Sain marraskuun ensimmäisenä päivänä työkaverilta hänen kotipaikaltaan Laitilan Katinhännästä poimittua maatiaishumalaa pienen 30 gramman pussin verran. Humalat oli poimittu verrattain myöhään, joten osa kukinnoista oli jo hieman päässyt rusehtumaan, mutta pussista nouseva tuoksu oli kuitenkin normaalin "humalainen", joten ilman muuta päätin laittaa tuttuun tapaan kukkaa kattilaan.
Pistin humalat heti töistä kotiin palattuani pakastimeen ja otin ne käyttöön marraskuun 25. pvä, jolloin oli perinteisen joulusahtini valmistuspäivä. Tein ensin normaalisti sahdin ja huuhtelin sitten mäskistä vielä niin sanotun "tippakaljan" eli "nenätipun" eli "naistenkaljan", jonka tosin sahtiperinteistä poiketen keitin nyt olueksi ja maustoin tällä maatiaishumalalla.
Reseptissä maltaina siis samat kuin joulusahdissani, eli 95% Viking Maltin Sahtimallasta ja 5% Thomas Fawcettin Pale Ryea. Huuhtelin sahtimäskistä seitsemän litraa vierrettä, jonka ominaispaino oli 1.057. Keitin vierrettä 30 minuuttia ja lisäsin maatiaishumalat (30g) jo ensivierrehumalointina, eli lisäsin ne vierteeseen jo heti kun nostin kattilan levylle, ennen kuin vierre alkoi kiehumaan. Maatiaishumalaa oli keitossa siis 4,3 grammaa per litra. En käyttänyt sahtimäskissä ollenkaan katajaa tai humalaa, joten muuta maustetta tähän ei sitä kautta tullut.
Käytin vierteen tietysti pullahiivalla, eli Suomen Hiivan perinteisellä leivinhiivalla. Samalla hiivalla kuin sahtikin, eli samalla hiivalla kuin tippakaljakin perinteisesti käytetään - aikoinaanhan ei muita hiivoja tunnettukaan kuin talon oma leipäjuuri tai edellisestä sahtierästä kuivumaan kerätty "kuohu". Myöhempinä aikoina mukaan tuli sitten tämä perinteinen Suomen Hiivan "ostohiiva". Käytin oluen kellarilämmöissä, jotka tuolloin meillä olivat noin 12 asteen kieppeillä ja pullotin tasan viikko sitten. Jälkikäymissokeria meni 3,5g/litra, eli maltillisesti. Loppupaino oli noin 1.022, eli vahvuutta noin 4,7% + pullokäyminen - sanotaanko, että siinä viiden hujakoilla. Tippakaljaksi siis uskoakseni melko vahvaakin.
Suurella mielenkiinnolla korkki sivuun ja tavaraa lasiin. Suhahtaa! Eli jälkikäymistä on tapahtunut. Lasiin kaatuu sameaa oranssihtavaa olutta, joka vaahtoaakin kohtuullisesti. Tuoksussa on leivinhiivan banaanimaista tuntumaa ja kevyttä mausteisuutta, joka sekin on hiivan tuotoksia. Humala ei tuoksu käytännössä ollenkaan. Maku on kevyen maltainen, jälleen hieman neilikkainen ja banaanimainen eli perin vehnäolutmainen, vaikkei vehnää yhtään mallaspohjassa olekaan - pullahiiva on lähellä vehnäoluthiivaa ja sen kyllä mausta huomaa. Katkeruutta on hyvin kevyesti ja loppuvedossa jotain hieman kukkaista hedelmäisyyttä, josta on vaikea sanoa onko se hiivan vai humalien tuottamaan. Joka tapauksessa on selvää, että hyvin maltillinen humala on kyseessä, kuten toki odottaa sopikin. Tämä on ehkä maltillisimman makuinen kotiolut, jonka olen koskaan tehnyt. Rungoltaan varsin runsas, maltainen ja aromeiltaan vehnäolutmainen. Laadullisesti hyvä, maukas ja juotava, joskin miedon makuinen oluthan siitä tuli. Mitään aromitykitystä ei toki jalostamattomalta maatiaishumalalta sopinutkaan odottaa. Ensi vuonna sovittiin jo kerättävän humalaa hieman aiemmin ja jos mahdollista myös runsaammin.
Tätä vien ehdottomasti jouluna sukulaisillekin maistettavaksi ja sitä ennen toki pari pulloa myös töihin humalat toimittaneelle kaverille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.