Maistossa Mallasseppien lagerit Kultaranta ja Löyly

Tuli käytyä tuossa viime lauantaina Naantalissa kylpemässä ja tietysti samalla ajattelin tehdä paikallisia oluthankintoja. Mallasseppien panimon myymälä oli lauantaina kiinni, sen tietysti tarkastin etukäteen, joten hankinnat sijoitettiin K-Supermarket Ukko-Pekkaan. Mallassepät on kova IPA panimo ja hyllyssä olikin sekä Naantalin Eeppistä että legendaarista Lekaa, mutta siinä valikoimaa selatessa totesin etten ole itse asiassa koskaan maistanut panimolta ainuttakaan lageria. Lopulta ostopäätös kohdistui siis Kultaranta lageriin ja Löyly craft lageriin. Katsotaan miten kavereilta taittuu pohjahiivalla pano.

 

Kultaranta on näistä se ilmeisesti se perinteisempi. Etiketti kertoo oluen olevan suomalaisesta viljasta ja tsekkiläisestä Saaz-humalasta valmistettu olut.

Mallassepät Kultaranta 

5,2% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Utuinen, kullankeltainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Tuoksussa on viljavaa maltaisuutta, hieman ruohoa, keväistä kukkaniittyä ja Saazin tuomaa tsekkiläisen oluen pehmeän sitrushedelmäistä tuntua. Raikkaan lagerin laadukas tuoksu. Maku jatkaa samalla konstailemattomalla linjalla. Hyvä keskitäyteläinen maltillisesti hiilihapotettu suutuntuma. Hieman makeutta rungossa, mutta tasapainottavaa katkeroa sitä kontraamaan ja aromipuolelta mukavasti hedelmää siihen tueksi. Mukava suodattamattoman lagerin hieman ruohoinen kellerbierin tuntuma, joka toimii minulle hyvin. Raikasta, mutta pehmeää ja miellyttävää nautittavaa. Juontiolueksi kai tarkoitettukin ja siinä toimii, vaikka makuakin on. Hyvä ensikosketus naantalilaiseen lageriin. 

Seuraavaksi sitten craft lager tittelillä tuleva Löyly, jonka etiketistä löytyy sitten jo humalakäpyä ja kuvauksestakin lupailuja hedelmäisestä humalasta. Ajattelin tämän niin, että Kultaranta oli tämä "peruslager" ja Löyly sitten askel siitä eteenpäin voimakkaampaan suuntaan. Maistetaan.

Mallassepät Löyly

5,2% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Ulkonäkö on samankaltainen, ehkä hieman vaaleampi tai kirkkaampi ja vaahdoltaan pitsikkäämpi. No nyt lähtee jo tuoksussa - humalaa nimittäin on! Onpa mahtavat limenkuorimaiset ja herukkaiset aromit - aromeissa ei sinänsä ole mitään erikoista tai outoa, mutta se intensiteetti jolla ne lasista ulos puskevat on mahtava. Haiskahtaa Mosaicilta, mutta en sano mitään varmaksi eikä sillä mitään väliä loppujen lopuksi olekaan. Jos tuoksussa oli potkua niin sitä löytyy sitten kyllä maustakin, mutta ei ylitse vuotavasti vaan tasapaino huomioiden. Mallaspohja tuntuu Kultarantaa kevyemmältä, mutta se voi johtua selvästi voimakkaammasta katkeroinnista, joka kuivattaa jälkimaun nautinnolliseen hedelmäiseen loppuvetoon. Humalien hedelmäisyys siis tosiaan kantaa alusta loppuun asti - alun herukkainen ja eksoottisenkin hedelmäinen otanta kääntyy lopussa tiukemman sitruksen puoleen, edelleen raikkautta korostaen. Taustalla vaikuttaa kokoajan lagerin heleä maltaisuus eli kyllä tämän pintahiivasta sitä kautta selkeästi erottaa. Perkule, onpas raikkaan tuntuinen ja maukas, niin todella maukas. Tämä pääsi kyllä Kultarannan jälkeen yllättämään vähän puskista - tämä ei ollut siitä ainoastaan askel voimakkaampaan suuntaan vaan ihan kunnon harppaus tai kolme. Järisyttävän erinomainen.

Taittuu siis Mallassepiltä myös lagerit eli pohjahiivat, näin annan itseni tässä kohtaa ymmärtää. Löylyä lissää, löylyä lissää, löylyä lissää, mutta ei kiukaalle vaan Harrille, kiitos!

Arvioidut oluet ostettu Naantalin K-Supermarket Ukko-Pekasta.

Isot belgit: Corsendonk Pater Dubbel

Viimeisin nettitilaukseni sisälsi Corsendonkin 13 oluen setin ja lasinkin siihen kylkiäiseksi. Harvemmin tulee moisiin tartuttua, mutta nyt se tuntui jotenkin hyvältä eikä ole jälkikäteen kaduttanut. Olen maistellut nuo 13 pikkupulloa jo ja osan arvioinutkin blogini facesivuille. Yleisarvosana hyvä+. Noiden setissä tulleiden oluiden lisäksi tilasin panimolta toki isonkin pullon, jotta pääsisin sen myötä kirjoittamaan tämän artikkelin. Tässä on siis Corsendonk Pater Dubbel, joka virallisesti myydään kai pyöreän tinatörpön sisällä pullo paperiin käärittynä, mutta minulle tuli vain pelkkä paperiin kääritty pullo. Tämä ei haittaa koska en keräile tätä olutmemorabiliaa eli kierrätykseen vaan olisi mennyt moinen putkilo. 

Nykymuotoinen Corsendonk ei ole panimo vaan tuotemerkki, jota panee panimo nimeltä Du Bocq. Panimon nimikään ei välttämättä heti soita kelloja, mutta jos vielä kerron, että yksi heidän tuotemerkeistään on myös Gauloise, niin ehkä sitten jo kilkattaa. Gauloise Brune on nimittäin yksi Alkossa "ikuisesti" roikkuneista isoista belgipulloista. Suomesta löytyy maitokauppojen puolelta myös kelpo witbier Blanche De Namur, joka on niin ikään Du Bocqin tuotteita. 

 

Corsendonkia pantiin kuitenkin omassa panimossa vuoteen 1953 asti, jolloin panimo suljettiin ja tuotemerkkiä alettiin valmistamaan sopimusvalmistuksena muissa panimoissa. Nykyään kaikki Corsendonkit panee nimenomaan Du Bocq. Corsendonk Paterin, eli tämän oluen jota tänään nautin, kerrotaan valmistetun ensimmäistä kertaa vuonna 1906. Du Bocq on perheomisteinen ja jo kuudennessa sukupolvessa perustaja Martin Belotin jälkejäisten pyörittämä panimo. Ikää siis tälläkin operaatiolla jo on. Ensimmäiset Gauloise merkin oluet valmistettiin jo 1920-luvulla. 

Corsendonk oluiden valmistusprosessista kerrotaan sen verran, että keiton aikana lisäillään humalat ja mausteita, joista erikseen mainitaan tyypilliset korianteri, anis ja appelsiininkuori, mutta ei siis kerrota mihin oluisiin mitäkin laitetaan. Oluet hiivataan 22 asteessa panimon hiivalla ja käymisen aikana lämpötila saattaa nousta 26 asteeseen asti. Pääkäymisen jälkeen oluet lageroidaan eli varastokypsytetään nollan asteen tuntumassa muutaman viikon ajan. Kaikki Du Bocqin oluet myös suodatetaan, paitsi vehnäoluet kuten Blanche De Namur. Sen jälkeen pullokäymistä varten lisätään sokeria ja tuoretta hiivaa - näin muodostuu belgityyleille ominaiset eläväiset hiilihapot. Tämä jälkikäyminen kestää 12-14 päivää 25 asteisessa tilassa, jonka jälkeen olut on valmista myyntiin. Pari kuukautta menee siis keitosta pulloon. 

 

Tämän Pater Dubbelin etiketti ei mainitse raaka-aineista kuin ohramaltaan (sisältää ohramallasta).

 

Corsendonk Pater Dubbel

6,5% |  Sisältää ohramallasta

Lasiin kaatuva olut paljastuu reunoiltaan läpikuultavan tummanruskeaksi ja muodostaa ylleen mittavan beigevivahteisen vaahdon. Kyllä se ihan dubbelilta näyttää. Tuoksussa hurmaa raikas hedelmäisyys, jossa on päärynänkuorimaisia "belgihedelmän" aromeita  ja niiden taustalla tummempia kuivattuja hedelmiä. Tosi raikas hedelmäisyys ja varsinkin kun lasissa on tummahko olut - sen ei arvele ulkonäön perusteella olevan ainakaan näin raikkaan tuoksuinen. Monesti väri näihin tummempiin belgeihin tuleekin maltaiden sijaan tummasta sokerisiirapista - niin kai tässäkin. Maltaan hentoisia sävyjä ja mielestäni myös kevyttä kirsikkaisuutta nousee lasista. Hyvä tuoksu. Maku toimii myös. Mitään makupommeja tripelien tai vielä vahvempien quadrupelien tavoin dubbelit eivät yleensä ole eikä ole tämäkään. Mutta hyvän makuinen on ja tasapainoinenkin. Jälleen huomattavan raikas, vaikka nyt nielaisun jälkeen mukaan tulee mausteisuutta ja tummempia, hieman karamellisoituneita sekä paahdetun sokerisia sävyjä. Hetken lasissa lämmettyään tuoksun raikas hedelmäisyys on edelleen puoliksi tallella, mutta mukaan on tullut myös anista ja lakritsia sisältävää suuntausta. Etiketin nautintasuositusta 4-6 astetta voi pitää ehkä hyvänä aloituslämpönä, mutta toki aromit kunnolla avautuvat vasta hieman lämpimämmässä. Hyvän makuinen, belgiolueksi varsin täyteläinen, mutta ei kuitenkaan kovin makea eikä myöskään liian kovasti hiilihapotettu. Pidän todella onnistuneena tyylissään. Hedelmäisempi ja raikkaampi mielestäni kuin Westmalle Dubbel, mutta pakko myöntää että siitä on aikaa kun olen sitä maistanut viimeksi, mutta tällainen mielikuva minulla nyt on. Ei mitään vaikeuksia tissutella isoa pulloa - vielä kun olut muuttaa lämmetessään makuprofiilia tummempaan, monimuotoisempaan ja hitaasti maisteltavampaan muotoon niin viihtyyhän tässä.  

 

.

.

.

 

Jälkikirjoituksena todettakoon, että valitettavasti se kauppa josta olen näitä tilaillut eli Belgiuminabox on mennyt konkurssiin. Huomasin tämän viime viikolla kun lähdin katselemaan josko olisi maukkaita isoja belgejä tarjolla. Kaupan sivuilla sanotaan olevan huoltotoimenpiteitä käynnissä, mutta konkurssi-ilmoitukset löytyy netistä, joten se lienee sinettiä vaille valmista kauraa. Harmi homma, sillä tuoltahan tuli tilailtua useammankin kerran ja aina palvelu oli hyvää. Tsekkailin sitten muita vaihtoehtoja ja laitoinkin yhden tilauksen vetämään (mm. pari La Rullesia!), mutta palataan siihen sitten jos ja kun se tulee perille. 

Isot belgit: Rulles Triple

Isot belgit saivat päättää vuoden 2020 ja aloittaa vuoden 2021 kun vuoden vaihteen molemmin puolin nautiskelin lasillisen tätä belgialaispanimo Rullesin erinomaista tripeliä. Tämäkin oli syksyisen nettitilaukseni satoa.

 

Olen maistellut tätä vuonna 1998 perustetun pienehkön panimon olutta aiemminkin ja se oli mm. Alkon jouluolutvalikoimassa vuonna 2010. Panimoa vetää Grégory Verhelst, joka valmistui alalle vuonna 1997 ja heti siis seuraavana vuonna laittoi panimon pystyyn. Laitteistoa haalittiin jonkun aikaa ja ensimmäinen olut saatiinkin ulos vasta seuraavan vuosituhannen puolella maaliskuussa 2000. Panimomestarilla on tiukat periaatteet oluiden suhteen - ne käytetään avokäymisellä eli avoimissa sammioissa, koska näin hän kokee saavansa olueen enemmän aromikkuutta ja kaikki pakataan vain kolmenvartin pulloihin ja jälkikäytetään pulloissa. Tässä on siis panimo minun makuuni! 

 

Grégory hiivaa keräämässä (kuva: Beertourism.com)

 

Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että panimo aloitti Orvalilta haetulla hiivalla ja on sittemmin "kesyttänyt" sen omaan panimoonsa sopivaksi. Käymissammion pinnalta kerätään käymisen yhteydessä hiivaa talteen ja se käytetään sitten seuraavaan satsiin ja niin edelleen. Beertourism.com tietää erinomaisessa jutussaan kertoa, että viimeksi Orvalilta olisi tuoretta hiivaa haettu vuonna 2009 eli metodi toimii tehokkaasti. 

Panimo sijaitsee Belgian eteläisessä osassa Gaumen alueella. Luxemburgin ja Ranskan rajoille on vain parisenkymmentä kilometriä matkaa.

Triplessä vahvuutta on 8,4%. Pale ale ja pils -maltaiden ohella käymiseen on annettu lisäpotkua sokerilla, joka on tyylissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Humalina toimivat amerikkalaiset Warrior, Cascade ja Amarillo. Hiivana siis legendaarinen Orvalin hiiva - ja täytyy nyt muistaa, että se ei ole se brettanomycesiä sisältävä hiiva, sillä myös Orval käytetään ensin "perushiivalla" ja bretta lisätään vasta pullotusvaiheessa.

La Rulles Triple

8,4% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva

Kauniin kultaista ja vaahdoltaan muhkeaa olutta. Vaahto kestää pitkään ja jättää komeat pitsikuviot lasin reunoille laskiessaan. Oioioi mikä tuoksu! Viljavaa maltaisuutta, hunajaa, päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” ja se mikä erottaa ihan siitä perustriplestä on myös varsin tuntuva humalointi, josta irtoaa hedelmäisyyttä ja yrttimäisyyttä. Maku iskee lujaa - humalaisempi ja hedelmäisempi kuin tripelien keskitaso, mutta kuitenkin se parhaiden tripelien ydin säilyttäen. Mahtava viljainen sekä hunajainen pohjavire. Runsaasti kuivattua hedelmäisyyttä ja sitten tuoreempaa hedelmänkuorimaisuutta sekä mausteisuutta myös. Hyvä pitkäkestoinen katkero saadaan vielä loppuvetoa kruunaamaan. Nielaisun jälkeen humalien hedelmäisyyttä nousee vielä mukaan. Todellista herkkua. Perinteinen, mutta modernilla kulmalla humaloinnin suhteen. Aivan todella erinomainen tripeli. Jotain samaa Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripeli kanssa, mutta kuitenkin lempeämmin - tripelmäisemmin. Taidokkaasti kun jenkkihumalaa yhdistää muuten jo laadukkaaseen ja toimivaan pohjaan niin kyllä se vaan nostaa tasoa vielä ylemmäs. 

 

Erinomainen päätös vuodelle 2020 ja vielä parempi alku vuodelle 2021 - onhan toinen lasillinen aina ensimmäistä parempi. 

 

Maistossa St. Bernardus Tripel ja Triporteur Nipple Trippel

Yhä harvinaisemmiksi käyvät pakkassäät jatkuvat täällä Rauman rannikolla. Ilma on tyyni ja rauhallinen pikkupakkasen paukkuessa. Nämä ovat juuri niitä talven parhaita iltoja vetäytyä kotaretriittiin parin hyvän oluen kera. Tänään valikoin kellarin valikoimista pari etämyynnillä Euroopasta tilattua tripeliä, joita en nyt nauti rinnakkain vaan peräkkäin, mutta kuitenkin toisiinsa verraten. Tässä on sellainen sopivasti kutkuttava klassikko vastaan uudempi aalto asetelma, kun vastakkain on St. Bernarduksen hieno ja klassinen tripel sekä uudempi Triporteur Nipple Trippel, jonka alaotsikkona on ”we brewed a classic tripel”. Maistetaan siis mikäli uudempi panimo on sanansa mittainen ja seisoo tasavahvasti klassikon rinnalla. 

 

 

Bernarduksen klassikossa vahvuutta on 8% ja ainesosina ohramallas, sokeri, humala ja hiiva. Triporteur on hieman vahvempi kellottaen 8,5% ja neljän viljan pohjalla mennään eli ohraa, vehnää, kauraa ja ruistakin löytyy. Muista ainesosista ei mainintaa. Näkemystä aiheeseen pitäisi löytyä sillä tein aika hyvän pohjatyön tripelien maisteluun tuossa 2019 kesällä kun maistelin reilut 40 eri tripeliä. Aloitetaan tulokkaasta. 

 

Triporteur Nipple Triple

8,5% | Ohraa, vehnää, kauraa, ruista 

 

Oranssihtavaan kallistuvan värinen ja vaahdoltaan belgityyliseksi varsin niukka olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin jättäen ns. ”pitkät jalat” eli vahvuutta ja kenties jäännössokereitakin löytyy. Tuoksu on hyvä ja nousee lasista tarjoten alkuun appelsiininkuorimaista ja aprikoosimaista hedelmää tripelille tyypillisten kuivattujen hedelmien oheen. Hunajainen makeus leijailee taustalla tuhtina. Maku alkaa hunajaisen makeana ja hedelmäisenä. Makeus kantaa jälkimakuun asti varsin täyteläisenä, eli sellainen parhaiden belgien ja tripeleiden puraisu ja sen myötä nautinnollisesti petollinen juotavuus tästä puuttuu. Makua kuitenkin on ja hyvää sellaista. Tosi hunajainen ja pehmeä tuntuma myös hiilihappoisuudeltaan, runsaasti kuivahedelmää jopa sokeroitua banaania ja aprikoosia. Sellaista naposteltavaa. Pieninä siemauksina ja kiireettömästi nauttien oikein miellyttävää olutta, mutta ei tällä tripelien kärkikahinoihin asiaa ole. Makeutta on niin paljon, belgioluelle aivan epätyypillisen paljon. Lempeä Leffe on tämän rinnalla tiukkaa tavaraa. Triporteur vie kuitenkin pehmeyden linnunmaitomaiselle tasolle - vai onko Nipple Trippel sittenkin kumarrus äidinmaidon suuntaan? Reittausblogi ei tällä kertaa tavoittanut Arttu Wiskaria antamaan tähän lausuntoa. Pehmeää ja makeaa joka tapauksessa on, mutta runsaan hedelmäistä ja hyvän makuista myös. Oluena hyvä, tripelien mittapuulla ei kovin kummoinen.

 

Sitten pari makkaraa perunasalaatin kera ja jälkiruuaksi jo aiemmin itselleni tuttu St. Bernardus. 

 

St. Bernardus Tripel 

8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva 

 

 

Vaaleamman kultainen ja vaahdoltaan runsas tulkinta. Tuoksu antaa voimakkaan hunajaiset ja kuivahedelmäiset piirteet eteen ja taustalle nousee mausteisuuttakin. Selvästi raikkaan aromaattisempi kuin aiempi neljän viljan tripel. Päärynänkuorimainen hedelmäisyys suorastaan pirskahtelee lasista parhaiden belgitripeleiden tapaan. Maku on erinomainen ja suutuntumakin tripelille tyypillisempi eli vaikka runsautta löytyykin niin makeutta ei ainakaan loppuvedossa enää liiemmin ole ja humalaisuutta sekä katkeroakin löytyy. Hyvät raikkaat hedelmät ja totuttuun tapaan ”belgihedelmäisesti” eli omenan- ja päärynänkuorimaisuutta nousee esiin ja pientä mausteista käymisesteriä myös. Hieno klassinen tulkinta. Ei aivan ykkösluokan kamaa esim. La Trappen tai Karmelietin tapaan, mutta aivan niiden kannassa. Hieno nauttia panimon omasta lasista tässä ympäristössä. Totaalista rauhaa ja harmoniaa. Onpa hienoa istuskella kodassa taasen. Varsinkin kun olut maistuu hyvälle. Muutama ilta täällä on vuosien saatossa tullut vietettyä ja vaikka lapsetkin monesti ovat mukana niin näin yksin istuessa pääsee kuitenkin aivan erilaiseen tunnelmaan - ulkomaailma unohtuu pariksi tunniksi kokonaan.

Kotiolutta: BBHBC Morning Coffee Imperial Stout

Kotiolutta Eurajoelta maistoon taas. Tekijän edellinen kotiolut Old Fart Barley Wine oli erinomainen ja siinä, kuten tässä imperial stoutissakin on käytetty tekijän omalta pihalta kaadetun tammen lastuja. Lisäksi kuten Morning Coffee nimikin antaa olettaa on sekundaariin mennyt kahvia, eikä mitä tahansa kahvia vaan kenties yhden Suomen pienimmän kahvipaahtimon eli Eurajoen kuntaan kuuluvan Rikantilan Capri Coffeen paahtamaa meksikolaisen Sicobin tilan kahvia. Vahvuutta jytkyllä on noin 11,5% ja katkeroarvoa laskennallisesti muikeat 96 IBU.

 

BBHBC Morning Coffee

11,5% | 96 IBU | 118,5 EBC

 

Maltaat: Pale Ale, Delicacy Caramel Rye, Cookie, Black, Chocolate, Wheat, kaurahiutale ja fariinisokeri

Humalat: Magnum ja EKG

Hiiva: Mangrove Jack's M42 New World Strong Ale 

Lisäksi tekijän itsensä paahtamia tammilastuja ja Capri Coffeen paahtamia kahvipapuja

Sysimusta ja mokkaiselta vaahdoltaan niukka olut. Moottoriöljymäinen viskositeetti kaataessa, ainakin melkein. Tuoksu on intensiivisen kahvimainen, mutta kahvisuus on melko lempeää eikä yhtään kitkerää. Taustatoimijoina häärii tuttua imperial stoutin tuoksua - paahteisuutta, suolaista noitapillilakua, tummaa suklaata. Voimakas ja hyvä tuoksu, joka todella houkuttelee maistamaan. Maku on myös erinomainen ja vahvuuskin pysyy hyvin rungon takana aisoissa. Alkuveto alkaa jo hivenen suolaisen lakritsaisena, siirtyen sitten loppua kohti enemmän ja enemmän kahvimaiseen suuntaan. Tammikypsytys on ollut lempeä ja sen huomaan oikeastaan kunnolla vasta jälkimaussa. Aivan alkumaussa alkoi tuntumaan siltä että runko katoaa kun makeus jää paahteen alle, mutta keskivaiheilla kahvin iskeytyessä kunnolla kehiin tulee samalla mukaan myös sokerimaista makeutta, erikoinen efekti - voisiko olla fariinisokerista? Toimii joka tapauksessa erittäin hyvin. Täyteläisen paksu suutuntuma elää näin loppuvetoon asti, jossa katkero ja alkoholin lämpö vievät homman kohti kauniin kahvimaista finaalia. Onpahan vain hämmentävän hyvää. Sattumoisin tiedän tai luulen tietäväni ettei reseptiikkaa ole sen enempää harjoiteltu tai hiottu, joten tämä on tekijän terävän reseptiikkakynän ja mittavan panokokemuksen ansiosta tullut ns. laakista kuntoon. 

 

Ainahan voi toki parantaa, mutta kyllä tässä mielestäni kahvin määrä on kunnossa, tammilastujen määrä on maltillinen ja tulee vivahteena joten sekin on kunnossa. Humalointi on riittävän tykki tälle rungolle, eikä vedä kahvia kitkeräksi, joten kunnossa. Mallaspohja tiukan paahteisena on minun makuuni kunnossa, mutta varmasti pastrystoutistit ottaisivat tuhdimmankin makeuden. Hiiva on hienosti jaksanut jälkikäyttää sopivan hiilihappoisuuden, maltillisen toki kuten tyyliin kuuluu, joten kunnossa on sekin palanen. Erinomainen olut - tässä kohtaa heti vuoden 2021 paras imperial stout! No vitsi vitsinä, mutta saa oikeasti olla todella hyvä olut jos haluaa tämän syrjäyttää.