Parit witit: Kronenbourg 1664 Blanc ja Hoegaarden

Nyt maistoon sitten kaksi luultavasti isointa mitä witbierien maailmaan tulee. Hoegaarden on käytännössä tyylin kantaisä, siis ollut aikoinaan, nyt reseptiikka on tietysti erilainen ja tuote täysin teollinen. Kronenbourg on taasen brändiltään ranskalainen, mutta olutta valmistetaan monissa saman konsernin panimoissa ja Suomen markkinoille olut tulee Puolasta. Ennen Venäjän aloittamaa sotaa olutta valmistettiin myös Pietarissa. Molemmilla on oma tunnistettava pullomalli ja Blancia saa myös tölkkitavarana.

 

 

Otetaan ensin maistoon puolanranskalainen Suomessa Sinebrychoffin ”salkkuun” kuuluva olut. Se että olut kuuluu koffin jakeluun tarkoittaa samalla sitä että ravintolajakelukin on laaja.

Kronenbourg 1664 Blanc

5% | Vesi, ohramallas, vehnä, glukoosisiirappi, aromaattinen karamelli, aromi, humalauute, makea appelsiininkuori, korianteri.

Ainesosia näemmä löytyy eikä kaikki kovin mairittelevia - aromiahan ei olueen normaalisti tarvitse lisätä vaan sitä tulee ihan siitä panoprosessista jolla olut valmistetaan. Tällainen megabrändi tietysti on täysin teollinen tuote ja koffin sivujen mukaan jopa suodatettu, joka witbierin tapauksessa on hämmentävää. Kirkasta olut ei kuitenkaan ole vaan ihan asianmukaisen utuisaa ja kaunis kuohkea vaahtokin rakentuu. Tuoksussa on sitruksisuutta ja korianterisuutta aika reilusti. Vehnäisyyttä nousee taustalta. Ihan ok tuoksu, jossa oikeita elementtejä. Maku on kyllä sitten tympeämpi. Mausteet siinäkin selkeinä mutta suutuntuma on aika ohkainen ja maku hieman jopa pahvimainen. Tässä on joku sellainen tietty alkoholittoman vehnäoluen sivumaku, jota en oikein osaa kuvailla. Ei kuitenkaan siis oikein lähde lentoon, mutta kyllä tämän nyt aurinkoisella säällä ihan mielellään juo. Kovin kaukana ollaan tyylin kärjestä, se on ihan selvä juttu. En ollut tätä mielestäni aiemmin maistanutkaan, eikä toista kertaa välttämättä tarvitsekaan.

Hoegaarden 

4,9% | Sisältää ohramallasta ja vehnää

 

Mausteina tässäkin pullon mukaan korianteri ja appelsiinin kuoret ja maltaisen lisäksi sokeria hiivalle tuo myös glukoosisiirappi. Ulkonäkö tutusti kellertävä ja runsasvaahtoinen. Tuoksu Blanciin verraten huomattavasti vehnäisempi ja mausteiltaan lempeämpi, mutta samalla tämä on myös huomattavasti raikkaamman aromaattinen - jopa sellainen parfyymimäinen. Suutuntumassakin iso ero ja edelleen Hoegaardernin hyväksi. Täyteläisen ja pehmeän vehnäistä, mutta ei liian makeaa saati raskasta vaan juuri oikeanlaisessa hienovaraisessa balanssissa. Raikkautta ja kepeyttä, mutta kuitenkin hyvin runkoa - kunnollisen witbierin tuntua, sellaista aitoa eleganssia. Ai että, kyllä tämä on hyvää. Hyvyys vielä korostuu kun maistellessa muistaa juuri nautitun Blancin, joka tuntuu nyt entistä kehnommalta. Hoegaardenin klassikkostatus on kiistaton ja taso on pysynyt edelleen korkeana. Ei voimakasmakuisin eikä kaikkein paras, mutta kunnollinen tämä on. Tuokaa litra, tuokaa vaikka kaksi!

Näiden kahden välillä ei siis oikein kilpailua saatu kun ero on lopulta todella suuri. Toinen kehno, toinen erittäin hyvä.

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Parit witit: Huyghe Floris White & Mufloni Blanche

Sitten maistoon kaksi witbieriä, jotka hankin sitä silmällä pitäen että aurinkoista keväistä säätä luvattiin. Sitä saatiinkin, mutta päivä meni aika pitkälle iltaan asti kaikenlaisen mööbliseeraamisen ja muiden tilusten tilaa kohentavien toimien merkeissä, joten korkkaus tapahtui vasta auringon jo laskiessa ja lämpötilan painuttua tuntuvasti alle kymmenen asteen. 

 

Nautitaan nyt kuitenkin witbierit pois kun niin oli suunniteltu. Yritän pitkän päivän päälle pitää arviot lyhyinä ja oluita toki verrataan keskenään, vaikka varsinainen maistelu tapahtuukin olut kerrallaan. Aloitetaan aidolla belgillä ja katsotaan miten porilaispanimo siihen sitten vastaa. 

Huyghe Floris White

4,8% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, vehnä, kaura, hiiva, mausteet, humala

Belgiasta Huyghen laatupanimolta ilmeisen klassinen wit. Ulkonäkö haalean kultainen ja varsin utuinen, vaahto kuohkea ja kestävä. Tuoksu hieman kesy ja yllättävästi mielestäni varsin kaurainen ja toki myös runsaan vehnäinen. Appelsiininkuoria selkeästi mukana ja korianteria myös. Maku on iskevämpi ja oikeastaan todella hyvä. Pohja on sopivan pehmeä ja täyteläinen, mutta kuitenkin niin kepeä ettei raikkaus kärsi yhtään. Korianteri tuo purentaa ja appelsiininkuoret nousevat mukaan varsin voimakkaasti ja makeina, ei katkerina. Tosi hyvä ja kesäinen - juuri tällainen perinteinen belgiwit yleensä on.

Sitten kotimaista. 

Beer Hunters Mufloni Blanche

5,0% | Vesi, ohra- ja vehnämallas, humala, appelsiini, korianteri ja hiiva

Porilaisblanche kaatuu lasiin belgialaista hieman tummemman värisenä, mutta hyvin vaaleana kuitenkin, vaahto valkea ja keskiverto kooltaan. Kestää hyvin. Tuoksu on voimakkaampi ja tosi appelsiininen, korianteria nousee raikkaasti. Floris oli tuoksultaan maltaisempi, kun taas Mufloni iskee heti hedelmäisemmin ja mausteisemmin. Makukin on voimakkaasti appelsiininen, tosi raikas ja aiemmin maisteltuun nähden suutuntumaltaan ohkaisempi, joskaan ei missään nimessä liian vetinen. Raikkaus edellä mennään ja lopussa korianteri nousee isompaan osaan ja luo jopa pientä mausteista purentaa kielen perukoille. Selkeästi saman tyylisuuntauksen olut kuin aito belgi, mutta samalla myös selkeästi erilainen. 

Kun Floris oli hieman hillitympi, ehkä tasapainoisempi ja hieman helpompi juotavuudeltaan niin Mufloni hyökkää heti voimakkaammilla mauilla mausteet edellä. Molemmat tosi hyviä. Tehdään pesäeroa niin että Muflonin ottaisin ennemmin esim. jos pitäisin tastingin ja siihen tarvittaisiin mukaan witbier - mausteiden maut ovat niin selkeät ja sopivasti koholla että varmasti kaikki löytäisivät ne. Jos taas menisin aurinkoiselle terassille nauttimaan litran witbieriä niin valinta näistä kahdesta olisi Floris. Hyvä hieman maltillisemmin maustettu maku ja juotavuus aivan maksimeissa. 

Siinä siis maistossa kaksi hyvää witbieriä. Molempia pitää kokeilla vielä oikeasti helteisenä päivänä - uppoaa taatusti! Katsotaan muodostuuko tästä "Parit witit" hommasta yhtä juttua pidempää sarjaa, kenties, sillä tämä on ehdottomasti tyyli jota on aina mukava maistella ja harvemmin huonoja vastaan tulee.