Kotiolutta: Mäkisen Spirit of the Forest brettasaison

Reittausblogin sivuilta jo aiemminkin tuttu Mäkinen teki viime kesänä kuusenkerkällä maustetun saisonin brettahiivalla. Tarkemmin sanoen WLP648 Brettanomyces Bruxellensins Troix Vrais hiivalla. Maistelin Mäkisen tuomaa maistipottua viime syyskuun lopussa ja todettiin silloin, että tavara on, vaikkakin hyvää, niin ei vielä niin brettaista, että kannattaisi ihan arvioimaan lähteä. Nyt minulla on sitten toinen pullo kyseistä olutta ollut kypsymässä tuon noin puolen vuoden ajan. Pullossa hiljakseen työskennellyt brettahiiva lienee tuona aikana ulostellut jonkin verran taianomaisia aromeitaan, joten nyt on maistelun aika. 

Reseptiikka:

Maltaat:  Wheat, Pale Ale, Munich, Crystal 50

Humalat: Magnum, Warrior, Cascade, Chinook, Citra, Simcoe

Mausteet: Kuusenkerkkä

Hiiva: WLP648 Brettanomyces Bruxellensins Troix Vrais

Vahvuutta pullottaessa ollut noin 7,7% ja ominaispainona silloin 1.012, eli nyt varmaan mennään jo kahdeksan prossan yli. Brettalla kun on tapana nautiskella ominaispaino lähelle nollaa. Täytyykin muuten pulloa avatessa olla varuillaan, ettei olut ammu suoraan putelista ulos. Katkeruutta on peräti 70 laskennallista EBUa.

Pullo suhahtaa iloisesti, mutta tavara pysyy rauhanomaisesti pullossa. Reipas kaato Chimayn pikariin, mutta vaahtoa ei järin paljoa muodostu. Tuoksu on voimakas ja selvästi brettainen - satulanahkaa ja hikeä siis löytyy. Hedelmääkin on päärynän ja kuivattujen aprikoosien muodossa. Kuusenkerkkä ja jenkkihumalat hautautuvat jonnekin brettaisten sävyjen alle. Se on muuten jännä juttu, että humalien aromit tuntuu brettaoluissa herkästi katoavan miltei täysin, olen sen huomannut aiemminkin mm. Rabbit Streetin porkkanaraasteella maustetussa Bretta IPAssa. Maku on kuivakka, mutta jännästi leipäisen maltainen - tämä lienee Munich maltaasta peräisin? Happamuutta on sen tutun "tallimaisuuden" muodossa ja hedelmääkin löytyy raikkaasti. Aprikoosit ja päärynä tulee eniten mieleen, mutta mielestäni ne ovat nimenomaan brettahiivan tuotoksia, eivät humalien. Humalien aromit ovat kadonneet. Katkeruutta sen sijaan on sopivasti. Mallasrunko on hieman raskas ja sieltä tulee makeutta, hiiva on taas tuottanut mukavasti happamuutta ja humalat tuovat ainakin sitä katkeruutta. Hieman sellainen all-around sweet & sour & bitter meininki on siis meneillään. Hyvä olut ilman muuta, mutta vaaleammalla mallaspohjalla olisi varmasti vielä raikkaampi ja iskevämpi,  sillä nyt tuo leipäinen mallas ei oikein istu tähän olueen. Alkoholipitoisuus on täysin piilossa. Kiitokset tästäkin Mäkiselle!