Bändiolut: Fat Lizard & Children Of Bodom Murder Point IPA

Murder Point IPA

Panimo: Fat Lizard, Espoo
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat / suoraan panimolta (Ostopaikka: Citymarket, Rauma 4,99€/0,44l)

Pääsemme jälleen nauttimaan inter-espoolaista yhteistyötä Fat Lizardin ja Children Of Bodomin toisen yhteistyöoluen merkeissä. Ensimmäinen olut, maanmainio Lake Bodom lager, julkaistiin aika tarkkaan kolme vuotta sitten. Murder Point IPA:ssa Fat Lizard on oman ydinosaamisensa äärellä. Tällaiset jenkkityyliset tuhdimmin humaloidut oluet ovat kuuluneet panimon vakiokalustoon aina. Oluessa on käytetty kuutta eri C-kirjaimella alkavaa humalalajiketta, nämä ovat Columbus, Cascade, Chinook, Centennial, Citra, Cashmere. 

 

Kuva: Harri Soinila (Olutposti)

 

 

Humalat tuovat olueen loppu- ja jälkimaun katkeruuden lisäksi myös runsaasti aromikkuutta, joka näiden humalajikkeiden tapauksessa voi olla hedelmäistä, havuista ja pihkaistakin. IPA:n pääasialliset maut yleensä tulevatkin humalista, maltaisuuden toimiessa tasapainottavana tekijänä. Lake Bodom lagerin tavoin osa oluen valmistukseen käytetystä vedestä on haettu Bodom järven murhaniemestä ja bändin jäsenet ovat olleet mukana sekä vedenhakureissulla että reseptin suunnittelussa.

Murder Point IPA on varsin kirkas ja väriltään syvän kultainen olut, jonka vaahto on kestävä. Tuoksussa on vanhan liiton IPA-oluille tyypillistä humalien sitrushedelmäistä ja greippimäistä tuoksua, jota tukee mäntymetsäinen pihkan aromi. Mukana on tasapainoisesti maltaisuutta, joka tuo oluen tuoksuun mukaan myös karamellimaisuutta. Laadukas perinteinen IPAn tuoksu - näissä Fat Lizard on Suomen kärkipanimoita. Ennen maistamista on lasi syytä kohottaa ja pitää pieni hiljainen hetki Alexi Laihon muistolle ... Olut on suussa varsin mukavan täyteläinen ja tyylille ominaista katkeruutta kertyy voimistuvasti varsinkin jälkimakuun. Maussa on humalien tuottamaa hedelmäisyyttä ja havuisuutta, joka nielaisun yhteydessä tiivistyy greippimäiseksi jälkimauksi. Katkeruus jää lopulta vähän kepeäksi, siis IPA standardeilla, mutta tasapainottaa kyllä maltaan makeuden sopivasti ja olut onkin sitä kautta juotavuudeltaan tosi hyvä. Aivan täysin Fat Lizardin tyylinen olut - perinteinen amerikkalaistyylinen IPA laadukkaasti tehtynä. Itse arvostaisin rohkeampaa katkerointia ja IPA:n vahvuuden tulisi myös olla hieman korkeampi - tässä toki pitää ymmärtää kaupalliset realiteetit, yli 5,5% oluen myyminen Suomessa on hankalaa. Kokeneena olutarvioijana pitäisi tietysti mainita, että Bodomin järvestä noudettu vesi tuo makuun vielä oman selkeästi erottuvan pikantin lisän, mutta jätettäköön se nyt tekemättä. Ihan hauska kuriositeetti kuitenkin.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja juotavuudeltaan erinomainen IPA

ARVOSANA: 8½

Kotiolutta: Granden Tripel Bruxellensis

Sitten taas maistoon Granden Panimon eli Jan-Erik Granbackan lähettämiä kotioluita. Maistovuorossa Tripel Bruxellensis, joka kävi ensin Paix Dieu tripelin hiivalla mutta käyminen ei edennyt aivan odotusten mukaan vaan loppupaino jäi korkeaksi. Grande laittoi olueen sitten Orval pullosta eristetyn hiivan muutamaksi kuukaudeksi ja lopputulosta pääsen nyt sitten maistamaan. Legendaariseen trappist-olut Orvaliin lisätään pullotuksen yhteydessä uusi tuore hiivacocktail, jossa yhtenä osana on brettanomyces hiivaa. Lisäksi pullossa on kenties ollut jäämiä vielä vielä Orvalin varsinaisessa pääkäymisessäkin käytettävää hiivaa, joten odotettavissa voi olla jos ei nyt melkein mitä vain, niin ainakin jotain varsin mielenkiintoista. 

 

Tripel Bruxellensis

~8% | Hiiva: Paix Dieu, Orval | Humalat: EKG, Styrian Wolf

 

 

Lasiin kaatuu kevyesti utuista kultaoranssia olutta, joka vaahtoaa varsin maltillisesti. Brettaa sisältävien oluiden kanssa sietääkin olla aika varovainen pullotussokerien kanssa, sillä ajan myötä se kyllä syö kaikki sokerit ja paine kasvaa. Tuoksussa on brettan tallimaisuutta aika runsaasti sellaisen hieman pidempään ikääntyneen Orvalin tavoin. Pirtsakan päärynäinen, hieman hapokas ja tumman marjainen aromikkuus. Ehkä anismaisuutta myös hennosti, mikä ei vahvoissa belgityyleissä mitenkään normaalista poikkeavaa ole. Monista tripeleistä tuttua hunajaisen tapaista maltaisuutta myös, mutta taustatekijänä. Yleisilme on varsin brettainen. Suutuntuma on lempeästi mutta selkeästi suuta supistavan hapokas joten hieman sourien suuntaan, mutta pehmeästi ja maltaisesti. Hyvää funkya farmhouse tuntumaa, mutta hiilihappoisuus on auttamatta liian vähäistä - se tekee juotavuudesta hieman raskaan kun sellainen tietty vahvan oluen makeus nousee sitä kautta tarpeettomasti hieman liiaksi pinnalle. Maukas hedelmäisyys ja miellyttävä maku kuitenkin. Tällainen villihiivaisempi tripel tulkinta ei kaupallisissakaan täysin poikkeuksellinen ole, sillä tripel katsaukseeni taannoin mahtui yksi hieman vastaava, joskin myös runsaasti humaloitu yksilö - Ardenne Triple. On hyvää. Raikkaus olisi parempi runsaammalla hiilihapotuksella, mutta kuten sanottua niin ymmärrän varman päälle vetämisen näissä kokeiluissa. Pullopommit ovat paitsi vaarallisia, niin myös sydäntäsärkevää hukkaa - näin hyvänmakuinen olut kyllä ansaitsee tulla juoduksi.

Kiitos Grandelle tästä! Tästä satsista on vielä luvassa Raparperisaisonien maistelu jossain kohtaa tulevaisuudesssa. Siihen asti kiitos ja kuulemiin. 

Granden Panimo löytyy Instagramista @grandenpanimo

Kotiolutta: Granden Jovaru Saison perus- ja brettaversio

Nyt sitten maistoon Granden Panimon eli Jan-Erik Granbackan kotipanimon oluita Tampereelta. Olen hänen oluitaan päässyt maistelemaan aiemminkin, ensimmäisen kerran jo vuonna 2017 eli aivan uunituoreesta harrastajasta ei enää ole kyse. Aiemmat arvioni Granden oluista löydät tästä linkistä. Granden kotipanimon voit ottaa instagramissa seurantaan @grandenpanimo.

Tällä kertaa Grande lähetti maistettavaksi erittäin mielenkiintoisia hiivavetoisia oluita. Paketissa oli neljä eri saisonia ja yksi tripel. Kaikki blogiani muutaman vuoden seuranneet ovat kenties havainneet että juuri näistä kahdesta tyylistä olen tehnyt mittavaa... sanotaanko nyt vaikka taustatyötä. Aloitan setin läpikäynnin liettualaisella Jovaru farmhouse / kveik hiivalla käytetyillä saisoneilla, joissa toisessa on Jovaru hiivan lisäksi myös useampaakin eri brettanomyces hiivakantaa. Oluet on käytetty niinkin korkeassa kuin 35 asteen käymislämpötilassa, ei se täysin epätyypillistä saisonhiivoille ole ja kveikeillehän tuo saattaa olla ihan peruslämpö, mutta joka tapauksessa siis käymisestereitä pitäisi varmaan irrota. Tätä hiivaa saa myös kaupallisesti ainakin Omega Yeastin valikoimista.

 

Jovaru Saison

~4% | Humalat: EKG ja Hallerthau Blanc

Vaalea utuisen keltainen väri ja vitivalkea ilmava vaahtokukka. Nätti on. Tuoksu on hyvä ja yllättävän saisonmainen vaikka siis kveikillä käytetty. Hiivassa on samanlainen omenankuorimainen raikas hedelmäisyys ja varsin tuntuvasti myös mausteisuutta. Sellaista pippurimaistakin, kuten saisoneissa toisinaan. Humalointikin tuntuu varsin runsaalta tai ainakin se nousee aromikkaana tuoksuun. Maussa on aito saisonmainen kuiva lopetus ja hyvä, mutta ei ylilyövä terhakkuus katkerossa ja hiilihapoissa. Tosi raikas suutuntuma! Makua on myös runsaasti eli matala prosentti ei tarkoita laimeaa. Maku on hedelmäinen - ihan sellaista ”aitoa belgihedelmää” päärynänkuorimaiseen ja hieman omenaiseen tapaan. Lisäksi mausteisuutta joka yhdessä katkeruuden kanssa luo miellyttävän jälkimaun. Jälkimaussa nousee vähän appelsiinimaistakin makua kielen päälle. On kyllä liettualainen hiiva tuottanut hienot belgityyliset nyanssit tähän. En yhtään tiennyt mitä odottaa mutta menisi siis ihan aidosta belgistä. Erittäin raikas, erittäin juotava ja prosentteihinsa nähden myös runsasmakuinen olut. Tosi hyvä!

Jovaru Bretta Saison

~5% | Humalat: EKG ja Hallerthau Blanc

Sitten samasta oluesta versio usealla eri brettanomyces kannalla höystettynä. Ulkonäkö on samanlainen, mutta tuoksussa on tietysti heti funkyä meininkiä. Tallimaisuutta ja nahkasatulaa sekä edelleen raikas hedelmäisyys. Suutuntuma on tavallaan kuivempi, mutta mielestäni katkero hälvenee huomattavasti nopeammin ja loppuvedossa onkin nyt rapsakkuuden sijaan brettaisuutta ja hedelmäisyyttä tosi nautinnollisen pehmeänä. Omenaisuus korostuu, hieman sellaista hapokastakin tuntua, mutta jatkuvasti hedelmäisyys edellä. Onpa yllättävästi erilainen. Oletin että sama yleistuntuma mutta brettaa lisänä, mutta tässä onkin pehmeämpi ja jotenkin hienostuneempi suutuntuma. Hiilihapotkin ovat jotenkin hyvin silkkiset. Tuntuma on oikeastaan varsin Orvalin tyyppinen - sellainen hienostuneempi, kuten jo mainitsin. Mauthan ovat pitkälti samoja kuin perusversiossa, mutta hedelmäisempi tämä on ja tietysti villihiivaisempi eli funkkia löytyy. Bretta tuntuu syövän humaloinnista vähän kärkeä tylsemmäksi ja hedelmäisyys pääsee sitä kautta enemmän koholle. Tosi hyvää tämäkin. Vie makua vähän perusversiota syvemmälle ja toimii itselleni vielä hieman paremmin. Samat highlightit eli erinomainen raikkaus ja juotavuus. Kunnon kesäoluita kumpikin!

 

Kiitos Grandelle näistä ja jatketaan muiden paketin oluiden parissa sitten myöhemmin.