• Twitter
  • Facebook
  • Instagram

Saisonkesä 2019: De Halve Maan / De Ryck / Nurminen

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Ja nyt vielä lokakuun kynnyksellä saisonkesän viimeisiä anteja. Nämä on kaikki juotu jo aiemmin, joten backlogista pukkaa nyt tekstiä tulemaan. Mukavahan näiden parissa on muistella loppukesän hetkiä. Näiden kolmen jälkeen maistettujen kokonaismääräksi nousee 64 kappaletta, joka on ihan mukava tinki yhteen pitkään kesään. Huhtikuun alkupuolellahan tämä homma jo starttasi.

De Halve Maan Brugse Zot
6,0% | Vesi, ohramallas, kandisokeri, humala, hiiva

Blondea Bruggesta. Vaaleaa ja kultaista olut onkin - golden blond ale. Belgityyliin totutun mittava ja kestävä vitivalkoinen vaahto. Tuoksu on hunajaisen maltainen hieman heller bockien tyyliin ja aromaattisesti päärynänkuorimaisen ”belgihedelmäinen” ja suorastaan pirskahtelevan raikas. Belgihiiva on hieno asia! Pehmeä maku on hennon maltainen, hedelmäinen, hunajainen ja lopussa vain aavistuksen näykkäisevästi katkera. Ei vedä aivan kuivaksi vaan hieman makeutta kantautuu jälkimakuunkin. Hyvä belgihiivan tuottama hedelmäinen ja hieman mausteinen maku. Tällaisia nämä blondet yleensä on - yksinkertaisesti vaan hyviä oluita. Tässäkin on palikat hyvin kohdillaan, mutta ei mitään kärkikategoriaan siivittävää erityisen hekumallista osa-aluetta. Hyvää keskikastia!

De Ryck Arend Blond
6,5% | Sisältää ohramallasta
  
Kirkas kultainen olut, jonka vaalea vaahto on pitkäkestoinen. Tuoksussa on raikasta päärynäisyyttä, hunajaisuutta ja kevyesti minttua tai vastaavaa raikasta yrttimäisyyttä. Kokonaisuutena siis hyvinkin raikas tuoksu. Maku alkaa lupaavasti raikkaan belgihedelmäisenä, mutta kääntyy lievän omenaisuuden kautta sitten tympeämpään hieman pahvimaiseen loppuvetoon. Maku jotenkin kuivuu ihan täysin, eikä katkeroakaan juuri tule, joten aistimus on lähinnä kuin pahvia nuolaisisi. Erittäin lupaavan tuoksun jälkeen maun kyykkäys pudottaa tämän nyt armotta alimpaan kategoriaan.

Nurmisen Farmhouse Ale
Hiivana Wyeast Farmhouse Ale
 

Utuinen, oranssihtava ja vaahdoltaan runsas olut. Tuoksussa on esteristä mausteisuutta, belgihedelmää ja jonkinlaista parfyymimäistä, miltei saippuaista osastoa. Maku alkaa tyyliin nähden hieman makeana, eikä sen jälkeen enää tunnu pääsevän aivan kunnolla lentoon. Belgihiivan mausteisuutta ja jopa pientä pippurisuutta tulee sekä yrttimäistä humalointia, mutta hentoinen makeus ja melko täyteläinen runko kantavat loppuun asti ja se tietty terävyys jää vajaaksi. Tekijällä oli tästä vähän ristiriitaiset mietteet ja samaa ajattelin itsekin. Hyviä elementtejä, mutta jotenkin kaikki ei loksahda kohdilleen. Mausteinen jälkimaku on varsin miellyttävä ja katkerokin mukavan runsaana kohdillaan, joten kyllä tämä lopulta ihan mukavasti siemailtava on.  Isohkon pullon nauttii mielellään. Keskimmäisen kategorian tavaraa. Mallaspohjaa ehkä keventäisin. Lisäksi jotain vaikeasti määriteltävää saippuaisuutta tai parfyymimäisyyttä esiintyy. En osaa sanoa mistä se tulee, mutta se siinä ei ole kaikki ihan miellyttävää. Varsin jees olut kuitenkin.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)


Varsin jees:
En Stoemelings Tanteke 
De Halve Maan Brugse Zot
Nurmisen Farmhouse Ale

Vähän kehnommat:
Silly Double Enghien Blonde 
De Ryck Arend Blond

Spesiaalit:  

Olutarvio: Olvi Winter Ale

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Oluiden arviointisovellus Pint Please ja Olvi järjestivät keväällä yhdessä äänestyksen, jossa sai äänestää kolmesta eri maateemasta, niiden alla olevasta eri alaoluttyylistä ja kolmesta katkerotasosta haluamansa yhdistelmän. Äänestyksen perusteella Olvi valmisti tämän talven kausioluensa, jonka tyyliksi siis äänestettiin Scottish Export Ale. Katkerotaso lienee lähinnä maltillinen, sillä ilmoitettu katkeruus on 25 EBUa. Yritin tänään Raumalta etsiä tälle saman tyylin edustajaa rinnakkainvertailua varten, mutta en löytänyt yhtään olutta, joissa olisi etiketissä mainittu Scottish Export Ale tai 80 shilling. Nautitaan sitten soolona.

Olvi Winter Ale
5,0% | Vesi, ohramallas, ohra, humala (Fuggles, East Kent Golding, Progress), hiiva



Kaunis läpinäkyvän punaruskea olut, jonka vaahto on hieman beigevivahteinen. Tuoksu on miellyttävästi paahteisen karamellimainen, kaakaomainen ja siinä on lisäksi punaiset marjat mieleentuovaa aromikkuutta. Maku on mukavan pehmeä, edelleen sopivasti paahteisen karamellimainen, brittihumalaisen marjainen ja mukavan täyteläinenkin. Maltaisuus korostuu ja makeus jää vielä nielaisun jälkeen elämään kevyesti katkeroituun jälkimakuun asti. Tyylinmukaiset piirteet löytyy ja hiilihappoisuuskin on mielestäni miellyttävällä tasolla, vaikka ennen maistoa pelkäsin sen Olvin muiden tölkkioluiden perusteella olevan liian kova tällaiseen tyyliin. Todella miellyttävä maltainen maku ja aito brittityylinen tuntu kautta linjan. Tyylikästä ja ilman muuta sesonkiin sopivaa olutta. 

Arvioitu olut saatu panimolta.


Saisonkesä 2019: Silly / Ter Dolen / En Stoemelings

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
On pakko painaa pitkää päiväää... Saisonkesälle ei näy loppua. Tässä kolme seuraavaa maistettua, joiden joukosta löytyi taas pitkästä aikaa täytettä myös kehnoimpien kategoriaan.

Silly Double Enghien Blonde
7,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva


Samalta tekijältä maistoin heti "saisonkesän" alussa eli jo niinkin kauan sitten kuin huhtikuussa saisonin, joka ylsi keskimmäiseen kategoriaan. Syvän kultainen, hieman kuparisvivahteinenkin olut tiiviillä vitivalkoisella vaahdolla. Tuoksu on kuivatun hedelmäinen, hieman hunajainen ja vähän oksidoituneen pahvimainenkin. Ei lähde saisonmaiseen tai edes blondemaiseen lentoon. Maku on samalla tavalla jokseenkin mitään sanomaton. Varsin maltainen, hunajainen, vain vähäisesti hedelmäinen ja loppuvedossa miltei katkeroton sekä hieman pahvimainen. Ei oikein löydy sitä nautittavuutta tästä, joten armottomasti vaan kehnompien joukkoon.

Ter Dolen Armand
7% | Vesi, ohramallas, dekstroosi, humala, hiiva | Kuivahumaloitu Cascadella
 
Tyylikkään tummanpuhuvalla etiketillä varustettu blonde on tyypillisistä belgioluista poiketen kuivahumaloitu amerikkalaisella Cascade humalalla. Oluen päiväys tosin tulee vastaan jo reilun kuukauden päästä, joten kuivahumaloinnista ei välttämättä kauheasti jäljellä ole. Maistetaan nyt kuitenkin ensin ja tuomitaan vasta sitten. Lasiin kaatuu odotetusti kultainen ja valkealta vaahdoltaan kuohkea olut. Tuoksu on hieman hunajainen, maltillisesti ”belgihedelmäinen” ja jenkkiläiseen tyyliin kukkaisen sitruksinen, mutta ei niinkään iskevästi, vaan enemmänkin tukahdutetun oloisesti. Tyypillinen ja aivan houkutteleva blonden tuoksu kuitenkin. Saisoneista tämänkin erottaa mausteisten käymisesterien totaalinen puute. Lempeä kaikin tavoin on makukin. Pehmeää päärynäisyyttä, hunajaista maltaisuutta, jonkin verran makeutta ja miltei katkeroton lempeä lopetus. Ei mausteisuutta, eikä mitään särmikkyyttä. Hyvä tasapaino ja erinomainen juotavuus kuitenkin. Kaikin tavoin hyvin perinteinen belgiblonde. Easy drinking kamaa, jossa on kuitenkin yllättävän paljon prosentteja. Helppo sijoittaa keskikastiin.

En Stoemelings Tanteke
7% | Vesi, maltaat, humalat, hiiva

Kirkas ja syvän kultainen väri kuin viennalagerilla sekä mittava kestävä vaahto kunnon saisontyyliin. Tuoksussa on maltaisuutta ja voimakasta mausteisuutta Dupontin klassikon tyyliin. Hedelmällä ei tässä juhlita, vaikka pientä omenaisuuttakin tulee mukaan. Maku on myös varsin maltainen, yllättävästi tuntuvan lakritsainen ja savuinen, sekä lopussa nautinnollisen katkera ja mausteinen. Nyt maistamisen jälkeen alkoi tuoksustakin nousemaan selkeänä tuo lakritsi. No nyt on ainakin taas erilaista kuin aiemmat "muutamat" verrokit ja ihan hyvällä tavalla. Maku on niin voimakas, ettei välttämättä Dupontin tyyliin kaatuisi isosta pullosta kitusiin (ja aivan liian hätäisesti), mutta eksotiikkaa siis löytyy, vaikka juotavuus vähän kyykkääkin. Reittaan keskikastiin, vaikka ehkä spesiaaleihinkin olisi voinut.  

Woohoo! Yli kuudenkympin mentiin kokonaismäärän ollessa nyt 61 eri varianttia. Muutama on vielä varastossakin. Lopuksi lienee vielä jonkinlaisen yhteenvedon aika, mutta ei siis vielä.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)


Varsin jees:
Ter Dolen Armand
En Stoemelings Tanteke

Vähän kehnommat:
Silly Double Enghien Blonde

Spesiaalit:  

Saisonkesä 2019: Surfine / Belgoo / Ardennes

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
En tiedä onko kesää enää jäljellä, mutta saisoneita on. Ei nyt varsinaiseti oluina, mutta julkaisemattomina arvioina ainakin. Tässä taas kolme kovaa kontenderiä fiilispohjaisen rankingin kärkisijoja havittelemaan.

Dubuisson Surfine
6,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva
 

Pullon voimakas suhahdus jo kertoo painetta olleen ja lasiin kaatuukin aluksi lähinnä vain vaahtoa. Ei kuitenkaan yhtään lähtenyt kiipeämään pullon kaulaa ylös, joten kuulunee asiaan. Tuoksusta on vaikea saada otetta runsaan vaahdon takia, mutta maku on varsin runsaan humalainen kunnon katkeroineen ja kaikkineen ja belgihedelmääkin löytyy melko raikkaasti. Mausteisuuttakin on jo anismaisuuteen asti ja hunajaa tuntuvasti. Hiilihappoja on todella runsaasti ja se häiritsee nautittavuutta aluksi, mutta rauhoittuu toki loppua kohti. Humalaisuus on plussaa, mutta muuten ei mitään sen ihmeellisempää. Normaalia mausteisempi keskitason saison.

Belgoo Saisonneke Bio
4,4% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva | Luomu
 

Aiemmin maistettu Belgoo Saisonneke Extra nousi ylimpään kategoriaan, mutta maistetaas miten käy tälle Bio versiolle. Kirkkaan kultaista olutta se tämäkin on. Extran muistelen olleen vähän utuisempaa. Tuoksu on raikas ja houkutteleva. Siinä on ”belgihedelmää” ja kukkaista humalaisuutta sekä hieman mausteisuuttakin. Hetken lämmettyään tuntuu hieman kuin lasista nousisi rikin tuoksua, mutta ei silti joka nuuhkaisulla eli saattoi olla kuviteltuakin. Maku on kuivahko ja tietysti kepeärunkoinen, mutta runsaamman puoleinen humalointi tekee loppuvedosta silti miellyttävän, eikä vetistelyyn sorruta missään vaiheessa. Vehnäkin pyöreyttää tuntumaa sopivasti. Oluen paras osuus on yllättäen tosi humalaisen hedelmäiseksi kääntyvä loppuhuipennus vasta nielaisun jälkeen. Hieno olut se tämäkin Belgoo on ja kärkipäähän kuuluu ehdottomasti. Nämä kaksi Belgoon Saisonnekea todistavat sen, että hieman matalimmillakin prosenteilla saadaan erinomaisen makuisia oluttyylin edustajia. 

Ardenne Saison Biére Sauvage
5,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala (Hallerthau & Cascade), hiiva (jälkikäytetty pullossa brettanomycesillä)

Melko kirkas, kultainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Tuoksussa on hieman saman tyylistä ureaista vibaa kuin Omnipollon ja Prairien Potlatchissä. Se on tietysti brettan tuottamaa. Saisonhiivan mausteisuutta ja ”belgihedelmää” löytyy sekä toki myös tuntuvaa humalaisuutta. Maku on hyvä. Sopivan kuivakka, miellyttävästi tallimaisen brettainen ja runsaan katkeroitukin. Cascade ei erotu mitenkään erityisesti, vaan se tuntuu jäävän brettaisuuden jalkoihin, kuten näissä monesti käy. Hieman ruohoisuutta tai jotain karkeampaa lopussa on, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin kirkkaasti positiivisen puolella. Asiallinen meininki, mutta kärkipäähän ei nyt kuitenkaan ole asiaa. Se joku tietty hekumallisuus puuttuu. Kaikki ei asetu kohdilleen. Lähellä ollaan, mutta laitetaan nyt kuitenkin keskimmäiseen, koska fiilis sanoo niin.

Tällä hetkellä maistettuja saisoneita tämän "kesän" aikana 58 ja vielä tulee lisää.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)

Belgoo Saisonneke Bio

Varsin jees:
Dubuisson Surfine
Ardenne Saison Biére Sauvage

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  

Olutarvio: Ruosniemen Viikate Kuu Kaakon Yllä A-olut

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 

Kuu Kaakon Yllä

Panimo: Ruosniemen Panimo, Pori
Oluttyyli: Vaalea lager / Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Prisma, Pori Mikkola)

Keväällä 2017 lanseerattu Pohjoista Viljaa lager sai tänä vuonna jatkoa Kuu Kaakon Yllä A-oluen muodossa. Kyseessä on edelleen kouvolalais-porilainen yhteistyö, sillä oluen valmistuksesta on tälläkin kertaa vastannut porilainen Ruosniemen Panimo. 10 vuotta täyttänyttä Kuu Kaakon Yllä albumia juhlistava juoma on takaetiketin mukaan "perinteisellä saksalaisella Hallerthau Mittelfrüh humalalla humaloitu raikas pils-tyylinen olut". Vahvuutta on ns. A-oluen verran eli 5,2% ja termi on painettu myös etuetikettiin. Vanhat oluen veroluokat poistuivat käytöstä jo vuonna 1994, mutta Viikatteen tapauksessa nelosolutta kuvaavan A-olut termin käyttö vielä suotakoon ja ilman pitkiä hampaita.



Väriltään yllättäen hieman verenpunaisen, eikä niinkään kalpean kuun kelmeä. Toisin sanoen siis tässä tyylissä oluet ovat yleensä vaaleampia. Syvän oranssi ulkonäkö vaalealla vaahtokukalla on toki silti erittäin kaunis. Oluen tuoksu on varsin rehevästi leipäisen maltainen ja humalointi erottuu yrttimäisenä ja hieman kukkaisena. Makukin alkaa täyteläisen maltaisena, antaen vaaleamman leipäisyyden viereen hitusen setsuuriakin. Makeamman puoleisesta mallaspohjasta johtuen humalien katkeruus alkaa kerääntymään kielen takaosiin verkkaisesti terävämmän kertapurennan sijaan. Nielaisun jälkeen sitä on kuitenkin riittävästi ja se kantaa oluen miellyttävään pehmeään jälkimakuun, jossa humalien aromikkuuskin pääsee paremmin esiin.


Selvästi tuhdimpi ja maltaisempi kuin aiempi Pohjoista Viljaa lager ja jos nyt tyyleistä nillitetään, ja niistähän me olutnörtit nillitetään, niin perinteisen pilsin kanssa tällä ei ole paljoakaan tekemistä. Maltaisempi Vienna Lager tai Dortmunder olisi ehkä lähempänä. Olut on joka tapauksessa laatutasoltaan moitteeton, maultaan pehmeä ja täyteläinen sekä juotavuudeltaan hyvä. Varmasti enemmän kuin kohdillaan myöhäisen mökkisaunan jälkeen järven ylle nousseen kuun valossa.

Yhteenveto

Pehmeä, vaivatta kaatuva, maukas
ARVOSANA: 8+

Saisonkesä 2019: Fiskars / Honkavuori / Mathildedal

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Saisonkesä jatkuu kolmen jo pari viikkoa aiemmin maistetun kotimaisen saisonin voimin. Näitä arvioita on muutenkin jäänyt muutama piippuun, mutta puretaan ruuhkaa nyt syyskuun puolella. Tässä siis kolme kotimaista, joista Fiskarsin ennestään tutussa oluessa on brettanomyces hiivaa, Honkavuorella on perinteisempi Blonde (ei siis saison, mutta tässä kattauksessahan menee myös blonde ja farmhouse ale) ja lopuksi vielä Mathildedalin viherherukan lehdellä maustettu saison. Fiskars on alkovahvuinen, toisia saa myös kaupoista.

Fiskarsin Funky Luomu
6,5% | Vesi, luomuohramallas, luomuhumala, brettanomyces, hiiva
 

Fiskarsin vanha tuttu Funky Luomu nyt uudelleen maistoon saisonkesän hekumoinnin yhteydessä. Utuinen punertavan oranssi olut, jonka vaahto on ilmava. Muistin olevan vaaleampi, mutta ilmeisesti muistin väärin. Tuoksu on melko mieto, tarjoten lähinnä villihiivaista hapokkuutta eli tallia ja nahkasatulaa ja hieman hedelmäisyyttä ja mausteisuutta. Maku on pehmeä, mutta kuivakka ja hieman hapokas. Katkerointi on hyvin kevyt, mutta purevuutta tulee hapokkuudesta ja kevyestä mausteisuudesta. Hieman omenan- tai päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” sekä maltaisuutta. Tasapainoinen olut, jonka olen aikoinaan toimivan hyvin juustojen kanssa. Keskikastin tavaraa tässä kattauksessa.

Honkavuoren Carelian Blonde
5,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva


Lasiin kaatuu vaalean blonden sijaan tummemman oranssinen olut. Tuoksussa on belgihiivan mausteisuutta, hunajaisuutta ja maltaisuutta sekä vehnäoluen mieleen tuovaa neilikkaisuutta. Maku on tyyliin nähden melko makean maltainen ja vain keskiverrosti hiilihapotettu, kun taas yleensä pullokäytetyt belgiblondet ovat runsaamman hiilihappoisia, joka luo niihin sen tietyn raikkauden. Toki tässä maltaisuuskin korostuu belgiveljiin nähden ja värikin on tummempi. Parhaiden blondejen iskevästä raikkauden huumasta siis jäädään, mutta belgihiivan elementit muuten ovat hyvin esillä ja loppuvedossa katkerokin kutittelee sopivasti. 5,5% raja ei salli sitä blondelle tyypillistä 6-7% alkoholipitoisuutta, joten senkin puolesta homma jää hieman vajaaksi - ja kyllä, se vaikuttaa makuun, halusitte sitä tai ette. Ihan mukavan juotava olut kuitenkin on ja blonde saakin olla hieman konservatiivinen, joten sijoitetaan nyt hieman armollisesti keskikastiin. Liiallinen maltaisuus ja makeus kuitenkin vaivaa ja lainsäädäntökin toimii rajoittimena - belgioluessa kuuluisi saada painaa ahtimet hehkuen.

Mathildedal Kevät
5,5% | Vesi, ohramallas, kaurahiutale, viherherukan lehti, humala, hiiva


Utuinen kultaoranssi olut, jonka vaahto on valkoinen. Tuoksussa on raikasta herukkaisuutta, omenaista ja päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” ja hyvät saisonhiivan mausteiset esterit. Kaikki kohdillaan ja oikein miellyttävästi tulee tuo herukanlehden aromi myös mukaan, sopii tosi hyvin saisoniin. Maku alkaa raikkaana ja belgihedelmäisenä, kääntyen kuitenkin lopussa pehmeämmäksi ja täyteläisemmäksi, jolloin makeuttakin hiipii kehiin ja se taas syö hieman sitä tiettyä purevuutta, jossa itse saisoneissa pidän. Kyllä tässä katkeroa silti riittävästi on, joten ehkä se on tuo kaurahiutale joka kokonaisuutta hieman pyöristää. Maku on kuitenkin erittäin miellyttävä ja selkeästi ja raikkaana maistuva herukanlehti tuo kokonaisuuteen uniikkiutta. Monet fiilispohjaisen rankingin kärkipäähän sijoittamani saisonit ovat olleet hieman hyökkäävämpiä, mutta tässä kaikki palikat sopivat niin hienosti yhteen ja herukkaisuus sopii saisoniin kuin kataja sahtiin, niin ei siinä pieni kaurainen pehmeys haittaa - kärkipäähän siis! Hieno olut! 


Arvioitujen kokonaismääräksi nousee siis 55 eri olutta ja ne jakaantuvat seuraavasti. Kärkipäässä 21, keskikastissa 29, kehnommissa 2 ja spesiaaleissa 3. Muutamia jo arvioituja on vielä tulossa ja yksi kotkalainen Farmhouse Ale vielä maistamattakin, jaksaa jaksaa!

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)


Varsin jees:
Ægir Sorachi Saison 
Fiskars Funky Luomu
Honkavuoren Carelian Blonde

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  
Tilaa: Blogitekstit (Atom)