Rodenbach - Flanders Red Ale tyylin kuningas

Rodenbach perustettiin 200 vuotta sitten Belgiassa Roeselaren kaupungissa neljän veljeksen, Pedron, Alexanderin, Ferdinandin ja Constantijnin toimesta. Käänteentekevä hetki panimon historiassa koettiin sitten vasta vuosikymmeniä myöhemmin kun Pedron pojanpoika haki Englannista oppia oluen valmistukseen. Matkalta tarttui mukaan tapa kypsyttää oluita tammiastioissa ja sekoittaa sitten kypsynyttä olutta ja nuorta kypsymätöntä olutta keskenään. Panimo hankki isoja tammifoedereita ranskalaisilta viininvalmistajilta ja niin nykyinen Rodenbach - Flanders Red Ale tyylin kiistaton hallitsija - alkoi muotoutua.

Tammifoederien jylhää rivistöä (kuva: Palm.be)

 

Tänä päivänä panimolla lienee yksi maailman suurimmista tammikypsytyskapasiteeteista - kellareissa on 294 tammifoederia, joista pienimmät ovat tilavuudeltaan 120 hehtolitraa ja suurimmat peräti 650 hehtolitraa eli 65000 litraa. Monen pienpanimon vuosituotanto voitaisiin siis sijoittaa yhteen Rodenbachin tammiastiaan. Vanhimmat näistä foedereista ovat niinkin kaukaa kuin vuodelta 1830. Panimolaitteisto, jolla vierre keitetään ja käymisastiat joissa nuori olut ennen kypsytystä käy ns. alkoholikäymisen ovat kuitenkin moderneja. Rodenbach vierre hiivataan sekoituksella jossa on kahdeksaa eri hiivakantaa ja lisäksi hieman maitohappobakteereita. Käymisen jälkeen vierrettä kypsytetään ja käymistankkien pohjalle kertynyttä hiivaa kerätään pois. Tammifoedereihin menee sitten miltei kirkasta kypsymätöntä olutta, ei siis enää vierrettä. Foedereissa alkaa tietysti astian pinnoilla kasvava villihiiva vaikuttamaan hitaasti, mutta olennaisesti Rodenbachin makuprofiiliin. Olutta kypsytetään jopa kaksi vuotta ja valmiit myytävät oluet ovat sitten monesti sekoitteita eri foedereista ja eri ikäisistä oluista. Yleensä sekaan laitetaan osa myös kypsymätöntä nuorta olutta, joka vähentää lopullisen tuotteen hapokkuutta. 

Maistelen tässä kolme eri Rodenbach versiota, jotka kaikki sain Belgian Beer Bank verkkokaupalta - siinä muuten kauppa joka sinun kannattaa tsekata.

Rodenbach Alexander

5,6% | Sisältää ohramallasta & 1,3% hapankirsikkamehutiivistettä

 

Tämä lienee lähinnä Rodenbachin ihan perusversiota. Siinä kerrotaan olevan kaksi kolmasosaa nuorta kypsymätöntä olutta ja yksi kolmasosa kypsynyttä. Lisäksi tähän on lisätty hapankirsikkamehua, kun muut Rodenbach versiot ovat maustamattomia.

 

Kaunis meripihkanpunainen ja kirkas olut, jonka vaahto on kuohkea. Kirkkaus ei välity kuvasta kun lasi hikoilee kosteassa elokuun illassa. Tuoksu on tuttua Rodenbachia - siinä on hapankirsikkaisuutta, tyylikästä tammea, aavistus vaniljaa ja mielestäni myös kanelilla maustettua omenapiirakkaa. Maltaisuus tuoksuu myös. Suutuntuma on hyvin miellyttävästi hapan. Se on tavallaan pehmeää, mutta se on kuitenkin suuta supistavan hapokasta. Olut kuitenkin pysyy myös varsin täyteläisenä koko ajan. Maku on enimmäkseen hapankirsikkainen ja lempeän tamminen, todella hyvää. Sopivasti makeutta, jonka hapokkuus sitten tasoittaa harmoniaan. 

 

Rodenbach Grand Cru

6% | Sisältää ohramallasta

 

Grand Crussa on kaksi kolmasosaa pitkään kypsynyttä olutta ja yksi kolmasosa nuorta. 

Samanlaisesti meripihkaisen amberi ja kirkas olut. Vaahtoaakin mukavasti. Tuoksu on Alexanderia hieman tiukempi. Kirsikkaisuus pienemmässä roolissa ja tallimaista nahkasatulaa hieman mukana - muuten selkeästi samansuuntaista. Suutuntumassa on iso ero - tästä puuttuu se mehumainen makeus ja suuta supistavan hapokkuuden taso on sitäkin kautta intensiivisempi. Alexander oli siis noviiseille pehmennetty versio ja tässä mennään nyt heti aivan toiselle tasolle. Sellainen tietty maltainen makeus tästäkin löytyy, eikä hapokkuus mene liiallisen teräväksi, mutta ero Alexanderiin on selkeä. Tammifoederissa kypsyttely on kuitenkin selkeästi se Rodenbachin ydin - maku on kerrassaan miellyttävä. Tynnyriä on mukana juuri sopivasti. Kokonaisuus on ennen kaikkea tasapainoinen, makeutta, mutta myös hapokkuutta ja sopivasti kireä suutuntuma. Tyylikästä tavaraa kaikin puolin.

Rodenbachit ovat lempeämpiä kuin lambicit, mutta valovuoden perusmaitohapposoureja maukkaampia - näissä on syvyyttä. Oud Bruinit ja Flanders Redit ovat jostain syystä minulle aina maistuneet, vaikka harvoin niitä itse tilaan, mutta kun happamat tehdään tällä tyylillä niin tykkään kyllä. 

Rodenbach Vintage 2017

7% | Sisältää ohramallasta

Sitten kirsikkana kakun päälle vielä Rodenbach Vintage 2017. Vintaget ovat sekoittamattomia yhdessä tynnyrissä tai foederissa kaksi vuotta kypsyneitä Rodenbacheja. Vain parhaat foederit päätyvät Vintage pulloihin, vakuuttelee etiketissä oikein allekirjoituksen kera panimomestari Rudi Chequire. 

 

 

Lasissa olut on kauniin punaruskea, ehkä hieman tummempi kuin aiemmat kevyemmät versiot. Tuoksu on upea - sopusuhtaisesti tammimaisuutta, kirsikkaisuutta ja jopa vaniljaisuutta. Tuoksu ei ole suoraviivaisen kirsikkainen, vaan muutakin hedelmäisyyttä löytyy, mutta näistä kolmesta tässä on selvästi eniten tuota tynnyrin tammea - mutta kuitenkin edelleen kokonaisuuteen hienosti istuen. Suutuntumaa kiristävä hapokkuus iskee alussa myös aiempia voimakkaampana, mutta keskivaiheilla jo vahvempi runko laannuttaa sitä mukavasti ja siinä kohdin maun kirsikkavetoinen hedelmäisyys samalla räjähtää valloilleen. Loppua kohti edetään tammimaisuuden ja hennon vaniljaisuuden noustessa. Heti nielaisun jälkeen on oluen nautinnollisin osuus - täydellinen happaman, maltaisen, hedelmäisen ja pirskahtelevyyden harmonia viipyilee hetken, tiivistyen sitten hapankirsikkaiseen jälkimakuun. Setin täyteläisin ja samalla myös happamin - eli edelleen tasapainoinen. Kyllä se niin on, että nuo kaksi aiempaa valmistivat nauttijaa asteittain kohtamaan tämän ultimaattisen Rodenbach version - tämä on näistä kolmesta paras, vaikka toki hyviä nuo kaksi muutakin olivat.

 

Rodenbach on sellainen olutmaailman klassikko ja valmistuksensa puolesta oikeastaan jo taidetta, että suosittelen ehdottomasti jokaiselle. Alkostakin näyttää neljää eri versiota löytyvän, joten välttämättä ei tarvitse edes nettikaupoille lähteä. Pitäkää silmällä myös Fiskarsin Panimon tuotantoa, sillä heillä on käsitykseni mukaan tällä hetkellä kaksi tammifoederia ja sieltä on tullut jo, ja on jatkossakin lupa odottaa, mielenkiintoisia oluita. 

 

Kattavampi juttu Rodenbachista loistavassa Beervana blogissa, joka toimi hyvänä apuna myös tätä juttua kirjoittaessa.