• Twitter
  • Facebook
  • Instagram

Fiskarsin Panimo: Simon Says Yarrow Grisette

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 

Simon Says Yarrow Grisette

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskars
Oluttyyli: Grisette
Alkoholipitoisuus: 3,5%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Fiskarsin Panimolta tupsahti näyteputelina eteeni elämäni ensimmäinen Grisette -tyylinen olut. Muistin lukeneeni tästä tyylistä joskus aiemmin Olutkoiran blogista ja sieltähän se juttu edelleen löytyy. Kyseessä on mieto olut, jota belgialaiset kaivos- ja tehdastyöläiset joivat virkistykseksi. Fiskarsin Panimon Grisettestä vastaa panimoon kevättalvella 2018 tullut uusi pääpanija Simon McCabe. 36 vuotias britti on toiminut aiemmin Lontoossa One Mile End Breweryssä. 

Simon kertoo panimon tiedotteessa:
”On hienoa päästä työskentelemään Suomeen ja tuomaan uusia tuulahduksia maailmalta. Suomen olutskene on nyt todella mielenkiintoisessa vaiheessa joten tämä on loistava hetki lyöttäytyä mukaan. 

Yksi mielenkiintoisempia tehtäviä Fiskarsin panimolla on oluiden tynnyrikypsytysohjelman käynnistäminen. Naapurissa toimivan Ägräs Distillery tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden. Tulemme käyttämään kypsytyksessä Oloroso, Akvavit ja viski tynnyreitä. Ja erityisen innoissani olen  Suomen luonnon eri yrttien ja villimarjojen mahdollisuuksista oluen maustamisessa."
Nyt siis käsissä on juurikin suomalaisella yrtillä, eli siankärsämöllä (engl. Yarrow) maustettu olut. Humalana tässä Grisettessä on käytetty saksalaista Pure -lajiketta.



Vaalean oranssi, vaahdoltaan keskirunsas olut. Tuoksu on aika lailla kevyen saisonin tyylinen, tarjoten yrttimäistä mausteisuutta, raikasta "belgihedelmää" ja hieman omenankuorimaisuutta. Siankärsämön yrttimäisyys on tuoksussa selkeänä elementtinä mukana. En välttämättä tunnistaisi sitä, ellen olisi perehtynyt raaka-aineeseen Testowitin teon yhteydessä. Maku on myös hyvä ja olut toimii mainiosti siinä tarkoituksessa jota varten se on tehty. Virkistävä, raikas ja janon sammuttava olut. Maussakin on saison-tyylisiä käymisaromeita mausteisuudesta lähtien, sopivan napakasti katkeron puraisua ja sitten sitä siankärsämön vaikeasti kuvailtavaa makua - se on jostain mintun ja limen välistä ja tuntuu myös suussa hieman sitrushedelmän tapaan suuta supistavana ja ehkä hieman karvaana. Suutuntuma on toki kevyt, mutta sopivan runsas hiilihapotus ja järkevästi annosteltu katkerohumala toimivat niin, ettei vetisyyttä pääse livahtamaan edes loppuvetoon. Oikein miellyttävä kokemus ensimmäiseksi Grisetteksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Simonin edesottamuksia Fiskarsin kattiloiden ääressä.

Yhteenveto

Raikas "pikkusaison" eksoottisella yrtillä.

Olutarvio: Vakka-Suomen Pintaliitäjä

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 

Pintaliitäjä

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Keskon kaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Katselin Citymarketin hyllyillä oluita ja silmät osuivat tällaiseen pulloon, jonka etiketistä en heti pystynyt ensi vilkaisulla panimoa tunnistamaan. Olut oli yllätyksekseni Vakka-Suomen Panimon valmistama. Luulin ensin, että nyt uudistetaan brändiä, eikä oluet olekaan enää tutun Prykmestar merkin alla, mutta tästä ei ilmeisesti olekaan kyse, koska etiketissä mainitaan myös valmistuttaja, joka on Kesko. K-ketjun tilaamaa tavaraa siis.  Etiketti mainitsee oluen olevan suodattamaton vehnäolut ja mausteina kerrotaan olevan appelsiininkuorta ja korianteria.


Hieman utuisen oranssihtava olut kaatuu lasiin mukavasti vaahdoten, mutta vaahto ei kestä kovinkaan pitkään. Tuoksu on voimakkaasti appelsiininkuorimainen ja korianterisen mausteinen - ihan ehtaa witbieriä tuntuisi sen puolesta olevan, mutta Hoegaardenia raskaammin. Todella appelsiininen tuoksu. Maku toimii myös kohtalaisen hyvin, mutta siinä kuitenkin liiaksi makeutta. Makeus karsii pois suurimman osan witbiereille ominaisesta kepeydestä ja hekumallisesta raikkaudesta. Todella appelsiininen ja lopussa jopa lämmittävästi korianterinen olut kuitenkin on, joten mistään pliisuilusta ei voi syyttää. Suutuntuma on makeudesta johtuen hieman raskas ja hiilihapotkin turhan maltilliset tämän tyyliselle oluelle. Ei tämä silti missään tapauksessa huono ole. Mieleen tuli lähinnä männä vuosilta tuttu Saimaan Brewers Special Belgian Wheat, joka sekin hieman liian makeana mielestäni hävisi aidoille ja raikkaammille belgeille.

Yhteenveto

Runsaan appelsiininen vehnäolut

Triplasti tripeliä: En Stoelemings / Schapen Kop / Het Nest

Lähettänyt - julkaistu 1 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 35/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

En Stoelemings Curieuse Neus
7,4% | Vesi, mallas, humala, hiiva | Pullotettu 5.12.2017 

Uudemman panimon tripeliä tarjolla. Jos etikettiä oikein tulkitsen, niin aloittanut 2014. Vain 7,4%, joka lienee toistaiseksi setin kevyin noteeraus. Kirkkaanlainen ja väriltään tummemman kuparinen olut kaatuu pikariin. Vaahtoaa kohtalaisesti. Väriltään siis tyylin keskivertoa tummempi. Tuoksuun lehahtaa hunajaisuutta, hieman viennalagerin tyylistä makoisampaa maltaisuutta ja jopa marjaisuutta. Kuivattuja hedelmiäkin on hieman. Ei pöllömpi tuoksu. Makukin on keskivertoa maltaisempi ja sitä kautta makeampikin. Löytyy hunajaisuutta ja jälleen sitä hieman marjaisampaa otetta, eikä niinkään raikasta hedelmäisyyttä tai tripelille ominaista mausteisuutta. Hiivan rooli jää tässä neutraalimmaksi. Makeutta siis on ja suutuntumakin jää maltillisen hiilihappoiseksi, joten yleisilme on auttamatta liian raskas. Itse asiassa melko pitkälti samaa tasoa kuin Malmgårdin Emmer Tripel - siinä on samat ongelmat kuin tässäkin. Ei tarpeeksi iskevyyttä! Ihan juotava, mutta valahtaa nyt fiilispohjaisessa rankingissä alimpaan kategoriaan.


Schapen Kop
 8%, 29 EBU, 11 EBC | Vesi, mallas, humala, hiiva, korianteri 

Tummemman kuparista se on tämäkin ja vaahtoa kohoaa vain vähäisesti - tripelien standardeilla nyt ainakin. Tuoksussa on hunajaa, mausteisuutta ja yllättävää lievää happamuuttakin. Ei täysin vakuuta, mutta jotain kiehtovaa tässä on. Maku on taas makeahkon maltainen ja jopa imelän hunajainen. Loppuvedossa on hieman etikkaista vivahdetta. Liekö siis tarkoitetussa kunnossakaan? Raskaanlainen suutuntuma se tässäkin on, ei tarpeeksi hiilihappoja, mutta makeutta liiaksikin. Jälkimaku on huono, siinä se hapan vivahde nousee esiin. Ei liene tarpeen arvostella pidemmälle, tämän tuskin pitäisi olla tällainen. Eka mielestäni laatuvikainen settiin. 



Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 
8%, 38 EBU | Vesi, mallas, humala, hiiva, sokeri, mausteet 

Hieman utuinen ja väriltään vaalea tripel. Vaahto on tyylikkään pitsikästä. Tuoksu on kuivahedelmäinen, kevyesti hunajainen, tuntuvan mausteinen ja kukkaketoisen yrttimäisesti humaloitu. Nyt on oikein korostettua tuo humalan aromikkuus perustripeliin verrattuna. Jopa saisonmainen tai farmhouse alemainen viba. Hyvä tuoksu! Maku toimii myös mainiosti. Sopivan kuivakka ja hienostunut suutuntuma tripelille, hiilihappojakin on kuohkeasti. Humalointi on maun puolella myös perustripeliä korostetummin esillä sekä aromipuolen-, että katkeron osalta. Mausteisuutta löytyy myös, mutta on vaikea yksilöidä mitä mausteita voisi olla käytetty. Jälkimaussa on jopa anismaisuutta, mutta sitä tuottaa jotkin belgihiivatkin. Miellyttävä maku. Kohtalaiset fruitit, tuju mausteisuus ja humalaisuus. Runsasmakuinen, mutta enimmäkseen siis kuitenkin perinteisiä tripelin makuja. Ylimpään kategoriaan tämä, mutta ei terävimpään kärkeen kuitenkaan.

Nyt on siis 38/40 takana. Kuten aiemmin kerroin, niin yksi neljästäkymmenestä tilaamastani tripelistä olikin joko minun tai kaupan erheen takia miedompi belgityylinen ale, mutta sen tilalle nousi Malmgårdin Panimon keväällä näytteeksi lähettämä Emmer Tripel. Kokonaismäärä siis pysyy muuttumattomana ja 40 tripeliä maistellaan. Mutta, ei siinä vielä kaikki! Tämän jälkeen tulee vielä bonuskierros, jossa maistelen vielä viisi Alkosta toissaviikolla tilaamaani tripeliä. Kokonaismäärä tulee siis olemaan 45 tripeliä, eiköhän niiden myötä saa jo jonkinlaisen käsityksen tyylistä ja sen myötä sitten voisi itse tavoitella hekumallisen tripelin kotivalmistusta. Harmittavaa on, että Tripel Karmeliet, yksi vanhoista suosikeistani, ei tähän joukkoon kuulu, sillä sitä ei tällä hetkellä Alkosta saa. Täytynee koittaa kysellä sitä johonkin paikalliseen kuppilaan tai pitää silmät auki nettiostoksilla. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)

Triplasti tripeliä: De Koninck / De Gouden Boom / Petrus

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 32/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus. 


De Koninck Triple d’Anvers
8% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, ruismallas, glukoosisiirappi, humala, mausteet, hiiva 

Kultainen, kirkas ja vaahdoltaan maltillinen neljän viljan tripeli. Tuoksu avautuu korianterisena ja kuivatun hedelmäisenä. Jälleen aprikoosia, hunajaa ja sokeroitua banaania. Tällä kertaa myös hurmaavan raikkaasti - tässä vaikuttaisi olevan potentiaalia. Maku toimii myös, joskin mausteisuus on siinä tuoksua terävämpää. Korianteri nousee melkein inkiväärisiin sfääreihin. Raikasta on ja suutuntumaltaan kuohkeaa ja alkoholi pysyy hyvin piilossa. Nyt on elementit kohdillaan, mutta maussa mausteisuus on ehkä omaan makuuni hieman turhankin hyökkäävää - toisaalta tätä ei ainakaan pysty syyttämään särmittömäksi, vaan sitä ”raffimpaakin” tulokulmaa löytyy. Ylimpään kategoriaan menee tämä pitkällä ainesosaluettelolla varustettu ison panimon olut. 


De Gouden Boom Brugge Tripel
8,7% | Sisältää ohramallasta ja mausteita 

Kirkas, väriltään syvän kultainen olut, joka vaahtoaa melko runsaasti. Vaahto jättää myös kauniit pitsit lasin reunoille. Tuoksu on hyvin perinteistä ja toimivaa tripeliä. Kevyesti maltaisuutta, sitten päärynänkuorimaista ”belgihedelmää”, hieman hunajaisuutta ja aavistuksen pippurimaisesti esiin nousevaa yleistä mausteisuutta, joka lienee käymisaromien, lisättyjen mausteiden ja humalan yhteispelin tuotosta. Hieno tuoksu! Maku on myös läpikotaisin tyylikäs. Hyvä mausteisuus, joka ei hyökkää missään vaiheessa, vaan vaikuttaa alusta asti loppuun taustamattona. Päälle rakentuu kuivattujen hedelmien ja raikkaampien ”belgihedelmien” kompleksinen kokonaisuus ja lopussa on pieni, mutta sen kriittisen eron tekevä katkeron puraisu. Alkoholi tuntuu loppuvedossa hieman, mutta niin se tripeleissä monesti tekee. Suutuntuma on kuivahko, kuohkeasti hiilihappoinen ja melko raikas. Tämä menee ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen, todella upea maailmanluokan tripel. 


Petrus Gouden Tripel
7,5% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta 

Hieman utuinen, kultaoranssi olut, jonka vaahto on tiivis ja kestävä. Tuoksu onkin erilainen kuin monissa muissa tripeleissä. Poikkeaa kaavasta, joten erottuu tällaisessa neljänkymmenen tripelin pitkän kaavan mukaan pidetyssä sessiossa joukosta. Tässä on sekä saksalaisen vaalean vahvan heller bockin hunajaisen maltaista ja kukkaista tuoksua että vahvan tumman belgin anismaista ja yrttimäistä mausteisuutta. Ei juuri ollenkaan niitä perinteisen tripelin tuoksuja. Vahva tuoksu, nousee lasista selkeästi ja voimakkaasti. Maku on lähempänä perinteistä tripeliä. Hunajaa, mausteisuutta ja kuivattua hedelmää, mutta jälkimaussa sitä tummemmalle belgille ominaista anismaisuutta ja jopa lakritsaa. Melko lämmittäväkin, vaikkakin ”vain” 7,5% vahvuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen, hieman makeahko ja kuohkeasti hiilihappoinen. Toimii. Erikoinen tuoksu ja yllättäviä makujakin on tarjolla, mutta ihan toimiva tripeli tämä on. Keskikastiin.

Loppu häämöttää. 35/40 on maisteltu, mutta ei hätää - pistin tilaukseen Alkon valikoimasta viisi tripeliä lisää! Tulossa on Westmalle, Chimay, St. Feuillien, Straffe Hendrik ja La Trappe.

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:
Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)

Kotiolutta: Panimo Duuni Skotti ja Jussi-Brown 2018

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Reittausblogistin luottojuottajiin jo pitkään kuulunut Panimo Duuni on taas pistänyt pakettia Rauman suuntaan ja niinpä maistoon loisteliaan mäskihumaloidun Sir Palen jälkimainingeissa Skotti ja Jussi-Brown 2018. Tyyleinä nyt vähemmän seksikkäät skottityylinen ale ja brown ale - maltaisia mallasjuomia siis.


Skotti
4,7%, 26 IBU | Pullotettu 25.1.2018

Tummahko, utuisen punaruskea ja vaahdoltaan tyylikkään pitsikäs. Tuoksu on runsaan maltainen, toffeeta, mallasleipää ja hieman humalaisuutta kukkaisen niittymäisellä tavalla. Ehkä inanen paahteisuuttakin tai lakritsivivahdetta, mutta pääpaino on kuitenkin tuolla runsaalla brittityylisellä maltaisuudella. Maku on hyvä. Mallasta tuhdisti, mutta ei raskaasti. Brittityylin keksimäinen ja hieman toffeemainen meininki, joka saa jossain keskivaiheilla pienen paahteisemman säväyksen. Ja juuri tuo pieni terävämpi paahteinen lisä tuon runsaan maltaan kylkeen on se, josta ne suurimmat kiksit nyt irtoaa. Jälkimaussa on sitä samaa paahteisuutta myös. Katkeruuttakin tuntuu tasapainoisen purevasti ja pitkäkestoisesti Vahvuuteen nähden runko on runsas ja suutuntuma nautinnollinen. Hyvä mallasvetoinen olut. Tällainen ei synny vahingossa, vaan prosessin on oltava kunnossa - varsinkin, kun tämä on jo puolisen vuotta ollut pullossa ja laatutaso on edelleen täysin moitteeton ja aromit sekä maut tulevat kirkkaina esiin. Tykkään!

Jussi-Brown 2018
5,3%, 40 IBU| Pullotettu 7.5.18

Olen tätä samaista olutta päässyt maistelemaan aiemminkin ja reseptiikka on ilmeisesti säilynyt samana. Aina on hyvää ollut. Ja niin on muuten nytkin. Samalla tavalla kauniin maltainen olut, suorastaan eroottinen. Toffeeta on taas ja leipäisyyttä ja sitten se pieni paahteisempi säväys siellä mukana. Se on se taikuus. Varsinaista humalaisuutta ei niinkään tuoksu, mutta jotain märän ruohomaista tai saunavihtaista joukossa on. Koivunlehtiä siis ehkä mausteena jonkin aiemman version tapaan. Se olisi tietysti juhannusoluelle sopivaakin. Maltaisuus on kuitenkin kingi maun puolellakin, eikä tässä tälläkään kertaa mitään valitettavaa ole. Mallasleipäinen, hieman toffeevivahteinen pohja saa taas paahteisemman säväyksen ja myös savuisuutta loppuvetoon. Katkeroa on, mutta mallaspohja on niin runsas, ettei 40 IBUa tunnu ihan siltä mihin kevyempirunkoisissa on tottunut. Pehmeästi siis laskeutuu humalointi kielelle. Kerrassaan nautittava olut. Runsaasti makuja tarjolla.

Kyllähän se taas jyväskyläläinen olut maittoi odotetusti eli hyvin. Sir Pale oli aivan kultaa ja Skotti sekä Jussi-Brown erinomaisen hyvää perustekemistä. Homma vaikuttaisi olevan kavereilla edelleen hallussa. Kiitokset jälleen!

Triplasti tripeliä: Waterloo / Vicaris / Val-Dieu

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 29/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus. 



Waterloo Triple Blond
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva, mausteet

Kirkas, runsaasti vaahtoava ja väriltään kultainen olut. Tuoksu on melko omituisesti todella mitään sanomaton, lukuun ottamatta hentoa mausteisuutta ja metallisuutta. Belgihedelmääkin koittaa hiukan nousta, mutta vaimeaa on. Todennäköisesti setin kehnoin tuoksu. Maku on kuitenkin hieman parempi, mutta ei silti yllä mainetekoihin tai lähellekään. Hunajaisuutta, kuivattua hedelmää ja pieni mausteinen puraisu, mutta loppuvedossa jälleen metallista omenaisuutta ja pientä ”siiderimäisyyttä” - tarkennettakoon, että tarkoitan nyt näitä makeutettuja ”suomisiidereitä” ja nimenomaan omenanmakuisia. Jälkimaku on tympeä myös. No nyt on surkeaa tavaraa, selvästi setin huonoin, ei ollenkaan miellyttävä. Suutuntuma on periaatteessa ok, mutta ei silläkään mitään tee kun maku on kehno.



Vicaris Tripel
8,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva

Kirkas, kauniin tiiviin ja runsaan vaahtokukan ylleen rakentava kultainen olut. Nyt pitkästä aikaa eka tripeli sisätiloissa. Kevään ja kesän säät ovat suosineet ulkotissuttelua. Tuoksussa on melko voimakkaasti hunajaisuutta, makeahkon tuntuista maltaisuutta ja kuivattuja "belgihedelmiä" ja hyvin kevyesti mausteisuutta. Aika lempeä ja normia voimakkaammin maltainen tuoksu. Maku on hyvä. Siinäkin on voimakkaasti hunajaisuutta ja melko täyteläisesti maltaisuutta sekä jälleen aprikoosimaiset kuivahedelmät ja sokeroidun banaanin mieleen tuovaa hedelmäisyyttä. Hedelmäisyys ei kuitenkaan ole raikkaan iskevää, vaan hieman maltaan ja hunajaisuuden peitossa. Loppuvedossa vahvuus tulee melko täyteläisestä rungosta huolimatta turhaksi makuunkin. Vaikutti aluksi hyvältä, mutta kääntyy nyt selvästi keskinkertaisen puolelle. Makeutta on lopuksi liikaa ja lämpö tulee läpi. Raikkaus puuttuu. Tripelin tulee olla vahva, mutta ei liian vahva ja silti raikkaan oloinen. Alkuiskuun tarvitaan myös lasista voimakkaasti huokuvaa hedelmäisyyttä, vaikka se (näinkin vahvan oluen tapauksessa) hyvän tovin lasissa seisottuaan sitten asettuisikin enemmän mausteisen puolelle. Ei huono, itseasiassa varsin siemailtava, mutta tripelinä kuitenkin ainakin tässä setissä korkeintaan keskinkertainen.



Val-Dieu Triple 
9% | sisältää ohramallasta

Kultaoranssi, läpinäkymätön ja vaahdoltaa runsas sekä pitsikäs olut. Tuoksu on hunajainen ja lempeän mausteinen, voimakkuuskin tulee hieman läpi, mutta ei häiritsevästi. Kuivattuja hedelmiä vain vähäisesti. Ei ole tässäkään sellaista raikasta nostetta, vaan tuoksu on hieman ”raskas”. Maku on kuitenkin iskevämpi ja mukavan kuivakka, vaikka hunajaiseen loppuliukuun hieman makeutta jääkin. Ei kovin hedelmäinen, eikä kovin mausteinenkaan, vaan sisältää ns. ”vähän kaikkea”, mutta ei sittenkään kunnolla oikein mitään - paitsi sitä hunajaista maltaisuutta ja vahvuutta. Keskikastiin menee tämä sinänsä ihan nautittava, mutta raskaamman puoleinen tripel.

Tällaista tällä kertaa. Ensimmäinen siis alimpaan kategoriaan, mutta kaksi muuta olivat "varsin jees".

On myös todettava, että 40 tripeliä typistyi tämän tilatun satsin osalta lukemaan 39, koska yksi paketin oluista oli kevyempi runsaasti humaloitu belgiale. En ole varma tilasinko sellaisen epähuomiossa vai lähettikö kauppa väärin, mutta väliäkös sillä. Olut oli erittäin hyvä, mutta ei toki noin viisiprossaisena tripelvertailuun sopiva. Täytynee Alkosta tai jostain metsästää muutama tripeli tähän lisää vielä, eihän sitä malta hyvää saagaa liian aikaisin lopettaa :)

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:
Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sir Pale ja mäskihumaloinnin vaikutukset

Lähettänyt - julkaistu 1 kommenttia
 
Jyväskylän kotipanotandem Panimo Duuni eli Jouni Raninen ja Pekka Vesala lähestyivät blogistia jälleen kerran erittäin mielenkiintoisen oluen kanssa. Sir Pale on jenkkityylinen pale ale, jossa on kaikki aromi- ja kuivahumaloinnit jätetty pois, mutta sen sijaan lisätty humalaa reilusti jo mäskäykseen ja hieman myös keiton alkuun katkerointia varten. 

Olen mäskihumalointia kokeillut itsekin yhdessä IPA:ssa ja kirjoitin siitä aikoinaan vuonna 2015 muutaman rivinkin otsikolla "Täydellisen IPAn metsästys osa 1: Reseptin suunnittelua". Liitän mäskihumalointia koskevan osuuden tähän alle ja koko jutun pääset lukemaan tästä linkistä.

Mäskihumalointi:
Mäskihumaloinnissa humalaa lyödään maltaiden joukkoon jo mäskäyksen alussa, mutta mitä humalat siellä tekevät? Mitä hyötyä niistä on? Omaa kokemusta aiheesta ei vielä ole, paitsi sahdinteosta tavallaan, mutta siinä humalien määrät ovat niin pieniä, ettei sitä voi tähän verrata. Koska omaa kokemusta ei ole, on luotettava kirjallisuuteen ja nettilähteisiin.

Brew Your Own on julkaissut mäskihumaloinnista varsin kattavan artikkelin. Tekstissä verrataan mäskihumalointia kuivahumalointiin - siitä pitäisi jäädä olueen humalien aromikkuutta, mutta ei juuri ollenkaan katkeruutta. 
“Mash hopping, on the other hand, is seen as a replacement for dry hopping. Little or no bitterness is imparted to the beer, but the hop flavor and aroma of mash hopping are considered by some homebrewers to be highly desirable.”
Eurooppalaiset ”jalohumalat” toimivat artikkelin mukaan paremmin kuin jenkkihumalat. Aiheesta on eri foorumeilla paljon ristiriitaista tietoa, osa tykkää, osa ei koe ollenkaan hyväksi. Osa kertoo, että mäskäystehokkuus on laskenut kun humalat laskevat mäskin PH:ta. Homebrewtalk foorumilta löysin myös hyvän tutkielman aiheesta: ”Observations on Mash Hopping by Marc Sedam” 
”My first mash-hopped brew was a simple lager made using 10 pounds of pilsner malt, two ounces of Hallertauer Hersbrucker in the mash, and an ounce of Bullion in the boil for bittering. The resulting beer was shocking. It had hop aroma and flavor that I'd never been able to get in a beer before. When the beer was warmed up a bit, one whiff put me closer to a hop field than any glass ever before.”
Pakkohan sitä on kokeilla, koska miksi ei? Eikö? Nautin kesällä myös De Dochte van de Korenaarin Extase Double IPAn, jonka valmistuksessa humalaa on laitettu samalla tavalla joka vaiheessa, eli myös mäskiin, ja se oli myös todella hyvää. 

Sitten takaisin vuoteen 2018 ja maistamaan Duunin erittäin mielenkiintoista kokeilua.

Sir Pale
5,0%, 45 IBU

Tekijän kommentit:
"Sir Palen idea lähti siitä, että isot pojat intternetissä sano mäskäyshumaloinnin olevan hyvä juttu. Testattiin sitten sitä niin, että tehtiin mieto, kevyt pale ale, johon nakattiin yhteensä 10g / litra Citraa ja Cascadee mäskäykseen ja sitten 1g / litra Citraa 60 minuutin kohdalla keittoon katkeroks. Loput mahdolliset humaloinnit kaikki pois, niin maistaa ja haistaa sitten paljonko siitä mäskäyshumaloinnista on apua."
Mallaspohja:
4kg Pilsner malt. 300g Vehnä, 100g Ohrahiutaleita. 


Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa näyttävästi. Tuoksu on heti voimakkaasti ja hurmaavasti humalainen. Eksoottista hedelmää, vehreää humalapellettiä, hienoista yrttisyyttä ja sitruksisuutta. Kuin voimakkaasti kuivahumaloidun oluen tuoksu, vaikka kuivahumalointia ei siis ole tehty. Todella mielenkiintoista. Muutenkin laadukkaan ja hyvän oluen tuoksu. Maistaessakin huomio kiinnittyy ensin suutuntumaan, joka on melko täyteläinen ja öljyinen. Hedelmäisen aromaattista humalaa on mukana reilusti ja suutuntumakin on voimakkaasti kuivahumaloidun oluen kaltaisesti "humalaöljyinen".

Mäskihumaloinnista siis irtoaa aromia ja irtoaa ihan reilustikin, vaikka toki kaverit sitä todella hulppean määrän ovat käyttäneetkin (10g / litra). Mäskihumaloinnin vaikutus on siis kaikkea muuta kuin marginaalinen, olen yllättynyt miten paljon siitä irtoaa aromia. Nyt on hieno tunnelma - tässä sitä ollaan taas uuden oivalluksen äärellä. Opettavaisen oluen parissa. En olisi uskonut tämän metodin, näilläkään humalamäärillä, tuottavan näin voimakkaan aromaattista lopputulosta. 

Olut itsessään on muutenkin loistava. Vaalea, mutta ei ohkainen mallaspohja, reilusti humalan aromikkuutta, tuntuva katkero ja miellyttävä edelleen voimakkaan hedelmäinen jälkimaku. Hekuma on tosiasia. Mäskihumaloinnin eroa kuivahumalointiin on kuitenkin vaikeaa tämän perusteella todentaa, mutta paljon samaa ne tuntuvat tuottavan. Jälkimaun katkero tässä tuntuu kantavan iäisyyksiin asti ja katkero muutenkin on voimakas, ihan IPA-tasoa, mutta ei millään tavalla överi tai hyökkäävä. Ehkä mäskihumalasta saadaan aromien lisäksi siis miellyttävä pitkäkestoinen puraisukin - paha sanoa varmaksi, mutta näin voisi tämän perusteella ollakin. Erittäin hyvä olut ja lisäksi mielenkiintoinen sekä opettavainen ja ajatuksia herättävä. Suorastaan maisteluspektaakkeli!

Kiitokset tästä Panimo Duunin Jouni ja Pekka!

Onnittelut tässä yhteydessä kaksikolle myös Olutliiton valtakunnallisen kotiolutkilpailun stout/porter sarjan voitosta. Ottakaahan kotipanimo seurantaan Facebookissa. 

Tilaa: Blogitekstit (Atom)