Chimayn sininen, "simee blöö", tuo Alkossa "aina" ollut ysiprossainen trappist. Se ei ole vielä HK:n sinisen kaltainen instituutio, mutta nimeltään ehkä jo Cordon Bleun tasolla. Ensikokemukseni tästä oluesta ulottuu vuoteen 2007, jolloin olutharrastukseni oli vielä alkutekijöissään. Olvin kolmosta tissuteltiin ja joskus eksyttiin oikein Alkoon ja sieltä lähti joku pullo tai kaksi jotain kiinnostavaa mukaan. Muistot vievät kesään 2007, jolloin minulla ei vielä ollut kesälomaa, koska olin vasta juuri saanut vakituisen työpaikan. Saman työpaikan, jossa olen nyt siis ollut jo yli kymmenen vuotta.
Chimayn sininen oli siis tarttunut Alkosta mukaan ja silloisen rivitaloasuntomme takaterassilla oli grilli kuumana. Parin Olvin jälkeen kaatelin "sinisen" Carlsbergin logolla varustettuun pilsnerilasiin. Tummaa oli tämä tuju linimentti väriltään, eli heti aloittelijalle jotenkin erityisen jännittävää. Olut kaatui kielelle ilman ennakko-odotuksia, niitä kun ei ollut, koska en vielä tiennyt oluttyyleistä tai olutoppaasta saati ratebeeristä mitään. Ensivaikutelma oli huikea! Se löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun suussa maistui runsas pehmeähkö hedelmäisyys, jopa banaanimaisuus ja jälkimakukin oli näin uskomattoman vahvalle oluelle täysin miellyttävä. Olut löi täysin ällikältä - mitä ihmeen nektaria tämä oikein on! Tähän löytämisen riemuun ei sittemmin enää oluttiettoisuuden lisäännyttyä ole paluuta ollut, koska jokaisesta oluesta on nykyään aina edes jotain ennakko-odotuksia. Ignorance is bliss...
Tässä viimeaikoina on uutuusoluita maistellessa käsi pysynyt tiukasti erossa "sinisestä", mutta nyt viime reissulla kuitenkin nappasin putelin Alkosta mukaan. Ihan vaan nostalgisoimisen takia, kuten olette jo tästä alustuksesta saattaneet ymmärtääkin. Nyt siis selvitetään se, onko tässä vielä, yli kymmenen vuotta ensimaiston jälkeen edes jotain samaa taikaa jäljellä. Netistä voi myös lukea argumentteja, ettei Chimay ole enää olutbuumin tuoman suosion nousun jälkeen entisensä. Maistetaan nyt samalla se, että onko laatu tai maku oleellisesti huonontunut vuosien aikana. Tämänkertainen pulloni on vuosikertaa 2017 ja sen päiväys on 12/2022.
Chimayn Silja-Lineltä vahingossa vaimon käsilaukkuun tipahtaneeseen pikariin (sori nyt vaan laivayhtiö) kaatuu tutun tummanruskeaa ja iloisesti vaahtoavaa olutta. Vaahto jättää tiheäsyiset pitsit lasin reunoille. Kaunis olut. Tuoksussa on tutusti tummaa kuivattua hedelmää, rusinaa, hieman banaania ja belgihiivan mausteisuutta. Alkoholiakin nousee hieman. Aivan tutulta ja edelleen kurantilta vaikuttaa tuoksun perusteella. Olut on lasillisen alkupuolella suussa hieman turhankin vaahtoava, mutta asettuu myöhemmin paremmin aloilleen - tämäkin on tuttua aiemmilta maistoilta. Maussakaan ei valittamista ole. Tummat kuivatut hedelmät sekä mausteisuus ovat pinnalla ja alkoholin lämpö nousee asiaankuuluvasti nielaisun jälkeen kehiin. Jälkimaku on miellyttävän mausteinen ja rusinainen. Ei tässä edelleenkään ole mitään epämiellyttäviä piirteitä ja oluen tarjoamat maut ovat runsaita sekä intensiivisiä. Kyllä se vaan edelleen toimii ja olen erittäin tyytyväinen, että valitsin nyt tämän jonkin epävarman uutuusoluen sijaa. Klassikoille on aina paikkansa!
Suosittelen tätä erityisesti aloitteleville harrastajille - testatkaa, niin tiedätte millainen on hyvä belgityylinen vahva ale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.