Kirja: Jouni Koskinen - Oluiden maailma

Yli kymmenen vuotta erinomaista Tuopillinen-blogiaan kirjoittanut ja sittemmin myös Olutposti-lehdessä vaikuttanut Jouni Koskinen on kirjoittanut esikoisteoksensa Oluiden maailma. Sain kirjan omistuskirjoituksella ja saatesanoin "Lukemista Kotaan Harrille". Kiitos tästä! 

 

Kirjan idea on olla kattava yleisteos oluesta. Historiaa, raaka-aineita ja valmistusprosessia käsitellään kuten ties kuinka monessa olutkirjassa aiemminkin ja perusteet onkin tietysti hyvä kerrata. Tämän kirjan vahvuutena on kuitenkin Jounin ilman kapulakieltä kirjoitettu helppolukuinen teksti ja kirjan rakenne, joka eri "kommentaattoreineen" mahdollistaa sen että väliin on voinut ujuttaa sopivasti myös huumoria, jota Jounin blogiteksteissäkin monesti on. Mitäs nämä "kommentaattorit" tai välihuutelijat sitten ovat? No ne, tai oikeastaan he, ovat kolme hahmoa, jotka esiintyvät kirjan sivuilla erillisissä kommenttikentissään. Yksi on olutnörtti, joka jakelee nippelitietoa, toinen on Panimomestari joka tarkentaa teknisempiä asioita ja kolmas on kirjan kirjoittaja eli Jouni itse omine mielipiteineen tai höpönlöpöineen. 

 

 

Toinen kirjan innovaatio on kolme tekstin tasoa, joita kuvataan eri olutlaseja esittävin ikonein. Pieni maistelusnifteri on maistiainen eli aiheen aivan perusteet. Niitä voi sitten jatkaa tuopillisella, eli maistiaisen lisäksi syventyä perusteellisemmin. Kolmas taso on sitten tulppaanilasin muotoon puettu herkuttelu, jonka parissa voidaan oikein syventyä aiheen nyansseihin. Tämä aiheen syvällisyyttä kuvaava olutlasi-ikoni löytyy aina otsikon tai väliotsikon viereltä. Itse aluksi vaan luin kirjan alusta loppuun kokonaisuudessaan niin en näihin lukiessani niinkään kiinnittänyt huomiota, mutta varmasti niistä voi olla apua satunnaisemmalle selailijalle. Hieno idea ja hienosti kuvaavat ikonit joka tapauksessa.  

 

Historia ja valmistus minulla oli itselläni jo varsin hyvin hallussa ennen kirjan lukemista, mutta kyllä uuttakin tietoa löytyi ja monta sellaista kohtaa nousi että olinpa tuonkin joskus kuullut tai lukenut jostain, mutta vähän ehkä unohtanut. Kirjan todellinen pihvi itselle oli perusteiden jälkeen löytyvät eri olutmaita ja niiden kulttuureja sekä oluttyylejä avaavat esittelyt. Näissäkin on paljon syventävää tietoa, kuten vaikka esiteltävän maan olutsanastoa. Oluttyylit avataan visuaalisen maku-ympyrän avulla ja itse asiassa kaikissa muissakin luvuissa on hyviä visualisointeja mukana tekstiä elävöittämässä eli pelkkään tekstiin ei ole tyytyminen, vaikka varsinaisia valokuvia ei juurikaan ole - enkä niitä kyllä kaipaakaan. 

 

Kirja tuli oikeastaan ahmittua aika nopeastikin läpi, mutta tämän arvion aikaansaamisessa on hieman kestänyt. Olutarvion pystyn kirjoittamaan vaikka pimeässäkin, mutta kirjojen arviointiin on vähemmän praktiikkaa. Vielä kuitenkin ehtii tämä laadukas ja kattava teos pukinkonttiin oluen ystävälle tai muuten aiheesta kiinnostuneelle!  Esikoisteos on Jounilta sen verran vahva taidonnäytö että toivottavasti jossain vaiheessa saamme nauttia vielä toisistakin teoksista. Esim. joku Pete Brownin tyylinen eri olutmaissa kulkeva enemmän tarinallinen kirja voisi toimia Jounin kirjoittamana hienosti.

Maistossa RPS Brewing uutuudet ESB, Gose, Cold IPA ja Belgian Blonde

Kuopiolainen RPS eli Rock Paper Scissors lähetti neljä uutuusoluttaan maistoon. Tässä on edustettuna oluita varsin laajalla tyylikirjolla. Pohjahiivaa, pintahiivaa, happamampaa ja sitten todella yllätyksellinen belgityylinen olut.

 

Fahrenheit 65 Cold IPA

5,2% | Maltaat: Pilsner (lisäksi riisiä) | Humalat: Ekuanot, Talus

Cold IPA on näitä uudempia "villityksiä" vaikka omasta mielestäni tässä mennään varsin lähelle nimihirviötyyliä India Pale Lager. Cold IPA on lagerhiivalla käytetty eli hiivan käymisaromit ovat neutraalit ja humalat sitä kautta esillä, mutta kuten nimikin viittaa olut käytetään lagerhiivoille tyypillistä käymislämpötilaa hieman korkeammissa lämpötiloissa - 65 Fahrenheitia on noin 18 Celciusastetta. Myös riisin tai muun runkoa keventävän kuten esim. maissin käyttö on tyylille ominaista. Lasissa olut näyttääkin ulkoisesti lagerilta. Se on kirkas, kultainen ja vaahdoltaan valkea. Tuoksussa on raikkaasti ja runsaasti humalaa, jonka aromit ovat trooppisen hedelmäisiä, sitrushedelmäisiä ja kukkaisia. Hieno ja ennen kaikkea valloittavan raikas tuoksu. Makukin on ennen kaikkea raikas sekä hedelmäinen ja hienosti puraisee katkero lopussa. Katkerot kertovia IBU-yksiköitä onkin kirjattu olevan rapsakat 60. Se on varsin tiukka määrä pelkästä pilsnermaltaasta tehdylle oluella, jota on vielä kevennetty riisillä, mutta tasapaino on silti hyvä - toki katkeraan kallellaan ja sehän maistuu mulle. Suutuntuma ei mene ohueksi koska siinä on kuivahumalien öljyistä tuntumaa maukkaasti mukana. Tämä oli kaikin puolin erinomainen olut, vaikka arvion alku meinasi lähteä ja vähän kai lähtikin tyylinillittelyn puolelle. 

Salt'N'Pepa Elderflower Gose

4,2% | Maltaat: Pilsner, Wheat | Humalat: Loral | Mausteet: korianteri, seljankukka, sitruunankuori, suola, rosepippuri

Nyt sitten happamalle puolelle monipuolisesti maustetun gosen pariin. Kaunis kultainen ulkoasu ja sangen kestävä vaahtokukka. Todella raikas tuoksu on kukkainen, korianterinen ja sitruunamuffinssimainen. Toki happamuutta ja hapokkuuttakin, mutta hyvän maun rajoissa. Kepeän soljuva suutuntuma saa hapokkuudellaan suun hieman supistumaan, mutta ei kääntymään irvistykseen ja se on tässä tyylissä yleensä hyvän oluen merkki. Maustaminen on myös mielestäni onnistunut, sillä hedelmäisyyttä ja mausteisuutta tuntuu olevan sopusuhtaisesti, eikä mikään yksittäinen ainesosa lyö yli. Jälkimaku on hieman suolainen ja edelleen hapokas. Onpa muuten todella raikas tämäkin. Kesähelteiden juomaa ja yritäppä maistattaa jollekin joka ei tyypillisistä oluista niinkään välitä - saattaa yllättää! 

The Kaleidoscope ESB

5,4% | Maltaat :Pilsner, Caramel, Dextrin, Black | Humalat: Simcoe, Ekuanot, Loral

RPS:n näkemys klassisesta brittiläisestä alesta. Ei kuitenkaan brittihumalia, mutta kyllä brittiläistä kantaa olevalla hiivalla silti tyyliin sopivia piirteitä olueen saa. Tuoksussa mallaspohja tulee karamellimaltaisena ja hieman paahteistakin särmää löytyy. Lisäksi hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, mutta vähän vaimeasti ja marmeladimaisuutta sekä hentoa marjaisuutta. Varsin pehmeän täyteläinen ja makeahkon karamellinen mallaspohja ja lopussa sitten aika pitkältä takamatkalta vasta puraisua. Hedelmäisyyskin ikään kuin vaimenee mallaspohjan makeuden alle. Suomipanimoiden perisynti brittioluita tehdessä on nimenomaan karamellimaltaan liiallinen käyttö - oluet menevät ainakin omaan makuuni helposti liian makeiksi ja brittityylistä kunnollista puraisua ei saada aidon tyyliseksi. Maku muutoin on kyllä miellyttävä ja kokonaisuus sellainen amber ale tyylinen karamellinen nautiskeluolut. 

Gingerbread X-Mas Belgian Blonde

5,5% | Maltaat: Pilsner, Golden Ale (lisäksi siirappi)  | Humalat: Ekuanot | Mausteet: neilikka, inkivääri, kaneli

 

 

Täytyy myöntää että olin aluksi kyllä hyvin skeptinen vaikka belgioluista suuresti tykkäänkin, niin maustetut ovat aina vähän no-no. Tässä kauniin kultaisessa blondessa kuitenkin belgihiivan mausteisuus ja kuivatut hedelmät sekä lisätyt mausteet todella muodostavat piparkakkutaikinaisen, mutta kuitenkin myös belgityylisen oluen piirteet säilyttävän kokonaisuuden. En välttämättä voisi kuvitella juovani tällaista kesällä, mutta nimenomaan tähän sesonkiin hyvinkin osuvan makuinen. Tuoksu ja maku molemmat siis piparkakkua tai piparkakkutaikinaa ja kuitenkin raikas belgityylisen blonden juotavuus säilyttäen. Olin aivan valmis dumaamaan jo etukäteen, mutta lopulta sitten hämmästyin ja nautin. Tämä kannattaa maistaa!

Sellaista siis tällä kerralla. Oluista kaikki löytyy isompien K-kauppojen valikoimista ja Salt'n'Pepa Gose myös Prismoista. Belgiblonde vain joulusesongista. 

Arvioidut oluet saatu panimolta.

Panimon kellarin kätköistä: Stadin American Imperial Porter 2019 ja 2021

Nyt sitten maistoon Stadin Panimolta saamiani valmiiksi jo hieman kypsyneempiä oluita. Kyseessä on ei enempää eikä vähempää kuin American Imperial Porter, jonka tuoreeltaan kehuin maasta taivaisiin tässä blogissa vuonna 2015. Vaivaiset seitsemän vuotta tuostakin jo aikaa. Arvio silloin päättyi loppukaneettiin "Hakekaa kun on tuoretta!", no nyt on sitten vähän vanhempaa maistossa. Näistä kahdesta pullosta vanhemman päiväys on 1.7.2020 ja uudemman 1.11.2022. Panimolta saamani tiedon mukaan päiväys on 12kk pullotuksesta eli vanhempi on vuodelta 2019 ja uudempi vuodelta 2021. Kyseessä on Imperial Porter, vahvuutta 9,5% ja Stadin Panimon tyyliin suodattamaton, pastöroimaton ja lisäaineeton. Mallaspohjassa ohraa ja ruista, mutta muusta reseptiikasta ei tietoa - paitsi tietysti se että jenkkihumalaa on ja jos vanhoja muistellaan niin on reilustikin, mutta miten se sitten on kestänyt aikaa... sen selvitämme seuraavaksi. 

 

 

Tällä kertaa aloitan uudemmasta versiosta, jonka päiväys on siis umpeutunut varsin hiljattain, vain noin kuukausi sitten 1.11.2022. 

 

Stadin American Imperial Porter

9,5% | Sisältää ohraa ja ruista

Lasiin kaatuu tumman ruskeaa, miltei mustaa, mutta valoa vasten reunoiltaan läpikuultavaa olutta. Vaahtoa muodostuu aluksi, mutta se myös nopeasti laskee. Tuoksu on hyvä. Siinä on paahteista maltaisuutta, konvehtimaista suklaisuutta, lakritsaisuutta ja tiettyä sherrymäisyyttä. Ei juuri ollenkaan hedelmäisyyttä humalista, eli se puoli on jo tästä karissut. Maku on maltainen, tummaa hieman kitkerää suklaisuutta, suolaista lakua - the usual. Loppumaussa maukkaasti kuivahedelmäisyyttä ja sherrymäistä tuntumaa. Varsin erilainen kuin odotin, humaloinnin aromipuoli on jo kaikonnut, mutta katkeruutta on upeasti. Maku muuten on perinteisen imperial stoutin / porterin linjoilla, mutta ikään kuin hieman tynnyrikypsytyksen sherrymäisiä viboja mukana.

Sitten maistoon vanhempaa. Pullotettu 2019 heinäkuussa eli melkein 3,5 vuotta ikää tällä. Ulkonäkö samanlainen, tietysti. Vaahto kestää ehkä jopa rahtusen pidempään. Tuoksu on tässä selvästi humalaisempi - hedelmäisyyttä on edelleen tallella, vaikka terävin sitrusmaisuus on kyllä laantunut ja tilalla on enemmän sellaista "yleistä humalaisuutta". Maltaan monipuoliset aromit samalla tavalla menossa kuin tuossa tuoreemmassakin, mutta sherrymäisyyttä ei ole. Suklaisuutta enemmän. Maussa meno yllättävänkin erilainen. Mallas on enemmän taustalla ja maku hieman marjainen ja orastavasti hapan, vaikka paahteisia ja suklaisia piirteitäkin on. Katkeruus tuntuu tässä myös jo hieman laantuneen. Tässä ikä alkaa kieltämättä tuntua jo hieman happamana, mutta kyllä tässä oma viehätyksensä edelleen on. 

Uudemman oluen tapauksessa sain panimolta viestiä että erässä on tavattu "jonkin verran hapettumista". Siitä siis varmastikin johtuu tuo noteeraamani sherrymäisyys - ikään kuin olut olisi jo ikäistänsä vanhempi, mutta edelleen tosi miellyttävän makuinen. Mitään täyttä pahvia olut ei todellakaan ole. Vanhempi erä taasen on saanut piirteisiinsä jo hieman happamuutta joka samalla vie maltaisuudesta osan ja sitä kautta olut ei ole enää niin "portermainen". Ikä siis alkaa tuntua lievänä etikoitumisena, joka ei sekään mitenkään tavatonta ole, mutta yleensä ikävuosiin voidaan lisätä kolmen vuoden päälle vielä ainakin toinen mokoma lisää ennen kuin etikkaa tai soijakastiketta esiintyy. Aivan miellyttävä juotava tämä vanhempikin kuitenkin on. Yllättävänkin erilaiset ja jos tuohon vuonna 2015 kirjoittamaani tuoreen oluen arvioon jotenkin vertaa niin samoja piirteitä ei oikein löydy enää - humalaisuus kun on molemmista jo kaikonnut. 

 

 

Ei enää niin elämyksellisiä kuin tuore vaikutti tekstini perusteella joskus olleen, mutta hyvin mielenkiintoinen maistelu kuitenkin. Lähdin tähän jotenkin tosi vahvasti ennakkoon latautuneena niin että ikään kuin olisin jo valmiiksi tiennyt miltä oluet tulevat maistumaan, mutta väärässä olin taas kerran. Naatiskelin rauhassa molemmat pullot loppuun ja yleinen konsensus muodostui siihen malliin että tuoreempi oli vähän parempi kuin vanhempi. 

Joissain tapauksissa kellarointi kannattaa, joissakin ei. Vahvasti aromipuolen humaliin nojaavissa oluissa kannattaa edelleen nauttia mahdollisimman tuoreena. 

Kiitokset Stadin Panimolle tästä opettavaisesta ja sanotaanko että lopulta varsin lämmittävästäkin sessiosta.

Kotiolutta: Catvalley Brewery Strong Bitterit WLP002 & Lallemand London

Nyt maistoon Catvalley Breweryn eli Timo Ojan kotioluita Kirkkonummelta. Hän on ollut skenessä mukana lokakuusta 2020 eli voidaanko sanoa Timon olevan näitä "koronapanijoita", jotka eristyksien aikana aloittelivat harrastusta. Homma on nyt kehittynyt siihen pisteeseen että oluet tölkitetään Cannularilla eli voitanee sanoa että "well, that escalated quickly". Sama mies organisoi myös kotipanijoiden jouluolutkalenterin jossa itsekin olen mukana, joten kiitos siitä. Nämä nyt maisteluun tulevat oluet olen saanut kalenterioluiden vaihdon yhteydessä. Kyseessä on Strong Bitter, jonka reseptistä en tiedä muuta kuin sen että toisessa tölkissä lukee WLP002, joka on White Labsin English Ale hiiva ja toisessa Lallemand London, joka on tietysti Lallemandin brittityylinen alehiiva. Oletan kyseessä olevan sama olut eri hiivoilla. Erittäin mielenkiintoinen maistelu luvassa. Oluet ovat tölkkien mukaan myös "Co-brewed and composed by Mikko Paasonen" eli yhteistyöolut on kyseessä. Maistelen oluet nyt ja katsotaan mitä eroja löytyy. 

 

 

Catvalley Strong Bitter WLP002 edition

6,2% | EBU 42

Otetaan ensin lasiin WLP002 versiota. Tölkki napsahtaa auki vaimeasti suhaisten ja lasiin kaatuu tumman punaruskeaa olutta. Vaahtoa kertyy maltillisesti, mutta suoraalla kaadolla kuitenkin ihan kunnollinen kerros. 

 

 

Tuoksu on varsin maltainen tarjoten leipäisyyttä, marjaisuutta ja rusinaisuutta sekä puumaista humalaisuutta. Ei juuri hedelmäisyyttä, mutta tiettyä kuivattua hedelmäisyyttä tai kuivakakkuisuutta löytyy kuten joissakin vahvemmissa brittioluissa tapana on. Tuoksu ei oikein lähde lentoon vaan jää hieman epämääräiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maltillisesti, mutta tyyliin sopivasti hiilihappoinen. Maussa on makeahkon karamellistakin maltaisuutta ja rusinakakkua sekä hieman marjaisuutta, mutta ei juuri hedelmäisyyttä. Brittityylinen olut ei sellaista perinteistä humalien hedelmäisyyttä sinällään kaipaa, mutta hieman raikkautta se voisi tuoda. Mallaspohja on aika raskas ja se syö samalla puraisusta parhaan terän pois.

Catvalley Strong Bitter Lallemand London edition

6,2% | EBU 42

 

 

Sitten toinen versio lasiin. Alaosastaan kapeammassa lasissa olut näyttää kauniimman punertavammalta ja kirkkaammaltakin. Kirkkaus voi olla myös hiivan ominaisuus. Joka tapauksessa näyttävämmän näköinen. Tuoksun käymisesterit ovat huomattavasti WLP002:sta maltillisemmat - juuri se tietty brittiläinen hieman marjainenkin fiilis nyt puuttuu tästä, mutta samalla humalan aromikkuus pääsee ehkä paremmin esiin. Ei humalointi edelleenkään kovin hedelmäinen ole vaan tuollainen brittityylinen hieman yrttinen ja kuivan puun tuoksuinen. Maku on tässä WLP002 versiota selkeämpi, suoraviivaisempi ja raikkaampi, ei niin makea. Voisi luulla että jopa hieman kuivemmaksi käynyt vaikka vahvuudeksi on ilmoitettu sama. Toki runko on edelleen turhan karamellinen ja vaikka katkero nousee tässä voimakkaammaksi niin makeus silti elää vielä jälkimaussakin. Parempi tämä näistä kahdesta kuitenkin on, vaikka molemmissa toki on omat viehätyksensä.

   

Jos mietitään hiivojen eroja niin WLP002 versiossa hiivan käymisesterit ovat selvästi enemmän esillä. Sen tuoksu on  Lallemandiin verrattuna jopa hieman toffeinen ja lakritsainen - se on piirre jota en huomannut vasta kun tuoksuttelin ja maistelin oluita lopuksi rinnakkain. Lallemand selkeämpi niin tuoksussa kuin maussakin - selkeäpiirteisempi, hieman raikkaampi ja katkerampi, mutta toisaalta ei niin syvä tai ilmiselvästi tunnistettavan brittiläinen kuin WLP002. Ulkonäkö on lopulta varsin samanlainen eli WLP002 versiokin on kirkas kun päästään lasin loppuun ja nestekerroksen paksuus ohenee.

 

 

 

WLP002 on suutuntumaltaan pehmeämpi ja täyteläisempi ja mauiltaan runsaampi, mutta Lallemandin aromien selkeys nousee tällaisessa bitterissä varsinkin arvoonsa. Lallemand on tässä tyylissä selkeästi parempi, mutta reseptiä saisi omaan makuuni viilata mallaspohjaltaan reilusti kevyemmäksi (vähemmän karamellia/kristallia) jolloin katkerokin pääsisi paremmin esiin ja raikkautta olisi enemmän. WLP002 vaikuttaa sellaiselta että toimisi hyvin winter warmer tyylisessä tarkoituksellakin mallaspohjaltaan monimutkaisessa ja vielä prossan tai pari vahvemmassa oluessa. Laatutaso kohdillaan molemmissa eli ei mielestäni mitään selviä virheitä. 

 

Reseptissä sen sijaan, ainakin omaan makuuni, on vielä viilattavaa. Nautiskelin molemmat tölkit kuitenkin mielelläni loppuun asti eli kaikesta "nillityksestä" huolimatta maistui. Brittityyliset ovat aina olleet vaikea rasti niin kotipanijoille kuin kotimaisille kaupallisillekin tekijöille. Sitä aitoa tuntumaa on vaan hyvin vaikea tavoittaa. Lähimmäksi minun maisteluideni perusteella on päässyt kotkalainen Harri Puhakka, jonka Strong Bitter vakuutti vuonna 2018. Puhakan bitterin juttu muuten kannattaa lukea jos on kotipanemisesta kiinnostunut, siinä on hyvät tekijän kommentit.

Kiitokset Timolle oluista!

Kotiolutta: Elon Saunalager

Nyt maistoon taas varsin pitkästäkin aikaa paikallista eli raumalaista kotiolutta Elolta, joka on minulle uusi tuttavuus. Tapasimme tässä pari päivää sitten kun toimitin hänelle 32 pulloa olutta ja sain vaihdossa tämän yhden tölkin - reilu diili, eikö? 

 

No oikeasti kyse on siitä että olen tänä vuonna mukana kotipanijoiden organisoimassa jouluolutkalenterissa, jossa kotipanijat eri puolilta Suomea tuovat parasta pöytään toisten kotipanijoiden maistettavaksi. Samassa kalenterissa on mukana Raumalta myös Elo, jonka haltuun nyt vein omat kalenteriolueni - ja muutaman extrapullon vaihdettavaksi TOISEN kotiolutjoulukalenterin tekijöiden kanssa. Näitä kalentereita on siis Suomessa tänä vuonna ainakin kaksi eli yhteensä miltei 50 eri kotipanijaa osallistuu tähän - vaan miltei 50, koska hurjimmat ovat mukana molemmissa kalentereissa! Joulukuussa siis luvassa ainakin 25 kotiolutarviota, joista yksi on minun tekemäni. En voi tässä vielä paljastaa minkälaisesta oluesta on kyse, enkä ole siitä tässä blogissa tai sen somekanavissakaan maininnut, koska se pidetään salassa aina siihen asti että minun oma kalenteripäiväni eli "luukkuni" vuoro koittaa. Muut tekijät eivät myöskään tiedä muille tekijöille annettuja luukkunumeroja, joten jännitys pysyy yllä loppuun asti. En itse pääse sunnuntaina Helsingissä tapahtuvaan suureen olutvaihtospektaakkeliin mukaan, mutta Elo hoitaa, siitä iso kiitos!

 

Sillä välin tässä odotellessa voin maistella Elon minulle antamaa nimetöntä lageria, joka on suodattamaton ja kuulemma käypä vaikkapa saunaolueksi. Siksi nimesin tämän nyt Saunalageriksi, koska joku otsikkohan juttuun on saatava. Tiedossani on vain oluen vahvuus, joka on 5,8% ja se että olut on Clarity Fermillä hoidettu (teoriassa) gluteenittomaksi. Lisäksi, kuten kuvasta näette, olut on pakattu tölkkiin - sekin on siis nykypäivän kotioluissa mahdollista ja jopa ihan arkipäivää myös täällä kotikaupungissani. Kotioloissa tölkitys onnistuu kun oluet hiilihapottaa kegissä ja tölkityksen hoitaa Cannular. Aivan hi-tec juttuja tällaiselle oluet edelleen pöntöstä lappoavalle ja pullokäyttävälle eli käytännössä menneisyyteen jumahtaneelle konkarille. Tämä on muuten samalla ensimmäinen tölkitetty kotiolut jota pääsen maistamaan - hienoa että se on samalla myös paikallinen.

 

 

Se on ihan oikee tölkki.

 

Elon Saunalager

5,8% | Gluteeniton (Clarity Ferm)

Tölkki napsahtaa auki samalla sihahtaen aivan kuin mikä tahansa kaupallinen oluttölkki. Lasiin kaatuu läpikuultavaa kultaista olutta, jonka vaahto on valkea. Tuoksussa on maltaisuutta jossa on hieman sellaista hunajaista vahvemman lagerin vivahdetta. Humaloinnissa vaikuttaisi kukkaisen aromin perusteella olevan perinteisiä saksalaislajikkeita. Tuoksussa on varsinkin heti lasiin kaatamisen jälkeen myös hernekeittomaista vihanneksisuutta, joka sitten myöhemmin tuntuu totaalisesti laantuvan vai tottuukohan nenä siihen sitten lasillisen edetessä? Maussa en tätä samaa noteeraa vaan kyseessä on varsin hyvärunkoinen, sopivasti hiilihapotettu ja mukavasti myös katkeroitu lager. Loppumaku erityisen nautinnollisesti katkera ja jalohumalaisen aromikas - eli sellaista tiettyä yrttimäistä tuntumaa. Hyvä raikkaus ja rapsakkuus maussa. Saunassa ja vaikka suoraan tölkistä nautittuna ajaa varmasti asiansa hyvänä janojuomana. Kaadoin nyt vielä tölkin loput lasiin eikä minkäänlaista laskeumaa tullut mukaan eli sen puolesta kaupallista tasoa - kegistä tölkittäessä tällaista tietysti pitäisikin tulla. Hyvänmakuinen lager. Tuoksussa varsinkin heti lasiin kaatamisen jälkeen esiintyneen pienen virhearomin voi pistää kokemattomuuden piikkiin - Elo on ollut "bisneksessä" vasta puolitoista vuotta. Siihenkin nähden mielestäni oikein hyvä suoritus. Nautin.

RPS Brewing: Viking Line IPA

Kuopiolainen pienpanimo Rock Paper Scissors, tuttavallisemmin RPS, ja Viking Line varustamo ovat valmistaneet yhteistyöoluen, joka tulee saataville vain Viking Linen laivoille. Kyseessä on Simcoella ja Nelson Sauvinilla humaloitu IPA, jonka valmistuksessa käytettyyn veteen on lisätty ripaus merisuolaa. Etiketti ei tätä kerro, mutta Olutpostin jutussa asiasta mainitaan. Merisuola oluessa ei ole itselleni mikään uusi juttu, sillä olen aikanaan maistanut myös Sun Brewn s/y Marietan Pilsvesi kotiolutta, jossa osa vedestä oli ihan aidosti selkämereltä kerättyä. Maistetaanpa.

 

Viking Line IPA

5,9% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva

 

 

Olut kaatuu lasiin hieman utuisena, kultaisen värisenä ja vaahdoltaan tiiviinä. Vitivalkoinen vaahto kestää pitkään ja kauniit pitsikuviot punoutuvat lasin reunoille vaahtokukan hiljalleen laskiessa. Oluen tuoksu on mallaskeksimäinen, raikkaan appelsiinimainen ja herukkainen. Hieno maltaisuus, vaikka se ei päärooliin nousekaan kun humalat ovat tyylille ominaisesti pinnassa. Maussa on aluksi hedelmänkuorimaista raikasta aromikkuutta, joka keskivaiheilla jo kääntyy miellyttävän pitkäkestoiseksi havuisen yrttimäiseksi katkeruudeksi. Katkero ei lyö yli missään vaiheessa vaan pieni makeuden häivä ja hieman hedelmäisyyttäkin elää katkeruuden joukossa edelleen pitkällä jälkimaussakin. Onpa yllättävän pureva ja kunnollinen katkero - näihin niin harvoin nykypäivänä enää törmää. Ei pliisuilua! Merisuolan vaikutusta makuun ei välttämättä tietämättä noteeraisi, mutta kyllä taustavivahteena kieltämättä hieman "merellistä vivahdetta" on - sen löytää ehkä parhaiten maun keskivaiheilla, hieman ennen kuin katkero hyökkää kunnolla. Omassa suussani alun hedelmäisyyden ja lopun katkeron välillä on sellainen pieni "silence before the storm", jossa tuon pienen suolaisuuden voi mielestäni parhaiten noteerata. Kuitenkin kyse on varsin pienestä nyanssista - olut olisi varmasti maukas ilman sitäkin. Tämäpä oli yllättävän hyvä, siis todella hyvä. Pieni pelko oli persiissä ennen maistoa että nyt on tehty ns. kaikille sopiva "laivan yleisolut", mutta tämähän oli ihan oikea IPA kunnon katkeruudella. Rohkeudesta molemmat littipeukut ylös ja kohti seuraavaa pulloa. 

Arvioitu olut saatu Viking Lineltä.

Kellarin kätköistä: Laitilan Imperiaali BBE 2019

Nyt kellarin kätköistä hieman spesiaalimpaa olutta, mutta sillä poikkeuksella että tämä ei ole omasta kellaristani vaan pakkiparini Toveri BBHBC Brewmasterin kellarista. Otin pullon nöyrästi lahjana vastaan sählyvuorollamme 39-vuotissyntymäpäivieni johdosta. Pullon parasta ennen on 22.3.2019 eli ikää on sitten useampi vuosi, mutta en osaa tarkalleen sanoa. Vuonna 2013 olen kommentoinut että päiväys olisi kolme vuotta pullotuksesta eteenpäin, siinä tapauksessa tämä olisi pullotettu vuonna 2016 ja ikää olisi siis jo kuusi ja puoli vuotta.

 

Oluthan on edelleen sama tuttu 9,2% vahva imperial stout, joka on voittanut Suomen Paras Olut kilpailun vuonna 2013. Näitä on tässä "uran" aikana tullut muutamia maisteltua, mutta ei ehkä koskaan aivan näin iäkästä. Otan tämän pienenä vihjailuna - vanhalle miehelle lahjaksi vanhaa olutta. No, kenties tästä(kin) selvitään ja jos ei muuten niin viimeistään huomenna. 

 

Olut kaatuu lasiin sysimustana ja sen ylle rakentuva mokkainen vaahto suhteellisen nopeasti kohisen katoaa - tämä on pidempään säilytetyille oluille aivan tyypillistä. Tuoksu on muhkean suklainen ja salmiakkinen sekä nyt huomattavan portviinimäinen. Tummapaahtoisen kahvipavun tuoksua myös, vaikka kahvia ei siis ole olueen lisätty - kahvin aromi tulee paahdetusta ohrasta. Onpa hyvä tuoksu. Ehkä pientä oksidaatiota ja sitä kautta tuota portviinimäistä tuntumaa, mutta sitä en ollenkaan pahakseni pane. Tyylikäs tuoksu. Maku on myös hyvä. Tosi pehmeä ja varsin täyteläinen suutuntuma. Nielaisun yhteydessä huomaa että katkeruuskin on varsin hyvin säilynyt, sillä potkua riittää vaikka siitäkin sellainen tietty terhakkuus on jo kyllä laantunut - nousee pikemminkin takamatkalta kerääntyen mukaan. Sellaista tumman suklaan ja lakritsin makua enimmäkseen ja lopussa lempeästi lämpöä. Alkoholipitoisuus muuten on täysin piilossa. Ai että. Kyllä tämä aina mainio tällainen hidas siemailuolut on ja varsinkin nyt iäkkäänä ja edelleen tyylikkäänä sekä huomattavan pehmeänä. Todella hyvää, erinomaista suorastaan.

 

Suuret kiitokset pakkiparilleni sinne oikealle laidalle tästä oluesta.

Omat Oktoberfestit osa 3: Andechs, Weltenburger ja Löwenbrau

Jatketaanpa sitten syksyn kotailtamia taas oktoberfestoluiden merkeissä. Tänään kattaukseen taas kolme saksalaista lageria, joista virallisten Oktoberfestien listoilla taitaa olla ainoastaan Löwenbrau, mutta ei takerruta nyt epäolennaisuuksiin vaan yritetään nauttia oluista ja ennen kaikkea olosta.

Andechs Bergbock Hell

6,9% | Vesi, ohramallas, humala, humalauute 

 

 

Ei varsinaisesti oktoberfestien olut, vaan vahvempi vaalea lager eli heller bock ihan muuten vaan. Toki virallisia juhlaoluita vielä hieman vahvempi. Kirkkaan kultaisen oluen tuoksu on tosi hunajainen ja viljaisan maltainen. Jalohumalaisuutta kevyesti taustalla. Tosi kliini hieman jopa yllättävänkin kesy tuoksu kun kuitenkin vahvasta oluesta on kyse. Maussa on enemmän kaikkea. Makeutta, täyteläisyyttä, purentaa ja lämpöä. Hunajainen ja leipäinen makeahko mallaspohja, keskivaiheilla yrttimäistä ja hieman ruohomaista aromikkuutta ja sitten hieman lämmin mukavasti kuivuva loppusointu. Tosi helposti juotava näinkin vahvaksi. Varsinaisiin oktoberfestoluisiin jos vertaa niin varsin samanlainen tämä on, hieman vaan vahvempi mikä tässä tuntuu makeutena ja lämpönä. Oikein miellyttävä nautittava, mutta mauiltaan hyvin perinteinen - täysin keskiverto ja siten jopa hieman tylsä, jos ihan vaan olutta mietitään. Toisaalta tällainen olut on nopeasti arvioitu ja lopun tuopillisen voi keskittyä ihan vaan oluesta ja ympäröivästä maailmasta nauttimiseen - eli kaksi puolta on tässäkin asiassa. 

 

Weltenburger Kloster Spezial

5,6% | Vesi, ohramallas, hiiva

 

 

Kirkas, väriltään syvän kultainen ja vaahtoaa Andechsia iloisemmin. Tuoksu on raikkaampi ja humalaisempi kuin edellisessä, mutta se johtuu jo pitkälti alhaisemmasta vahvuudestakin. Samaten kevyempi mallaspohja joko päästää humalaisuuden paremmin esiin tai sitten humalaa on vaan yksinkertaisesti enemmän, mutta joka tapauksessa aromikkuus on voimakkaampaa. Hieno tuoksu. Maku on myös todella miellyttävä. Makoisaa mallasta hunajaisella luisulla alkuun ja loppua kohti kiristyvää katkeroa. Monissa tyylin oluissa on ollut terävämpi ja äkkipikaisempi puraisu, mutta tässä omaan makuuni nyt ainakin tuntuu olevan hiljaisemmin rakentuva, mutta pitkäkestoisempi purenta. Tasapainoinen, maukas lager. Enemmän peruslagerin tuntua kuin juhlaoluen tuntua, mutta tämä ei varsinaisesti ole moite. 

 

Löwenbrau Oktoberfestbier

6,1% | Vesi, ohramallas, humala, humalaekstrakti

 

 

Viimeksi lopetin session perinteisistä perinteisimpään Paulaneriin ja nyt samalla tavalla ”aina” Alkosta saatavilla ollut Löwenbrau toimii viimeisenä maistona. En ole ottanut asiasta selvää mutta totisesti toivon ettei pallejaan raapiva jalkapallovalmentaja Joakim Löw ole sekaantunut oluen valmistukseen. Tuoksu nyt ainakin on raikas ja puhtaan maltainen - hunajaisuutta ja vaaleaa leipää. Jalohumalaa nousee myös, mutta se on lähinnä taustalla. Maku on hunajaisen maltainen ja jälleen heller bockin tuntuinen. Katkero rakentuu tässäkin takamatkalta, eikä oikein kunnolla puraise missään kohtaa. Makeus elää osittain vielä loppuvedossakin, mutta ei liiallisesti. Tasapainoista ja hyvää tämäkin on, mutta ei kuninkuusluokkaa vaan hyvää peruskamaa. 

 

Tähän kolmen settiin ei selvää highlightia osunut, mutta kolme laadukasta ja ennen kaikkea hyvänmakuista olutta illalle kuitenkin osui. Tasapaksua ehkä, mutta nautittavaa. Juotavuus kaikissa oikein hyvä - ja juotavuus lieneekin oktoberfestoluen tärkein ominaisuus. 

 

Arvostellut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Maistelussa Olvi Daring Daughter India Pale Lager ja Nokian Keisari Pint Please India Pale Lager

Sain syksyn uutuuksia näytteinä sekä Olvilta että Nokian Panimolta ja koska molemmilta tuli India Pale Lager niin ajattelin ottaa ne pieneen vertailuun. En maistele rinnakkain vaan peräkkäin, kuten olen nyt ottanut tavaksi - tähänkin tapaan koen saavani hyvän vertailun aikaiseksi kun toinen on vielä tuoreessa muistissa. Kahta olutta rinnakkain maistellen alkaa arviointikin tuntua jo suoritukselta ja oluessa kuitenkin on itselleni ainakin kyse pitkälti rentoutumisesta niin mennään rennomman kautta. Olut ei kuitenkaan (niin) vakava asia ole ja arviotkin ovat vain minun omia näkemyksiäni ja kokemuksiani, eivät tiedettä. 

India Pale Lager siis tyylinä eli lyhimmällä mahdollisella selityksellä lagerhiivalla käytettyjä, mutta IPA tyyliin humaloituja oluita. 

Olvi Daring Daughter India Pale Lager

5,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva 

Iisalmen uutuudessa humalina Mosaic, Citra ja Eclipse. Kaksi ensinmainittua tunnettuja jenkkilajikkeita, viimeisin Australiasta. 

 

 

Hieman utuinen kauniin kultaoranssi olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen - trooppista puolta ja sitrushedelmien kuorta sekä herukkaisuutta. Monipuolinen hyvällä intensiteetillä lasista nouseva aromikkuus. Maku on hyvin tasapainoinen ja raikas. Sopivan kevyt, mutta kantava runko, runsas aromipuoli ja pehmeä, mutta pitkäkestoinen tasapainottava katkeruus. Alussa pehmeämpää hedelmäisyyttä ja loppua kohti voimistuvaa raikasta sitruksisuutta. Juotavuus erinomaisen hyvä. Aika häilyvä tässä on lagerin ja alen raja - en tiedä osaisinko sokkona tätä oikeaan laariin asettaa. Hiivan esterisyys tästä toki puuttuu, mutta aika neutraaleja monet alehiivatkin ovat - asialla ei sinänsä mitään väliä ole, kunhan ”ääneen” pohdiskelen tässä tätä oikein mainiota olutta maistellessa. 

 

Arvioitu olut saatu panimolta. 

 

Keisari Pint Please Beer Series India Pale Lager

5,0% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva 

 

Nokian kontenderissa myös maltaat mainittu - ne ovat Pilsner ja Caramel 100. Molemmat ohramaltaita, jälkimmäinen mallastuksen yhteydessä karamellisoitu perusmallasta korkeammassa lämpötilassa. Humalina Perle, Citra, El Dorado ja Simcoe, joista Perle katkerossa, Simcoe ja El Dorado keitossa ja kuivahumaloinnissa Citra sekä El Dorado.

 

 

Kauniin kultaoranssi ja vaahdoltaan kestävä on tämä nokialainenkin. Tuoksu tässä Olvia hieman maltaisempi ja karamellimaisuuttakin on hennosti. Hedelmäisyys tämänkin tuoksussa on osin trooppista ja sitten hedelmänkuorimaista myös. Hyvä raikkaus myös maussa ja samantyylinen kaari kuin Olvissakin - alussa pehmeämpää hedelmää, joka lopussa tiivistyy sitrusmaisempaan puraisuun. Mallaspohjassa on selkein ero - tämä on hieman makeamman täyteläinen ja karamellisempi, joskin myös tasapainoltaan hyvä. Molemmissa erinomainen juotavuus - mikään ei töki. Tosi hyvää on ja tuo sama pohdinta jota jo Olvia maistellessa pyörittelin pätee kyllä tähänkin - lokerointi voisi olla vaikeaa. Toisaalta jos lokerointi on alen ja lagerin välillä niin ainahan siinä on 50% mahdollisuus osua oikeaan…

 

Arvioitu olut saatu panimolta 

 

Kaksi tosi hyvää olutta ja nimenomaan sellaisia että ei muuta kuin rento asento istuimeen ja sitten voi vaan nojata taakse ja nauttia. Makuja on tarpeeksi että kiinnostavia piirteitä riittää lasin loppuun asti jos makustella haluaa ja toisaalta oluet ovat myös niin helppoja, ettei makuun tarvitse juodessa kiinnittää sen suurempaa huomiota ellei itse niin halua.

Vertailussa Marble Extra Special Marble ja Fuller's ESB

Nyt maistossa Manchesterilaisen Marblen Extra Special Marble, jonka etiketin teksti "Produced to Fuller Standards" ei paljoa veikkailujen varaan jätä. Kyseessä lienee tribuutti sille alkuperäiselle Fuller'sin ESB:lle, joka sattuu olemaan tässä(kin) blogissa useasti hehkutetti klassikko. Marble tuli vastaan paikallisessa Prismassa ja pitihän sille käydä Alkosta hakemassa verrokki. Otan oluet maistoon tässä Kansojen Liigan Suomi - Romania ottelun alla ja osittain sen käydessäkin. Maistellaan ensin Marblea, sitten Fuller'sia ja sitten molempia.

Extra Special Marble

5,5% | Sisältää mallasohra, mallastettu vehnä

 

Kaunis hohtavan oranssi olut, jonka vaahto on tiheäkuplainen ja kestävä sekä runsaan pitsikäs. Tuoksu on aromikkaan humalainen - sitruksisuutta, brittityylistä kukkaisuutta ja aprikoosimaisuutta. Mallaspohja jää hieman etäisemmäksi koska humalaisuus on niin voimakas, mutta kyllä sieltä erityisesti keksimäisyyttä nousee. Maussa on yllättävänkin tiukka katkeruus, jonka jälkeen jälkimaku jatkuu pitkään ja vielä nielaisun jälkeenkin anteliaana. On hyvää! Alkumaussa on aprikoosimaista hedelmää, keksimäistä maltaisuutta - ei juuri makeutta, mutta kuitenkin hyvä ja katkeron kantava runko. Keskivaiheilla katkero iskee tiukankin greippimäisenä ja hieman havuisuuttakin esiintyy, mutta nielaisun jälkeen se asettuu ja hedelmäisyyttä sekä keksimäisen maltaisuuden piirteitä nousee taas esiin. Nyt on kerrankin nimensä mukaisesti kunnolla bitter, mutta toki tasapaino muistaen. Ensimmäisten tuntojen mukaan intensiivisemmän humalainen, erityisesti katkerampi ja maltaisuudeltaan Fuller’sia hieman kevyempi. Todella hyvää kuitenkin. 

 

Fuller’s ESB

 5,9% | Vesi, mallastettu ohra, humala

 

Selvästi Marblea punertavampi väri ja hieman maltillisempi, joskin yhtä pitsikäs vaahto. Tuoksussa on mielestäni selkeä ero Marbleen erityisesti hiivan tuottamassa aromikkuudessa - Fuller’s on marmeladimaisempi ja kuivakakkuinen, Marble intensiivisemmän humalainen. Hedelmäisyyttä molemmissa ja Fuller’sissa myös hieman marjaisuutta. Marblessa myös havuisuutta. Maun puolella Fuller’s on selkeällä erolla maltaisempi ja makeampikin, joskin makeus loppuvedossa asettuu katkeron voimasta täysin uomiinsa. Marble on taas selkeästi maultaan hyökkäävämpi ja suutuntumaltaan katkerampi. Fuller’s ei lopulta ainakaan tässä vertaillen maistellessa ole kovin bitter, vaan tuntuu verrokkina jopa varsin lempeältä. Fuller’sin maku on syvempi ja siitä iso osa kenties hiivan tuottamaa tuota legendaarista aprikoosia ja marmeladimaisuutta - vastaavia termejä Marblen tölkkikin kyllä pudottelee, mutta eivät ne minulle maussa realisoidu. 

 

Oluiden henki on hyvin erilainen. Marble vaikuttaa nuoremmalta ja hyökkäävämmältä ja Fuller’s on sitten se hieman jo liiankin keski-ikäinen hillitympi ja omalla tavallaan asettuneempi. Ehkä siinäkin mielessä jälkimmäinen kuvailu sopii itselleni paremmin - samoin kuin Fuller’s on enemmän omaan makuuni. Marble on hyvä olut myös, kunnon bitter, mutta Fuller’s on syvempi - se antaa ainakin minulle enemmän. Oluiden lämmetessä ja hiilihappojen kaikotessa Marble lähenee etenkin hedelmäisyyden osalta Fuller’sia, mutta ei missään vaiheessa tavoita sen syvempää aromikkuutta. 

 

Kyllä tämä menee tälläkin kerralla samaan kategoriaan mihin nämä rinnakkainvertailut itselläni usein menevät - molempi parempi! Kaksi hyvää olutta on parempi kuin yksi ja kahta olutta rinnakkain nauttien molempien piirteet tavallaan korostuvat - ainakin ne erityisimmät piirteet. Aina kivaa! 

 

Marble ostettu Rauman Prismasta ja Fuller’s Rauman keskustan Alkosta. 

 

…hetkinen hetkinen. Taas melkein unohdin lopusta noin 50-50 sekoituksen. Tällä kertaa se on aika pitkälti oletetun kaltainen. Fuller’sin syvemmät piirteet säilyivät hienosti ja Marble toi mukaan kosolti katkeruutta. Ai että, on nämä hyviä oluita molemmat.

Omat Oktoberfestit osa 2: Spaten, Benedikter ja Paulaner

Viime viikon osassa yksi maistelin Erdingerin, Zoller-Hofin ja Hofbräun juhlaoluet ja nyt lähdetään toiseen kattaukseen, jossa perinteiset Spaten ja Paulaner saavat haastajan tölkkiin pakatusta Benedikteristä. Viime setin parhaaksi nousi Zoller-Hof upealla humalien aromikkuudellaan. Nyt maistellaan josko tässä olisi joku vielä siitäkin parempi.

 

Spaten Oktoberfestbier

5,9% | Vesi, ohramallas, humala, humalauute 

 

Kirkas, ehkä hieman vaaleamman kultainen kuin useimmat juhlaoluet. Vaahto on valkea ja kestävä. Tuoksu on tässä nyt maistelluista eniten ”teollisen lagerin” tuoksuinen. Mallasta on, mutta humalointi on vaisuna ja hieman pahvimaisuuttakin nousee. Ei lähde lentoon, tunkkainen on tuoksu. Maku on myös vaisu. Makeahkoa mallasta, kovaa hiilihappoisuutta ja katkeron purtua myös pahvimaisuutta jälkimaussa. Katkero puree varsin hyvin kuitenkin, mutta ei se kokonaisuutta enää pelasta. Kehnohko lager ei lisävahvuuden myötä paremmaksi muutu. Selkeällä marginaalilla kehnoin toistaiseksi maistetuista. 

 

Benedikter Festbier

5,8% | Vesi, ohramallas, humala

 

Ainut näistä tarjolle tulleista sesonkioluista joka tulee tölkissä - ja mikäs siinä, tölkki on oluelle toistaiseksi keksityista astioista kaikkein paras. Lasissa kirkkaan kultainen ja vaahtoaa iloisesti. Tuoksu on maltainen ja jalohumalainen - kuinka moni yllättyi? Maltaisuudessa on hunajaista virettä ja varsin kosolti myös leipäisyyttä, humalointi taas enemmän yrttimäinen kuin kukkainen. Maussa hieman makea ja mukavan pehmeän täyteläinen pohjavire ja sitten varsin pureva sekä pitkälle jälkimakuun asti kantava katkeruus. Tosi hyvää on. Selkeä tasonnosto Spatenista. Katkeruutta on hyvin ja se osaltaan vaikuttaa myös juotavuuteen kun makeus pyyhkiytyy katkeron puraistessa sivuun. 

 

Paulaner Oktoberfest Bier

6,0% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt sitten perinteisistä perinteisin eli Paulaner. Kirkas ja väriltään syvän kultainen lager. Vaahto on valkea, kooltaan melko maltillinen ja kestävä. Maltaisuus nousee tuoksussa jälleen hunajaisena, hieman heller-bockin tyylisenä. Tuoksun humalaisuus on varsin hillittyä, mutta erottuu kuitenkin. Tuoksu on hyvin peruskamaa, mutta maku ja erityisesti suutuntuma toimii. Maussa on hunajaisen maltaista makeutta ja täyteläisyyttä, mutta myös varsin katkera lopetus, joka tekee juotavuudesta jopa petollisen - ei juuri raskautta, vaan kaatuu vaivatta mutta kuitenkin löytyy varsin tuntuvasti vahvuutta. Kautta linjan miellyttävä maku ja kokonaisuus - ei mitään sellaista tympeyttä kuin Spatenissa, herra paratkoon. 

 

Näistä kolmesta Benedikter ja Paulaner aika samalla viivalla ja Spaten sitten kaukana takana. En muista että Spaten aiemmin olisi näin paljon muista poikennut, mutta nyt poikkesi ainakin minun mielestäni melkoisesti. Kehnoa oli se. Jos nyt Benedikterin ja Paulanerin välillä valita pitää niin vaikeaa on, mutta kallistetaan pienellä marginaalilla Benedikterin suuntaan - humalat olivat siinä hieman enemmän esillä. Maukas oli tämäkin sessio ja onneksi kehnoin osui heti alkuun ettei lopulta jäänyt ollenkaan paha maku suuhun. Jos kahden setin kokonaisuutta katsoo niin nostan edelleen Zoller-Hofin ykköseksi, mutta erot ovat hyvinkin pieniä - kaikki muut paitsi Spaten saavat minulta täydet suositukset.

 

Arvioidut olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Omat Oktoberfestit osa 1: Erdinger, Zoller-Hof ja Hofbräu

Syksyn tullen myyntiin on taas tullut kattaus Oktoberfest oluita, joista nyt otan maistoon ensimmäiset kolme. Puunailin grillikodan kesän jäljiltä syyskuntoon, eli käytännössä pesin kaikki pinnat ja duunasinpa rälläkällä uuden ritilänkin grilliin. Kesällähän kodassa ei oikein voi grillailla, koska siellä tulee niin perhanan kuuma, mutta nyt kun lämpötilat ovat laskeneet niin ajo on taas kovaa. Grillauksen oheen otin maistoon kolme sesongin olutta, joiden arviot löydät alta. Sen verran nöösisti vedän että käytössä aidosta Oktoberfestista poiketen on puolen litran tuoppi, mutta eiköhän tälläkin tunnelmaan pääse. Näistä ainoastaan Zoller-Hof on minulle entuudestaan tuntematon, muut ovat olleet tarjolla jo aikaisempinakin vuosina.

 

Erdinger Oktoberfest

5,7% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva 

 

 

Vehnäolutpanimon juhlaolut on tietysti vehnäolutta hieman normaalia vahvempana ja tuhdimpana. Oranssihtava olut on vehnäoluille tyypilliseen tapaan samea ja vaahdoltaan muhkea. Vehnäoluelle ominainen banaanimainen aromikkuus saa nyt taustatukea perusvehnää muhkeammalta toffeemaiselta ja erittäinkin leipäiseltä maltaalta. Täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, mutta kuitenkin varsin raikas maku. Taitaa olla nyt munich mallasta mukana huomattavasti perusvehnää enemmän - sen verran leipäinen on maku. Hyvä että maku poikkeaa selkeästi kevyemmästä Erdingerin perusversiosta. Maukas vehnäolut jostain hefen, dunkelweizenin ja weizenbockin vaikeasti kartoitettavasta välimaastosta. Vehnät aina maistuu!

 

Zoller-Hof Export-Festbier

5,6% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt sitten entuudestaan tuntematon festbier maistoon. Vahvuutta 0,1% liikaa meille syntisille, mutta valtion kaupasta saa kun muistaa käyttäytyä nöyrästi ja kiittää kortin kortin höyläämisen jälkeen. Kirkkaan kultainen olut tuoksuu hurmaavasti jalohumalaiselle ja maltaiselle. Kaunis on tuo kukkaisen yrttinen aromikkuus. Maussa on heller bockin kaltaista hunajaista maltaisuutta, mainio kukkainen humalien aromikkuus ja sen verran katkeroa lopussa että juotavuus muodostuu erinomaiseksi. Ei turhaa makeutta, eikä muitakaan raskauttavia tekijöitä - kerrassaan erinomaista. Vahvuus on maltettu pitää vähän maltillisempana, mutta makua on silti runsaasti ja juotavuus tosiaan erinomainen. Tosi hyvä! 

 

Hofbräu Oktoberfestbier

6,3% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Kirkas kultainen lager, jonka vaahto on aiempaa hieman niukempi. Vahvuutta tässä hieman enemmän. Näitä kun tiputtelee litran tuoppeina humpan soidessa niin varmasti tunnelmaan pääsee. Tuoksu ei tässä nouse erityiseen lentoon - hunajaista vahvan lagerin maltaisuutta ja hentoa jalohumalaisuutta. Peruskamaa, mutta toimii. Maku toimii myös - mallasta muhkeasti, mutta ei raskaasti. Hunajaisuutta, leipäisyyttä ja sitten jalohumalain yrttis-kukkaista aromikkuutta sekä kohtalaisen pureva katkero lopussa. Hieman raskas, mutta ei liian tuhti. Ehkä juuri sopivan tukeva niin ettei tule varomattomasti kipattua vaan harkintaakin saa sopivasti mahdutettua mukaan. Tosi maukas ja tietysti saksalaisen laadukas eli täysin virheetön. Jytisee!

 

Näistä kolmesta paras nyt tällä istunnolla oli Zoller-Hof, jonka juotavuus nousi korkeisiin sfääreihin ja maussa oli mainiosti myös humalien aromikkuutta. Erdinger ja Hofbräu olivat sitten siinä takana mielestäni varsin tasavahvoina, molemmat oikein nautinnollisia. Olutasioissa Saksaan voi kyllä luottaa.

Kotiolutta: Meriläisen IPA #2 ja Summer Ale

Lisää kotiolutta Kiukaisissa kegittelevältä Meriläiseltä. Edellisen IPA:n maistoin tuossa elokuussa ja nyt aivan tuoreeltaan maistoon seuraava versio. En tiedä kuinka mones versio tämä on tekijälle, mutta minulle tämä on toinen, siksi numeroin kakkoseksi.  Edellinen oli pelkällä Citralla humaloitu, maltaina Pale Ale ja Red Active. Red Activen määrää on reseptiikassa nyt vähennetty kolmella prosentilla ja humalointiin on laitettu Mosaic, Citra ja Sabro lajikkeita. Toisena oluena sain Summer Alea, jonka reseptiikasta ei ole muuta tietoa kuin vahvuus, joka on 5,2%.

 

Meriläisen IPA #2

8,2% | Maltaat: Pale Ale, Red Active | Humalat: Mosaic, Citra ja Sabro

 

 

Kirkkaanlainen kultaoranssi olut tiivillä vaahtokukalla. Nätti on! Tuoksussa on nyt monipuolisemmin humalaa kuin aiemmassa Single Hop Citrassa - se tuoksuu runsaampana tropiikin hedelmäisyytenä. Tuoksu on muutenkin hieman pehmeämpi eikä niin raikkaan iskevä kuin aiemmin. 7% -> 8,2% noussut alkoholipitoisuus ilmenee heti tiettynä tuhtiutena. Humalien aromikkuus on kyllä edelleen tallella ja nyt extratuoreena upeaa tuoksuteltavaa. Double IPA tyylinen tuhtius on nyt maussakin mukana täyteläisyytenä ja alkumaun makeutena. Aiemman version iskevä katkeruus jää nyt hieman tuhtiuden alle ja yleisilme on pehmeämpi sekä tuhdimpi ja maukkaasti monipuolisen hedelmäinen. Runko on nyt muuttunut Double IPAn tasoon ja vaikka katkerointi riitti edelliseen 7% olueen niin tämä jää nyt mielestäni kaipaamaan hieman lisää. Laskennallisesti katkeruutta voi hyvinkin olla saman verran, mutta täyteläisemmän mallaspohjan takia aistimus on nyt erilainen. Pidin edellisestä versiosta enemmän - nimenomaan IPA tyylisenä länsirannikon sitrusräjähdyksenä - mutta tällä on omat ansionsa hitaammin siemailtavana hedelmänektarisena nautiskeluoluena. Laadullisesti täysin priimaa kuten aiempikin versio. En tiedä lipsahtiko vahingossa vahvemmaksi vai oliko tarkoituskin, mutta tuo vahvuuden muutos muutti oluen luonnetta yllättävänkin paljon. Lopullinen hitti voi kenties löytyä jostain näiden kahden version välimaastosta.

 

Meriläisen Summer Ale

5,2% 

 

 

Tästä en tiedäkään muita speksejä vahvuuden lisäksi kuin oluen nimen. Lasiin kaatuu syvän kultaista utuista olutta, jonka vaahto on vitivalkoinen ja kestävä. Tuoksussa on kukkaista humalaa jännällä hieman kiivimäisellä eksoottisella aromilla. Mallaspohjassa hieman jotain toffeemaista brittivibaista tuhtiutta mukana eli ihan täysin ”vaalea” se ei tunnu olevan. Mainio tuoksu ja hyvällä tavalla eksoottinen humala-aromi. Maku on myös hyvä ja raikkaan hedelmäinen. Persikkaisuutta nyt hieman karvaan kiivimäisen ja greippimäisen loppuvedon lisäksi. Katkeruus puraisee varsin mukavasti ja loppuveto kuivuu kohtuu hyvin, mutta pieni jälkimakeus jää vielä nielaisun jälkeen leijailemaan. Onko se sitten mallaspohjasta vai hiivan käymisasteesta tai jostain muusta peräisin, itse veikkaan ensimmäistä, mutta anyway hieman kuivempi loppu tekisi kirjaimellisesti terää. Oikein maukas kuitenkin - hieno humalien aromikkuus tässäkin. Laatutaso on korkea kautta linjan. 

 

Kiitos Meriläiselle hienoista oluista! 

Maistossa Vakka-Suomen Panimon savuoluet

Viimeksi katsauksessa oli Uudessakaupungissa operoivan Vakka-Suomen Panimon laajempi lager repertuaari, jonka totesin erinomaiseksi. Nyt  sitten testiin savuoluet ja toki lagereita nämäkin ovat, mutta bambergilaisilla savumaltailla näihin saadaan vastustamaton savun maku, joka sopii erityisesti grillailun tai muun kokkailun oheen - ja erityisesti niistä kokkailun tuloksista nauttimisen oheen. Suodattamattomia sekä gluteenittomia ovat mokomat vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Maistossa kolme varianttia - vaalea, tumma sekä tervalla maustettu. Kaikki arvioidut oluet ostettu panimon myymälästä.

 

Prykmestar Savu Vaalea

4,5% | Sisältää ohramallasta

 

Bambergilaisilla savumaltailla pantu suodattamaton lager. Ai että. Utuinen ja väriltään kullankeltainen olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on palvikinkkuinen ja savusaunainen sekä toki maltainen ja jalohumalainen. Maku on hyvä ja suutuntuma varsin täyteläisen pehmeä - kyllä suodattamattomuus vaan oluen tekee. Savuisuutta vaaleaan runkoon nähden sopusuhtaisesti, mutta selkeästi ja katkeruutta mukavan purevasti. Tosi hyvää!

 

Prykmestar Savu Tumma

5,5% | Sisältää ohramallasta. 

 

Nyt sitten tummaa. Bambergilaiset maltaat ja suodattamaton tämäkin. Käytännössä musta ja vaahdoltaan kermakahvin värinen. Tuoksu on vaaleaa selvästi maltaisempi ja ennen kaikkea lakritsaisempi - samalla savuisuus jää enemmän maltaan varjoon. Minusta tässä on sellaista oikein hyvää schwarzbierin paahteista ja hieman suolaista tuntua. Ja sama maussakin. Huomattavasti makeampi mallaspohja kuin vaaleassa, mutta loppua kohti kuivuu maukkaasti suolaisen lakritsaiseksi ja lempeän savuiseksi. Katkeroakin mukavasti. Paahtomallasta löytyy se on varma. Kahvimaisiakin piirteitä matkalta löytyy ja meinaa suklaisuuttakin loppuvedossa nousta. Vaalea oli hyvä, mutta tämä on vielä parempi!

 

Prykmestar Savu Terva

5,5% | Sisältää ohramallasta 

 

Kaikki samat pätee tähän kuin kahteen edelliseenkin - suodattamaton, pastöroimaton ja gluteeniton, mutta ei mauton. Selvästi Tummaan kallellaan ulkonäöltään ja myös tuoksultaan, vaikka tervaisuutta selvästi mukana onkin. Maku onkin sitten jotain näiden kahden väliltä - ei niin makeaa kuin tumma, mutta savuisempaa vaalean tapaan. Lisääntynyt savuisuus lienee tosin enemmän tervaisuuden tuomaa tuntua, kuin aktuaalista savuisuutta. Samaa maukasta schwarzbierin tuntua, mutta varsin voimakkaalla tervavivahteella. Kyllä Tumma näistä paras oli ja sitten Vaalea toisena, eikä tämä Tervakaan huono ole, ihan tyylikkäästi eli ei ainakaan liian ylilyövästi maustettu, mutta kuitenkin maustettu. Itse suosin mieluummin maustamattomia.

Sellaisia olivat siis Vakka-Suomen savuoluet tällä hetkellä. Vielä jos panimolta saataisiin vahvempaa tuotantoa jonkun savubockin tai, herra paratkoon, legendaarisen SavuKatajan muodossa niin varmasti olisi lähdettävä taas maakuntamatkalle kauniiseen Uuteenkaupunkiin.

Makumatka Belgiaan: Abbaye d'Aulne Premier Cru ja Chimay Red & Blue

Lähdetään sitten belgioluiden maailmaan. Meille vahvojen oluiden ostopaikaksi pakkonaitettu rakas Alkomme on nyt erikoiserissään ottanut muutamia luostarioluita hyllyyn. Yksi jokseenkin kiinnostava tästä kuuden oluen joukosta löytyi ja se oli Abbaye d’Aulne Premier Cru. St. Feuillien Tripel tietysti on loistava, mutta varsin tuttu jo entuudestaan. Lisäksi ostin todellisen erikoiserä jytkyn, nimittäin Chimay Rougen eli punaisen Chimayn, joka on Alkon vakiovalikoimassa jo muutenkin isossa pullossa ja muutenkin laajalti saatavissa - todellinen erikoisuus siis. Alko se aina osaa ”yllättää”… no itsekin olen asiakas, joten hittoakos täällä valittelen. Niin ja sen punaisen Chimaynkin ostin, saatana. Erikoiserien ulkopuolelta ostin maistettavaksi vielä legendaarisen sinisen Chimayn, joka kuuluu ihan vakiokalustoon - erikoiserään olisi tästä kuitenkin voinut sen ison pullon tuoda, eikö? 

 

Näillä siis mennään ja katsotaan vieläkö blogistille belgityyliset maittaa - siinä riittääkin jännitettävää! Aloitetaan kevyemmästä päästä Chimayn Rougella eli tutulla punaisella.

 

Chimay Red

7% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva

 

Biere brune ja jopa brown ale lukee etiketissä, mutta eiköhän tämä lähinnä dubbelia ole kun belgialaisesta luostarioluesta puhutaan. Lasissa olut on punertavan ruskeaa ja vaahtoaa Chimayn lasissa yläreunaan asti suht vaivattomasti. Tuoksu on oluen ulkonäköön peilaten tosi raikas - kuivattuja hedelmiä, rusinakakkua ja hentoa korianterin tapaista mausteisuutta. Ihan on sellainen kuin muistelinkin. Aika harvoin tällaisia kuitenkaan tulee ostettua ja siinä varmaan yksi syy miksi dubbeleita ei juurikaan uutuusmarkkinoilla enää näe. Vanhoja klassikoita sentään vielä löytää ja hyvä niin, sillä kyllä tämä hyvän makuista on. Maltaisuutta on, mutta belgityylisen kevyesti ja silti kuitenkin selkeän leipäisesti. Sitten nousee kosolti mausteisuutta, joka kuitenkin asettuu kuivahedelmäisen ja hieman rusinakakkuisen leivosmaisuuden lomaan. Banaanimaisuuttakin esiintyy. Väri voi tulla jopa kokonaan tummasta sokerisiirapista, kuten mielestäni esim. Westmalle Dubbelissa tulee - tämä tosin maistuu sitä maltaisemmalle ainakin Westmallesta kaivelemieni hatarien muistikuvieni mukaan. Maukasta on siis Chimayn punainen edelleen - ja näin harvakseltaan nautittuna myös aina sellainen uudelleen ”tuore” tuttavuus. Kannatti ostaa, mutta ei nyt heti ensi viikolla kuitenkaan uudelleen - ehkä ainakin vuoden tai kahden tauko ja sitten taas? 

 

Abbaye d’Aulne Premier Cru

9% | Sisältää ohramallasta

Sitten maistoon tämä itselleni uusi tuttavuus Aulnen Premier Cru. Ennakkotietojen mukaan vaalea belgityylinen vahva ale. Etiketti ei ainesosista kerro kuin ohramaltaan ja sen että olut on pullossa jälkikäytetty useiden belgioluiden tapaan. Tämä kaatuu lasiin kirkkaan kultaisena ja vaahdoltaan ilmavana sekä kestävänä. Tuoksu avautuu... no ei oikeastaan edes avaudu vaan lässähtää tympeän tunkkaiseksi ja raskaan maltaiseksi. Belgihiivan tuottamaa esterisyyttä hyvin vähäisesti - ja juuri se hiivan tuottama aromikkuus on se belgioluiden taika. Se puuttuu tästä miltei kokonaan. Hieman jotain sitruksisuutta ja mausteisuutta, mutta kokonaisuutena tosi vaisu ja neutraali - muistuttaa yhtä paljon Olvin Tuplapukkia kuin belgialaista luostariolutta. Maun puolella meno kuitenkin paranee. Lopulta se paranee aika paljonkin, sillä maltaisuus ei ole liian makeaa ja loppuvedossa mukaan nousee mausteisuutta ja katkeruutta. Hentoa hedelmäisyyttäkin on ja alkoholi varsin hyvin piilossa maun osalta - lämmittävyys toki on taattu. Suutuntuma on varsin runsaan hiilihappoinen, mutta kuitenkin hieman turhankin täyteläinen ja raskas belgityyliselle. Onhan tämä selkeä pettymys - ei oikein kunnon tuoksua, maussa yritystä ja suutuntuma sinnepäin. Ja minulle tämä oli etukäteen setin oluista kiinnostavin... Toki mittarissani on jo jonkin verran maileja ja belgian luostarioluet varsin laajalti maistettu, joten ehkä olen hankala miellytettävä. Nettikaupat onneksi palvelevat. 

Chimay Blue

9% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva

 

 

Viimeistellään homma sitten vielä legendaarisella sinisellä. Vuosiluku etiketissä on 2022, joten tuoreesta tavarasta on kyse. Tällainen säilyy oikein säilytettynä useita vuosia ja kehittyy - ei välttämättä paremmaksi, mutta kehittyy. Se on enemmän sitten makuasioita maistuuko tuore vai ikääntynyt. Lasissa olut on tuollaista hieman rumahkon punertavan ruskeaa ja vaahto rakentuu goblettiin tutun vaivattomasti. Tuoksu on punaisen Chimayn kaltainen, mutta selvästi vähemmän maltainen ja aromaattisemman kuivahedelmäinen. Läheltä tuoksutellessa varsin tiukankin alkoholinen, mutta kauempaa tutusti nautinnollisen aromaattinen. Hedelmäisyys tässä tuoksussa on hieman jopa sellaista sokeroidun tuntuista. Maku on myös kuivatun hedelmäinen, rusinaisuutta enimmäkseen, aavistus kaakaomaisuutta ja lopussa sitten mausteisempi, jopa anismainen loppuveto. Ei kuitenkaan juuri lainkaan katkeruutta. Lämpöä sen sijaan riittää jopa niin että makukin kärsii eli hieman puskee viinaisuus läpi. Se ei ole hyvä. Tällaista en muista Chimayssa aiemmin olleen - samaten suutuntuma on jopa huomattavan hiilihappoinen, sellainen liiankin hyökkäävä. Tuoreutta voi tietysti käyttää selityksenä, mutta pitääkö tällaista tavallaan "keskeneräistä" sitten laskea myyntiin? En tavoita tällä maistelulla nyt entisaikojen loistoa, jotenkin karkeampi kokonaisuus on. Edellinen d'Aulnen olut oli sentään jokseenkin helposti juotava, joskin huomattavasti mauttomampi, mutta tässä nyt tuo jonkinlainen kovuus vaan tökkii. Harmittava pettymys.

Hieman yllättäen siis session selkeästi parhaaksi nousi Chimay Rouge, tuo pehmeämmän maltainen, mutta kuitenkin belgityyliselle hiivakannalle ominaisen ihanan aromaattisuuden omaava trappistidubbeli. Olut jonka ajattelin vain nauttia pohjille tuntumaksi ennen siirtymistä "kunnon oluisiin". Miten väärässä olinkaan. Joka tapauksessa tämän jälkeen pitää Chimaynkin oluiden ostamista miettiä toisenkin kerran - onko entisaikojen loisto muisto vaan?

Arvioidut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.