin irtoaa. Vahvuus tuntuu hieman läpi. Suussa olut on melko täyteläinen ja runsasmakuinen. Hunajaisen tuntuista maltaisuutta, mausteisuutta, kuivattua hedelmää hieman hapanomenaisella otteella ja kevyesti katkeruutta. Loppuveto kuivuu voimakkuuden saattelemana mausteiseksi ja hieman ruohoiseksi. Maukasta on. Vahvuus meinaa tulla läpi oluen hieman lämmettyä, mutta pysyy kuitenkin aisoissa. Onnistunut olut Rekolan Panimolta - sekä tuoksu että maku tavoittavat aidon belgifiiliksen. Pitkään kypsytetty gouda tykkää tästä oluesta ja olut pitkään kypsytetystä goudasta.
Miltei päivälleen neljä vuotta sitten nautiskelin tätä loistavaa olutta ensimmäisen kerran ja mäjäytin silloin arvosanaksi 10-/10. Nyt maisteluun tuleva pullo on samaa erää kuin tuo hekumallisen ensimaiston olut, eli pantu huhtikuussa 2011 ja pullotettu joulukuussa 2011. Olut on siis viihtynyt pullossa miltei viisi vuotta. Olen säilyttänyt olutta pimeässä ja tasaisen viileässä (10-12 astetta) kellaritilassa. Olut on tehty historiallisen brittipanimo Couragen vuoden 1850 reseptiä mukaillen. Humalat, Apollo ja Hallerthau Hersbrucker mainitaan etiketissä.
Lasiin kaatuu mustanpuhuvaa olutta, jonka kermainen vaahto on todella pienikuplaista ja jättää paksut tiheäsyiset pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on intensiivisesti tummaa luumumaista tai melassista hedelmää, merisuolaa, lakritsaisuutta ja hieman savuisuuttakin. Paahteisuus on hiepan jopa palanutta, sellaista liitumaista ja nokipannukahvimaista. Todella voimakas ja intensiivinen tuoksu. Ikä tuntuu vielä tiivistäneen tuoksua, joka ei ole ainakaan muistikuvien perusteella enää niin humalainen, vaan nyt tiiviimmän paahtomaltainen ja jopa kandisiirappimainen. Toisaalta välillä tuntuu, ettei irtoa muuta kuin väkevää suolaista lakritsaisuutta ja sitten taas seuraavaksi melassimaista tuntumaa - monipuolista on tarjonta.
Maussa intensiivisyys on ehkä tuoksuakin runsaampaa - oluen maltaisuus on jotenkin niin lakritsainen, merisuolainen, suklainen ja kermainen samaan aikaan. Suutuntuma on aluksi samettinen, mutta takapotkussa löytyy kyllä katkeruuttakin, jota alkoholin potkaisu vielä tehostaa. Tämän mallaspohjan koostumus olisi kyllä todella mukava tietää. Tuntuma on selvästi erilainen kuin valtaosassa nykyisiä Imperial Stouteja. Suolaisuuden ja kermaisuuden yhteispeli vielä korostuu jälkimaussa. Tässä on nyt osittain jopa sellaisen pehmeän milk stoutin laktoosimaista tuntumaa - silti paletin toisesta ääripäästä löytyy tiukka katkerointi ja äärimmäisen paahteista ja lakritsaista meininkiä. Jälkimaku on kermakahvimainen ja joku on tipauttanut sokeripalankin joukkoon. Monipuolisesta oluesta on siis kyse ja intensiteetti on todella voimakas. Kaikki maut tulevat voimakkaina ja runsaina. Lienee jo käynyt selväksi, ettei viiden vuoden ikä ole päässyt vaikuttamaan oluen laatutasoon.
Täyden kympin olut. Onko kellarointi parantanut olutta - siihen en osaa antaa tarkkaa vastausta. Kyllä tämä muistikuvien perusteella erilainen on kuin tuoreempi neljän vuoden takaa. Tämä on pehmeämpi suutuntumaltaan, mutta mauiltaan mikäli mahdollista vieläkin intensiivisempi. Tällainen olut on todella harvinaista herkkua.
Alkon vakiovalikoimaan tullut Stone IPA sai kaveriksi identtisen kaksosensa, joka on kasvatettu belgialaisessa kulttuurissa. Näin panimo itse olutta kuvailee, eli mitä ilmeisimmin kyseessä on belgihiivalla käytetty Stone IPA. Vahvuus ainakin täsmää ja humaliksikin mainitaan samat Magnum, Centennial ja Mosaic. Olut on tölkitetty 14.7.2016.
"Think of this beer as Stone IPA’s identical twin raised in a Belgian
culture. Literally. A strain of Belgian yeast adds tropical fruit,
bubblegum and spice notes, creating a complex and surprising combination
of flavours in tandem with the beer’s citrusy hop character. The gentle
sweetness from the yeast also lends new depth to the bright hoppiness
of our flagship IPA."
Kirkas kullankeltainen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksussa on sitrushedelmäisiä sävyjä, mutta nyt parfyymimäisemmin ja saippuaisemmin kuin Stone IPAssa. Meno on nyt tosiaan selvästi kukkaisempaa ja hieman jopa mausteista, mutta yleisilme on enemmän jenkki- kuin belgivetoinen. Jännästi kuitenkin myös humalointi tuntuu muuttuvan enemmän mannermaiseksi kun hiiva vaihtuu. Maku on selvästi terävämpi kuin Stone IPAssa - purenta on hetkittäin peräti saisonmaisen kuivaa, mutta sitten IPAn makeampi mallaspohja tulee kehiin. Tasapainoinen tämäkin on ja oikein miellyttävä nautittava. Särmää on enemmän kuin perusversiossa - mausteisuutta, hedelmäisyyttä ja sitä belgivibaa, mutta jenkkiaksentilla. Katkeruus jää tässäkin nykyihanteeseen nähden hieman kesyksi - eli takaloosterissa saisi olla enemmän kuormaa tai perämoottorissa enemmän heppoja. Tämä säväyttää kuitenkin enemmän kuin äärettömän tasapainoinen ja perinteinen Stone IPA - tässä on twistiä ja sitä tiettyä kulmikkuutta.
Lohjalla on aloittamassa uusi pienpanimo UG Brewery, jota on perustamassa kolmen kiertolaispanimon joukkio. Otin eilen puhelimen kouraan ja soittelin Reittausblogin sivuiltakin tutulle Kosoolan Panimon kotiolutvelho Juhani Palttalalle, joka on yksi UG Breweryn kuudesta osakkaasta.
Alla puhelinhaastattelu tekstimuotoon saatettuna.
Reittausblogi: Lähdetään ihan perusteista liikkeelle, eli kerro mikä on UG Brewery ja missä?
Juhani Palttala: Lohjallahan meidän panimo sijaitsee. Tämä on tällainen panimo, joka on tarkoitettu siihen, että kuka tahansa voi käydä tekemässä olutta. Erityisesti ollaan ajateltu tietysti kiertolaispanimoita, jotka tekevät oluita jo muutenkin ilman omaa panimoa. Helpointahan se on silloin kun tekijällä on jo omat tukkuluvat, jolloin se voi ostaa sen oluterän meiltä suoraan, mutta myös kuka tahansa voi käydä meillä tekemässä ja jos tekijällä ei ole omia tukkulupia, niin myynnin täytyy tapahtua meidän kautta.
Aivan, aivan... ketä teitä siihen jengiin kuuluu? Humaloven kaksikko oli ja...
Joo, Humalovesta on kaksi - Tero Forsberg ja Jani Peltosalo, jotka on molemmat Humaloven perustajäseniä (Humalovessa on lisäksi muitakin osakkaita, jotka eivät ole osakkaina UG Breweryssä). Sitten on Olavi Mensio, jolla on tämä Kallio Artisan Brewery ja sitten on mun pari kaveria eli Tommi Ignatius ja Kimmo Rouhiainen. Kimmo on ollut kanssani tekemässä jo silloin kun aloitin itse kotioluiden teon ja Tommi on sitten muuten vaan kaveri ja oluenystävä myös.
Kohderyhmästä nyt olikin hieman jo puhetta, eli kiertolaispanimot, joita tämän myötä tulee ehkä Suomessa olemaan useampiakin, mutta mites sitten esim. kotipanijat, jotka haluaisi kokeilla reseptejään kaupallisella puolella tai erilaiset olutseurat, kaupat yms. Minkälaisia vaihtoehtoja olette miettineet?
Kaikenlaisia vaihtoehtojahan siinä on. Tietenkin se, että jos nyt vaikka olutseura haluaa tehdä oluen ja saada sitä itselleenkin kotiin maistettavaksi,niin sen myyminen voi olla hankalaa. Jos olut on maitokauppavahvuista niin silloin se onnistuu helpommin esim. jonkun kaupan kautta tai jos laitamme tähän oman myymälän, niin voimme käsittääkseni myydä isompiakin satseja suoraan kuluttajalle. Mutta jos olut on vahvempi, niin silloin se pitää myydä Alkon kautta ja se maksaa tietysti enemmän... Viron kauttakin voisi onnistua. Jos joku kotioluen tekijä taas haluaa oluen paikalliseen baariin, niin sehän onnistuu helposti - eli meidän panimo myy sen sitten suoraan sille ravintolalle.
Kuva: UG Brewery
Oletteko tehneet mitään kartoitusta, että minkäverran on kysyntää vai perustuuko tällaisen panimon perustaminen enemmän perstuntumaan, että kysyntää voisi olla?
En ole itse näistä asioista niin tarkalleen perillä, vaan olen keskittynyt enemmän tähän panimon rakentamiseen, mutta muilta osakkailta olen kyllä kuullut, että kyselyitäkin on jo jonkin verran tullut. Kysellään, että joko pääsisi tekemään. Vielä ei tosin ihan tiedetä koska pääsee tekemään.
Aivan, no se kuulostaa hyvältä. Sitten teillä on tulossa tällainen nettivarausjärjestelmä tulossa, jonka pitäisi suuresti helpottaa tätä - eli siitä näkisi etukäteen kaikki kustannukset ja niin edespäin.
Kyllä, se järjestelmä ei tosin ole vielä toiminnassa, mutta tulossa on. Humaloven kaverit olivat huomanneet, että on yllättävän hankala saada panimoilta tietoa, että onko mahdollista päästä tekemään ja koska ja mitä se maksaa. Ilmeisesti välillä hinta on selvinnyt vasta kun olut on tehty...
Niin eli ilmoitetaan jälkikäteen, että tässä tää nyt on ja näin paljon se maksoi... helppo siinä suunnitella sitten panimon taloutta etukäteen, kun ei edes tiedä mitä tekeminen maksaa. Tämä teidän systeemi on varmasti tosi kätevä kunhan sen vaan saa toimimaan. Luulisin, että lisää kiinnostusta, kun pystyy etukäteen käymään laskureita pyörittelemässä.
Kyllä, näin mekin nyt kuviteltaisiin, että sillä olisi sellainen vaikutus.
Somen perusteella näyttäisi, että siellä on herra itse ollut laitteistoa työstämässä. Kerrotko miltä näyttää nyt ja missä vaiheessa mennään? Mitä sä oot tehny siellä?
Mäski- ja keittokattilassa on nyt vastukset paikallaan. Ne on tuollaisia vanhoja maitolaitteistoja, joilla esim. Ruosniemi aikanaan aloitti ja käsittääkseni jotkut muutkin. Eli samanlaisia vehkeitä on muillakin käytössä.
Hiukan täytyy vaan modata...
Joo ja sitten tuo mäskisiivilä on nyt tuossa tekeillä. Sen lisäksi sitten vielä vähän automaatiota, venttiileitä ja letkuja niin siinähän se sitten.
Pumppuja ja systeemeitä joo...
Sillähän se homma lähtee toimimaan.
Eräkoko olisi noin 500 litraa?
Joo, se olisi se nimellinen eräkoko. Sitten on noita käymisastoita, Speidelin 625 litraisia. Niissä on jäähdytysvaippa, että saa käymislämpötilan säädettyä.
Lagerin tekeminenkin siis onnistuu?
Joo, mutta näissähän ei pysty paineistamaan tai hiilihapottamaan, kun eivät ole paineenkestäviä, joten meillä on myös näitä 1000 litraisia vaakatankkeja joita monella panimolla on. Näihin me sitten siirretään se noista käymistankeista, hiilihapotetaan se ja sitten pullotetaan...
Niin se olikin seuraava kysymys, eli pullot nyt siis ilmeisesti ja kegitys myös?
Joo, kegi nyt on tietenkin helpompi, ei tarvitse kuin sen kegin täyttämiseen sopivan liittimen, mutta sitten ajatuksissa on myös pullotus, mutta se lähtee varmasti vähän rauhallisemmin aluksi. Tarkoitus on kuitenkin rakentaa jonkinlainen pullotuskone, joka ei kyllä varmaan ihan täysautomaattinen tule olemaan...
Ei kuitenkaan minkään beergunin kanssa tarvi heilua siellä viittäsataa litraa... vois tulla pitkä ilta.
Joo kyllä ja sitten tosiaan tölkitys tulee varmaan mahdolliseksi myös. Suomessa on aloittamassa yksi firma, joka vuokraa tölkityskoneen, eli sieltä voisi tarvittaessa ottaa koneen vuokralle.
Kuulostaa kätevältä. Tölkki on ainakin itselleni se mieluisin pakkaus.
En nyt tiedä haluaisinko Imperial Stoutia tölkistä...
Niin siinä on vähän se imagokysymyskin...
Mutta nimenomaan jotkut Pale Alet tai IPAt ja Pilsit menee kyllä hyvin tölkkiin.
Valviran tarkastaja herra Rokka kuulemma kävi tänään, olikos hän tyytyväinen näkemäänsä?
Kyllä tyytyväinen oli, mutta vielä pitäisi hieman tuota ylimääräistä romua viedä pois ennen kuin aloitetaan ja sitten laitteet nyt on vielä pikkuisen vaiheessa, mutta ei kuulemma vaadi uutta tarkastusta ennen lupien saamista.
Osaatko sanoa milloin luvat on tulossa, eli milloin toiminta voisi alkaa?
Se vähän riippuu tuosta Tullista. He ovat tulossa maanantaina. Tullista sanoivat, että siitä kun ne on käynyt niin menisi lupiin vielä 2-3 kuukautta, mutta se henkilö, jonka kanssa puhuin, ei tiennyt meidän tapauksesta, eikä ollut se joka on tulossa käymään. Rokkakin sanoi, että kuulostaa vähän oudolta jos niin kauan menisi hyväksyntään tarkastuksen jälkeen - eli saa nyt nähdä.
Mutta laitteistojen puolesta aletaan olemaan jo valmiina?
Laitteet on varmaan ensi viikolla jo valmiina, eli päästään ainakin kokeilemaan laittaa astiat täyteen vettä ja lämmittelemään ja siirtelemään sitä vähän pumpuilla.
Sullahan oli tarkoituksena ensi itse pistää yksin Kosoolan Panimo pystyyn, mutta tämä on nyt varmaan riskeiltään ainakin pienempi vaihtoehto?
Joo, oikeastaan se Kosoolan Panimon perustaminen kaatui siihen, ettei löytynyt sellaisia yhtiökumppaneita, jotka olisivat hoitaneet kaiken ikävän paperinpyörityksen ja kirjanpitoasiat. Mä en halunnut... tai ne nyt on jotenkin mulle sellaiset...
Sä tiedät omat vahvuutesi...
Niin tiedän vahvuudet ja heikkoudet. Siitä ei olisi vaan tullut mitään. Sitten Pyynikin Tuomas Peren kanssa juttelin kerran, että olisin käynyt tekemässä Kosoolan Panimon oluita heidän pikkulaitteillaan, mutta se jäi sitten kanssa toteutumatta. Tuli kuitenkin puheeksi, että siellä oli käynyt Humaloven tyypit, joilla oli samanlaisia ajatuksia kuin mullakin, että olisi Suomessa olemassa tällainen panimo, jossa voisi käydä eri ihmiset tekemässä oluitaan. Otin sitten yhteyttä Humaloveen ja käytiin Humaloven Teron kanssa pari kertaa oluella ja lähdettiin tätä panimoideaa sitten työstämään. Sitä kautta löytyi sitten tällainen tapa, jossa voin olla mukana perustamassa panimoa ilman että täytyy opetella kirjanpitoa tai muuta vastaavaa.
Itse ainakin uskoisin, että tällaiselle löytyy kysyntää ja enenevässä määrin. Jos nyt ajatellaan teidän sijaintia ja kuinka paljon siellä pääkaupunkiseudullakin on kotipanijoita ja muita.
Joo, julkisillakin pääsee ihan tunnissa Helsingistä tänne panimolle.
Luulisin, että löytyy monia, jotka haluaisivat myydä kotireseptejään omilla brändeillään, mutta teidän lupien kautta jonnekin ravintoloihin. Ihan vaan silleen plus miinus nolla tuloksellakin, eli omaksi ilokseen, niin ettei yritäkään mitään päivätyötä korvata sillä. Mites muuten itselläsi, eli käytkö vielä töissä ja onko tarkoitus, että UG Brewery työllistäisi jonkun teistä jatkossa?
Tämä panimon perustaminenhan lähti kunnolla vauhtiin mulla kun jäin työttömäksi puoltoista vuotta sitten ja olikin yhtäkkiä aikaa ja mahdollisuuksia. Nythän olen tässä firmassa työkokeilussa, eli kun meitä on 6 osakasta niin oma osuuteni on niin pieni, ettei minua katsota päätoimiseksi yrittäjäksi. Se mahdollistaa sen, että voin olla työkokeilussa tässä firmassa, mutta heti kun on mahdollista niin minut on tarkoitus palkata.
Niin eli sä pyörität sitä hommaa ja jeesaat siellä näitä asiakkaita oluenteossa sitten?
Joo, eli varsinkaan alkuunsa täällä ei voi vuokraajat yksinään toimia, mutta jos joku nyt on käynyt jo kymmenen kertaa niin siinä vaiheessa sitten on eri asia, kun pystyy itsenäisesti toimimaan.
Sullahan on varmaan melkoinen reseptiarsenaali Kosoolan Panimon tuotteita kotoa taskussa - montako erää olet nyt tehnyt?
Viimeisin erä on muistaakseni järjestyksessään 136.
Oot nyt edelleen keitellyt?
Joo, mut vähän vähemmän kyllä... mutta olen kuitenkin. Osa eristähän on sellaisia, että olen jakanut ne useampaan osaan. Juuri äskettäin pullotin kaksi vuotta sitten keitetyn hapanoluen, joka oli erä 105 ja sitten siinä on järjestysnumeron perään vielä kirjaimilla A:sta G:hen noita eri variaatioita.
Niin sullahan on kotona 50 litrainen Braumeister, siitä satsista on helppoa jakaa useampaan astiaan. Itse kun tekee sen 12 litraa kerrallaan niin on vaikeampi jakaa.
Totta, mä käytän noita viiden ja kymmenen litran lähdevesipulloja. Ne tuntuvat pitävän hyvin happea ja oluterä säilyy kaksikin vuotta hyvin ilman havaittavia vikoja.
Onko sulla ajatusta millä oluilla Kosoolan Panimo lähtisi liikkeelle?
Joo kyllä, voi olla että olisi kysyntää. Sillä on kuitenkin aikanaan jonkinlainen kulttisuosio saavutettu.
Tässä kun on suht pieni eräkoko kuitenkin meillä ja kun tuollaisia perusoluita on ennestäänkin niin paljon, niin ajattelin itse keskittyä enemmän tuollaisiin vahvempiin. Barley Wineja, Imperial Stouteja ja hapanoluita.
Juu, eli erikoistua heti, se kuulostaakin fiksulta, kun Pentti Perusapaa on jo riittämiin tarjolla...
Noita tammitynnyreitäkin tänne on tulossa jonkinlainen kasa, eli niissä sitten kypsytellään jotain myös.
Kyllä kyllä, kuulostaa erittäin hyvältä. Mulla ei tässä ollut nyt sen kummempaa, mutta onko itselläsi jotain mitä haluat tähän lisätä?
No meillä on tosiaan osakeanti vielä käynnissä. Jatkettiin sitä juuri kevääseen, vaikka periaatteessa riittävä summa on jo saavutettu. On kuitenkin sellaisia kavereita, jotka halusivat vielä ennen sijoittamista nähdä että homma toimii...
Niin että näkevät, miten homma lähtee käyntiin...
Joo ja näkevät, että nämä itse tehdyt laitteet toimii ja homma saadaan pyörimään. Eli ajateltiin saada heillekin mahdollisuus tulla mukaan tähän vaikka vähän myöhemmin. Mitään haittaahan ei ole, vaikka anti on tuossa samalla käynnissä.
Itse ainakin mielenkiinnolla seuraan miten teillä tää lähtee tästä. Uskoisin tosiaan, että olisi kysyntää, kun tää kotioluthomma on ihan räjähtänyt, sillai hyvällä tavalla. Kaikilla jo toimivilla panimoilla on kuitenkin omat pytyt täynnä koko ajan, joten sinne voi olla vaikea päästäkin.
Kyllä ja meilläkin on tässä se ajatus, että vaikka eräkoko on vielä ainakin pieni, niin tilaa on kuitenkin useammalle kymmenelle käymistankille. Sanotaanko, että tähän huoneeseen missä nämä ensimmäiset tankit on, saadaan tarvittaessa noin 30 astiaa sijoitettua. Silloin puhuttaisiin jo melkein puolen miljoonan litran vuosituotannosta... en kyllä tiedä miten se käytännössä silloin toimisi. Pitäisi ainakin olla se pullotuskone silloin.
Eli lääniä on...
Tässä on sellainen 350 neliötä tilaa tällä hetkellä käytössä, eli riittää.
No niin, ei kai tässä kummempia, täytyy tulla joskus poikkeamaan kun Lohjalla käydään kummipoikaakin moikkaamassa.
Porilaisen Beer Hunter'sin oluet ovat monelle vakio-ostoksia Alkon hyllyiltä. Raumallakin Säppi APAn ja CCCCC:n hyllypaikat ovat usein tyhjillään. Panimon uutuusolut on Cascade Black Ale, jonka nimi aiheuttaa itselläni tiettyä suunvaahtoamisreaktiota - Rauman SOPP:ssa viime vuonna kahdesti tai kolmesti nautittu Amarillo Black Ale oli nimittäin erittäin hyvää ja jos tässä on vaan humala vaihdettu Cascadeen niin aiaiaiai...
Raaka-aineina Alkon sivujen mukaan Pale ale-, carapale-, vehnä- ja karamellimaltaat, mustat maltaat ja suklaamaltaat, Cascade- ja Columbus-humalat. Katkeruutta mittauksissa peräti 90,3 EBUa.
Lasiin kaatuu tummanruskeaa, miltei mustaa olutta, jonka vaahto on beigevivahteinen ja kestävä. Tuoksussa on runsaasti yrttimäistä ja kukkean sitruksista humalaa, joka yhdistyy toffeemaiseen ja hieman lakritsaiseen maltaisuuteen. Voimakas humalavetoinen tuoksu - sellainen raikas mentholmainen noste syöksyy lasista ja sitrushedelmäisyys on tuoreen tuntuista. Kutkuttavaa! Maku on yllättävänkin maltainen... siis melko pehmeä ja täyteläinenkin, kunnes lopussa voimakas katkeruus iskee maltaan takaa kieleen kiinni. Alkumaussa on hedelmäisyyttä, mutta keskivaiheilla katkeron iskiessä se katoaa ja loppu on yrttisen ruohomaista jyystöä. Mallas maistuu toffeemaisena ja suolaisen lakritsaisena ja katkeruus kestää pitkälle jälkimakuun. Tuoksun perusteella odotin jotain paljon hedelmäisempää, mutta maku menee enemmän runsaasti katkeroidun stoutin puolelle. Laadultaan moitteeton ja miellyttävä olut, mutta sen hedelmäisyyden olisin halunnut makuunkin.
Oman kotipanimoni viimeisin olut, lokakuun alussa valmistettu katajainen ruis ale, jonka olen nimennyt Kokkovuoren Sahtikeisarin Pöytäolueksi eli Bonfire Mountain's Sahti Emperor's Table Beeriksi, on nyt ollut 8 vuorokautta pullotettuna. On aika ottaa olut ensimaistoon ja todeta miten olen onnistunut. Pullotusvaiheessa katajaisuuden runsas määrä hieman arvelutti, samoin kuin tavaran sameus, vaikka olut oli kirkastumassa lähes nollassa asteessa muutaman päivän ennen pullotusta. Hiivat olivat kuitenkin laskeutuneet kauniisti pöntön pohjalle, joten päättelin sameuden johtuvan huomattavan runsaasta katajan määrästä. Katajat olivat kattilassa koko 60 minuutin keiton ajan, kun aiemmin olen keittänyt niitä 15-30 minuuttia mäskäysveteen tai lisännyt keittoon vain viimeisen 10 minuutin ajaksi. Voisiko neulasten keittämisen aikana niistä irrota jotain öljyisyyttä tai muuta oluen sameuttavaa ainesta vierteeseen?
Lasiin kaatuu tosiaan hyvinkin sameaa olutta - piti oikein laittaa kännykästä taskulamppu lasin taakse, niin näette oluen koko komeudessaan. Tuoksu on kuitenkin varsin herkullinen, eikä juurikaan hiivainen, vaan itseasiassa hiivan tuoksua on nuorelle oluelle ihan ominainen määrä. Tätä samaa pohdiskelin siis jo pullotusvaiheessa. Kataja tuoksuu voimakkaasti ja todella neulasmaisesti, taustalla on intensiivisesti myös humalien hedelmäisyyttä tuoreen nektarimaisella tavalla. Mosaic on niin voimakas, että se tulee tumman hedelmäisine ja eksoottisine piirteineen kauniisti katajaisuuden läpi. Makukin on raikas, ei hiivainen - sameuden on tultava jostain muusta kuin hiivasta, kaurahiutaleillakin voi olla osuutta asiaan, mutta vahvin veikkaukseni on silti neulaset. Katajaisuus ja aromaattinen humalaisuus dominoivat makua, katkeruuden ollessa keskirunsas, ei hyökkäävä - tasapainoinen. Suutuntumassa on sellaista tiettyä öljyisyyttä, mutta erilaista kuin humalien tuottama - tämäkin todennäköisesti neulasten aikaansaamaa. Sellainen tietty kuorrute jää kitalakeen pitkäksi aikaa. Hyvä, riittävän täyteläinen ja pehmeä runko, kuten oli tarkoituskin ja jälkimaussa kauniisti ruismallasta. Hiilihappoisuutta on turhankin maltillisesti, mutta se kehittyy vielä lisäviikolla pullossa. Katajaisuutta tuntuu nyt tässä vaiheessa olevan maussa hieman liikaakin. Selvästi enemmän kuin oluissani aiemmin, minkä nyt ei sinänsä pitäisi yllättää, koska vedin suoraan melko maltillisesta keittoajasta täyteen tunnin keittoon ja määräkin oli isompi. Jonkinlainen välimalli voisi olla paras. Mukavahan tätä on kuitenkin särpiä ja mielenkiinnolla seuraan oluen kehittymistä tästä eteenpäin.
Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia neulasten käytöstä oluenteossa.
Tough Luck IPAn ja Last Laugh Amber Alen lisäksi Mallaskoskelta on tullut kolmaskin maitokauppauutuus, Dark Mood Rye Lager, joka on aiemmista poiketen pakattu pulloon. Dark Moodin innoittajana on toiminut juuri Alkon valikoimiin tullut Black Imperial Rye, josta juuri viime viikolla laitoin itsekin Rauman keskustan Alkoon tilauksen.
”Olimme erittäin tyytyväisiä Black Imperial Rye –olueen ja erityisesti siinä käytettyyn simcoe-humalaan. Tähän pohjautuen halusimme luoda hieman kevyemmän, pt-kauppaan sopivan oluen”, avaa Mallaskosken Panimomestari Jyri Ojaluoma oluen taustoja.
Kauniin punertava olut, jonka ylle muodostuu tiheäkuplainen pitkään kestävä vaahto. Tuoksussa on limppuista ja ruisleipäistä maltaisuutta sekä kevyen havuista humalaa. Pientä karamellisuuttakin kurkistelee. Käymisaromeiltaan totta kai lagermaisen neutraali ja intensiteetiltään kesy - sellainen pehmeä ja harmiton. Maussa onkin sitten särmää ihan eri tavalla. Vahvuuteensa nähden varsin runsasrunkoinen lager maistuu etenkin jälkimaussa runsaan rukiiselta. Katkeruus puree ensin terävästi, mutta katoaa sitten nopeasti taustatekijäksi. Humalat tuovat keskivaiheilla hieman hedelmäisyyttä peliin ja jälkimaussa nousee havuisuuttakin - kyllä tämä silti enemmän mallasvoittoiseksi jää, mikä on hyväkin, sillä ruis nousee mukavasti esiin. Hyvänmakuinen olut ja hyvällä rungolla. Tykkään!
Pari vuotta sitten vielä fiilisteltiin SOPP-oluttapahtuman saamista Raumalle, eikä osattu kuvitellakaan, että vuonna 2016 päästäisiin jo nauttimaan oman paikallisen pienpanimon antimista. Viimeisen vuoden aikana pienpanimobuumi on kuitenkin kehittynyt siihen suuntaan, että lopuksi oli vain ajan kysymys milloin ensimmäinen perustettaisiin Raumallekin. Rauman kunnan alueella Lapissa toimii toki toinenkin luvat omaava yritys, Lapin Voima, joka valmistaa lähinnä sahtia ja muinaisoluita.
Linden Brewery perustettiin virallisesti toukokuun alussa tänä vuonna. Idea panimon perustamisesta alkoi oluentekijä Mikko Lindénillä kuitenkin kytemään jo viime vuoden joulukuussa. Luvat oluiden tekemiseen tulivat syyskuussa ja nyt on siis ensimmäiset kolme olutta vihdoin ulkona. Tarkemmat taustat panimosta ja oluentekijästä voit lukea tekemästäni haastattelusta.
Panimon kolme ensimmäistä olutta ovat haastattelussakin mainitut Just Ale, American Pale Ale ja Pi.La Farmhouse Ale, joista herra Lindén ystävällisesti toimitti näytekappaleet blogistin kotiovelle. Olen maistanut American Pale Alen ja Pi.Lan kotiversioitakin ja näiden kaupallisten versioiden pitäisi kai olla reseptiikaltaan aika lähellä noita kotona kehitettyjä versioita.
Tiedän kotioluiden perusteella Lindenin kyvyt tehdä hyvää olutta, joten mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, miten prosessi on lähtenyt toimimaan isommilla laitteilla. Mäskäys- ja keittoastiathan ovat itse tehtyjä ja Mikko on näitä oluita tehdessä ollut ensimmäisiä kertoja niiden kanssa liikkeellä. Reseptien skaalauksessakin oli haastattelua tehdessä vielä hiukan kysymysmerkkejä. Hiukan tuossa eilen juteltiinkin ja mies oli itse tyytyväinen ja sitä mieltä, että ekat erät ovat onnistuneet juuri kuten pitääkin. Myös menekki on ollut yllättävän kova, myynti alkoi siis eilen ja eilen illalla jo osassa kauppoja oli hyllyt tyhjänä - kyllä se paikallinen olut vaan kiinnostaa ja hyvä niin! Olisi itsekin kiinnostanut kovasti eilen perjantaina jo korkata oluet, mutta jätin suosiolla tähän lauantaihin, koska kävin tänään aikaisin aamulla vielä töissä tekemässä inventointia. Parempi ottaa oluet nautiskeluun rauhassa nyt kun omakin viikonloppu on virallisesti alkanut ja tunnelma senkin puolesta korkea.
Tunnen tekijän henkilökohtaisesti jollain tasolla ja
kotiseuturakkauttakin on pelissä, mutta pyrin nyt antamaan
mahdollisimman rehelliset kommentit oluista - rehellinen palautehan se
parhaiten palvelee tekijääkin.
Ensimmäisenä lasiin olutmestarin oma lempilapsi Just Ale, joka ihan vaan ale, jossa on perusraaka-aineiden lisäksi mausteena luomuappelsiininkuorta. Etikettitekstin ja Mikon omien puheidenkin mukaan haettu maltillisesti katkeroitua sessiojuomaa, jota voisi juoda useammankin pullollisen.
Just Ale
4,5%
Utuisen sameahko oranssihtava olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Hiilihapot on tarkoituksella haettu maltillisiksi, juuri sessioitavuuden tähden - sopii kyllä mulle, olenhan täällä blogissa nillittänyt koko syksyn Saimaan Juomatehtaan ja parin muunkin panimon liian kovista hiilihappotasoista. Tuoksu on hieman vehnäolutmaisen esterinen - banaania, pehmeää appelsiinimaisuutta ja sellaista kypsää hillomaista hedelmäisyyttä. Appelsiininkuoret nousevat selkeämmin esiin oluen hieman lämmettyä. Aiai sentään... puhdas, raikas ja miellyttävä tuoksu - tämä kertoo heti sen, että laatutaso on kunnossa! Se on tärkein onnistuminen uudelta panimolta, sillä jos laatu pettää heti, menetät välittömästi luottamuksen.
Maku on hieman hiivaleipäinen, pehmeän appelsiinimainen ja hieman banaanimainen - hieman samankaltaista esterisyyttä kuin leivinhiivalla käytetyissä oluissa, eli yleisimmin sahdissa. Tässä on käsittääkseni jokin belgihiiva käytössä ja niillehän runsas esterisyys on ihan toivottu ominaisuus. Katkeruus on vain nimellinen näykkäisy nielaisun yhteydessä ja jälkimaussa on jälleen makeampaa hedelmäisyyttä. Pehmeä, runsaan hedelmäinen ja tuntuvasti appelsiinimainen kokonaisuus. Sessiokamaa ja mikä parasta, laatutaso on priimaa. Tästä tykkään ja ostan varmasti - todella hyvä kesän hellepäivän tissuttelujuoma. Niitä päiviä vaan odotellessa...
Seuraavaksi Pi.La Farmhouse Alen kimppuun. Oudohko nimi on jostain sisäpiirin vitsistä lähtöisin, joten yritetään ymmärtää. Belgihiivaa sekä jenkkiläisiä Amarillo ja Sorachi Ace humalia.
Pi.La Farmhouse Ale
5,3%
Kirkkaanlainen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa pirteästi. Hiilihapot nyt tarkoituksellisesti korkealla, kuten tyyliin kuuluu ja etikettikin asian mainitsee. Tuoksu on aidon belgityylinen - hiivan on annettu työstää sellaisissa olosuhteissa, että ulos on tullut hedelmäisten esterien lisäksi mausteisia ja hieman kirpeän hapokkaitakin sävyjä. Todella raikas, sitruunainen sekä limemäisen hedelmäinen tuoksu, johon yhdistyy belgihiivan mausteisuutta - yhdellä sanalla saisonmainen. Maku on kuivahko, keskiverrosti katkera ja loppuvedossa jenkkihumalien voimasta sitruunaruohoisen ja greippimäisen sekä limeläisen hedelmäinen. Pientä kirpakkaa hapokkuuttakin on. Jälkimaussa kuivaa ruohoisuutta ja pitkään jatkuva katkeruus. Sorachi Ace on monesti jopa hieman tillimäinen, mutta sellaista aromia ei tästä nyt onneksi ainakaan viileänä irtoa. Todella raikas ja puhdas yleisvire tässäkin on ja se paljon puhuttu aito belgioluen tuntu. Hemmetti sentään, on kyllä onnistunut olut. Mielestäni humalat ovat hedelmäisine piirteineen tässä selvästi raikkaammin esillä kuin alkuvuonna maistetussa kotiversiossa. Todella hyvä ja aidon belgityylinen olut - monesti suomalaisten pienpanimoiden saisonit ovat turhan makeita, mutta tämä ei ole. Toivottavasti ei mene uskottavuus, sillä en löydä tästä mitään kritisoitavaa. No, sen verran kritisoin, että takaetiketissä on typo - heinäpaali on yhdyssana. Beer Hunter'sin Saison De Randonneur ja tämä, siinä kaksi Suomen kärkipään saisonia ainakin mitä pullokamaan tulee.
Viimeisenä sitten American Pale Ale, jossa sinkkuhumalana jenkkiläinen voimakasarominen Mosaic.
Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa runsaan pitsikkäästi. Tuoksu on voimakkaasti Mosaicin mustaherukkainen ja pihkaisen havuinen. Hieman eksoottista hedelmää myös. On kyllä voimakasarominen lajike tämä ja annostelukin on avokätisen tuntuista. Suussa olut on terävän katkeroitu, mutta ei kuitenkaan älyttömän pitkäkestoisesti vaan puraisu on ennemmin lyhyt ja rapsakka. Mosaicin maku on mustaherukanlehtimäinen, hieman passionhedelmäinen ja loppuvedossa jopa aavistuksen mausteinen. Runko kantaa humaloinnin juuri ja juuri - järin maltainen suutuntuma ei ole, mutta sellaista humalaöljyistä liukkautta löytyy miellyttävästi. Humalointi ansaitsee kiitosta, sitä on runsaasti ja se on tuoretta. Nyt ei ole laskettu Jalasjärven turkistarhaajia potentiaaliseksi asiakassegmentiksi. Yhden humalalajikkeen oluet tuppaavat olemaan yksiulotteisia ja kyllähän tämäkin huippuluokkaan noustakseen vaatisi monipuolisempaa humalakattausta - Mosaic on omaan suuhuni hieman "tumman hedelmäinen" verrattuna esim. nektarimaisempaan ja "pirteämpään" Citraan. Molempi olisi ehkä parempi, mutta makuasioitahan nämä. Hiivan käymisesterit on pidetty minimaalisina. Aromi- ja jälkihumalointi on tuntumaltaan hieman runsaamman öljyinen kuin kaupan APA-valikoimassa keskimäärin. Laatutaso on tässäkin moitteeton, mutta tämä on kuitenkin näistä kolmesta se tavanomaisin - tyylissä on niin paljon tarjontaa jo ennestäänkin.
Todella väkevä aloitustrio Linden Breweryltä - hyvää toki osasin odottaakin, mutta täytyy sanoa, että odotukseni ylittyivät. Hienoa duunia Mikko Lindén - mielenkiinnolla tulen seuraamaan miten matka tästä jatkuu.
Panimo: Nils Oscar, Ruotsi Oluttyyli: Red Ale Alkoholipitoisuus: 6,5% Saatavuus: Systembolaget, nettikaupat (Ostopaikka: Saveur-Biére)
Thrash-metallin pioneeriyhtye Slayer on Motörheadin ja Ghostin tavoin yksi ruotsalaisen Brands For Fansin yhteistyökumppaneista
juomamarkkinoilla. Slayer Reign In Blood viiniä saa Alkostakin, mutta Nils Oscarin paneman 666 Red Alen hankkiakseen on turvauduttava Ruotsin Systembolagetiin tai nettikauppojen valikoimiin. Oman pulloni löysin jälleen ranskalaisesta Saveur-Biérestä, joten pitkän matkan joutuu naapurimaan mallasjuoma kulkemaan päätyäkseen suomihevarin juotavaksi.
Oluen tyylinä on siis nimestäkin löytyvä Red Ale. Tyylin edustajat ovat yleensä esim. perinteisiä American Pale Ale oluita maltaisempia ja väriltään tummempia, sillä niissä käytetään enemmän punaista väriä tuovia karamellisoituja tai paahdettuja maltaita. Alla ote oluen julkaisun yhteydessä annetusta tiedotteesta:
"Slayer viini jonka teimme oli erittäin hyvää ja menestyi, joten oluen tekeminenkin kuulosti hyvältä." kertoo Slayerin Tom Araya ja jatkaa, "kun meitä ensimmäisen kerran lähestyttiin idealla oluen tekemisestä, ajattelin, että sen täytyisi olla erityisen hyvää. Pidämme todella Nils Oscarin Patrickin työtavasta - hän on todella omistautunut, ammattitaitoinen ja todella halusi tuottaa korkealaatuisen oluen. Eikä hän pettänyt meitä, se ale maistuu loistavalta! Toivottavasti myös fanimme pitävät siitä".
Slayer 666 Red Alen valmistuksessa on käytetty viittä eri mallaslaatua ja lisäksi amerikkalaisia El Dorado ja Mosaic humalia. Vuonna 2013 menehtynyttä alkuperäiskitaristi Jeff Hannemannia kunnioitetaan takaetiketissä.
Kirkas olut, joka on väriltään tumman punertava ja vaahdoltaan melko runsas. Tuoksussa on tuhdin karamellimainen ja toffeemainen mallaspohja, jonka päälle havuisen neulasmainen, pihkainen ja eksoottisen hedelmäinen humalointi luo raikkaamman kerroksen. Tuoksu on hyvin tasapainossa, sillä mallasta ja humalaa on molempia runsaasti - heti kättelyssä käy selväksi, että olut tulee päälle ja lujaa. Maussakin ulosanti on jykevää - tuhti mallaspohja takoo tukevan kompin Lombardon tapaan ja runsaan katkeroiset sekä hedelmäisesti tykittelevät humalat sahaavat iskevää riffittelyä täysillä päälle. Anteeksi ei pyydellä, vaan katkerohumaliakin on lyöty peliin ihan huolella.
Alkumaussa esiin nousee ensin mallaspohja, joka on makean karamellimainen ja hieman paahteinen, keskimaussa humalointi nousee esiin havuisena ja pihkaisena, kunnes loppupuolella kääntyy hedelmäiseksi ja kevyen marjaiseksi. Loppuvedossa mallaspohjan makeus nousee vielä esiin, mutta lopuksi katkero kuivattaa jälkimaun miellyttävästi ja kokonaisuus on tasapainoinen. Todella runsasmakuinen olut siis - sekä mallasta, että humalaa on runsaasti ja vivahteita riittää. Kova bändi, kova olut!
Rauman Wanha Krouvi tiedotti alkuviikolla, että 20.10 hanaan tulisi paikallinen Lapin Voiman valmistama Kullervo Ruissahti. Ajattelin jo silloin, että tämähän passaa, sillä tänään on syntymäpäiväni. Mittariin paukahti jo 33 vuotta, joten salibandyn ikämiessarjat alkavat olla jo miltei käden ulottuvilla.
Olen maistanut tätä Kullervo Ruissahtia aiemmin Rauman SOPP-tapahtumassa ja monille se onkin varmasti tuttu kesän eri festareilta. Muutenhan näiden Lapin Voiman juomien saatavuus on hyvin rajallinen.
Kullervon erikoisuus on runsas mallastamattoman rukiin käyttö, joka tekee sahtiin miltei kiisselimäisen paksun suutuntuman. Hanasta pitkään ja hartaasti valunut sahti on rusehtavaa ja vaahtoaakin hieman. Suutuntumassa on pieni hiilihapon häivähdys, joka kuitenkin sopii tuhdin täyteläiseen ja huulet tahmaavan makeaan kokonaisuuteen. Tuoksussa on neilikkaa, mausteisuutta ja raikasta banaanisuutta. Mausteisuus tulee pitkälti rukiista, ei niinkään käymisaromeista. Suussa olut on todellakin miltei lusikoitavan paksua ja maukasta. Vehnäolutmaista banaanisuutta, neilikkaisuutta - nämä ovat hiivan käymisaromeita - mallaspuolella rukiinen yleisilme, hieman mausteisuutta ja lämmin lopetus. Makeutta riittää alusta loppuun ja yleisilme on todella ruokaisa, mutta juotavuus on kuitenkin erinomainen. Sahdin SM-kisoissa ei kohdalleni osunut yhtään tämän tyylistä sahtia - tässä on niin paksun öljymäinen suutuntuma, etten ole koskaan maistanut mitään vastaavaan. Kisoissa oli kyllä makeampia sahteja, mutta eivät ne olleet näin täyteläisiä.
Mallaskosken Panimon lähettämistä näyteoluista maistoon Last Laugh Amber Lager, joka on sama olut kuin ainakin vielä pari vuotta sitten kauppojen hyllyillä tavattu Kuohu Amber Lager. Kuohuna tätä tuli joskus itsekin maistettua ja muistaakseni oli ihan kelpo kamaa. Panimo on käynnistänyt vientitoiminnan Kiinaan, joten uskoisin että nimenmuutos liittyy niihin kuvioihin.
Maltaat: Pilsner, Vienna, Crystal, Black
Humalat: Cascade
Katkeruus: 32 EBU
Kirkas punertava olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa limppuisen
leipäinen ja hieman toffeinen mallas on hyvin esillä. Lisäksi mukana on
hentoista marjaisuutta. Puhdaspiirteinen ja miellyttävä tuoksu. Tiheät pitsit lasin reunoilla kertovat humalaisuudesta, mutta en kuitenkaan tuoksusta Cascaden hedelmäisyyttä löydä. Maku on
pehmeän maltainen, karamellimaisen makeahko ja kauppavahvuikseksi
tukevarunkoinen. Hiilihapotkin ovat nyt miellyttävän alhaisella tasolla,
jolloin ne tukevat oluen pehmeän maltaista yleisilmettä. Katkeruuden aistimus on EBU lukemasta huolimatta varsin maltillinen ja maltainen makeus hallitsee alusta loppuun. Cascaden hedelmäisyyttä en noteeraa. Miellyttävää
juotavaa. Laadukas ja puhdaspiirteinen lager. Makeutta kammoksuville en
kuitenkaan tätä voi suositella, sen verran makea tämä on, mutta itselleni toimii kyllä.
Mallaskosken Panimon omistava Captol Invest lähestyi maistiaispaketilla, jossa oli panimon kolme uutuusolutta ja lasi. Ensimmäisenä maistoon haastavassa kauppavahvuisten IPA-sarjassa painiva Tough Luck, jonka pakkausmuoto on 0,5l tölkki.
Maltaat: Pale Ale, Vehnä, Cara Plus 10, Crystal
Humalat: Columbus, Centennial, Pekko, Amarillo
Katkeruus: 70 EBU
”ToughLuck suunniteltiin vastaukseksi janoisten oluenystävien kyltymättömään IPA-huutoon”, kertoo panimomestari Jyri Ojaluoma.
Kirkkaanlainen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa todella runsaasti. Vaahto nyplää tiheät pitsit lasin reunoille, kunhan malttaa alkaa laskemaan. Tuoksussa on pirteää hedelmäisyyttä ja hieman pihkaa - maltaisuutta ei juuri humalaisuuden alta erotu, mikä on ihan normimeininki tässä tyylissä. Makukin on tyyliuskollinen - liian katkera ohueen runkoon peilaten ja lisäksi aivan liian hiilihappoinen. Hedelmäisyys katoaa alkumaun jälkeen ja loppuveto on hieman yrttisen vihannesmainen. Raikkaus on kateissa ja sehän on session ipalle kuolinisku - ei mitään käyttöä janojuomalle, jota ei ole miellyttävä juoda. Samaan kategoriaan Saimaan syksyn uutuuksien kanssa. Periaatteessa kelpo kamaa, mutta liian vaahtoava ja hiilihappoinen suutuntuma pilaa nautinnon.
Tyylin ihanne itselleni olisi tukevarunkoisempi, ehdottomasti maltillisemman hiilihappoinen ja runsaasti aromaattisempi. Katkerosta voisi jopa hieman nipistää pois. Hyvään suoritukseen kauppavahvuisten kategoriassa on tänä syksynä yltänyt Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Tuomas APAllaan. Kaupoista löytyvä ja muutaman blogin jo kehuma Stone Go To IPA olisi myös syytä tarkistaa.
Panimo:Founders, Yhdysvallat Oluttyyli: Imperial Stout (tynnyrikypsytetty) Alkoholipitoisuus: 12,4% Saatavuus: Ensi vuonna taas... (Arvioitu pullo ostettu Alkosta keväällä, 9,98€/0,355l)
Founders KBS (Kentucky Breakfast Stout) on yksi maailman hypetetyimmistä oluista. Sitä julkaistaan tietty erä aina kerran vuodessa huhtikuun alussa ja sen julkaisu on niin merkittävä tapahtuma, että panimon myydessä lippuja sen julkaisutilaisuuteen (sillä on siis oma julkaisutilaisuuskin) ne viedään heti käsistä. Näin ei kuitenkaan aina ollut. Oluen debytoidessa 2000-luvun alussa ihmiset eivät olleet siitä ollenkaan kiinnostuneita, vaan 20 dollaria maksaneet 4-packit seisoivat hyllyillä pitkäänkin. Myöhemmin craft-olutbuumi ja olutta kilvan ylistäneet reittaussivustot nostivat oluen hypen aivan eri tasolle - tasolle, jolta se ei ole missään vaiheessa tipahtanut, vaikka tynnyrikypsytettyt oluet ovat nykyään jo ihan arkipäivää. Tällä hetkellä olut on Ratebeerissä tyylinsä yhdeksänneksi paras.
Kuva: Cory Morse (mlive.com)
Founders KBS:n valmistus alkaa ihan kuten minkä tahansa Imperial Stoutin tekeminen. Runsaasti mallasta useissa eri paahtoasteissa ja käyminen sinne 11% kieppeille. Sitten oluet pumpataan bourbontynnyreihin, joita säilytetään vuosi maan alla entisissä kipsikaivoksissa panimon lähettyvillä. Kaivosten viileys ja muutenkin tasaiset olosuhteet säistä riippumatta ovat ideaalit tynnyrikypsytykselle. Alkoholipitoisuus kasvaa tammikypsytyksessä hieman ja tämän vuoden erän lopullinen vahvuus on asettunut lukemiin 12,4%
Kuva: mensjournal.com
Suomessa maahantuojana toimiva Diamond Beverages teki tänä keväänä hienon työn, kun toi tämän oluen rajoitettuna kertaeränä Alkon hyllyille ja hypeen verrattuna kuitenkin melko hyvään hintaa. Tämä on minulla nyt ollut kesän yli kellarissa, koska näihin isoihin oluisiin liittyy aina myös nauttijan puolelta se avaamisen paine - onko nyt oikea hetki ja mitä jos se ei olekaan hypensä arvoinen? Founders Imperial Stout iski ja iskee edelleen kuin tuhat volttia, joten mitä tällaiselta voi odottaa, muuta kuin parhautta?
Lasiin kaatuu jylhän öljyisen oloista olutta, joka vaahtoaa yllättävänkin tuoreesti. Mokkainen vaahto kutoo näyttävät pitsit lasin reunoille. Tuoksu on massiivinen - tammimaista vaniljaa, espressomaisuutta, suolaisuutta ja tummaa suklaata erittäin intensiivisesti. Tuoksun yleisilme on tammipuinen ja kuivahkon oloinen. Mallaspohjassa ei tuoksun perusteella tunnu olevan liiemmin makeutta.
Suussa olut on kuitenkin paksun maltainen, eikä runko sittenkään lopu kesken, vaikka tuoksun perusteella ehdin asiasta jo huolestuakin. Kahvimaisuus ja suklaisuus korostuu maussa, tammisen vaniljaisuuden noustessa voimakkaammin esiin keskivaiheilta loppua kohti edetessä. Loppu on tammimainen, vaniljainen ja voimakkaan katkeron sekä alkoholisuuden potkaisun voimasta kuivahkon oloinen - silti nielaisun jälkeen jää hieman tahmaista makeutta suutuntumaan ja huuliinkin. Runko siis riittää ja yleisfiilis onkin täyteläisen massiivinen. Nyt on kaikkea ja paljon. Tuoksussa tynnyri ja vahvuus tuntuvat liiankin voimakkailta, mutta maussa pehmeys on kuitenkin se päällimmäinen fiilis. Maku täyttää koko suun pienelläkin siemauksella ja aistittavaa riittää alusta loppuun - oluen status on helppo ymmärtää.
Konsensus tästä runsasmakuisesta oluesta lienee siis se, että makujen runsaudesta ja yleisestä intensiteetistä huolimatta kaikki tuntuu olevan balanssissa. Runsas runko kontraa vahvuuden ja humalointi sekä tynnyröinti maltaisen makeuden. Tunnin sippailun jälkeen tästä jää kahvipapuinen ja vaniljainen tuntuma suuhun ja vielä on lasissa miltei puolet jäljelläkin. Loppukaneettina todettakoon, että se Foundersin katalogin perus Imperial Stout on kuitenkin ehkä enemmän omaan makuuni, mutta kyllähän tälläinen jykevä tynnyrikypsytetty kuitenkin ainutlaatuisempi nautinto on - Imperial Stoutia voisin juoda toisenkin, KBS:ää en, siinä se 10- ja 9+ pisteiden ero.
Yhteenveto
Intensiivinen, voimakas Imperial Stout tammitynnyrillä
Sitten maisteluun porilaisen Ladamatkaajan eli Kalle Hirvikosken kotiolutta. La(da)PA Pale Ale on 5,8% olut, jossa maltaina on Pilsner ja Cara Plus, humalina Target ja Mandarina Bavaria. Hiivana on toiminut Danstar BRY-97. Katkeruutta on laskennalliset 49 IBUa. Maistoin aiemmin videolla samalla mallaspohjalla tehdyn La(d)Alen, jossa oli humalana venäläinen Rannij Moskovits ja hiivana Safale S-33.
Kirkas, kultainen olut, joka on jännästi samasta mallaspohjasta huolimatta selvästi vaaleampi kuin aiemmin maistettu La(d)Ale. Käymisprosessi vaikuttanee väriinkin hieman ja tietysti kirkkauteenkin ainakin hiivan laskeutumisen osalta. Tuoksu on tässä selvästi hedelmäisemmän humalainen - Mandarina Bavarian ansiosta jälleen miltei tirisevän hedelmälihaisen appelsiinimainen ja kukkainen. Hieman ruohoisuutta tässäkin taustalla on ja aivan kevyt jotenkin sipulimainen vivahde. Muistaisin lukeneeni, että ikääntyneet humalat voivat kääntyä sipulimaisiksi. Maku on kuitenkin raikas ja Mandarina Bavarian hedelmäisyys hallitsee palettia suvereeniin tapaan. Miellyttävän makuinen. Katkeruus on yllättävänkin tiukasti pureva - tuntuu hyvältä! Runko tuntuu päästävän vahvuutta hieman läpi, mutta sitä ei noteeraa vasta kuin lasin loppupuolella oluen hieman lämmettyä. Perushyvä ale, ei suurempia heikkouksia, mutta ei mitään erikoislaatuisia hienouksiakaan.
Mandarina Bavaria antoi kyllä tähänkin olueen paljon ja alkaa vaikuttaa sellaiselta humalalta jota pitäisi ehdottomasti koittaa. Reseptiä pyöritellessä ensimmäisenä kielen päälle tuli sellainen pehmeä mehukkaan 7% weizenbockin maku, jossa kyljessä olisi raikkaasti Mandarina Bavarian miellyttävää appelsiinimaista aromikkuutta...
Jaahas se olisi taas vuosittaisen Gouden Carolus arvion paikka... paitsi että viime vuonna on näemmä jäänyt arvio välistä, mutta vuonna 2012 on tullut kaksi arviota, joten kerran vuodessa ylläpidettävä julkaisutahti periaatteessa pysyy yllä. Tässä Reittausblogin Gouden Carolus historia:
Hyviä ja erittäin hyviä oluita tuoteperheeseen siis mahtuu. Mainittujen lisäksi olen maistanut Gouden Carolus Ambrion vuonna 2012, mutta siitä en ole kuitenkaan blogiin juttua aikoinaan tehnyt. Tripel on nyt jälleen uusi tuttavuus, vaikka sekin on ollut kehissä jo pitkään - olut on valittu World Beer Awardseissa parhaaksi Tripel -tyylin olueksi jo vuonna 2002. Kolmen vartin pullo kustansi Saveur-Biéressä 5,10€.
Gouden Carolus Triple kaatuu goblettiin kirkkaan keltaisena ja runsaan vaahtoavana. Tuoksu on huumaavan raikkaan hedelmäinen ja mausteinen. Korianterisuutta, pirskahtelevaa päärynäisyyttä, appelsiinia ja sitruunaa - hieman kuin witbier, mutta intensiivisempänä ja intiimimpänä. Pippurisuuttakin nousee kehiin. Nyt tullaan iholle ja päästään sen allekin - kerrassaan huikea tuoksu. Maku on raikas, tuhti ja lämmittävä samaan aikaan. Alkumaussa on runsasta hieman vehnäisen tyylistä maltaisuutta, keskivaiheilla raikkaampaa hedelmää ja loppuvedossa sitten humalaa sekä pippurista mausteisuutta. Suutuntuma on täyteläinen ja kermaisen pehmeä, mutta samalla kuitenkin kepeän juotava - hämmentävää kerrassaan. Näillä klassisilla belgipanimoilla on jotain erityistä taikaa näissä oluissa, aivan uskomattoman hyväähän tämä on - miten tällaista ei pystytä esim. Suomessa tekemään?
Löytyisikö osa taikuudesta mahdollisesti siitä panimon omasta vuosikymmeniä vaalitusta hiivakannasta, joka luo oluille sen ikioman makuprofiilin ja jonka metkut tiedetään tasan tarkkaan, joten sitä osataan käyttää niin, että siitä saadaan paras irti. Onhan esim. juuri Gouden Caroluksissa, Chouffeissa ja Dupontin saisoneissa aina se sama panimon ominaismaku ja tuntuma. Sama homma esim. Schneider-Weissen vehniksissä. Tällaista hiivakantaa on mahdoton nyhjäistä tyhjästä, se vaan kehittyy jos sen annetaan kehittyä - ja tämä lienee melko harvinaista nykyään, kun panimoissa käytetään pitkälti ostohiivaa ja ylipäätään useita eri hiivoja. Onkohan belgialaisissa maltaissa jotain erilaista - jos tekisi saman oluen kotona belgialaisesta ja suomalaisesta pilsner maltaasta, olisiko belgimaltaissa aidompi belgioluen maku? Tässä asioita googletellessa löysin eri hiivakannoista tällaisen varsin käyttökelpoisen Kristen Englandin tekemän tutkimuksen, joka täytyy ehdottomasti lisätä selaimen suosikeihin.
Nettijuttujen perusteella belgipanimot suosivat vanhastaan monivaihemäskäystä, tavoitteena mahdollisimman suuri hiivan attenuaatio, eli oluen käyttäminen mahdollisimman kuivaksi. Korkeita, peräti yli 25 asteisia, käymislämpötilojakaan ei kaihdeta, mutta sikunaisten esterien välttämiseksi käyminen aloitetaan viileämmässä ja lämpötilaa nostetaan sitten vaiheittain. Hiilihapotus on usein runsasta, mutta pullokäymisen ansiosta pehmeää. Pohdittavaa ja ihmeteltävää tässäkin aiheessa riittää, mutta mikäs sen mukavampaa kuin pyöritellä näitä juttuja näinkin upean oluen ääressä.
Kaksi eri mantereilla miltei legendan asemassa olevaa oluentekijää, belgialaisen Dupontin Olivier Dedeycker ja yhdysvaltalaisen Lost Abbeyn Tomme Arthur, yhdistivät voimansa tämän vuoden alussa ja tekivät yhteistyöoluen. Deux Amis eli kaksi ystävystä on saison, joka yhdistää Dupontin hiivakannan ja amerikkalaiset Amarillo ja Simcoe humalat. Olut on valmistettu Dupontin panimolla Belgiassa ja on ilmeisesti ainakin näin aluksi vain kertaluontoinen "limited edition" erä. Saatavuus Suomessa rajoittunee tällä hetkellä nettikauppojen valikoimiin, ellei sitten asiaan vihkiytyneestä ravintolasta onnistu bongaamaan. Odotukset on korkealla, sillä kuten jo tiedämme, Saison Dupont on parhautta.
Kullankeltainen kirkas olut mittavalla ja
höttöisellä "belgivaahdolla". Tuoksussa on päärynää, pippuria,
ruohoisuutta ja kukkaisuutta, mutta ei liiemmin mitään jenkkihumaliin
viittaavaa hedelmäosastoa eli kyllä tässä perinteisen belgisaisonin
linjoilla mennään. Dupontin mausteinen hiiva se tässäkin pääroolissa
tietysti on. Maku on tuoksun tavoin mausteinen, melko kuivakka ja
voimakkaasti katkeroitu. Loppupuolella hieman hedelmäisyyttäkin,
sellaista appelsiinimaista, mutta kyllä se vaimeaa on. Ruohoisuus ja
yrttisyys hallitsevat humalaosastoa ja se toisaalta kyllä sopii saisoniin
hyvin, mutta toki odotin isompaa Amarillon ja Simcoen esiinmarssia tässä
hypetetyssä yhteisoluessa. Dupontin hiiva on loistava - tämä mausteisuus
ja tämä... noh, se on se Dupontin tuntuma mikä tässä on. Tykkään kyllä
ja melko kovastikin, mutta odotin siis enemmän jotain Chouffe Houblonin
tyylistä humalailoittelua - tässä hiiva ottaa isoimman roolin ja hopsit
ovat siellä jossain sitten seassa.
Yhteenveto
Kuivakka ja sittenkin melko perinteinen Dupontmainen saison
Paikallista kotiolutta arvioitavana Moukarkylän panomieheltä. Totesin oluen hyväksi Rauman kotipanijoiden edellisessä maisteluiltamassa, joten oli ilo vastaanottaa tekijältä vielä erillinen pottu kotimaistelua varten. Tarkka resepti ei ollut tiedossa ennen maistelua, mutta kysyin sen tekijältä jälkikäteen. Kuvasta poiketen tähtianiksen grammamäärää ei ole tiedossa, vaan olueen on käytetty puolikas.
Kultaoranssi, utuinen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa on raikasta appelsiininkuorisuutta, pirskahtelevaa sitrushedelmää ja hieman myös korianterisuutta. Raikas tuoksu, joka suorastaan ampuu lasista ulos. Todella houkutteleva. Maku on tuhdimpi, ollen korianterisen mausteinen, appelsiininkuorimainen ja sittenkin melko maltillisen katkera. Kukkaista sitruksisuutta tulee humalien puolelta makuun tuoreenlaisesti. Kokonaisuus on tasapainoinen ja etenkin tuoksun osalta erittäin raikas. Mausteet on pinnalla, mutta kun ne on hyvät niin eipä se haittaa. Rohkeasti pitäisi itsekin koittaa alen maustamista tähän tyyliin tai sitten eksoottisemmalla hiivavalinnalla. Esim. IPA perinteiseen tapaan on jo niin kulunut tyyli. Pienet twistit tuovat kaivattua eksotiikkaa peliin. Oikein maittava olut Moukarkylältä!
