Vertailussa Marble Extra Special Marble ja Fuller's ESB

Nyt maistossa Manchesterilaisen Marblen Extra Special Marble, jonka etiketin teksti "Produced to Fuller Standards" ei paljoa veikkailujen varaan jätä. Kyseessä lienee tribuutti sille alkuperäiselle Fuller'sin ESB:lle, joka sattuu olemaan tässä(kin) blogissa useasti hehkutetti klassikko. Marble tuli vastaan paikallisessa Prismassa ja pitihän sille käydä Alkosta hakemassa verrokki. Otan oluet maistoon tässä Kansojen Liigan Suomi - Romania ottelun alla ja osittain sen käydessäkin. Maistellaan ensin Marblea, sitten Fuller'sia ja sitten molempia.

Extra Special Marble

5,5% | Sisältää mallasohra, mallastettu vehnä

 

Kaunis hohtavan oranssi olut, jonka vaahto on tiheäkuplainen ja kestävä sekä runsaan pitsikäs. Tuoksu on aromikkaan humalainen - sitruksisuutta, brittityylistä kukkaisuutta ja aprikoosimaisuutta. Mallaspohja jää hieman etäisemmäksi koska humalaisuus on niin voimakas, mutta kyllä sieltä erityisesti keksimäisyyttä nousee. Maussa on yllättävänkin tiukka katkeruus, jonka jälkeen jälkimaku jatkuu pitkään ja vielä nielaisun jälkeenkin anteliaana. On hyvää! Alkumaussa on aprikoosimaista hedelmää, keksimäistä maltaisuutta - ei juuri makeutta, mutta kuitenkin hyvä ja katkeron kantava runko. Keskivaiheilla katkero iskee tiukankin greippimäisenä ja hieman havuisuuttakin esiintyy, mutta nielaisun jälkeen se asettuu ja hedelmäisyyttä sekä keksimäisen maltaisuuden piirteitä nousee taas esiin. Nyt on kerrankin nimensä mukaisesti kunnolla bitter, mutta toki tasapaino muistaen. Ensimmäisten tuntojen mukaan intensiivisemmän humalainen, erityisesti katkerampi ja maltaisuudeltaan Fuller’sia hieman kevyempi. Todella hyvää kuitenkin. 

 

Fuller’s ESB

 5,9% | Vesi, mallastettu ohra, humala

 

Selvästi Marblea punertavampi väri ja hieman maltillisempi, joskin yhtä pitsikäs vaahto. Tuoksussa on mielestäni selkeä ero Marbleen erityisesti hiivan tuottamassa aromikkuudessa - Fuller’s on marmeladimaisempi ja kuivakakkuinen, Marble intensiivisemmän humalainen. Hedelmäisyyttä molemmissa ja Fuller’sissa myös hieman marjaisuutta. Marblessa myös havuisuutta. Maun puolella Fuller’s on selkeällä erolla maltaisempi ja makeampikin, joskin makeus loppuvedossa asettuu katkeron voimasta täysin uomiinsa. Marble on taas selkeästi maultaan hyökkäävämpi ja suutuntumaltaan katkerampi. Fuller’s ei lopulta ainakaan tässä vertaillen maistellessa ole kovin bitter, vaan tuntuu verrokkina jopa varsin lempeältä. Fuller’sin maku on syvempi ja siitä iso osa kenties hiivan tuottamaa tuota legendaarista aprikoosia ja marmeladimaisuutta - vastaavia termejä Marblen tölkkikin kyllä pudottelee, mutta eivät ne minulle maussa realisoidu. 

 

Oluiden henki on hyvin erilainen. Marble vaikuttaa nuoremmalta ja hyökkäävämmältä ja Fuller’s on sitten se hieman jo liiankin keski-ikäinen hillitympi ja omalla tavallaan asettuneempi. Ehkä siinäkin mielessä jälkimmäinen kuvailu sopii itselleni paremmin - samoin kuin Fuller’s on enemmän omaan makuuni. Marble on hyvä olut myös, kunnon bitter, mutta Fuller’s on syvempi - se antaa ainakin minulle enemmän. Oluiden lämmetessä ja hiilihappojen kaikotessa Marble lähenee etenkin hedelmäisyyden osalta Fuller’sia, mutta ei missään vaiheessa tavoita sen syvempää aromikkuutta. 

 

Kyllä tämä menee tälläkin kerralla samaan kategoriaan mihin nämä rinnakkainvertailut itselläni usein menevät - molempi parempi! Kaksi hyvää olutta on parempi kuin yksi ja kahta olutta rinnakkain nauttien molempien piirteet tavallaan korostuvat - ainakin ne erityisimmät piirteet. Aina kivaa! 

 

Marble ostettu Rauman Prismasta ja Fuller’s Rauman keskustan Alkosta. 

 

…hetkinen hetkinen. Taas melkein unohdin lopusta noin 50-50 sekoituksen. Tällä kertaa se on aika pitkälti oletetun kaltainen. Fuller’sin syvemmät piirteet säilyivät hienosti ja Marble toi mukaan kosolti katkeruutta. Ai että, on nämä hyviä oluita molemmat.

Omat Oktoberfestit osa 2: Spaten, Benedikter ja Paulaner

Viime viikon osassa yksi maistelin Erdingerin, Zoller-Hofin ja Hofbräun juhlaoluet ja nyt lähdetään toiseen kattaukseen, jossa perinteiset Spaten ja Paulaner saavat haastajan tölkkiin pakatusta Benedikteristä. Viime setin parhaaksi nousi Zoller-Hof upealla humalien aromikkuudellaan. Nyt maistellaan josko tässä olisi joku vielä siitäkin parempi.

 

Spaten Oktoberfestbier

5,9% | Vesi, ohramallas, humala, humalauute 

 

Kirkas, ehkä hieman vaaleamman kultainen kuin useimmat juhlaoluet. Vaahto on valkea ja kestävä. Tuoksu on tässä nyt maistelluista eniten ”teollisen lagerin” tuoksuinen. Mallasta on, mutta humalointi on vaisuna ja hieman pahvimaisuuttakin nousee. Ei lähde lentoon, tunkkainen on tuoksu. Maku on myös vaisu. Makeahkoa mallasta, kovaa hiilihappoisuutta ja katkeron purtua myös pahvimaisuutta jälkimaussa. Katkero puree varsin hyvin kuitenkin, mutta ei se kokonaisuutta enää pelasta. Kehnohko lager ei lisävahvuuden myötä paremmaksi muutu. Selkeällä marginaalilla kehnoin toistaiseksi maistetuista. 

 

Benedikter Festbier

5,8% | Vesi, ohramallas, humala

 

Ainut näistä tarjolle tulleista sesonkioluista joka tulee tölkissä - ja mikäs siinä, tölkki on oluelle toistaiseksi keksityista astioista kaikkein paras. Lasissa kirkkaan kultainen ja vaahtoaa iloisesti. Tuoksu on maltainen ja jalohumalainen - kuinka moni yllättyi? Maltaisuudessa on hunajaista virettä ja varsin kosolti myös leipäisyyttä, humalointi taas enemmän yrttimäinen kuin kukkainen. Maussa hieman makea ja mukavan pehmeän täyteläinen pohjavire ja sitten varsin pureva sekä pitkälle jälkimakuun asti kantava katkeruus. Tosi hyvää on. Selkeä tasonnosto Spatenista. Katkeruutta on hyvin ja se osaltaan vaikuttaa myös juotavuuteen kun makeus pyyhkiytyy katkeron puraistessa sivuun. 

 

Paulaner Oktoberfest Bier

6,0% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt sitten perinteisistä perinteisin eli Paulaner. Kirkas ja väriltään syvän kultainen lager. Vaahto on valkea, kooltaan melko maltillinen ja kestävä. Maltaisuus nousee tuoksussa jälleen hunajaisena, hieman heller-bockin tyylisenä. Tuoksun humalaisuus on varsin hillittyä, mutta erottuu kuitenkin. Tuoksu on hyvin peruskamaa, mutta maku ja erityisesti suutuntuma toimii. Maussa on hunajaisen maltaista makeutta ja täyteläisyyttä, mutta myös varsin katkera lopetus, joka tekee juotavuudesta jopa petollisen - ei juuri raskautta, vaan kaatuu vaivatta mutta kuitenkin löytyy varsin tuntuvasti vahvuutta. Kautta linjan miellyttävä maku ja kokonaisuus - ei mitään sellaista tympeyttä kuin Spatenissa, herra paratkoon. 

 

Näistä kolmesta Benedikter ja Paulaner aika samalla viivalla ja Spaten sitten kaukana takana. En muista että Spaten aiemmin olisi näin paljon muista poikennut, mutta nyt poikkesi ainakin minun mielestäni melkoisesti. Kehnoa oli se. Jos nyt Benedikterin ja Paulanerin välillä valita pitää niin vaikeaa on, mutta kallistetaan pienellä marginaalilla Benedikterin suuntaan - humalat olivat siinä hieman enemmän esillä. Maukas oli tämäkin sessio ja onneksi kehnoin osui heti alkuun ettei lopulta jäänyt ollenkaan paha maku suuhun. Jos kahden setin kokonaisuutta katsoo niin nostan edelleen Zoller-Hofin ykköseksi, mutta erot ovat hyvinkin pieniä - kaikki muut paitsi Spaten saavat minulta täydet suositukset.

 

Arvioidut olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Omat Oktoberfestit osa 1: Erdinger, Zoller-Hof ja Hofbräu

Syksyn tullen myyntiin on taas tullut kattaus Oktoberfest oluita, joista nyt otan maistoon ensimmäiset kolme. Puunailin grillikodan kesän jäljiltä syyskuntoon, eli käytännössä pesin kaikki pinnat ja duunasinpa rälläkällä uuden ritilänkin grilliin. Kesällähän kodassa ei oikein voi grillailla, koska siellä tulee niin perhanan kuuma, mutta nyt kun lämpötilat ovat laskeneet niin ajo on taas kovaa. Grillauksen oheen otin maistoon kolme sesongin olutta, joiden arviot löydät alta. Sen verran nöösisti vedän että käytössä aidosta Oktoberfestista poiketen on puolen litran tuoppi, mutta eiköhän tälläkin tunnelmaan pääse. Näistä ainoastaan Zoller-Hof on minulle entuudestaan tuntematon, muut ovat olleet tarjolla jo aikaisempinakin vuosina.

 

Erdinger Oktoberfest

5,7% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva 

 

 

Vehnäolutpanimon juhlaolut on tietysti vehnäolutta hieman normaalia vahvempana ja tuhdimpana. Oranssihtava olut on vehnäoluille tyypilliseen tapaan samea ja vaahdoltaan muhkea. Vehnäoluelle ominainen banaanimainen aromikkuus saa nyt taustatukea perusvehnää muhkeammalta toffeemaiselta ja erittäinkin leipäiseltä maltaalta. Täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, mutta kuitenkin varsin raikas maku. Taitaa olla nyt munich mallasta mukana huomattavasti perusvehnää enemmän - sen verran leipäinen on maku. Hyvä että maku poikkeaa selkeästi kevyemmästä Erdingerin perusversiosta. Maukas vehnäolut jostain hefen, dunkelweizenin ja weizenbockin vaikeasti kartoitettavasta välimaastosta. Vehnät aina maistuu!

 

Zoller-Hof Export-Festbier

5,6% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt sitten entuudestaan tuntematon festbier maistoon. Vahvuutta 0,1% liikaa meille syntisille, mutta valtion kaupasta saa kun muistaa käyttäytyä nöyrästi ja kiittää kortin kortin höyläämisen jälkeen. Kirkkaan kultainen olut tuoksuu hurmaavasti jalohumalaiselle ja maltaiselle. Kaunis on tuo kukkaisen yrttinen aromikkuus. Maussa on heller bockin kaltaista hunajaista maltaisuutta, mainio kukkainen humalien aromikkuus ja sen verran katkeroa lopussa että juotavuus muodostuu erinomaiseksi. Ei turhaa makeutta, eikä muitakaan raskauttavia tekijöitä - kerrassaan erinomaista. Vahvuus on maltettu pitää vähän maltillisempana, mutta makua on silti runsaasti ja juotavuus tosiaan erinomainen. Tosi hyvä! 

 

Hofbräu Oktoberfestbier

6,3% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Kirkas kultainen lager, jonka vaahto on aiempaa hieman niukempi. Vahvuutta tässä hieman enemmän. Näitä kun tiputtelee litran tuoppeina humpan soidessa niin varmasti tunnelmaan pääsee. Tuoksu ei tässä nouse erityiseen lentoon - hunajaista vahvan lagerin maltaisuutta ja hentoa jalohumalaisuutta. Peruskamaa, mutta toimii. Maku toimii myös - mallasta muhkeasti, mutta ei raskaasti. Hunajaisuutta, leipäisyyttä ja sitten jalohumalain yrttis-kukkaista aromikkuutta sekä kohtalaisen pureva katkero lopussa. Hieman raskas, mutta ei liian tuhti. Ehkä juuri sopivan tukeva niin ettei tule varomattomasti kipattua vaan harkintaakin saa sopivasti mahdutettua mukaan. Tosi maukas ja tietysti saksalaisen laadukas eli täysin virheetön. Jytisee!

 

Näistä kolmesta paras nyt tällä istunnolla oli Zoller-Hof, jonka juotavuus nousi korkeisiin sfääreihin ja maussa oli mainiosti myös humalien aromikkuutta. Erdinger ja Hofbräu olivat sitten siinä takana mielestäni varsin tasavahvoina, molemmat oikein nautinnollisia. Olutasioissa Saksaan voi kyllä luottaa.

Kotiolutta: Meriläisen IPA #2 ja Summer Ale

Lisää kotiolutta Kiukaisissa kegittelevältä Meriläiseltä. Edellisen IPA:n maistoin tuossa elokuussa ja nyt aivan tuoreeltaan maistoon seuraava versio. En tiedä kuinka mones versio tämä on tekijälle, mutta minulle tämä on toinen, siksi numeroin kakkoseksi.  Edellinen oli pelkällä Citralla humaloitu, maltaina Pale Ale ja Red Active. Red Activen määrää on reseptiikassa nyt vähennetty kolmella prosentilla ja humalointiin on laitettu Mosaic, Citra ja Sabro lajikkeita. Toisena oluena sain Summer Alea, jonka reseptiikasta ei ole muuta tietoa kuin vahvuus, joka on 5,2%.

 

Meriläisen IPA #2

8,2% | Maltaat: Pale Ale, Red Active | Humalat: Mosaic, Citra ja Sabro

 

 

Kirkkaanlainen kultaoranssi olut tiivillä vaahtokukalla. Nätti on! Tuoksussa on nyt monipuolisemmin humalaa kuin aiemmassa Single Hop Citrassa - se tuoksuu runsaampana tropiikin hedelmäisyytenä. Tuoksu on muutenkin hieman pehmeämpi eikä niin raikkaan iskevä kuin aiemmin. 7% -> 8,2% noussut alkoholipitoisuus ilmenee heti tiettynä tuhtiutena. Humalien aromikkuus on kyllä edelleen tallella ja nyt extratuoreena upeaa tuoksuteltavaa. Double IPA tyylinen tuhtius on nyt maussakin mukana täyteläisyytenä ja alkumaun makeutena. Aiemman version iskevä katkeruus jää nyt hieman tuhtiuden alle ja yleisilme on pehmeämpi sekä tuhdimpi ja maukkaasti monipuolisen hedelmäinen. Runko on nyt muuttunut Double IPAn tasoon ja vaikka katkerointi riitti edelliseen 7% olueen niin tämä jää nyt mielestäni kaipaamaan hieman lisää. Laskennallisesti katkeruutta voi hyvinkin olla saman verran, mutta täyteläisemmän mallaspohjan takia aistimus on nyt erilainen. Pidin edellisestä versiosta enemmän - nimenomaan IPA tyylisenä länsirannikon sitrusräjähdyksenä - mutta tällä on omat ansionsa hitaammin siemailtavana hedelmänektarisena nautiskeluoluena. Laadullisesti täysin priimaa kuten aiempikin versio. En tiedä lipsahtiko vahingossa vahvemmaksi vai oliko tarkoituskin, mutta tuo vahvuuden muutos muutti oluen luonnetta yllättävänkin paljon. Lopullinen hitti voi kenties löytyä jostain näiden kahden version välimaastosta.

 

Meriläisen Summer Ale

5,2% 

 

 

Tästä en tiedäkään muita speksejä vahvuuden lisäksi kuin oluen nimen. Lasiin kaatuu syvän kultaista utuista olutta, jonka vaahto on vitivalkoinen ja kestävä. Tuoksussa on kukkaista humalaa jännällä hieman kiivimäisellä eksoottisella aromilla. Mallaspohjassa hieman jotain toffeemaista brittivibaista tuhtiutta mukana eli ihan täysin ”vaalea” se ei tunnu olevan. Mainio tuoksu ja hyvällä tavalla eksoottinen humala-aromi. Maku on myös hyvä ja raikkaan hedelmäinen. Persikkaisuutta nyt hieman karvaan kiivimäisen ja greippimäisen loppuvedon lisäksi. Katkeruus puraisee varsin mukavasti ja loppuveto kuivuu kohtuu hyvin, mutta pieni jälkimakeus jää vielä nielaisun jälkeen leijailemaan. Onko se sitten mallaspohjasta vai hiivan käymisasteesta tai jostain muusta peräisin, itse veikkaan ensimmäistä, mutta anyway hieman kuivempi loppu tekisi kirjaimellisesti terää. Oikein maukas kuitenkin - hieno humalien aromikkuus tässäkin. Laatutaso on korkea kautta linjan. 

 

Kiitos Meriläiselle hienoista oluista! 

Maistossa Vakka-Suomen Panimon savuoluet

Viimeksi katsauksessa oli Uudessakaupungissa operoivan Vakka-Suomen Panimon laajempi lager repertuaari, jonka totesin erinomaiseksi. Nyt  sitten testiin savuoluet ja toki lagereita nämäkin ovat, mutta bambergilaisilla savumaltailla näihin saadaan vastustamaton savun maku, joka sopii erityisesti grillailun tai muun kokkailun oheen - ja erityisesti niistä kokkailun tuloksista nauttimisen oheen. Suodattamattomia sekä gluteenittomia ovat mokomat vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Maistossa kolme varianttia - vaalea, tumma sekä tervalla maustettu. Kaikki arvioidut oluet ostettu panimon myymälästä.

 

Prykmestar Savu Vaalea

4,5% | Sisältää ohramallasta

 

Bambergilaisilla savumaltailla pantu suodattamaton lager. Ai että. Utuinen ja väriltään kullankeltainen olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on palvikinkkuinen ja savusaunainen sekä toki maltainen ja jalohumalainen. Maku on hyvä ja suutuntuma varsin täyteläisen pehmeä - kyllä suodattamattomuus vaan oluen tekee. Savuisuutta vaaleaan runkoon nähden sopusuhtaisesti, mutta selkeästi ja katkeruutta mukavan purevasti. Tosi hyvää!

 

Prykmestar Savu Tumma

5,5% | Sisältää ohramallasta. 

 

Nyt sitten tummaa. Bambergilaiset maltaat ja suodattamaton tämäkin. Käytännössä musta ja vaahdoltaan kermakahvin värinen. Tuoksu on vaaleaa selvästi maltaisempi ja ennen kaikkea lakritsaisempi - samalla savuisuus jää enemmän maltaan varjoon. Minusta tässä on sellaista oikein hyvää schwarzbierin paahteista ja hieman suolaista tuntua. Ja sama maussakin. Huomattavasti makeampi mallaspohja kuin vaaleassa, mutta loppua kohti kuivuu maukkaasti suolaisen lakritsaiseksi ja lempeän savuiseksi. Katkeroakin mukavasti. Paahtomallasta löytyy se on varma. Kahvimaisiakin piirteitä matkalta löytyy ja meinaa suklaisuuttakin loppuvedossa nousta. Vaalea oli hyvä, mutta tämä on vielä parempi!

 

Prykmestar Savu Terva

5,5% | Sisältää ohramallasta 

 

Kaikki samat pätee tähän kuin kahteen edelliseenkin - suodattamaton, pastöroimaton ja gluteeniton, mutta ei mauton. Selvästi Tummaan kallellaan ulkonäöltään ja myös tuoksultaan, vaikka tervaisuutta selvästi mukana onkin. Maku onkin sitten jotain näiden kahden väliltä - ei niin makeaa kuin tumma, mutta savuisempaa vaalean tapaan. Lisääntynyt savuisuus lienee tosin enemmän tervaisuuden tuomaa tuntua, kuin aktuaalista savuisuutta. Samaa maukasta schwarzbierin tuntua, mutta varsin voimakkaalla tervavivahteella. Kyllä Tumma näistä paras oli ja sitten Vaalea toisena, eikä tämä Tervakaan huono ole, ihan tyylikkäästi eli ei ainakaan liian ylilyövästi maustettu, mutta kuitenkin maustettu. Itse suosin mieluummin maustamattomia.

Sellaisia olivat siis Vakka-Suomen savuoluet tällä hetkellä. Vielä jos panimolta saataisiin vahvempaa tuotantoa jonkun savubockin tai, herra paratkoon, legendaarisen SavuKatajan muodossa niin varmasti olisi lähdettävä taas maakuntamatkalle kauniiseen Uuteenkaupunkiin.

Makumatka Belgiaan: Abbaye d'Aulne Premier Cru ja Chimay Red & Blue

Lähdetään sitten belgioluiden maailmaan. Meille vahvojen oluiden ostopaikaksi pakkonaitettu rakas Alkomme on nyt erikoiserissään ottanut muutamia luostarioluita hyllyyn. Yksi jokseenkin kiinnostava tästä kuuden oluen joukosta löytyi ja se oli Abbaye d’Aulne Premier Cru. St. Feuillien Tripel tietysti on loistava, mutta varsin tuttu jo entuudestaan. Lisäksi ostin todellisen erikoiserä jytkyn, nimittäin Chimay Rougen eli punaisen Chimayn, joka on Alkon vakiovalikoimassa jo muutenkin isossa pullossa ja muutenkin laajalti saatavissa - todellinen erikoisuus siis. Alko se aina osaa ”yllättää”… no itsekin olen asiakas, joten hittoakos täällä valittelen. Niin ja sen punaisen Chimaynkin ostin, saatana. Erikoiserien ulkopuolelta ostin maistettavaksi vielä legendaarisen sinisen Chimayn, joka kuuluu ihan vakiokalustoon - erikoiserään olisi tästä kuitenkin voinut sen ison pullon tuoda, eikö? 

 

Näillä siis mennään ja katsotaan vieläkö blogistille belgityyliset maittaa - siinä riittääkin jännitettävää! Aloitetaan kevyemmästä päästä Chimayn Rougella eli tutulla punaisella.

 

Chimay Red

7% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva

 

Biere brune ja jopa brown ale lukee etiketissä, mutta eiköhän tämä lähinnä dubbelia ole kun belgialaisesta luostarioluesta puhutaan. Lasissa olut on punertavan ruskeaa ja vaahtoaa Chimayn lasissa yläreunaan asti suht vaivattomasti. Tuoksu on oluen ulkonäköön peilaten tosi raikas - kuivattuja hedelmiä, rusinakakkua ja hentoa korianterin tapaista mausteisuutta. Ihan on sellainen kuin muistelinkin. Aika harvoin tällaisia kuitenkaan tulee ostettua ja siinä varmaan yksi syy miksi dubbeleita ei juurikaan uutuusmarkkinoilla enää näe. Vanhoja klassikoita sentään vielä löytää ja hyvä niin, sillä kyllä tämä hyvän makuista on. Maltaisuutta on, mutta belgityylisen kevyesti ja silti kuitenkin selkeän leipäisesti. Sitten nousee kosolti mausteisuutta, joka kuitenkin asettuu kuivahedelmäisen ja hieman rusinakakkuisen leivosmaisuuden lomaan. Banaanimaisuuttakin esiintyy. Väri voi tulla jopa kokonaan tummasta sokerisiirapista, kuten mielestäni esim. Westmalle Dubbelissa tulee - tämä tosin maistuu sitä maltaisemmalle ainakin Westmallesta kaivelemieni hatarien muistikuvieni mukaan. Maukasta on siis Chimayn punainen edelleen - ja näin harvakseltaan nautittuna myös aina sellainen uudelleen ”tuore” tuttavuus. Kannatti ostaa, mutta ei nyt heti ensi viikolla kuitenkaan uudelleen - ehkä ainakin vuoden tai kahden tauko ja sitten taas? 

 

Abbaye d’Aulne Premier Cru

9% | Sisältää ohramallasta

Sitten maistoon tämä itselleni uusi tuttavuus Aulnen Premier Cru. Ennakkotietojen mukaan vaalea belgityylinen vahva ale. Etiketti ei ainesosista kerro kuin ohramaltaan ja sen että olut on pullossa jälkikäytetty useiden belgioluiden tapaan. Tämä kaatuu lasiin kirkkaan kultaisena ja vaahdoltaan ilmavana sekä kestävänä. Tuoksu avautuu... no ei oikeastaan edes avaudu vaan lässähtää tympeän tunkkaiseksi ja raskaan maltaiseksi. Belgihiivan tuottamaa esterisyyttä hyvin vähäisesti - ja juuri se hiivan tuottama aromikkuus on se belgioluiden taika. Se puuttuu tästä miltei kokonaan. Hieman jotain sitruksisuutta ja mausteisuutta, mutta kokonaisuutena tosi vaisu ja neutraali - muistuttaa yhtä paljon Olvin Tuplapukkia kuin belgialaista luostariolutta. Maun puolella meno kuitenkin paranee. Lopulta se paranee aika paljonkin, sillä maltaisuus ei ole liian makeaa ja loppuvedossa mukaan nousee mausteisuutta ja katkeruutta. Hentoa hedelmäisyyttäkin on ja alkoholi varsin hyvin piilossa maun osalta - lämmittävyys toki on taattu. Suutuntuma on varsin runsaan hiilihappoinen, mutta kuitenkin hieman turhankin täyteläinen ja raskas belgityyliselle. Onhan tämä selkeä pettymys - ei oikein kunnon tuoksua, maussa yritystä ja suutuntuma sinnepäin. Ja minulle tämä oli etukäteen setin oluista kiinnostavin... Toki mittarissani on jo jonkin verran maileja ja belgian luostarioluet varsin laajalti maistettu, joten ehkä olen hankala miellytettävä. Nettikaupat onneksi palvelevat. 

Chimay Blue

9% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva

 

 

Viimeistellään homma sitten vielä legendaarisella sinisellä. Vuosiluku etiketissä on 2022, joten tuoreesta tavarasta on kyse. Tällainen säilyy oikein säilytettynä useita vuosia ja kehittyy - ei välttämättä paremmaksi, mutta kehittyy. Se on enemmän sitten makuasioita maistuuko tuore vai ikääntynyt. Lasissa olut on tuollaista hieman rumahkon punertavan ruskeaa ja vaahto rakentuu goblettiin tutun vaivattomasti. Tuoksu on punaisen Chimayn kaltainen, mutta selvästi vähemmän maltainen ja aromaattisemman kuivahedelmäinen. Läheltä tuoksutellessa varsin tiukankin alkoholinen, mutta kauempaa tutusti nautinnollisen aromaattinen. Hedelmäisyys tässä tuoksussa on hieman jopa sellaista sokeroidun tuntuista. Maku on myös kuivatun hedelmäinen, rusinaisuutta enimmäkseen, aavistus kaakaomaisuutta ja lopussa sitten mausteisempi, jopa anismainen loppuveto. Ei kuitenkaan juuri lainkaan katkeruutta. Lämpöä sen sijaan riittää jopa niin että makukin kärsii eli hieman puskee viinaisuus läpi. Se ei ole hyvä. Tällaista en muista Chimayssa aiemmin olleen - samaten suutuntuma on jopa huomattavan hiilihappoinen, sellainen liiankin hyökkäävä. Tuoreutta voi tietysti käyttää selityksenä, mutta pitääkö tällaista tavallaan "keskeneräistä" sitten laskea myyntiin? En tavoita tällä maistelulla nyt entisaikojen loistoa, jotenkin karkeampi kokonaisuus on. Edellinen d'Aulnen olut oli sentään jokseenkin helposti juotava, joskin huomattavasti mauttomampi, mutta tässä nyt tuo jonkinlainen kovuus vaan tökkii. Harmittava pettymys.

Hieman yllättäen siis session selkeästi parhaaksi nousi Chimay Rouge, tuo pehmeämmän maltainen, mutta kuitenkin belgityyliselle hiivakannalle ominaisen ihanan aromaattisuuden omaava trappistidubbeli. Olut jonka ajattelin vain nauttia pohjille tuntumaksi ennen siirtymistä "kunnon oluisiin". Miten väärässä olinkaan. Joka tapauksessa tämän jälkeen pitää Chimaynkin oluiden ostamista miettiä toisenkin kerran - onko entisaikojen loisto muisto vaan?

Arvioidut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.