Koronaviruksen vuoksi matkailu on tällä hetkellä aika pitkälti pannassa, eikä olutmatkojakaan näin ollen pääse tekemään. Makumatkat sen sijaan ovat sallittuja ja jopa suositeltavia. Nyt vienkin itseni makumatkalle Küllitarhaan ja pyrin välittämään matkan tunnelmat tekstivälitteisesti myös kaikille teille. Küllitarha on witbier tyylinen olut, jonka taustalla on lahtelaiskaksikon muodostama Kyllikki Brewing. Kotipanimon laitteistoista ja prinsiipeistä on luettavissa laajemmin aiemmin maistamani Apex Sauce mango pale alen arviossa.
Küllitarha
4,4% | 13 IBU | Vesi, ohra, vehnä, kaura, korianteri, appelsiini, sitruuna, humala (EKG ja Saaz), hiiva
Tekijän kommentit:
"Tämän idea syntyi epäonnistuneen vehnäkokeilun jälkeen, kun haluttiin testata miten onnistuttaisiin sullomaan samaan pulloon meidän omia suosikkeja. Päädyttiin kokeilla minkälainen olut saataisiin tehtyä jos ryöstetään pohja Hoegaardenilta, hiiva Weihenstephanerilta ja mausteet Blue Moonilta. Lopputulos on kyllä lähellä mitä haettiin. Seuraavaa satsia vois vähän koittaa saada kuivemmaksi, josko sillä saisi mausteet pomppaamaan hieman tukevammin. Tämä oli meidän ensimmäinen testi uudelleenkäyttää hiivaa. Raikas vehnä missä himppasen banaania taustalla. Saunaseuraksi tositarkoituksella."
Etiketti on hillityn tyylikäs aina pienimpiä yksityiskohtia myöten. Ilman hiivoja kellertävämpi, mutta hiivoilla hieman rusehtavampi ja vaahdoltaan maltillinen, mutta kestävä ja kauniin pitsikäs. Tuoksussa on voimakas sitruunainen ja korianterinen aromi, joka on kyllä raikas, mutta terävämpi ja mausteisempi kuin witbiereissä yleensä. Appelsiiniakin, mutta hedelmäisesti, ei niinkään kuorimaisesti. Maussa on muuten raikkautta! Todella freesi sitruunainen ja appelsiinimaisen hedelmäinen alkumaku, joka kääntyy sitten korianteriseen suuntaan ja kuivuu yllättävän nopeasti jättäen edelleen korianterin elämään ja sisältäen myös vehnäisiä kaikuja. Hyvä raikkaus, mutta sellainen tietty vehnäoluen muhkeus ja pehmeys tästä kyllä puuttuu. Maukas hedelmäinen alkumaku katoaa suurilta osin ja turhankin nopeasti. Hyvän makuinen siis, mutta esiintyy loistossaan vain lyhyen aikaa - tähdenlennon tavoin. Ei jälkimakukaan ollenkaan epämiellyttävä ole, mutta alkumakuun verrattuna vaan kovin tyhjän oloinen. Tyylin parhaat ovat täyteläisempiä ja muhkeamman vehnäisiä sekä pehmeitä - hedelmäisyys jatkuu pidempään. Makumatka Küllitarhaan päättyy ristiriitaisiin tunnelmiin - hekumain huippu saavutettiin turhankin nopeasti eikä kohtaaminen kehkeytynyt sen suuremmaksi tarinaksi.
Varmemmaksi vakuudeksi testasin vielä argumenttieni paikkansa pitävyyden ja korkkasin viimeisimmän nettitilaukseni mukana tulleen St. Bernarduksen witbierin heti tämän perään ja toden totta - pehmeämpi, täyteläisempi ja pitkäkestoisempi maku siitä löytyi. Toki vahvuuttakin Bernarduksessa on enemmän, 5,5%. Kuitenkin tämä runko ja runsaan maun kantaminen aina loppuvetoon asti olisi tässä omina kehityskohteina jos kyse olisi minun reseptistäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.