Nyt maistoon Catvalley Breweryn eli Timo Ojan kotioluita Kirkkonummelta. Hän on ollut skenessä mukana lokakuusta 2020 eli voidaanko sanoa Timon olevan näitä "koronapanijoita", jotka eristyksien aikana aloittelivat harrastusta. Homma on nyt kehittynyt siihen pisteeseen että oluet tölkitetään Cannularilla eli voitanee sanoa että "well, that escalated quickly". Sama mies organisoi myös kotipanijoiden jouluolutkalenterin jossa itsekin olen mukana, joten kiitos siitä. Nämä nyt maisteluun tulevat oluet olen saanut kalenterioluiden vaihdon yhteydessä. Kyseessä on Strong Bitter, jonka reseptistä en tiedä muuta kuin sen että toisessa tölkissä lukee WLP002, joka on White Labsin English Ale hiiva ja toisessa Lallemand London, joka on tietysti Lallemandin brittityylinen alehiiva. Oletan kyseessä olevan sama olut eri hiivoilla. Erittäin mielenkiintoinen maistelu luvassa. Oluet ovat tölkkien mukaan myös "Co-brewed and composed by Mikko Paasonen" eli yhteistyöolut on kyseessä. Maistelen oluet nyt ja katsotaan mitä eroja löytyy.
Catvalley Strong Bitter WLP002 edition
6,2% | EBU 42
Otetaan ensin lasiin WLP002 versiota. Tölkki napsahtaa auki vaimeasti suhaisten ja lasiin kaatuu tumman punaruskeaa olutta. Vaahtoa kertyy maltillisesti, mutta suoraalla kaadolla kuitenkin ihan kunnollinen kerros.
Tuoksu on varsin maltainen tarjoten leipäisyyttä, marjaisuutta ja rusinaisuutta sekä puumaista humalaisuutta. Ei juuri hedelmäisyyttä, mutta tiettyä kuivattua hedelmäisyyttä tai kuivakakkuisuutta löytyy kuten joissakin vahvemmissa brittioluissa tapana on. Tuoksu ei oikein lähde lentoon vaan jää hieman epämääräiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maltillisesti, mutta tyyliin sopivasti hiilihappoinen. Maussa on makeahkon karamellistakin maltaisuutta ja rusinakakkua sekä hieman marjaisuutta, mutta ei juuri hedelmäisyyttä. Brittityylinen olut ei sellaista perinteistä humalien hedelmäisyyttä sinällään kaipaa, mutta hieman raikkautta se voisi tuoda. Mallaspohja on aika raskas ja se syö samalla puraisusta parhaan terän pois.
Catvalley Strong Bitter Lallemand London edition
6,2% | EBU 42
Sitten toinen versio lasiin. Alaosastaan kapeammassa lasissa olut näyttää kauniimman punertavammalta ja kirkkaammaltakin. Kirkkaus voi olla myös hiivan ominaisuus. Joka tapauksessa näyttävämmän näköinen. Tuoksun käymisesterit ovat huomattavasti WLP002:sta maltillisemmat - juuri se tietty brittiläinen hieman marjainenkin fiilis nyt puuttuu tästä, mutta samalla humalan aromikkuus pääsee ehkä paremmin esiin. Ei humalointi edelleenkään kovin hedelmäinen ole vaan tuollainen brittityylinen hieman yrttinen ja kuivan puun tuoksuinen. Maku on tässä WLP002 versiota selkeämpi, suoraviivaisempi ja raikkaampi, ei niin makea. Voisi luulla että jopa hieman kuivemmaksi käynyt vaikka vahvuudeksi on ilmoitettu sama. Toki runko on edelleen turhan karamellinen ja vaikka katkero nousee tässä voimakkaammaksi niin makeus silti elää vielä jälkimaussakin. Parempi tämä näistä kahdesta kuitenkin on, vaikka molemmissa toki on omat viehätyksensä.
Jos mietitään hiivojen eroja niin WLP002 versiossa hiivan käymisesterit ovat selvästi enemmän esillä. Sen tuoksu on Lallemandiin verrattuna jopa hieman toffeinen ja lakritsainen - se on piirre jota en huomannut vasta kun tuoksuttelin ja maistelin oluita lopuksi rinnakkain. Lallemand selkeämpi niin tuoksussa kuin maussakin - selkeäpiirteisempi, hieman raikkaampi ja katkerampi, mutta toisaalta ei niin syvä tai ilmiselvästi tunnistettavan brittiläinen kuin WLP002. Ulkonäkö on lopulta varsin samanlainen eli WLP002 versiokin on kirkas kun päästään lasin loppuun ja nestekerroksen paksuus ohenee.
WLP002 on suutuntumaltaan pehmeämpi ja täyteläisempi ja mauiltaan runsaampi, mutta Lallemandin aromien selkeys nousee tällaisessa bitterissä varsinkin arvoonsa. Lallemand on tässä tyylissä selkeästi parempi, mutta reseptiä saisi omaan makuuni viilata mallaspohjaltaan reilusti kevyemmäksi (vähemmän karamellia/kristallia) jolloin katkerokin pääsisi paremmin esiin ja raikkautta olisi enemmän. WLP002 vaikuttaa sellaiselta että toimisi hyvin winter warmer tyylisessä tarkoituksellakin mallaspohjaltaan monimutkaisessa ja vielä prossan tai pari vahvemmassa oluessa. Laatutaso kohdillaan molemmissa eli ei mielestäni mitään selviä virheitä.
Reseptissä sen sijaan, ainakin omaan makuuni, on vielä viilattavaa. Nautiskelin molemmat tölkit kuitenkin mielelläni loppuun asti eli kaikesta "nillityksestä" huolimatta maistui. Brittityyliset ovat aina olleet vaikea rasti niin kotipanijoille kuin kotimaisille kaupallisillekin tekijöille. Sitä aitoa tuntumaa on vaan hyvin vaikea tavoittaa. Lähimmäksi minun maisteluideni perusteella on päässyt kotkalainen Harri Puhakka, jonka Strong Bitter vakuutti vuonna 2018. Puhakan bitterin juttu muuten kannattaa lukea jos on kotipanemisesta kiinnostunut, siinä on hyvät tekijän kommentit.
Kiitokset Timolle oluista!
