Kotiolutta: Panimo Duuni Yrtelö

Jyväskylän tuttu kaksitahtikone on virittänyt Braumeisterin kovaan iskuun ja priimaa tulee. Seuraavaksi kokeilevampaa keittiötä edustava Yrtelö, jossa hiivana norjan ihmehiiva kveik (kannasta ei tietoa). Mallaspohjassa laajalti kamaa ja mausteina kotimaista luontoa kuusenhavujen, katajanmarjojen ja suomyrtin muodossa. Suomyrtti on näistä itselleni tuntemattomin, joten tutkiskelin vähän ja löysin sellaisen tiedon, että viikinkisotilaiden arvellaan juoneen suomyrtistä tehtyä juomaa saavuttaakseen raivoisan taistelutilan. Katsotaan jääkö jälkipolville kerrottavaksi, että olutblogistin arveltiin juoneen suomyrtistä tehtyä juomaa saavuttaakseen raivoisan maistelutilan.

Yrtelö

7,4% | 39 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Red Active, Vehnä, Caramel 100, Chocolate Light

Humalat: Centennial

Hiiva: Kveik

Muuta: Kuusenhavu, Katajanmarja, Suomyrtti

Tekijän kommentit: 

"Yrteillä maustettu ale, sisältää myös humalaa eli ei ole gruitti. Yrityksenä tässä oli saada sellainen kiva raikkaan, mutta voimakkaan metsäinen aromi."

Kirkas tai kirkkaanlainen se on tämäkin hieman punertavan kuparinen ale. Tuoksu on raikkaan havuinen ellei jopa hieman mentholimainen sekä myös hieman karamellimaisesti ja hennon paahteisesti maltainen. Yllättävästi varsin kuusenkerkkäinen tuoksu, vaikka juuri kerkkää ei käytetty olekaan. Metsämansikkaakin raikkaasti. Miellyttävä. Vähän jenkkialen tuntua, mutta kuitenkin suomalaisella metsällä. Kveik ei tuoksussa ilmoittaudu vielä geimeihin, ellei sitten juurikin hieman mansikkaisena, vaan vaikuttaa käyneen varsin neutraalisti, kuten monilla tapana on. Varsinkin jos lämpötila pidetään (kveikille) maltillisen alhaisena. Maku on todella hyvä. Havuinen, mausteinen, melkein vähän kirpakkakin, mutta runsas maltaisuus kontraa sen nätisti. Hieman sellainen öljyinen suutuntuma, kuten havuisissa yleensä. Itselläni on kokemusta lähinnä katajan runsaasta käytöstä ja jotain samaa tässä on. Katkeruus puolestaan nokittaa maltaisuuden, mutta Centennialin sitrus pysyy taustatekijänä - oluen tähti on kuitenkin pitkään havuiseen sekä hedelmäiseen ja mausteiseenkin tuntuun rauhallisesti laskeutuva jälkiliuku, johon maltaisuus tarjoaa välillä vielä paahteista särmääkin. Makeuttakin jää vielä roikkumaan, mutta ainakin vahvuus pysyy täysin piilossa. Taas hieman mansikkaisuutta lopun liu’ussa - sen täytyy olla kveikistä. On se vaan niin kovin maittavaa tämäkin. Maltaasta jos nipistäisi pois niin mausteet pääsisivät vielä paremmin esiin, mutta olisiko se sitten tasapainosta ja sen tuomasta nautittavuudesta pois? Ehkäpä. Raikas ja maukas on näinkin. Tykkäsin kovin ja ehkä mielenkiintoisintakin maisteltavaa hetkeen. Maistelutila ei missään kohdin muuttunut vielä raivoisaksi, mutta ehkä nautittu suomyrtin määräkään ei aivan vastannut viikinkien nauttimaa määrää.

Kiitokset Duunille oluesta!