Maistelussa Lidlin uusi Perlenbacher Patronus Weissbier

Lidlin hyllyltä bongasin tänään Patronus Weissbierin, joka oli minulle entuudestaan tuntematon. Saksassahan on paljon panimoita, joiden tuotteita ei Suomessa ole nähty, joten lähdin etiketistä etsimään oluen tehnyttä panimoa. Hetken pyörittelin pulloa käsissäni ennen kuin huomasin etuetiketin alaosassa tekstin "Powered by Perlenbacher". Perlenbacher on näitä Lidlin omia tuotemerkkejä. Panimoa ei etiketissä mainita, mutta nyt on siis tapahtunut yksi niistä asioista mitä alkoholilain uudistukselta odotinkin - aitoa saksavehnää löytyy Lidlin hyllyiltä! 

Hinnassa on tosin vielä kiristämisen varaa, sillä 0,5 litrainen pullo maksoi nyt 2,99€ - euron enemmän kuin Nokian Keisari Elowehnä tai Saimaan Marsalkka Luomuvehnä S-Marketin puolella. Toki vahvuutta Patronuksessa on 5,5% ja mainitsemissa kotimaisissa vain 4,7%, eli Patronuksessa alkoholiveron osuus on suurempi. Maku kuitenkin ratkaisee hinta-laatusuhteen, joten ei muuta kuin Patronusta maistelemaan. Jotta testi olisi mahdollisimman brutaali, niin kaadan toiseen lasiin rinnalle yhtä maailman parasta vehnäolutta Weihenstephaner Hefeweissbieriä, jota ostin Prismasta 3,59€ / 0,5l hintaan. Oluita keskenään vertailemalla saa paremman kuvan niiden välisistä voimasuhteista kuin yksittäin maistelemalla. 

Ja sitten mennään. Weihenstephaner kaatuu lasiin hieman vaaleamman värisenä ja runsaammin vaahtoavana. Patronuksen värissä enemmän tummempaa oranssia ja sen vaahto ei rakennu aivan yhtä iloisesti. Molemmista pulloista löytyy vehnälle tärkeät hiivat, jotka pyöräytetään kaadon lopuksi lasiin mukaan.

Tuoksultaan Patronus on miellyttävän purukumimainen, melko runsaan banaaninen ja tietysti neilikkainen. Aika sellainen pehmeä lempeä tuntu tuoksussa. Weihenstephaner on terävämmän ja hedelmäisemmän tuoksuinen, neilikkaakin on. Weihenstephaner on raikkaampi ja terhakampi, mutta Patronus on kyllä runsaan banaaniselta tuoksultaan erittäin miellyttävä. Weihenstephaner ei tosin koskaan ole ollut se banaanisin vehnä ja se käy kyllä tässä vertailussa hyvin ilmi. Patronus banaanisempi, Weihenstephaner raikkaampi. Toistaiseksi mennään vielä tasatyöntöä, rinta rinnan, mutta vierekkäisillä laduilla.

Maultaan Patronus ei olekaan enää niin hyvä kuin tuoksu antoi olettaa. Kirpakat hiilihapot iskevät heti alussa ja maku kääntyy nopeasti tuoksun hellän banaanisesta huomasta mausteiseen ja kuivakkaan lopetukseen. Banaani ei maussa juuri esiin nouse ja hieman lämpöäkin on lopussa. Ei juuri ollenkaan vehnälle ominaista hienoista makeutta. Yllättävää, tuoksun ja värin perusteella kun odotin täyteläisempää ja banaanisempaa makua, mutta yleisilme on kuivakka, hiilihappoinen ja mausteinen sekä yllättävästi myös hieman lämmin. Weihenstephaner on toki tyylille ominaisesti myös varsin runsaan hiilihappoinen, mutta hiilihapot ovat pehmeitä ja vain tukevat oluen hieman makeaa vehnäistä runkoa. Neilikkaiset ja hennon banaaniset käymisaromit nousevat esiin seuraavaksi ja loppuliuku on edelleen kevyesti makea, hieman sitruunaisen hedelmäinen ja raikas. 

Weihenstephanerin juotavuus ja nautittavuus on aivan eri tasolla kuin Patronuksessa. Suutuntumassa se siis huippu erottuu halpiksesta. Tuoksun jälkeen oltiin vielä samalla viivalla, joskin oluet olivat tuoksuiltaan selvästi erilaisia, mutta maku ja suutuntuma sekä lopulta se viimeinen niitti eli yleisfiilis kääntyvät selkeästi Weihenstephanerin eduksi. Patronuksen suurin miinusmerkki tulee kovahkon hiilihappoisesta suutuntumasta, joka tuntuu syövän vehnälle ominaisen makeuden sekä rungon, ja jättävän jälkeensä vain kuivakan yrttimäisen jälkimaun. 

Weihenstephaner on siis raikas, miellyttävän pehmeä ja alusta loppuun niin timangisen tasapainoinen. Patronuksen tuoksu on hyvä, mutta kielen päälle laskeuduttuaan kovahkot hiilihapot ottavat liikaa roolia ja vehnikselle tarpeellinen täyteläinen runko katoaa miltei kokonaan. En toki odottanut, että Lidlin halpamerkki pääsisi maailman parhaimmiston tasolle, mutta ero muodostui kuitenkin yllättävänkin selkeäksi. Perlenbacher Patronuksella ei lopuksi ollut minkäänlaista palaa. Hinta-laatusuhdekin kääntyy selvästi 60 senttiä kalliimman Weihenstephanerin puolelle. Jos olutta ei ole miellyttävä juoda, eli suutuntuma ja maku, erityisesti se suuhun jäävä jälkimaku, ei ole mieleinen, niin ei siitä kyllä vakio-ostosta pääse muodostumaan. 

Ai niin, meinasi taas miltei unohtua se 50-50 blendi. Tuoksu sai sekoituiksessa selvästi lisää banaania, eikä makukaan enää näin lasillisten lämmenneitä jämiä maistellessa ole mitenkään liiallisen hiilihappoinen. Loppuveto tosin edelleen kuivuu liiaksi. Jännä homma. 5,4% Weihenstephaner tuntuu kevyen raikkaalta, mutta 5,5% Patronus taas jopa hieman lämpimältä eli alkoholiselta. Siinä kai taas yksi huippuoluen ja bulkin ero. Ostan jatkossakin aitoa.