D is for Dortmunder: Hacker-Pschorr Munich Gold & Tucher Übersee Export

Dortmunder, ahh...siinä nimessä on voimaa, kun sen lausuu möreällä äänellä ja saksalaisittain. Sama tosin pätee varmaan useimpiin saksankielen sanoihin. 

Mitä sitten on Dortmunder? No, se on tietysti vaaleaa lageria, mutta ehkä hieman pilsiä maltaisempaa, mutta ei kuitenkaan Viennan tai Munichin tasoa. On jopa debattia siitä, pitäisikö se erotella omaksi tyylikseen ensinkään, mutta siihen emme täällä puutu, sillä olemme tulleet tänne vain juomaan. Homebrewtalk.com sivustolla on tyylistä hyvä niputus.

Nämä kaksi otsikon mukaista eräästä porilaisesta Alkosta löytynyttä olutta ovat ainakin Alkon mukaan Dortmundereita. Hacker-Pschorr Munich Gold irtoaa hintaan 3,98€/0,5l ja Tucher Übersee hieman edukkaammin 3,48€/0,5l. Molempien vahvuus on 5,5% ja katkeruutta alle 20 EBU. 

Avataanpa ensin patenttikorkillinen Hacker-Pschorr.

Vaalealta lageriltahan se nimenomaan näyttää. Olisiko väri kuitenkin hieman syvemmän kultainen. Tuoksu on leipäisen maltainen, hieman yrttimäinen ja kukkainen. Vahvasti mallasta, selvästi enemmän kuin pils-tyylisissä yleensä. Maussakin runko on tuhti ja peräti ruokaisa. Leipäistä maltaisuutta ja maltillinen, mutta tasapainottava katkeruus. Kukkaisia ja hieman hedelmäisiä aromeita humalasta. Voisi olla todella hyväkin, jos suutuntuma olisi maltillisemman hiilihappoinen - nyt vain hyvä. 

Seuraavaksi sitten Tucher.

Ulkonäkö aivan identtinen aiemman kanssa. Tuoksu myös samankaltainen, eli leipäisen maltainen, mutta nyt selkeämmin aromihumaloitu. Makukin liippaa todella läheltä Hacker-Pschorria, ainakin näin peräjälkeen - ei siis rinnakkain - maisteltuna. Yleisilme on selvästi pehmeämpi, mutta ei niin ruokaisan maltainen eikä aivan niin katkeroitukaan. Aromipuolen humaloinnissa tapahtuukin sitten enemmän ja suutuntuma, nimenomaan hiilihappojen osalta, on huomattavasti pehmeämpi ja siten tarjolla on selvästi mukavampi maiste... juomiskokemus. Hintakin on Hacker-Pschorria halvempi, joten tätä on helpompi suositella.

Erot esim. Hellesiin tyylillisesti ovat varsin mitättömiä. Hellesit ovat keskimäärin ehkä vähemmän maltaisia ja enemmän humaloituja, mutta erot ovat pieniä. Samat asiat löytyvät molemmista (ja monista muistakin saksalaisista tyyleistä) - neljä perusraaka-ainetta maistuu kirkkaasti ja laatutaso on tinkimätön. Erittäin hyviä kesäoluita ulkona puuhastelun lomaan.

Olutarvio: Benediktiner Hell

Benediktiner Hell

Panimo: Benediktiner Weissbräu, Saksa
Oluttyyli: Helles
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (3,50€ / 0,5l)

Aiemmin mainitsin olevani nyt olutharrastuksessa taas saksavaiheessa eli maltaiset maut sopivalla puraisulla tuntuvat tällä hetkellä maittavan erityisen hyvin. Lähinnä kai vehnäoluestaan tunnettu Benediktiner Weissbräu sijaitsee eteläisessä Saksassa, mutta oluet pannaan kuitenkin Licher Brauereilla Saksan keskiosissa - jo etiketin etuosa kertoo tämän, eli ei tarvi mennä edes pieneen pränttiin. Alkuperäinen Benediktiner lienee ollut jonkin sortin luostaripanimo ja kysynnän noustessa sekä kenties yrityskauppojen tapahduttua olut valmistetaan nyt toisaalla. Oluessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, saksalainen lager Helles -tyyliin eli vaaleaa maltaisuutta ja aromikasta humalaa, tack.

Kirkas kultainen olut, joka vaahtoaa pirteästi. Tuoksussa on hunajaista ja viljavaa maltaisuutta, sekä tuntuvasti jalohumalien kukkaisuutta ja kesäisen niittymäistä aromikkuutta. Miellyttävän raikas ja houkutteleva tuoksu. Maku jatkaa samaa odotettua rataa ja hyvä niin - pehmeästi ja hieman makeasti hunajaista maltaisuutta, leipäisyyttä ja sitten kohtalaisen rapsakasti katkeruutta ja niin miellyttävästi humalien kukkaista ja hennon hedelmäistä aromikkuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeähkö. Kerrassaan miellyttävä olut. Mielestäni hieman parempi kuin aiemmin arvioitu Berliner Kindl Jubiläums Pilsener (8/10).

Yhteenveto

Tasapainoinen lager, jossa hyvät humalat

ARVOSANA: 8+

Kotiolutta: Mäkisen Dunkkeli

Teimme viime viikolla töissä pientä olutvaihtoa työkaverini Mäkisen kanssa. Annoin hänelle yhden pullon omaa Mandarina Belgiä ja Mäkiseltä napsahti sellainen seitsemän sortimentin setti hänen keitoksiaan. Tasan meni... Taidan kyllä tunnistaa tässä Mäkisen harrastuksen vaiheen, itselläni oli nimittäin aikanaan samanlainen meininki - kaikki käymisastiat, ämpärit, saavit, purnukat ja kipot olivat jatkuvasti täynnä ja kun astia vapautui, ei mennyt montaa päivää kun vesilukko pulputti taas. Kiima on siis päällänsä ja mikäs siinä, varsinkin kun blogisti pääsee osalliseksi. Aloitamme tässä nyt monipuolisen ja mielenkiintoisen setin läpikäymisen sieltä perinteisimmästä päästä - Mäkinen on nimittäin keitellyt Dunkelweizenin eli tumman vehniksen. 

Reseptiikka: 

Batch Size (L):           24.0
Total Grain (kg):         7.144
Total Hops (g):           63.00
Original Gravity (OG):    1.052  (°P): 12.9
Final Gravity (FG):       1.008  (°P): 2.1
Alcohol by Volume (ABV):  5.77 %
Colour (SRM):             16.8   (EBC): 33.0
Bitterness (IBU):         30.7   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 56
Boil Time (Minutes):      60

Grain Bill
----------------
3.000 kg sahtimallas (41.99%)
3.000 kg Wheat Malt (41.99%)
1.000 kg Caramel wheat (14%)
0.144 kg pullotus sokeri (2.02%)

Hop Bill
----------------
13.0 g Warrior Pellet (15.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (0.5 g/L)
50.0 g Tettnanger Pellet (4% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (2.1 g/L)

Misc Bill
----------------

Single step Infusion at 66°C for 60 Minutes.
Fermented at 20°C with WLP380 - Hefeweizen IV Ale
 

Kuparisen punertava olut, joka vaahtoaa runsaasti. Kaunis väri. Tuoksu on kuin aidosta saksalaisesta dunkelista - ei erityisen mieleenpainuva, mutta tyylinmukainen. Siinä on vehnäleipää, hieman limppuisuutta ja hyvät banaanit vehnishiivasta. Yrttisruohoista humalanaromia taustalla. Maku on hyvä ja tuoksun tavoin tyyliuskollinen, mutta normia hieman voimakkaammin katkeroisempi. Katkerointi ei haittaa, sillä maltaan leipäinen makeus kantautuu siitä huolimatta jälkimakuun asti. WLP380 - bananas muchos bueno ja neilikkaa kylkiäisenä. Vehnämaltaan tuttu suuntäyttävä kuohkea tuntuma ja tyyliin sopivat hieman kohollaan olevat hiilihapot. Epäseksikäs tyyli oikeaoppisesti toteutettuna. Hyvää!

Kellarin kätköistä: Forestriver Kinnonkartanon Katajainen Ansa (oma uuteolut vuodelta 2012)

Nyt maistoon lajinsa viimeinen - Elokuussa 2012 valmistetun omatekoisen uuteoluen Forestriver Kinnonkartanon Katajainen Ansan viimeinen yksilö. Jäänne siltä viattomalta ajalta ennen pussimäskäystä ja sen suomia mahdollisuuksia. Blogista löytyy vuosien takaa sekä juttu oluen teosta, että maistelusta. Tekopätkästä selviää ainakin sen verran, että olin autuaan tietämätön yhtään mistään ja lisäsin kaura- ja ruishiutaleita uutepurkkien sisällön, jotka sentään liukenevat veteen, kanssa suoraan käymisastiaan. Eli periaatteessa olut kävi sekä kaura-, että ruishiutaleiden seassa ja on täten ehkä maailman ensimmäinen ja viimeinen kuivaruis- ja kaurahiutaloitu olut! 

Siihen aikaan ehti vielä tekemään oluilleen etiketitkin, vaikkei niitä toki liimattukaan kuin lahjapulloihin. 

Reseptissä siis Muntons Imperial Stout uute (3kg), muscovadosokeri, sekä  kaura- ja ruishiutaleet. Uutepaketin humalien lisäksi keitin mukaan Nelson Sauvinia ja Cascadea ja suodatin vierteen katajapedin läpi. Hiivana US-05 (uutepaketin hiivalla heitin vesilintua). 

Ensimmäinen arvio vuodelta 2012 päättyy näihin sanoihin: "Tulen pistämään muutaman pullon tätä syrjään vuosiksi, katsotaan miten käy, eli kehittyykö kuivemmaksi (kuten usein käy) ja säilyykö ylipäätään."

Nyt siis maistossa miltei viiden vuoden pullokypsytyksen jälkeen satsin viimeinen pullo. Olen maistanut olutta viimeksi vuonna 2014, silloin kotasessiossa Testo-Teron kanssa. 

Olut on näemmä pullotettu Midtfynsin IPAn pulloon, sellainen on tullut arvioitua jo vuonna 2011.

Lasiin kaatuu tummaa, viskositeetiltaan paksuhkoa olutta, jonka vaahto on hieman mokkainen. Tuoksussa on runsaasti kuivattuja hedelmiä ja hieman sherrymäinen vivahteikkuus. Kauraa ja konvehtejakin esiintyy, mutta ei enää niissä määrin kuin aiemmin. Maku sen sijaan on edelleen paahteisen maltainen, lakritsainen ja tuhdin Oatmeal Stoutin tuntuinen. Makeutta ja runkoa löytyy edelleen. Loppuvedossa mukaan tulee enemmän sherrymäisyyttä ja lievää oksidaation pahvisuuttakin. Katkeruutta on kevyesti. Jälkimausta löytyy konvehtimaista suklaisuutta ja luumumaisia sekä kuivatun hedelmäisiä makuja. Melko sensaatiomaisesti olut on miltei viiden vuoden jälkeen edelleen hyvässä kuosissa. En olisi kyllä uskonut, että vähän sinnepäin valmistettu uuteolut säilyisi hyvänä näin pitkään, mutta korkea alkoholiprosentti varmaan auttaa. Uutepohjaltakin pystyy siis valmistamaan hyvää olutta, mutta itse mäskäämällä lopputulokseen saa vaikuttaa enemmän. Tämä oli mielenkiintoinen testi ja mukava tapa aloittaa pidempi viikonloppu. 

Olutarvio: Berliner Kindl Jubiläums Pilsener Premium

Jubiläums Pilsener

Panimo: Berliner Kindl Schultheiss Brauerei, Saksa
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,1%
Saatavuus: Alko (3,49€ / 0,5l)

Ison berliiniläispanimon perustavaraa Alkosta. Pullohinta Suomessa 3,49€, Saksassa alle euron, god bless EHYT, STM, Puska & Co. Itselläni on pieni saksavaihe nyt menossa, eli perusmaltaiset perusoluet perustavanlaatuisen laadukkaasti pantuna maistuvat hyvin. Selkeä humalan aromikkuus ja pieni katkeron puraisukaan ei olisi pahitteeksi. Siihen rakoon, tälläkin hinnalla, tämä osui hyvin. 

 

Kirkas kullankeltainen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto on todella pienikuplaisen tiivistä ja tiheää, sitä voisi vaikka lusikoida. Tuoksussa on puhdasta viljavaa maltaisuutta ja tuntuvasti kukkaista humalaa. Aavistus hunajaakin hiipii taustalta esiin. Yksinkertainen, normaali saksalaisen pilsin tuoksu. Maku on myös tyylipuhdas ja tyypillinen. Mallasta puhtaasti ja humalien kukkaisuutta raikkaasti. Katkeruus on riittävä ja jatkuu pitkälle maltaiseen jälkimakuun asti. Mutta se oluen pihvi - juotavuus - se on erinomainen!

Yhteenveto

Saksalainen pils.

ARVOSANA: 8

Kotiolutta: BBHBC Belgian Pale Ale

Maistossa paikallisen kotiolutkollektiivin Grainfatherilla työstettyä Belgian Pale Alea. Oluesta ei minulla ole muita tietoja kuin pelkistetyn labelin speksit. Vahvuus 5,6%, ilmeisesti, sillä jälkimmäinen numero on hieman kulahtanut. Katkeruus 36 IBU/EBU ja pullotettu 21.3.2017. Sen verran oli puhetta, tai voi olla, että oli enemmänkin, mutta sen verran muistan, että hiivana on Mangrove Jack's M27 Belgian Ale. 

Tätä kyseistä hiivaa ei enää Mangrove Jack'sin sivuiltakaan löydy ja google-hakukin antaa ensimmäisenä hittinä linkin Mangrove Jack's M41 hiivan sivuille. Käytin juuri yhden oman oluen M41 hiivalla ja olen aiemmin "Kemiaryhmä" kotiolutkurssillani käyttänyt M27 hiivaa ja mielestäni makuprofiili on samankaltainen, ellei peräti sama. Oli miten oli, sekä edesmennyt (tai uudelleennimetty) M27 ja uudempi M41 ovat molemmat hyviä hiivoja kuivempiin belgityyleihin, kuten esim. blondet tai saisonit.

Utuinen, kuparisen oranssi olut, joka vaahtoaa vaivatta. Tuoksu on todella in-your-face belgiaromaattinen. Pirteää hedelmää, kukkaisuutta, päärynäisyyttä ja mausteinen taustavire, josta löytyy myös happamuutta. Mallaspohjasta on tämän tykityksen takaa vaikea saada otetta, mutta jostain on hieman tummempaakin väriä tarttunut. Maku on kuivahko ja juuri niin terävän ja pirteän raikas kuin tuoksu antoi olettaakin. Siis aivan aidon belgimäinen ja rehevä ote. Tosi kuiva yleisilme. Alkuvedossa on hedelmää sitrukseen vivahtaen, hieman jopa kirpsakkaa päärynäisyyttä ja sitten keskiosiossa tuntuvaa happamuutta ja sen jälkeen mausteisempi, hieman suuta supistavasti greippisen humaloitu loppukaneetti. On se vaan raikasta ja maukasta. Katkero on onneksi kuitenkin melko maltillinen. Hiiva on käyttänyt oluen niin kuivaksi, että liiallisella katkerolla vaan horjutettaisiin turhaan juuri nyt kohdillaan olevaa tasapainoa. Jalkimaku on hapan, mausteinen ja katkeran kuiva. Sulattaa sydämen ja vie janon mennessään, mutta jättää kuitenkin haluamaan lisää. Yhdellä sanalla: Kova!

Olutarvio: Linden Oppipoika

Oppipoika

Panimo: Linden Brewery, Rauma
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Olutravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Paikallispanimon uutuus olut, Oppipoika, on belgityylinen vahva ale. Oluen reseptiikan on kehittänyt Olutmestari Mikko Lindenin vanhin poika, joka auttelee isäänsä panimon askareissa silloin tällöin. Mausteena on käytetty greippiä ja katajanmarjoja, mutta humalaa ei ole lainkaan. Oluen koe-erä oli maistettavana Rauman kotipanijoiden iltamissa, jossa se todettiin varsin maukkaaksi. Siitä tie on sitten vienyt aina kaupalliseen versiointiin saakka. Oluen ensimmäinen, nyt jo loppuunmyyty kaupallinen erä, oli koe-erää hieman pliisumpi. Nyt maistossa on toinen valmistuserä, johon reseptiikkaa on paranneltu. 

Chimayn pikariin kaatuu utuista punaoranssia olutta, joka vaahtoaa aluksi mukavasti. Kukka kuitenkin asettuu, jääden lopulta ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksussa on belgihiivan tuottamia sokeroitujen kuivattujen hedelmien aromeita, jotka saavat rinnalleen aidon greippimäistä terhakampaa hedelmäisyyttä ja taustalakanaksi levittyvää mausteisuutta. Hiiva on tuottanut tuoksuun myös hieman lakritsaa muistuttavia sävyjä ja aavistuksen banaaniakin. Tuoksu on mukavan runsas ja rehevä, sitä ei joudu etsimään vaan se kyllä reippaasti nousee itse ja esittäytyy. Maussa on tuttuja belgioluen sävyjä aina kuivatuista hedelmistä ja päärynäisestä pirteydestä lähtien, mutta kokonaisuuden taakse virittäytyy karvaamman greippinen vire, joka luo hieman katkeromaista supistusta, mutta omalla hedelmälihaisen happamalla tavallaan. Humalien puutteesta huolimatta on turha pelätä oluen olevan makea - kokonaisuus on pikemminkin kuivahko ja miellyttävästi kaatuva, ihan aidon belgioluen tapaan. Katajanmarjojen tuttu mausteisuus nousee esiin jälkimaussa, samalla kun lämmittävä noste kohoaa rintakehään. Kokonaisuus on hedelmäinen, näin vahvaksi peräti raikas, mutta panimon runsasmakuisimpana tuotteena kuitenkin enemmän sellainen hitaasti nautittava herkkupala. Tämä panimon toinen erä oli selvä parannus ensimmäisestä ja täysin maistamani koe-erän tasoinen - vaikka vaaka onkin heilahtanut mausteisuudesta ehkä hieman enemmän hedelmälihaisesti suuta supistavan greipin suuntaan.

Yhteenveto

Greippinen belgiale

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Browar Perun Behemoth Bafomet Imperial Stout

Kuva: Raisa Krogerus (Metalliluola.fi)

Bafomet 

Panimo: Browar Perun, Puola
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 11,6%
Saatavuus: Nettikaupat (Ostopaikka: Browarium, Puola)

Mustaa kuolonmetallia soittavan puolalaisen Behemothin seuraavaa levyä odotellessa voi nauttia vaikkapa hieman tukevampaa sysimustaa maltaista. Bafomet on järjestyksessään neljäs puolalaispanimo Perunin ja Behemothin yhteistyöolut ja 11,6% alkoholipitoisuudeltaan joukon selvästi vahvin. Oluen tyylinä on Russian Imperial Stout, jonka tarina lienee monelle tuttu: Imperial, eli keisarillinen stout, syntyi kun Britanniasta aukesi kauppareitti Venäjälle tsaari Katariina Suuren hoviin. Hovissa itse Tsarinan kerrotaan tykästyneen mustanpuhuvaan stout-tyyliseen olueen, mutta sitä piti alkaa valmistamaan entistä vahvempana, jotta se kestäisi pitkän ja kylmän matkan jäätymättä talvellakin. Myös humalointia lisättiin, jotta säilyvyys olisi parempi ja näin stoutista syntyi vahvempi versio, jota alettiin kutsua imperialiksi eli keisarilliseksi. Imperial nimitys on siirtynyt siitä viime aikoina saumattomasti muihinkin oluttyyleihin kuvaamaan niiden vahvempia versioita, vaikkei niillä keisarien tai tsaarien kanssa mitään tekemistä olisikaan. 

Bafometin reseptiikka, jota panimo auliisti kotisivuillaan avaa, on yhdistelmä eri paahtoasteisia ohra- ja vehnämaltaita. Lisäksi siinä on käytetty kaurahiutaleita, jotka tuovat runsautta ja pehmeyttä oluen suutuntumaan. Mausteena on käytetty vaniljaa. Olut on humaloitu hieman tuntemattomammilla puolalaisilla humalalajikkeilla; Iungalla ja Sybillalla. Hiivana on toiminut monille kotipanijoillekin tuttu brittityylinen Safale S04. 

Täysin musta, vaahdoltaan mokkaisen värinen olut. Tuoksu on jykevä ja runsas. Siinä on voimakasta konvehtimaista suklaisuutta, hieman liköörimäisiä alkoholin sävyjä, lakritsaisuutta ja pehmeää vaniljaista tuntumaa. Hieman jopa vaniljajäätelömäinen tuoksu ja tietysti kermakahvin kera. Olut on suussa täyteläinen ja miltei silkkisen pehmeä. Suutuntuma on runsas ja viskositeetiltaan miltei kermaliköörin tasoa. Maussa on jo tuoksusta tuttua konvehtimaista suklaisuutta, jota peesaavat pehmeän vaniljaiset, hieman makean maltaiset sävyt. Humalien katkeruus on maltillinen ja alkoholikin pysyy maussa miltei täysin piilossa, vaikka nielaisun jälkeen toki mukavasti lämmittääkin. Yleisilme on erittäin lempeä ja pehmeä. Tätäkö rajua Death Metalia soittavat äijät sippailevat tohveleissaan ja saunatakeissaan takkatulen loimutessa hiljakseen taustalla? En tiedä, mutta oluena tämä on kyllä todella miellyttävä ja runsasmakuinen. Makeus, täyteläisyys ja alkoholipitoisuus tekevät oluesta hitaasti nautittavan herkun. Toimisi varmasti hyvin jälkiruokana suklaakakun tai jäätelön kanssa, mutta Behemothin tahtiin moshatessa itse suosin kyllä kevyempiä oluita. Oluena siis sellaisenaan kuitenkin erinomainen - runsasmakuinen hitaasti nautittava herkkupala.

ps. Tsekkaa myös aiemmin arvioitu Behemoth Sacrum Belgian IPA.

Yhteenveto

Runsas, pehmeä, nautinnollinen

ARVOSANA: 9+

Kotiolutta: Sun Brew Rugis

Sitten maistoon erittäin mielenkiintoinen olut raumalaiselta Mika Piriseltä, joka tekee olutta kotipanimossaan Sun Brew "brändillä". Oluesta mielenkiintoisen tekee se, että sen mallaspohja on pelkkää ruismallasta. Yleensähän panimot käyttävät ruisoluissaan ruista vain maksimissaan noin 20%, koska se tekee mäskistä erittäin tahmaisen. Ison mäskimäärän sekoittaminen on vaikeaa ja välipohja menee huuhtelussa herkästi tukkoon. Pienessä kotipanimossa kuitenkin, näemmä, pystyy operoimaan isommallakin ruismäärällä. Pirinen on siis lähtenyt all-in periaatteella ja vetänyt ruismaltaan määrän välittömästi tappiin. Nyt ollaan taatusti uniikin oluen äärellä.

Rugis

Rukiinen Ale, 6,8%

Maltaat: Pot Still Rye, Roasted Rye

Humalat: Target, Challenger ja East Kent Goldings

Hiiva: Lallemand London ESB

Spekseistä päätellen siis brittisuuntaista vahvempaa "winter warmeria", mutta pelkällä ruismaltaalla. Hiivan rooli tässä kiinnostaa erityisesti, sillä jääkaapistani löytyy pussukka kyseistä London ESB:tä, jolla lähiaikoina käytän seuraavan kotiolueni.

Läpinäkymättömän punaruskeaa olutta, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksu on jykevän rukiinen - ruisleipää, paahdettua leivänkuorta, mämmimäisyyttä ja hieman mausteisuutta. Hieman brittityylistä kuivan puista humalointiakin tulee tuoksuun samoin kuin kevyttä kahvimaista paahteisuuttakin. Olut on suussa todella öljyisen ja hieman tahmaisen tuntuinen. Loppuveto on kuin rukiista kiisseliä. Lapin Voiman Kullervo Ruissahdissa on itseasiassa vastaava kiisselimäinen suutuntuma, mutta se on vielä täyteläisempi, miltei lusikoitavan tuntuinen. Maku on "yllättäen" todella runsaan rukiinen - ruisleipäisyyttä, paahdettua leivänkuorta, mausteisuutta ja lopussa jälleen paahdetun ruismaltaan hieman kahvimaista ja savuistakin tuntumaa. Hieman brittihumalien vibaa tulee jälleen jälkimakuun, mutta muuten humalointi pysyy taustatekijänä. Hiivastakaan on paha sanoa mitään, koska olut on niin voimakkaan rukiinen, mutta puhtaasti on ainakin käynyt. Siis mikä suutuntuma, ai hemmetti... on kyllä omalaatuinen tuo öljyinen täyteläisyys. Ruisleipä valittiin Suomen kansallisruuaksi tässä alkuvuonna - mikäs sen parempi kuin nauttia se nestemäisessä, hieman lämmittävässä ja kepeään olotilaan vievässä muodossa. 

Oluena hyvä, tasapainoinen ja miellyttävä, elämyksenä miltei ainutkertainen. Ei mitään kolpakoittain nautittavaa, vaan pieni pullo on juuri sopiva kerta-annos. Tuntuu jotenkin ruokaisalta. Herätti heti kyllä mielenkiinnon kokeilla esim. pussimäskäämällä (jolloin huuhtelu ei muodostu ongelmaksi) tehdä vahva 100% ruismaltaalla toteutettu sahti... 

Kiitokset Mikalle elämyksellisestä oluesta!

Olutarvio: Karhu Raaka

Karhu Raaka

Panimo: Sinebrychoff, Kerava
Oluttyyli: Suodattamaton vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Prisma Rauma, 2,89€/0,5l)

Mittailin eilen katseellani Rauman Prisman olutvalikoimaa etsien jotain mielenkiintoista maistettavaa. Olisi ollut Põhjalan Gosea ja Hiisin Lempoakin, siis erikoisuuksia erilaisten makujen tavoittelijoille, mutta jotenkin vaan koin nyt asiakseni tutkia Suomen suurimman panimon ja tunnetuimman olutbrändin kevätkuntoa. Suurena Kellerbierin, eli suodattamattoman lagerin, ystävänä ajattelin, että Karhu Raaka voisi jopa yltää yllätyshitiksi. Karhu Raaka on suodattamaton versio kaikkien tuntemasta Karhu III:sta - tai näin ajattelin, mutta raaka-aineluettelosta löytyi ohramaltaan lisäksi vehnä, jota ei perusversiossa ole. Panimon kotisivut kertoivat oluen humaloidun perinteisen tshekkiläisen Saazin lisäksi myös amerikkalaisella Cascade-humalalla. Katkeroakin on hieman lisätty - perusversiossa on 16 EBU-yksikköä, Raa'assa 22.

Läpikuultava, hieman utuinen olut, jonka väri on kultainen. Tuttu Karhun väri, mutta kyllä kirkkaudessa on jotain eroa - yllättävän vähän silti, sillä ilman muuta odotin utuisempaa. Tuoksu on maltainen ja hieman kukkaisen humaloitu. Ei ollenkaan epämiellyttävä, vaan itse asiassa varsin miellyttävän maltainen tuoksu. Makeaa maissisuutta sivuvireenä, vaikkei toki maissia käytetty olekaan - se tullee prosessista. Maku on hieman makeahkon maltainen, kevyesti humalaisen kukkea ja kevyen katkeroitu. Loppuvedossa esiin nousee valitettavasti tutun bulkkimainen pahvimaisuus ja jälkimakukin jää vaimeaksi. No, onhan tämä eittämättä Karhua, maku on sama, mutta siinä on perusversioon verraten ehkä hieman enemmän syvyyttä sekä maltaisuudessa että humalaisuudessa. Tuli juotua rennosti ja ilman irvistelyä, mutta toista kertaa ei ole tarvis ostaa - samaan hintaan saa paljon runsasmakuisempaakin tavaraa.

Yhteenveto

Suodattamaton Karhu

ARVOSANA: 7

Olutarvio: Mallaskosken High Hopes (Kaura Pale Ale)

High Hopes

Panimo: Mallaskosken Panimo, Seinäjoki
Oluttyyli: (Kaura) Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Mallaskosken Rainy Summer Wheat Lager oli viime keväänä maitokauppojen kovin uutuus ja nyt sille on tehty kaveriksi kaurainen High Hopes Pale Ale. Panimon lähettämässä näytepaketissa oli myös Rainy Summeria ja voin ilokseni todeta sen pysyneen ennallaan, eli todella hyvän makuisena. Paketissa oli myös Tough Luck India Pale Alea, jota panimo lähetti viime syksynäkin maisteluun. Silloin se ei iskenyt, mutta nyt ilmeisesti prosessia on viilattu, maistajan maku muuttunut tai muuten vaan onnistuneempi erä liikkeellä, sillä tällä kertaa kyseessä oli ihan Laitilan Kakolan Kalpean tasoinen humalaherkku. Mielestäni raikkaus oli parantunut viime syksyisestä huomattavasti. Näistä lähtökohdista siis suurin odotuksin High Hopesin pariin (ehheh...heee). 

Maltaat: Pale Ale, Cara Plus 10, kaura

Humalat: Magnum, Comet, Citra 

Kirkas, väriltään syvän kultainen ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksussa on pihkaista ja trooppisen hedelmäistä aromimaailmaa ja keksimäinen, leipäisen maltainen taustavire. Ei suurta tykitystä, mutta hyvä raikkaus ja selkeät aromit. Suutuntuma on melko täyteläinen - kauralla lienee osuutta tähän - ja maku on hyvä. Humala nousee tuoreesti esiin, maalaten pehmeän hedelmäistä ananaksen ja passionhedelmän makumaailmaa. Mallaspohja on runsaan leipäinen ja pehmeä. Läpikotaisin raikas ja laadukas, kuten Rainy Summerkin ja nyt siis myös Tough Luck. Miellyttävä ja tasapainoinen juontiolut riittävää purentaa unohtamatta. Mallaskoski on mielestäni viime aikoina nostanut profiiliaan ja hyvä niin!

Yhteenveto

Pehmeä ja aromaattisen raikas kesäolut

ARVOSANA: 8+

Kellarin kätköistä: Panimo Duuni Luostari 2015

Jyväskyläläinen kotipanotandem Panimo Duuni lähestyi maistelusetillä syksyllä 2015. Paketissa oli kaksi pulloa mm. tätä Luostari nimistä Quadrupel tyylisuuntaa edustavaa vahvaa belgiolutta. Toisen maistoin heti silloin syksyllä ja tämä toinen on nyt odottanut sitä oikeaa hetkeä näihin päiviin asti. Uskoisin, että olut on yli 10% vahvana kestänyt hyvin aikaa.

Oluesta tekijöiden kertomana: 

Luostari, eli sellainen Belgian quadrupel-tyyppinen viritys. Eka versio tästä meni hitusen persiilleen, kun lämpömittari näytti 20 astetta liian korkeita lukemia. Sulle nakatut pullot on myöhemmin tehtyä, onnistunutta erää. Tätä kanssa kypsyteltiin muutama kuukaus. 

Maltaat: Pale ale, Abbey, Cara Belge, Wheat 

Humalat: Warrior, Chinook, Hallertau Perle 

Hiiva: WYEAST XL 1762 Belgian abbey-2 

Alc.vol: 10,3%

Olut on pullotettu 13.2.15, joten ikää nyt hieman yli 2 vuotta.

Täysin kirkas, kauniin värinen ja maltillisesti vaahtoava olut. Tuoksu on hunajainen, runsaan kuivatun hedelmäinen ja mausteinen. Belgihiivoille tuttua anismaisuutta nousee hieman esiin. Nyt tuoreessa hieman vajaaksi jäänyt aito quadin tyyli tavoitetaan tuoretta paremmin, kun runsas maltaisuus on kääntynyt kuivemmaksi ja hiivan aromit ovat nousseet enemmän framille. Runko on edelleen melko täyteläinen, mutta maussa tuntuu olevan maltaan lisäksi nyt enemmän syvyyttä - yleisilme on kuivempi. Maku on kuivatun hedelmäinen, hieman paahdetun sokerinen ja hunajainen. Hiivan tuottamia mausteisia estereitä laskeutuu jälkimakuun mukaan. Lämmittää mukavasti, mutta alkoholi ei muuten puske makuun millään tavalla. Mielestäni tämä on nyt kellarin kätköissä parantunut ja entisestään "belgistynyt". Hyvää! Kiitos Duunin äijille tästäkin kokemuksesta.

Kotiolutta: Moukarkylän Ameriikan Stout

Rauman kivikovasta kotipanoskenestä maistoon Moukarkylän Ameriikan Stoutti. Alla ensin reseptiikkaa ja sitten arvio. Reseptissä näyttäisi olevan pitkälti samaa meininkiä kuin aiemmin arvioidussa Savuportteri II:ssa.

Mustaa, vaahdoltaan mokkaista olutta. Tuoksu on paahtomaltaisen ja hieman kahvimaisen sekä suklaisen maltainen. Noitapillilakritsiakin löytyy. Humalointi ei nouse tuoksussa mitenkään erityisesti esiin, eikä reseptissä toki olekaan kuin pelkkää katkerohumalaa. Myös savumallas jää hieman paitsioon - ehkä voimakas yleinen paahteisuus peittää sen tuoksua? Maussa paahteinen mallas on framilla hieman jopa laktoosimaisen kahvimaisuuden kanssa. Konvehtimaista suklaisuutta keskivaiheilla ja lopussa jälleen miltei espressomainen ja yrttimäisen mausteinen maku. Onpa tymäkkä paahteisuus maltaassa. Tymäkkä ja monimuotoinen. Yleisilme on paahteinen ja kuivahko, mutta kuitenkin riittävän rungokas. Lämmittää. Aluksi maittaa hyvin ja paahtomaltaan runsaus (=maun väkevyys) viehättää, mutta loppua kohti tahti hiipuu ja olut alkaa hieman tökkimään. Paahtomallasta on ehkä liikaakin ja runkoon nähden vahvuuskin on aika ronski. Hyviä makuja, mutta kokonaisuus ei ole aivan balanssissa. Jos reseptiä haluaa kehittää, niin näkisin tässä nyt kaksi suuntaa mihin lähteä - paahtomaltaan osuus pienemmäksi ja enemmän porterin suuntaan tai sitten humalointia sikana enemmän ja Siperian auraamaa latua eteenpäin. Jälkimmäisessäkin vaihtoehdossa kannattanee paahtomaltaiden osuutta hieman pienentää.

Kotiolutta: Harri Puhakka Scotch Alet #29 & #30

Maistovuorossa Suomen Kotiolutmestari 2016 tittelin saavuttaneen Harri Puhakan kaksi Scotch Alea. Kyseessä siis sama mies joka on Saimaan Juomatehtaalla keitetyn voittajaoluen Copper Malletin reseptiikan takana. Pääsin aiemmin maistamaan miehen tekemiä Copper Malletin kotiversioita, jotka totesin varsin hyviksi. Nyt sitten jälkimainingeissa samassa paketissa tulleet Scotch Alet.

Tekijän kommentit:

#29 on sitten jo kokonaan toista tarinaa. Kysymyksessä on scotti tyylinen ale jossa on käytetty maltaita Vienna, Pale Rye, Crystal 150 sekä Cookie ja humalia Target sekä Fuggle.  Hiiva, WPL001  #30 on #29:stä vedetty sivupotti joka on hiivattu Wyeast XL 1028:llä. Käytetty myös astiat vierekkäin samassa tilassa. Nämä eivät ole olleet missään kilpailussa mutta, tarkoitus on jatkaa kehittelyä joten, arvostaisin mielipidettä.

Oluiden vahvuutta ei saate kerro, mutta mitäs siitä, sillä nyt korkataan.

#29

Kirkas, punertavan ruskea olut, joka vaahtoaa runsaasti ja vaahto on erittäin tiivistä. Tuoksu on karamellisen maltainen, hieman imelletyn ruislimppuinen ja limpunkuorimainen kevyellä paahteella. Kukkaista, hieman vaniljaisen puumaista brittihumalaa tuntuu myös, mutta mallas edellä tullaan. Ensimaistossa huomio kiinnittyy heti suutuntumaan, joka on kermaisen pehmeä, runsas ja maltillisen hiilihappoisena erittäin miellyttävä. Sellainen tietty runsaus ja kuohkeus... ja kermavaahtomainen pehmeys. Maku on mallasvetoinen - toffeisen karamellinen, leipäinen, hieman limpunkuorimainen maltaisuus hallitsee kevyen makeana ja hieman jopa imelänä. Katkero on maltillinen, vain pieni näykkäisy, mutta sitä seuraa mukava kuivan puumainen aromaattisuus ja pitkä yrttinen jälkimaku. Tasapainoinen kokonaisuus. Ai hemmetti, on kyllä maagisen hyvä tämä runko. Miten runsas ja pehmeä maltaisuus - monipuolinen maltaisuus, hyviä makuja. Hieno täyteläisyys ja kuohkeus. Mielestäni erittäin hyvä.

#30

Saman värinen (kuvassa erilainen taustavalaistus), mutta utuisempi kuin verrokkinsa. Brittityylinen hiiva tuntuu tuottaneen makuun enemmän käymisestereitä, jotka hieman marjaisina ja "hedelmäkiisselimäisinä" peittävät tuota herkullista maltaisuutta WLP001:stä enemmän. Maussa sama toistuu - selvästi sama pohja, mutta käymisaromit tuovat marjaista tunkkaisuutta peliin. WLP001:llä käytetyssä mallas ja humala erottuvat selkeämmin ja tässä kokonaisuus on sekavampi. Samat hyvät maut, mutta käymisesterit, ainakaan tämän hiivan tuottamat, eivät tunnu sopivan kokonaisuuteen. Neutraalimpi hiivakanta toimii tässä paremmin. Voisin olla tähän olueen kyllä tyytyväinen, hyvää ja laadukasta tämäkin on, mutta tuo aiempi oli vaan parempi ja näin peräkkäin maistettuna ero vaan korostuu. Tässä suutuntuma on myös hieman kovempi tai terävämpi, liekö hieman kuivemmaksi käynyt?

Kyllä tämä mies näemmä olutta tehdä osaa. Kiitokset kaimalle maistiaisista!

Olutarvio: The Brewery of the Crypt Dweller Cataclysmic Dawn

Pitkänimisen hämeenlinnalaispanijan kokeilevampaa osastoa tarjolla Cataclysmic Dawn Imperial Stoutin muodossa. Tekijä kertoo:

"Tässä on oikeastaan paketin ainoa hieman kokeilevampi olut, muiden ollessa melko peruskauraa (tosin mielestäni hyviä ja olen kaikista niistä ylpeä). Stoutiin on heitetty kahvia parissa eri panoprosessin vaiheessa, suklaata, kaakaonibsejä, bourbonia ja tammilastuja. Sellainen trendin mukainen breakfast stout siis. Tähän viitaten myös nimi Cataclysmic Dawn, jossa kuvaillaan maailmanlopun ensimmäistä aamua."

Cataclysmic Dawn
10%, 70 IBU, 117 EBC, pullotettu 12/2016

Maltaat: Pale Ale, Roasted Barley, Chocolate, Crystal 150, Carafa Special III ja kaurahiutaleet
Humalat: Magnum, Northern Brewer, Southern Cross,
Muuta: Suklaa, kaakaonibsit, kahvi, Buffalo Trace bourbon, tammilastut

Olut suhahtaa voimakkaasti avatessa ja vaahto alkaa kiipeämään pullon suuta verkkaisesti ylöspäin. Lasiin kaataessakin vaahtoaa vielä aktiivisesti, mutta kukka asettuu sitten kestävän kuohkeaksi. Olut elää pullossa. Tuoksu on voimakkaan kahvimainen, tammimaisen vaniljainen ja hieman terävän bourboninen. Suolaista lakritsia voimakkaasti. Makean maltaan tuki ei ole taustalla aivan toivotun vahvaa, mutta tuoksu on kuitenkin varsin hyvä. Kahvi hallitsee. Maku alkaa myös kahvin dominoidessa, mutta keskivaiheilta siirrytään tammimaiseen ja tiukan alkoholin potkun omaavaan bourboniin, jonka jälkeen lasketellaan katkeraan ja pitkään suolaisen lakritsaiseen jälkimakuun. Hyvät vaniljat vielä pitkään nielaisun jälkeen. Maku on tavallaan tuoksun toisinto. Suklaisia ja paahteisen maltaisia vivahteitakin löytyy, mutta se tasapainottavaa makeutta tuova maltaan takatuki jää vajaaksi. Hyviä makuja ja paljon makuja. Kivasti lämmittää. Hyvä olut, mutta huipuksi noustakseen vaatisi lisää tuhtiutta.

Maistossa Bock's Pils ja Pale Ale

Oluen valmistus loppui Vaasassa vuonna 1987, kun silloin Hartwallin omistuksessa olleen Oy Bock Ab:n tuotanto siirrettiin Turkuun. Suljetun panimon perinteitä vaaliva Panimoravintola Bock's Corner Brewery perustettiin vuonna 2014 ja ensimmäiset vaasalaisoluet sitten vuoden 1987 valutettiin sen hanoista keväällä 2015. Tämän jälkeen kaupungissa onkin mallasjuoman saralla tapahtunut paljon. Tänä vuonna aloittavia pienpanimoita on kaksi; NP Brewers ja Kvarken Bryggeri. Lisäksi Vaasa Craft Parkiin puuhataan panimoravintolaa ja lähelle Vaasaa Laihialle on perusteilla Puukkosaari Pryyveri. Tarkemmat sijainnit ja tiedot löydät kätevästi Olutkellarin pienpanimokartasta. Vaasa on siis todella haastamassa neljän panimon Poria länsirannikon olutherruudesta.

Kohtasin Bock'sin Pilsin ja Pale Alen Raumalla Ruokapuoti Lumossa ja tartuin tietysti tilaisuuteen päästä maistamaan itselleni uuden suomalaispanimon oluita. 

Pils

4,7%, BBE: 07.05.2017, Erä: L0.24

Syvän kultainen, hieman kuparivivahteinen, kirkas ja kohtuudella vaahtoava olut. Tuoksussa on voimakasta leipäistä maltaisuutta, aavistus paahdettua toffeeta ja ruohoisyrttinen mukavan runsaan tuntuinen humalointi. Maku on miellyttävän maltainen, pehmeää ja runsaan leipäistä sekä aavistuksen toffeemaista tuntumaa. Keskivaiheilla alkaa rinnalle kertymään yrttistä katkeronpurentaa ja loppu kääntyy ruohoisemmaksi. Jälkimaussa aavistus metallia. Todella runsasmaltainen suutuntuma ja pehmeät hiilihapot tekevät oluesta miellyttävän juotavan. Runko on pilsille jopa turhankin tuhti, ehkä purevuuden kustannuksella, mutta sahtimiehenä pidän kyllä ruokaisasta rungosta. Kokonaisuutena vallan mainio ja aidon saksalaisen oloinen pils - puhdas maltaan maku. Olutmestari kuulemma onkin saksalainen, joten tyyli on hallussa ilmeisesti jo verenperintönä.

Pale Ale

4,7%, BBE: 09.05.2017. Erä L1.26

Kirkkaanlainen oranssihtava olut, joka vaahtoaa vaimeasti. Tuoksussa on vaimeaa appelsiinimaista hedelmäisyyttä, ruohoisuutta ja kevyttä vihannesmaisuutta. Ei aivan tuoreimmillaan ja toki päiväyskin on alle kuukauden päässä. Maku on aluksi hedelmäinen, mutta se kääntyy nopeasti marjaiseksi ja ruohoiseksi sekasotkuksi. Mallaspohja on melko makeahko ja yleisilme loppua kohti hieman tiskirättimäinen sekä katkeron puutteessa myös vetisen tuntuinen. Nyt ei kyllä skulaa. Raikkaus on kateissa ja yleisilme sotkuisen tuntuinen.

Molemmista oluista on olemassa myös 5% pulloversiot, jotka löytyvät luonnollisesti Alkon valikoimasta. 0,3% meidät turmioon ajaa... Panimo ilmeisesti suodattaa oluensa, sillä pulloissa ei ollut minkään sortin sakkaa.

Suomi-Pils Battle: VASP LuomuPils vs Mufloni Pilsner & Mallaskuu Peltopyy

Vappua edeltävää viikonloppua vietettiin mm. kotimaisia alkovahvuisia pilsejä maistellen. Vanha suosikkini Vakka-Suomen Prykmestar LuomuPils sai tässä ihan vaan huvin vuoksi toteutetussa haasteessa kaksi haastajaa pohjoisesta. Beer Hunter's Mufloni Pilsner melko läheltä Porista ja Mallaskuun Peltopyy hieman kauempaa Lapualta. 

Vakka-Suomalaisella ja porilaisella on hieman jo meriittejä - LuomuPils on saanut kahdesti arvonimen Suomen Paras Vahva Lager (2011 & 2013) ja Mufloni on valittu kertaalleen Suomen Paras Olut kilpailun voittajaksi (2016). Mallaskuun Panimo aloitti vasta viime vuonna, joten Peltopyy on tämän kolmikon keltanokka. 

LuomuPils ja Mallaskuu luottavat saksalaisiin jalohumaliin, mutta Muflonissa on mukana myös jenkkihumalaa. Käydäänpä maistelemaan. 

Prykmestar LuomuPils

Ulkonäkö: Kirkas, kultainen, vaahdoltaan kestävä

Tuoksu: Maltainen, puhdas, raikkaan ruohoinen, tyylipuhdas ja houkutteleva. Tuoksuu siltä kuin pilsin pitääkin.

Maku: Herkullisen tasapainoinen ja puhtaasti käynyt. Viljaisan maltainen, leipäinen ja ruohoisen sekä kukkaisen humaloitu. 

Suutuntuma: Raikas, sopivan runsaan katkeroinen ja mukavan maltillisen hiilihappoinen. Hieman terävä, kuten pilsin pitääkin. 

Kokonaisuus: Silkkaa laatua. Mallas ja humala maistuvat selkeinä ja tasapainoisina. Rapsakkuutta löytyy. Plussaa gluteenittomuudesta.

Mallaskuu Peltopyy

Ulkonäkö: Utuinen, oranssihtava olut, jonka vaahto on keskiverto.

Tuoksu: Viljaisan maltainen, jyväinen. Hieman hedelmäisiä käymisestereitä ja kukkaisuutta, sekä kevyttä omenaisuutta. Ei niin raikas kuin LuomuPils.

Maku: Leipäisen maltainen, hieman makean toffeemainen. Kukkaista humalaa. Aavistuksen raskas ja tunkkainen.

Suutuntuma: Täyteläinen, makeahko, ei riittävän katkeroinen - iskevyys puuttuu.

Kokonaisuus: Ei täytä pilsin korkeita raikkaus ja rapsakkuus kriteereitä. Turhan raskas.

Mufloni Pilsner

Ulkonäkö: Utuinen, oranssihtava ja vaahdoltaan melko maltillinen. Kuvan kukka rakentui korkealla suoralla kaadolla.

Tuoksu: Selvästi kolmikon hedelmäisin; kukkaisuutta, hunajaa ja sitrushedelmiä. Erittäin pirteä ja raikas. Pilsille ominainen maltaisuus jää jonnekin hedelmien taakse miltei tavoittamattomiin.

Maku: Pehmeän hedelmäsosemainen ja hieman maltainen. Loppua kohti hedelmäisyys tiivistyy greippimäisen karvaaksi jenkkihumaloituun tyyliin - makupaletti kaventuu ja maltaisuus jää jälleen taka-alalle.

Suutuntuma: Kolmikon kevein. LuomuPilsin kanssa tasoissa raikkauden osalta. Maltilliset hiilihapot ja hyvä katkeruus. Pehmeä hedelmäisyys ja utuisuus syövät hieman terävyyttä pois.

Kokonaisuus: Miellyttävä olut, mutta jenkkihumalineen astuu perinteisen pils-lokeron ulkopuolelle ja tietysti suoraan sinne kulahtaneelle sitrus-greippi tatamille. Todella hyvä juotavuus, mutta kyllä pilsin pitäisi olla maltaisempi. Jalohumalat kunniaan, sitrusannosta varten voi ostaa APAn tai IPAn.

Yhteenveto:

1. Prykmestar LuomuPils

2. Mufloni Pilsner

3. Mallaskuun Peltopyy 

Prykmestar LuomuPils korjaa potin yllättävänkin suurella marginaalilla seuraavaan. Ylivertainen maltaisuus ja tasapaino. Toiseksi tulleella Mufloni Pilsnerillä on selvä etumatka raikkaudessa ja juotavuudessa Mallaskuun turhan raskaaseen Peltopyyhyn. Muflonissa sakkaa maltaisuuden puute ja (tähän tyyliin) turha greippisyys.

Muistakaa myös muut hyvät Suomi-Pilsit: Pyynikin Dammer, Bock's Pils, Kukko Vahva Pils, Kanavan Sulku...