Isojen belgien parissa jatketaan ja panimona edelleen Chimay, jonka tripelistä Cinq Centsistä kirjoitin viime viikolla. Panimosta tuli siinä yhteydessä jo kirjoitettua, joten toiston välttämiseksi ei mennä samoihin aiheisiin nyt. Omistamistani kirjallisista lähteistä Roger Protzin Heavenly Beer, joka tosin on jo vuodelta 2002, kertoo maltaina toimivan vaalean pilsner maltaan ja humalina saksalaisen Hallerthaun ja amerikkalaisen Galenan. Samat humalat kuin tripelissä siis. Oluen tummemman värin olisi tässä tapauksessa tultava lisätystä sokerista / sokerisiirapista. Vuoden 2009 Good Beer Guide Belgium arvelee 30% kaikesta mäskin sokerista tulevan muista kuin maltaista (lisätyt sokerit / tärkkelykset) ja kaiken panimon käyttämän humalan olevan ekstrakteja, eli panimossa ei käytettäisi ollenkaan kukintoja tai pellettejä. Chimayn hiivakannan kerrotaan byo.com sivustolla olevan samaa kuin kotipanijoillekin saatavilla olevat Wyeast 1214 Belgian Ale tai White Labsin WLP500 Trappist Ale.
Vahvin ja legendaarisin Chimayn trappisti-oluista on tämä Blue tai isosta pullosta ihan vaan Grande Réserve. Tämä tuli nettitilauksestani tänä vuonna ja oli ilahduttavasti siis jo valmiiksi 2018 vuodelta eli ikääkin on tälle oluelle sopivasti. Aivan nuorena olen tämän todennut olevan jokseenkin hyökkäävä ja se sitten iän myötä asettuu paremmin uomiinsa pehmeämmäksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi.
Chimay Grande Réserve 2018
9% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet, hiiva
Punaruskean oluen ylle nousee beigevivahteinen vaahto joka gobletin päällä kestää pitkään. Tuoksun kuivatun hedelmäinen ja hieman rusinainen aromikkuus merkitsee minulle kotiin paluuta. Tätä on nimittäin juotu aiemminkin. Joskus Carlsbergin pilsnerilasista kun ei mistään oluttyyleistä vielä mitään ymmärtänyt ja myöhemmin sitten ihan aidosta Chimayn lasista niin kuin nytkin, mutta aina se on hyvältä maistunut. Rakkaus tosiaan syttyi jo ihan harrastuksen alkumetreillä, eikä silloin tosiaan muuta tiennyt kuin sen että Chimay on muuten sitä tummaa olutta ja aikalailla hyvääkin. Tuoksussa on mausteisempikin särmä, mutta kirjallisten lähteiden mainitsemaa erityistä humalaisuutta en tästä löydä. Tripelistä sen vaivatta löytää, on jotenkin selvemmin esillä siinä. Joskus tässä viehätti sellainen tietty pehmeys ja vahvuuteen peilattuna vaivaton nautittavuus. Pehmeyttä en enää niinkään allekirjoita, sillä ikääntyneessä isossa pullossakin tuntuu nykyään olevan hiilihappoja melkoisesti ja terävämmän mausteista särmää ja katkeruuttakin lopussa jokseenkin tuntuvasti. Potkua siis ja makua, mutta sittenkin huomattavasti yksioikoisemmin kuin esim. St. Bernarduksen Abt 12:ssa.
Ei tässä nyt tunnu olevan sellaista moniulotteista syvyyttä. Hyvää toki, mutta ei edes lähellä erinomaista. Klassikkostatus on ilman muuta ansaittu aiemmilla meriiteillä, mutta odotin tälläkin kertaa parempaa ja siksi tämä tuntuu nyt pienoiselta pettymykseltä. Jos valita pitäisi, niin Chimayn sijaan olisin tässä tapauksessa ottanut ennemmin vaikka Gulden Draakin - ja se on tilanne, jota ei ennakkoon oluita nettikaupan koriin valitessa mitenkään olisi pystynyt itselleen perustelemaan. Hyvä olut siis, mutta ei tällä kertaa tunnu maineensa veroiselta. Parhaat maut saa esiin vasta kun olut on seisonut pitkälti tunnin avoinaisessa pullossa ja liialliset hiilihapot ovat asettuneet. Silti vahvuus tuntuu hieman läpi, vaikka esim. paremmin vahvuutensa kätkevän Gulden Draakin prosentteihin jää vielä matkaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.