Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 3

Jatkuu osasta 2...

Aamu tulee äkkiä, mutta muutaman tunnin unet tekevät kuitenkin terää. Suihkun kautta aamupalalle hotellin buffetiin. Kello on kahdeksan ja muitakin joukkomme jäseniä on jo runsaan kattauksen äärellä. Kunto on yllättävän hyvä, huomioiden juodun oluen massiivisen määrän ja unta edeltäneen 23 tunnin valvomisen. Ilmaiset, loppumattomat tuopit eivät liiemmin kolise päässä. Toteamme jälleen, että Urquell on vain 4,4% vahvaa hyvästä syystä. Tuhti aamupala alle ja valmistautumaan seuraavaan eventtiin, joka on vierailu Zatecin alueella sijaitsevalle humalafarmille. Plzenistä on hieman alle sadan kilsan matka tälle kuuluisalle humalankasvatusalueelle. Matkan pitäisi kestää reilun tunnin. Oppaamme sanovat aikaa menevän puolisentoista tuntia, mutta todellisuudessa istumme bussissa kokonaiset kaksi tuntia. Matkalla on tietöitä ja joudumme pariin otteeseen odottamaan pitkiä toveja täysin paikoillaan. Päivästä olisi taas luvassa aurinkoinen, lämpöä luvataan 25 astetta ja ylikin. Bussissa on lämmin, mutta tarjolla on onneksi kylmää pullovettä. Suurin osa porukasta näyttää torkkuvan pisin matkaa ja itsekin saan nukuttua hyvän tovin.

Saavumme Lenešiceen Dittrichin farmille noin yhdentoista aikaan. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Suomipojatkin ovat scoutanneet tilanteen etukäteen ja varustautuneet aurinkolomalle shortseilla. Paidat ovat tietysti silti mustia, koska garderobimme eivät tunnusta muita värejä. Saavuttuamme paikalle meille annetaan ensin työkintaat ja tyylikkäät Pilsner Urquell saappaat käyttöömme, jonka jälkeen halukkaat voivat virkistäytyä raikkaan hana-Urquellin parissa. Saamme myös pienen lasisen purnukan, johon voimme kerätä matkamuistoksi humalaa. Aivan kaikille ei urkki maistu, mutta useimmille kuitenkin – itse otan tuopillisen jälleen kouraan, tietenkin. Toteamme tuotteen olevan kunnossa. Paikalla olevassa hanarivistössä on myös tumman Master Tmavyn hanalätkä. Skotti-James kyselee sen perään, mutta sitä ei kuulemma ole nyt linjaan kytkettynä. Oli todellisuudessa kytketty tai ei, mutta emme siis vieläkään pääse reissulla maistamaan muuta kuin Urquellia.

Farmin omistaja esittäytyy ja kertoo toiminnasta tuopillisen ajan, jonka jälkeen kävelemme muutaman sata metriä humalapelloille. Humalaa on silmänkantamattomiin. Ohitamme tilat, joissa humalaa prosessoidaan. Saazin poiminta-aika on nyt ja humalasalkoja kuljettavat traktorit ajavat jatkuvasti pellon ja farmin väliä tuoden lisää humalaa käsiteltäväksi. Aluksi saloista erotellaan koneellisesti humalakävyt – tämän osan laitteistosta pääsemme näkemään, mutta myöhemmin tapahtuvaa humalien kuivatusta emme. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kun kävelemme pelloille. Täällä se siis kasvaa Saaz… Urquellin sielu. Tilalla kasvatetaan myös Sladekia, jota olen jonkin verran käyttänyt omissa oluissani. Hienoa nähdä mistä tavara on kotoisin. Pelloilla on tarkoitus ottaa poimintakisa. Kahden hengen joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siitä, ketkä keräävät neljänkymmenenviiden minuutin aikana koriin eniten humalaa. Koriin tulisi päätyä pelkkiä humalakäpyjä, eikä lehtiä tai muuta roskaa ja poiminta tulisi suorittaa yksi humalasalko kerrallaan. 

Muodostamme Jaskan kanssa Team Finlandin ja päätämme näyttää muille, miten suomipoika kerää. Nyt on perkele tosi kyseessä. Ajanlasku alkaa ja joukkueet tarttuvat toimeen. Samassa pikkubussissa Prahan kentältä tulleet unkarilaiset ovat meitä lähinnä ja näköetäisyydellä on myös Budapestin baarinpitäjä, tuo valtava kokopartainen korsto, jonka kanssa eilen illalla nautimme parit oluet. Kerääminen on keskittynyttä ja hetken päästä jo hiki virtaa. Vain voitto kelpaa, se on ihan selvä. Toiset unkarilaiset jutustelevat leppoisasti kerätessään, mutta korston ja hänen parinsa toiminta on enemmän keskittynyttä. Suomipojat eivät paljoa kerätessä juttele, mitä nyt satunnaiset perkeleet ja muut työtä tehostavat murahdukset päästellään. Kerään aluksi hanskoilla, mutta ei niillä saa kunnon näppituntumaa, joten ne lentävät aika nopeasti syrjään ja hetken päästä sormissa tuoksuukin ehta Saaz. Korsto vilkuilee koriamme kohti ja kiristää tahtia. Kisa on päällä! Pian jo huudetaankin viimeisen viiden minuutin alkavan ja otamme vielä loppukirin. Unkarin toinen kaksikko näyttäisi jääneen taakse, mutta Korston kanssa on 50-50 tilanne.

Kisan voittoa ei irtoa. Voittajapari on valikoinut useasta eri salosta ja poiminut vaan isoja käpyjä. Joillain näkyy koreissa kokonaisia käpyterttuja. Meillä on pelkkää yksittäistä käpyä. Panostimme liiaksi laatuun ja se kostautui määrässä. Olemme silti määrällisestikin kärkikahinoissa, mutta eniten keränneen kolmikon takana kuitenkin. Korston ja hänen parinsa kanssa tilanne jää ratkaisemattomaan. Tasaista on. Suoritukseen voi olla kohtalaisen tyytyväinen. Nyt kehtaisi taas hyvällä omalla tunnolla ottaa hieman Urkkia, kun on kerran hommiakin paiskonut. Ja kädetkin tuoksuvat herkullisesti Saazille. 

Pyörähdämme pelloilta takaisin farmille kävellessä katselemassa, miten poiminta oikeasti, eli koneellisesti hoidetaan. Kokonaisia humalasalkoja kiinnitetään jatkuvalla syötöllä laitteeseen, joka nostaa ne korkealle ja vetää sitten koneesta läpi. Toisesta päästä tulee ulos enimmäkseen pelkkää käpyä ja jonkin verran lehteä ja muuta skeidaa, joka sitten myöhemmässä vaiheessa erotellaan vielä pois. Tuollainen korillinen, johon äsken käsin käytimme kolme varttia, tulee kokoon sekunneissa. Varsin nuorta porukkaa näyttää olevan hommissa, varmastikin kesäduunareita, jotka on palkattu sesongin ajaksi puurtamaan. Humalan prosessointia ei kauaa tutkiskella, vaan seuraavaksi siirrytään jälleen Urquell-hanan ja lounaan ääreen. Kattaus on jälleen melkoinen. Chef leikkaa isosta kinkusta tuhtia siivua ja kylkeen saa taas herkullista gulassia. Suolakurkkua, juustoja, vihanneksia. Kaikkea löytyy ja vatsan saa varmasti täyteen. Olutta saa noutaa sen verran kuin maittaa, mutta pariin lasilliseen se itselläni tässä vaiheessa jää. Ruuan päälle on hieman aikaa ottaa lepoa ja porukka onkin suurimmaksi osaksi pitkin pituuttaan farmin sisäpihan nurmikoilla. Farmin pitäjä kertoo jälleen humalan käsittelyprosessista. Iso osa jutuista menee siinä köllötellessä ohi, mutta se jää mieleen, että humalien arvoja (alfahapot, co-humulone arvot jne.) tutkitaan hyvin tarkasti ja pelletöintivaiheessa eriarvoisia Saaz -satseja voidaan sitten blendailla sopivasti, jotta Pilsner Urquell saa aina tasalaatuista pellettiä käyttöönsä. Tämäkin asia on hoidettu nykyaikaiseen tyyliin. Laatu ja tasalaatuisuus on kaikki kaikessa. Jos ostatte Bohemian Hopsin tavaraa, on iso mahdollisuus, että se on tuotettu juuri täällä.

Reissun järjestänyt PR-toimisto Mustard tekee jokaisen osallistujan kanssa pienen videohaastattelun ja oma vuoroni tulee seuraavaksi. Juuri kun olen päässyt hyvän aterian jälkeen vaaka-asentoon. No, mikäs siinä, suoritetaan velvollisuudet alta pois. Haastattelussa ei ole sen ihmeellisempää, kunhan kysellään olutharrastuksesta ja reissusta tähän mennessä. Rallienglannilla pärjää hyvin. Kerron Rauman kotiolutskenestä, kuinka tapaamisissamme maistelemme toistemme oluita, saunomme ja juoksemme alasti metsissä – niin kuin suomalaiset tekevät. Haastattelu keskeytyy, kun äänimies antaa merkin, että kuulokkeista kuuluu taustaääniä – tuli muuten äänimiehestä mieleen se Pulkkisen legendaarinen kiroileva äänimies sketsihahmo – taustaäänien lähteeksi paljastuu hautajaiskulkue, joka kulkee humalafarmin porttien editse. Menemme portille katsomaan sitä ja hieman häpeillen, vainajaa kunnioittaakseni, piilottelen tuoppiani selkäni takana. Tiedä sitten onko se täällä tarpeellista vai ei. Olut ei vaikuta niin syntiseltä kuin Suomessa. Ensimmäisenä kulkee neljä puhallinsoittajaa, jotka soittavat surumielistä marssimusiikkia, heidän takanaan ajaa musta auto, jonka takaovet ovat auki ja vainajan arkku kyydissä. Tämän jälkeen pienen välimatkan päässä kulkee pappi tai vastaava kaapuun pukeutunut henkilö ja saattoväki sitten hänen perässään kukkakimput käsissä. Pitäjän ihmiset, ne jotka kadulla sattuvat olemaan, pysähtyvät myös vainajaa kunnioittamaan. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja matka jatkuu vasta kun kulkue on mennyt ohi. Ei olisi tätäkään Suomessa päässyt näkemään. Haastattelu jatkuu hämmentävän välikohtauksen jälkeen, mutta tunnelma on nyt ehkä hieman totisempi. Kuolemassa on aina jotain pysäyttävää.

Matka farmilta takaisin sujuu hieman ripeämmin kuin tulomatka, mutta nyt kun aurinko on korkealla ja taivas edelleen täysin pilvetön on bussi tunkkainen ja kuuma. Hiki virtaa vuolaana, mutta saan taas tunnin verran nukuttua. Hyvä homma, nyt olisin taas valmis iltarientoihin! Pääsemme takaisin Plzeniin, mutta taas ollaan melkein tunti aikataulusta myöhässä. Luvattu tunnin vapaa-aika pidetään silti, iltaohjelman alkua vaan lykätään hieman. Ehdimme tässä välissä käymään panimon souvenir shopissa. Ostan iltaa varten kuivan t-paidan, koska viimeinenkin matkaan ottamani paita on hikoiltu bussissa aivan litimäräksi. Kaupan kylmäkaapista löytyy Urquellia, jota ostan yhden pullon – maistuisi varmasti suihkun jälkeen ja niin tekeekin.

Illanviettopaikkana tänään toimisi Měšťanská beseda, kaunis jykevä kivipytinki, jonka pienessä salissa meille olisi luvassa mm. Bartending competition – agenda ei ohjelmaa sen enempää tarkenna. Hotellilla suoritetun suihkun ja siis, jälleen, erinomaisen hyvän suihku-Urquellin jälkeen siirrymme noin 10-15 minuutin kävelyllä mestoille. Upea rakennus. Paikassa on elokuvateatteri, iso juhlasali ja pienempi juhlasali, jonne meidät nyt ohjataan. Kivipylväät ja koristeellinen katto hallitsevat tilaa. Arvokkaan näköinen paikka. Paikalle on roudattu kaksi hanarivistöä Urquellia ja taas sellainen 30-litrainen tammitynnyri suodattamatonta ja pastöroimatonta. Esiintymislavalla on myöhemmin esiintyvän rockbändin kamat jo valmiina. Otamme helteessä suoritetun kävelyn päälle ensin putelit kivennäisvettä, jonka jälkeen käsi tarttuu tuoppiin varmoin, jo harjoitelluin ottein. Beer Master Robert Lobovsky ottaa taas mikrofonin haltuun ja kertoo mitä tuleman pitää – samalla tarjoilijat kantavat taas maukkaan näköistä pikkupurtavaa buffet-pöytään. Meidät jaetaan neljään joukkueeseen ja kisalajeina on Urquellin laskeminen hanasta oikeaoppisesti, neljän oluen sokkomaistelu ja Urquellin panoprosessin eri vaiheiden laittaminen oikeaan järjestykseen.


Ennen kisailuja avataan kuitenkin tynnyri. Vapaaehtoista taas haetaan ja nyt suomalais-skottilaisen triomme skottijäsen James ottaa homman hoitaakseen. Beer Master neuvoo taas, miten homma hoidetaan ja James saa esiliinan ylleen, ettei omat vaatteet menisi ainakaan ihan kokonaan märiksi, jos homma sattuisi kusemaan. James ei suoriudu hommasta aivan yhtä mallikkaasti kuin irlantilainen eilen. Ensimmäinen lyönti menee hieman vinoon ja hanatappi ei sujahda aivan perille asti. Paineistetusta tynnyristä alkaa suihkuamaan olutta ulos ja tilanne on parin sekunnin ajan kaoottinen. James ei kuitenkaan hätkähdä vaan pitää edelleen hanatapista kiinni ja saa sen parilla lisälyönnillä perille asti.

Pöytäliina ja lattia kastuvat hieman, mutta ne on nopeasti hoidettu kuntoon ja oluen maistaminen voi alkaa. Tutulla kaavalla mennään – tynnyrin avannut ”Olutmestari” ja Robert maistavat pari kertaa ensin ja ilmoittavat tavaran olevan kunnossa. Ei muuta kuin jonoon vaan ja tuoppi suodattamatonta taas ”pitkästä aikaa” käteen. Pirun hyväähän se taas on, ei siitä mihinkään pääse. Meininki on vapautuneempaa kuin eilen, koska porukka tuntee jo toisensa. Kisassa meidät ohjataan ensin Urquellin panoprosessia kuvaamaan. Toisessa arkissa on 11 tarraa satunnaisessa järjestyksessä ja ne pitäisi saada toiselle paperille prosessin edellyttämässä järjestyksessä. Helppo homma. Täydet pisteet himaan ja lisää suodattamatonta lasiin.

Hetken jälkeen luvassa on seuraava piste, jossa Urquellin Head Tapster eli oluenlaskijoiden kuningas Jan Stanik opastaa meille, miten tuopillinen lasketaan oikeaoppisesti. Urquelliin kuuluu saada muutaman sentin vaahtokukka ja sen tuottamiseen on tarkat vaiheet. Ihan ensimmäiseksi otetaan kylmästä vesialtaasta lasi, huuhdotaan se ja avataan hanaa hieman, jotta sieltä tulee vaahtoa. Seuraavaksi viedään lasi hanan alle, niin että lasi on 45 asteen kulmassa ja hana aivan lasin pohjassa. Samalla pitää toisella kädellä avata hana nopeasti kokonaan, sopivassa vaiheessa suoristaa tuoppi ja kääntää hana kiinni. Vaiheita on monta ja kaikki tapahtuu hyvin nopeassa ajassa. Näin kaadetaan siis perus-Urquell eli hladinka (smooth). Kaatotapoja on myös mahdollisimman vaahdoton na dvakrát (crisp) ja pelkkää vaahtoa oleva mliko (milk), näitä pääsemme harjoittelemaan omin päin myöhemmin – itse asiassa koko loppuillan ajan. Ryhmässämme oleva yksi unkarilainen on ensimmäisenä jonossa. Kaveri ottaa rennosti tuopin, huuhtaisee ja kaataa oikeaoppisen hladinkan ihan tuosta vaan. Stanik antaa 9/10, jotain pientä säätöä siinä kuitenkin oli, josta lähtee yksi piste. Jaska on vuorossa ennen minua ja kaataa kasin arvoisesti. Itse muodostan liikaa vaahtoa ja pisteet laskevat armotta seiskaan. James vetää myös seiskan, joten Jaska on triomme mestari, myönnettävä se on. On silti erittäin mukava nauttia itse laskettua tuopposta ensimmäistä, mutta ei siis viimeistä kertaa tulevan illan aikana.

Stella, Urquell, Heineken, Gambrinus (muistaakseni)

Kolmas ja viimeinen kisapiste on neljän oluen sokkomaistelu. Kisan oluet, Stella Artois, Heineken, Urquell ja Gambrinus kerrotaan etukäteen, mutta ei sitä järjestystä missä ne pöydällä olevat. Pöytämme hanskaa tilanteen helposti. Tsekkiläiset on nopeasti eroteltu kahdesta muusta ja Urquellin tunnistaa näistä raikkaammaksi ja runsasmakuisemmaksi. Ryhmämme saksalainen tuntee Stellan ja jäljelle jää se kaikkein mauttomin, eli Heineken, joten oikea rivi onkin siinä jo kasassa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun pääsimme reissussa maistamaan muutakin kuin Urquellia. Ihan virkistävää, vaikka Urkki toki näistä paras olikin. Vertailuun oli valittu tietysti täysin tarkoituksellisesti Urkkia mauttomampia vaihtoehtoja.

Kisailun jälkeen siirrymme tuoppeinemme sisäpihalle, jossa sytytellään grilliä. Luvassa olisi taas varmasti kunnon mättöä. Jutustelemme ja käymme välillä täyttämässä tuopin joko hanasta tai tynnyristä – nyt kun oikea tapa on opastettu, saamme laskea jo ihan itse. Aina puhtaaseen lasiin. Grilliin ilmestyy isot palat lihaa, joka myöhemmin paljastuu porsaan polveksi, ja isossa kerässä olevaa bratwurstin kaltaista makkaraa sekä saslikkia. Liharuokien kylkeen löytyy leipää, juustoja, vihanneksia, suolakurkkua… kaikkea sitä mitä aiemminkin. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivan lautasen ja sisällähän on vielä lisää snackseja, joita täydennetään sitä mukaa kun ne kuluvat. Itse ihastun erinomaiseen valkosipulileipään. On muuten pirun hyvää leipää. Myös paikallinen savujuusto, jota on ollut varmaan joka kattauksella, maistuu edelleen. Uskokaa tai älkää, niin myös Urquell maistuu. Koko settinki on melko mahtava. Upea pytinki, oma Urquell-hana ja loistavaa ruokaa. Syömme taas reilusti, koska – vanha totuus - jos meinaat juoda hyvin, syö hyvin. Ruokailun jälkeen koko tourin järkännyt PR-agency Mustard haluaa vielä kuvata jokaiselta osallistujalta videolle pienet esittelypätkät. Kameran edessä kerrotaan nimi, kotimaa ja blogi tai juttu mitä kukin nyt sattuukin tekemään. Tämä tehdään englanniksi ja sitten vielä omalla kielellä. Enkuksi täytyy tietysti pitää pokka, mutta suomeksi yritän vetää pienet Vesa Toskalat ja höpöttelen Haapasaaren Sahtikuninkaasta. Katsotaan tuleeko pätkä koskaan mihinkään nähtäväksi.

Pari tuoppia siinä taas maistuu ja sitten porukka kuulutetaan sisälle. Kisan voittajat palkitaan lahjakorteilla panimon myymälään. Voittoja ei osu omalle kohdalle, eikä ole niin väliksikään, koska huomenna lähdemme jo ennen kuin panimon myymälä aukeaa. Jaska palkitaan eilisen burgerkisan jaetusta voitosta, mutta en muista mitä hän sai palkinnoksi. Olisiko ollut joku spesiaalimpi coaster eli lasinalunen tai muuta tilpehööriä. Seuraavaksi sitten biletetään. Paikallinen cover-bändi Electric aloittaa setin. Volyymi on sopivalla tasolla, ei tarvita eareita, mutta voimaa on silti riittävästi. Jos tuoppi sattuu tyhjenemään, ja tätä tapahtuu melko usein, niin tynnyrillä tai hanalla voi käydä omaan tahtiin eikä snacksit pääse loppumaan. Uskomattoman hyvä meininki! Muutaman ekan biisin aikana iso osa porukasta valuu hiljakseen ulos. Ei näytä jengille rokki maistuvan, vaikka bändi soittaa hyvin ja vokalisti on suorastaan erinomainen.

Kaveri hallitsee hienosti AC/DC:n sekä Bon Scottin, että Brian Johnsonin maneerein. Jalkaa saa tampata lattiaan T.N.T:n ja You Shook Me All Night Longin tahtiin. Ainut missä vähän takkuaa, on Pearl Jamin Aliven rauhallisemmat kohdat, mutta kaveri onkin enemmän sellainen revittelijä. Oppaamme kertoo, että laulaja työskentelee päivisin kaupungintalolla jakaen mm. henkilökortteja. Illalla rokkaa täysillä ja aamulla taas toimistohommiin, elämää se on sekin. Bändi veivaa Foo Fightersia ja juttelen unkarilaisen kanssa samalla Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta. Tuoppia täytellään välillä. Jaska kokeilee kaikkia kaatotyylejä, mutta itse kaadan vain sellaista kuin sattuu tulemaan. Pari täydellistä onnistumistakin osuu kokeiluihin, mutta useimmiten vaahtoa vaan kertyy ihannekaatoa enemmän. Se ei haittaa, pehmeämpi maistuu kyllä. Jossain vaiheessa keikkaa sisälle jäänyt noin kymmenen hengen joukkiomme kantaa pöydät lavan tuntumaan parhaille katselupaikoille. Bändiä ei näytä haittaavan, vaikka katsojia on vähän, äijät vetää silti täysillä. Kyllä kelpaa istuskella, kuunnella hyvää keikkaa ja nautiskella itse kaadettua Urkkia. Välillä valkosipulileipä ja juustoa siihen tykö. Mahtavan paikan ja tarjoilun ovat taas meille hommanneet. 

Puoliltaöin show loppuu ja lähdemme taas hajaantumaan eteenpäin. Olemme skotti-Jamesin kanssa vakaasti päättäneet, että nyt perkele etsitään jostain baari joka tarjoaisi kunnollista tummaa tsekkiläistä olutta. Urkkia olisi nyt juotu jo tarpeeksi. Kävelemme kaduilla muutaman hengen joukkiolla. Öinen kaupunki näyttää kauniilta - itse asiassa tässä vaiheessa melkein kaikki näyttää kauniilta - vanhoja tyylikkäitä kivirakennuksia enimmäkseen, erilaista kuin kotopuolessa. Päädymme keskustorille, jossa on goottilaistyylinen St. Bartholomewin katedraali. Komea pytinki näyttää jylhältä iltavalaistuksessa. Katedraalissa on yksi yksityiskohta, josta Mustardin brittikaveri haluaa meille kertoa. Rakennuksen metallisissa kaltereissa on somisteina enkeleiden kasvoja, joista yksi on kulunut ihan kirkkaaksi ja tunnistamattomaksi möykyksi. Brittikaveri kertoo, että se juontaa juurensa keskiajalle. Paikallinen pyöveli oli menossa naimisiin, mutta häntä ei päästetty ammattinsa vuoksi kirkkoon sisälle, vaan hän joutui odottelemaan ulkopuolella rukoillen. Kun hän nousi polviltaan ylös, hän yllättäen horjahti ja olisi kuollut, ellei olisi viime hetkellä saanut enkelistä kiinni. Keskiajalla uskottiin, että kaikki mihin pyöveli koskee, tuottaa suurenmoista onnea. Niinpä tuo kyseinen enkeli jäi tarinoihin legendaksi ja yhä tänäkin päivänä sitä käy ihmisiä koskettelemassa, joskus jopa jonoksi asti. Siksi se on kulunut ja täysin kirkas. Se joudutaan ajoittain jopa vaihtamaan uuteen, joten kenties taikavoima on jo aikoja sitten kadonnut. Nyt kun jälkeenpäin kotona googletin legendaa, kertoo se vain, että pyöveli olisi horjahtanut ja vahingossa ottanut enkelistä kiinni - eli hengenvaaraa ei sentään ollut. Britti taisi lisätä juttuun vähän Lapin lisää, mutta tietysti dramaattisempi versio kuulosti keskiyöllä hyvältä. Niin ja se enkeli, kyllähän sitä koskettaa piti.

Tumman oluen metsästyksemme jää jälleen puolitiehen, enkelin kosketus ei siis tuonut onnea ainakaan tähän missioon. Auki olevia olutpaikkoja ei vaan enää ole - paitsi se sama sporttibaari, jossa olimme jo eilen ja joka tarjoilee pelkästään Urquellia. Menemme siis sinne. Ostan kolmikollemme isot hanaurkit, joille tulee hintaa rapiat viisi euroa. Istuskelemme parin tuopin ajan pöydässä rennosti jutellen. Hieman alkaa väsy painaa, kun on kaksi päivää tykittänyt Urquellia tiukalla ohjelmalla kitusiin. Mietimme, että kauankohan vastaavaa kyytiä jaksaisi. Muutama viikko menisi varmasti, jos välillä vaihdettaisiin panimoa ja sama meno jatkuisi taas. On ollut kyllä huikea reissu ja ilmassa on pientä haikeuttakin. Jokainen tietää, että homma on loppusuoralla.

Parin tuopin jälkeen vaellamme takaisin hotellille. Hotellin baarissa on vielä pieni porukka. Unkarilaiset ja saksalaiset kumoavat siellä hiljakseen drinksuja. Urquelliakin olisi tarjolla, mutta väsy painaa ja sporttibaarin tuopit saavat jäädä reissun viimeisiksi osaltamme.

Seuraavana päivänä lähdemme aamupalan jälkeen taas kohti Prahan lentokenttää. Kentällä on Urquellin baareja. Jaska ottaa yhden Urkin ennen lentoa, mutta itse otan nyt kahvia. Suomessa kun pitäisi vielä ajaa itse Helsingistä kotiin Raumalle. Iso Urquell on halvempaa kuin maitokahvi - hieno maa tämä Tsekki! 

Kokonaisuutena aivan uskomattoman hieno elämys. Panimon luolat ja siellä maistettu ensipuraisu suodattamattomasta on yksi hienoimpia kokemiani oluthetkiä. Humalankeruu oli hieno kokemus, mutta panimon kellareiden jälkeen parhaiten jäi sittenkin mieleen iltabileet, loputtomat tuopit ja kollegoiden kanssa vaihdetut tarinat. Muisteltavaa riittää pitkäksi aikaa. Ainut miinuspuoli on se, ettei kaupasta ostettu Urquell maistu enää kotona niin hyvälle, kun tietää mitä se aito suodattamaton ja pastöroimaton tavara parhaimmillaan on. Menkää Tsekkiin, siellä olutta todella arvostetaan.