Maistossa St. Bernardus Tripel ja Triporteur Nipple Trippel

Yhä harvinaisemmiksi käyvät pakkassäät jatkuvat täällä Rauman rannikolla. Ilma on tyyni ja rauhallinen pikkupakkasen paukkuessa. Nämä ovat juuri niitä talven parhaita iltoja vetäytyä kotaretriittiin parin hyvän oluen kera. Tänään valikoin kellarin valikoimista pari etämyynnillä Euroopasta tilattua tripeliä, joita en nyt nauti rinnakkain vaan peräkkäin, mutta kuitenkin toisiinsa verraten. Tässä on sellainen sopivasti kutkuttava klassikko vastaan uudempi aalto asetelma, kun vastakkain on St. Bernarduksen hieno ja klassinen tripel sekä uudempi Triporteur Nipple Trippel, jonka alaotsikkona on ”we brewed a classic tripel”. Maistetaan siis mikäli uudempi panimo on sanansa mittainen ja seisoo tasavahvasti klassikon rinnalla. 

 

 

Bernarduksen klassikossa vahvuutta on 8% ja ainesosina ohramallas, sokeri, humala ja hiiva. Triporteur on hieman vahvempi kellottaen 8,5% ja neljän viljan pohjalla mennään eli ohraa, vehnää, kauraa ja ruistakin löytyy. Muista ainesosista ei mainintaa. Näkemystä aiheeseen pitäisi löytyä sillä tein aika hyvän pohjatyön tripelien maisteluun tuossa 2019 kesällä kun maistelin reilut 40 eri tripeliä. Aloitetaan tulokkaasta. 

 

Triporteur Nipple Triple

8,5% | Ohraa, vehnää, kauraa, ruista 

 

Oranssihtavaan kallistuvan värinen ja vaahdoltaan belgityyliseksi varsin niukka olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin jättäen ns. ”pitkät jalat” eli vahvuutta ja kenties jäännössokereitakin löytyy. Tuoksu on hyvä ja nousee lasista tarjoten alkuun appelsiininkuorimaista ja aprikoosimaista hedelmää tripelille tyypillisten kuivattujen hedelmien oheen. Hunajainen makeus leijailee taustalla tuhtina. Maku alkaa hunajaisen makeana ja hedelmäisenä. Makeus kantaa jälkimakuun asti varsin täyteläisenä, eli sellainen parhaiden belgien ja tripeleiden puraisu ja sen myötä nautinnollisesti petollinen juotavuus tästä puuttuu. Makua kuitenkin on ja hyvää sellaista. Tosi hunajainen ja pehmeä tuntuma myös hiilihappoisuudeltaan, runsaasti kuivahedelmää jopa sokeroitua banaania ja aprikoosia. Sellaista naposteltavaa. Pieninä siemauksina ja kiireettömästi nauttien oikein miellyttävää olutta, mutta ei tällä tripelien kärkikahinoihin asiaa ole. Makeutta on niin paljon, belgioluelle aivan epätyypillisen paljon. Lempeä Leffe on tämän rinnalla tiukkaa tavaraa. Triporteur vie kuitenkin pehmeyden linnunmaitomaiselle tasolle - vai onko Nipple Trippel sittenkin kumarrus äidinmaidon suuntaan? Reittausblogi ei tällä kertaa tavoittanut Arttu Wiskaria antamaan tähän lausuntoa. Pehmeää ja makeaa joka tapauksessa on, mutta runsaan hedelmäistä ja hyvän makuista myös. Oluena hyvä, tripelien mittapuulla ei kovin kummoinen.

 

Sitten pari makkaraa perunasalaatin kera ja jälkiruuaksi jo aiemmin itselleni tuttu St. Bernardus. 

 

St. Bernardus Tripel 

8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva 

 

 

Vaaleamman kultainen ja vaahdoltaan runsas tulkinta. Tuoksu antaa voimakkaan hunajaiset ja kuivahedelmäiset piirteet eteen ja taustalle nousee mausteisuuttakin. Selvästi raikkaan aromaattisempi kuin aiempi neljän viljan tripel. Päärynänkuorimainen hedelmäisyys suorastaan pirskahtelee lasista parhaiden belgitripeleiden tapaan. Maku on erinomainen ja suutuntumakin tripelille tyypillisempi eli vaikka runsautta löytyykin niin makeutta ei ainakaan loppuvedossa enää liiemmin ole ja humalaisuutta sekä katkeroakin löytyy. Hyvät raikkaat hedelmät ja totuttuun tapaan ”belgihedelmäisesti” eli omenan- ja päärynänkuorimaisuutta nousee esiin ja pientä mausteista käymisesteriä myös. Hieno klassinen tulkinta. Ei aivan ykkösluokan kamaa esim. La Trappen tai Karmelietin tapaan, mutta aivan niiden kannassa. Hieno nauttia panimon omasta lasista tässä ympäristössä. Totaalista rauhaa ja harmoniaa. Onpa hienoa istuskella kodassa taasen. Varsinkin kun olut maistuu hyvälle. Muutama ilta täällä on vuosien saatossa tullut vietettyä ja vaikka lapsetkin monesti ovat mukana niin näin yksin istuessa pääsee kuitenkin aivan erilaiseen tunnelmaan - ulkomaailma unohtuu pariksi tunniksi kokonaan.