Maistossa Rocking Bear Brewers Malminpää Imperial Stout & Malminpää Imperial Stout Cask Edition

Milloinkohan olen viimeksi edes juonut imperial stoutia, tuota oluiden kuninkaallista? Vahvaa, tummaa, paahteista ja yleensä niin kovin herkullistakin. Tällaiset oluet vaativat sen tietyn hetken. Sen tietyn hiljentymisen ja paneutumisen. Niitä ei vaan nautita ohimennen muita puuhaillen, vaan itse ainakin haluan pyhittää hetken kunnon imperial stoutin nauttimiseen. Nyt näitä olisi tässä oikein kaksin kappalein Rocking Bear Brewersin panimonmyymälästä ostettuina. Pääsiäisen pyhät on meneillään ja talokin jo pääosin hiljentynyt yöpuulle. Vaikuttaisi siis oikealta hetkeltä ottaa maistoon pari Porin karhua.

Malminpää Imperial Stout

10,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Mustanpuhuvaa ja vähäiseltä vaahdoltaan mokkaista olutta. Tuoksu nousee lasista intensiivisen paahteisena, kahvimaisena ja hieman konvehtimaisen suklaisena. Kahvi ja paahteisuus pinnalla. Humalien aromeitakin mukavasti. On herkullinen tuoksu. Juuri sellainen runsas ja voimakas kuin kuningaslajissa pitääkin. Maku on myös voimakas ja mahtavan tasapainoinen - kaikki on niin hyvässä harmoniassa, että minulle ei ainakaan jää mitään valittamisen aihetta. Sen kuin nauttii vaan. Kahvia ja paahteisuutta alussa. Keskellä suklainen herkkuvaihe, humalaa mukavasti sekä katkero- että aromipuolella ja loppuvedossa sitten lakritsaisempaa kuivempaa vetoa. Nielaisun jälkeen lämpöä, joka jo pimenevässä pääsiäispäivän illassa tuntuu hyvältä. Mukavan täyteläinen, runko kantaan voltit ongelmitta. Otin tölkit sisältä huoneenlämmöstä suoraan ulkoruokintaan ja jopas toimii hyvin. Älkää siis viilennelkö tällaisia herkkupaloja paljoakaan. Tämä perusversio oli ainakin erittäin hyvä, maistetaan seuraavaksi tynnyröity.

Malminpää Imperial Stout Cask Edition

10,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Sen enempää tietoa ei tölkki kerro missä tynnyrissä tai mahdollisesti tynnyreissä tavaraa on kypsytelty, mutta nyt siis tismalleen samoilla spekseillä tynnyrikypsytetty Cask Edition maistoon. Vaahtoa muodostuu enemmän, mutta ei sitä kuvaushetkellä enää paljoa jäljellä ole. Tämä on toki vahvoissa oluissa aivan tyypillistä. Perusversion kahvimainen, runsaan paahteinen ja miellyttävä tuoksu löytyy, mutta nyt hieman vaniljaisella ja terävämmän alkoholisella särmällä. Onko se viskiä, giniä tai peräti rommia niin sitä en osaa sanoa. Todella herkullinen tuoksu kuitenkin, tuntuu jotenkin hedelmäisemmältä kuin tuo perusversio, kuitenkin se sama henki säilyttäen. Tuoksusta päätellen kypsytysaika on ollut maltillinen, koska perusversio on hyvin tunnistettavissa. Maku vahvistaa tämän. Erittäin maistuva perusversio on runkoa myöden tallella, mutta selkeällä terävämmällä lisäpotkulla. Vaniljaisuutta keskivedossa nyt suklaan kaverina - nämä kaksi sopivatkin hyvin yhteen. Jälkimaku on kuivempi ja tynnyröinti korostaa vahvuuden tuntua. Vaikea valita kumpi on parempi, eikä se toisaalta ole tarpeenkaan. Molemmat ovat kuitenkin erinomaisen hyviä ja loppu onkin sitten makuasioita. Itse nautin yhtäläisesti molemmista. Tynnyrikypsytyksen pituus on tässä Rocking Bearilla omaan makuuni juuri kohdillaan, perusoluen runko ja maut ovat pääosin tallella ja tynnyri tuo siihen lisää sitä omaa tuntumaansa. Toisinaan törmää niihinkin, joissa tynnyri on vallannut koko maun ja runkokin on kadonnut jonnekin oksidaation syövereihin. Sitä ongelmaa ei tässä ole, ei puhettakaan siitä.

Kaksi erinomaista imppiä siis Porista, tuosta rakkaasta naapurikaupungistani. Kyllä se vaan Rocking Bearkin on löytänyt oman identiteetin ja järjestään kaikki reseptit ja oluet ovat laadukkaita sekä tasapainoisia. Sääli olisi jos tämäkin homma koronan myötä kariutuisi, joten jos mahdollisuuksia on niin käykää panimon myymälässä ja ottakaa Malminpäät vertailuun. Minulle ainakin tuli tästä ainakin oikein mukava ja lämmin olo.

Hefebattle: Schneider-Weisse vs Andechs vs Linden Brewery

Kirkonpyhien johdosta on hieman pidempi viikonloppu meneillään, joten tässähän ehtii kehittelemään kaikenlaista. Pienpanija Linden julkaisi uuden hefeweissen ja kipaisi sitä pari pottua tänne taajaman ulkopuolelle eristyksissä napanöyhtää keräilevälle blogistillekin. Katsahdin jääkaappiin ja siellähän oli vehnät myös Schneiderilta ja Andechsilta, joten mielestäni kaikkein eniten reilua olisi verrata juuri ensimmäisen perusvehnänsä julkaisseen pienpanijan tuotetta näihin pidemmän linjan saksalaiskonkareihin. En kuitenkaan nauti oluita rinnakkain, vaan kaikessa rauhassa peräkkäin. Otetaan sakut ensin ja katsotaan sitten mikä on Lindenin kohtalo.

Schneider-Weisse Original German Hefe-Weizen Ale

5,4% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva

Entinen Unser Original tai Tap 7 eli Schneiderin perusvehnä tunnetaan taas eri nimellä ja etikettikin on päivitetty. Hieman normi hefeä tummempi tämä näemmä on, kuten muistinkin. Tuoksussa on neilikkaa, mausteita ja banaania - voimakkuuden mukaan järjestettynä. Ei siis se kaikkein banaanimaisin vehnä, vaikka sitäkin on. Raikas ja vehnäksi varsin humalainenkin. Maku on myös mausteisempi ja terävämpi, ei niin makea kuin vehnät yleensä. Katkeruuttakin kertyy kevyesti. Neilikkaa on runsaasti, banaania vähemmän. Mallaspohjassa on vähän toffeemaistakin sävyä, mutta toki vehnäisyyttä löytyy enemmän. Mukavan täyteläinen suutuntuma. Eli vaikka makeutta ei niin paljoa ole niin runkoa kuitenkin on - se tekee juotavuudelle hyvää. Varsin runsasmakuinen ja hieman särmikkäämpi kuin se tyypillinen normivehnä. Tykkään kovasti, mutta kyllä Ayinger ja Weihenstephaner taitaa omissa kirjoissani olla silti edellä. 

Andechs Kloster Weissbier Hell

5,5% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, humalaekstrakti, hiiva 

Andechsin vehnä on aiemmin maistetusta Schneiderista poiketen enemmän ”normaalin” vehniksen näköinen. Vaalea, oranssihtava, samea ja tietysti vitivalkoiselta vaahtokukaltaan runsas ja kestävä. Tuoksu on pehmeämmän banaanimainen, edelleen runsaan neilikkainen, ei niinkään mausteinen. Hieman taikinaisuutta tai sellaista hiivaisempaa vehnäisyyttä mukana. Maku on banaanimainen, hedelmäinen, neilikkainen ja vehnäinen. Ei juuri mausteisuutta tai humalaa, mutta ehkä rahtunen hunajaista saksalaisen bockin mieleentuovaa tuntumaa. Schneideriin verraten makeampi, mutta ei vehnäksi vielä erityisen makea. Raikas on kyllä ja kaatuu vaivattomasti. Viehätysvoima ei kuitenkaan ole Schneiderin veroinen, en sitten tarkemmin osaa tulkita mistä moinen johtuu. Ehkä tämä on tällaiselle hieman enemmänkin vehnäistä maistaneelle vaan niin lähellä sitä peruslinjaa, että sävärit ovat vähissä - nautittavaa ja maukasta olut kuitenkin kiistatta on. Keskivertoa parempaa vehnää. 

Linden Hefe

5,2% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva 

Perusvehnää paikallispanimolta. Ei siis kikkailua vaan nimensä mukaisestikin ihan vaan hefeä. Vaalea, samea ja vaahdoltaan kuohkea. Vaahto kestää saksalaisverrokkeja lyhyemmän ajan, mutta kunnolliselta noin niin kuin muuten vaikuttaa. Tuoksu antaa kypsempää banaania, kohtalaisesti neilikkaa, vähän purukumia ja hieman mausteisuutta. Schneiderin ollessa mausteisempi ja Andechsin neilikkaisempi muodostuu tästä tuoksultaan iltaman pehmein ja ehkä banaanisinkin. Maku on erittäin hyvä. Banaania runsaasti ja runsas vehnäinen runko. Humalaa vain vähäisesti, Schneideriin verrattuna jopa niukalti, mutta se sopii tähän pehmeämpään yleisilmeeseen hyvin. Suorastaan lempeän makuinen, linnunmaitoa, niin kuin tavataan sanoa. Täyteläisen pehmeässä suutuntumassa saisi olla hiilihappoa vielä enemmän saksalaisverrokkien tapaan, jotta se raikkaampi puolikin nousisi paremmin mukaan, mutta se on helppo lisätä jatkossa kun reseptiikka muuten on hyvässä jiirissä. Aika lailla lähellä Andechsin tasoinen vehnä tässä mielestäni on, varsinkin jos hiilihappoja vielä terävöitetään, mutta Schneiderin vetovoimaan ei tämäkään yllä. Siinä Schneiderissä vaan on ”sitä jotain”, jota onkin sitten vaikeampi määritellä. Laadukasta kamaa kuitenkin paikalliselta tälläkin kerralla. 

Joo, kivaa oli nautiskella vähän vehnäistä taas kerran. Lempioluttyylejäni ilman muuta. Kolme kertaa laatua lasissa niin eipä tässä valittamista ole. Maistelkaa, se on kehoitukseni tässä kohtaa. 

Olutarvio: Maku Brewing & Amorphis Legacy of the 1000 Lakes

Kuva: Maku Brewing / Amorphis

Legacy of the 1000 Lakes

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Kaupat, panimon oma myymälä
Muuta: Gluteeniton

Amorphis ja Maku Brewing jatkavat vuodesta 2015 asti kestänyttä yhteistyötään. Nyt viimeisimpänä on bändin mittavaa 30-vuotista uraa juhlistamaan pantu Legacy of the 1000 Lakes -olut. Yhtyeen juhlakiertueen keikkoja on jouduttu perumaan tämän vallitseman tilanteen vuoksi, mutta heinäkuussa Tavastialla järjestettävät kolme erikoiskeikkaa ovat ainakin vielä tapahtumassa. Peräkkäisinä päivinä 21.-23.7 on tarkoitus vetää keikat, joista kukin keskittyy bändin eri vuosikymmenten tuotantoon. Legacy of the 1000 Lakes on tietysti synttärien virallinen kisajuoma, mutta siitä pääsee nyt jo ottamaan tyypit kotioloissa, sillä sen pitäisi olla jo jalkautunut laajalla jakelulla kotoisiin kauppoihimme. 

Tämä pale ale tyylinen olut poikkeaa aiemmasta Lager from the 1000 Lakes oluesta varmasti monessakin mielessä, mutta päällimmäinen ero lagerin ja alen välillä on hiivassa, jolla olut on käytetty. Alehiivat, eli niin sanotut pintahiivat, toimivat parhaiten noin 20 asteen käymislämpötilassa, jossa ne tuottavat alkoholin lisäksi hieman hiivakannasta riippuen erilaisia hedelmäisiä tai mausteisia käymisaromeita olueen. Lageroluet taas käytetään lager-, eli pohjahiivalla, jonka suositeltu käymislämpötila on kylmässä, tyypillisesti jopa alle kymmenessä asteessa. Kylmässä käyvät hiivat tuottavat samalla tavalla alkoholia, mutta jättävät vähemmän käymisaromeiksi kutsuttuja piirteitä olueen. 

Tölkki on erittäin tyylikäs ja bändille sopiva. Sen toisella puolella (kuvassa yllä) esiintyy bändin vanhempi logo ja toisella puolella (kuvassa alla) uudempi logo. Kaiken muun hyvän lisäksi olut on myös gluteeniton ja vegaaninen, joten kaikki metallipäät ja miksei muutkin saavat nauttia siitä. Haluan myös muistuttaa pienyrittäjien, juuri kuten pienpanimoiden, hankalasta tilanteesta tällä hetkellä kun ravintolat on suljettu ja iso osa panimon myyntikanavista sitä kautta tukossa. En heti keksi montaa parempaa tapaa osoittaa tukea kuin ostaa ja nauttia esimerkiksi Amorphiksen kanssa yhteistyössä tehtyä olutta.

Eiköhän maisteta jo?

Kirkas hohtavan kultainen olut, jonka vaahtokukka on kestävä ja jättää tiheät pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on huomattavan hedelmäinen ja viljaisan maltainen. Siitä löytyy tuoreita tropiikin hedelmiä, jotka tällaiselle perheenisälle nousevat esiin Piltti paratiisisoseen mieleen tuovalla tavalla. Lisäksi hieman kiiviäkin. Kaikki hedelmäisyys tulee tietysti eri humalalajikkeista, joita tähän on käytetty, eli lisättyä hedelmää ei ole. Hieno kasvi on tuo hampunsukuinen humala. Todella hurmaava tuoksu. Maku on niin ikään erittäin runsas ja hyvä. Hedelmät tulevat hyvällä intensiteetillä ja monipuolisesti - alkuun tropiikin eksotiikkaa, joka loppua kohti tiivistyy sitruksisempaan suuntaan. Kuivahkoon jälkimakuun kertyy maltillisesti, mutta pitkäkestoisesti katkeroita. Olut on suussa pehmeä, mutta raikkaan rapsakka ja hiilihapoiltaan keskivertoa hieman maltillisempi - erittäin nautinnollisesti kaatuu. Nyt on kyllä kaikin puolin onnistunut bändiolut - ei pliisuilua, vaan runsaasti makuja, mutta ei myöskään sorruta kikkailuun vaan juotavuus pysyy myös erinomaisena. Tällainen sopii täydellisesti ihan vaan juotavaksi, mutta menee erittäin hyvin myös tulevan grillikauden ruokajuomana. Kiitettävän arvosanan saa antaa, mikäs sen mukavampaa. Tähän on hyvä päättää arvio ja suunnata jääkaapille seuraavaa tölkkiä kohden.

Yhteenveto

Runsasmakuinen, silti erinomaisen juotava

ARVOSANA: 9